etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

27.09.2003

WC Ankan mietteitä


Heräsin henkiin paikassa, jossa minulla oli paljon siskoja ja veljiä. Yritin jo tässä vaiheessa elämääni tehdä tuttavuutta muiden kanssa, mutta minut sysättiin kylmästi pimeään pahvilaatikkoon ja laatikko heitettiin inhottavasti keikkuvaan kuorma-autoon. Onneksi en ollut laatikossa yksin, vaan sinne tungettiin muutama veli ja sisko. Olin saanut sillä inhottavalla kumihihnalla nimen takapuoleeni, olin todella ylpeä 14.07.2003 nimestäni. Tönäisin vieressä liikkumattomana olevaa veljeäni.

- Hei, mikä sinun nimi on? Minä olen 14.07.2003.
- Et ole, se on minun nimi, kuului jostain toisen veljeni ääni.
- Kuinka niin, minä olen sen niminen, jatkoi puolestaan joku toinen veli.

Hetken päästä laatikon täytti jumalaton väittely siitä, kenelle tuo annettu nimi oikein kuuluu. Nahistelu nimestä meni niin pahaksi, että pari veljistäni vuoti kuiviin. Varsinkin siskoni olivat tästä tapauksesta todella järkyttyneitä. Ei minustakaan tuntunut kivalta lillua veljien sisuksista tulleessa inhottavassa nesteessä. En halunnut puuttua enää mokomaankin nimikeskusteluun, vaan mökötin koko loppumatkan. Pitäköön nimensä, mokomatkin pikkusieluiset sisarukseni. Vihdoin ja viimein keikkuva kyyti loppui ja auton takaovi avattiin.

- Voi perhana, täällä on yksi laatikko rikki ja siitä valuu jotain nestettä, kuului miehen ääni jostain etempää.
- Katso mitä siinä on, jatkoi toinen ääni.
- Ääh, WC:n puhdistusaineita, siis sellaisia WC Ankkoja, jatkoi ensimmäinen ääni.
- Paiskaa risat roskiin ja ne loput johonkin toiseen laatikkoon, neuvoi toinen ääni.

Matka jatkui jälleen, nyt Omojen kanssa samassa laatikossa. En uskaltanut alkaa kyselemään Omojen nimiä, koska en halunnut enää mitään mellakkaa. Lisäksi Omojen sisukset saattavat olla meille WC Ankoille todella vaarallisia. Jo siinä laatikossa matkatessani ihmettelin kummallista mielihaluani työntää kaulani kaikkiin ahtaisiin ja kosteisiin paikkoihin. Todella pitkän odottelun jälkeen minut nostettiin jälleen pois laatikosta, nyt eräälle hyllylle, jossa oli muita WC Ankkoja rivissä. Jäin ihan hyllyn reunalle ja pelkäsin koko ajan putoavani siitä.

Ajan kanssa totuin tähän uuteen paikkaani. Minusta oli kiva katsella ohi kulkevia ihmisiä. Aina silloin tällöin vierestäni lähti joku veli tai sisko. Yritin kysellä minne he menevät, mutta kaikki muutkin hyllyllä olevista olivat yhtä tietämättömiä näiden poislähteneiden kohtalosta. Laskin jälleen ohikulkevia ihmisiä, kun kohdalleni pysähtyi kiireellisen oloinen nainen. Yritin näyttää huomaamattomalta, mutta se ei auttanut ja jouduin tämän naisen ostoskärryihin. Kassalla päädyin tämän naisen käsiin.

- Onko tämä kuinka vanhaa? Minua kädessään pitävä nainen kysyi kassatytöltä.
- Katsotaan, kassatyttö sanoi ja otti minut lähemmin tarkasteltavaksi.

Vaikka olinkin hetken pää alaspäin, oli minulla hyvä olla ankanpääni kassatytön rintojen välissä. Jostain syystä mieleni teki ruiskaista sisälläni vellovaa nestettä nokkani kautta, mutta en saanut sitä onnistumaan yrityksistäni huolimatta.

- Tämä on valmistettu 14.07.2003, eli todella tuoretta tavaraa, kassatyttö sanoi ja heilautti minut jonkun pelottavan helvetinkoneen silmän vierestä.

Keikkuessani kauppakassissa kohti tuntematonta päämäärää, ajatukseni olivat siellä kassatytön luona. Se oli ollut elämäni mahtavimpia kokemuksia, vaikkakin pää alaspäin. Lisäksi korvissani soi kassatytön sanat siitä, että olen todella tuoretta tavaraa. Nimeksi luulemani painatus olikin vain minun syntymäpäivämäärä. Jäin kaipaamaan itselleni nimeä. Miten esittelisin itseni muille, jos en tiedä edes nimeäni. Tiedän kuuluvani WC Ankkojen heimoon, mutta se ei varmaan riitä. Monenmoisen kieputuksen ja pomppivan autokyydin jälkeen minut otettiin jälleen pois muovikassista.

- Ihanaa, sinä muistit Ankkulin, huudahti vielä kassatyttöäkin nätimpi ilmestys.
- Ankkuli? Pitääkö sinun Anne antaa vielä kaksikymppisenäkin esineille nimiä, minut tuonut nainen sanoi.
- Mutta äiti, se on niin söpön näköinen, Anne puolusteli.
- Vie se nyt vaan vessaan, äiti sanoi.

