etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

19.04.2004

Muikkuja

Pekka Räyhä seisoi omistamansa elektroniikka-alan maahantuontiyrityksen toimistossa. Hän katseli itseään peilistä ja mietti minne lähtisi lounastamaan tänään. Kaupankäynti oli viime aikoina sujunut niin hyvin, että hän oli jopa harkinnut oman ravintolan ostamista jostain lähettyviltä. Hänen firmansa toi maahan kaikenlaista halpaa elektroniikkaa Kaukoidästä. Räyhä oli todella ylpeä menestyvästä Aargh Companystaan. Häntä harmitti tällä hetkellä ainoastaan yksi asia. Hän oli ajanut muutama kuukausi takaperin erään vanhan Nissanin perään kaupan parkkipaikalla. Tämä oli sattunut sen takia, että hän oli puhunut ajaessaan tärkeätä liikepuhelua kännykällä. Hänen uudehko Volvo V70 oli kärsinyt jonkin verran Nissanissa olleen vetokoukun takia. Auton lisäksi häntä harmitti pari viikkoa sitten ollut omituinen oikeudenkäynti asian tiimoilta.

Oikeudenkäynti oli ollut täysi farssi paljasmahaisen tuomarin ja valamiehistönä toimivan kissalauman takia. Hänen huumorintajunsa oli loppunut valamiehistön muikunpyöritykseen. Seuraavana päivänä oli posti kantanut hänelle ison laskun kotiin. Sen loppusumma oli ollut pöyristyttävät 215 558,00 euroa ja 300 muikkua.

- Ei perkele, että vielä muikkuja, Räyhä kiroili ääneen muistellessaan laskua.
- Herra johtaja, oliko teillä jotain asiaa? Hänen nuori sihteerikkö Saija huuteli huoneen oviaukossa kysyvän näköisenä.
- Ääh, ei tässä mitään ihmeitä. Mietin vaan, että minne lounaalle? Räyhä vastasi sihteerilleen.
- Tässä lähellä on avattu yksi uusi kalaravintola. Niillä on oikein maistuvia puikulaperunoita ja paistettuja muikkuja, Saija kimitti.
- Mainitse vielä kerran muikut tässä toimistossa, niin löydät tuon pari numeroa liian pieniin farkkuihin survotun perseesi kadulta, Räyhä ärähti sihteerilleen.
- Selvä on herra johtaja, Saija kimitti ja kääntyi kannoillaan johtajan ovella.

Räyhä vilkaisi sihteerinsä perään ja mietti, että olisiko tuolle blondi-idiootille pitänyt sanoa vieläkin pahemmin? Räyhän mielestä sihteerin kuuluikin olla pomonsa sylkikuppi ja tarvittaessa jopa panopuu. Räyhällä oli tästä syystä ollut vuosien varrella aika paljon sihteereitä. Jotkut olivat olleet vain päivän tai pari. Saija oli jostain syystä ollut jo vuoden päivät hänen palveluksessaan.

- Ai niin herra johtaja, teille tuotiin tämä lappu, Saija sanoi palattuaan taas johtajan ovelle.
- Kiikareillako sen luen, häh? Räyhä ärähti.
- Jos te kerran haluatte tämän kiikareilla lukea, niin voin pitää tätä lappua tässä rintaani vasten, Saija kimitti ja painoi lapun itseään vasten.
- Voi perkele, miksi kaikki naiset ovat idiootteja? Tänne se lappu! Räyhä meuhkasi ja kävi tempaisemassa lapun sihteerikkönsä kädestä.
- Onko se tärkeä? Saija jäi utelemaan.
- Mitä tämä tarkoittaa? ”Osa muikuista saa olla paistettuja, kissat eivät nimittäin syö kuitenkaan kaikkia”. Räyhä ihmetteli tavattuaan lapussa olevan mustalla kynällä kirjoitetun viestin.
- Joku ruokalista vissiin, Saija piipitti.
- Mene nyt, minulla on tärkeää ajateltavaa, Räyhä kivahti ja paiskasi toimistonsa oven melkein sihteerinsä nenään.

