etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

20.9.2009

Työpaikkahaastattelu

Ulkona sataa tihuutti, kun mustiin suoriin housuihin ja keltaiseen paitaan pukeutunut mies asteli kerrostalon alaovelle ja painoi nappia. Kerrottuaan asian, sähkölukko pärähti ja mies livahti sisälle. Katseltuaan hetken nimitaulua, lähti tuo jo hieman vatsakas herra nousemaan portaita. Kolmannen kerroksen kohdalla hän pysähtyi ja jäi huilaamaan seinää vasten. Noin kymmenen minuutin huilaamisen jälkeen mies soitti viereistä ovikelloa ja kohta pärähti jälleen sähkölukko.

- Päivää, Ville Vesiperä on nimeni, mies esitteli itsensä pienen pöydän takana istuvalle vaaleahiuksiselle nuorelle neidolle. – Tässä olisi nämä hakemuspaperini.
- Johtaja ottaa kohta vastaan, neito vastasi hymyillen, ja otti vastaan kirjekuoren. – Istu kiireemmäksi aikaa.

Hetken aikaa Ville katseli ympärilleen ja sen jälkeen hänen naamalleen nousi epäuskoinen ilme, joka oli suomennettuna "mitä vittua?" Tilassa, joka oli oikeastaan vain iso eteinen, ei ollut muuta jakkaraa kuin nuoren blondin alla oleva. Tyttönen pienen pöydän takana vain hymyili hymyilemistään. Koska ainoa istumapaikka oli lattia, jätti Ville istumisen väliin ja keskittyi hymyilemään takaisin tuolle nuorelle neitoselle, joka oli häntä varmaan vähintään kaksikymmentä vuotta nuorempi.

- Haluaisitko panna? Neito kysäisi yllättäen.
- Ööh, anteeksi mitenkä?
- Purkan poskeen, minä tarjoan, neito ojensi miestä kohti purkkapussia. – Raikastaa hengityksen ja tekee paremman vaikutuksen työnantajaan.
- No, siinä tapauksessa, Ville jatkoi hymyilemistä ja otti pussista kaksi palaa purkkaa.

Tämän jälkeen hiljaisuus palasi eteistilaan, ellei purkan mässytystä laskettu ääneksi. Molemmat jauhoivat purkkiaan, kuin olisivat olleet vuoden märehtijöitä maatalousnäyttelyssä. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Blondi ei tehnyt koko aikana Villen huomioiden mukaan mitään muuta kuin hymyili ja jauhoi purkkaa, aika kummallista touhua sihteeriltä.

- Sisään! Kuului vihdoin viereisen oven takaa.
- Ole hyvä, johtaja ottaa nyt vastaan, neito ilmoitti Villelle.

Ville nousi ylös, suoristi paidan ja housut ja avasi oven. Oven takaa paljastui melkoisen tavallinen toimistohuone, jossa oli ison kirjoituspöydän lisäksi pienempi pöytä ja sen molemmin puolin tuolit. Ainoa mikä kiinnitti Villen huomiota tavallista enemmän, oli ikkunalaudalla oleva kirves ja naisten punaiset pikkuhousut.

- Kauko Kuutamo, huoneessa keskellä lattiaa seisova pitkä mies ojensi kätensä.
- Ville Vesiperä, tulin sen työpaikkailmoituksen vuoksi.
- Tapasitko jo sihteerini Sini Säären?
- Tapasin kyllä, oli oikein kohtelias nuori nainen.
- Nuuh, taisit panna, Kauko työnsi nenänsä lähes kiinni Villen suuhun.
- Öh, purkan, tai oikeastaan kaksi, suuhun, työnhakija vastasi naama punoittaen.
- Hyvä, minä panen aina kun siihen on mahdollisuus. Kerroinko jo, että olen tämän firman omistaja ja toimitusjohtaja?
- Et, mutta nythän tämä tuli selväksi. Siitä ilmoituksesta minä vielä...
- Puhuttiinko siinä työpaikasta? Kauko keskeytti hakijan puheenvuoron.
- Kyllä.
- Hienoa, sihteeri osasi siis tehdä jotain oikein, herra toimitusjohtaja hymyili ja kehotti vierastaan istuutumaan pöydän toiselle puolen.

