etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle
3.1.2018
Maija Ketoheinä keitteli nakkeja keittiössä, kun hänen miehensä, tuo luojan armosta myyntimiehenä toimiva Veke Ketoheinä, asteli keittiöön, läppäsi vaimoaan takapuolelle ja sanoi:
- Ei uskoisi, että olet 52.
- Jos tuo oli herran esileikki, niin ei onnistu, Maija puisteli päätään.
- Siinä tapauksessa otan glögin, eihän tätä torjumista valkoinen heteromies kestä selvin päin, Veke hörähti.
- Mielensäpahoittaja, Maija naurahti.
Nakkien kiehuttua, Maija komensi pesueensa ruokapöytään nauttimaan uudenvuodenaaton iltaruokailusta, joka käsitti perunasalaattia, nakkeja ja kuohuvaa. Kaikki turha oli jätetty pois ja keskitytty vain olennaiseen. Tai siis lähes kaikki, sillä Vekellä on edessään myös terästettyä glögiä, mitä hänen vaimonsa hieman paheksui.
- Lasin maku tulee yön vanhaan vodkaan ihan selvästi, Veke puolustautui.
Pöydän äärellä olivat vanhempiensa lisäksi perheen lapset, 20-vuotias Masa ja kolme vuotta vanhempi siskonsa Aino. Veke katseli perhettään, joka istui kuin joukko tatteja sanomatta mitään. Lopulta hän kysyi:
- Jeesustellaanko tässä jotain vai saako käydä syömään? Kalliit nakit kylmenee. Enkö minä sanonut, että ostetaan teille tarjousnakkeja, kun ette niistä mitään ymmärrä?
- Sanoit paljon muutakin, mitä taas minä en ymmärrä, hänen vaimonsa sivalsi takaisin.
- No, naiset nyt ovat vähän sellaisia, Veke kohautti olkapäitään.
- Millaisia?
- No, kuin sellaisia uudenvuodenraketteja. Eivät meinaa ensin syttyä millään. Sitten kun syttyvät, niin hetken päästä räjähtävät ja jäljelle jää vain soivat korvat.
Maija, joka oli pienikokoinen hoikka nainen, nousi seisomaan pöydän viereen ja sanoi elintasovatsaa kasvattavalle miehelleen:
- Näytänkö minä herran mielestä räjähtäneeltä, näytänkö?
- Niin noh.
- Jos herra haluaa nähdä jotain räjähtänyttä, niin siirtää silmänsä tuohon olohuoneen puolella olevaan kuusenrankaan, jota joku niin kovin vitsikkäästi joulukuuseksi kutsuu.
- Tuollainen pikkumaisuus ahdistaa, Veke mutisi takaisin.
- Pikkumaisuus, kuusessa on vain latvatähti, kun mitkään muut koristeet eivät siinä pysy.
Kuusi oli kokenut kovia, kyllä Veke sen muisti. Sitä hän ei muistanut, että miksi siitä oli tullut kusipuu, vaikka kyllä se ihan joulukuusena oli tänne kotiin tuotu. Hän päätti olla hiljaa koko aiheesta, sillä kuka nyt tässä vaiheessa vuotta haluaisi enää muistella viime jouluisia töppäyksiään. Tikulla silmään vaan sellaista.
- Kippistetään, Maija sanoi ja nosti kuoharilasin ylös.
- Ihan neitijuomaa tuollainen, Veke marmatti.
- Siinä on alkoholia, kuulitko, a l k o h o l i a.
- Eikä edes kierrekorkkia. Kyllä ennen oli paremmin, silloin kun Kekkonen oli presidentti. Silloin juotiin kirkasta, eikä humpattu hömppäjuomien kanssa.
- Äiti, missä isä oli kun avasit tuon pullon? Aino, perheen tytär kysyi.
- Siellä missä ennenkin, eli sohvan takana.
Veke kiirehti heti selittelemään, että se oli täysin sattumaa, kun glögilasin lusikasta luiskahti yksi manteli lattialle ja se pyöri sohvan taakse.
- Voi vittu, meillä on varmaan maailman ainoat pyöreät mantelit, Aino repesi.
- Suu soukemmalle pentu, tai me ollaan maailman ainoa perhe, jossa ei makseta viikkorahaa, Veke ärähti takaisin.
- Hah, mä oon kuule faija duunissa tän opiskelun ohessa.
- No tuo jää ainakin ilman, Veke osoitteli poikaansa Masaa.
