etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

6.9.2008

Pennut

- Hau, hau!
- Wuh, wuh!

Kaksi koiranpentua ulkoiluttavaa naista kohtasi aamulenkillä tutussa kevyenliikenteenväylien risteyspaikassa. Nuorempi nainen tuli hihna piukalla lyhytkarvaisen Collienpennun perässä ja vanhempi nainen kiskoi perässään Coton de tulearia, joka oli epätoivoisesti yrittänyt hidastaa matkantekoa haukkaamalla kiinni isosta ruohotupsusta. Ruohotupsu suussa pentuparka hinautui emäntänsä perässä.

- Puuh, Riitta, tuo teidän Lassie vastaa hyvin minun tervehdykseen, ettei vaan olisi turhan herkkähaukkuinen koira näin kaupunkiin.
- No mutta Maija, koiranhan on tarkoitus ilmoittaa mikäli vastaan tulee ei toivottuja ihmisiä. Tuosta teidän koirasta ei ääntä lähde, lieneekö se mykkä?
- Puuh, ei se mykkä ole, vaan niin viisas, että ymmärtää olla hiljaa toisten louskuttaessa turpaansa.
- Ei meidänkään Natukka hauku yleensä, mutta kun itse äsken haukuit sille niin kyllä koira siihen vastaa.
- Olin kuulevinani sen äänessä hitusen vihaa, onkohan se nyt saanut varmasti oikeanlaista ruokaa?
- Vain parasta ja sitä paitsi kävimme juuri otattamassa toisen rokotuspiikin ja eläinlääkäri kehui, ettei ole koskaan nähnyt niin viisasta koiraa kuin meidän Natukka on, Riitta kehui rinta kaarella tuoretta perheenjäsentään.

Koirien nuuhkiessa toisiaan naiset katselivat toisiaan kuin lihakauppias naapurikaupan tarjousmakkaraa. Pentu oli molemmille kaikki kaikessa ja eihän kummankaan huolella valitsema rotukoira voinut olla mitenkään toisia huonompi. Päinvastoin, kummallakin oli vahva käsitys siitä, että hänen rekku on se maailman viisain koira, tai ainakin tämän kaupungin ja kaupunginosan. Lisäksi oma ylivertaisuus koiranomistaja oli kuin piste iin päälle tässä koiraelämässä.

- Jyrä, nouda! kajahti samalla käsky puskan takaa.
- Voih, taas se mies, Maija huokaisi ja tempoi Mussu nimistä Coton de tulearia lähemmäksi itseään.
- Niin, voih, nuorempi Riitta voihkaisi ja antoi omalle narttukoiralleen lisää narua.
- Ajatella, se noutaa palloa, miten brutaalia, Maija sanoi närkästyneenä.
- Ei meidän Natukka vaan sellaista tee, Riitta komppasi.

Pusikon takaa lensi ensin pallo, sitten paikalle singahti ylivireinen Jackrusselinterrieri, joka pienestä koostaan huolimatta oli saanut nimekseen Jyrä. Koiran omistaja Johan oli sitä mieltä, että Jyrä sopii raavaan miehen koiran nimeksi kuin korkki olutpulloon.

- Huomenta emännät, miten pennuilla menee? puskan vasemmalta puolen koukannut Johan huuteli naisille.
- Meillä meni vielä äsken verraten hyvin, Maija naukui koira tiukasti vierellään.
- Oletteko te, sellaiset…mitä ne nyt olikaan…siis siamialaiset kaksoset, vaikka tuo toinen kaksonen onkin koira? Johan virnisteli takaisin.
- Vie pois tuo kuriton koirasi, tiedä mitä tauteja se kantaa mukanaan.
- Ei Jyrä mitään tauteja kanna, se on parantava koira.
- Parantava, pyh, lienee joku hermostollinen vika kun tuota jalkaakin nykii noin oudosti.
- Se kusee.
- Hmm, aika omituista liikehdintää silti.
- Ai niin, en muistanutkaan sanoa. Jyrä kun on sellainen velmu, niin yleensä se kustessa kirjoittaa kusella oman nimensä maahan.

Naiset katselivat tuota levotonta läppää heittävää miestä naamat mutrussa. Kumpikin mietti pienessä päässään, että voiko tosiaan tuollainen terrieri olla heidän omaa koiraa fiksumpi. Entä jos se olikin, niin tässähän saisi hävetä noin suurin piirtein koko koiran eliniän oman koiran tyhmyyttä.