Räyhä meni istumaan työpöytänsä taakse ja luki vielä kerran lapun. Siinä oikeudenkäynnistä saadusta laskussa oli ollut kyllä maininta muikuista. Tarkoittikohan tämä nyt sitä samaa, hän jäi miettimään? Räyhä luki tekstin vielä pari kertaa ja heitti lopulta lapun roskikseen. Hän ei ala mitään muikkuja kenellekään kuskailemaan ja rahatkin hän meinasi pitää itsellään. Pitäkööt se Nissanilla ajanut kanttura lommoisen autonsa ja kärsikööt nahoissaan mahdolliset korjauskulut. Räyhä nousi tuolilta ja päätti lähteä syömään kunnon tukevan pihviaterian.

- Menen ulos syömään, Räyhä huikkasi sihteerilleen kävellessään tämän työpöydän ohi.
- Sinne kalaravintolaanko? Saija uteli.
- Älä jumalauta edes mainitse mitään kalojen nimiä. En aio olla missään tekemissä kalojen kanssa tänään, en edes sen silakalta haisevan jalkovälisi kanssa, Räyhä raivosi ulos kävellessään.
- Miten niin silakalta? Saija ihmetteli hölmö ilme naamallaan.

Räyhä ei jäänyt enää kuuntelemaan, vaan poistui nopein askelin pihalla odottavan Volvonsa luokse. Päästyään auton luokse, hän jähmettyi paikoilleen. Sen kuljettajanpuoleiseen sivulasiin oli naulattu yksi muikku. Lisäksi lasiin oli kirjoitettu mustalla tussilla: ” Tässä mallikala, ostat näitä 300 kappaletta”. Räyhä katseli ympärilleen, mutta piha oli aivan tyhjä muista liikkujista. Hän katseli kalaa lähemmin ja totesi sen olevan naulattu todella isolla naulalla lasiin kiinni. Räyhä kokeili vetää naulasta, mutta se ei hievahtanutkaan lasista. Hänen mielestään koko homma tuntui vallan oudolta, eihän lasiin voi naulata mitään.

- Vittu, joku kyllä maksaa tämän, Räyhä ärisi astuessaan Volvoonsa.

Räyhä käynnisti auton ja lähti ajamaan kohti pihvipaikkaa. Ajettuaan pari kilometriä, hän joutui pysähtymään punaisiin liikennevaloihin. Melkein samassa hänen viereensä pysähtyi poliisiauto. Tuskin hän olisi siihen kiinnittänyt mitään huomiota, mutta auto pysähtyi niin lähelle Volvoa, että sivupeilit melkein koskettivat toisiaan. Räyhä vilkaisi poliisiautoa ja kerkesi ihmetellä sen tummia laseja, kun apukuskin ikkuna avautui. Autossa istuva aurinkolasipäinen poliisi näytti kädellä, että hänen pitää avata autonsa sivuikkuna. Räyhä kirosi huonoa tuuria ja avasi ikkunaa niin paljon, kuin siihen naulattu muikku vaan mahdollisti.

- Teillä on muikku sivulasissa, poliisimies sanoi.
- Vittu, niin on! Räyhä ärähti.
- Se haittaa pahasti vasemmalle katsomista, poliisi jatkoi.
- Niinkö? Räyhä totesi happamasti.
- Se pitää ottaa pois välittömästi, tai poistamme kilvet autosta, poliisimies selitti.
- Ei se lähde, yritin jo, Räyhä huokaisi.
- Selvä! Poliisimies totesi ja saman tien hänen kätensä heilahti.

