etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

12.09.2005

Lomamatkalla

Nissan Maxima taittoi matkaa pitkin suomalaista asfalttitietä, ratissaan Jeppe Ylikääpä. Hänen vaimonsa Nanna istui vieressä ja katseli keskittyneenä karttaa. Elettiin elokuuta ja heillä oli molemmilla kesäloma. Parin vuoden kituuttamisen jälkeen heidän säästönsä antoivat juuri ja juuri myöten lähteä piipahtamaan pienellä kotimaankiertueella. Rahaa ei ollut mitenkään ylettömästi, sillä rivitaloasunnon lainaa oli vielä paljon jäljellä. Muutamilla järjestelyillä oli matka saatu aikaiseksi ja näytti jopa siltä, ettei ihan joka päivä tarvitse tehdä itse ruokaa.

Rahaa olisi toki ollut matkailuun enemmänkin, mutta Jeppe pelihulluna oli tuhlannut alkukesästä rahaa kannettavaan tietokoneeseen ja uuteen digikameraan, joka tosin oli hajonnut pari päivää aikaisemmin. Ehkä se kiinalaisesta nettikaupasta tilaaminen ei ollutkaan digikameran kohdalla kovin järkevä vaihtoehto. Kannettava oli ostettu ihan paikallisesta tietokoneputiikista, joten siinä toimi ainakin takuu.

- Kultaseni, ajaisitko välillä, minulla pitäisi tarkastaa yksi juttu, Jeppe mutisi jotenkin vaivautuneena.
- Anteeksi mitä, tuliko vastaan joku tuttu? Nanna säpsähti.
- Ei kun se yksi juttu, jos voisit ajaa vaihteeksi.
- Joo, hyvä ajatus. Mennään jollekin huoltoasemalle, niin saadaan tankata auto samalla kertaa.
- Niin, onkohan niillä wlan, Jeppe mutisi ja vilkaisi takapenkillä olevaa tietokonelaukkua toiveikkain ajatuksin.

Nanna katseli eteenpäin ja totesi heidän olevan keskellä korpea. Tämän jälkeen hänen katseensa tavoitti taas kartan ja siitä äkkiä katsoen seuraavan kylän kohdalle oli parikymmentä kilometriä. Todennäköisesti siellä oli myös huoltoasema.

- Paljonko? Jeppe uteli.
- Mitä paljonko?
- Matkaa seuraavalle huoltoasemalle.
- Noin kaksikymmentä kilometriä, jos tuossa seuraavassa kylässä sellaista on.
- Siinä se taas nähdään, Jeppe piikitteli ikävällä äänensävyllä vaimoaan.
- Ai se, ettet saanut ostaa sitä paikanninta tietokoneeseen vai?
- Niin niin, nyt siitä olisi taas hyötyä. Se kertoisi todella tarkkaan missä on huoltoasemat ja sairaalat sun muut palvelut.
- Entä tietokone- ja pelikaupat? Nanna tuhahti.
- Niin, saahan siihen nekin laitettua, Jeppe mumisi ja päätti yrittää selvittää, että oliko se tosiaan noin?
- Hei kato tuota! Nanna kiljahti ja osoitti heidän ohitseen singahtanutta menopeliä.
- Mikä-hän se mahtoi olla, Jeppe nikotteli ja yritti saada aivojaan tajuamaan ohitse mennyttä vempelettä.
- Ei se ainakaan autolta vaikuttanut, oli kovin kapea sellaiseksi.

Samassa Maximan tuulilasiin mäjähti kovalla voimalla jotain. Ääni ei ollut ollenkaan sellainen tuttu kiven tai nastan aiheuttama napsahdus, vaan pehmeä lässähdys. Jeppe katseli hämmentyneenä kuljettajan kohdalle ilmestynyttä rasvaista lährää, joka oli pitkä ja kapea. Katsettaan tarkennettuaan hän huomasi lasin alareunaan valuneen esineen, joka vaikutti ilmeisen tutulta.

- Nakki? hän ihmetteli ääneen.
- Häh? Nanna kummasteli.
- Tuo tuossa, siis nakki, Jeppe toisti ja osoitti sitä sormellaan.
- Varmaan joku lintu pudotti sen, Nanna aprikoi miettien, että mikä lintu olisi mahdollisesti perso nakeille.

