etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

17.4.2006

Lomamatkalla - osa 9

Nanna oli pudota tuoliltaan kuullessaan Hurun sanat tärpätistä. Hänkö muka joisi sitä tärpättiä? Hurun täytyi olla seonnut lopullisesti, kun tuollaista möläytti ilmoille. Hän suunnitteli jo pienimuotoisen kohtauksen järjestämistä, mutta hetken harkittuaan piti suunsa kiinni. Hurusta kun ei koskaan tiennyt, mitä se saa aikaiseksi.

- Ei pidä pikkurouvan olla niin huolestuneen näköinen. Meillä tuo tärpätti on aika laaja käsite verrattuna ulkopuoliseen maailmaan.
- Maitoa? Nanna ähkäisi Eikan laskiessa ison lasin hänen eteensä.
- Sitä juuri, apilatärpättiä ja pahinta laatua vielä kaiken lisäksi, Huru myönteli.
- Pahinta?
- Rasvatonta.
- Hahaa, tottahan toki. Nakki ja Bisse grillillä ei varmaan ole totuttu juomaan tällaista, Nanna naurahti.
- Eikä varmaan juoda tämänkään jälkeen, Huru julisti. – Eikka, hävitä se maitopurkki pikkurouvan lähdön jälkeen.
- Tuota, herra Huru, miten?
- Vie naapurikunnan puolelle johonkin roskikseen. Jos Pyhä Mies tietäisi tämän, hän julistaisi välittömästä hätätilan.
- Millainen se hätätila on? Nanna ihmetteli maistettuaan ensin maitoa.
- Mitä milloinkin se vanha kääpä kännipäissään ikinä keksiikin, eihän noista pyhistä pökkelöistä ikinä tiedä, Huru hörähti ja siemaili Eikan tuomaa olutta.

Baaritiskille oli ilmestynyt myös kaksi pakettia nakkeja, mikä ei herättänyt Nannassa enää minkäänlaista hämmästystä. Päinvastoin, hän olisi ollut hämillään, mikäli nakkeja ei olisi ollut tarjolla. Hän oli juuri kysymäisillään tarjoilusta, kun Huru alkoi selittää:

- Totta, meillä Nakki ja Bisse grillillä ei tarjoilla yleensä muuta kuin nakkeja ja olutta, sillä nimi velvoittaa. Hampurilaisten ja muiden roskaruokien ystävät voivat muuttaa vaikka Helsinkiin, siellähän niitä mäkjotakin on vaikka kuinka paljon.
- On siellä Hesejäkin, Nanna lisäksi.
- Ihan sama, niistä pitävät voivat suunnata askeleensa toiselle puolen jokkee.
- Eikka, tule auttamaan tämän tietokoneen kanssa, Jeppe parahti kannettavan ääreltä.

Eikka katsoi Hurua, joka nyökkäsi hänelle. Tämän jälkeen tuo tumma mies poistui saman verhon taakse josta oli ilmestynytkin. Vajaan minuutin päästä hän ilmestyi esiin musta puku päällä. Puvuntakin rinnassa oli iso nimikyltti, jossa luki: ATK-HUTI EIKKA. Nannan piti oikein hieraista silmiään ja tavata tuo lappu kahteen kertaan. Koska avuntarpeessa oli rakas aviopuoliso, hän päätti katsoa huomaako mokoma pelihullu tuon omituisuuden. Eikka käveli rautakankimaisen jäykkänä Jepen luo ja rykäisi hänen takanaan virallisesti.

- Tämä on omituinen, Jeppe aloitti.
- Nimi, ammatti, osoite ja syntymäaika? Eikka pamautti ja otti povitaskusta pienen vihkon.
- Häh? Eihän tämä ole minun kone.
- Vapu ailla, siis tarkoitan että apu vailla? Eikka tivasi.
- Joo totta kai minä olen apua vailla. Voisitko näyttää miten tällä pääsee nettiin?
- Huppula vuppula veppi, Eikka karjaisi niin kovaa, että Jeppe sai uuden jakauksen.
- No ei tartte sentään alkaa huutaa, hän murahti mustalle pukumiehelle.
- Ei minä sinä, eikä sinä minä, vaan minä tuo paska kone.
- Jaa, mitä se…hei tässä on nyt Windows, Jeppe riemastui huomatessaan koneeseen ilmestyneen tutun työpöydän.
- Minä sanoa, paska kone. Kone luulla olla vielä syvällä, Eikka hymyili. – Kasku tulla perä jälke.
- Kasku?
- Minu vitsi, minä tarkoita lasku, joka tulla perä iso auto.
- Antaa olla, minä en ymmärrä tuosta mitään, Jeppe totesi ja klikkasi koneen nettiin.
- Sinä olla yhtä rento kuin rautakanki, ihan paska rento, Eikka mumisi poistuessaan Jepen luota.

