etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

19.03.2005

Sladissa

Lunta sateli hiljalleen, kun valkoinen iso BMW kiihdytti liikennevaloista perän heittäessä sivulle. Jalkakäytävällä kävelevät ihmiset joutuivat väistämään kuutoskoneisen saksanraudan takaosaa. Eräs vanhempi naisihminen onnistui kumoamaan koko kauppakassinsa sisällön pitkin jalkakäytävää. Kaupassa oli tullut nuukailtua muovipussin suhteen, muka ekologinen teko, joten appelsiinit vierivät pitkin jalkakäytävää. Naista hieman iäkkäämpi vanhempi herrasmies heristi kävelykeppiään auton perään ja ryhtyi tämän jälkeen auttamaan appelsiinien keräämisessä. Saatuaan appelsiinit käsiinsä, vanha mies huomasi eteensä pysähtyneen mustan auton, jonka sivuikkuna avautui äänettömästi.

- Riittääkö satanen noista appelsiineistä? autosta kuului hyvin matalalla äänellä esitetty kysymys ja esiin tuli mustan nahkasormikkaan verhoamassa kädessä oleva seteli.
- Ee-eihän nämä minun ole. Rouvaa vaan tuossa auttelin, vanhus selitti ääni väristen, kuin peläten hedelmien puolesta.
- Minun vitamiinit, rouva heräsi tähän maailmaan hiukset lumessa ja silmälasit otsalla.
- Arvon rouva, suokaa hyvä mieli minulle ja opetus äskeiselle BMW-hulttiolle, ja myykää appelsiinit minulle satasella, mustan auton takapenkiltä kuului jälleen matalalla äänellä.
- Myyn toki, on eläke kovin pieni ja tämä tienesti ennenkuulumattoman helppo. Ei sitä siivoojan palkalla ole varaa kieltäytyä rahasta, varsinkaan setelirahasta, nainen ilmoitti saatuaan lasit nenälleen.
- Kiitän ja neuvon annan ilmaisen: ostakaa seuraavan kerran banaaneja, ne eivät karkaa, mustan amerikkalaisen auton takapenkiltä kuului.

Satanen vaihtoi omistajaa ja appelsiinit lastattiin rouvan ja vanhan miehen toimesta kahteen isoon kouraan, jotka ojentuivat ikkunasta. Vanhaa miestä puistatti lastata appelsiinejä noihin kouriin, sillä niiden omistajaa ei näkynyt. Jotenkin hänellä tuli sellainen tunne, että olisi antamassa pirulle pikkusormeaan. Auton sisältä kuuluva matala puhekin oli niin karmaiseva, että mieleen tuli vaikka mitä pukinsorkkien ja hiilihangon väliltä. Viimeisen appelsiinin kadottua mustaan tuntemattomaan, auton ikkuna sulkeutui ja pitkä auto poistui ison kasikoneen murinan siivittämänä. Vanha mies jäi katsomaan auton perään, miettien samalla tallissaan seisovaa vanhaa Cadillacia. Se pitäisi saada vielä liikenteeseen, mutta terveys ei antanut enää myöten laittaa sitä kuntoon ja korjaamot ottivat liikaa vaadittavista remonteista.

- Go go go gou gou gou, mä o o o oon king king king, lauleskeli valkoista BMW:tä kuskaava 20-vuotias Jake.
- Ihanat karvanopat, Jaken vieressä istuva uusin valloitus Irma kimitti hypistellessään taustapeilistä riippuvia noppia.
- Kuuletsä?
- Häh? Oota, mun pitää ensin vastata mun gimmafrendille, Irma kimitti ja kaivoi taskustaan kännykän.
- Kerro terveisiä jos sillä on hyvä perse, Jake hörähti.