Nanna ei saanut nakista ja linnusta oikein mitään aikaiseksi ajatuksissaan. Lokki ehkä, mutta mitä se sisämaassa tekisi? Nakki-sotka tai Nakki-pääskynen ei oikein kuulostanut järkevältä linnulta noin äkkiä ajatellen. Samassa Jeppe laittoi tuulilasin pyyhkimet pyyhkimään ja nakki lensi pois lasilta. Melkein välittömästi pyyhkijöiden pysähtymisen jälkeen auton katolta kuului kummallinen ääni, kuin sinne olisi pudonnut jotain.

- Mikähän tuo oli? Nanna aprikoi.
- Varmaan sen nakin pudottaneen linnun paska, Jeppe tuumasi virnistellen.
- No höh, Nanna tuhahti mokomallekin näsäviisaalle vastaukselle.

Myös Jeppe unohti nopeasti mokoman äänen, sillä kohta tuleva tauko ja sen aikana tapahtuva tietokoneen käyttö vei kaiken hänen huomionsa. Olisikohan siinä samalla aikaa pelata jotain? Jos siellä sattuisi olemaan langaton verkko tai vaikka kiinteä netti, niin voisi kokeilla päästä hetkeksi verkkopeliin mukaan. Ainakin sähköpostit pitäisi lukea, sillä onhan edellisestä sähköpostin tarkastamisesta aikaa jo monta tuntia. Tiedä vaikka joku kaveri olisi päässyt uudelle tasolle heidän pelaamassaan roolipelissä ja lähettänyt siitä kuittailusähköpostia.

He saavuttivat hitaasti erään rekan ja Jeppe päätti jäädä ajamaan sen taakse, sillä turha tässä oli enää ohitella, koska Nannan mukaan seuraava kylä tuli näkyviin hetkellä minä hyvänsä. Muutamia kilometrejä rekan takana ajettuaan Jeppe huomasi paikkakunnan tervehdyskyltin ”Tervetolloa Hurutolaan”. Hän koetti pinnistellä muistiaan Suomen paikkakunnista, mutta mieleen ei tullut isompien paikkakuntien lisäksi kuin muutamia roolipeleistä tuttuja paikkojen nimiä. Jollain tapaa Hurutola kuulosti oudolta ja kartalle sopimattomalle paikkakunnalle. Lisäksi paikallinen merkkimaalari saisi käydä edes peruskoulun, Jeppe mietiskeli.

- Nanna hei, satuitko huomaamaan tuo äskeisen tervetuloa -kyltin?
- Joo, kartankin mukaan me olemme Hurutolassa, Nanna ilmoitti ja tarkasti samalla vielä nimen.
- No sitten, Jeppe hymähti ja hyväksyi nimen, koska eiväthän kartat voi olla väärässä.
- Tuossa, tuossa on huoltoasema, Nanna hihkaisi ja osoitti oikealla näkyvää LÖPÖX -huoltoaseman kylttiä.
- Häh, LÖPÖX? Jeppe pudotti alaleukansa melkein polviin.
- On se bensis, sen pihalla on noita tankkausjutskia, Nanna vakuutteli.
- Se siitä langattomasta verkosta tai edes tavallisesta modeemista, Jeppe hymähti harmissaan ja käänsi Maximan keulan risteävälle tielle.

Huoltoaseman sisäänajo oli heti sivutielle kääntymisen jälkeen ja taas Jeppe punoi Nissanin rattia oikealle. Hän ajoi auton suoraan mittarikentälle, joka oli täysin tyhjä muista autoista. Vilkaistuaan tarkemmin pihalla olevaa hintataulua, hänen alaleukansa tipahti uudelleen. 95 bensan kohdalla luki: ”Muista nakit” ja 98 bensan kohdalla ”+ oluet”. Samassa sivuikkunaan koputettiin ja Jeppe oli turauttaa pöksyihinsä säikähdyksestä. Auton vierellä seisoi pieni poika joku lappu kädessään.

- Mikä hätänä, Jeppe tiedusteli saatuaan ikkunan auki.
- Oletteko nähneet tätä? poika uteli ja ojensi lapun autoon.
- Nakki? Jeppe kummasteli lapun kuvaa katsottuaan.
- Mitä? Annas kun minäkin katson, Nanna pyyteli ja kumartui lähemmäksi miestään.

”Wantettii!
Nakki katonnu.
Ei mikään tavallinen nakki.
Kyseessä on kiihdytetty nakki.
Olkaa hyvä ja palauttaka se.
Nakki on pojan iltapala.
Palkio ruokana, muttei nakkeina.

