etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

18.6.2006

Lomamatkalla - osa 12

Mökin kuistille päästyään Nanna laski ostoskassit kädestään ja istahti penkille huilaamaan. Kauppakokemus oli ollut sanalla sanoen omituinen. Vaikka Jeppeä eivät olleet ostokset rasittaneet, oli hän myös aika kuitti istuutuessaan vaimonsa viereen purkinavaaja kädessään.

- Mihin sinä tuotakin tarvitset? Nanna viittoili avaajaa.
- Se Väyne pakotti minut ostamaan tämän, tai ilmanhan se sitten antoi.
- Samapa tuo, onhan minulla näissä pusseissa säilykkeitä. Käytetään sitten omaa avaajaa, vaikka kait tuolla sisälläkin avaaja on.
- Kuulitko, hys, Jeppe sihahti.

Molemmat herkistyivät kuuntelemaan. Nanna ei tosin tiennyt mitä piti kuunnella, mutta kuunteli silti miehensä pyynnöstä. Kun mitään ei kuulunut minuuttiin, Nanna aukaisi suunsa:

- Mikä se oli?
- Ihan kuin meillä sisällä olisi ollut joku.

Hyvä että Jeppe kerkesi saada kommenttiaan loppuun, kun mökin ovi aukesi ja kuistille astui Pyhä Mies valkoisessa kaavussaan ja olutpullo kädessä. Hän ei sanonut sanaakaan, vaan asteli tyynen rauhallisesti penkin luo ja istahti Nanna ja Jepen väliin.

- Ettette vaan kasva kiinni toisiinne, Pyhä Mies tuumasi ja hörppäsi olutta.
- Kävitkö saunassa? Nanna tiedusteli.
- Rrrröyyh, pitää paikkaansa. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämä on Hurutolan paras sauna ja vielä nopea.
- Eikö olisi kohteliasta kysyä asukkaiden lupaa? Jeppe marmatti.
- Kuka kysyy ja kuka ei.
- Jäätkö syömään? Nanna päätti olla kohtelias.
- Kyllä, paketti nakkeja tekisi terää.
- Minä voisin laittaa lisukkeeksi vähän salaattia ja jotain vihreätä, Nanna innostui ja nousi penkiltä.
- Voi helevetti minkä paskatin lykkäsi aivan tällä pyhällä hetkellä. Pitää mennä pusikkoon ja LUJAA! Pyhä mies karjui lauseen lopun ja katosi salamana mökin nurkalta pusikkoon.
- Mikä sille tuli? Jeppe hämmästeli.
- Syökää ite ne saatanan rehunne!, kuului vaimea kommentti mökin takana olevasta puskasta.

Ylikäävän pariskunta purskahti nauramaan, sillä tilanne oli kaiken kaikkiaan todella koominen. Vaikka he olivat todennäköisesti tehneet jonkun vakavan virheen, ei Pyhän Miehen käyttäytymiselle voinut muuta kuin nauraa. Jäätyään kahden, Nanna ehdotti, että jos hän purkaa ostokset ja sen jälkeen otetaan pienet levot. Kello alkoi olla sen verran paljon, että iltapäivälepojen jälkeen voisi vaikka haukata jotain kevyttä ja käydä vaikka saunassa. Myöhemmin illalla voisi käydä tutustumassa kylään ihan jalkaisin, ikään kuin rauhallisella iltakävelyllä. Jeppe käsitti lepäämisen tarkoittavan tietokoneella pelaamista ja suostui oitis.

- Etkö tulekaan lepäämään? Nanna huuteli miehelleen makuuhuoneesta.
- En taida, minulla pitää päästä pelaaman. Se Pekka voi olla jo vaikka seuraavalla tasolla.
- Hyvä on, nukun sitten yksinäni.
- Torkkuja kultaseni, Jeppe toivotteli vaimolleen.

Jepen yrittäessä avata tietokonetta, hän totesi sen olevan käännetty ylösalaisin. Lisäksi kannettavan akku ja verkkojohto oli irrotettu. Hänellä ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään tuollaisia pikkuseikkoja, vaan hän laittoi koneen akun ja virtajohdon paikoilleen, käänsi sen oikein päin ja laittoi virrat päälle. Kone alkoi raksuttaa aivan normaalisti. Hetken päästä se oli ladannut käyttöjärjestelmän. Tuplaklikkaus nettipelin logosta ja kone alkoi surrata verkkoon kytkeytymisen merkiksi.

