etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

18.3.2006

Lomamatkalla - osa 7

Tsiisus-koira seisoi tiellä häntäänsä laiskasti heilautellen, kuin kapellimestari tälle sekalaiselle soittokunnalle. Poika katsoa napitti Nannaa kädet polvihousujensa taskuissa. Jeppe puolestaan nojasi mökin kuistin kaiteeseen ja mietti, miten pitkään siellä pyhän hörhön luona menee? Hän toivoi salaa siellä olevan nettiyhteyden, jota voisi käyttää muiden hymistellessä pyhiä juttujaan. Nannaa kiinnosti aivan aidosti Pyhän Miehen kotiin meneminen, olihan hän ollut jollain tapaa hyvin mystinen tapaus.

- Wuh, urfh! Tsiisus ilmoitti kärsimättömän näköisenä.
- Pitäisi mennä, poika sanoi.
- Kuules, mikä sinun oikea nimi on? Nanna tiedusteli.
- Poika.
- Siis etunimi.
- Poika.
- Entä koko nimi?
- Miraklen Poika, poika ilmoitti.
- Niinpä niin, ihan kuin isänsä, Nanna naurahti ja lähti seuraamaan tuota nenäkästä tenavaa.

Myös Jeppe irrottautui puoleensa vetäneestä kaiteesta ja lähti kädet taskuissa seuraamaan muita. Onneksi matka Pyhän Miehen talolle oli todella lyhyt. Oikeastaan mökissä olleen kylän kartan mukaan täällä ei ollut minnekään kovin pitkä matka. Nähtävästi jopa huuto kuului kylän toiselta laidalta toiselle.

- Hyvät lomalaiset ja koira, saavumme kohta Pyhän Miehen mustaksi maalatulle talolle, poika kailotti kädet torvena suun edessä.
- Miksi se on musta, Jeppe uteli.
- Musta tuntui siltä, poika vastasi.
- Häh? siis mitä tuntui?
- Pyhä mies sanoi talon maalausta suunnitellessa, että musta tuntui siltä.
- Onko tuolla niin suurta merkitystä? Nanna penäsi mieheltään.
- Ei, mutta kovin synkkä väri Pyhälle Heebolle, Jeppe ihmetteli.
- Mistä kohtaa tämä paikkakunta on normaali?
- Niin no…

Koira käveli kohti Pyhän Miehen talon portteja ja ne aukesivat karmean narinan säestämänä. Nanna ja Jeppe joutuivat tunkemaan sormet korviin, sillä ääni oli kuin suoraan helvetinporteilta.

- Älkää välittäkö, se tekee aina noin uusille tulokkaille. Lähtiessä siitä ei kuulu enää ääntäkään, poika sanoi narinan loputtua.
- Uusille, häh? Nanna kummasteli.
- Vanha portti, ei opi enää uusia 2000-luvun tapoja, poika kohautti olkapäitään ja näytti portille keskisormeaan.

Portin jälkeen matka jatkui ensin suoraan ja kohta jyrkästi vasemmalle. Pyhän Miehen talo olikin sitten siinä, isompana mitä se oli tieltä näyttänyt. Talo oli puurakenteinen ja kaikesta päätellen melkoisen vanha. Talon ikä ei ollut se joka lomalaisia kummastutti, vaan siinä olevat pariovet. Talossa ei ollut ollenkaan tavallista ulko-ovea, vaan normaalisti autotalleista tutut pariovet. Nanna katseli ovia ja mietti, ajaako Pyhä Mies vielä autoa? Ei kait niin vanha mies enää voi korttia omistaa ja selvitä liikenteessä. Lisäksi pariovissa ei ollut lukkoa eikä kyllä sen puoleen mitään kahvaakaan. Poika ei puhunut mitään, vaan asteli suu virneessä pihatien oikeassa reunassa olevan puutolpan luo ja rimpautti siihen kiinnitettyä polkupyörän soittokelloa kaksi kertaa.

