etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

10.04.2004

Oikeudenkäynti

Elettiin aikaista maanantaiaamua ja Ylikäävän perheessä oli todellinen kuhina päällä. Nannalla oli tänään oikeudenkäynti. Hän oli kolaroinut jo muutama kuukausi aikaisemmin erään kaupan parkkipaikalla heidän vanhalla Sunnylla. Nanna oli seissyt autonsa kanssa suojatien edessä ja odottanut jotta eräs mummo pääsee suojatien yli. Nannan auton perään oli ajanut Pekka Räyhä Volvollaan. Räyhä oli väittänyt kivenkovaa, että Nanna oli ajanut ensin mummon päälle ja sen jälkeen paniikissa peruuttanut hänen uudenkarhean auton keulaan. Paikalla oli ollut useita silminnäkijöitä jotka olivat olleet Nannan kanssa samaa mieltä tapahtumapaikalla. Myöhemmissä kuulusteluissa kukaan ei muistanut mitään tai piti Nannaa täysin syyllisenä valitettavaan tapahtumaan.

- Nämä saa luvan kelvata, Nanna sanoi Jepelle ja tuli olohuoneeseen mustissa farkuissa ja neulepuserossa.
- Olisit laittanut jotain raidallista, se on kuulemma muodissa kiven sisällä, Jeppe hihitteli.
- Kiva vitsi, naurattaakin niin perkeleesti! Nanna kivahti.
- Katsoitkos sen oikeudenkäyntipaikan osoitteen? Jeppe kysyi.
- No siellä Pasilassahan se tietääkseni on ollut tähänkin asti, Nanna mumisi tunkiessaan voileivänloppua suuhunsa.
- No sinne sitten, Jeppe sanoi ja nousi sohvalta.

Jeppe oli luvannut lähteä Nannan tueksi oikeudenkäyntiin. Heillä kummallakaan kun ei ollut mitään käsitystä oikeudenkäynnistä. Nannan laittaessa vielä kenkiä jalkaansa, Jeppe meni ulko-ovelle ja aukaisi sen.

- Päivää, onkohan rouva Ylikääpä paikalla? Kysyi oven takana seisova lähetti välittömästi oven avauduttua.
- Nanna, joo onhan se kotona, Jeppe mutisi hämmästyneenä.
- Voisinko saada häneltä kuittauksen tähän pikalähetykseen, Lähetti sanoi ja näytti kädessään olevaa kirjekuorta.
- Nanna, tule ovelle kuittaamaan joku kirje! Jeppe huusi sisälle.
- Mikä kirje? Nanna uteli tullessaan ovelle.
- En tiedä tarkemmin. Saisinko kuittauksen tähän? Lähettipoika pyysi ja tunki Nannan eteen kynän ja paperia.

Nanna kuittasi lähetyksen vastaanotetuksi ja sai kirjeen lähetiltä. Lähetti kiitteli ja lähti kävelemään kohti pihalla seisovaa lähettifirman autoa. Nanna katseli ruskeata kirjettä hämmästyneenä ja repäisi sen kiireesti auki. Heillä ei ollut enää kovin paljoa aikaa tuhlattavana. Saatuaan kirjeen auki, Nanna alkoi lukea sitä.

- Ei voi olla totta taas! Nanna parahti ja antoi kirjeen Jepelle.

Jeppe otti sen käteensä ja alkoi lukea kirjeeseen tuherrettua tekstiä:

Mirakle oikeudenkäynnit:
Syytämme, puolustamme ja heitämme tyrmään kaikki rikolliset.
Meillä on täyden palvelun oikeustalo. Yksi mies hoitaa homman
alusta loppuun.
Veloitamme vain syyllistä osapuolta, joten huoli pois syyttömiltä.
Soita tai laula 049–000123

PS Oikeudenkäyntipaikkanne on muuttunut. Aika on sama, mutta
osoite on piinapolku 12.

- Minä en oikein ymmärrä tätä, Jeppe mutisi ihmeissään.
- Siinä sanotaan, että meidän pitää mennä johonkin piinapolulle. Missähän sellainen oikein on? Nanna vaikeroi ja yritti muistaa mihin oli laittanut puhelinluettelon.
- Hei, täällä on kartta mukana, Jeppe hihkaisi tutkittuaan kirjekuorta vähän tarkemmin.