Nannaa nauratti baaritiskillä ihan aidosti. Siinä sai heidän kodin nörtti takaisin oikein korkojen kanssa. Olisipa täällä ollut vielä joku Jepen kaveri, niin tilanne olisi ollut vielä monin verroin herkullisempi. Samalla hetkellä hän huomasi kauhukseen, että Huru oli avannut hänen palkintolakupussinsa ja veteli niitä suuhunsa aivan pokkana.

- Minä, minä, minun lakut, Nanna nikotteli.
- Eikö pikkurouva tiedä, että jaettu ilo on kaksinkertainen. Joka tavaraansa jakaa, niin se toista ilostuttaa, vai mitä sanoo Eikka?
- Eikka sama mieli, jaettu tavara paras tavara.

Nanna lehahti taas tulipunaiseksi. Että kehtasivat puhua tuolla tavalla tavaran jakamisesta, mokomatkin kaksimieliset ääliöt. Hän ei ainakaan missään tapauksessa alkaisi jakaa tavaraansa noille tai kenellekään muulle kuin miehelleen, olihan se jo avioliiton vastaistakin.

- Hyvä tavara tämä laku, Eikka totesi maistellessaan myös tuota mustaa herkkua.
- Eikö se ollut numeroitu pussi? Nanna ähki ja näki silmissään seteleiden lentelevän pois hänen käsistään.
- Oli, mutta Eikka numeroi niitä lisää tuolla takahuoneessa. Mille numerolle pikkurouva haluaa seuraavan pussin? Huru tiedusteli.
- Y-ykkönen olisi kova sana.
- Aika suosittu. Jos pikkurouva ottaa vaikka nolla pilkku seitsemänkymmentäkuusi, niin pikkurouva saa aivan uniikin numeron.
- Ai jaa, no minä otan sitten sellaisen, Nanna kurtisteli kulmiaan hämmentyneenä.

Tällä välin Jeppe oli päässyt nettiin ja tutulle pelipalvelimelle, jossa hänen ystävänsä Pekka jo oli krapulaa pitämässä. Pekka oli Tallinnassa hotellihuoneessa, eikä aikonut viestittelyn perusteella poistua sieltä ennen minibaarin tyhjenemistä ja olon paranemista. Muutaman kommentin vaihdon jälkeen molemmat pelihullut uppoutuivat täysin netissä pelattavan strategiapelin pyörteisiin.

- Mihin noin paljon esiliinoja tarvitaan? Nanna osoitteli pitkää naulakkoa.
- Jokaisella asiakkaalla on omansa. Tiskin takana ei saa palvella itseään ilman esiliinaa, Huru kertoi.
- Olihan Eikkakin ilman ja vielä vähissä vaatteissa, Nanna kummasteli.
- Eikka onkin paikallinen musta unelma, sillä on sallittua sellaiset mitkä muilla ovat kiellettyä.
- Kuten?
- Saunominen naisten saunoissa, tien ylittäminen suojatien vierestä, kortitta ajaminen, kuseksiminen julkisella paikalla ja tolkuton viinan kanssa läträäminen sekä heräileminen muiden vuoteista.
- Niinkö? Nanna nuolaisi vaistomaisesti huuliaan.
- Ei koske turisteja, Huru heristi sormiaan.
- En minä sillä, ihan muuten vain…, Nanna punastui jälleen.
- Minä tiedän, pikkurouva on kiltti vaimo miehelleen, Huru sanoi ja lappoi suuhunsa kourallisen nakkeja.
- Onko tämä, sinun kotipaikka?
- Kyllä, pitää paikkansa. Täältähän me kaikki hurut ollaan, paitsi tuo Eikka ja mister Bile Hile ja muutama muu, kuten pinkut ja merileijonat.
- Häh, mitä leijonat?
- Ei ole enää merileijona, ne karata metsä, Eikka korjasi.
- Hanki tilalle kirahveja, Huru ilmoitti hetken miettimisen jälkeen.
- Miksi niitä? Nanna kummasteli.
- Rännit ovat usein tukossa ja kirahvit ylettyvät syömään ne puhtaaksi lehdistä.
- Eikö…eikö sinulla ole muita konsteja niitä putsailla, vaikka sellaisia hokkuspokkus juttuja?
- Onko pikkurouva liittynyt sirkukseen vai peräti juovuksissa?