- Onko tuo ovikello? Jeppe hymähti.
- Onko kaupunkilaiset niin köyhiä, ettei niillä ole varaa ostaa polkupyörää? poika tirahti.
- Ei ole.
- Sitten varmaan tajuutte tämän olevan munamankelin soittokello.
- Hys, eipäs munitella Pyhän Miehen pihalla, Nanna sihahti ja heristi sormea tenavalle.
- Pyhä perse, te tulitte sittenkin! Pyhä Mies karjaisi pariovien avauduttua.
- Niin…tulimme, Nanna nikotteli tuolle iäkkäälle, valkoiseen kaapuun pukeutuneelle miehelle.
- Miraklen rauhaa vaan kaikille, jopa sinulle rakas Tsiisus! Astukaa sisään matalaan majaani. Varokaa hämähäkin seittejä ja luurankoja, niitä on kaapit täynnä, Pyhä Mies sanoi ja avasi pariovet levälleen.
- Kiitos, Ylikäävän pariskunta lausui kuorossa.
- Seuratkaa, menemme suoraan asiaan, eli aamuhartauteen olohuoneeseen.

Poika ja koira jättäytyivät taustalle Jepen ja Nanna seuratessa talon omistajaa. Olohuoneen löytäminen ei ollut kovin vaikea juttu, sillä talon alakerrassa oli vain yksi iso huone, olohuone. Joka nurkassa oli sentään portaat yläkertaan, joten sillä oli nähtävästi normaalit asuinhuoneet, Nanna mietiskeli huonetta silmäillessään. Portaat päättyivät oudolla tavalla ulkoseinissä oleviin oviin. Tämä iso huone oli auki aivan harjakaton harjaa myöten, joten tilan tuntu oli todella vaikuttava. Ainoastaan tulisijan kohdalla oleva hormi rikkoi tämän kokonaisuuden. Jotenkin tuli sellainen fiilis, kuin olisi ollut jättiläismäisessä teltassa. Jeppe puolestaan pettyi suunnattomasti, sillä eihän tässä talossa ollut mitään, ei yhtään mitään. Keskellä taloa oli iso tulisija, jossa oli tuli. Savu näytti nousevat suoraan ylöspäin ja menevän isoon pyöreään hormiin. Vaikka pariovien avaaminen sai aikaa vetoa, nousi savu aivan suoraan ylöspäin.

- Eikö…tuon savun pitäisi levitä tänne huoneeseen? hän uteli.
- Pyhä savu ei leviä, se tietää tehtävänsä, Pyhä Mies ilmoitti ja nousi huoneen peräseinällä olevan kaljakorin päälle.
- Tuota, täällä ei ole penkkejä, Nanna kummasteli tyhjää lankkulattiaista huonetta.
- Nojatkaa toisiinne, mikäli että pysy muuten pystyssä, Pyhä Mies opasti ja otti seinään pultatusta hyllyköstä käteensä paksun mustan kirjan.
- No niin, tuon kun se lukee, niin emme pääse koko päivänä minnekään, Jeppe sipisi vaimolleen harmistuneena.
- Puhuiko joku lukemisesta? Minä tapaan ottaa aina pyhän konjakkinaukun ennen aamuhartausta, lakanaheebo sanoi nostaessaan mustan kirjan sisään kätketyn konjakkipullon huulilleen.
- Sillä on varmaan jossain vielä paksumpi kirja, Jeppe jatkoi mutinaansa.
- Näettekö tuolla seinällä tuon sanan? Pyhä mies viittoili kädellään.
- Joo, Nanna vastasi ja Jeppe nyökytteli.
- Mitä siinä lukee?
- Amen.
- Se siitä, aamuhartaus on ohitse ja voimme mennä suoraan asiaan.
- Mitä? Jeppe ähkäisi.
- Luuletko minun tosiaan kiusaavan niin mukavaa henkilöä kuin minä itse, jollain turruttavan pitkällä aamuhartaudella? Tällä iällä sitä pitää kuulkaas ottaa jo pullosta kiinni ja alkaa nauttia maallisista iloista ja luonnon antimista.

