etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

23.5.2010

Ylikreikkalainen

Pankin ovet olivat avautuneet vain pari minuuttia sitten, kun ovelle syntyi pattitilanne. Ovesta sisälle pyrki sananmukaisesti yhtä aikaa kaksi saman kaliiberin miestä. Vanhempi heistä tuli salkun kanssa puku päällä ja nuorempi kesäisesti verryttelyhousuissa, t-paidassa ja vyölaukku vyötäröllä. Herroista nuorempi survoi kyynärpäätä vanhemman kylkeen oikein voimalla.

- No väistä nyt ettei tartte nypätä tuosta velkaisesta skrakasta.
- Uuh, olen menossa töihin, vanhempi ähkäisi.
- Minä olen jo tulossa ja kohta taas menossa, yksi nolla.
- Aivan, vanhempi luovutti ja astui pari askelta taaksepäin.

Tilanne ratkesi aika helposti ja molemmat herroista astelivat tahoilleen. Nuorempi painoi automaatista jonotuslapun, jonka numero ykkönen sai miehen suupielen hymyyn. Naama virneessä mies istui tuolille odottamaan vuoroaan, joka tulikin alle minuutissa.

- Olin ensimmäinen, mies ilmoitti tiskin takana olevalle pankkineidille.
- Huomenta, kuinka voin palvella? Saija pankkivirkailija tiedusteli.
- Minulla on lainaneuvottelut, olen sopinut ajan.
- Voi, siinä tapauksessa teidän täytyy vaan istua takaisin odottelemaan, teidät kutsutaan sitten nimeltä.
- Mitä, eikö tänne pääsekään tulojärjestyksessä?
- Valitan, koska se teidän aikanne olikaan.
- Puoli yksitoista.

Pankkineiti näppäili hetken konetta ja tiedusteli miehen nimeä. Tiskin edessä istuva mies ilmoitti nimekseen Jasper Puntti. Saija kertoi tämän jälkeen Jasperin olevan jonossa toisena, nyt kymmeneltä paikalle pitäisi tulla joku toinen asiakas.

- Se paksu pukupelle velkaskrakassaan, jonka kanssa törmäilin ovella, Jasper tuhahti.
- Niin, hän oli kylläkin meidän herra pankinjohtaja, Raimo Punkero.
- Hyvä nimi, hähää, Jasper taputti vähintäänkin saman kaliiberin vatsaansa.

Jasperin ei auttanut muu kuin käydä istumaan ja odottamaan. Odottaminen tympäisi miestä kovasti, varsinkin kun pankissa ei ollut ainuttakaan asiakasta hänen lisäkseen. Pankkineidin kadotessa hetkeksi tiskiltä, hän käveli jonotusnumeroautomaatin luo ja paineli siitä kaksikymmentä vuoronumeroa. Ne kaikki hän sujautti vyölaukkuunsa. Jasperilla olikin se periaate, että ota mitä saat ja vähän päälle. Ei tässä maailmassa pärjää jos tanssii toisten pillien tai sääntöjen mukaan, voittajat kun tekevät ihan itse omat latunsa.

Ensimmäisten kassa-asiakkaiden saapuessa paikalle, puuttuvat vuoronumerot aiheuttivat pientä hämmästystä paikallisten eläkeläisasiakkaiden keskuudessa. Homma palasi kuitenkin normaaliin toimintaan kun Saija tiedusteli saapuneilta mummeleilta mitä numeroita nämä olivat saaneet. Viimein tuli myös Jasperin vuoro, eli hänet kuulutettiin nimeltä.

- Hyvää päivää, minun nimeni on Liisa-Laina Korko, kuivakka noin viisikymppinen nainen ojensi kätensä Jasperille.
- Ei ole kasvanut korkoa ei, Jasper hirnahti tällätessään ison turpean kouransa pienen naisen kätöseen.
- Tätä tietä, Liisa-Laina narahti ja lähti kävelemään edellä korot kopisten.

Nainen johdatti Jasperin käytävää pitkin takahuoneeseen, jossa pienelle pöydälle oli katettu kaksi kahvikuppia ja viinerit. Pankkivirkailija kertoi, että heidän konttori on juuri täyttänyt vuosia ja sen takia he tarjoavat jokaiselle neuvotteluasiakkaalle kahvit leivoksen kera. Jasperin nähtyään Liisa-Laina tosin mietti, että olisi pitänyt sittenkin vain sujauttaa molemmat leivokset pöytälaatikkoon ja nauttia ne itse. Istuuduttua pöydän ääreen Liisa-Laina kaatoi kahvit molemmille ja he nauttivat tarjottavat ennen varsinaisten neuvottelujen alkua. Viimein hän siirtyi oman työpöytänsä taakse ja otti esille paksun paperinipun.