Räyhä ei ollut uskoa silmiään. Poliisi löi aivan pokkana hänen autonsa sivulasin kappaleiksi vasaralla. Tämän tehtyään poliisi veti sormet lippaan ja toivotti hänelle rauhallista matkaa. Poliisiauto laittoi pillit ja kattomajakan päälle ja poistui päin punaisia. Räyhä jäi katselemaan hämmentyneenä sen katoamista. Onneksi hän sai painettua muistiin auton takana olleen tunnusnumeron. Räyhä ajoi tiensivuun ja otti kännykän käteensä. Hän näppäili poliisin hätänumeron.

- Poliisin hälytyskeskus, kuului luurista vastaus.
- Pekka Räyhä täällä terve. Yksi teidän poliiseista löi juuri autoni sivuikkunan vasaralla kappaleiksi ja poistui sitten vilkut ja pillit päällä punaisia päin, Räyhä selitti ja yritti pysyä mahdollisimman rauhallisena.
- Vai niin. Mikä tämän auton tunnus oli?
- 300, Räyhä sanoi.
- Vai niin. Teidän täytyy tulla tekemään siitä kirjallinen ilmoitus. Kun kerran olette menossa kalakauppaan, niin tuokaa meillekin samalla pussillinen muikkuja, poliisi sanoi linjan toisessa päässä.
- Paskat, Räyhä murahti ja katkaisi yhteyden.

Räyhä kiroili huonoa tuuriaan ja suunnitteli soittavansa sisäasiainministerille mokomastakin kurjasta kohtelusta poliisin toimesta. Hän oli juuri valitsemassa numerotiedustelun numeroa, kun ohitse lipui musta amerikkalainen auto. Hänen kohdallaan sen takasivuikkuna avautui ja jotain mäjähti Volvon tuulilasiin. Räyhä työnsi nenänsä mahdollisimman lähelle lasia ja totesi siihen lentäneen muikun. Räyhä laittoi lasinpyyhkimet päälle pyyhkiäkseen mokomankin kalariesan pois lasista. Tämä jäi toiveajatteluksi, koska pyyhkijä pysähtyi hetkesi muikkuun ja hyppäsi sitten sen yli. Takaisin päin palatessa kävi sama juttu.

- Voi perkeleen liimamuikku! Räyhä kirosi.

Räyhä nousi autosta ja kiersi apukuskin puolelle. Hän yritti kisko kalaa irti, mutta se oli ja pysyi kiinni tuulilasissa. Muikku oli perattu ja sen sisältä pilkisti joku pieni paperilappu. Räyhä kaivoi lapun varovasti avaimella ja taitteli sen auki. ”Nähdään kalaravintolassa vartin päästä”. Räyhä tavasi lapun, mutta ei tajunnut alkuunkaan, että kenet siellä kalaravintolassa piti tavata. Tällä kertaa hän ei viitsinyt uhrata kahta ajatusta mokomallekin lapulle, vaan heitti sen kylmän rauhallisesti jalkakäytävälle. Räyhä istahti takaisin autoonsa ja lähti jatkamaan matkaa kohti pihvipaikkaa. Hän ei yhden paperipalan takia aikonut vaihtaa ruokapaikkaansa. Loppumatka sujui ilman välikohtauksia ja ikkunassa ollut muikkukin tipahti eräässä heitossa konepellin kautta kadunvarteen. Räyhä ajoi auton parkkiin ja käveli sisälle tuttuun ravintolaan.

- Päivää herra Räyhä, teidän ruokanne tuotiin jo pöytään vieraanne pyynnöstä, tarjoilijatyttö sanoi hänelle ravintolasalin ovella.
- Vieraani? Räyhä ihmetteli ja katseli ruokailijoita kohti.
- Tuolla vakiopöydässänne, tyttö sanoi ja viittoili kohti tuttua pöytää.
- Kiitos, Räyhä murahti ja lähti kohti pöytää.

