etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

30.4.2007

Yöllinen kohtaaminen

Suurkaupunki eli kiihkeärytmistä yötään autojen kiihdytellessä nelikaistaista pääkatua kuin Monacossa konsanaan. Eroa oli vain se, että autot eivät olleet formuloita ja poliisi pysäytteli liian innokkaita kaahareita. Jalkakäytävillä liikkui paljon jalankulkijoita, sillä olihan nyt ravintoloiden sulkemisaika. Pilkkuun asti sinnitelleet isänmaantoivot olivat käsketty mistä hienovaraisesti, mistä taas niska-perseotteella ulos. Toivojen lisäksi kaduilla oli myös isänmaanmarttoja, ei kylläkään niitä maamme puolesta työpanoksensa sota-aikana antaneita, vaan ihan muissa asioissa liikkeellä olevia. Pääkadun varrella olevan nakkikioskin vieressä, noin kymmenen metriä sen seinästä nojaili pylvääseen punaiseen nahka-asuun pukeutunut nuorehko nainen. Nainen poltteli pitkässä luupissa olevaa tupakkaa, kuin menneitä vuosikymmeniä mukaillen.

Miehet ja naiset kiiruhtivat hänen ohitseen, osa jopa useampaan kertaan. Hän ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, sillä naisen huomion oli vienyt eräs auto. Tämä musta hieno saksalaisvalmisteinen rauta oli ajanut katua edes taas jo muutaman kerran. Auto teki aina laittoman u-käännöksen ja palasi takaisin ohittamaan naista.

- Myy rööki, onko sulla? tummatukkainen mies pysähtyi naisen viereen.
- On, ota tuosta, nainen ojensi askia miestä kohti.
- Kiitos, tämä tuli tarpeeseen.
- Haluaisitko jotain muuta?
- En, viimeinen bussi lähtee kohta. Tuossa, riittääkö euro korvaukseksi savukkeesta?
- Anna olla, pieniä tuollaiset rahat. Olen yleensä tottunut seteleihin.
- Ah, niinpä tietysti. Hyvää jatkoa, mies toivotteli ja jatkoi matkaa kohti linja-autoasemaa.

Musta auto kiihdytti jälleen vastakkaisella puolen katua niin, että muut autot olivat siihen nähden kuin etanoita. Auto heitti risteyksessä ympäri ja ajoi sen lyhyen pätkän suoraan naisen eteen jalkakäytävälle. Jalkakäytävän leveyden takia tuo holtiton pysäköiminen ei haitannut juurikaan ravintoloista palaavien liikkumista. Autosta astui jalkakäytävälle pitkä, mustaan nahkatakkiin pukeutunut vaaleahiuksinen mies. Mies kiersi auton ja asteli verkkaisesti naisen eteen. Harkituilla liikkeillä hän kaivoi povitaskustaan rasian pikkusikareita ja sytytti yhden. Mies tarjosi sikareita naiselle, mutta tämä puisteli päätään.

- Pitääkö tehdä sinunkaupat? mies tiedusteli.
- Jos niin haluatte, nainen hämmentyi yllättävästä aloituksesta.
- Joakim Liplatus.
- Lulu, nainen tarttui miehen ojentamaan käteen.
- Kiva nähdä sinua Lulu, näytät hyvältä.
- Kiitos, olet itsekin komea.

Juttu katkesi siihen paikkaan, sillä nakkikioskilta poistuva joukkio miehiä ympäröi heidät. Lulu otti vaistomaisesti pari taka-askelta, sillä noin tukevasti juovuksissa olevien miesten kanssa on hankala asioida. Vaalea mies sen sijaan poltteli rauhassa sikariaan.

- Kuule, kuulet sä mua? yksi mies kysyin Joakimilta käristemakkara kädessään.
- Hyvin kiitos.
- Minä en saanut sinappia tähän makkaraan, onko, onko se hyvä?
- Näyttää ketsupilta, Joakim vilkaisi miehen makkaraa.
- Sitä minä vaan, että onko kotona jotain vialla, kun pitää tässä keskellä yötä tehdä pusineksia?
- Heh, tuo oli hyvin osuvasti sanottu.
- Minä, siis minä osaan aina ajoittaa sanomiseni hyvin. Enkö olekin kaverit hyvä siinä?

Kuoro vastasi hänen olevan todella hyvä siinä. Joku kyllä kommentoi takaa, ettei sanoja yleensäkään tiennyt mistä oli kyse, kun meni kommentoimaan asioita. Muut sen sijaan ylistivät tuota sanojaa täysin. Joakim taputti makkaramiestä toverillisesti hartioille ja toivotteli hyvää aamuyön jatkoa. Mieslauma lähti jatkamaan matkaansa mölisten ja Joakim jäi jälleen kaksin naisen kanssa.

- Kyllä tämä on välillä niin raskasta, Lulu huokaisi.
- Ei tämä ollut minullekaan mitään helppoa. Tuli varmaan ajettua useampi kierros tuossa kadulla.
- Minä huomasin. Sinua taisi vähän jännittää.
- Aika varovainen ilmaisu tuo vähän. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minä olen tekemässä tällaisia kauppoja näin julkisella paikalla.
- Usko pois, jatkossa se on huomattavasti helpompaa, Lulu hymyili ja sytytti uuden savukkeen.
- Miten, onko kauppa käynyt?
- Pari asiakasta koko iltana, eli hyvin on ollut rauhallista. Toisella oli oma auto ja toinen asui tuossa parin korttelin päässä.

