etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

13.4.2006

Lomamatkalla - osa 8

- Minä otan tämän, Jeppe hamusi käsiinsä pihan isointa vaahtokarkkia.
- Minä taas odotan, että herra Ylikääpä kantaa sen tuonne mökille, Nanna tirskahti miehensä suuruudenhulluudelle.

Nanna valmistautui jo kovaan väittelyyn miehensä kanssa, kun Tsiisus ratkaisi tämän pulman kuin huomaamatta. Se nimittäin nosti aivan pokkana koipea juuri tuon isoimman vaahtokarkin kylkeen ja lorotteli sen märäksi. Jepellä kesti hetken aikaa, ennen kuin tuo näky meni jakeluun ja hänen kätensä irtosivat jättikarkista. Nanna oli kerinnyt valita jo sellainen vaahtokarkin, jota yksi henkilö jaksaa kantaa.

- Meille ei muuten tule koskaan koiraa, Jeppe puhisi ja mulkoili Tsiisusta vihaisena.
- Ei tulekaan, rautakanki on riittävän herkkä lemmikki tuollaiselle miehelle, poika päästeli suustaan.
- Hi hi hii, kerrankin oikein, Nanna hihitteli.
- Tänne se karkki, höh! Jeppe tuhahti ja otti pienen karkin syliinsä.

Viimein sekalainen seurakunta oli valmiina poistumaan Pyhän Miehen talon pihalta. Portin kohdalla Nannalle tuli mieleen sen narinat. Pojan avatessa porttia, se oli kuin olikin täysin hiljaa. Ruosteiset saranat eivät päästäneet minkäänlaista naukaisua. Pojan laittaessa porttia kiinni, Nanna katsoi vielä taakseen talon suuntaan. Joku asia hämäsi häntä oikein kunnolla. Talo oli täältä aivan erinäköinen, mitä sen pitäisi olla. He olivat olleet äsken parvekkeella, mutta talossa ei ollut mitään parveketta, ainakaan täältä katsottuna.

- Tuota tuo talo, Nanna sanoi ja osoitti sormellaan sitä.
- Ei siinä ole mitään, poika ilmoitti.
- Siinä on jotain kummallista.
- Meillä on täällä Hurutolassa sanonta, että mistä saa ilmaista kaljaa ja nakkeja, niin sitä ei saa sormella osoitella.
- Niin ja me…
- Aivan, söitte juuri ilmaisia nakkeja ja joitte olutta, poika virnisti.

Retkikunta jatkoi matkaa kohti mökkiä. Tsiisus johti joukkoa häntä vispaten kuin kapellimestarin käsi. Poika käveli seuraavana ennen Nannaa ja viimeisenä vaahtokarkin kanssa ähkivää Jeppeä.

- Hei odottakaa, pingviinien pitäisi mennä aivan näillä minuuteilla tästä ohi potkukelkoilla, poika sanoi tyhjää rannettaan vilkuillen.
- Puuh, se pilailee, Jeppe puuskutti laskiessaan vaahtokarkin mökin kuistille.
- Potkurilla, siis kesällä, Nanna hymyili varovasti.
- Puussako te siellä kaupungissa asutte? meillä on ainakin potkureissa kesällä rattaat, poika tuhahti.
- Talossa me…, Jeppe aloitti, mutta sulki suunsa nähdessään ensimmäisen pingviinikaksikon tulevan punaisella potkurilla mökkiä kohti.
- Mitä minä sanoin? poika riemuitsi ja taputti käsiä yhteen päänsä päällä.
- Miksi…ne…kelkkailee? Nanna nikotteli kysymyksensä?
- Treenaavat. Jääkiekkoilijoiden pitää pysyä kunnossa.
- Niin, mutta nythän on kesä.
- Pinkut pelaavat vain kesäisin, poika selitti pingviinien potkutellessa mökin ohitse.
- Miksi, eikös jääkiekkoa pelata yleensä talvisin?
- Pinkut lähtee silloin kotipuoleen ongelle.
- Ongelle?
- Jep, sillä vain kovimmilla pinkkupelaajatähdillä on varaa palkata renki onkimaan.
- Kato, joku ajaa mopolla, Jeppe hihkaisi nähdessään letkan viimeisenä tulevan pikkuruisen mopon.
- Se on valmentaja, poika hymyili.