- Olen vakiduunissa. Ei paljon jaksaa kiinnostaa se viisieuroinen.
- Saattoi se olla rusinakin, Veke korjasi.
- Se on kuule ihan yhtä pyöreä kuin manteli, sellainen sileä ja pyöreä.
Maija joutui toppuuttelemaan perheessä syntynyttä epäsopua, ja pian isä ja tytär olivat taas nakkien ja perunasalaatin kimpussa. Veke tosin marmatti, että kaikki maistuu ihan hanurille kuoharin vuoksi.
- Tarkoitatko koiran vai ihmisen hanuria vaiko sellaista soittopeliä? Aino iski taas kiinni isänsä kommenttiin.
- Uu-uuf, koira nosti päätään pöydän vieressä ja nuuhkaisi takapuolensa suuntaan.
- Paskalle, Veke murahti.
- Nyt suuta soukemmalle Veke Ketoheinä, hänen vaimonsa pillastui.
Veke totteli ja alkoi mättää nakkeja suuhun hyvällä ruokahalulla. Sitähän hänellä piisasi, sillä ei isoa elintasokumpua millään salaatilla pidetty yllä. Loppu ruokailu sujui kohtalaisen säällisen keskustelun siivittämänä. Sen jälkeen perhe siirtyi olohuoneeseen kuluttamaan aikaa. Meni pari tuntia ja Maija tuli sanomaan miehelleen, että on aika valaa uudenvuodentinat.
- Mistä näitä toinen toistaan tyhmempiä tapoja sikiää? Veke marmatti.
- Kuka osti ne tinat ja jopa uuden tinakauhan, kun siinä vanhassa oli muka valuvika? Masa kysyi.
- Siinä oli, ihan selvästi, Veke vastasi.
- Vain sinun tinanvalun kohdalla, ei muiden.
- Minulla on herkemmät otteet ja valuvika korostuu silloin.
- Tosi herkät. Hyvä ettei niitä viimevuotisia herran tinoja löydy vieläkin ympäri keittiötä, kun herra vähän valoi tinaa, Maija tirahti.
- Paskat välineet, kuten sanoin, Veke murahti.
Vekeä harmitti suunnattomasti se, ettei hänen tinan valamisesta ollut tullut mitään, ei oikein koskaan. Viimeksi ensimmäinen tina oli levinnyt jostain syystä ympäri keittiötä ja toinen oli muistuttanut mulkkua, josta hän oli saanut kuulla seuraavat puoli vuotta.
- Mennään nyt sinne valamaan, että päästään tästäkin kärsimyksestä, Veke ärähti ja nousi keinutuolistaan.
Perhe kokoontui hellan äärelle, jossa levy hohki jo kuumana. Uusi tinanvalukauha oli odottamassa valajia. Aino sai nuorimpana aloittaa valamisen.
- Rahaa on ainakin tulossa, Maija katseli tyttärensä valutulosta.
Aino oli tyytyväinen lopputulokseen ja hän laittoi tinavalunsa syrjään. Seuraavaksi valuvuorossa oli Masa. Hänen otteensa olivat aika ronskit verrattuna siskoonsa, mutta valutulos oli silti erinomainen. Maija noukki sen käteensä ja sanoi:
- Kyllä tästä on nähtävissä, että onnea ja menestystä ainakin on tulossa ensi vuonna.
- Löytää varmaan sieltä kaupan lattialta sen vitosen, Veke tuhahti.
Maija kampesi itsensä seuraavaksi, vaikka Veke oli jo kauhassa kiinni. Valaminen oli aina tehty ikäjärjestyksessä ja Maija oli miestään kaksi vuotta nuorempi. Maijan otteet valamisessa olivat rauhallisen harkitut, ja tinasta tuli jälleen erinomainen.
- Mitä se muka lupaa, varmaan jonkun uuden personal trainerin jolla on sikspäkki, Veke piruili.
- Ei, kyllä tämä lupaa minulle matkaa ensi vuodelle.
- Passi on sitten aika kallis, sitä ei minkään tinakengän ennustuksen mukaan hankita, Veke ilmoitti.
Maija ei ottanut kuuleviin korviinkaan miehensä valittamista, vaan laittoi uuden tinakengän kauhaan ja ojensi sen sitten miehelleen. Veke otti kauhan vastaan ja alkoi isännän elkein lämmittää kauhaa. Varsi oikein taipui, kun hän painoi kauhaa keittolevyä vasten. Tinan ollessa täysin sula, hän siirsi kauhan vesisangon päälle ja kippasi sen nurin.