Jake oli automies henkeen ja vereen, olihan hän sentään ison painotalon autokuski. Hänen tehtävänä oli kuskata kiireisiä pikkulähetyksiä firman loppuun ajetulla Opel Corsalla, jossa oli peräti yksipistekakkosen kone. Nyt Jakella oli vapaapäivä ja hän oli liikenteessä omalla -89 vuosimallin 525 Bemarillaan, jossa oli todella upeet 18-tuumaiset aluvanteet sikaleveillä talvigummeilla. Tyttökaverinsa Jake oli hakenut kotoa, sillä Irma ei ollut tällä hetkellä töissä, koska suunnitelmissa oli menestyvä mallin ura. Vartalo kuulemma kärsii, jos tekee jotain ikävää istumatyötä Alepan kassalla.

- Jake käski kertoo terkkuja sulle, hei hei, Irma lopetti lyhyen puhelunsa.
- Kuuntele tarkkaan, kuuletsä kutosen puhuvan? Jake intoili käskyttäessään autoaan uuteen sivuluisuun suoralla kadunpätkällä.
- Joo, onks toi moottorin ääni vai?
- Voimaa beibe voimaa!
- Sit ku mä oon malli, ni mä haluun kans Bemun, Irma haaveili auton kieppuessa kahden kaistan välillä holtittoman näköisesti. – Valot! hän parkaisi äkkiä.
- Ei saatana, kuka vittu noikin tohon rakensi? Jake kiroili polkiessaan jarrua hampaat irvessä.

Bemari pysähtyi puoliksi suojatielle, jossa ei onneksi ollut vielä yhtään jalankulkijaa. Kaiken tämän lisäksi auto oli vinottain kahden kaistan keskellä. Jotenkin Jakesta tuntui, että toisen puolen etujarru otti voimakkaammin ja kampesi autoa jarrutuksissa. Vika ei pahemmin häirinnyt kokenutta talviautoilijaa, sillä olihan tämä jo hänen kolmas ajotalvensa. Kesällä tulisi omaan mittariin 21 vuotta, joka oli jo miehen ikä ja silloin Bemarikin pitäisi saada vaihdettua isompaan ja uudempaan. Onneksi taitava kuljettaja ei jarruja juurikaan tarvinnut, kaasullahan sitä takavetoista ajetaan. Jaken harmiksi kaupunki tuppasi täyttymään kaikenlaisista muka-autoilijoista, joilla ei ollut mitään käsitystä ajamisesta talviliukkailla.

- Mitä vittuu toi tekee? Jake karjaisi huomattuaan perä edellä vastaan tulevan mustan amerikkalaisen auton.
- Peruuttaa, Irma ilmoitti siirtäessään katseensa meikkipeilistä menosuuntaan.
- Häh? kyllähän mä sen nään, mutta miksi?
- Varmaan menny vaihteet sekasi tai jotain.

Musta amerikanrauta peruutti aivan kiinni Jaken valkoiseen saksanrautaan ja jäi seisomaan siihen. Valotkin vaihtuivat jo vihreiksi, mutta musta auto ei liikahtanutkaan. Myöskään peruuttaminen ei onnistunut, sillä takana oli jo melkoinen autojono. Valojen vaihtuessa taas punaisiksi, aukesi mustan auton takaovi ja esiin astui todella pitkä mies, joka oli pukeutunut mustiin päästä varpaisiin. Mies käveli muutamalla harppauksella Jaken sivuikkunan kohdalle ja koputti vaativasti sivulasiin.

- Ethän avaa? Irma pyysi pala kurkussa.
- Enpä taida, Jake mumisi ja mietti tilanteesta pois pääsyä.

Kovin pitkään Jaken ei tarvinnut asiaa miettiä, sillä mustaan hansikkaaseen verhottu käsi painautui sivulasia vasten ja samassa lasi alkoi laskeutua alaspäin. Jake seurasi silmillään lasia alas, hän ei voinut ymmärtää millään näkemäänsä.

- Ehe, päivää, hän sanoi pitkälle miehelle ja yritti saada naamalleen hymyn.
- Appelsiini? mustiin pukeutunut mies kysyi.
- Ei kiitos.
- Ota, se on terveellisempi, kuin autoilu tällä ruosteen raiskaamalla autolla.
- Eh tuota, ei tässä ole ruostetta, vahasin sen juuri eilen.
- Sinuna minä menisin kotiin syömään tämän appelsiinin.
- No olkoon, Jake murahti ja otti vastaan tarjotun hedelmän.
- Ai niin, autolla voi ajaa myös suoraan, mustiin pukeutunut mies murahti ja harppoi takaisin autonsa vierelle.