Nanna singahti salamana takaisin ovelle ja alkoi tutkin miehensä kanssa mukana ollutta ryppyistä karttaa. Kartta oli jonkun ihan itse tekemä ja siihen oli merkitty isolla punaisella rastissa piinapolku 12 kohta.

- Ei me taideta tarvitakaan mitään autoa tällä reissulla, Jeppe hörähti.
- Kuinka niin? Nanna hämmästeli, sillä hän ei tajunnut kartasta yhtään mitään.
- Piinapolku näyttää olevan tuon ison tien toisella puolella olevalla omakotitaloalueella, Jeppe selitti ja viittoili kauempana näkyvän tien ylitse.
- Kummallista, en muista sellaista tietä täällä olevan, Nanna ihmetteli.
- Parasta kävellä katsomassa saman tien, että keritään sinne oikeaan paikkaan, jos tämä osoittautuu jostain syystä sairaaksi pilaksi, Jeppe hoputti Nannaa.

Nanna sai lopulta itsensä valmiiksi ja hän sulki heidän rivitaloasunnon oven. Jeppe käveli edellä ja Nanna kipitti perässä kartan osoittamaan suuntaan. Heillä meni kävelymatkaan kymmenen minuuttia, kunnes edessä oli valkoinen tiilitalo piinapolku 12 kyltillä varustettuna. Jeppe käveli talon etuovelle ja soitti ovikelloa. Talo oli aivan pimeä eikä kukaan tullut avaamaan ovea useasta soittokerrasta huolimatta.

- No niin, ihan turha reissu tämäkin, Jeppe sadatteli kiukkuisena.
- Voi perhana, joudunkohan minä nyt vankilaan, Nanna alkoi parkua surkeana.
- Odota, pakko tässä jo joku järki olla, Jeppe rauhoitteli Nannaa ja lähti kävelemään talon seinustaa autotallin ovea kohti.
- Mikä järki? Jonkun sairas pila tämä vaan on, Nanna jatkui parkumista.
- Hei, täällä on joku kyltti, Jeppe huudahti autotallin ovelta.

Nanna käveli nopeasti Jepen luokse autotallin ovelle ja he alkoivat tavata kyltissä olevaa tekstiä.

Mirakle oikeudenkäynnit:
Astukaa sisään ovesta ja ottakaa pullaa!

- Pullaa? Nanna puuskahti.
- Näköjään, Jeppe totesi ja kokeili autotallin käyntioven kahvaa.

Autotalli oli varustettu kahdella isolla nosto-ovella ja niiden välissä oli käyntiovi jalankulkijoille. Ovi oli auki, joten Ylikäävän pariskunta astui sisälle hämärään autotalliin. Jeppe oli aivan varma, että kohta nenä ottaa bensan ja renkaiden hajua, mutta vastassa olikin vastaleivotun pullan herkullinen tuoksu.

- Pullaa, Jeppe nuuskaisi.
- Nuuuh, siltähän tuo tuoksahtaa, Nanna vahvisti miehensä havainnon.
- Mitähän nyt? Jeppe aprikoi ja antoi katseensa pyyhkiä pitkin hämärää autotallia.

Jeppe ei nähnyt oikein mitään pimeyden takia. Lopulta hänen silmänsä alkoivat sopeutua hämärään ja hän huomasi edessään pienen pöydän ja siinä lyhdyn. Pahasti nokeentuneen lyhdyn sisällä paloi pieni kynttilä. Lyhdyn vieressä oli iso vati, joka puolestaan oli täynnä pullaa. Vadin vieressä oli kaksi mukia ja kannu. Jeppe käveli varovasti pöydän eteen ja kurkkasi kannuun.

- Maitoa! Jeppe totesi.
- Pullaa ja maitoa, Nanna jatkoi hämmästelyään Jepen takana.
- Eipä tässä taida muukaan auttaa, kuin ottaa sitä pullaa ja maitoa, Jeppe totesi huuliaan nuoleskellen.
- Niin, kaipa meille tullaan kertomaan, että miten tämä homma jatkuu, Nanna sanoi olkapäitään kohauttaen.