- Niin, pankin puolesta minun pitää ensin kiittää teitä, että olette asiakkaamme.
- Joo, joo, minähän se teidän leivän tuon pöytään, korkojen kera, hähähää, Jasper röhähti.
- Ilmassa on ollut jo jonkin aikaa vähän negatiivisia merkkejä. Tarkoitan tällä nyt teidän kykyä hoitaa lainojanne.
- Väliaikaista, vasta kuittasin yhden maksuerän parilla näppärällä kännykkälainalla.
- Aivan, sehän meitä tässä nyt huolestuttaakin.

Liisa-Laina oli selvitellyt Jasperin taloudellista tilannetta jo kohta liiankin kanssa. Mies oli aikoinaan ottanut kovasti velkaa ja nyt näytti maailma putoavan niskaan oikein ryminällä. Lainojen maksut olivat toistuvasti myöhässä ja niitä paikkailtiin kaikenlaisilla pikavipeillä, joka oli jo todella hälyttävää. Asuntolainan pääoman lyhentämistä oli siirretty jo useampaan kertaan, eli Jasper oli maksanut tovin vain pelkkiä korkoja. Nyt oli pankin pinna katkennut ja Jasper oli pyydetty paikalle antamaan selonteko. Nyt luettaisiin sellaiset madonluvut, että kohta lähtisi omaisuus realisointiin.

- Minä tästä autolainasta, Liisa-Laina naputteli yhtä paperia.
- Mitä siitä? Mersu on hyvä ja kulkee kovaa, kyllä merkistä pitää maksaa, Jasper hymyili ja kaivoi vyölaukusta kullatulla avaimenperällä varustetut Ässä-Mersun avaimet.
- Yli kolmekymmentä tuhatta kymmenen vuotta vanhasta autosta, onko tässä järkeä?
- Minä en kuule harrasta yritystoimintaa millään vanhalla farmari Ooppelilla. Pitää kuule olla asiakkaiden silmissä vauraan näköinen.
- Siitä pääsemmekin tähän yritykseenne, eli teidän Makkara & Kortonki firmaan. Voisitteko jollain tapaa valaista mitä oikein teette ja miten tämä alkuvuosi on mennyt? Olisi kiva nähdä jotain papereita firman taloudellisesta puolesta ihan viime aikoja koskien. Firman tilillä ei ole näkynyt rahaa sitten viime vuoden kesäkuun.
- Mitä, kato, käteisellähän ne ihmiset maksavat. Ei tässä ole kuulkaas pankkineito aikaa juoksennella missään pankeissa.
- Entä se teidän yritys, mitä se tekee nykyisin?
- Sitä samaa kuin ennenkin, makkaraa nälkäisille ja kortonkeja kiimaisille, simppeliä, eiks jeh?

Pankkitoimihenkilö Liisa-Laina Korko ei ollut oikein samaa mieltä asiakkaansa kanssa, että tämä olisi nyt ihan niin simppeliä. Jasperin jutuista päätellen firmalla oli hoitamatta kaikki mahdolliset lakisääteiset tilitykset ja kirjanpito tekemättä. Vaikka Jasperi vakuutteli tekevänsä moiset korjaukset ihan heti kohta, ei tämä vakuuttanut pankkivirkailijaa. Huokaisten hän katseli papereissaan olevia lukuja.

- Teillä oli siis lapsiakin, jos olen oikein ymmärtänyt?
- Toki, toki, pitäähän sitä mulkulle töitä olla, hehehehee. Kaksi nykyisestä liitosta ja kuusi edellisestä. Tämä nykyinen liitto on vasta alkua, kolmas sieltä lähtee aluilleen jo tänä iltana.
- Ja elatusmaksujakin siis on?
- Mitä vielä, maksakoot valtio tai kunta tai kuka hyvänsä, en minä toisten nurkissa olevia kakaroita elätä.

Ei Jasperi mitään ollut maksanutkaan, sillä miehen tilillä ei raha viihtynyt. Jasperin mielestä tässä ei ollut mitään ongelmaa, ei missään asiassa. Mies taputteli isoa vatsaansa ja kehuskeli syövänsä, juovansa ja naivansa hyvin, kyllä se yhdelle miehelle riittää. Lisäksi kun alla oli viissatanen ässäsarjan Mersu, niin mitä sitä voisi toivoa enempää? Pankkivirkailija yritti huomauttaa väliin, että kaikki on hankittu velaksi ja koko korttitalo on romahtamassa päälle hetkellä millä hyvänsä.