Seuraavaksi Pyhä mies lähti kohti nurkassa olevia portaita ja viittoili pariskuntaa seuraamaan häntä. Noustessaan puisia portaita Nanna kiinnitti huomionsa heti siihen, ettei niistä kuulunut narahdustakaan. Vaikka heitä oli portailla yhtä aikaa kolme aikuista, yksi lapsi ja koira, portaat olivat aivan äänettömät. Yläkerrassa oli vastassa ovi, josta Nanna päätteli siellä olevan aivan tavallinen asunto.

- Astukaa matalaan majaani, Pyhä Mies toivotti ja avasi oven.
- Mitä helvet…, Jeppe parahti tajuttuaan seuraavan huoneen katon olevan juuri ja juuri hänen päänsä yläpuolella.
- Sukat kannattaa ottaa pois, niin mahtuu kulkemaan paremmin, vanhus höpötti astellessaan peremmälle.
- Tuota, miten minusta tuntuu siltä, että tämä matala maja on talon ulkoseinien ulkopuolella, Nanna nikotteli.
- Siltä se on minustakin tuntunut jo kohta kahdeksankymmentä yhdeksän vuotta. Joskus nuorempana en miettinyt tällaisia asioita, mutta sitten keski-iän ylitettyäni se on alkanut tuntua omassakin päässä.
- Kun se alakerran huone oli ainoa huone koko talossa, eikä talossa ollut mitään lisäsiipiä, Nanna mietiskeli ääneen seuratessaan Pyhää Miestä tämän matalaan majaan.

Matala maja oli nimensä mukainen, tosin useammasta huoneesta koostuva kokonaisuus. He päätyivät lopuksi erääseen huoneeseen, jossa oli iso musta kirja keskellä lattiaa. Kirjan ympärillä oli neljä muhkeaa nojatuolia. Jokaisen nojatuolin vieressä oli pöytä, johon oli nostettu kori olutta ja paketti nakkeja.

- Katselemme nyt pyhää kirjaa, vanhus ilmoitti ja istahti ainoaan valkoiseen nojatuoliin.

Nanna ja Jeppe istuivat mustiin nahkatuoleihin, pojan ja koiran vallatessa viimeisen nojatuolin kimpassa. Sen jälkeen huoneeseen laskeutui täydellinen hiljaisuus. Koira, poika ja Pyhä Mies tuijottivat vain keskellä olevaa pyhää kirjaa. Jepen teki mieli sanoa jotain, mutta hän ei uskaltanut rikkoa tätä hiljaisuutta. Myöskään Nanna ei avannut suutaan, vaikka tällainen kirjan tuijottaminen tuntui kovin kummalliselta. Hiljaisuutta jatkui varmaa vartin verran, ennen kuin Pyhä Mies viimein avasi suunsa:

- Se siitä, nyt on pyhää kirjaa katseltu taas muutaman oluen edestä. Se pitää henkisen olotilan tasapainossa, kun viettää hetken pyhän kirjan seurassa.
- Niin, kyllähän tämä rauhoittaa, Nanna myönteli.
- Mitä, mitä se pitää sisällään? Onko siinä jotain suuria oppeja? Jeppe uteli varovasti.
- Luuletteko tosiaan minun kertovan pyhän kirjan salaisuuden teille? Pyhä Mies tivasi närkästyneen kuuloisena.
- E-een minä sillä, että sitä pitäisi…paljastaa, Jeppe nikotteli.
- Sitähän minäkin, Pyhä Mies murahti ja avasi hampaillaan olutpullon. – Olkaa hyvät ja nauttikaa matalan majan antimista. Ainoa sääntö on se, että pieremässä pitää käydä katottomassa vessassa.
- Ulkonako? Nanna kysyi.
- Ei, kun tuossa vieressä olevassa katottomassa vessassa. Me olemme luopuneet ulkohuusseista hajuhaitan takia jo kivikaudella.
- No jos yhden oluen, Nanna kurtisti kulmiaan ja avasi pullon korin vieressä olevalla avaajalla.
- Kastakaa nakkia sekaan, Pyhä Mies kannusti ja näytti esimerkkiä repimällä nakkipaketin auki hampaillaan.