- No meidän koira ei ole tehnyt kertaakaan lattialle, meillä ei ole edes sanomalehtiä ollut koko pentuaikana sisällä, Maija toipui ensimmäisenä.
- Vai niin, no missä se on muka tarpeensa tehnyt? Riitta kivahti.
- Ulos, jo heti ensimmäisenä päivänä kun haimme Mussun kotiin, se meni istumaan vessan oven eteen hädän merkiksi.
- Entä yöllä, käytättekö yhteisiä vaippoja? Johan piruili.
- Ah, miten kehittymätöntä artikulointia tuollainen. Meidän koiramme nukkuu öisin, eikä kuse nurkkiin kuten nähtävästi teillä tekee.
- Ei ollenkaan, ei Jyrä myöskään ole tehnyt sisälle yhtään kertaa, se pääsee niin usein ulos, ettei tarvitse.
- Entä yöllä, asutteko te teltassa?
- Ei tarvitse, sen mitä koira kerkeää opiskelultaan nukkua, se nukkuu kuivana.

Naiset katselivat jälleen toisiaan ja heti perään omia koiriaan. Opiskeliko muka tuon miehen ylivilkas terrierin pentu jotain? Jos opiskeli, niin varmaan sohvan syömistä tai pehmolelun nylkyttämistä. Oli Maijan koirakin opiskellut eräs päivä, kun oli jyrsinyt pojan matikankirjan käyttökelvottomaksi, mutta sitähän ei nyt ääneen passannut sanoa, herranjestas sentään. Riitan koira oli puolestaan yrittänyt saada kiinni omaa häntäänsä, mutta sitäkään ei oikein opiskeluksi voinut kääntää.

- Meillä koira toi aamiaisen sänkyyn viime sunnuntaina, Riitta heitti ilmoille ylpeänä.
- Älä, varmaan kiskoi risan Hesarin eteisestä makuuhuoneeseen ja te nimititte sitä aamiaiseksi, Maija nauroi lähes hysteerisesti.
- Ei suinkaan, saimme kananmunia, pekonia, kurkkua, tomaattia, jogurttia ja mehua.
- Minä laitan meillä ruoan koiran kuppiin, se kun niin tykkää aamuisin käydä saunassa ja katsoa digiboksin kovalevyltä edellisillan nauhoituksia, joita se ei opiskelun takia kerkeä illalla katsoa, Johon kertoi.
- Meillä, meillä koira ei syö mitään tavallista koiranruokaa, vaan se tulee sille lentokoneella Euroopasta kaksi kertaa kuussa, Riitta mumisi.
- Raukka, vain kaksi ateriaa kuukaudessa, meillä Jyrä saa ruokaa neljä kertaa päivässä.
- No sitä minä jo katsonkin, että ihan selvästi on keskivartalolihava tuo koira, Maija innostui osoittelemaan Jyrä urosta.
- Se, se lentokone tuo kyllä ruokaa aina kahdeksi viikoksi, vain parasta eikä mitään teollista sotkua, Riitta puolusteli.

Riitan luetellessa mitä ihmeellisimpiä ruoka-aineita ja vitamiineja mitä heidän koira syö, alkoi Johanin massu kurnia ja kuola valua suupielestä. Hitto, olisipa hänellä varaa moiseen ruokaan, mutta kun tuo pieni terrieri syö niin paljon jo tavallista eläinkaupan kuivamuonaa, että omasta sapuskasta on pitänyt jo tinkiä jonkin verran. Lisäksi Jyrän opiskelu, joka käsitti kokonaisuudessaan hänen uudehkon läppärin pureminen toimimattomaksi. Kaikenlisäksi tuo pieni pirulainen oli raahannut sen läppärin saunaan lauteiden alle, jossa se kalusi sitä antaumukselle, eikä päästänyt häntä enää ollenkaan pesuhuonetta pitemmälle. Kupissakin oli pakko pitää ruokaa jatkuvasti, muuten koira kävi myös sohvan ja kirjahyllyn kimppuun. Aamulla koira valloitti sohvan ja vaati kovaäänisesti haukkumalla television päälle, jota se katsoi nukahtamiseen asti. Aina herättyään alkoi sama haukkuminen ja televisio taas päälle. Häntä itseään alkoi jo totisesti väsyttää mokoman pienen hirviön komentelu. Onneksi vaimon katkaisuhoito päättyy kohta ja myös hän tulee osallistumaan koiranhoitoon, joka on tosin otettu vaimon tietämättä ja yllätykseksi. Jospa se koiran massukin pienisi, kun sitä on viemässä kaksi henkilöä vuoronperään lenkille. Isoa ruokakuppiakaan ei tarvitsisi enää varmaan täyttää neljää kertaa päivässä, kun koira olisi niin paljon ulkona.

