etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

26.12.2006

Vieraassa vaatekaapissa

- Äkkiä, tänne, hei tänne nyt nopeesti.
- Mitä, häh? okei.

Kaksiosaisen vaatekaapin ovet suorastaan pamahtivat kiinni yhtä aikaa kuin amerikkalaisessa teinielokuvassa. Makuuhuoneeseen laskeutui lyijyharkon painoinen hiljaisuus, joka ei mitenkään vähäisesti painanut sängyllä makaavan henkilön hentoja harteita. Tämä henkilö makasi rennosti, tai niin rennosti kuin perse pystyssä mahallaan saattoi sängyllä maata.

- Hei kultsipuppeli, kuului eteisestä miehen äänellä heitetty hieman sammaltava kommentti.
- He-ei vaan rakas, vastasi sängyllä lukkoon menneen polven kanssa äheltävä nainen.
- Kerkesitkö jo odotella minua? eteisääni jatkoi.
- Joo-o, olenkin täällä jo valmiina, takapuoli ovea kohti makaava nainen ilmoitti.

Samalla hetkellä vaatekaapissa soi kännykkä ja koska kyseisen aparaatin omistaja ei uskaltanut olla vastaamatta, hän otti vastaan puhelun.

- Hei kulta, oletko jo kotona? Niin kulta, minä täällä vain töissä perse homeessa raadan, miesääni kaapissa selitteli luuriin.
- Sanoitko jotain homeesta? eteisestä kuului epäuskoinen ääntely.
- Joo, talonmies sanoi, että minun per…, korjaan, Miurosen pesuhuone on homeessa, että onkohan meidänkin?
- Kuka, siis mikä se Miuronen on, en ole kuullutkaan?
- Joku uusi, siis varmaan naapuri tai jotain.
- Kulta, otatko kahvin sinne sänkyyn, minulla tekee mieli kupillista, tuli käytyä poikien kanssa muutamalla oluella, eteisen miesääni jatkoi.
- Sano sille, että leipoo vaikka pullaa samalla, vaatekaapista kuului miehen äänellä kaino ehdotus.
- Kulta, voisitko leipasta meille tuoretta pullaa, nainen sängyllä korotti ääntään.

Samalla hetkellä puhelimen toisessa päässä oltiin harvinaisen hiljaa. Tarkemmin ilmaistuna hiljaisuuden aikana linjan toisessa päässä poljettiin kolmeseiskaa piikkikorkoa parkettilattiaan siihen malliin, että parketin vaihtajat saavat töitä tulevalla viikolla.

- Mitä pullaa siellä leivotaan? kuului luurista neulanterävä kommentti.
- Ihan tavallista, pari munaa ja sillai, vaatekaapissa puhelinta pitävä henkilö kähisi luuriin.
- Kulta, ethän sinä vain sotkenut uutta pukuasi niissä leipomishommissa?
- E-en minä, minä ainoastaan vain vähän vatkasin…sitä…tis…taikinaa.
- Muista kulta, että leipomishommissa pitää olla hellä, kuin naista käsittelisi, luurista leperreltiin.

Eteisen kolina paheni ja päättyi melkoiseen ryminään, ikään kuin joku olisi kaatunut johonkin. Viimein hetkellisen hiljaisuuden jälkeen sieltä kuului ähkäisyjä ja ihmettelevä kommentti.

- Mitä nämä ovat…kengät…tai siis kahdet, ei kun kolmet…täällä meidän eteisessä.
- Talkkari varmaan ja se Mi-Miuronen ja, ja niillä oli mukana vielä joku kolmas, nainen vastasi sängyltä.
- Onko ne siellä tai täällä tai jossain, eteisen mies uteli.
- Ei, kun tuossa naapurissa, tuli joku kiireinen pano, siis paikka laitettavaksi kolmeen pekkaan ja, ja sinne piti mennä ehdottomasti sukkasillaan.
- Olitko kulta tosissaan siitä leipomisesta?
- Olit sinä, kuului vaatekaapista.
- Olit sinä, nainen sängyltä toisti.
- Minäkö se olinkin? eteisen miesääni ihmetteli.
- Sinä olit, olet aina niin kultainen, nainen jatkoi.
- Onko, onko meillä jauhoja ja munia?
- On meillä, varsinkin niitä munia, nainen vastasi huultaan purren.
- Sano, että jos ei omat riitä, niin täältä vaatekaapista saa lisää, miesääni kaapista kehotti.
- Kultaseni, jutteletko sinä jonkun kanssa, nyt keittiöön ehtinyt mies huuteli.
- En minä, radio se tuossa vaan jotain kuunnelmaa soittelee.

Keittiössä oltiin nähtävästi tyytyväisiä, sillä makuuhuoneeseen kantautui avautuvan jääkaapinoven ääni ja muita normaaleja ääniä. Äänistä päätellen tavaroita nosteltiin enemmänkin keittiön pöydille. Leveällä parivuoteella perse pystyssä oleva nainen yritti hieroa toista jalkaansa jotta pääsisi eroon tästä kiusallisesta asennosta. Eihän hän koskaan ollut ottanut aviomiestään vastaan näin.

