etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

27.9.2006

Lomamatkalla - osa 14

Jeppe jäi puhisemaan itsekseen pesuhuoneen puolelle, kirahvin hoilottaessa jotain sikermää tunnetuista lastenlauluista, tosin aivan uudella sanoituksella ja sovituksella. Koska laulu ei ottanut lakatakseen, meni Jeppe suihkun alle ja avasi hanan. Valuva vesi peitti onneksi mokoman häirikkökenokaulan hoilotuksen todella tehokkaasti. Siinä seistessä alkoi hänen päätään särkeä. Tehtyään nopean itsediagnoosin, Jeppe tuli siihen tulokseen, että hänellä on vieroitusoireita pelaamisesta ja päätti palata mahdollisimman nopeasti takaisin rakkaan tietokoneensa luokse. Pikaisen suihkun jälkeen oli vuorossa nopea poistuminen pukuhuoneen puolelle.

- Täh, mitä tämä on? Jeppe älähti seisahtuessaan keskelle pukuhuonetta.
- Raapisit itsekin jos kutittaa, pyhä mies kiekaisi kädet jalkovälissä.
- Öh tuota, mutta ettekö te jo käyneet saunassa?
- Kuka sanoo, että saunoa saa vain kerran päivässä? Muistaakseni en ole sanonut koskaan mitään siihen viittaavaa.
- Niin, kaipa sitä saa saunoa useimmin, Jeppe mutisi ja tempaisi nimikkopyyhkeen naulasta.
- Onko saunassa olutta? pyhä mies kysyi ja alkoi hymistä kuola suupielestä valuen.
- E-ei ole.
- Yritätkö kusettaa vanhaa pökkelöä? laiheliini tivasi vasemmassa kädessään olevaa kärpäslätkää heilutellen.
- En tuonut, siis ei ole.
- Sovitaanko, että kirahvi saa nuolla Maximan jos saunasta löytyy pulloakaan olutta?
- Sovitaan vaan, Jeppe kiirehti vastaamaan, sillä Pekka saattaisi olla jo koneellaan.

Jeppe oli juuri vetämässä farkkuja jalkaan, kun pukuhuoneeseen livahtanut pyhä pökkelö palasi takaisin ja tarttui luisella kädellä hänen käsivarrestaan. Mitkään vastustelut eivät auttaneet, vaan vanhus kiskoi hänet pakolla suoraan saunan ovelle.

- Per-se! Jeppe parahti katsoessaan sisälle löylyhuoneeseen.
- Sulla ja mulla on perse…pylly vasten pyllyä thumps, thumps, kirahvin pää lauleskeli lauteiden yläosassa olevasta avoimesta luukusta.
- Nu-nuo oluet…mistä? Jeppe osoitteli lauteille kasattuja olutkoreja.
- Ou jee, ou jee, mä tahdon olla teitin Maksimaalliselle kovin hellä ja nuolla sen herkkää pintaa, tralalalalaa ja hämäkäkki tiellä poikittain.
- Öh, se on kyllä hämähäkki, Jeppe korjasi vaistomaisesti.
- Kato, mister vompatti on oikea eläinten tuntija, krääh, pthyi, kirahvi räkäisi suoraan kiukaalle.
- Ihan sama, nuole vaikka kahdesti, Jeppe tuhahti kaljakoreja epäluuloisena silmäillen.
- Juodaaks vompatti maljat sen päälle, juodaanhan? kirahvi vonkui suussaan pitkä pilli.
- Anna mun kaikki kestää, Jeppe siunaili hikeä otsalta pyyhkien.
- Anna sä vompatti mulle tähtitaivas ja pullo olutta, niin mä annan sun kestää kaiken, kirahvi tokaisi ja räki perään pitkin saunan seiniä.

Jepellä ei auttanut muu kuin avata heille molemmille pullo olutta. Kirahvin pulloon hän joutui vielä asettelemaan sen kenokaulan suussa olevan pitkän pillin. Hän oli itse tuskin saanut avattua pulloa huulilleen, kun kirahvi oli imaissut omansa loppuun ja vaati uusintaa sillä perusteella, että tämä ensimmäinen pullo oli sisältänyt vain pelkää ilmaa ja sekin oli ollut pahanmakuista.