- Me ostamme ruoan eläinlääkäristä, siellä myydään vain parasta meidän Mussulle, Maija nosti nokkaansa.
- Ettei vaan raukka olisi niin sairas, ettei voi syödä mitään muuta, Johan kommentoi.
- Ei ole, meistä on otettu jopa kuva eläinlääkärissä sen takia, että olemme terveyden perikuvia niin koira kuin ihmisetkin.

Tottahan toki Maija osti koiralleen ruoan eläinlääkäristä, sillä allerginen pentu ei voinut syödä oikein muutakaan kutinan vuoksi. Se kuva oli otettu kylläkin hieman eri syystä. Pieni Mussu oli kimmonnut jostain syystä vastaanotolla olevan toisen koiran kurkkuun kiinni ja siitä kehkeytyneen perhepainin päättäjäisiksi poliisi oli ottanut kuvat koko revohkasta. Kutsu saapua kuulusteluun tulisi sitten myöhemmin, siihen asti olisi kuulemma hyvä olla poistumatta maasta. Hermoja oli koiran ihmeellisen puruherkkyyden vuoksi koetellut sen päätös tehdä tarpeensa sisällä vain sahanpurua sisältävään muovilaatikkoon. Koko asunto oli koiran ottamisesta alkaen muistuttanut enemmän puutavarasahaa kuin ihmisasuntoa. Puupöly kutitti kurkkua ja ihoa aivan vietävästi koko perheellä. Lehtiä ei voinut pitää lattialla ollenkaan, kun koira nousi siitä niin raivoon, että hyökkäili kaikkien päälle niin pitkään kun yksikin palanen sanomalehteä oli lattialla.

- Meidän koira on niin terve, ettei sen tarvitse ravata alvariinsa eläinlääkärissä. Meillä on sitä paitsi oma kamera jolla voimme ottaa kuvia niin koirasta kuin meistä itsestämmekin, Riitta röyhisteli rintaansa.
- Me liikumme kylläkin sen vuoksi paljon, että meidän koira suorastaan rakastaa olla autossa, Maija sanoi.
- Meillä ei ole omaa autoa, mutta Natukka tykkää kulkea linja-autossa.
- Meidän Jyrällä on oma auto, Johan totesi vaatimattomasti ja sai taas naiset haukkomaan henkeään.

Tottahan Johanin koiralla oli oma auto, kun perheen auto oli jouduttu siirtämään koiran nimiin, etteivät velkojat veisi sitä. Koiran nimellä oli haettu tosin yksi pikavippikin, joten oli tässä kyllä pieni vaara, että auto menee sen maksujen perinnän kautta velkojille.

- Meillä eletään niin ekologisesti, ettemme edes hanki omaa autoa, Riitta perusteli autottomuuttaan. – Sitä paitsi bussilla matkustaminen sosiaalistaa koiraa paremmin mitä omalla saastuttavalla autolla kulkeminen.
- Meidän koirakoulutus on kokonaisvaltaista, siihen kuuluu autolla matkustaminen ja kaikenlainen tottelevaisuus muutenkin. Käymme sosiaalistamassa koiraamme kauppakeskuksissa, sillä en halua, että koira saa vaikutteita bussikuskien rahvaasta ammattikunnasta, Maija kertoi toimintatavoistaan.

Niin, olisihan se Riitta kernaasti matkustanut autolla koiransa kanssa, mutta hänellä ja hänen Virosta kotoisin olevalla miehellä ei ollut varaa auton ostoon. Muuten se olisikin ollut mahdollista, mutta suuruudenhullut miehensä kulki kaksi kertaa kuukaudessa lentokoneella kotipuoleen Viroon. Sieltä se koiranruokakin piti tuoda, yhdeltä maatilalta, jonka emäntä laittoi kaikki teurasjätteet sankoon ja siihen vain vitamiinit lisäksi. Koiralle moinen ruoka kyllä upposi hyvin, mutta itseä sen antaminen yökötti ja kaikenmaailman vitamiinit olivat yllättävän kalliita, vaikka niitä osteli etelänaapurista. Heidän koira oli myös erittäin perso tavalliselle ihmisruoalle. Yksi aamu se oli jotenkin päässyt keittiön pöydälle ja vedellyt nassuun hänen miehensä koko aamiaisen. Sen syötyään koira oli lyllertänyt tyytyväisenä makuuhuoneeseen ja sänkyyn päästyään oksentanut koko lastin hänen tyynylleen.

- Oletteko te ottaneet koirillenne vakuutusta? Me kilpailutimme kaikki vakuutusyhtiöt ja otimme ylivoimaisesti parhaan ja halvimman, Riitta kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Me otimme parhaan, hinta ei ole meille koiran kohdalla mikään kriteeri, Maija näpäytti.
- Vakuutusyhtiö maksaa meille, koska koiramme toimii niille konsulttina koiravakuutuksia koskevissa asioissa. Oikeastaan koiran tienesti on jo isompi mitä minun, Johan kehaisi ikään kuin ohimennen koiralle palloa nakellessa.