Siinä samassa myös mopoileva pingviini oli ohittanut mökin ja tämä eriskummallinen näytelmä oli ohitse. Nanna avasi mökin oven ja Jeppe punnersi vaahtokarkin sisälle. Nanna katseli karkkia tyytyväisenä, sillä nyt heidän ei tarvinnut laittaa vähiä rahojaan ainakaan makeaan. Jepellä kun oli tapana ostella vaikka mitä hyvää tietokoneella puuhastelun ajaksi. Onneksi mies sentään harrasti liikuntaa, etteivät ne makeiset kertyneet sen vyötärölle.

- Meillä olisi se Black Dream -palkintojen jako Nakki & Bisse grillillä, poika ilmoitti.
- Monelta? Jeppe uteli toivorikkaana pienestä pelihetkestä.
- Nyt.
- Paska.
- Mene sitten kakalle, poika virnisti ja astui mökistä kuistille.
- Ei tuo tietokone sinua jätä, Nanna lohdutteli miestään, joka katseli konetta kuin kolmivuotias tikkukaramelliä.
- Niin kait sitten…

Retkikunta lähti jatkamaan matkaa Jepen mutinan ja huokailun saattelemana. Sen verran herra Ylikääpä oli kuitenkin valppaana, että hän havaitsi mökkiä vastapäätä olevan tosiaan ison rakennuksen, jossa luki isolla: PASKAMAJA. Tuolla voisi vaikka poiketa vielä jossain välissä, hän mietiskeli. Olikohan siellä mahdollisuus pelata nettipelejä samalla kun ajaa kuntopyörällä?

- Ja tässä oikealla näette meidän kolmepaikkaisen leffateatterin, poika viittoili sivulleen.
- Kolme, miten niin vain kolme? Nanna kummasteli.
- Montako pitäisi olla?
- Vaikka sata tai jotain siihen suuntaan.
- Aivan turhaan, sillä ei täällä yleensä myydä noita kolmeakaan paikkaa loppuun. Ettekö tiedä, että perse siinä vain leviää, jos istuu leffateatterissa leffoja katselemassa makusia syöden?
- Toki, toki, mutta pitäähän ihmisillä huvituksia olla, Nanna puolusteli pojan jyrkkää kantaa. – Eivätkös lapset yleensä pidä leffoista?
- Minä käynkin Tsiisuksen kanssa yleensä katsomassa kaikki leffat, vai mitä Tsiisus?
- Uf fuf fuu, vuh vuh wau!
- Köh, köh, tuo koira haukkuu jotenkin oudosti, Nanna köhi kämmeneensä.
- Ite olet outo, poika kivahti ja kääntyi katsomaan Nannaa suoraan silmiin.
- Totta…minähän se tässä…outo.

Koira ei välittänyt kommentista mitään, vaan jatkoi häntä viuhtoen matkaa. Kaupan jälkeen koira kääntyi vasemmalle ja heti kohta oikealle Nakki & Bisse grillin eteen. Pihalla oli aikamoinen hyörinä käynnissä. Siellä oli väkeä vaikka kuinka paljon. Suurin osa väestä oli kerääntynyt rinkiin grillin portaiden eteen. He näyttivät tutkivan jotain suurella mielenkiinnolla.

- Aika paljon porukkaa, Jeppe totesi ääneen.
- Ei mikään ihme, poika totesi nenäänsä kaivaen.
- Hyh, ruma tapa tuo, Nanna torui tenavaa.
- Hakkaatko nyt minut? poika virnisti.
- En.
- Sitten kaivan lisää.
- Mitä nuo tekee? Jeppe jatkoi.
- Huru lipsautti tänä aamuna kytkimen, poika selvitti tilannetta.
- Ja?
- No mopo sutaisi.
- Niin? Jeppe penäsi lisää tietoa.
- No ne mittaa sitä rantua minkä takarengas sai aikaan tähän asfalttiin.
- Ai jaa, no sitten minä ymmärrän, Jeppe hymyili.
- Et sinä mitään ymmärrä. Oletko koskaan edes ajanut mopolla? nassikka tivasi kädet shortsiensa taskuissa.
- Eipä kuulu sinulla!
- Varmaan kerran ja silloinkin kaaduit lätäkköön ja sait äidiltäsi selkään.
- Kuusi senttiä, kuulitteko kaikki, kuusi senttiä! alkoi väkijoukon keskeltä kuulua miehen äänellä.
- Huru! Nanna parahti, sillä ääni oli enemmän kuin tuttu.