- Miten ilma voi olla pahanmakuista? Jeppe marisi.
- Tuus kuule vompatti tänne meikän perspuolelle ja työnnä nenä pyllyyn, niin mä kyllä näytän sen ihan käytäntös.
- Antaa olla, uskon vähemmästäkin, Jeppe puisteli päätään ja avasi kirahville toisen pullon olutta.
- Juoks se sun korkinavaaja kaikki oluet, kun tässäkin oli vain pelkkää ilmaa? kirahvi katseli Jeppeä toinen silmä auki ja toinen kiinni.
- Ihan varmasti niissä oli olutta, Jeppe kivahti.
- Tää vompatti ei tykkää muista eläimistä, kirahvi narisi saunan ovella seisovalle pyhälle miehelle.
- Se on kaupunkinörtti, ei se tajua mitään maaseudusta, pyhä mies hymisi.
- Mäkin haluun muuttaa sinne kaapunkiin, niin voin olla tajuttomana koko ajan…hähää. Anna sä mulle kaapunki, niin mää tajutonna ooooon, aivan tajutoooonta ooooon, kirahvi alkoi hoilottaa niin, että räkä pärskyi pitkin saunaa.
- Voi perse teidän kanssa, Jeppe tuhahti ja kääntyi ympäri.

Jeppe käveli pukuhuoneeseen ja puki loput vaatteet päällensä. Tämän jälkeen hän asteli suoraan kannettavan tietokoneensa luo ja vaipui sekunnissa nettipelin maailmaan. Nanna makasi olohuoneen puolella sohvalla ja katseli jollain tavalla tympääntyneen oloista miestään. Nanna ajatteli saunan olleen miehelleen liian kuuma tai suihkun liian märkä. Oikeastaan häntä alkoi naurattaa koko juttu. Hekoteltuaan noin viisi minuuttia Nanna alkoi miettiä syytä moiseen nauramiseensa. Hän kun ei ollut milloinkaan mikään turhan nauraja. Vilkaistuaan tarkemmin lattialle pudottamiaan lakritsipapereita, häntä alkoi naurattaa entistä enemmän.

- Hihihii, kossulakua, hihihii, hän nauroi vedet silmissä.
- Häh, sanoitko jotain? Jeppe nosti päätään tietokoneen ruudulta.
- Täsh-hä matkhalaukussa on koshulakhua, Nanna soperteli silmät harittaen.
- Joo, joo, possut ovat ihan kivoja, Jeppe mumisi katse jälleen tiiviisti kannettavan näytössä.

Jeppe unohti sekunnin sadasosassa vaimonsa kommentin, sillä hänen kaverinsa Pekka oli selvinnyt sen verran, että pelaaminen saattoi jatkua. Pekka oli jumiutunut Tallinnaan vähän pitemmäksi aikaa. Siellä oli hyvä pelailla, koska vanhassa kaupungissa pääsi kannettavalla verkkoon melkein missä tahansa, toisin kuin Helsingissä, jossa vasta paikallinen hupelinyhtiö viritteli kuparikaapeleita uutena ja mullistavana keksintönä. Nannaa ei enää haitannut hänen miehensä välinpitämätön suhtautuminen, sillä tujut lakut olivat saaneet pikkurouvan pään melkoisen pyörälle. Hän oli löytänyt televisiosta sellaisen kanavan, jossa nuori nainen vikitteli miehiä ja käytti näitä hyväkseen omalla tavallaan. Kanava, josta ohjelma tuli, oli nimeltään HuRuChannel69. Kanava oli muuten loistava, mutta aina vartin välein ruutuun ilmestyi Eikka kädessään varmaan metrin mittainen lakritsi. Eikka ei puhunut mitään, vaan ainoastaan heilutteli lakritsia valkoiset hampaat loistaen.

- Nämä mainokset ovat ihan hanurista, Nanna manaili ääneen taas mainoskatkon koittaessa.
- Pikkurouva, sinä sanoa jotain, Eikka televisiossa sanoi ja hymyili koko kalustollaan.
- Mitä? sanoitko sinä jotain? Nanna änkytti.
- Arvaa vaan, että onko tylsää heilutella tätä velttoa lakritsia illasta toiseen ilman, että kukaan sanoo mitään?
- O-oon varmaan.
- Kiitos pikkurouva. Haluatko ottaa Jormani huuliesi väliin ja imeä sitä kuin viimeistä päivää? Eikka hymyili kuin leijonan kynsistä pakoon päässyt savanni-Erkki.
- Jorma? Nanna kysyi, karahtaen samalla täysin punaiseksi naamaltaan.
- Tadaa, Eikka sanoi ja heilutti kädessään lakritsipatukkaa, jonka päällä komeili nimi ”Iso-Jorma.”
- Hahahaa, lakritsia, Nanna alkoi nauraa hysteerisesti.
- Black dream, you know, Eikka heitti takaisin hymyillen vielä entistäkin leveämmin.

