01.01.2013


Luka tässä hau!

Kinkku tuli ja kinkku meni. Joidenkin toisten mielestä se oli joulu. Minusta se oli kyllä kinkku. Meillä oli kinkunpomppijaiset. Ne vietettiin, tai oikeastaan vain minä vietin, uunin edessä sen jälkeen kun kinkku otettiin uunista. Olin siinä vaiheessa vähän huolissani, että mitenköhän siitä riittää isännälle syötävää. Pahhau, sehän se söi sitten suurimman osa siitä kinkusta. Nastolan porukka kävi vähän auttamassa. Minäkin olisin jeesannut vaikka kuinka paljon enemmän, mutta pihtasi pirun isäntä sitä kinkkua. Pieni koira ei kuulemma tarvitse niin paljon.

Sain minä lahjojakin jouluna. Kiitokset menevät ukille ja mummolle. Nyt on taas yksi vaaleanpunainen pehmosika jolle voi antaa vuoden verran sikaa oikein tunteella. Viimeksi tänään ehdotin isännälle, että tehdään siitä silppua ja revitään se yhdessä. Pyhhau, ei se innostunut vieläkään. Kumma jurnuttaja, kun ei sian repiminen innosta.

Joulun jälkeen tuli uusi vuosi, jota juhlistettiin viime yönä. Kävimme illalla kuuden kieppeillä iltalenkin Korson Ankkalampien ympäri. Jytinä ja pauke olivat melkoisia, mutta enpäs minä niistä välittänyt. Yksi iso ruutisavupilvi pisti ketuttamaan ja murisin sille, että se olisi mennyt nopeammin tuulen mukana. Varsinaisen yön ja vuodenvaihteen vietimme sohvalla pauketta kuunnellen. Tähän meidän asuntoon eivät raketit näy. Mitään uudenvuoden lupauksia me ei isännän kanssa tehty. Aiotaan olla ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Mitä pitemmät ulkoilulenkit, niin sitä pienempi kinkkumassu!