- Asunto, tehän asutte yhä siinä isossa tiilitalossa?
- Asumme kyllä, laittelin juuri muksuille trampoliinin pihalle ja ensi viikolla tulee kaivuri kaivamaan ihan oikean uima-altaan. On se pirun kiva kellua omassa altaassa kylmän huurteisen kanssa.
- Eikös tuota sellaisen uima-altaan käyttö näillä korkeuksilla ole vähän rajoitettua?
- Mitä vielä, siihen tulee tehokkaat lämmittimet, tarkenee vaikka talvella huuhtoa munat omassa altaassa.
- Jos minä nyt ihan suoraan sanon tämän, niin minun mielestä teidän käyttäytyminen raha-asioissa on suoraan sanottuna kerskakulutusta. Olette täysin edesvastuuton rahankäytön suhteen. Millä te meinaatte elää kun tulee sairautta tai eläkeikä?
- Käyn pankista lisää rahaa.

Liisa-Lainalla kiehahti tässä kohtaa niin pahasti, että hän ilmoitti käyvänsä kopioimassa pari paperia. Kiukusta puhisten hän lähti huoneesta ja asteli käytävällä olevan kopiokoneen luo. Siinä hän kopioi kaksi sattumanvaraista paperia kädessä olevasta nivaskasta. Kopiokoneen luona hän vilkaisi kelloa ja huomasi hänelle varatun johtajan ajan olevan käsillä. Liisa-Laina asteli korot kopisten johtajan ovelle, koputti ja astui sisälle.

- Päivää, johtaja tervehti nahkatuolistaan.
- Päivää herra johtaja. Minulla oli varattu aika yhden asiakkaamme raha-asioiden setvimistä varten. Toimitin teille kyseisen herran paperit jo viime viikolla.
- Tunnen tapauksen, se on käsitelty nyt korkeimmalla tasolla. Me olemme nyt tehneet voitavamme ja ryhdymme välittömästi toimenpiteisiin.
- Mitä minä nyt…
- Ette mitään, minä tulen kohta paikalle ja ilmoitan kyseiselle herralle miten tässä asiassa edetään.

Liisa-Laina poistui onnellinen ilme naamallaan johtajan huoneesta, nyt asiat alkaisivat kulkea oikeata rataa. Hän jopa hyräili ohittaessaan kopiokonetta, tästä päivästä tulisi sittenkin voittajan päivä, hänen päivänsä. Ai että häntä sieppasivat tuollaiset veltot ihmiset, jotka päästävät raha-asiansa kelvottomaan kuntoon, suorastaan ennennäkemättömän kelvottomaan kuntoon. Tuokin mies oli valehdellut, huijannut, pimittänyt tietoa ja tehnyt mitä tahansa taatakseen itselle leveän elämän. Nyt se olisi loppu, ihan kirjaimellisesti.

- Tuliko hyvät kopiot? Jasper virnisteli.
- Tuli kyllä ja kohta tulee hyvät hyvästit.
- Oliko tämä nyt tässä, pari kopiota ja saan lisää rahaa? Jasper äimisteli.
- Niin, Liisa-Laina hymähti ja keskittyi papereihin.

Noin viiden minuutin mittainen hiljaisuus katkesi koputukseen. Liisa-Laina pyysi koputtajaa sisään. Huoneeseen asteli pyylevä herrasmies, sama jonka kanssa Jasper oli ottanut kontaktia ulko-ovella. Jasper vilkaisi miestä, mutta oli unohtanut jo pankin tiskillä kuulemansa informaation.

- Ei tartte tulla samaan neuvotteluun, mene kuule ihan omien rahapatojen ääreen, Jasper murahti miehelle.
- Päivää, olen tämän konttorin johtaja Raimo Punkero
- Ai niinpä oletkin, onko hyvä palkka?
- Jospa me menisimme nyt tähän teidän asiaanne. Teillä on siis auto ja talo, jonka paperit ovat meillä lainantakuuna.
- On toki. Miten on kuule, alkaisikohan se pankki tehdä keittiöremonttia syksyllä, vaimo tahtoisi uudemman keittiön?
- Ei ala. Vaimonne saa katsella jostain toisen keittiön. Tilanne on nyt se, että talonne laitetaan myyntiin pankin lukuun ja autonne määrätään hukkaamiskieltoon.
- Eikä? Annat kuule pari satkua lisää luottoa, niin laitan hommat rullaamaan. Kato tukkuri ei anna oikein tavaraa, kun on jäänyt pari laskua maksamatta.
- Rahaa ei tipu enää euroakaan, vaan nyt alkaa uuden asunnon katseleminen.
- No perskuta. Sopisiko sitä siirtää edes sen verran, että käymme vaimon ja muksujen kanssa Kreikassa?
- Missä? pankinjohtaja oikein hypähti.
- Kreikassa. Käymme siellä joka kesä pari kertaa, kaksi viikkoa kerrallaan. Muija polttaa itsensä auringossa, muksut riivaavat muita hotelliasukkeja ja minä tempaisen ouzokännit seitsemänä päivänä viikossa.
- Oho, Liisa-Lainan suu loksahti auki.