- Täääh? mikä hiton purkki täällä on? Jeppe parahti.

Tietokoneen näytölle ei tullutkaan normaaliin tapaan pelin aloitusvalikko kirjautumisineen, vaan hervottoman kokoinen säilykepurkki. Purkki oli täysin kirkas, ilman mitään ohjeita tai tekstejä. Aino asia mitä sille saattoi tehdä, oli pyöritellä sitä hiirellä eri kuvakulmiin. Jeppe yritti sulkea selainta, mutta kone kysyi, että haluatko todella formatoida kovalevyn, kyllä vai ei? Tuohon oli pakko vastata kieltävästi, sillä kovalevyllähän oli vaikka mitä tarpeellista.

- Nannaa, tässä koneen näytöllä on joku säilykepurkki.
- Käytä sitä ostamaasi avaajaa ja ole hiljaa, hänen vaimonsa vastasi kiukkuisena koska oli juuri nukahtamaisillaan ihanaan hiljaisuuteen.
- Ai niin, sitä se Väyne tarkoitti, Jeppe hymisi itsekseen ja kävi hakemassa avaajan keittiön pöydältä.

Koneen luokse palattuaan hän totesi avaajan ja tietokoneen näytössä olevan tölkin sopivan kovin huonosti toisiinsa. Ei kait hän nyt mitään näyttöä ala avaamaan? Samalla hetkellä tölkki kuitenkin pyörähti näytöllä niin päin, että pääty oli suoraan Jeppeä kohti. Siihen muodostui myös teksti: ”Avataan tästä”. Jeppe otti pöydälle laskemansa avaajan uudelleen käteensä ja painoi sitä varovaisesti näyttöä vasten. Avaajan terä painui vallan vaivattomasti tölkkiin. Jeppe alkoi liikutella avaajaan ja tölkin kansi alkoi leikkautua auki. Hämmästys oli kauhea, kun avaajan taakseen jättämä jälki oli vain avautunut tölkki, eikä suinkaan vioittunut näyttö. Kun tölkki oli avattu kokonaan, avaaja ja irti leikattu kansi tipahtivat koneen näppäimistön päälle.

- Hmmm, haiskahtaa ihan herneille, Jeppe totesi ääneen kantta nuuhkiessaan.
- Hello, olen virtuaali Väyne, mitäs pidät sisääntulostani? tölkin sisältä ilmestynyt Väynen animaatiohahmo alkoi huudella.
- Minä? Jeppe kummasteli ja vilkuili varmuuden vuoksi taakseen.
- Oletko jakomielitautinen? Virtuaali-Väyne uteli?
- E-en ole.
- Sitten puhuttelen vain yksikössä. Kahta pitäisi teititellä. Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että katsotaan tässä sellainen kokoillan elokuva. Tämä on sellainen pätkä mitä en uskalla katsoa yksin, en sitten millään. Olen omalla tavallani todella herkkä mies.
- Minä…tuota olisin pelannut mieluimmin.
- Pelit ne on joka miehellä, minullakin on vaimon mukaan oikein kunnon mahti…peli. Otahan rento asento tuolissa, niin katsotaan tämä puolitoistatuntinen pätkä alta pois. Leikit sen jälkeen niillä värkeilläsi, Virtuaali-Väyne nauroi esikuvansa mukaisen kolkosti.
- Mitä se leffa käsittelee? Jeppe alistui.
- Herneitä.
- Anteeksi mitä?
- Tämä on sellainen kauhupätkä, kun ” Herneiden matka ruokapöytään”, Et muuten voi uskoa miten se voi järkyttää isoakin miestä. Kamalaa, aivan kamalaa, mutta onneksi minulla on tuollainen rohkea kaveri seurana. Otatko olutta?
- Tuota, sitä on kyllä tullut jo joutua tässä aivan liikaa.
- Ehei, liikaa ei voi kuin laihtua. Otat siitä pöydänjalan vierestä pullon olutta ja sen jälkeen rennon asennon. Ja ettei totuus unohdu, niin Eikka käsitteli tietokonettasi niin, ettei sillä pääse pelaamaan ennen kuin olet katsonut koko elokuvan. Sen lopussa on vielä pieni tentti, joten olepas tarkkana ja hereillä.