- Kulta, voitko uskoa, että Lahtikukkosen Sirpa petti miestään keskellä päivää niitten omassa parivuoteessa, kuului keittiöstä leipurin kommentti.
- En, nainen vastasi.
- Emme mekään, vaatekaapista kuului duettona.
- Kulta, miksi sinä toistelet sanomisiasi?
- Krääh, räkää kurkussa, se saa äänen kuulostamaan kahdelta, nainen kähisi takaisin.
- Omituita, ei minulla vaan koskaan, keittiön leipuri kummasteli.
- Sano, että sinä olet syväkurkku, ääni vaatekaapista kehotti.
- Rakas, olen syväkurkku, siitä se johtuu, nainen toisti.
- Mitä, mitä se on kultaseni? keittiön mister tuleva tuore pulla ihmetteli.
- Vittu se on tyhmä, toinen vaatekaapin ääni repesi.
- Kultaseni, kuka on tyhmä?
- Rakas, se naapurin, siis sen uuden naapurin jota et ole vielä nähnyt serkun kaima on tyhmä kuin lapikas, nainen selitteli pitkän kaavan kautta.

Nähtävästi keittiössä oltiin tyytyväisiä, sillä kolistelu siellä jatkui ja äänistä päätellen siellä myös keitettiin pannullinen kahvia. Sängyllä könöttävä nainen hieroi vimmatusti jalkaansa saadakseen kramppinsa laukeamaan saattaakseen itsensä parempaan asentoon.

- Kultaseni, si…si…sinun aarre näkyy, kuului samassa makuuhuoneen ovelta hyvin hämmentynyt kommentti.
- Krääääh, si…sitä minä tässä sinulle varovasti koitan esitellä, nainen kähisi naama aivan punaisena.
- Miten sinä näin ke…ke…keskellä päivää?
- Tuota, mitenhän se menikään? nainen kähisi punainen naama tyynyä vasten.
- Voi ei, nyt se mikro piippasi! ovella seisovan mies voihkaisi ja säntäsi keittiöön.
- Kehu sitä, kuului vaatekaapista kommentti.
- Rakas, voisimmeko jo lopettaa, minulla on menoja, toinen ääni selitti vaatekaapissa puhelimeen.
- Ei, ei missään tapauksessa, sängyllä oleva nainen rääkäisi.
- Mitä, sanoitko jotain kultaseni? kuului keittiöstä.
- Kuulinko minä toisen naisen äänen? luurissa udeltiin.
- Ei, tai joo, se oli tuo johtajan sihteeri, joka ei halua tehdä ylitöitä lounaalla. Mutta hei, minun on pakko jatkaa, ettei tule potkuja.
- Kiitos kulta, pusi pusi.
- Mitä, sanoitko jotain herkkää minulle? luurista kuului naisen mankumana.
- Sanoin, että pusi pusi ja heippa, miesääni korotti volumeaan vaatekaapissa.

Samalla hetkellä keittiössä putosi jotain lattialle ja meni rikki. Hetken hiljaisuuden jälkeen siellä nähtävästi siivottiin sirpaleet vaivihkaa jonnekin turvalliseen paikkaan.

- Voih, lähetätkö sinä sieltä makuuhuoneesta minulle pusuja ja vielä sellaisella matalan seksikkäällä äänellä? keittiön miesääni heräsi eloon.
- Helvetin homo, kuului pirullinen sihahdus makuuhuoneen vaatekaapista.
- Tiedät itsekin etten ole, toinen ääni puolustautui.
- Et ole, et missään tapauksessa ole, nainen sängyllä vastasi.
- Kultaseni, mitä minä en ole? keittiön kokki kolmonen huuteli.
- Sinä, sinä et ole…, nainen jätti lauseensa kesken.
- Panomies, ääni vaatekaapista ehdotti.
- Veli kulli, toinen ääni vaatekaapista hörähti.
- Veli kulli, nainen toisti kuin hypnoosissa ajattelematta sen enempää.

Keittiössä kuului sekunti tuon lausahduksen jälkeen huomattavasti edellistä isompi kilahdus, jota seurasi kolahdus ja lopuksi pienoinen pamahdus. Jopa makuuhuoneen vaatekaapissa oli hetki tuon jälkeen aistittavissa hienoinen savunhajua.

- Homo polttaa vielä koko mestan, vaatekaapista kommentoitiin katkerana.
- Hys, se on sentään talon isäntä, toinen ääni jatkoi.
- Rakas homo, onko siellä kaikki hyvin? nainen huuteli sängyltä aivan ajatuksistaan sekaisin.
- Öööh, köh, köh, sanoitko sinä kultaseni minua homoksi? keittiöstä kuului yskänsekainen kysymys.
- Sanoin, että hotkitko sinä hoikka rakas siellä herkkuja, nainen korjasi ja kiepsahti viimein parempaan asentoon sängylle.