Samalla hetkellä väkijoukko alkoi siirtyä sivuun ja sen keskeltä paljastui lyhyt ylipainoinen mieshenkilö, joka oli pukeutunut likaisiin shortseihin ja räikeään kukkapaitaan. Hän oli tuttuun tapaansa avojaloin. Kädessään Hurulla oli viivoitin, jota hän piti silmiensä tasolla.

- Kuka lausui Miraklen Hurun nimen ääneen? Huru tiedusteli ja käänsi päätään Nannaa kohti.
- Minä, pikkurouva.
- No johan on nakit. Että ihan pikkurouva on lähtenyt tänne maalle tuulettamaan miestään, Huru hörähti.
- Hei vaan, Jeppe heilautti kättään.
- Et sitten ottanut omaa kannettavaa mukaan? Huru uteli.
- E-en ottanut.
- Elä huoli, meillä on tuolla grillin sisällä sinulle varattuna ihan oma pöytä, jossa on kannettava tietokone ja todella nopeat yhteydet ulkomaailmaan.
- Kuinka nopea, Jepen pulssi alkoi kiihtyä.
- Varmaan viisituumainen, ellei isompikin.
- Megoja, siis megoja tarkoitin, paljonko?
- Tietääkö kukaan mitä viisi tuumaa tekee mekoina? Huru korotti ääntään.
- Eivät ne ole sama…asia, Jeppe kiirehti selittämään.
- Älä välitä, ne mekat ovat ihan turhia täällä Hurutolassa. Meillä pelataan aivan perinteisillä mitoilla. Osa käyttää tuumia ja osa senttejä. Ostoksetkin voi maksaa vaikka Ruotsin Kruunuilla, vaikka se sairasta onkin, Huru hörötteli shortseja pidellen.

Joku avasi grillin oven ja Huru lähti kiipeämään sen portaita, viittoillen samalla Nannaa ja Jeppeä seuraamaan. Ylikäävän pariskunta lähti hänen peräänsä seuranaan poika ja koira. Muut pihalla olleet jäivät jostain kumman syystä sinne. Nanna kummasteli tuota suunnattomasti, sillä nythän piti olla se Black Dream palkinnon jakotilaisuus. Jeppe puolestaan ei muistanut enää koko palkintohommaa, sillä hän oli huomannut takimmaisessa pöydässä kiiltelevän kannettavan tietokoneen, joka näyttö välkkyi kutsuvasti. Huru käveli baaritiskille ja istahti yhdelle jakkaroista. Nanna teki hänelle seuraa.

- Hei, mikä tämä kone oikein on? Jeppe parahti hetken päästä.
- Se on kuulemma tietokone, niin minulle ovat viisaammat antaneet itsensä kertoa, Huru sanoi.
- Niin tietokone kyllä, mutta tämä on jotain ihmeellistä kieltä. Kuka tällaista osaa käyttää?
- Eikka osaa, se toi koneen mukanaan jostain kaukaa vai oliko se syvältä? Huru kääntyi poikansa puoleen.
- Syvältä, poika täsmensi.
- Joo, siis Eikka toi tuon koneen syvältä.
- Mistä Eikka on kotoisin? Nanna uteli.
- Pikkurouva voisi käydä vaikka naistenhuoneessa, meillä on tänään korvien pesut puoleen hintaan, Huru murahti.
- Ei minun tarvitse pestä niitä. Minä halusin vain tietää mistä Eikka on kotoisin.
- Syvältä! Huru murahti.

Jeppe alkoi olla täynnä raivoa, sillä eihän tällaisella vinkuintiaanikielellä olevalla koneella voinut tehdä mitään. Jopa kaikki sen käyttöjärjestelmän ikonitkin olivat niin outoja, ettei niistä ottanut mitään selvää. Kuka hitto tiesi mitä esimerkiksi pääkallonkuvasta tulee tai luurankoikonista klikattaessa? Myöskään kolme mansikkaa ikonissa ei kertonut Jepelle yhtään mitään. Edes tuttua nettiselaimen logoa ei koneen työpöydältä löytynyt, vaikka hän kävi läpi kaikki ikonit ja vielä tarkkaan.