Jeppe ja Nanna ottivat pullaa sekä maitoa ja kävelivät vähän sivummalla näkyvän pitkän pöydän ääreen. Pöytä oli niin pitkä, ettei sen toista päätä edes näkynyt pimeässä autotallissa. Jeppe mussutti pullaa hyvällä ruokahalulla ja päätti, ettei missään tapauksessa lähde haahuilemaan yhtään pitemmälle tässä oudossa tallissa. He kerkesivät istua hyvän aikaa, ennen kuin autotallin ovi kävi ja joku astui sisään. Ylikäävät kuuntelivat aivan hiljaa tulijan askeleita. Kohta heidän näköpiiriinsä pullapöydän eteen pysähtyi iso mieshahmo.

- Se runkkari! Nanna sihahti miehelleen.
- Mikä?
- No se saamarin peräänajajaidiootti, Nanna selvensi miehelleen.
- Pitäiskö sille huutaa jotain? Jeppe tiedusteli Nannan mielipidettä.
- Paskat, pieniä kiviä tuollaisella paskanjauhajalle pitäisi syöttää, Nanna tuhahti ja tunki loput pullasta suuhunsa.

Pekka Räyhä näytti jahkailevan oudon pitkään pullapöydän luona. Viimein hän otti siitä jotain ja lähti kävelemään Ylikäävän perhettä kohti. Päästyään pöydän luokse, hän avasi suunsa.

- Haistanko minä jostain tuoretta pullaa?
- Joo, siellähän sitä vadilla, Nanna sai sanottua kiukultaan.
- Vadilla? Etkö sinä saamarin kanttura osaa puhua täälläkään totta? Räyhä ärähti ja meni istumaan pöydän toiselle sivulle.
- Kyllä me ainakin otettiin pullaa ja maitoa, Jeppe puolusteli Nannaa.
- No just. Taidatte olla tavallisen sekaisin. Nyt siellä on kaktusmehua ja jotain kaurakakuilta näyttäviä pikkuleipiä, Räyhä totesi happamasti ja tunki yhden pikkuleivän suuhunsa.
- Kummallista…? Nanna kerkesi sanoa, kun Räyhä alkoi kirota.
- Voi perkeleen perkele, taisi mennä hammas poikki.
- Hiljaisuus saliin! Kuului tuttuakin tutummalla äänellä pöydän pimeästä päästä.
- Huru! Nanna henkäisi.

Samalla talliin syttyivät valot. Hetken aikaa kukaan ei nähnyt mitään. Näkökyvyn palauduttua he huomasivat istuvansa erittäin pitkän pöydän toisessa päässä keskellä valtavaa autotallia. Pöydän toisessa päässä oli puusta tehty tuoli jossa Miraklen Huru istuskeli tyytyväisen näköisenä.

- Ovatko kaikki osapuolet jo paikalla? Huru tiedusteli.
- Hammas meni perkele, Räyhä purnasi isolla äänellä.
- Minä en kysynyt, että onko kaikilla hampaat tallella, Huru jyrähti.
- Kumma pelle, Räyhä murahti happamasti.
- Hyvää päivää hyvät syylliset ja syyttömät. Koska olemme oikeudenkäynnissä, ruokailemme vasta sen jälkeen ja vain syyttömien kesken. Valtio on ottanut säästösyistä tällaisen yhdenmiehen oikeudenkäyntisysteemin peltikolareissa ja muissa vähäistä vahinkoa aiheuttaneissa tapauksissa. Harkitsin ensin todistajien kutsumista paikalle, mutta huomioon otettuani nälkäni sekä todistajien mahdollisen palturin puhumisen, päätin kutsua vain molemmat osapuolet paikalle. Jos vaikka syyttävä osapuoli eli herra Räyhä aloittaa ja kertoo oman version tapahtuneesta.
- Herra tuomari, seisoin autoni kanssa aivan rauhassa autojonossa, kun tämä rouva Ylikääpä ajoi ensin erään mummon kumoon ja sen jälkeen yritti paeta paikalta. Ellen olisi ollut autoni kanssa aivan välittömässä läheisyydessä, niin tämä rikollinen ja ties minkä huumeen käyttäjä olisi päässyt karkuun. Valitettavasti autoni kärsi tässä suunnattomat vahingot ja niistä vaadin kymmenen tuhatta euroa korvausta. Lisäksi vaadin, että tältä rouvalta otetaan ajokortti pois ainakin vuodeksi.
- Jahas, siinähän sitä tarinaa tulikin oikein satutunnin edestä. Voisiko pikkurouva kertoa nyt oman versionsa? Huru sanoi Nannalle.
- Kyllä herra tuomari. Minä olin autoni kanssa pysähtynyt suojatien eteen. Odotin siinä kaikessa rauhassa, kun eräs mummo ylitti tietä. Yhtä äkkiä perääni ajoi auto, eli tuon herra Räyhän Volvo. Minun pieni Nissani singahti suoraan suojatiellä olevan mummon päälle ja mummo kaatui asfaltille. Paikalla oli monta todistajaa jotka näkivät tapahtuneen. Menin myös välittömästi auttamaan tuota mummoa ja totesin hänen selvinneen parilla naarmulla. En ymmärrä, että mistä tuo herra Räyhä sai päähänsä syyttää minua? Nanna selitti Hurulle.