Ylikäävän pariskunta teki, kuten heidän isäntä oli neuvonut. Vaikka takana oli vasta syöty tukeva aamiainen, ei kumpikaan uskaltanut kieltäytyä tuon omituisen lakanahemmon tarjoamisista. Olisihan se vallan epäystävällistä isäntää kohtaan.

- Tuota anteeksi, mutta mitä ne meidän matkalaukuissa olevat Hurutolan pyhät kirjat ovat? Ovatko ne samanlaisia, kuin tuo pyhä kirja, Nanna rohkaistui kysymään.
- Eivät. Laukuissa on Hurutolan pyhät kirjat ja tuo on pyhä kirja, vanhus vastasi hymyillen.
- Mitä eroa niillä on? Nanna jatkoi.
- Pyhä kirja ja Hurutolan pyhä kirja, vanhus toisti.
- Liittyykö tuo pyhä kirja johonkin uskontoon?
- Ei!
- Johonkin aatteeseen?
- Ei!
- Mihin sitten?
- Sympoliikkaan.
- Ääh, antaa olla, menee liian vaikeaksi minulle, Nanna luovutti.
- Pikkurouva ei huoli, kyllä se vielä tässä selviää itse kullekin. Aika hoitaa yleensä nämä maalliset jutut tehokkaasti, Pyhä Mies lohdutteli ja kaivoi jostain käsiinsä kärpäslätkän, jolla alkoi huitoa kuin heikkomielinen.

Neljännessä nojatuolissa majailevat poika ja koira olivat jakaneet nakkipakettinsa keskenään. Poika oli kaatanut jossain välissä koiralle olutta kuppiin ja se lipitti sitä häntä suorana, välillä röyhtäisten. Nanna sai oman pullon tyhjäksi ja katseli huonetta tarkemmin. Se oli kalustettu todella askeettisesti. Tuolien, niiden vieressä olevien pöytien ja pyhän kirjan lisäksi siellä ei ollut mitään muuta. Edes ikkunoita ei huoneessa ollut, vaan valo tuli pienenpienistä lampuista, jotka saivat aikaan tähtitaivasmaisen tunnelman.

- Haluatteko nähdä ihmeen? Pyhä Mies kysyi huomattuaan Nannan tuijottelevan katon lamppuja.
- Joo, halutaan me, Jeppe ennätti vastaamaan.
- OTAVA! Pyhä Mies karjaisi.

Samassa nurkasta kuului kauhea mäjähdys ja pölyn laskeuduttua siellä näytti olevan kasa kirjoja.

- Pyhä perkele, en minä mitään tietosanakirjasarjaa halunnut, vaan tähtikuvion, vanhus korotti ääntään.

Sillä sekunnilla katosta sammuivat muut valot, mutta Otavan tähtikuviota merkkaavat valot jäivät palamaan. Näky oli aika vaikuttava, sillä valot tuntuivat tuikkivan tähtien lailla. Tuota tunnelmaa kesti tosin vain pienen hetken, sillä yksi valo sanoi yllättäen poks, ja kuvio jäi vajaaksi.

- Se siitä, tässä näette melkein Otavan, Pyhä Mies osoitti rikkinäistä tähtikuviota.
- Mitä tuolle yhdelle lampulle kävi? Nanna kummasteli.
- Sen siitä saa, kun ostaa tuotteita HalpisLadosta, Pyhä Mies manaili.
- Mikä se lato oikein on? Jeppe uteli.
- Liikennekolmion vieressä oleva halpatavarakauppa, poika ilmoitti.
- Onko, onko täällä tietokonetta missään? Jeppe sai viimein kysyttyä.
- On, vessassa on sellainen nykyaikainen c-jotain.
- Taidankin mennä vessaan, Jeppe sanoi ja nousi tuolilta.