- Bravo, ei mennyt seinille, Masa taputti käsiään yhteen.
- Faijan ainoa uroteko tälle vuodelle, Aino komppasi veljeään.
- Mitä, mitä se näyttää? Veke intoili.
Maija nosti miehensä tinan sangosta ja katsoi sitä hämmästyneenä. Hetkessä muutkin silmäparit olivat hämmästelemässä sitä. Hiljaisuus jatkui tovin, kunnes Aino sai suunsa auki:
- Se on palli.
- Palli? Masa kummasteli siskonsa kommenttia.
- No on se, Maijakin myönsi.
- Mutta mikä selitys tällä on? Veke kynsi päälakeaan.
- Viime vuonna sait mulkun ja nyt tuli palli, niin eiköhän se ollut siinä, Maija totesi.
- Eikö rahaa tai matkaa tai jotain?
- Ei, mulkku on aina vaan pelkkä mulkku, sorry.
Veke veti parit mantelit sieraimeen saman tien ja teki itselleen normaalia tymäkämmän glögin. Näitä perhanan perhejuhlia ei suomalainen mies kestä selvin päin. Toista se oli Kekkosen aikaan, kun akat olivat keittiössä ja miehet joivat saunalla raakaa kossua ilman jotain hiton valettavia tinoja. Silloin oltiin itse tinassa.
- Puolenyön aikaan mennään sitten ampumaan raketteja. Ostithan varmasti ne kaikki mitä listalla oli? Maija kysyi mieheltään.
- Muutin vähän sitä listaa.
- Muutit, miten?
- Lisäsin vähän tähtisädetikkujen määrää.
- Lisäsit?
- Niin, jätin raketit pois ja ostin tähtisädetikkuja. Halvempia ja turvallisempia.
Veke pakeni jälleen sohvan taakse. Tällä kertaa syynä oli hänen pienikokoinen, mutta isolla kiukulla varustettu vaimonsa. Tämä tivasi mieheltään, että miten herra meinaa ampua niitä saamarin tähtisädetikkuja taivaalle? Veke raapi päätään turvallisesti sohvan takana ja totesi:
- Vanhoista suksen siteistä saa ritsan rungon ja sinun kusenpolttamista kuminauhan. Sillä tavalla ne ongelmat ovat ennenkin ratkaistu.
- Ja monestikohan herra on ritsan rakentanut minun kusenpolttamista, jos saan kysyä?
- E-ee et saa kysyä, Veke puisteli päätään.
- VAAN KUN MINÄ KYSYN!
Ei Veke siihen osannut mitään sanoa. Hän vain jupisi, että penskana, silloin Kekkosen aikaan ritsatkin olivat helpompi valmistaa, kun ei ollut näitä nykyisiä suksia ja siteitä, vaan perinteiset hikilaudat. Silloin oli myös lunta ja luistokin parempi.
- Ostin raketteja, Masa sanoi ja nosti muovipussin olohuoneen pöydälle.
- Ihanko totta? Maija ilahtui poikansa kommenttia.
- Juu, vähän epäilytti tuon faijan toiminta, joten kaupasta lähtiessäni ostin pussillisen raketteja.
- Häh, missä on perheenpään kunnioitus, kakara? Veke ärähti.
- Se pyöri sen mantelin mukana sinne sohvan taakse, Aino totesi veljensä puolesta.
Veke ei sanonut mitään, tuhahti vain ja meni tekemään nopeasti uuden glögin. Jos perhejoulussa oli kestämistä, niin oli sitä myös uudessa vuodessa. Ajat olivat muuttuneet, mutta vain huonompaan suuntaan. Masa ja muu perhe tutkivat raketteja ja Veke mökötti keittiössä glögilasinsa kanssa. Parempaa seuraa oli tässä vaiheessa turha hakea. Koirakaan ei tullut keittiöön, vaikka hän yritti maanitella sitä sen omalla herkulla.
- Mitä tuollakaan koiralla tekee. Nekin olivat ennen parempia, olivat kettingissä pihalla ja vartioivat taloa, Veke marmatti.
- Kuule, Kekkonen on kuollut. Kohta alkaa Väyrysen kausi, äänestä sitä, Aino huusi takaisin.