Mustan amerikanraudan takaovi aukesi juuri ennen, kuin pitkä mies oli auton vierellä. Mies istahti autoon ja samassa se olikin jo liikkeellä. Ilman täytti mahtava kasin mylvintä ja auto oli hetkessä seuraavissa valoissa. Jake katseli edessään olevaa tienpintaa ja mietti mielessään, että oliko tuo jatkettu jenkkiauto ollut kenties nelivetoinen? Auto oli poistunut jäisellä kadulla todella nopeasti ja ilman sutimista. Samassa takana alkoivat torvet soida, ja asian miettiminen jäi sikseen. Appelsiinin hän antoi Irmalle ja käski viedä sen vaikka koiralle, joka oli Irman vanhempien.

- Tässä on muuten jotain tekstiä, Irma sanoi parin korttelin päässä appelsiinia tutkien.
- Joo, onhan niissä niitä tarralappuja.
- Ei ku, tässä lukee jotain muuta.
- No mitä nyt?
- ”Vielä yksi sladi väärässä paikassa ja joudut hitsaamaan etulokasuojan”, Irma luki appelsiinin kyljessä olevasta tarralapusta.
- Ho ho ho, jätkä taisi olla todella kamoissa, Jake hirnahti ja heitti kakkosta tupaan auton perän heittäessä melkein viereistä kaistaa ajavan Fiatin kylkeen.
- Hei, pysäytä tuonne kiskalle, mä käyn röökii, Irma havahtui.
- Jes beibe!

Jake kurvasi kioskin pihaan sellaista vauhtia, että kaksi lastenvaunuja työntävää nuorta äitiä joutui oikein juoksemaan vaunuineen alta pois. Lumisohjoa roiskui kaikkien kioskin edessä olevien ihmisten jaloille, mutta kukaan ei sanonut mitään ääneen, vaikka ajatukset eivät olleetkaan kovin myötämielisiä tuota kaaharia kohtaan.

- Yks LM, Irma ilmoitti kiskan pitäjälle päästyään luukulle.
- Appelsiinilla vai ilman? kioskin luukun takana seisova isomahainen mies uteli hymyillen.
- Millä appelsiinilla?
- Tällä näin, t-paitaan pukeutunut ihramaha sanoi ja esitteli appelsiinia.
- Röökit vain, Irma ilmoitti.
- Ei se käy, nämä myydään vain yhdessä, paksukainen sanoi ja teippasi näppärästi ilmastointiteipillä appelsiinin ja röökiastin samaan nippuun.
- No voi helvetti, olkoon, tässä rahat!
- Kiitos ja vaihtakaa tuon auton lokasuoja, en haluaisi ruostetta tänne kioskin eteen, Katsos pikkulinnut voivat nokkia niitä ja pienet lapset laittaa suuhunsa, kioskinpitäjä huuteli vielä perään.
- Mikä kesti? Jake uteli Irman istuuduttua takaisin autoon.
- No vittu appelsiini. Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa? Irma sanoi ja repi teipin irti, heittäen sen jälkeen appelsiinin takapenkille. – Ai niin, tuo kioskin pelle sanoi jotain ruostuneesta lokasuojasta.
- Puhui varmaan omasta Ladastaan, Jake naurahti ja polki taas kuutoskoneeseen kierroksia.

Bemari lähti, kuin nappi vaarivainaan paidasta sodan jälkeen, kun mummo odotteli pedissään sotasankaria. Matka jatkui pitkin kaupungin katuja. Heillä ei ollut mitään määränpäätä, vaan tarkoitus oli ajella ympäriinsä ja etsiä mahdollisia tuttuja. Irman kärytellessä röökiä, Jake latasi menemään takapyörät vimmatusti sutien. Kylläpä elämä oli taas mahtavaa, tyttökaveri vieressä ja alla menevä auto, hän mietiskeli soittaessaan torvea pysäkiltä lähdössä olevalle linja-autolle. Vartin rälläämisen jälkeen bensamittari alkoi näyttää tyhjää tankkia ja auton keula suunnattiin kohti huoltoasemaa. Tuolla kyseisellä huoltoasemalla oli töissä eräs Jaken kaveri ja muutkin tutut tapasivat käydä siellä kahvilla. Muutaman kilometrin ajon jälkeen Bemari oli polttoainemittarin vierellä odottamassa tankillista voimajuomaa.