Nanna saatteli miehensä matkaan kiukkuisen katseen kera. Olisihan se Jeppe nyt voinut edes tämän vierailun ajan olla ilman tietokonetta ja nettipelejä. Tuollainen käytös vieraassa paikassa on kovin moukkamaista ja typerää, hän puhisi mielessään. Samassa hänelle tuli mieleen eräs viimeöinen häiriötekijä, jota ei ollut vielä tullut kysyneeksi keneltäkään.

- Anteeksi, minulla olisi yksi kysymys.
- Pikkurouva on hyvä vaan ja kysyy, mikäli se ei liity minun seksielämääni, Pyhä Mies nauroi.
- Tuota, ei liity. Yöllä tai oikeastaan hyvin aikaisin aamulla kuulin sellaisen pärinän, kun joku olisi piereskellyt kovasti.
- Söikö pikkurouva eilen hernekeittoa?
- En syönyt.
- Entä papuja?
- En.
- Nakkeja ja olutta kenties?
- En niitäkään, enkä se ollut minä itse.
- Sitten ne olivat siat.
- Häh?
- Täällä Hurutolassa siat pierevät ennen kukonlaulua.
- Anteeksi mitä tekevät?
- No pierevät. Ennen ne pierivät kukonlaulun kanssa samaan aikaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Ne joilla piti lähteä asioille sianpieremän aikaan, kuulivat vain kukonlaulun ja myöhästyivät menoiltaan. Taas kukonlaulun aikaan heräilevät kuulivat sian pieremistä ja hekin nukkuivat pommiin.
- Siis ymmärsinkö nyt oikein, että täällä osa herää ja lähtee asioilleen sianpieremän aikaan, eli noin kello kolme?
- Totta, esimerkiksi murtovarkaat ovat ottaneet sianpieremän lähtöajankohdakseen. Vallan kätevää, koska silloin ei tarvitse omaa herätyskelloa. Luonnon eläimet ovat paljon tarkempia mitä nämä nykyajan tikitaalikellot. Niistä kun ei paristotkaan lopu.

Jeppe oli viimein päässyt vessaan, avattuaan ensin kolme väärää ovea. Avattuaan viimein oikean oven, hän mietti miksi vessan oveen ei voitu laittaa jotain merkkiä kyseisestä laitoksesta? Saatuaan oven kiinni perässään, Jeppe alkoi heti katsella missä se PC oikein on. Olihan se kaapumies sanonut täällä olevan joku nykyaikainen c-jotain. Vessa oli loppujen lopuksi aika pieni, ainoastaan lavuaari ja pönttö, kuten niin monessa muussakin paikassa. Hetken äimisteltyään Jeppe päätti heittää kepillisen. Pytyn edessä vihellellessä hänen päänuppiinsa kehittyi kummallinen tunne. Jotenkin siinä vihellellessä tuli sellainen fiilis, kuin olisi ollut jossain huomattavasti isommassa tilassa. Silloin hänelle tuli mieleen puhe katottomasta vessasta.

- Ei voi olla totta, eihän tässä ole kattoa! hän parahti.

Jeppeä alkoi pyörryttää, kun hän tiiraili ylöspäin. Vessan seinät näyttivät jatkuvat vaikka kuinka ylös, ilman että mikään katto olisi tullut vastaan. Tunne oli samanlainen, kuin olisi tuijottanut neliskulmaiseen pitkään putkeen. Jossain todella kaukana oli jonkinlainen valopilkku tai siltä se ainakin täältä alhaalta näytti. Jeppe päätti testata kaikuominaisuuden ja karjaisi:

- Pööööööh!