Samassa pankinjohtaja poistui huoneesta. Ei mennyt minuuttiakaan kuin Liisa-Lainan puhelin pirahti ja myös hän poistui huoneesta, sanomatta mitään asiakkaalleen. Jasper jäi katselemaan kummissaan ovea, mutta ei ottanut mokomasta ryntäilystä mitään paineita. Pankkiväki taisi olla aika stressaantunutta, joten kaipa se tuollainen käyttäytyminen kuului kuvioon. Siinä istuskellessaan hän yritti sovitella kahvikuppia vyölaukkuunsa, mutta se ei sopinut sinne mitenkään päin. Viimein hän jätti kupit rauhaan ja tyhjensi pankkitoimihenkilön mainoskynätelineen vyölaukkuunsa. Kyllä näistä käynneistä pitää saada edes kynällinen korvaus, Jasper hihitteli itsekseen.

- Herätys!
- Mitä, onko jo aamu? Jasper raotteli silmäluomiaan.
- Minä tässä, teidän henkilökohtainen pankkineuvojanne, Liisa-Laina hymyili miehen edessä.
- Ja minä myös, teidän henkilökohtainen pankinjohtajanne.
- Mekin olemme täällä, teidän henkilökohtaisen pankkinne henkilökunta, kuului kuorossa käytävältä.
- Ai kun kiva, siis kaikki koolla, Jasper murahti ymmärtämättä mistään mitään.
- On se, se on se ylikreikkalainen, kuului supatus käytävältä.
- Kenestä vitusta ne puhuvat? Jasper kysyi Liisa-Lainalta.
- Teistä, olette meidän kielessämme ylikreikkalainen. Ennen käytettiin sanaa ylivelkaantunut, mutta se koki inflaation ja nyt on ylikreikkalainen.
- Jaa, Jasper raapi päätään tajuamatta vielä yhtään mitään.
- Soitin ihan pääministerille asti, pankinjohtaja aloitti.
- Ai pilapuhelun?

Ei, johtaja ei ollut soittanut mitään pilapuhelua, vaan ihan rehellisen markkinatalouteen liittyvän puhelun. Johtaja viittoi taakseen ja kohta pöytä oli katettu puhtailla kahvikupeilla ja oikealla täytekakulla. Johtaja jopa leikkasi Jasperille ison palasen mansikkakermakakkua.

- Nukuinkohan minä pitkään? Jasper ihmetteli maistellessaan kakkua.
- Tunnin verran, Liisa-Laina ilmoitti.
- Ja nyt asiaan. Olemme koonneet teille tukipaketin. Kaikki teidän ottamanne pikavipit ovat maksettu pois ja niiden korkeat korot ovat historiaa. Tukkurille on maksettu laskut ja sinne on avattu pankin takaama tili. Lasten elatusmaksut ovat hoidettu kuntoon. Uima-allas rakennetaan nopeutetulla aikataululla ja keittiöremontti aloitetaan huomenna.
- Ai jaa? Jasper katsoi johtajaa todella ihmeissään.
- Kokosimme muista velallisista tukiryhmän, joka omalla panoksellaan ottaa huolehtiakseen teidän lainat, menot ja tulevat kulut. Tähän kaikkeen on mustaa valkoisella ihan korkeimmalta taholta.
- Tuota, kun se Mersu…
- Onko se liian vanha? Pieni hetki, soitan heti Veholle, pankinjohtaja kaivoi puhelimen taskustaan.

Johtaja puhui hyvin nopean puhelun ja ilmoitti sen jälkeen hymy naamalla Jasperille, että hän voi ajaa tästä suoraan Veholle, siellä odottaisi kaksi vuotta vanha ässäsarjalainen omistajaansa.

- No perkele, Jasper totesi pankinjohtajan kätellessä miestä ja toivotellessa tervetulleeksi heille kotiin koska tahansa.

Kävellessään pankkisalin poikki, joka puolelta kuului huokailua ja sana ylikreikkalainen. Jasper käveli ovesta ulos, asteli kadun yli autolleen, jota koristi pysäköintivirhemaksulappu.

- Minä vaan sitä, että kun se Mersu on varmaan saanut jo pysäköintisakon ajan ylittämisestä, mies mutisi itsekseen poimiessaan sakkolapun tuulilasista.