Soita tai laula
049–000123”

- Eikö olekin aika mielenkiintoinen ilmoitus, Jeppe tuumasi.
- Juh, jotenkin minusta tuntuu, että Miraklen Huru on jossain lähellä, Nanna hymähti.
- Se katto, Jeppe havahtui nakkiajatuksistaan ja avasi oven.

Hän nousi ulos autosta ja katsoi katolle. Jos alaleuka voi pudota vielä alemmaksi kuin äsken, niin sitten se putosi, sillä katolla oli tirisevä nakki. Nakki oli sen näköinen, että se olisi nostettu juuri paistinpannusta ja laitettu auton kuumalle katolle. Olihan toki nyt kesäisen lämmin päivä, oikeastaan ihan hellepäivä, mutta se ei vielä Jepen pähkäilyn mukaan riitä nakkia paistamaan auton katolla.

- Saanko, saanko, alkoi Jepen vierestä kuulua pikkupojan kärsimätön kärttäminen samalla, kun pojan käsi nyki Jepen t-paidan helmaa.
- Toki, hän mutisi ja ojensi nakin pojalle.

Poika otti nakin, tunki sen suuhunsa ja pureskeli herkkua nautinnollinen ilme naamallaan. Saatuaan suunsa tyhjäksi poika röyhtäisi kuuluvasti. Hetken aikaa poika oli sen näköinen, että takapäästä olisi saattanut olla tulossa ilmoille jotain ääntä, mutta tilanne meni ohi ilman sellaisia päästöjä.

- Oho, poika tuumasi hämmentynyt ilme naamallaan.
- Mitä oho? Jeppe kummasteli.
- En juonutkaan olutta, joten ei niitä pieruja tule.
- Olutta?
- Eikö setä tiedä, että olut ja varsinkin Lappari pierettää niin perkeleesti?
- En…tai siis joo kyllähän minä sen tiedän.
- Heippa ja kiitti nakista, poika tuumasi ja lähti potkimaan potkulaudallaan.

Nanna oli seurannut tätä keskustelua autosta, mutta hänkin oli saanut ikkunan auki, joten keskustelu oli taltioituna myös hänen pääkoppaansa. Pojan kadottua huoltoaseman takana olevaan pensaikkoon, hän nousi autosta ja jäi katsomaan auton toisella puolella seisovaa miestään.

- Ihan Hurun näköinen kakara, Nanna kuiskasi.
- Joo, eikä vain pelkästään näköinen, vaan ihan sen tapainen, Jeppe vahvisti.
- Täytyy olla jotain sattumaa, sillä eihän Hurulla voi olla lapsia.
- Miten niin ei voi?
- No kun tuota, se ei vaan ole oikein sen oloinen, Nanna mutisi ja jäi miettimään itsekin sanojaan ja ajatuksiaan tuosta lapsiasiasta.

Nannan pikaisen pohtimisen jälkeen tuo lapsijuttu saattaisi sittenkin olla totta. Olihan Hurulla ikää ties minkä verran ja aikaansaavakin tuo ketale oli vähän joka saralla. Tiedä vaikka se olisikin joku maailmanlaajuinen pelimies jolla on lapsia siellä täällä, Nanna aprikoi mielessään Jepen alkaessa perehtyä paikalliseen bensamittariin. Jeppe oli avannut Maximan polttoaineluukun ja korkin, ja taisteli nyt hieman erikoisen mittarisysteemin kanssa. Bensamittari oli siitä omituinen, että aina pistooliin koskiessa mittarin sisältä kuului ihmeellinen tööt–ääni.

- Ei tää oikein toimi, Jeppe ihmetteli käsi irti pistoolista.
- Se tööttää, Nanna vahvisti.
- Pitäisiköhän mennä sanomaan tuonne huoltoaseman sisälle, että tässä on joku vika?
- Taitaa tosiaan olla parempi…, hei tuossa on jotain, Jeppe jäi ihmettelemään mittarissa olevaa näyttöä.
- Niin?
- Tässä lukee että ”tööttää takaisin, niin saat bensaa”.
- No hei, tämän on pakko olla jotain piilokameraa, Nanna ilmoitti ja pyöritteli päätään kameraa etsien.

Kumpikin käytti muutaman minuutin ympärilleen katsellen, mutta huoltoaseman pihalla tai sen sisällä ei näkynyt minkäänlaista liikettä. Ainoastaan ohi kulkevalla isolla tiellä meni autoja tasaiseen tahtiin. Pihan perällä kyllä joku koira nosti koipea puskaan, mutta silläkään ei näyttänyt olevan kameraa kaulassa. Viimein Nanna teki päätöksen, istui kuljettajan paikalle autoon ja tööttäsi kolme kertaa, kuten mittarikin oli tehnyt.