Nanna joutui keskeyttämään tämän tästäkin puheensa, koska Huru mätki jollain pehmeällä pöytää tasaiseen tahtiin. Huru viittoili kuitenkin joka kerta jatkamaan juttua. Myös Jeppe oli pistänyt merkille oudolta kuulostavan mätkimisen. Ei se oikein kuulostanut tuomarin nuijaltakaan.

- Tuota anteeksi. Nälkäni pakotti minua pehmentämään tulevaa lounasta. Ellei kellään ole mitään sitä vastaan, niin pehmittelen tätä pihviä tässä samalla, Huru kertoili ja mätkäisi pihvillä pöydän pintaan.
- Eihän meillä mitään sitä vastaan, Nanna sanoi jotenkin helpottuneen oloisena.
- Ei vai? Minä ainakin haluan täältä pian pois, eikä minulla ole aikaa jäädä jotain pihvin mätkimistä katselemaan, Räyhä protestoi.
- Eihän tässä toki pitkään mene, odotellaan vain valamiehistön saapumista paikalle, Huru hörähti.
- Valamiehistön? Nanna hämmästeli.

Nanna ei ollut kuullutkaan, että tällaisissa tapauksissa olisi valamiehistö paikalla tuomiota antamassa. Hän oli luullut, että valamiehistö on paikalla vähän vakavammissa tapauksissa.

- Mistä asti se valamiehistö oikein tulee? Räyhä huokaisi raskaasti.
- Ihan tarkkaan en osaa sanoa, mutta luulisin että yksi tulee suoraan sisältä ja kaksi tuolta läheiseltä pellolta, Huru sanoi ja raapi paidan alta pursuavaa vatsaansa.

Hurulla on tällä kertaa päällään musta t-paita, tosin aivan yhtä pieni kuin ne aikaisemmat kirjavat t-paidat. Housuja ei pöydän takaa erottanut, mutta Nanna aprikoi mielessään niiden olevan samat shortsit kuin ennenkin. Painostava hiljaisuus oli jatkunut jo hyvän aikaa, kun autotallin ovelta alkoi kuulua epämääräistä rapinaa.

- Jeppe, käytkös päästämässä valamiehet sisälle, Huru sanoi leppoisalla äänensävyllä.
- Selvä herra Huru…tai siis tuomari, Jeppe änkytti ja käveli tallin ovelle.

Jeppe avasi oven ja valmistautui kohtaamaan kolme kovaksikeitettyä valamiestä. Saatuaan oven auki, hän jäi tuijottamaan ulos hämmästynyt ilme naamallaan. Ulkona ei ollut mitään valamiehiä, vaan kolme mustaa kissaa hännät pystyssä.

- Kissoja! Jeppe hämmästeli ääneen.
- Päästähän valamiehet sisälle, Huru neuvoi pöydän päästä.
- Päästän totta kai, Jeppe mutisi hämmästykseltään ja piti ovea auki, että kaikki kissat pääsivät sisälle.

Jeppe jäi ovelle katsomaan, kun kissat kävelivät jonossa Nannan luokse. Jokainen kissa kävi nuuhkaisemassa vuorollaan Nannaa ja jatkoivat sen jälkeen Räyhän luokse. Räyhän kohdalla toistui sama kuvio muuten, mutta yksi katti taisi vähän lirauttaa hänen kengälleen. Lopuksi kissat hyppäsivät pitkälle pöydälle ja kävelivät jonossa Hurun eteen.