Ei mitään vastausta, ei edes pientä yhden öön kaikua. Kyllähän oli sitten kummallinen mesta. Pestyään kädet, hän päätti palata takaisin oleskelutilaan. Turha tänne oli jäädä notkumaan. Hän astui ulos vessasta ja laittoi oven kiinni perässään.

- PÖÖÖÖÖÖH!

- Mitä helvettiä? Jeppe rääkäisi oven nitistessä ja natistessa kuin kuoleman kourissa samalla, kun ääni meinasi rikkoa tärykalvot.

Nieleskeltyään pari kertaa, hän avasi vessan oven tärisevin käsin ja laittoi sinne valot. Vessassa vaikutti olevan hävityksen kauhistus. Käsipyyhkeet ja saippua olivat levinneet ympäriinsä ja vuoranneet koko helpotushuoneen käsipyyhesaippua kombinaatiolla. Jepelle ei tullut edes pieneen mieleen alkaa siivota tuota sotkua, vaan hän sammutti valot ja laittoi oven kiinni perässään.

- Tuliko paska? Pyhä Mies kysyi, kun Jeppe asteli takaisin oleskelutilaan.
- Pi-pissa tuli, Jeppe nikotteli ja meni istumaan tuoliinsa.
- Löysit sitten sen uudenaikaisen c:n.
- Ei siellä mitään näkynyt.
- Meillä oli silloin kivikaudella sellainen puu-c, nykyisin se on joku vesi-c, niin minä ainakin olen antanut itselleni kertoa, Pyhä Mies höpötteli.
- Löysin minä sen…vessanpytyn.
- Hyvä, täälläpäin kun ei oikein tykätä lattialle lorottelijoista, oli ne sitten miten kaupunkilaisia hyvänsä.

Samalla hetkellä huoneen nurkassa koivennostopuuhiin valmistautuva Tsiisus laski takajalan takaisin lattialla ja pisti korvat luimuun. Kuono maata kohti se lähti varovasti hiippailemaan pois huoneesta.

- Eikä kukkapenkkiin! Pyhä Mies huomautti ovelle ehtineelle koiralle. – Anteeksi, perheen sisäisiä ongelmia.
- Ei se mitään, oli hieno vessa, jossa ei ollut kattoa.
- Miten kaiun kanssa kävi, menikö pytty halki ja lavuaari säpäleiksi?
- Eh, ei mennyt, Jeppe nieleskeli.
- Tuliko edes ovi saranoiltaan?
- Ei kai…nyt sentään.
- Voi perse mikä rääpäle, Pyhä Mies kirota päryytti. Sitä kun meikäläinen testaa kaikua, menee yleensä kalusto uusiin ja ovi irtoaa saranoiltaan. Tuo poikakin on saanut pytyn halki jo pari kertaa ja katso miten pieni se vielä on.
- Niin olenkin, kerran istuin vielä kakalla, poika vastasi hymyillen.
- Minä tuota…sain saippuan ja käsipyyhkeet ympäri vessaa, Jeppe rohkaistui ilmoittamaan.
- Niin minun mummokin saa, ja se sentään on jo vanha ihminen, Pyhä Mies katsoi Jeppeä säälivästi ennen kaljapullon huulille nostoa.
- Ehkä minun pitää…harjoitella, Jeppe myönteli ja avasi toisen kaljapullon.

Pyhä Mies viittoili vieraita nauttimaan antimistaan. Nannaa alkoi yököttää kalja, eikä hän kyllä olisi halunnut enää yhtään nakkiakaan. Hän alkoi miettiä poispääsyä tästä tukalasta tilanteesta, kun ei olisi oikein viitsinyt kieltäytyäkään tarjotuista nautintoaineista.

- Poika, avaapa roskis, Pyhä Mies komensi pitkän röyhtäyksen perään.
- Avaan heti.

Ylikäävän pariskunnan hämmästyksellä ei ollut mitään rajaa, kun poika nousi tuolilta, meni pyhän kirjan eteen ja nosti sen kannen auki.