Ville teki työtä käskettyään ja kohta huoneeseen sipsutteli eteisestä tuttu sihteerikkö, joka oli Sääri sukunimensä väärti, sääret olivat erittäin pitkät ja minihameeseen asti paljaat. Ainoa asia mikä tuossa sihteerin pukeutumisessa häiritsi, oli iso DATSUN -teksti tytön minihameessa perseen kohdalla. Sihteerin pyöriessä tovin huoneessa juomia kaadellen, Ville huomasi myös, ettei naisen puserossa lukenutkaan pelkkä 100, vaan siinä oli myös iso A.

- Maistuuko? Kauko kysyi kohottaessaan kahvikuppia omille huulille.
- Kyllä kiitos, Ville hörppäsi äkkiä omasta kupistaan.
- Hyvä, sillä minä en voi juoda tällaista paskaa, Kauko työnsi oman kuppinsa Villen kupin viereen.

Vasta siinä vaiheessa myös Villen makuhermot saivat kerrottua totuuden tuosta juotavasta, joka oli jotain sellaista, mitä makuhermot eivät olleet aikaisemmin rekisteröineet. Juoma oli mustaa, eikä siihen kaadettu maito tuonut mitään helpotusta pahaan makuun.

- E-erikoisen täyteliäs maku, Ville köhisi.
- Ihanaa, onko? Sini kääntyi työnhakijaa kohti ja hymyili.
- Niin, siitä työpaikasta, Ville työnsi kuppia poispäin itsestään.
- Kupit tyhjiksi, niin mennään asiaan, ei minulla niin kiire ole, ettet kerkeä nauttia juomistasi, Kauko hymyili ja alkoi leikata kynsiään Leathermannilla.

Villen ei auttanut muuta kuin juoda nuo kaksi kupillista helvetin pahanmakuista kahvia, tai mitä sotkua se sitten ikinä olikaan. Onneksi Sini oli tuonut pöytään pullapitkon, joka meni siinä samalla viimeistä murua myöten, hyvä että edes piisasi. Noin vartin päästä niin pullalautanen kuin kahvikupitkin olivat täysin tyhjät ja herra toimitusjohtaja nousi ylös tuolistaan.

- Tulit siis työpaikan vuoksi? Hän kysäisi selkä hakijaa kohti.
- Niin tulin, mutta siinä on kyllä yksi epäselvä kohta.
- Ai mikä, palkkausko? Johtaja kääntyi Villeä kohti.
- Ei, vaan siinä ei mainittu mikä työpaikka on kyseessä.
- Eikö? Kauko kääntyi katsomaan kirjoituspöydän takana kynsiä lakkaavaa sihteeriänsä.
- Ei, Sini myönsi.
- Et siis tiedä mitä olet tullut hakemaan?
- En, tulin vain työpaikan takia, minulle käy melkein mikä vain, olen ollut nyt työttömänä puoli vuotta.
- Osaatko leipoa leipää?
- E-en kyllä, mutta jos joku opettaa, olen nopea oppimaan.

Toimitusjohtaja huokaisi syvään, käveli ympyrää huoneessa ja huokaili lisää. Ville puolestaan nieleskeli, että oliko tämä nyt tosiaan tässä? Työpaikkailmoituksessa oli lukenut vain pelkkä sana Työpaikka ja puhelinnumero. Hän oletti, että tuollaiseen työpaikkaan saattoi hakea kuka vain, kun ei ollut määritelty mitään asiaa tarkemmin. Hän oli soittanut tänne ennen tulemista. Nainen puhelimessa oli käskenyt vain tulla paikalle hakemuksen kanssa, ne muodolliset jutut kyllä hoituisivat itsestään. Samassa ikkunan luota alkoi kuulua pauketta ja Ville käänsi päänsä sitä kohti.

- Opetin ihan itse, Kauko hymyili Villelle.
- Varmaan...tarpeellinen taito, Ville mutisi katsellessaan Sinin hakkaavan halkoja patterin vieressä ikkunalaudalta ottamallaan kirveellä.
- Opetin Sinille, että pikkupöksyt pois kirveellä halkoja hakatessa, niin eivät kiinnaa niin paljon persvaossa, Kauko jatkoi hymyillen.
- Niin, köh!
- Onko sikaflunssan ensioireita kenties, oletko jo vailla sairauslomaa? Toimitusjohtaja tuli ihan kiinni Villeen.
- Ei, yllätti tuo halkojen tekeminen vähän. Olen kyllä täysin terve.