Nanna meni aivan hämilleen moisesta, sillä olivathan he Jepen kanssa jo tottuneet siihen, että Huru tekee vaikka mitä ihmeellisiä juttuja ilman apuvälineitä. Miksi nyt tarvittaisiin rännien puhdistamiseen kirahveja? Oliko Huru kenties menettänyt jo ne ihmeelliset kykynsä, joita hän oli heille esitellyt jo muutaman vuoden ajan?

- Eikä pikkurouva tiedä, että kirahvit rakastavat rännilehtiä?
- E-en, meillä ei ole kirahveja.
- Eikka, lähetä sinne kotisyvänteesi sähköistä apinapostia ja pyydä laittamaan pari kirahvia liitetiedostona.
- Jeppe pelata minu kone.
- Käytä sitten sitä kämmentietokonetta, vai mikä ihmeen härveli se tikulla tökittävä oikein onkaan.
- Ei voi, se olla minu seinällä. Minä luulla se olla pieni sievä kalenteri, sellainen sähkökalenteri.
- Jeppe, tule pois sieltä koneelta, Eikan pitää lähettää sähköpostia, Nanna huusi miehelleen.

Herra Ylikäävän saaminen pois kannettavan tietokoneen luota ei onnistunut ihan hetkessä, sillä kuinka ollakaan, peli oli pahasti kesken. Vasta siinä vaiheessa, kun tietokone ilmoitti akun olevan tyhjä, Jeppe suostui siirtymään manaillen sivuun. Tosin hän ihmetteli suunnattomasti akun loppumista, sillä kone oli kytketty virtalähteen avulla sähköverkkoon.

- Täällä ei saa edes pelata, paska paikka, Jeppe marmatti vaimolleen baaritiskillä.
- Hys nyt, me olemme kylässä vieraassa paikassa. Yrittäisit käyttäytyä ihmisten lailla, Nanna sihahti.
- Eikö täältä saa edes hampurilaisia? Jeppe jatkoi purnaamistaan.
- Kaupasta saa, Huru ilmoitti.
- Pitääkö meidän olla vielä pitkään täällä? Minä voisin käydä ottamassa pienet hiet pintaan ja palata sen jälkeen mökille oman koneen ääreen, Jeppe uteli.
- Ei kait täällä mikään pakko ole olla, vai? Nanna kääntyi Hurun puoleen.
- Pakko on vain ottaa olutta ja syödä nakkeja, muu on täysin vapaaehtoista, tämä hörähti.
- Onhan siellä kaupassakin hampurilaisia, joten mikä pakko ne olut ja nakit ovat? Jeppe hämmästeli.
- Kokeilepa Jeppe ottaa aamupalaksi ensin hampurilainen? Huru hymähti.
- Mikä juttu tuokin taas on?
- Sanotaan vaikka, että se on peli, jossa yritetään syödä hampurilainen, Huru hörötteli.
- Onko meille tälle päivälle muuta ohjelmaa? Nanna tiedusteli.
- Onhan täällä vaikka mitä, voit mennä vaikka Eikan kanssa kylpyyn, katsoa pinkkujen jääkiekkoa, tanssia mister Bile Hilen kanssa, kuntoilla paskamajassa, käydä muistomerkillä, ulkoiluttaa Tsiisusta, pelata pojan kanssa palloa tai olla vaan.
- Jospa minä vaikka palaisin mökille ja miettisin jotain vähän myöhemmin illalla, Nanna tuumasi ja laskeutui alas baarijakkaralta.

Hänen eteensä oli ilmestynyt uusi täysin avaamaton lakupussi, jonka kyljessä loisti numerot 0,76. Nanna nappasi pussin käteensä ja kiitteli Hurua palkinnostaan ja tarjoilusta. Huru raapi isoa vatsaansa ja kertoi kaupasta löytyvän myös pikkurouvan mieleistä ruokaa, ettei tarvitse koko lomaa mättää nakkeja naamariin. Samalla hän tosin varoitteli kauppiaasta, sillä se ei aina ymmärtänyt asiakkaita, joille ei olut ja nakit riittäneet. Oli kuulemma aikalailla hankalaa sorttia oleva henkilö.

- Pitäisikö sitä ihan varoa? Nanna alkoi panikoida.
- Laittakaa kaupan ovella olevat luotiliivit päälle, niin vaara on aika minimaalinen. Jos täydennätte asustetta kypärällä, niin olette kohtuullisen turvassa, Huru opasti.
- Jospa me…käytäisiin toisessa kaupassa, Jeppe röhisi.
- Ei ole toista kauppaa, eikä tuonnekaan ole vielä kukaan kuollut, vai onko Eikka?
- Onko bussituristi turva sieltä?
- Ainakin se bussi on lähtenyt, Huru raapi päätään.
- Sitten ei Eikka tiedä kuka kuollu.
- Taitaa olla päiväunien aika. Pistä Eikka rilli kiinni, ettei kukaan vie noita essuja, Huru ilmoitti ja laskeutui myös baarijakkaralta.