- Mikä sirkus tämä oikein on? Räyhä purnasi katsellessaan kissoja.
- Ellei herra Räyhä osaa erottaa sirkusta ja oikeudenkäyntiä toisistaan, niin olemme vakavan ongelman edessä, Huru tuumi rauhallisesti kissoja rapsutellessa.
- Mitä vittua kissat tekee oikeudenkäynnissä? Räyhä jatkoi valittamista.
- Hys, eipäs puhuta tuollaisia kollien kuullen, niillä voi alkaa ajatus juosta mirrien suuntaan, Huru hyssytteli sormeaan heristellen.

Huru näytti antavan kissoille jotain syötävää taskustaan. Kollit kehräilivät tyytyväisinä Hurun käsittelyssä. Huru kuului kysyvän jokaiselta vuoronperään, että mitä mieltä on syyllisyyskysymyksestä. Kissat naukuivat vastauksensa ja poistuivat lopuksi yksi kerrallaan jonnekin autotallin takaosaan. Kissojen hävittyä Huru kaiveli taas jotain taskustaan.

- Sattuisiko kellään olemaan sinappia, oma jäi toisten sortsien taskuun? Huru kysäisi nakki kädessään.
- Ei tullut mukaan, Nanna sai änkytettyä ensimmäisenä.
- Ja paskat! Räyhä tuhahti.
- Hmm, herra Räyhä taas ennakoi hieman. Ei tämä nakki vielä ole kuvaamassanne tilassa. Jos vaikka palaamme huomenissa asiaan, niin saatte tämän nakin haluamassanne muodossa, Huru hörähti vatsa hytkyen.

Hurun vielä hörötellessä, narahti tallin ovi ja sisään astui hyvin pitkä ja täysin mustiin pukeutunut mies. Tuntui kuin tallin lämpötila olisi välittömästi mennyt pakkasen puolelle. Pitkä mies käveli määrätietoisin askelin Hurun eteen ja laittoi pöydälle jonkun lapun. Huru otti lapun ja tavasi sen tekstin: ”Tarvitko apua?”

- Mitäpä sitä näin pieneen soppaan kahta kokkia sotkemaan? Hoida oma osuutesi myöhemmin jos tulee ongelmia, Huru sanoi ja taputti mustiin pukeutunutta miestä selkään.

Tämän jälkeen pitkä mies otti taskustaan puukon ja leikkasi sillä näppärästi puolet Hurun kädessä olevasta nakista. Laitettuaan puukon takaisin taskuunsa, hän otti toisesta taskusta tuubin sinappia ja pursotti sitä sekä omalle, että Hurun kädessä olevalle puolikkaalle. Lopuksi hän laittoi sinappituubin pöydälle ja nakin suuhun. Saatuaan suunsa tyhjäksi mustiin pukeutunut mies laittoi vielä yhden paperilapun Hurun eteen ja lähti kohti ovea. Ollessaan puolessa välin autotallia, tallin toinen nosto-ovi nousi ylös ja sisään peruutti pitkä musta amerikkalainen auto. Mustiin pukeutunut mies käveli auton takaoven luokse ja astui oven avauduttua autoon. Auton poistuttua ovi sulkeutui välittömästi. Huru oli tällä välin ottanut paperilapun käteensä ja tavannut tekstin: ”Kiitos, hyvä nakki!”