Samassa Luluun osui jalkapallo, joka oli melkein kaataa hennon korkeakorkoisiin kenkiin pukeutuneen naisen. Pallon perässä ryntäsi paikalle kaksi jalkapallopelaajaksi pukeutunutta nuorehkoa miestä.

- Jari ”Niitti” Koponen, ensimmäinen ojensi kätensä Lululle.
- Lulu.
- Aki ”Kristus” Kaivanto, toinen nuorukainen tälläsi kouransa Lululle.
- Yhä edelleen Lulu, nainen hymyili.
- Vau, olet upea, Jari henkäisi naista katsellen.
- Te olette pukeutuneet eri tavalla kuin muut, Lulu kommentoi takaisin.
- Haluut sä koskea mun palloon, Aki nostin pallon maasta ja ojensi sitä Lulua kohti.
- Kiitos ei, ei ole oikein minun alaani tuollaiset pallot.
- Arvaa minne ollaan menossa, arvaa? Aki hihkui Lululle.
- Varmaan jalkapallokentälle.
- Upee nainen, me rakastetaan sinua yhdessä, saadaanhan me? Aki innostui ja yritti halata karkuun livahtavaa naista.

Hetken aikaa näytti siltä, että Lulu joutuisi poikien pallottelun kohteesi, sillä molemmilla nuorukaisilla näytti olevan kova halua halata tuota todella huomiota herättävästi puettua naista. Nainen onnistui livahtamaan Joakimin taakse, joka levitti kätensä estämään poikien pääsyä lähemmäksi.

- No niin, taas se nähtiin, että pelimies on erimies, Aki harmitteli palloa pomputellen.
- Me ollaan niitä pelimiehiä, Jari sanoi ja katsoi kysyvästi kaveriaan.
- Niin juuri. Me ollaan juuri niitä erimiehiä, jotka eivät saa naista koskaan, Aki selitti.
- Joo, eikä ole yhtään rahaakaan, Jari harmitteli.
- Heippa pojat, pitäkää pallosta huoli, Lulu vilkutteli poikien lähtiessä jatkamaan matkaa.

Lulu kiersi Joakimin eteen poikien ollessa hänen mielestään riittävän kaukana. Samalla hän vilkuili hermostuneena kelloaan ja manaili hiljaista iltaa ja nyt kohdalle sattuneita häiriötekijöitä. Joakim vaikutti sellaiselta mieheltä, jonka kanssa olisi ilo tehdä kauppoja. Hänestä tuskin tulee minkäänlaisia ongelmia jälkeenpäin, kuten yleensä humalaisten kanssa kävi. Ei toki kaikkien niidenkään kanssa, mutta riskit olivat isommat. Samassa kadulla löi liinat kiinni mattamusta jenkkirauta, joka oli tupaten täynnä nuoria miehiä.

- Mitä maksaa, paljonko hinta? hintelä kaveri huuteli apukuskin ikkunasta.
- Kaksisataa, Lulu hihkaisi takaisin.
- Kallis, satanen olisi lähempänä totuutta.
- Ei onnaa, ei tämä mikään huutokauppa ole.
- Onks hyvä imut kans?
- Taatusti, Lulu naurahti ja sytytti jälleen uuden tupakan.
- En mää oikein tiedä. Vähän epäilyttää ja hinta on aika korkea, apukuski alkoi mamoilla.
- Kato laatutavaraa. Ei tällaista mistä tahansa saa eikä taatusti enää tähän kellonaikaan.
- No ei, mut mä taidan passata. Mullon enää satanen ja pitäisi syödä jotain.
- Seuraavalla kerralla sitten, Lulu vilkutti nuorukaiselle.

Jenkkirassi lähti piirtäen kahta mustaa raitaa asfalttiin. Joakimia hymyilytti nuorten miesten into ja toisaalta myös rahan puute toteuttaa kauppoja nyt ja heti. Hänellä ei ollut rahasta kiinni tällainen kaupankäynti. Enemmän se oli kiinni viitseliäisyydestä.

- Niin, onko minkäänlaista tyytyväisyystakuuta? Joakim uteli.
- No hei, ilman muuta on. Minä en jätä asiakkaitani pulaan, vaan jälkihoito toimii taatusti.
- Miten tuota se maksupuoli, otatko käteistä vai onko sinulla jossain korttipääte?
- Käteistä, sillä enhän minä nyt kaikkia tekemisiäni verottajalle kerro.
- Niin heh, joo, etpä tietenkään. Kyllähän se vähän ihmettelisi, että mitä sitä oikein on hommattu yön pimeinä hetkinä.
- Saat sataanviiteenkymppiin, kun olet niin, huh, komea, Lulu katsoi Joakimia silmiin.
- Ja koko paketti vai?
- Kyllä. Minulla on paku tuossa parkissa, mennäänkö hoitamaan homma?
- Aah, minä luulin, että meidän pitää ajaa jonnekin, Joakim hymyili.
- Ei suinkaan, sillä totta kai minä pidän kauppatavarani mukana.

Joakim käveli Lulun perässä pakettiauton taakse. Nainen painoi kaukosäädintä ja avasi sen jälkeen auton takaoven.

- Minkä värinen? Lulu uteli.
- Punainen, se vanha rikki mennyt oli myös punainen.
- Ok, tässä tämä superimutehon omaava imuri on, ole hyvä.
- Kiitos, ja sataviisikymppiä seteleinä, Joakim ojensi setelit imurikauppiaalle.