Pöydän ääressä istui pitkä mustiin pukeutunut mies. Lähemmäksi päästyään hän totesi miehen olevan saman, joka kävi siellä oikeudenkäynnissä. Räyhä meni itumaan pöytään ison tarjoilukuvulla peitetyn lautasen kohdalle. Räyhä katseli ihmeissään muikkuja syövää mustiin pukeutunutta miestä. Mies ei edes vilkaissut häneen syödessään. Räyhä nosti tarjoilukuvun pois lautasen päältä.

- Muikkuja! Hän parahti.
- Hyviä, pitkä mies murahti.
- Tämä on pihvipaikka, eikä mikään saatanan muikkuravintoja, Räyhä ärähti ja viittoili tarjoilijan pöytään.
- Oliko teillä jotain hätänä? Tarjoilijatyttö kysyi.
- Haluan pihvin! Räyhä vaati isolla äänellä.
- Valitettavasti meillä ei saa pihvejä, ettette sitten tarkoita kalapihviä? Tyttö sanoi hymyillen.
- Miten niin ei saa? Tämähän on tunnettu pihvipaikka, Räyhä murahti.
- Oli ennen. Paikka vaihtoi omistajaa tänään aamulla ja uusimme ruokalistan välittömästi.
- Mitä täällä sitten saa? Räyhä parahti pahat aavistukset mielessä.
- Muikkuja, tyttö tuumasi hymyillen.
- Muikkuja? Räyhä kailotti kuin kaiku.
- Niin, meillä saa muikkuja aivan millä tavalla tahansa. Lisäksi niitä saa ostaa jopa kotiin vietäväksi. Esimerkiksi aamun aikana on erittäin suosituksi osoittautunut kissa-isäntä paketti. Paketissa on osa muikuista paistettu ja osa raakoja kissoille, tyttö selitti hymyillen.
- Jotenkin minä arvasin tämän, Räyhä huokaisi.
- Tämä kyllä tuli meillekin aivan täytenä yllätyksenä tänään aamulla, tarjoilija selitti.
- Kuka tämän paikan omistaa? Sanon hänelle pari valittua sanaa ruokavalikoimasta, Räyhä murahti.
- Hän, tyttö vastasi ja viittasi pitkään mustiin pukeutuneeseen mieheen.

Tarjoilija poistui tämän sanottuaan paikalta ja jätti Räyhän kahden tuon pitkän miehen kanssa. Räyhä katseli pitkää mustiin pukeutunutta miestä, joka pisteli poskeensa paistettuja muikkuja.

- Syö! Mustiin pukeutunut mies murahti matalalla äänellä.
- No en varmaan koskekaan, Räyhä vastasi ja nousi pöydästä.
- Syö! Mustiin pukeutunut mies murahti uudelleen ja iski jostain esiin kaivamansa kirveen keskelle viereistä pöytää.
- Joo, muikut on pop, Räyhä mumisi istuutuessaan takaisin tuolille.

Räyhä vilkuili viereisessä pöydässä olevaa kirvestä ja pisteli paistettuja muikkuja suuhunsa, vaikka maku ei ollutkaan hänen mieleensä. Ollessaan puolessa välin annosta, mustiin pukeutunut mies lopetti oman ruokailunsa.

- Toitko rahat? Hän kysyi Räyhältä.
- Mitkä rahat? Räyhä yritti vängätä.
- Muikut ja rahat, mustiin pukeutunut mies murahti.
- En minä mitään pelleoikeudenkäynnin korvauksia meinaa maksaa, Räyhä vänkäsi vielä vastaan.
- Tiedätkö sen sanonnan pikkusormesta ja pirusta? Mustiin pukeutunut mies kysyi.
- Joo, jos antaa pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden, Räyhä muisteli.
- Hyvä. Jos minä puolestani en saa muikkuja, vien koko pään, mustiin pukeutunut mies murahti ja iski toisen kirveen samalla keskelle Räyhän lautasta, niin että lautasen palaset vain sinkoilivat.
- Hyvä idea, voisinkin ostaa ne muikut, Räyhä nikotteli.

