etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

22.10.2005

Lomamatkalla - osa 2

- Eihän tämä voi olla totta, Nanna mumisi itsekseen eteensä katsellen.
- Hyvä päivä meidän huoltoasema, saisiko olla rinki? oviaukon vieressä seisova tumma kaveri kysyi ja ojensi Nannaa kohti kaljatölkkiä.
- Täh? Nanna änkytti.
- Tämä ei olut, tässä kookosrinki nakilla, mies selitti valkoiset hampaat loistaen.

Nanna otti käsi täristen auki leikatun oluttölkin käteensä ja kurkisti sen sisäpuolelle. Siinä oli tosiaan jotain vaaleata juomaa ja cocktailtikun virkaa toimitti nakki. Hän nuuhkaisi juomaa ja totesi tuoksun ainakin olevan kookokseen viittaavaa. Ryypättyään varovasti juomaa, Nanna sai lopullisen varmuuden tuosta oudosti tarjolla olevasta kookosdrinkistä.

- Meillä myös monta palmu, tumma mies jatkoi höpöttämistä ja viittoili peremmälle.
- Ja hiekkaa, Nanna kummasteli jalkoihinsa katsellen.
- Paljo hiekka, tekee tunnelma.
- Rantabaari? Nanna hämmästeli ja viittoili edessä olevaa baaritiskiä kohti.
- Ja bilehile, mies osoitti baarin toisessa päässä lanteitaan vatkaavaa ainakin kaksisataakiloista miestä kohti.
- Anteeksi mikä bile?
- Mister Bile Hile, tumma mies tarkensi.
- Ei vissiin suomalainen, Nanna kummasteli miestä, joka vaikutti olevan kotoisin joltain trooppiselta saarelta.
- Minä ei tiedä, hän tulla yksi päivä ja sano nimi Bile Hile, tumma mies kohautti olkapäitään ja nauroi leveästi päälle.
- Tuota, minä tulin oikeastaan maksamaan bensaa. Tankkasin juuri mieheni kanssa auton, ja haluaisin nyt vain maksaa sen bensan.
- Sano Eikka vaan, tumma mies nauroi ja ojensi kättään.
- Eikka, Nanna toisti kuin robotti ojentaessaan kättään miehelle, jonka ulkonäkö viittasi enemmän Afrikkaan kuin Suomeen.
- Niin, Einari minu nimi on, mutta kaikki sano Eikka.
- Joo, se on hyvä, Nanna mumisi ja oli pudottaa oluttölkin tumman miehen vatkatessa hänen kättään pikkaisen turhan innokkaasti.

Eikka viittoili Nannaa astelemaan kohti edessä olevaa baaritiskiä, jolla oli trooppisia kasveja ja auki leikattuja suomalaisia kaljatölkkejä. Nanna asteli aivan tiskin eteen ja jäi katselemaan siinä olevaa tavaramäärää. Viimein hänen silmät osuivat rasvaiseen paperilappuun, jossa oli teksti: ”LÖPÖX – tropinen hutoasema keskellä Suomea”. Tavattuaan tekstin, häntä alkoi hihityttää lapussa olevat kirjoitusvirheet. Tarkkana talousihmisenä hän alkoi kuin huomaamattaan miettiä tällaisen konseptin toimivuutta näin jumalattoman pienellä paikkakunnalla. Eihän tässä tälläkään kertaa ollut muita asiakkaita kuin hän ja miehensä.

Seisottuaan hetken aikaa tiskin edessä Nanna alkoi tuntea outoa vetoa, kuin jossain olisi auki pakastimen ovi. Kylmä ilma vaikutti tulevan tiskin oikean päädyn kohdalla olevan takaovesta. Nanna asteli tiskin päähän, kiersi sen ja kurkisti sisään. Katsottuaan hetken aikaa oviaukosta, hän astui vielä askeleen eteenpäin ja tutki tilaa suu hämmästyksestä auki. Toivuttuaan pahimmasta hämmästyksestä, hän astui varovasti kaksi askelta taaksepäin ja palasi hiljaa tiskin ääreen palvelua odottamaan.