- Mä meen ineen, tuu peräs, Irma huuteli poikakaverilleen.
- Joo, ihan kohta, tämä tuumasi ja alkoi tunkea seteliä automaattiin.

Automaatti ei huolinutkaan seteliä, vaan se ilmoitti joka kerta setelin olevan liian pieni. Jake vaihtoi setelin viisikymppiseen, sillä menihän auton tankkiin nyt sen edestä ainetta. Automaatti otti setelin ja alkoi vaatia lisää.

- No vittu, mikä tätäkin nyt vaivaa?

Potkiminen ja raivoaminen eivät auttaneet mitään, automaatti ei antanut bensaa. Viimein Jake käveli sisälle huoltoasemalle ja suoraan kassalle. Kassalla seisoi tuttu mustiin pukeutunut mies.

- Hei, mitä tämä oikein on? Jake kummasteli.
- Otatko appelsiinin, voin kuoria sen puolestasi? pitkä mies kysyi tiskin takana hedelmä kädessään.
- Minä vihaan appelsiinejä!
- Se on huomattu, kuten levoton ajotyylisi.
- Mikä vitun poliisi sinä oikein olet?
- Kohtalo.
- Anna se minun viisikymppinen takaisin, minkä tuo automaatti vei.
- Noup, olet velkaa vielä toisen mokoman.
- Mistä hyvästä?
- Ostit appelsiineja.
- No en varmaan ostanut, Jake puuskahti.
- Bensa riittää kotiin asti, joten viisikymppinen tiskiin ja suoraan kotiin appelsiineja kuorimaan, mustiin pukeutunut mies saneli matalalla äänellä.
- On täällä muitakin huoltoasemia, Jake ärähti ja pyörähti ympäri.

Matkalla autolle hän soitti tyttöystävälleen ja pyysi tätä tulemaan välittömästi ulos. Kiukkua täynnä Jake istahti autoon ja starttasi sen. Hän ajoi huoltoaseman pihan toiseen päähän ja pyöräytti siinä kaksi täyttä kierrosta moottori mylvien. Saatuaan auton taas oikaistua, Jaken katse kiinnittyi bensamittariin, joka näytti kummallisesti varttitankkia. Vaikka hän koputteli kädellään mittaristoa, näyttämä pysyi varttitankissa. Samassa Irma tuli autolle, ja Jake sai muuta ajateltavaa.

- Hei, mu frendi jäi tonne ihan yksin, Irma piipitti.
- Mennään toisella huoltoasemalle.
- Vesa oli tuolla sisällä myös, se olisi tahtonut keskustella jostain lokasuojan vaihtamisesta.
- Jaa, onko se kämmäri mällännyt oman autonsa? Jake hymähti muistellen kaverinsa onnetonta autonkäsittelytaitoa omaansa verrattuna.
- Ei ku, tästä sun autosta se puhui.
- Haiskoot pahalle, mokomakin tunari, Jake hymähti ja kepitti saksalaista laatuautoaan.
- Kato, onko tuo ruskea tämän auton osa? Irma selitti ja osoitteli oikeanpuoleista lokasuojaa.
- Mikä ruskea?
- Tuossa konepellin vieressä.
- No vittu, sehän on ihan ruosteessa, Jake parkaisi ja vetäisi autonsa jalkakäytävälle ihmisjoukon keskelle käsi äänimerkillä.

Jake ponkaisi autostaan niin nopeasti, että jalassa olevat verryttelyhousut meinasivat jäädä matkasta. Verkkareita toisella kädellä kiskoen hän kiersi auton toiselle puolelle ja jäi tuijottamaan ruosteista lokasuojaa. Varovainen tökkäisy sormella sai lokasuojaan ruman reiän.