Jeppe huokaisi syvään, kurkotti lattialta olutpullon ja avasi sen. Se siitä pelaamista hän manaili itsekseen ottaessaan paremman asennon tuolilla. Alkutekstien kohdalla Jeppeä alkoi harmittaa, ettei ollut sittenkin mennyt vaimonsa viereen makuuhuoneeseen, siellä ei ainakaan olisi tarvinnut katsella herne-elokuvaa. Leffan alkaessa masennus seurasi toistaan, sillä se oli kiinankielinen ja tekstitetty jollain toisella yhtä mystisellä kielellä. Hänen pelihimonsa oli kuitenkin sitä luokkaa, että leffa oli katsottava, vaikka ei siitä mitään tajunnutkaan. Että se plösö kauppias osasikin olla loppujen lopuksi tavattoman vittumainen pässi. Hampaat oikein narskuivat Jepen purressa vihaansa. Melkoisen tovin päästä makuuhuoneen ovi kuului narahtavan.

- Hei kulta, et arvaakaan miten terää tunnin torkut teki, Nanna ilmestyi Jepen taakse.
- En niin.
- Arvaas mitä unta näin?
- Varmaan jotain tähän kylään liittyvää.
- Ei nyt niinkään, vaan näin unta ihanista ja terveellisistä herneistä. Hei, sinähän katsot täällä minun unta, Nanna hämmästeli päästyään aivan miehensä taakse.
- UIIIII, UIIIII, RÄNNILEHTIEN SYÖNTI JA SAVUPIIPPUJEN NUOLEMINEN PUOLEEN HINTAAN VAIN TÄNÄÄN, UIIIII, UIIIII.
- Hui, olihan kova ääni, Nanna kavahti ja ryntäsi katsomaan ovelle mikä noin kovaa ääntä piti.
- Mitä siellä on? Jeppe uteli.
- Tule katsomaan itse.
- En voi, minulla on herneleffa vielä vähän kesken.

Nanna jäi katselemaan kummissaan kirahvin lärviä, joka tuli oudosti nurkan takaa ja oli heidän oviaukossa. Ei siinä vielä mitään, että se tuli nurkan takaa, mutta se kirahvi vielä hymyili kuin vanhalle tutulle.

- Päivää, Nanna kokeili kohteliaasti.
- Kräääh, pthyi! kirahvi räkäisi mökin seinään.
- Yh, paha päivä vai? Nanna kurtisti kulmiaan.
- Ei ku rännilehdissä oli tuore lokin paska, kirahvi totesi happamana.
- Anteeksi, tulen kohta uudelleen, kun olen herännyt. Sopiiko?
- Ei.
- Mikä ei sovi?
- Mikään.
- Jotenkin minusta tuntuu nyt siltä, että minun ei pitäisi seistä tässä inttämässä seinään räkivän kirahvin kanssa, Nanna huokaisi.
- Älä intä.
- No putsaa ne rännit.
- Entä savupiippu, nuolen sen puhtaaksi myös puoleen hintaan.
- Ihan sama. Paljonko se maksaa?
- Ei mitään, saatte vielä rahasta takaisin.
- Niin? Anteeksi, mutta miten rahasta voi saada takaisin jos ei maksa mitään? Nanna kummasteli.
- Ainahan on maksettava eikös juu, ja kirahvin pylly sanoi pum pum ja tyttö tuli kyytiin niin monen vuoden jälkeen, kirahvi alkoi hoilottaa.
- Aaargh, Nanna karjaisi korviaan pidellen ja tempaisi oven kiinni tuon hullun kirahvin nenän edestä.

Tämän jälkeen hän käveli sormet varmuuden vuoksi korvissa keittiön ruokapöydän ääreen, jossa Jeppe yritti vastailla herne-elokuvan jälkeisiin monivalintakysymyksiin. Istuttuaan pari minuuttia sormet korvissa ja silmät kiinni, Nanna huokaisi ja päästi jälleen kaikki aistinsa täyteen toimintaan. Ensimmäinen havainto tuli korvien kautta, ilman täytti nimittäin aivan tajuttoman kova mäiskytys ja mussutus. Ellei hän aivan väärin tulkinnut kolmatta ääntä, ne liittyivät ilmavaivoihin.

- Että tuokin vielä, Nanna nyrpisti nokkaansa.
- Niin mikä? Jeppe havahtui.
- Se kirahvi pieree lehtiä syödessään.
- Mitä sitten, itsekin pieret, Jeppe hihitteli.