Nannan onneksi lakumainos Eikan kera loppui ja elokuva jatkui. Elokuva oli muuten ihan asiallinen juoneltaan, mutta välillä ruutuun ilmestyneet tietä kysyvät ihmiset häiritsivät kokonaisuutta. Amerikkaan sijoittuvassa elokuvassa Tohmajärveä kysyvä suomalainen pariskunta on lievästi ilmaistuna hieman normaalista poikkeavaa, sanoi kuka mitä muuta tahansa. Elokuvafiilistä ei myöskään parantanut se taksikuski, joka selvällä suomenkielellä mainosti Enontekiön taksia kaikilla herkuilla, jopa norjalaisella kirjolohella ja kuopiolaisella kalakukolla.

- Kop, kop, kop, avaa rakas, avaa nyt perkele se hakas, kuului samassa ovelta todella käskevällä äänellä.
- Voisitko? minulla on vähän kiire, Jeppe kiirehti sanomaan vaimolleen.
- Tee sitä, tee tätä, saamari, läläää, Nanna marmatti miehelleen.

Maattuaan noin kuusi sekuntia sohvalla, Nanna nousi ylös ja lähti tallustelemaan kohti mökin ulko-ovea. Kossulakut olivat tehneet hänelle sellaisen olotilan, että periaatteessa ainoa asia mitä teki mieli, oli nukkuminen omassa rauhassa. Sauna oli ollut omalta osaltaan myös ramaiseva tekijä. Ollessaan juuri avaamassa mökin ulko-ovea, astui pukuhuoneesta Nannan eteen pyhä mies valkoisessa kaavussaan.

- Tietääkö pikkurouva, että mikä on pyhän miehen vastakohta? tämä valkoisiin pukeutunut hiippari uteli.
- Ei tule nyt mieleen.
- Sehän on tietysti Suomen presidentti.
- Jaa, tuota, miten niin?
- Nainen, työskentelee lähinnä arkisin eikä pääse kirkon pyhimpiin osiin.
- Niin, Nanna raapi päätään.
- Lisäksi seurustelee miehen kanssa, mitä minä en taatusti tee, pyhä mies nauraa räkätti päälle.
- Ihan sama, mutta oven takana on joku, Nanna tuhahti ja työnsi ulko-oven auki.
- Krääh, pthyi, kirahvi räkäisi Nanna ohi mökin lattialle.
- Hyi helvetti mikä sika! hän kivahti elukalle.
- Sano Räkä vaan näin tuttujen kesken, kirahvi hymyili.
- Sano asiasi nopeasti ja häivy sen jälkeen, Nanna raivosi kenokaulalle.
- Määä, oooon, niiiin, piiiitkääää, etteeeeiiii mikäääään asiiiiiiaaaa oleeeeee koviiiiiin lyyyyhyyyyt, kirahvi venytti jokaista sanaansa.
- Mistä minua oikein rangaistaan? Nanna parahti ja istahti mökin lattialle.
- Tahtooko pikkurouva, että minä luettelen jokaisen syyn? kirahvi tiedusteli.
- No en!
- Ai niin, minulla oli asiaakin. Haluaisin tiedustella, että nuolenko tuon teidän Maksimaallisen vastatuuleen vai myötätuuleen vai molemmat kerrat eri suuntiin?
- Ja mitä helvettiä tuo taas oli? Nanna kivahti.
- Kysy tuolta WC-nörtiltä, kirahvi nyökkäsi Jeppeä kohti.
- Se on IT-nörtti, pyhä mies hymisi väliin.
- Tummat silmät ruskea nörtti, koskaan sitä hylkäisi en, kerran siihen kompastua sain, ympärilleen kädet hän laittoi. Elämäni tyhjäksi luulin, kunnes puhelinlangat alkoivat laulaa ja niihin langeta sain, kirahvi alkoi laulaa loilottaa.

Nanna piteli päätään ja mietti, että kaikki tämä täytyi olla jollain tapaa sidoksissa hänen syömiinsä lakritseihin. Eihän kukaan normaali-ihminen juttele kirahvin kanssa mökin ulko-ovella tai missään muuallakaan. Jotenkin hänestä alkoi tuntua siltä, että tämä loma alkoi olla lomaksi turhan raskas. Jos lomailu olisi tällaista, niin töissä oleminen on tähän verrattuna suorastaan yhtä juhlaa, vaikka sitten puolella palkalla normaalista. Siinä istuskellessaan Nanna teki päätöksen, että täältä on päästävä lähtemään heti huomenissa, oli sitten tilanne mikä tahansa.