- Kato, onko tuo sellainen tuuninkipeli? kuului takaa ihmettelevä kysymys.
- On varmaan, ruoste on tuunannut sitä jo jonkin aikaa, kuului vastaus täsmälleen samalla äänellä.
- Mitä helvettiä? Jake mumisi ja käännähti äänen suuntaan.
- Terve, ostatko appelsiinin? paksumahainen, pelkissä shortseissa ja t-paidassa kulkeva mies kyseli hymy naamalla.
- En osta! Näytänkö minä jumalauta joltain appelsiinin syöjältä, kun kaikki sitä tänään utelee, häh?
- Kun kerran tuolla tavalla nätisti kysyit, niin mulkultahan sinä näytät ja appelsiinien raiskaajalta, paksukainen selitti leppoisasti.
- Jätä minut rauhaan!
- Vain viisikymppiä, niin olemme sujut. Ai niin, ja ajat sitten suoraan kotiin kuorimaan appelsiinejä ja miettimään etuvetoisen auton ostamista.
- En maksa, enkä aja, vittu!
- Nooh, ei pakolla, ei. Ystävän neuvo: kannattaisi tarkastaa kardaanin ristinivel, paksukainen selitti ärsyttävän rauhallisesti.
- Tota, juttelitko äsken itsesi kanssa, Jake muisti kysyä, vaikka raivo oli jo lippisessä asti.
- Itseni kanssahan minä, joo. Sitä on kuule näin lihava ja vähissä vaatteissa kulkeva kummajainen itsensä parasta seuraa, isomahainen kaljupää nauraa hörötteli.
- Näkemiin!

Tämän sanottuaan Jake kiersi kuljettajan puolelle ja kaasutti matkoihinsa ruoste lokasuojassa pölisten. Tällä kertaa hän suuntasi auton keulan kohti kotia, sillä vitutus noin nopeasti happanevaa lokasuojaa kohtaan oli luokkaa ääretön. Parin kilometrin ajon jälkeen lokasuojasta alkoi irtoilla palasia, jotka lähtivät irti ja osa niistä osui tuulilasiin, murentuen siinä pelkäksi pölyksi. Puolessa välin kotimatkaa alkoi auto ravistaa oudosti kiihdyttäessä, muistuttaen lähinnä horkkatautista hiehoa. Oire paheni todella nopeasti, ja Jaken oli pakko ajaa auto tiensivuun parkkiin. Häntä vitutti niin pahasti, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Irma istui viereisellä penkillä aivan hiljaa, sillä tilanne tuntui hänestäkin jollain tapaa pelottavalta, varsinkin kun tuo äskeinen paksu mies oli ollut sama mitä siellä kioskilla aikaisemmin.

- Pakko soittaa joku hinaamaan, ei tällä uskalla enää ajaa, Jake manasi ja näppäili erään ystävänsä numeron.
- Jaskan vastaaja tässä hei, olen juuri kuorimassa appelsiinejä, enkä jouda hinailemaan ketään kotiin. Kävele kotiin ja kuori matkalla muutama aplari, niin elämä järjestyy taas uomiinsa. Ai niin, jätä auton penkille viisikymppinen.
- Mikä perkele tätä puhelintakin vaivaa? Jake ärähti ja paiskasi Nokialaisen ikkunasta kadulle.

Samalla hetkellä kun puhelin osui katuun, sen päälle pysähtyi pitkä musta amerikkalainen auto. Auton takaikkuna aukesi ja esiin pisti tuttu mustan lierihatun verhoama pää.

- Tiedätkö mitä? mies autosta kysyi.
- No? Jake mumisi.
- Söin ne appelsiinit.
- Entä sitten.
- Ei ole enää mitään ”entä sitten”, mustiin pukeutunut mies sanoi ja ojensi Jakelle mustan paperilapun.
- Mikä tä...?