Nannaa ei tuollainen huomauttaminen saanut paremmalle tuulelle, irvailla nyt hänen pienistä varovaisista paukuista. Tilanne alkoi olla sen verran rasittava, että hän päätti uhallakin käydä tempaisemassa pari kaljaa ja painua sen jälkeen saunaan rentoutumaan. Olisi vielä tervaa, niin tervais itsensä siellä saunassa. Siinähän se tulisi karrikoidusti suomalaiskansallinen hoito: viina, terva ja sauna. Jos sen jälkeen vielä kirahvit tulevat juttelemaan, ovat oireet varmaan kuolemaksi.

Jeppe ei ollut oikein tietoinen koko kirahvista, sillä hernekysymykset olivat kovasti tarkkuutta vaativia. Herneistä kysyttiin esimerkiksi, että olivatko ne elokuvassa pyöreitä, pyöreämpiä vai kaikista pyöreimpiä. Lisäksi sama kysymys esiintyi äkkiä laskettuna seitsemän kertaa eri kohdissa. Viimein hän sai mielestään kaikkiin kysymyksiin oikean vastauksen ja klikkasi ”Tuomiolle” nappia.

- Kruts, kruts, kruts, klonks, tietokone ilmoitti ja kirjoitti näyttöön tekstin ”HERNEAIVO”.
- Mitä, minäkö herneaivo? Jeppe kummasteli.
- Otatko herneitä, minä ostin niitä? Nanna havahtui miehensä mutinoihin.
- Ei, en ota. Tämä tietokone vain väittää minua herneaivoksi.
- Hihii, ei kait se kovin paljon väärässä ole.
- Hmph, hei, nyt se palasi takaisin Windowsiin.

Nanna pyöritteli päätään, sillä ei hänen miehensäkään kovin terveeltä vaikuttanut tuon koneensa kanssa puuhastellessa. Hänellä oli menossa jo toinen olutpullo, mutta se alkoi tökkiä jo aivan alussa. Miten joku voi juoda tätä kori tolkulla, hän puhisi mielessään.

- Huhuu, huhuu! savupiipusta kuului vaimea huhuilu.
- Kuka siellä? Jeppe kääntyi katsomaan takkaa.
- Olisiko teillä heittää kahta hernettä? ääni jatkoi.
- Mikä se on? Jeppe hämmästeli.
- Kirahvi, Nanna tuhahti.
- Joopa joo, sitten minä olen vompatti, Jeppe pyrskähti nauraa räkättämään.
- Hei herra vompatti, heitä tänne pari hernettä, ääni jatkoi.
- Minkä takia?
- Tungen ne nenääni, tietty!
- Vompatti, thihihii, Nanna tirskui aidosti vahingoniloisena.
- Tuleeko niitä herneitä vai ei? kirahvin pää ilmestyi savupiipun kautta takkaan.
- Häh, kirahvi? Jepen alaleuka putosi alas.
- Käys nyt vompatti pari hernettä ja sassiin! kirahvi komensi.
- Tuossa, anna ne sille, Nanna ojensi Jeppeä kohti kahta hernettä, jotka hän otti avaamastaan purkista.
- Mihin minä…nämä herneet? Jeppe kakisteli kirahvin pään edessä.
- Nenään.
- Äääh, tuota…
- Meinaako herra vompatti tosiaan, etteivät kirahvit saa vetää herneitä nenään?
- E-en minä sellaista. Jos minä sitten varovasti laitan ne nenäänne.

Tungettuaan herneet kirahvin nenään, pää vetäytyi takaisin savupiippuun laulaen pientä nokipoikaa, joka kaula notkeana piippua nuolee, ennen kuin asukkaat piipusta tippuvaan paskaan kuolee. Jeppeä tuo järkytti suunnattomasti, että ihan villieläin tulee tänne haukkumaan häntä vompatiksi. Tietäisi edes mikä se vompatti oikeasti on, niin voisi ottaa jotenkin kantaa moiseen mielenilmaisuun. Mistähän sellainen sana oikein hänelle tulikaan mieleen? Nähtävästi tämän paikkakunnan ilmassa on jotain outoa, joka vaikuttaa mieleen. Nanna puolestaan hihitteli keittiössä avonaisen hernepurkin ääressä. Siitäs sai mokomakin pelihullu, joka oli aina epäilemässä hänen kertomia juttuja ja tapahtumia.

Jatkuu, mutta milloin ja miten?