- Rekkee oke, rekkee, oke! Mister Bile Hile alkoi hoilata hytkymisen tahtiin tiskin toisessa päässä.
- Älä välitä, Riki Sorsa kasetti oli ainoa joka löytä mister Bile Hile, Eikka ilmestyi Nannan viereen selittämään.
- Eikö hän voisi, siis esittää vaikka oman maansa musiikkia?
- Me ei tiedä mikä maa, eikä mister Bile Hile puhu.
- Häh, ei puhu? Miten hitossa se sitten on täällä hytkymässä ja mistä tiedätte sen nimen?
- Kelpo nakki, Eikka nauroi ja osoitti ulko-oven viereen.

Nanna kääntyi katsomaan ja huomasin valkoiseen seinään kirjoitetun isoilla pölkkykirjaimin: ”Mister Bile Hile”. Jos tuo hytkyttelijä oli tuon itse kirjoittanut, niin kait se sitten oli hänen nimensä, Nanna mietiskeli. Kääntyessään takaisin tiskiä kohti hänellä alkoi olla sellainen tunne, että tämän loman jälkeen hän vasta loman tarpeessa olikin. Ensin ne Jepen aiheuttamat luottokorttisotkut ja nyt vielä tällainen helvetin trooppinen huoltoaseman, jossa vaikutti olevan kaikkea outoa ja kummallista, mitä ikinä maa vaan voi päällään kantaa. Samassa hän muisti pihalla olevan bensa-automaatin oudon käyttäytymisen ja siinä olevat ihmeelliset symbolit sekä tekstit voiton lunastamisesta.

- Anteeksi, mutta mitä ne bensa-automaatin voitot ovat?
- Moni nakki? tiskin toisella puolen siirtynyt Eikka tiedusteli ja nosti pöydälle kannettavan tietokoneen.
- Neljä nakkia.
- Pieni hetki, minä palata kohta asia.
- Okei, Nanna huokaisi.
- Rekke oke, rekke oke, mister Bile Hile innostui Nannan kommentista ja alkoi vielä taputtaa käsiään yhteen.

Nanna jäi katselemaan Bile Hilen esitystä, sillä Eikalla tuntui homma tietokoneen kanssa kestävän. Olikohan hän kenties ihan uusi näiden tietokoneiden kanssa, Nanna mietti ja suunnitteli jo tietokone-expertti Jepen kutsumista apuun. Koska vieraita on rumaa mennä neuvomaan, niin hän päätti vain odotella kärsivällisesti. Noin vartin seisoskelun jälkeen rauhallisen Nannan kärsivällisyys loppui.

- Mikä mättää? Hän kivahti
- No niin, nyt se olla valmis, Eikka ilmoitti.
- Valmis mikä?
- Takahuoneessa pelaavat pinkut ei pitä palmumaisema. Minä ohjelmoida niile uusi virtuaalimaisema, Eikka hymyili ja viittoili Nannaa seuraamaan häntä.

Nanna oli äsken huoneeseen katsoessaan huomannut siellä pelaavat pingviinit, mutta jollain tapaa sulkenut koko näyn pois mielestään täysin epäuskottavana harhanäkynä. Hän kipitti Eikan perässä ja vilkaisi tämän takaa uudemman kerran huoneeseen. Nyt siellä oli menossa nähtävästi ruokatauko, sillä pingviinit istuivat ison jäähän kairatun avannon äärellä pilkkionkien kanssa. Avannon viereen oli kertynyt jo aikamoinen kasa jotain kaloja.

- Kaloja? Nanna naukaisi ja koetteli samalla otsaansa mahdollisen kovan kuumeen takia.
- Jes, me kokeilla nakki, mutta pinkut ei kuulemma pitä siitä.
- Ei nakkeja, Nanna toisti.
- Eikä Lappari, Eikka vahvisti.
- Entä se minun tankkaus ja ne bensamittarin nakit?
- Siirty tiski, minä palvele sinu, Eikka hymyili ja osoitti taas baaritiskiä.

Nannaa alkoi jo suorastaan tympäistä tällainen edes taas pomppiminen jonkun ulkomaanelävän perässä. Ellei hän ollut saanut ovesta sisään astuessaan jotain hulluuskohtausta, oli tällä paikkakunnalla jotain todella pahasti pielessä. Mistä hitosta ne olivat saaneet tänne pingviinijääkiekkojoukkueenkin? Mitähän Suomen laki ja muut säännöt sanovat luonnonvaraisten eläinten jääkiekon pelaamisesta? Se ei voinut olla ainakaan Maailman Luonnonsäätiön päätavoite pingviinien kohdalla. Tuolla menolla suomalaiset karhut olisivat seuraavissa Olympialaisissa edustamassa maatamme painimatolla, kuulassa ja kiekonheitossa.