- Ihmettelette varmaan, että kuka hän oli? Huru kysäisi istuntoon osallistuvilta.
- Joo, Nanna henkäisi varovasti.
- Pikkurouvalla ei ole mitään syytä olla huolissaan. Hän oli eräs tuttavani jolla on hieman erilaiset toimintatavat mitä minulla. Teemme välillä yhteistyötä ja pelaamme joskus keskenämme mustaa Pekkaa, Huru selitti vakavalla naamalla.
- Kylmä tyyppi, Jeppe sanoi vieläkin hytisten.
- Kuumana kesäpäivänä verraton ystävä, Huru hörähti tuttuun tapaansa.
- Voisimmeko mennä asiaan? Räyhä hoputti Hurua.
- Kyllä voimme. Valamiehistö antoi jo tuomion ja se oli yksipuolinen. Herra Räyhä syytti tätä pikkurouvaa mummon päälle ajamisesta ja omaan autoonsa törmäämisestä. Pikkurouva puolestaan sanoi herra Räyhän törmänneen autonsa perään ja sitä kautta hänen autonsa osuneen myös kyseiseen mummoon. Koska alustavien kuulusteluiden perusteella emme voi luottaa todistajiin, valamiehistö ratkaisi asian perinteisellä muikunpyörityksellä.
- Muikun! Räyhä parkaisi kesken Hurun puheen.
- Koskas olet nähnyt kissojen harrastavan pullonpyöritystä? Huru kivahti.
- En koskaan, Räyhä myönsi pää painuksissa.
- Muikkua pyöräytettiin kolme kertaa, eli kerran jokaisen valamiehistöön kuuluva kissan toimesta. Tuomio oli yksimielinen. Pikkurouva on syytön tapahtumaan. Herra Räyhä todettiin samalla syylliseksi tähän valitettavaan tapahtumaan äänin 3-0, Huru jyrähti ja paukautti pihvillä pöytää.
- Saatanan kattitohtori, Räyhä murahti ja nousi paikaltaan.
- Minäkö tohtori? Herra Räyhä taitaa nyt vähän liioitella meikäläisen kykyjä, Huru tuumasi rauhallisesti.
- Minä ainakin häivyn, pyöritelkää te keskenänne vaikka niitä muikkuja, Räyhä ärähti ja marssi samalla ulos autotallista.

Ylikäävät olivat seuranneet aivan hiljaa tätä tapahtumaa. Heillä ei ollut mitään aikomusta purnata tuomiosta, vaikka se olikin saatu aikaan todella mielenkiintoisella tavalla. Räyhä kuului pamauttavan oven kiinni todella kovaa ja pian pihalta kuului hänen Volvonsa moottorin ääni.

- Entä me? Nanna kysyi varovasti Hurulta.
- Syödään! Huru hihkaisi ja nousi ylös tuoliltaan.

Nanna ja Jeppe seurasivat, kun Huru meni erään ison kaapin taakse. Pian hän tuli esiin tarjoilukärryjen kanssa. Hän työnsi kärryt Nannan ja Jepen viereen. Kärryissä oli kolme metallikuvuilla peitettyä lautasta. Huru nosti jokaisen eteen yhden lautasen ja poisti sen jälkeen niistä kuvut.

- Pikkurouvalle kevytnakkeja salaatilla, Huru sanoi ja paljasti nakkipinon, jonka keskellä oli yksi salaatinlehti.
- Ohhoh, Nanna henkäisi.
- Aivan, liioittelin varmaan tuon salaatinlehden koon kanssa, mutta toivottavasti pikkurouva jaksaa syödä sen kokonaan, Huru pahoitteli.
- Tässä Jepelle vähän tuhdimpi annos, Huru sanoi ja paljasti Jepen tarjottimen.

Jepen tarjottimella oli kaksin verroin nakkeja ja salaatin tilalla oli palanen läskiä. Jeppe katseli kysyvän näköisenä annostaan ja sen jälkeen Hurua.

- Ihan vaan illan sänkyleikkejä ajattelin, kun tuon läskipalasen tuohon laitoin, Huru hörähti ja iski silmää Jepelle.
- Kiitos, Jeppe sai mutistua.
- Meinasi ensin laittaa teille pihvejä, mutta en kerinnyt pehmittää niitä tarpeeksi oikeudenkäynnin aikana. Toivottavasti teille maittaa nämä nakit ja maito juotavaksi. Jälkiruoaksi saa ottaa pullaa aivan niin paljon, kuin vain sielu sietää, Huru opasti ja palasi omalla paikalleen tarjottimensa kanssa.

Jeppe ja Nanna alkoivat syödä nakkeja. Kummallakaan ei käynyt edes mielessä alkaa väittämään vastaan tästä ruokailusta. Myös Huru pisteli nakkeja suuhunsa tiuhaa tahtia. Välillä hän nosteli pöydän alta olutpulloja ja sihautteli niitä auki.