Jälleen kerran molemmilla naisilla kävi mielessä, että olikohan se oma rotuvalinta sittenkään se maailman fiksuin teko, kun oma pentu kuulostaa tuohon terrierin pentuun nähden kuin apukoululaiselta. Johan puolestaan oli tyytyväinen siitä, että viimeisin hänen tekemänsä vakuutuspetos oli mennyt läpi koiraa hyväksi käyttäen. Tuolla tavalla koira maksoi itse itsensä vakuutusmaksut, tosin kylläkin niin pitkään kun käry sattuu käymään. Oman tienestin kanssa Johanilla oli niin ja näin, sillä nyt tällä hetkellä hänellä ei ollut vakituista työtä. Työsuhde oli loppunut siihen, kun tuo kuriton koira oli pitänyt häntä vankina omassa kotonaan neljä päivää, purtuaan ensin kännykän toimimattomaksi.

- Miten pitkään teillä on koira yksin kotona ja oletteko havainneet sillä mitään sellaista käyttäytymistä, että haukutaan tai ulistaan perään? Riitta uteli jälleen.
- Ei meillä, Mussu nukkuu päivät eikä hauku koskaan, toisin kuin tuollaiset tyhjän räkyttäjät, hän viittasi kädellään kohti Riitan Natukka Collieta.
- Ei meidän Natukka hauku kotona yksin ollessa, se vain vinkuu vähän ja sitäkin se tekee vain viisi sekuntia kun lähdemme töihin.
- Meillä ei ole tuollaisia ongelmia, ostin koiralla Playstation kolmosen ja taidemaalarin välineet. Taulujen maalaamisen lomassa Jyrä pelaa yleensä läpi jonkun uuden pelin ja kirjoittaa niistä arvosteluja lehtiin, Johan ilmoitti naama peruslukemilla.
- Kirjoittaa, tuo koirako kirjoittaa? Maija riemastui kiekumaan.
- Ellet muista, niin kerroin aikaisemmin sen kirjoittavan nimensä kusella maahan. Tietokoneen käyttäminen on sille vieläkin helpompaa mitä pippelin ohjaileminen kolmella jalalla seisten.

Johanilla oli kotona Playstation kolmonen, tosin koira oli kiskonut sen alas kirjahyllystä oman nukkumapaikkansa viereen, jossa se vartioi sitä todella kipakasti. Taidemaalarin välineet olivat myös, ne oli peritty Johanin ukilta ja kankaiden päällä koira kävi lähinnä nostamassa koipea.

- Jahas, kello on jo niin paljon, että pitää mennä keittämään aamukahveja miehelle, Riitta ilmoitti kännykän kelloa katsellen.
- Totta puhut, tosin meillä mies keittää minulle kahvit, Maija vastasi.
- Jahas, koiran aamulla jauhamat kahvipavut alkavat olla siinä tilassa, että nyt niistä saa todella hyvää ja pehmeää kahvia, Johan kuittasi.
- Nähdään taas, Riitta huikkasi ja lähti Natukan kanssa kotia kohti.
- Joo, huomenaamulla sama aika ja paikka, Maija vilkutti Riitalle.
- Meille ei oikein käy, Jyrä on luvannut opettaa eräälle Dobermannille itsepuolustusta, mutta ehkä sitten viikolla, Johan huuteli jo poistuvien naisten perään.

Huomenna oli sunnuntaiaamu, eikä Johan todellakaan päässyt silloin ylös seitsemän aikaan, kunnon krapula piti siitä yleensä huolen. Koira sai paskoa nurkkiin ihan vapaasti, kunhan isäntä vain sai levätä krapulansa pois. Se dobermanni taas oli yhden tutun ryyppykaverin koira, jota Jyrä tykkäsi näykkiä vatsan alta heti kun vain sen sai näköpiiriinsä. Vähän heikkohermoinen dobermanni meni melkein pitkin seiniä pienen pirulaisen edessä. Eri huoneissa ollessaan ne kyllä tulivat toimeen erittäin hyvin, varsinkin kun välioven alaosassa olevan raon tukki etikalla kastettuun rättiin.

- Hau, hau, kuului jo etempää naisen äänellä.
- Wuh, wuh! Natukka koira innostui vastaamaan.
- Meidän Jyrä lähettää yleensä sähköpostiviestin jos sillä on asiaa…, kantautui jo näkymättömissä olevien naisten korviin.