Nyt Villelle siis selvisi miksi kirves ja pikkuhousut olivat ikkunalaudalla. Halot ja pölkky oli jäänyt häneltä kyllä huomaamatta, sillä iso kirjoituspöytä oli ikkunan edessä näkösuojana. Tässä kohtaa haastattelua Villen mielessä kävi, että olisikohan se ollut sittenkin parempi jäädä kotiin television päiväuusintoja katselemaan kuin lähteä hakemaan uutta työpaikkaa? Hänellä ei ollut mitään koulutusta, joten työnsaantimahdollisuudet näin laman painaessa päälle olivat aika minimaaliset.

- Mikä on näkemyksesi työpaikasta jota haet? Toimitusjohtaja kysyi istuuduttuaan jälleen pöydän ääreen.
- Aika vaikea näin äkkiä...
- Yhdellä sanalla!
- Haastava, Ville heitti nopeasti.
- Kuvaile aikaa ennen elämääsi.
- Öh tuota...varmaan aika kiireetöntä.
- Kuka syö piparisi?
- Eh, en minä kyllä osta mitään pipareita, yritän elää terveellisesti.
- Miten tämä työ vaikuttaa mieleesi?
- Positiivisesti, teen mielelläni töitä, Ville koetti vakuutella parhaansa mukaan.

Herra johtaja kävi hakemassa kirjoituspöydältä ison mustakantisen vihkon ja alkoi raapustella sinne jotain, mutisten samalla miten korkeat kustannukset työvoiman palkkaaminen aiheuttaa firmalle ja miten Vanhasen hallitus imee kaikki veret yrittäjien kropasta, ja nimenomaan juuri perseen kautta.

- Jos positiivisuus on perseestä, niin minkä päällä ihminen istuu? Kauko nosti katseensa vihkosta.
- Positiivisuuden, Ville vastasi.
- Kumpi tulee halvemmaksi, mäyräkoira vai nuudeli?
- No, nuudeleita saa muutamalla kymmenellä eurocentillä ja mäyräkoirat maksavat paljon enemmän.
- Oletko pelannut pesäpalloa tyttöjen kanssa?
- E-en ole, Ville pyöritteli päätään.
- EIH! Sini parkaisi samalla kirjoituspöydän takaa. – Oletko sinä siis mailapoika?
- En ole, enkä ole harrastanut mitään urheilua, en pesäpalloa tyttöjen enkä poikien kanssa, Ville selitti ja pyyhki samalla hikeä otsaltaan.
- Kumpi toimii paremmin, lateksi vai luonnonkumi?
- E-en kyllä tiedä.
- Siis paljaalla mennään, Kauko huokaisi syvään.

Ville kuunteli kummissaan toimitusjohtajan kommentteja ja mietti miten pääsisi pois tästä tilanteesta, sillä eihän nyt tällainen työpaikka voinut olla mistään kotoisin. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, että mikä firma edes on kyseessä, vai onko firmaa ollenkaan? Alakerran nimitaulussa oli ollut vain teksti Firma. Kello alkoi olla jo ties mitä, varmaan kohta kahdeksan illalla, joten hän lähtisi kyllä mielellään jo kotiin, ihan vaikka vain television ääreen nauttimaan uusinnoista.

- Miten poltat päreesi, näytä esimerkki?
- Anteeksi, siis mitä minun piti näyttää? Ville meni hämilleen.
- Suutu saatana! Kauko karjaisi.
- Voi himputi, nyt tympäisee, Ville napautti nyrkillä pöytää, niin että kahvikupissa ollut lusikka muutti hieman paikkaansa.

Toimitusjohtaja nousi jälleen ylös tuolilta ja poistui huoneesta. Ville jäi istumaan paikoilleen, kuten myös sihteeri. Meni varmaan viisitoista minuuttia, ennen kuin Kauko palasi huoneeseen, tällä kertaa avojaloin ja ilman kravattia.

- Pesin sukat, se rentouttaa, toimitusjohtaja ilmoitti.
- Hyvä, minä rentoudun yleensä katselemalla televisiota ilman ääntä, Ville kertoi.
- Ei mennyt nyt tuo hermostuminen putkeen, minua alkoi suoraan sanottuna vituttaa tuollainen nössö. Sini, näytä mallia.
- Vittusaatanaperkelemunanomistajamitämenitnyttekemäänkunmaksoitpalkankaksiminuuttiamyöhässä!

Karjuntansa lomassa Sini pilkkoi kirveellä ikkunalaudalle jätetyt pikkupöksyt. Riehuminen ei suinkaan jäänyt siihen, vaan pilkkomisen jälkeen suustaan rivo neito harppoi toimitusjohtajan eteen ja liimasi purkan tämän otsaan. Siitä Sinin asteli rauhallisesti takaisin kirjoituspöydän taakse ja alkoi kohennella kampaustaan.