Samassa makuuhuoneen ovelle ilmestyi mies, joka jäi katselemaan sängyllä ilman rihman kiertämää selällään makaavaa naista. Mies ei puhunut mitään, vaan ainoastaan tuijotti naista, kuin olisi lumoutunut tuosta alastomasta näystä.

- Pröööööt, kuului samalla hetkellä vaatekaapista.
- Häh? ovella seisova mies räpytteli silmiään.
- Tuota, se tuli…, nainen sängyllä aloitti.
- Kultaseni, myös minä söin tänään torstain kunniaksi hernekeittoa, ei sitä tarvitse hävetä, ovella seisova mies lohdutteli alastonta naista.
- Eikö? nainen kähisi.
- Ei…vaikka haju on kuin rekkakuskin perseestä, ovella seisova mies mutisi palatessaan kohti keittiötä oksennusta pidätellen.
- Helvetti, minä olen aina sanonut, ettei rekan ajaminen kannata, vaatekaapissa sipistiin.
- Entä sitten, minä en sentään pysäköinyt työkaluani tuonne talon portaille, toinen ääni sihahti.

Keittiössä jatkuivat kokkailun äänet samalla, kun sängyllä krampista selvinnyt nainen veteli jalkaansa pienen pieniä stringejä ja etsi kuumeisesti rintsikoitaan.

- Kultaseni, oletko pannut merkille, että joku taksikuski on pysäköinyt Mersunsa meidän talon portaille. Pitäisikö siitä soittaa poliisille?
- Älä, älä jumalauta anna sen soittaa, mulla on puhelin päällä ja se on siellä yöpöydällä, kuului tällä kertaa makuuhuoneen sängyn alta.
- Ei rakas, se on varmaan niitä, niitä naapurikuntalaisia, jotka eivät osaa kulkea täällä meilläpäin, nainen kiirehti selittämään.
- Totta puhut kultaseni, minäkin kerran ajoin ties minne sellaisen kyydissä, kun piti tulla kotia, keittiöstä kommentoitiin.

Samalla hetkellä alkoi eteisessä soida jonkun puhelin. Se jatkoi soimistaan ilman, että kukaan olisi reagoinut siihen millään tapaa. Viimein puhelin hiljeni ja niin hiljeni myös koko asunto. Tuota siunattua hiljaisuutta kesti tosin vain hetken, sillä puhelin alkoi soida taas uudelleen.

- Hei, sehän on minun puhelin, keittiössä innostuttiin jotenkin tekopirteästi.
- Vastaanko minä? makuuhuoneen nainen tiedusteli.
- Ei, älä, se on varmaan äiti, siis minun äiti.

Äänistä päätellen matkalla puhelimeen tieltä raivattiin naulakko, lipasto, pari maljakkoa ja villisti arvaten taulu tai pari, ennen kuin tuttu haloo ääni kuului ilmoille.

- Haloo.
- Jaatinen, herra Jaatinen, kuului luurista.
- Niin? eteisessä kummasteltiin.
- No oliko vai ei?
- On, joo.
- Mikäli olette juuri leipomassa pullaa kotonanne ja olette ottanut muutaman oluen, niin olette juuri nyt voittaneet kolmenviikon yhdensuuntaisen matkan pimeimpään Afrikkaan, luurista kuului.
- I-ihanko tosi, ka-kahdelleko?
- Yhdelle, mutta lyhentämällä matkaa viikolla, saatte vaikka vaimonne mukaan toiselle viikolle.
- Mi-minä otan sen. Milloin lähtö?
- Nämä on tällaisia lähde heti tai häviä lähtöjä, joten teinä minä olisin jo menossa, ääni puhelimessa jatkoi.
- Mi-minne minä sitten menen?
- Helsinki-Vantaa lentoasemalle ja siellä ulkomaanterminaaliin, jossa on tarkemmat opasteet. Älkää turhaan pakatko, me pakkaamme matkatavaranne ja käsittelemme myös vaimonne tavaran.
- Hienoa, minä tulen, keittiössä hihkuttiin.

Samalla hetkellä kun makuuhuoneen ovelle ilmestyi erittäin innostunut mieshenkilö, laitettiin vaatekaapissa simpukkakännykkä pikkutakin povitaskuun.

- Hei kultaseni, minä soitan sinulle kohta Afrikasta ja kutsun sinut sinne, mies ilmoitti tohkeissaan makuuhuoneen ovella.
- Mitä? nainen kummasteli.
- Kuule, ei ehdi selittää, mutta ne lupasi käsitellä myös sinun tavaran, joten ole huoleti kultaseni…soitellaan.
- Kuka eka? kuului makuuhuoneen vaatekaapista riemastunut kysymys ulko-oven paukahtaessa kiinni.