etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

28.01.2005

Puhelu

- Pirrr, pirrr, pirrr
- Niin?
- Sinä vastasit.
- Joo.
- Odotitko?
- Ehkä.
- Kuulostat jotenkin etäiseltä.
- Ai jaa, johtuu varmaan puhelimesta.
- Oletko muuten ajatellut miten puhelimet vääristävät ääntä?
- Minä vai?
- Jep!
- Ääh, vaikeita juttuja näin perjantai-iltaisin.
- Mitkä?
- No ne puhetta vääristävät puhelimet. Minun kännykkä ainakaan ei vääristä mitään, se on kotimainen.
- Minä en puhu kännykkään.
- Ai jaa.
- Soitan vain lankapuhelimesta.
- Jaa, miksi?
- Sitä ei voi paikantaa tukiasemien perusteella.
- Luoja!
- Ei kiitos, en ole uskovainen.
- Ei se mitään, minä juon konjakkia.
- Mitä muuta?
- Kaljaa kenties, en ole vielä päättänyt. Onko jotain ehdotuksia?
- Siis mitä muuta sinun elämässä?
- Töitä.
- Ei muuta?
- Pitäisikö olla?
- Ehkä.
- Vitun vaikeata.
- Elämä vai?
- Ei, se on vain kallista.
- Mainoksen orja?
- Joo, teen niille töitä ruokapalkalla.
- Mille?
- No niille vitun mainoksille, pelle!
- Johan pomppas!
- Ai pomppi vai?
- Aaarrrg!
- Ketään kotona?
- Enemmän kuin sinulla.
- Ahas, vai mennään sitä heti henkilökohtaisuuksiin, vai?
- Minä soitin.
- Entä sitten, tekeekö se sinusta jotenkin paremman ihmisen?
- Voi olla.
- Perustele?
- Osaan valita ainakin numeron.
- Lotossa?
- En.
- Säälittävän huono tuurinen vai?
- En tiedä siitä mitään, lämmitän juuri vuoristomajaani sadan euron seteleillä, kun hovimestari unohti tuoda höylättyä tammea.
- Oot sairas.
- No vähemmästäkin, seteleiden painoväri käy vähän silmiin, se tekee kyllä sairaan olon.
- Hah, suuria unelmia!
- Sanoo pieni ihminen maailman reunalla, peläten putoavansa pois sosiaalitoimiston jonosta.
- Mihin oikein pyrit?
- En minnekään.
- Soitit kuitenkin.
- Niin tein.
- Oletko lääkityksen tarpeessa?
- Olen.
- Hienoa, mene ottamaan lääkkeesi ja jätä minut rauhaan.
- Ei se ole niin yksinkertaista.
- Helppo juttu, pilleri suuhun ja vettä päälle.
- Ei mahdu.
- Nyt en ymmärrä?
- Ei se mitään, minä ymmärrän sinua.
- Oliko tämä taas vittuilua?
- Oli jos et kerran ymmärtänyt. Jos taas ymmärsit, mutta sanoit, ettet ymmärtänyt, niin silti tämä oli vittuilua.
- Aika sekavaa.
- Asetu minun asemaan.
- Aika hankalaa.
- Kokeile.
- No en!
- Miksi et?
- Yritän elää tasapainoista elämää.
- Klovni?
- Ei nyt sentään, jätän sirkusalan ihan teikäläiselle.
- Kokonaan?
- Vaikka.
- Hienoa, olenkin aina halunnut olla parrasvalojen loisteessa.
- Kermakakku naamalla vai?
- Onko tässä nyt enää mitään järkeä?
- Tarvitseeko olla?
- No ei.
- Ihan kiva. Pidätkö muuten vesipuhevelileijonista?
- En, rakastan itseäni.
- Selittää kaiken.
- Ei selitä. Haluan vielä tietää, että miksi vastasit?
- Soitit.
- Ei riitä.
- Pieni maahinen hyppäsi selkääni ja kipitti siitä korvan juureen, jossa kuiskasi sinun soittavan ja minun kannattavan vastata puheluun. Kelpaako?
- Oliko sillä sellainen vihreä lakki?
- Sininen.
- Ei kelpaa.
- Okei, minun puutarhatonttu oli juuri rakastelemassa ruohonleikkurin kanssa, kun puhelin soi. Puutarhatonttu pakotti minut vastaamaan, sillä pirinä sai kuulemma stondiksen laskemaan. Suostuin pitkin hampain, sillä haluan jatkossakin katsella puutarhassani sekä tonttuja että ruohonleikkureita. Nyt minulle on tulossa joko molempia tai toisia reilummin. Ostatkos?
- Ei kiitos, en käytä.
- Muuten, kenelle sinun piti soittaa?
- Apteekkiin.
- Sorry, väärä numero.
- Ei se mitään, en taidakaan tarvita niitä lääkkeitä.
- Ole hyvä!
- Kiitos ja näkemiin.
- Hei hei!
- Klik.