Kukaan ei ollut enää kuuntelemassa kysymystä, sillä pitkä jenkkiauto oli jo poissa, ainoastaan takavalot kiiluivat enää heikosti suoran päässä. Jake avasi moneen kertaa taitellun lapun auki ja alkoi tavata siihen valkoisella kynällä kirjoitettua tekstiä. ”Anteeksi se kardaani, ystävälläni menivät osat sekaisin, kytkimen sen piti luistaa eikä kardaanin hajota. Ja lopuksi: siihen ei saa pysähtyä, se tekee 50 euroa pysäköintivirhemaksun muodossa. Yhteiskunta kiittää.”

- Jake Jake, joku nainen kirjoittaa lappua tuossa auton vierellä, Irma selitti lappua tihrustavalle poikakaverilleen.
- Niinpä tietysti!
- Otatko tämän suoraan sinne autoon? punaiseen virka-asuun pukeutunut nainen kysyi.
- Ihan sama, kirjoita vaikka kaksi saman tien.
- Selvä, ajattelinkin vähän sen suuntaista ja kirjoitin näitä valmiiksi kaksi, nainen sanoi ja ojensi molemmat laput.
- Eh, eihän näin voi olla?
- Voi olla. Ensimmäinen on väärinpysäköinnistä ja toinen jatketusta väärinpysäköinnistä.
- Paska, paska, paska!

Pysäköinninvalvoja jatkoi matkaa hieman kauempana odottavan kaverinsa kanssa, Jaken jäädessä manailemaan kahta pysäköintivirhemaksua. Jake yritti lähteä liikkeelle autolla, mutta kytkin luisti niin pahasti, ettei siitä tullut mitään. Ravistaminen oli poissa, mutta se ei juuri lohduttanut hänen oloaan. Viimein oli aika katsoa totuutta silmiin ja lähteä kävelemään kotia kohti. Irma nappasi mukaan autossa olevat appelsiinit ja alkoi kuoria niitä kävellessään poikakaverinsa perässä.

- Otatko, kuorin sinulle yhden?
- Ihan sama, kait siitä saa niitä vitamiineja, Jake tuhahti ja alkoi syödä appelsiinia. – Hei, mitä helvettiä tässä on?

Hän kaivoi suustaan hampaisiin sattuneen esineen ja totesi sen olevan taiteltu paperilappu. Kohmeisin käsin hän taitteli lapun auki ja luki sen viestin: ”Vitamiinit auttavat, ottakaa taksi.”

- Mikä taksi? Jake kerkesi mutista, kun viereen pysähtyi musta Mersu.
- Kyytiä vailla? taksikuski huuteli avoimesta ikkunasta.
- Joo, mutta ei ole tarpeeksi rahaa, Jake vastasi.
- Ei haittaa, tämä kyyti on jo maksettu, kuski sanoi ja viittoili mukaan.

Nuoripari istahti Mersun takapenkille hämmästellen. Heidän yrittäessä udella kyydin maksajaa, kuljettaja alkoi laulaa ”mun on pakko saada Toyota Corolla” laulua. Monista yrityksistä huolimatta kuljettaja ei aloittanut mitään keskustelua heidän kanssaan, vaan hoilasi tuota laulua, jossa käskettiin ajaa Corollaa ja karvanoppaa heiluttaa sen taustapeilissä. Taksi jätti heidät Jaken vanhempien talon kohdalle. Pariskunta nousi autosta todetakseen autotallin eteen pysäköidyn vanhan maalia kaipaavaan FX Corollan. Jake käveli kiukusta puhisten Corollan ohi ja astui sisälle himaan. Hän oli juuri riisumassa kenkiään, kun isä tuli vastaan.

- Tässä nämä Corollan avaimet, isä sanoi ja laittoi hämmästyneen Jaken kouraan nipun avaimia.
- Täh?
- Niin, se Bemarin luovari on Corollan hansikaslokerossa, isä huikkasi vielä poistuessaan pihalle.
- Jake hei, sori, mut must tuntuu, ettet sä oo mulle se oikea, Irma ilmoitti eteisessä seisten.
- Niin?
- Soitellaan, kai, hän sanoi astuessaan takaisin raittiiseen ulkoilmaan.
- Corolla, voi vittu!