Samalla hetkellä tarjoilijatyttö käveli heidän luokseen kädessään muovipussi. Tyttö laittoi pussin pöydälle heidän väliinsä ja otti esille kynän ja jonkun lehtiön. Tyttö vilkuili ympärilleen ja kirjoitti jotain lehtiöönsä. Hetken aikaa puuhasteltuaan hän ojensi lapun Räyhälle. Räyhä otti sen vastaan ja alkoi tutkia sitä.

- Mitä helvettiä? Tässähän on muikkujen lisäksi laskutettu kahdesta kirveestä ja kahdesta hajonneesta pöydästä, Räyhä parahti.
- Meillä yleensä asiakkaat maksavat aiheuttamansa vahingon, tyttö sanoi hymyillen.
- Niin mutta…, Räyhä aloitti, mutta huomattuaan mustiin pukeutuneen miehen tuijotuksen, lopetti lauseen kesken.

Räyhä kaivoi pitkin hampain luottokortin lompakostaan ja ojensi sen tarjoilijatytölle. Tyttö otti kortin vastaan, kiitti ja poistui kortin kanssa. Tällä välin mustiin pukeutunut mies kaiveli hammastikulla hampaitaan ja röyhtäili tyytyväisen näköisenä. Räyhä ei tuntenut itseään ollenkaan tyytyväiseksi, oikeastaan aivan päinvastoin. Tarjoilijatyttö tuntui viipyvän jostain syystä aika pitkään reissussa. Viimein hän kuitenkin palasi hymyillen ja ojensi kuitin Räyhälle allekirjoitettavaksi.

- Ei saatana! Mistä tämä summa on peräisin? Räyhä parahti huomattuaan 216 558,00 euron summan kuitissa.
- Siihen on laitettu yhteen kaikki teidän laskut, tyttö sanoi hymyillen.
- Entä jos en maksa? Räyhä uteli varovasti.
- Minulla on vielä yksi kirves, mustiin pukeutunut mies murahti hiljaa.
- Se se olisi murha, Räyhä änkytti.
- Jep! Mustiin pukeutunut mies murahti ja hymyili häijysti.
- Minä voisin kyllä maksaa tuon oikeastaan saman tien, Räyhä mumisi ja allekirjoitti kuitin.

Tarjoilijatyttö ojensi hänelle kuitista oman kappaleen ja kortin takaisin. Räyhä tempaisi kortin itselleen ja nousi saman tien pöydästä. Mitään sanomatta hän paineli ulos ravintolasta ja meni autoonsa. Autossa hän otti kännykän käteensä ja näppäili luottokunnan puhelinnumeron. Hän aikoi peruuttaa äskeisen maksun välittömästi. Luottokunnan virkailija vastasi ja Räyhä kertoi hänelle ongelmansa. Toisessa päässä tarkasteltiin tietoja ja kohta hänelle ilmoitettiin, ettei hänellä ollut enää luottotiliä firmassa holtittoman rahankäytön takia ja se suuri lasku oli jo veloitettu hänen henkilökohtaiselta pankkitililtään. Lopuksi Räyhälle toivotettiin hyvää loppuelämää ja paiskattiin luuri korvaan. Pettyneenä Räyhä starttasi auton ja huomasi samalla pienen paperilapun autonsa apukuskin penkillä. Hän otti lapun käteensä ja tavasi tekstin: ”Oikealla asenteella pääsee halvemmalla. PS. Kalaa syövät ihmiset ovat fiksumpia.” Räyhä mietti hetken asiaan ja totesi olevan parasta tyytyä kohtaloon ja ajaa kotiin lepäämään.

Samalla hetkellä pysähtyi erään rivitalon eteen pitkä musta amerikkalainen auto ja yhden asunnon postilaatikkoon pudotettiin seteleitä täynnä oleva kirjekuori.