- En minä ymmärrä tästä mitään. Onko tämä edes Windows? hän parahti aikansa konetta tutkittuaan.
- Se taitaa muuten olla sellainen pinviinijärjestelmä, Huru raapi vatsaansa.
- Pingviini, Linuxiko?
- Minä mitään Liinuksista tiedä, mutta muistelen noiden meidän pinkkujen pelanneen tuolla jotain nettipeliä Hawaiilla olevien serkkujen kanssa.
- Hawaii, häh? Eikös pingviinit asu yleensä Etelämantereella? Jeppe kummasteli.
- Vanhaa tietoa. Herra Ylikääpä ottaa käteen jonkun viisaan kirjan ja katso, siellä sanotaan pingviinien viihtyvän jopa tropiikissa. Tuon luettuaan meidän pingviinipelaajien serkut pakkasivat matkalaukut täyteen kalaa ja suuntasivat Hawaiille sekä Pääsiäissaarille. Osa meni Las Wegasiin, mutta palasi pian takaisin kalattomina.
- Joo, hyvä, mutta mikä Linux?

Nannaa huvitti suuresti miehensä vastoinkäyminen pelaamisen takia. Siinähän sai takaisin oikein korkojen kanssa sen, että pelit menivät aina kaiken muun ohi. Tällä välin poika ja koira olivat hävinneet jonnekin. Nanna silmäili grilliä tarkemmin ja laski siellä olevan noin kaksikymmentä asiakaspaikkaa pöydissä ja siihen päälle pitkä baaritiski. Grillillä ei ollut nyt muita asiakkaita, eikä sen puoleen tiskin takana ketään palvelemassakaan. Pitkässä naulakossa näytti roikkuvan ainakin kaksikymmentä esiliinaa, ellei jopa enemmän. Tuo kummastutti suuresti Nannaa, sillä tuskin tässä paikassa sentään noin monta henkilöä on töissä.

- Niin, meillä taisi olla pikkurouvan kanssa palkintojen jako käsillä. Huru kääntyi Nannan puoleen.
- Kuka sen kilpailun järjesti?
- Minä, oliko hyvä kilpailu?
- Minä…joo, oli se.
- Pikkuisen rietas, eikö ollutkin? Huru iski silmää ja nauraa hörötteli perään.
- Vähän, Nanna mutisi.
- Niin on palkintokin, sillä sekin on Black Dream.
- Etkö voisi jo paljastaa? Nanna kärtti.
- Tadaa, baaritiskin toisessa päässä oleva verho heilahti ja Eikka astui esiin leopardiuikkareissa. - Mitä hittoa? Nanna parkaisi ja lehahti samalla riettaiden ajatuksiensa saattelemana aivan tulipunaiseksi.

Ei jumalauta, hän ajatteli ja vilkaisi nopeasti miestään. Oliko Eikka tosiaan hänen palkintonsa? Mitähän Jeppe siihen sanoo ja pitääkö hänen ottaa Eikka mukaan himaansa? Jos pitää niin äiti ainakin saa kunnon slaagin hänen esitellessään musta unelma palkintona.

- Nussi laku, Eikka ilmoitti kädet selän takana aivan Nannan edessä.
- Kröhöm, Huru röhisi.
- Minä anteeksi, viettä liika aika mister Bile Hile kanssa. Mennä oma kieli solmu. Minä tarkoita laku pussu.
- Krööööh! Huru korotti ääntään.
- Tämä pussu, Eikka iski baaritiskiin pussillisen lakritsia.

Nanna katsoi silmät suurina eteensä ilmestynyttä valtavaa lakritsipussia. Pussin tekstin mukaan kyseessä oli aitoa Hurutolalaista lakua ja kaiken päälle pussi kuului vielä numeroituun sarjaan.

- Aivan, numeroimattomat versiot ovat aika halpoja tähän keräilijöidenkin himoitsemaan pussiin verrattuna, Huru kertoi ja pyysi perään Eikkaa tuomaan heille oluet.
- Minä en oikein…sitä olutta, Nanna kieltäytyi.
- Tuoppas Eikka pikkurouvalle vaikka lasillinen tärpättiä, niin alkaa kohta olutkin maistua, Huru hörähti.

Jatkuu, mutta milloin ja miten?