Ylikäävän pariskunta lähti edellä ja Huru seurasi perässä grillin pihalle. Siellä Huru ilmoitti heidän vielä tapaavan ainakin kerran ennen loman loppua. Samoin hän muistutti, että kirahveja kannattaa käydä katsomassa, varsinkin kun ne putsaavat rännejä. Samassa grillin ovi pamahti auki voimalla ja huolestunut Eikka ilmestyi oviaukkoon:

- Ei mahtu, ei millään mahtu, hän kailotti.
- Pahan lykkäsi, Huru päivitteli.
- Mikä ei mahdu? Nanna kurtisteli kulmiaan.
- Kirahvi ei mahtu, liika pieni näyttö. Ei laajakuva, ei kirahvi.
- Anteeksi, mutta mitä tekoa näytön koolla on kirahvin kanssa? Nanna kummasteli ääneen.
- Tilasimme ne apinapostin liitteenä, ja se kulkee syvältä tänne tietokoneen avulla. Eikka, pyydä niitä laittamaan ne pienempinä versioina. Kyllä ne täälläkin kasvaa, kun annetaan niille ensin pienempien talojen rännejä putsattavaksi, Huru opasti tummaa miestä.
- Sinä nero!
- Olet sitä mitä sinä syöt, Huru taputteli vatsaansa ja hörötteli päälle.

Nanna ja Jeppe vilkuilivat toisiaan ja lähtivät kuin yhteisestä päätöksestä kävelemään kohti mökkiä ja paluumatkan varrella olevaa kauppaa. Kävellessä Nannalle tuli mieleen poika ja Tsiisus, niitä ei ollut näkynyt missään pitkään aikaan. Nähtävästi se räkänokka on kuitenkin jossain vaiheessa taas viisastelemassa, joten sen kummempaa huolta hän ei siitä vintiöstä kantanut. Koira oli jollain tapaa sen verran pelottava, että parempi vaan kun oli jossain muualla. Nannasta kun tuntui siltä, että mokoma hurtta kuunteli sujuvasti heidän keskusteluitaan ja vielä ymmärsi kaiken.

- Tuota, haluaisitko sinä käydä yksin tuolla kaupassa? Nanna uteli mieheltään.
- Miten niin minä, enhän minä käy koskaan kaupassa, Jeppe jurnutti.
- Sen takia juuri, menisit nyt kerrankin ostamaan meille ruokaa. Eihän sinne ole kukaan kuollut. Oho, minulta aukesi kengännauha, mene edeltä, niin tulen kohta perässä, Nanna kyykistyi muka solmimaan lenkkarin nauhoja.
- En minä voikaan, minulta jäi lompakko kotiin tai siis tuonne mökkiin, Jeppe keksi nopeasti.
- Jospa me mennään sinne sittenkin yhdessä, Nanna ehdotti.

Jeppe mutristi suutaan, mutta seurasi kuitenkin vaimoaan kaupan kuistille. Kuistilla oli useita isoja naulakkoja ja niiden päällä teksti: ”SUJAVÄLINET”. Heitä molempia nauratti tuo tälle kylälle ominainen kirjoitusasu, joka ei kaikilta osin ollut kieliopin mukaista. Kaikki naulakot olivat vain valitettavasti tyhjiä, eikä niitä Hurun mainitsemia suojaliivejä tai kypäriä näkynyt missään. Sitten Nanna huomasi kaupan ovessa pienen lapun, johon oli raapustettu aikamoisilla harakanvarpailla: ”MEILÄ EKSRIIMI VIIKOT. TULE SELLAINEN KUIN OLET”.

- Tota, ensi viikko sopisi varmaan paremmin, Jeppe nikotteli.
- Oletkos sinä Jeppe Ylikääpä mies vai hiiri? Nanna kivahti.
- Jos vaikka se hiiri.
- Nyt mennään, Nanna sanoi ja otti toisella kädellä miestään kädestä ja toisella kädellä kiinni kaupan ulko-oven kahvasta.

Samassa kaupan ovi alkoi aueta kuin itsestään. Vaikka Nanna irrotti otteensa kahvasta, ovi jatkoi hiljalleen avautumista. Se ei pitänyt mitään ääntä eikä vanhassa puuovessa näyttänyt olevan saranoiden lisäksi muuta tekniikkaa.

Jatkuu, mutta milloin ja miten?