- Katsokaa, vanha koripalloilija, Pyhä Mies ilmoitti ja heitteli sinne avaamiensa pullojen korkit. Viimeiseksi sinne sujahtivat nakkipaketin kuoret.
- Tuota, pyhä kirjako on roskis? Nanna nikotteli.
- Mikä milloinkin, nyt se on roskis.
- Olemmeko me tosiaan tuijottaneet hetki sitten hiljentyneenä roskista, Jeppe puolestaan uteli naurua pidätellen.
- Hymyt perseeseen, pyhä kirja on pyhä asia, eikä sen tehtäviä tässä hurlumheimaailmassa tule väheksyä, onko selvä?
- On, on, herra pyhä herra, Jeppe vakuutteli.
- Pyhä Mies!
- Siis herra Pyhä Mies, Jeppe korjasi nopeasti.
- Tuota, mitä muuta pyhä kirja tekee, kuin on roskis? Nanna kiirehti kysymään.
- Mitä milloinkin, siitä saa esimerkiksi hyvän paarikaapin ja pottukellarin jos sellaisia kaipaa.
- Entä muuta?
- Olen minä sen avulla käynyt avaruudessakin.
- Missä siellä? Nanna yritti olla vakavasti kiinnostunut.
- Ongella Jupiterissa.
- Tuliko kaloja? Jeppe puri huultaan niin että veri maistui jo suussa.
- Pari ohjaustankoa.
- Mi-mitä?
- Kaksi fillarin ohjaustankoa. Ette voi muuten aavistaakaan, miten paljon törkyä on joka puolella.
- Tuota, meidän pitäisi varmaan jo lähteä, Nanna ilmoitti ja nousi tuolista.
- Ikkunasta hyppäämällä pääsee nopeammin, Pyhä Mies ilmoitti.
- Jospa me…portaita pitkin, Nanna sanoi.
- Hyppäätte, kun minä kerran niin sanon, Pyhä Mies ärähti ja viittoili vieraita seuraamaan häntä.

Ylikäävät kävelivät pelko perseessä hänen perässään käytävää pitkin. Käytävän päässä oli ovi, josta he menivät sisään. He saapuivat valoisaan huoneeseen, jossa oli parveke. Talon isäntä käveli suoraan parvekkeelle, joka osoittautui varmaan Suomen ainoaksi kaiteettomaksi parvekkeeksi.

- Eihän siellä ole kaiteitakaan, Nanna parahti huomattuaan asian huoneen puolelta.
- Pitäisikö pikkurouvan päästä hyppäämään kaiteelta? Mikäli korkeus ei miellytä, koira opastaa pikkurouvan katolle.
- En minä sillä, ihan muuten vain ihmettelen.

Jeppe astui rohkeasti kurkkaamaan miltä parvekkeen alla näytti. Samassa hänen suunsa levisi hymyyn ja hän hyppäsi alas.

- Eiiii, mitä sinä teet? Nanna rääkäisi miehensä perään.
- Jee, kivaa, kuului alhaalta Jepen ääni.
- Täh?
- Maailman suurin vaahtokarkki, Pyhä Mies hymisi ja heilutteli kärpäslätkää.

Myös Nanna astui parvekkeelle ja kurkkasi alas. Totta tosiaan, parvekkeen alla oli todella iso vaahtokarkki, jonka päällä hänen miehensä hyppi. Ison vaahtokarkin vieressä oli pienempiä, joita pitkin pääsi helposti maankamaralle.

- En oikein pidä trampoliineista, Pyhä Mies hymähti.
- Minä tulen nyt, Nanna huusi miehelleen ja loikkasi perään.
- Ottakaa yksi niistä karkeista mökille, jos tulee makiaisten himo.
- Kiitos Pyhä Mies, tämä oli oikein mielenkiintoinen tapaaminen, Nanna vilkutti maasta.
- Me tapaamme vielä, halusitte tai ette, Pyhä Mies ilmoitti ja poistui parvekkeelta.

Jatkuu, mutta milloin ja miten?