- Monta nakki mittari? Eikka uteli valkoiset hampaat loistaen.
- Ai niin ne mittarin nakit, neljä niitä oli, Nanna havahtui kysymykseen.
- Viikko loma meillä, Eikka hymyili entistä leveämmin ja nosti tiskille ison matkalaukun.
- Öh, loma, teillä, Nanna hölmistyi.
- Teitä olla kaksi?
- Joo, minä ja mieheni Jeppe.
- Kaksi laukku, Eikka toisti ja nosti tiskille toisen matkalaukun.
- Mitä nämä? Nanna osoitteli laukkuja.
- Minä sano matkalaukku, sinä voida nimittä mikä halua.
- Joo, mutta mitä niillä tehdään? Siis mitä minä teen näillä?
- Poika tuo ne oma auto ja te aja mökki luo.
- Viikko?
- Toinen viikko sama hinta jos paikka miellyttä, Eikka ilmoitti.
- Tuota noin, en ole jutellut tästä mieheni kanssa, Nanna mutisi ja mietti samalla heidän kesken olevaa autolomaa.

Samassa ulko-ovi avautui ja Jeppe astui sisälle huoltoasemarakennukseen. Nanna oli aivan varma, että hänen miehensä putoaisi vähintään polvilleen nähdessään tämän oudosti sisustetun rakennuksen. Mutta mitä vielä, Jeppe käveli määrätietoisesti tiskille ja iski mukana tuomansa kannettavan tietokoneen sen päälle.

- Hei kulta, Jeppe huikkasi ja avasi tietokoneen.
- No heippa vaan sinullekin, Nanna tuhahti.
- Poika tulee kohta noutamaan nuo laukut, Jeppe sanoi ja näppäili konettaan.
- No häh? Mitä sinä noista laukuista tiedät?
- Avasin tämän koneen tuolla autossa, kun kerran aikaa oli. Saatuani sen päälle, ruutuun tuli ilmoitus koneen olevan verkossa ja meidän voittaneen jonkun viikonmittaisen loman. Siinä ilmoituksessa käskettiin tulostaa lisätiedot ja minä tein niin.
- Eihän meillä ole mitään tulostinta, Nanna kivahti.
- Ei niin, mutta se sama poika joka haki nakin, toi minulle parissa minuutissa tulosteen. Tässä on muuten kartta meidän mökistä, Jeppe esitteli esiin kaivamaansa tulostetta.
- Aaarg, Nanna karjaisi niin kovaa, että mister Bile Hile oli lentää rytmin seottuaan perseelleen.
- Mitä nyt? Jeppe kummasteli vaimonsa luolamiesmäistä käyttäytymistä.
- Etkö sinä Jeppe Ylikääpä ihmettele ollenkaan tällaista lomaa ja tätä miljöötä? Nanna vauhkosi.
- E-en oikeastaan.
- Entä jos sanon, että takahuoneessa on pingviinien jääkiekkojoukkue joka pilkkii juuri ruokakaloja itselleen.
- Kaitpa niidenkin on joskus syötävä, Jeppe totesi ja jatkoi koneen naputtelemista.
- JEPPE, ei Suomessa ole jääkiekkoa pelaavia pingviinejä!
- Ihan miten vaan. Hei kato, Pekka on saanut itselleen uuden kannettavan, Jeppe alkoi selittää ja osoitteli sähköpostin liitetiedostona olevaa tietokoneen kuvaa.
- Mitä sitten?
- Nyt me voidaan pelata Jaskan ja Pekan kanssa kolmistaan tätä nettipeliä muuta maailmaa vastaan. On tämä halventunut tietotekniikka sitten hieno juttu, Jeppe hihkui pikkupojan innolla.

Nannaa alkoi heikottaa sen verran, että hän suunnisti yhden pöytäryhmän luo ja istahti tuoliin lepäämään. Hänen ainoa ajatus oli mennä tien varteen ja nostaa peukalo pystyyn. Jospa joku ystävällinen autoilija veisi hänet takaisin kotiin. Jeppe voisi jäädä tänne koneineen, jos kerran paikassa ei ollut mitään ihmeellistä. Toisaalta taas hän tunsi olevan niin kovasti kunnon yöunien tarpeessa, että joku lähistöllä oleva mökki saattaisi menetellä yhden yöajan vallan hyvin. Jos vaikka aamulla tämä kaikki olisikin ollut vain pelkkää unta?