- Nyt siitä kuuluu jotain, Jeppe innostui ja jäi tuijottamaan hillittömästi vilisevää näyttöä.
- Se heiluu koko mittari, Nanna huolestui huomatessaan koko mittarisysteemin huojuvan jalustallaan.
- Odota, siihen tulee jotain tekstiä…”saa tankata, kiitos tööttäämisestä”, Jeppe tavasi näyttöön tullutta tekstiä.
- Huh, Nanna huokaisi Jepen aloittaessa auton tankkaamisen vihdoin ja viimein.

Jeppe oli ainakin yhtä helpottunut, sillä polttoaine oli päässyt jotenkin aika vähiin. Hänen ajatuksensa oli tosin ollut tietokonepeleissä ja langattomissa verkoissa, joten mikä tahansa muukin asia olisi jäänyt kyllä huomaamatta. Hetken aikaa bensaa laskettuaan Jeppe vilkaisi mittarin litramäärää ja sai taas aiheen hämmästelyyn. Tämä mittari näytti laskevan litroja isommasta lukemasta pienempään päin. Euromäärän kohdalla vilisi neljässä rivissä nakin ja olutpullon kuvia, kuin jossain hedelmäpelissä konsanaan. Vihdoin ja viimein mittari kilahti ja bensan tulo lakkasi. Litranäytössä oli vain pelkkiä nollia ja euromäärän kohdalla vilkkui neljä nakkia. Niiden yläpuolella oli punainen teksti: ”voitot voi lunastaa kassalta”.

- Mielenkiintoinen mittari, Nanna kommentoi miehensä vierellä.
- Jotenkin minusta tuntuu, ettei täällä ole kaikki ihan kohdallaan, Jeppe mutisi.
- Käy nyt maksamassa tuo bensa, niin minä kipaisen vessaan.
- Tota, voisitko sinä vaikka maksaa tällä kertaa, Jeppe mumisi maahan katsellen.
- Täh? mikä nyt mättää? Mehän sovimme, että sinä maksat puolet matkakuluista ja minä puolet. Sinullahan on se luottokortin limiitti vielä käyttämättä, vai?
- Niin tuota, onhan se…, siis melkein.
- Jeppe Ylikääpä! Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?
- Ihan vain vähän, siis sitä limiittiä käytin.
- Paljonko?
- 900 euroa vain.
- MITÄ? se limiittihän on tonnin verran, Nanna karjaisi.
- Joo, mut saahan silläkin bensaa, ainakin lyhyeen lomareissuun, Jeppe puolusteli.
- Mitä sinä onneton menit sillä ostamaan, vaikka tiesit tämän reissun olevan edessä?
- No, uusi näytönohjain, kovalevy, muistia lisää, kortinlukija ja nettipelin vuosimaksu, Jeppe alkoi luetella tekemiään hankintoja.
- Miten sinä..., Nanna aloitti, mutta keskeytti raivoamisensa ja poistui paikalta sanaakaan sanomatta.

Nannaa sapetti oikein kunnolla, sillä hänen pelihullu aviomiehensä oli taas laittanut luottokortin vinkumaan johonkin niin epäoleellisen kuin vain olla voi. Nyt hän joutui tankkaamaan tuota heidän polttoaineelle kovin persoa autoaan koko lomamatkan ajan. Siinä sai sitten heittää hyvästit sille tatuoinnille mitä hän oli katsellut jo parisen vuotta erään tatuointiliikkeen ikkunassa. Lähes kaikilla naispuoleisilla ystävillä oli jonkinlainen tatuointi jossain kohtaa, mutta hänellä ei vielä yhtään. Lisäksi näytti siltä, että myös uusien kenkien ja talvivaatteiden hankintaa täytyi siirtää, jos lomamatka suuntautuu kovin paljon tätä paikkakuntaa pitemmälle.

Nanna astui sauhuten huoltoaseman ovesta sisälle ja jäi tuijottamaan eteensä epäuskoinen ilme naamallaan. Miten tämä oli mahdollista, oli hänen ensimmäinen ajatuksensa, jonka aivot saivat aikaiseksi huomattavan pinnistyksen seurauksena?

Jatkuu, mutta milloin ja miten?