Minut valtasi todellinen onnellinen olotila, minulla oli ihan oma nimi, olin Ankkuli WC Ankka. Kunpa vielä tulisi joku, jolle voisin itseni ylpeänä esitellä. Lähdin Annen kädessä kohti vessaa, mutta puhelimen soiton takia jäin kuitenkin eteisen pöydälle. Nyt minulla oli ikävä Annea. Harmitti suunnattomasti, että hän kuului kihertävän jotain suljetun oven takana. Jouduin olemaan eteisessä pitkän aikaa ihan yksin. Viimein ovi kävi ja sisään tuli iso miespuoleinen henkilö.

- Juhuu Soile kulta, olen kotona, tämä mies huhuili naulakolta.
- Ihanaa, Mikko, että pääsit näin ajoissa kotiin, kuului äiti vastaavan keittiöstä.
- Muuten, mitä tämä WC Ankka tekee täällä eteisessä? Mikko tiedusteli.
- Annee, mihin sinun piti viedä se WC Ankka? Äiti huusi.
- Vien, vien, Anne vastasi kiukkuisesti, mutta jatkoi kuitenkin puhelimessa kihertämistä.
- Isä suuttuu, jos et tottele heti, äiti jatkoi nalkuttamistaan keittiöstä.
- Odota nyt, puhun Leenan kanssa tärkeitä asioita.
- Heti sen jälkeen, äiti komensi.

Isä laski minut takaisin eteisen pöydälle ja meni itse keittiöön äidin luokse. Harmi, että minulla ei ollut jalkoja tai pyöriä allani, olisin halunnut tehdä tuttavuutta tähän uuteen kotiini. Mielestäni hikisten kenkien kanssa samassa huoneessa oleminen ei ollut arvolleni kovin sopivaa. Minulla ei olisi tullut mieleenikään työntää nokkaani hieltä haiseviin saappaisiin. Siinä nokkaani nyrpistellessäni ovi kävi toistamiseen ja sisään tuli hirmuisella kiireellä nuori mies.

- Hei faija, saanko ottaa sinun Volvon?
- Ota äidin auto mieluimmin, isä huusi olohuoneesta.
- En mä ilkeä mennä millään Samaralla treffaamaan mun uutta tyttöystävää, nuori mies ruikutti ja potki lattialistaa.
- Vesa, lopeta heti se seinän potkiminen, isä kivahti.
- Saanko sen Volvon?
- Sillä ehdolla, että käyt pesettämässä sen huoltoasemalla.
- Laskulleko?
- Joo, sanot vaan, että minun firman piikkiin, kyllä ne jo sinut siellä tuntee.
- Kiitti faija, Vesa vastasi ja ryntäsi ulos talosta.

Minut oli hylätty totaalisesti, kukaan ei muistanut olemassaoloani millään tavalla. Seurasin surullisena illalla vierestä, kun perheenjäsenet yksi toisensa jälkeen kävivät vessassa iltatoimilla ja menivät tämän jälkeen nukkumaan. Ainoastaan äiti kuului valvovan vielä olohuoneessa. Viimein sammui olohuoneen valo ja äiti hiippaili makuuhuoneeseen. Kohta hän tuli sieltä täysin alastomana ja pysähtyi minun kohdalle.

- Voi hitto sitä likkaa, tämäkin on vielä tässä, hän mutisi itsekseen ja otti minut käteensä.

Jälleen minut valtasi mahtava olotila, olin täysin alastoman naisen kädessä. Voi luoja, miten minulla teki mieli alkaa ruikkia nesteitäni ympäriinsä. Lisäksi tämän alastoman naisen kädet puristelivat minua, kuin arvioiden Ankkauttani. Siinä heiluessani pääsin kerran varovasti tökkäisemään hänen toista nänniään. Siitä tuli tähänastisen elämäni uusi kohokohta. Valitettavasti minulla ei ollut ketään, jolle olisin siitä kertonut. Tällä kertaa minä pääsin vessaan asti, jouduin pesukoneen päälle, ihan WC-pytyn viereen. Jos minulta olisi kysytty, olisin viettänyt aikani mieluimmin lavuaarin päällä ja katsellut tämä alastoman naisen paljaana keikkuvia rintoja. Siitä olisi saattanut tulla jälleen uusi kohokohta elämääni. Nyt jouduin seuraamaan häntä hieman sivusta. Kiitin luojaani siitä, että onneksi plastic-tehdas on antanut meille WC Ankoille rutkasti älliä ja kykyä omaksua uusia asioita. Jotenkin monet uusistakin asioista olivat kovin selviä, ihan kuin olisin kokenut ne joskus aikaisemmin.

Käänsin hieman taipuisaa ankankaulaani, jotta näkisin paremmin lavuaarin edessä paljaana keikkuvan naisen pepun. Näky oli niin suurenmoinen, että tunsin oikein paineiden kasvavan sisälläni. Olisin halunnut purkautua johonkin, mutta se ei pinnistyksistäni huolimatta onnistunut.

Hampaidenpesun jälkeen Soile äiti istahti vielä pytylle ja pissasi. Jotenkin tämä toimitus tuntui minusta hieman inhottavalta. Lopulta jäin yksinäni vessaan, vaikka olisin halunnut lähteä Soilen mukaan, ihan minne tahansa. Päätin yrittää sitä mukaan pääsemistä seuraavalla tapaamiskerralla. Olin jatkuvasti lähtövalmiina, sillä me WC Ankat emme nuku tai mene mihinkään typerään horrokseen. Olemme aina valmiina ruiskauttelemaan. Tosin itse en ollut sitä jostain kumman syystä onnistunut vielä tekemään. Olin kuitenkin päättänyt vakaasti oppia oikein todella hyväksi ruiskauttelijaksi, ehkäpä koko universumin parhaimmaksi.



© Rauno Vääräniemi