- Eikka, oliko laukkuja kaksi? kuului ovelta lapsen äänellä heitetty kysymys.
- Kyllä oli.
- Selvä, naulaan vielä pari ylimääräistä lautaa, poika huuteli ja painui takaisin ulos.
- Onko mökki vielä keskentekoinen? Nanna osoitti kysymyksen Eikalle.
- Ei olla. Auto pitä laitta kunto kaksi laukku.
- Onhan meillä auto, nostetaan laukut sen takapenkille, Nanna ehdotti.
- Ei nosta, poika aja laukku ja te oma auto.
- Kas kun ei jääkarhu vedä rekeä, Nanna tuhahti ja nosti mielenosoituksellisesti jalat pöydälle.
- Lomalla.
- Mikä lomalla?
- Se karhu. Tulla takaisin talviaika ja vetä reki silloin, Eikka selitti hymyillen.
- Ei tämä voi olla totta! Anteeksi, mutta onko tässä lähellä mitään suljettua hoitolaitosta? Nanna uteli.
- Meillä oma läkäri. Hän olla päivätyö rilli.

Nanna ei jaksanut enää udella mitään. Hän oli entistä varmempi siitä, että he olivat Jepen kanssa poikenneet jonkun suljetun hoitolaitoksen ylläpitämälle huoltoasemalle. Olihan se pelkkänä ajatuksenakin jo täysin hullu, mutta mitään muutakaan järkevää ajatusta hän ei saanut päässään aikaiseksi. Ihan näin vähällä ei Nanna päässyt, sillä Eikka tuli hänen luokseen paperi kädessään ja alkoi osoitella sitä innoissaan.

- Tässä Läkäri ja tässä rilli.

Nanna vilkaisi Eikan kädessä olevaa karttaa ja siihen oli merkitty Nakki & Bisse grilli. Rakennuksen toiseen päähän oli kirjoitettu Lääkäri. Eikka selitti samalla innoissaan, että läkäri tekee päivisin lääkärin töitä ja iltaisin pitää tuota grilliään tai päinvastoin.

- Miten niin päinvastoin? Nanna kummasteli.
- Joskus päivä läkäri ja yö grilli. Joskus taas yö läkäri ja päivä grilli. Usein myös täysi nakit koko läkäri.
- Missä kaikki ihmiset ovat? Nanna kysyi mieltään askarruttaneen kysymyksen.
- Nyt olla nauravanakki tuo rilli sisätila.
- Ovatko kaikki syömässä nauravia nakkeja?
- Ei, vaan katso ne.
- No höh! Onko kaikki jengi tsiikaan jotain lautasella olevia nauravia nakkeja? Nanna nauroi.
- Ei olla.
- No mitä hittoa ne sitten siellä tekee?
- Katso meitä pänti.
- Ai bändi vai?
- Paikkakunta pänti olla naurava nakki.
- Onko se bändin nimi?
- Totta ja pänti olla hyvä, Eikka vahvisti.

Nanna mietiskeli asiaa ja totesi, että olihan se tietysti tällä paikkakunnalla ihan looginen selitys. Mikäpä sen bändin nimi muukaan olisi voinut olla täälläpäin Suomea? Toihan tuo Eikan selitys sitä paitsi yhteen kysymykseen vastauksen, eli siihen porukan vähyyteen niin ulkona kuin täällä sisätiloissakin. Samalla hetkellä alkoivat huoltoaseman ikkunat helistä melkoisen jytinän täyttäessä ilman. Nanna oli aivan varma, että helvetin perkeleiden moottoripyöräkaravaani oli tullut pihalle ja pieni pelko alkoi nostaa päätään.

- Ei hätä, se umpimusta mies aja kohti koti, Eikka rauhoitteli.
- Umpimusta? Nanna kummasteli ja katsoi pöydän vierellä seisovaa mustaakin mustempaa miestä.
- Pukumusta, Eikka korjasi.
- Ahaa, siis mustapukuinen mies.
- Hys, sitä nime ei sano ääni tässä paikka.
- Miksi ei?
- Huru kieltä!

Jatkuu, mutta milloin ja miten?