- Anteeksi, etten tarjoa teille olutta, mutta käsittääkseni olette menossa vielä autolla asioille, Huru pyyteli anteeksi tarjoiluaan.
- Kaupassa pitäisi käydä, Nanna sai mutistua suu täynnä nakkeja.
- Harmi kun tulitte kävellen, olisin antanut teille mukaan muutaman korillisen tyhjiä pulloja, Huru jatkoi jutusteluaan.

Vihdoin ja viimein he olivat syöneet nakit sekä jälkiruokana olleen tuoreen pullan. Huru röyhtäisi pöydän päässä kuuluvasti ja käveli sen jälkeen ulos tallista. Kohta ulkoa kuului kauheata pörinää ja tallin ovet paukkuivat. Pian Huru palasi takaisin talliin ja käveli Ylikääpien luokse.

- Pitäisi varmaan siirtyä kirkkaisiin, tuo olut pierettää niin perhanasti, Huru valitteli vatsaansa taputellen.
- Tuleeko tästä meille jotain kuluja? Nanna kyseli varovasti.
- Ei ollenkaan. Kuten sanoin, syyllinen osapuoli maksaa, Huru tuumasi ja kaivoi jostain rasvaisen paperinpalan.

Huru laittoi paperinpalan pöydälle ja alkoi itse keräillä astioita pöydältä. Saatuaan astiat kärryyn, hän kävi työntämässä kärryn takaisin samaan paikkaan mistä oli sen hakenutkin. Nanna ja Jeppe tutkailivat tällä välin paperia.

LASKU OIKEUDENKÄYNNISTÄ:
Syyttömän osapuolen ruokatarjoilu ja juomat 200 euroa
Tuomarikulut 500 euroa
Lähetin käyttäminen 100 euroa
Valamiehistön palkkio 300 muikkua
Vitsittömyys 700 euroa
Kaktusmehu ja pikkukivipiparit 150 euroa
Sakot syylliselle 100 euroa
Korvaukset mummolle 1400 euroa
Korvaukset pikkurouvalle 2500 euroa
Pikkurouvan epäileväinen suhtautuminen 10 euroa
Herra Räyhän negatiivinen asenne 10 000 euroa
Kissankarvojen siivoaminen oikeussalista 100 euroa
Perintäkulut 200 000 euroa
Ruokatarjoilun muuttuminen kesken kaiken – 200 euroa
Piereskeleminen pihalla -1 euro
Sopimaton pukeutuminen -1 euro

LOPPUSUMMA 215 558,0 euroa ja 300 muikkua

- Luojan kiitos, että olin syytön, Nanna huokaisi helpotuksesta nähdessään laskun loppusumman.
- Miten nuo perintäkulut ovat noin kovat? Jeppe hämmästeli.
- Sanos muuta. Minä olen sanonut aina sille mustapukuiselle hujopille, että asuisi halvemmin ja hankkisi jostain pienemmän auton matkoja varten, Huru totesi rauhalliseen tyyliinsä.
- Ai se jäätävä kaveri oli joku perintätoimiston mies, Nanna tuumasi hytisten.
- No, mitä milloinkin, Huru hörähti.
- Tässä laskussahan on laskutettu jopa minun epäileminen tätä oikeudenkäyntiä kohtaan, Nanna jatkoi laskun ihmettelemistä.
- Sitä se tämä kustannusvastaavuus teettää. Minun pitää valitettavasti ottaa raha sieltä mistä sen saa. Teille tästä ei koidu mitään kuluja, syyllinen osapuoli maksaa sen kyllä. Älkää olko huolissanne, varmistimme kyllä syyllisen maksukyvyn ennen laskun kirjoittamista. Emme nimittäin halua valtion joutuvan maksamaan korvauksia omasta pussistaan, Huru kertoili.
- Kiitos, voimmeko lähteä nyt? Nanna kysyi Hurulta.
- Menkää aivan rauhassa. Toimitan teille korvausrahat saatuamme ne Räyhältä, Huru huuteli vielä perään.

Nanna ja Jeppe kävelivät ulos autotallista. Käveltyään jonkun matkaa, Nanna tuumasi:

- Rikos ei näemmä kannata.
- Ja valehteleminen vielä vähemmän, Jeppe naurahti miettiessään laskun loppusummaa ja niitä muikkuja.