Puoleenyöhön mennessä perhesopu oli parantunut ja Veke luonnollisesti humaltunut lisää glögistään. Muut keskittyivät lähinnä kuohuvan juomiseen. Hieman ennen vuodenvaihdetta perhe lähti ulos ja käveli läheiselle kentälle, johon lähiseudun asukkaat kokoontuivat ampumaan raketteja. Matkalla sinne Veke kerkesi marmattaa, että ennen oli paremmin, silloin oli lunta ja Kekkonen hiihti perinteisellä tyylillä. Nyt on vain musta maa ja jos hiihtämään pääsee, niin ihme tyyleillä mennään. Perillä Veke tempaisi muovipussin itselleen ja ilmoitti:
- Tämä on sitten miesten hommia. Naiset ja lapset kauemmaksi.
- Faija…
- Ei mitään mutinoita, Veke keskeytti poikansa lauseen.
Veke kumosi muovipussin maahan ja otti käteen yhden raketin. Hän yritti tökkiä sitä maahan, mutta eihän se siihen uponnut. Katseltuaan hetken ympärilleen, hän tajusi muiden käyttävän rakettien lähetykseen pulloja.
- Tämän siitä saa, kun keskenkasvuiset alkavat touhuta rakettien kanssa, hän marmatti raketti kädessään.
- Polta sinä vaan kuule niitä tähtisadetikkuja, niin saat mitä olet tilannutkin, Maija kivahti miehelleen.
- Tämä ei tähän jää, Veke ilmoitti.
Eikä jäänyt, vaan hän otti raketin mukaansa ja käveli viereisen tien varteen ja siellä postilaatikoiden luo. Sen enempiä ihmettelemättä hän avasi reunimmaisen laatikon kannen ja survaisi raketin laatikkoon. Veke sytytti raketin ja juoksi nopeasti pois postilaatikon luota. Päästyään perheensä luo, hän kysyi:
- Kuka täällä on välkky, häh?
- Kysyy hän, jolla on universumin ainoat pyöreät mantelit, Maija pyöritteli päätään.
- Kohta lähtee, Veke intoili.
Lähti mihin lähti, sillä postilaatikon kansi sulkeutui ja se ohjasi raketin ihan väärään suuntaan. Se osui lähitalon katolla olevaan tuuliviiriin, josta se vaihtoi suuntaa kohti Vekeä ja muita kentällä olevia. Kaikkien onneksi sen lentorata oli osumasta huolimatta ylöspäin, joten se paukahti turvallisesti katsojien yläpuolella.
- Täsmällinen räjähdys, Veke röyhisteli rintaansa rakettia katsellen.
- Faija, entä tuo savuava postilaatikko? Masa keskeytti isänsä intoilun.
- Jälkipolttohöyryjä, rakettihan räjähti juuri.
Samassa koko postilaatikko leimahti liekkeihin. Veke käänsi sille saman tien selkänsä ja totesi:
- Ihme toimintaa postilaitoksella. Ensin saa odotella postia viikko tolkulla ja sitten se jaetaan niin nopeasti, että syttyvät itsekseen laatikossa.
- Voiko ihminen olla noin tyhmä? Hänen vaimonsa kivahti.
- Postissa ovat, usko vain viisaampaasi.
Seuraavaksi Veke sytytti nipun tähtisädetikkuja ja tälläsi sellaisia jokaiselle perheenjäsenelle. Nyt kuulemma laulettaisiin yhdessä joku kiva joululaulu, kun se pukin perkele oli laulanut jouluna vain rienauslaulun, mokomakin vaihtoehtovegepukki.
- Nyt on faija uusvuos, ei joulu, Aino kivahti isälleen.
- Jumalauta tätä nykyajan nuorisoa, Veke kirosi.
- Tiedetään, Kekkosen aikaan nuoretkin olivat kiinni työn reunassa ja tottelivat vanhempiaan kuin koirat, Aino piikitteli takaisin.
- Juuri näin, jotain sentään mennyt perille, Veke sanoi.
Samassa paikalle ajoivat palo- ja poliisiauto. Veke vilkuili nopeasti ympärilleen ja totesi perheelleen:
- Taidankin lähteä tästä autotalliin.
- Mihin vitun autotalliin? Aino kivahti.
- Se menee mököttämään siihen Mazdan romuunsa ja kuuntelee Kekkosen ajan musiikkia, Maija vastasi tyttärelleen.
- Säälittävää, muka autotalliin, Aino hörähti.
- Isäs on.