- Huomasitko eron? Kauko kysyi Villeltä.
- Ehkä minun pitää hieman harjoitella. Milloin tämä työ mahdollisesti alkaisi ja paljonko siitä maksetaan?
- Hetkinen, siis haetko työpaikkaa josta työntekijä saa jotain palkkaa?
- Haen kyllä, miten niin? Yleensä minulle on maksettu töistä.
- Onko ajokorttia?
- On kyllä, henkilöautokortti.
- Hyvä, lainaistiko sitä pariksi tunniksi illalla, poltin juuri omani ylinopeuden takia.
- En lainaa, tarvitsen sitä itse. Eikö tähän työpaikkaan tarvittu ajokorttia?
- Maistuuko ahven paremmalta jos se on pyydetty kalastuskortilla vai ilman korttia?
- No ei, eihän sillä ole mitään tekemistä sen maun kanssa.
- Tässä työpaikassa on koeaika, toimitusjohtaja muutti äänensä pykälää virallisemman kuuloiseksi.
- Kuinka monta kuukautta?
- Ei suinkaan kuukautta, vaan metrejä.

Samalla hetkellä Villen korvat ottivat aseen lataamisen äänet ja hän kääntyi katsomaan sihteeriä. Sinillä oli kädessään kaksipiippuinen ase, jolla neito osoitteli kattolamppua, joka oli Villen huomion mukaan pahimmilleen juuri hänen päänsä päällä. Nyt nousi niin paha pala kurkkuun, että ääni hävisi kuulumattomiin ja mies availi äänettömänä suutaan.

- Sini lähtee syksyllä ensimmäiseen pupujahtiinsa, ostin sille haulikon, Kauko ilmoitti.
- Hi-hieno harrastus tuo metsästys, Ville änkytti saatuaan äänensä takaisin.
- Millainen on suhteesi kottaraisiin?
- E-etäinen, en ole oikein lintujen ystävä.
- Oletko ajatellut liittyä moottoripyöräjengiin tai ajaa itsesi kaljuksi?
- Ei, en ole, siis kumpaakaan.
- Kumpi on nopeampi, Hailuodon lautta vai Arska Jakomäestä?
- Mikä kysymys tuo muka oli?
- Vastaa saatana! Sini karjaisi pöydän takaa ja iski pienen nyrkin pöytään niin että paukahti.
- Lautta kait!
- Kirjoitit tähän hakemukseesi, että olet stadilainen ja veikkaat jotain ruosteista lauttaa, Sini heilutteli hakemuspaperia pöydän takana. Etkö tajua miten askel lentää kun Smarketin sulkeutumiseen on aikaa enää pari minuuttia. Luulitko, että myös se lautta kulkee oluella?
- En, en minä mitään sellaista luullut, en ole vaan koskaan ollut Hailuodon lautalla.
- Menes istumaan vähäksi aikaa tuonne ikkunalaudalle, me Sinin kanssa mietitään tässä pöydän äärellä mitä sinun kanssa tehdään, toimitusjohtaja patisti työnhakijaa.

Ville teki työtä käskettyä ja istui kohta isolla betonisella ikkunalaudalla, katsellen alhaalla vilistäviä autojen valoja. Ilta oli jo pimentynyt, mutta kaupungissa ei onneksi koskaan ollut täysin pimeä.

- Tultiin tulokseen, Kauko nousi vähän ajan päästä pöydästä.
- Niin? Ville kostutti kielellä huuliaan.
- Menes käymään ensin siellä Hailuodossa, niin palataan sitten asiaan, tuossa avaimet, toimitusjohtaja heitti Villeä kohti avainnipun.
- Mit...
- Mene nyt jo, oven löydät varmaan itse. Auto on oven edessä sakkopaikalla.

Villen ei auttanut muuta kuin poistua asunnosta, sillä sihteeri puoliksi työnsi hänet rappuun. Ville katseli avaimia ja laskeutui katutasolle. Oven edessä seisoi keltainen Datsun 100A ja avaimet sopivat siihen. Penkillä oli paperilappu, jossa teksti: "Mersu on Äveriäsvägen 6 pihalla, avaimet saat porttivahdilta. Sinne Hailuotoon ei tarvitse jäädä asumaan, työt alkavat ensi maanantaina t: työnantaja."