- Pizzaa, tilasiko joku tänne pizzaa? kuului pihalta kailotus.
- Mää tilaasin, ootiin teillekin, kirahvi ilmoitti.
- No ei voi olla totta. Kirahvit eivät syö pizzaa, Nanna alkoi raivota.
- Ai jaa, oot sä joku mister vompatin fani kun tuolla tavalla sorsit meitä luontokappaleita, häh?
- Hitto, minä en ole tilannut pizzaa, minun mies ei ole tilannut pizzaa eikä täällä ole mitään puhuvia kirahveja, jotka olisivat tilanneet pizzaa, Nanna poltti päreensä totaalisesti.
- Ai jaa, olenks mä sitten muka joku satuolento, häh? kirahvi jäi tuijottamaan Nannaa suu auki.
- Ole vaikka hevosen takapuoli, ei paljoa kiinnosta, Nanna kivahti.
- Saat multa horsman, sen kirahvin ruusu on, sen poimin tuolta rännin pohjalta. Olen viikon ollut rännilehdettömällä tiellä, lokki lehtiin paskoi, paluu arkeen oli edessä. Tämä rännilehti on kuin antajansa, pian se kuihtuu, ei se elämässä kestä, kirahvi hoilotti ja ojensi suussaan olevaa lehteä Nannaa kohti.
- Irwiniä? Nanna sopersi.
- Kirahvia, ja mää syön nää pizzat ite, kirahvi vastasi.
- Ihan sama, Nanna tuhahti ja otti vastaan kirahvin antaman lehden.
- Niin, mää sitten nuolen tuon teitin Maksimaalisen kahteen kertaan, voih…
- Nuolet? Nanna tirahti.
- Toi vompatti sanoi, että nuole vaikka kahdesti ja mää teen niin ihan taatusti, sillä vompatin sana on meille kirahveille laki.
- Jeppeee! Nanna rääkäisi.

Jeppe ponkaisi pystyyn koneensa ääreltä ääntä nopeammin, sillä hänen vaimonsa volyymit voittivat aivan helposti yliäänikoneen äänivallin rikkomisesta syntyvän äänen. Hän ei voinut muuta, kuin kuunnella mitä rakkaalla vaimolla oli asiaa. Kuunneltuaan asian naama punaisena, Jeppe myönsi, että kirahvilla oli oikeus nuolla heidän autonsa jopa kahteen kertaan.

- Hähähää, vompatin sana on laki, kirahvi alkoi ilkkua avoimesta oviaukosta.
- Kuulehan nyt herra kirahvi. Ellei se leveä turpa mene tukkoon, niin väännän solmuun tuon kenokaulan, Nanna puhisi.
- Anteeks pikkurouva, mut jos mää ooonkin sellainen neiti? kirahvi selitteli pää kenossa.
- Ei voi olla totta!
- Joo kato, tie suureen maailmaan voi saada aikaiseksi muutakin kuin sen, että mä kuuntelen Tomppaa sen jälkeen kun olen lähtenyt mörön kanssa piiriin, kirahvi lateli tulemaan.
- Onko täällä ketään täysjärkistä paikalla? Nanna parkui.
- Minä, pyhä mies nosti käden ylös.
- Minun on varmaan parasta mennä nukkumaan, Nanna huokaisi katsellessaan pyhää miestä, joka piteli toisessa kädessään jääkiekkomailaa ja toisessa kädessä Oulun karttaa.
- Älkää antako tämän hämätä, olen vain Kärppä-fani, pyhä mies ilmoitti.
- Mistä sen muka huomaa…keskellä kesää? Nanna uteli.
- Vaikka siitä, ettei minulla ole sylissä kärpän nahkoja, eikä taskussa kettutyttöjärjestön jäsenkirjaa, pyhä mies narahteli kuin ruosteinen sarana.
- Antaa olla, minä menen nyt nukkumaan, Nanna totesi ja paiskasi oven kiinni kirahvin turvan edestä.
- Oon köyhä kirahvi mä vain, kun ei oo varaa edes vaatteisiin ja rippiturkki rispaantui ja rikoo on kirahvilla ruma ja rikoossa kirahvi hikoo, sanon suoraan sen, kirahvi hoilotti suljetun oven takana huomattavan epävireisesti.
- Näkemiin kaikille ja hyvää yötä, Nanna ilmoitti astellessaan makuuhuoneeseen.

Nannan kadotessa makuusoppiin pyhä mies pieraisi raikuvan pierun ja asteli sen jälkeen ulos itsestään avautuneesta mökin ulko-ovesta. Jeppe oli niin keskittynyt pelaamiseen, ettei hän huomannut mitään outoa tapahtuneeksi. Jepen harmiksi Pekka oli löytänyt Tallinnasta jonkun paikallisen peligurun, jonka avulla oli saanut Jeppeen nähden etumatkaa. Pekka oli uuden liittolaisen kanssa jo yhden tason ylempänä mitä hän, joka pisti miehen veren kiertämään tavallista nopeammin.

- Ei kukaan, ei kukaan voi olla minua parempi! Jeppe karjui koneensa äärellä.
- Vaikka takaperin ja vastatuuleen, krääh, pthyi, kuului mökin kuistilta.

Jatkuu, mutta milloin ja miten?