etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

2.8.2008

Lennolla

- Tässä lentokone kapteeni Huo Patossu. Olen paha, lento myöhä monta tunti. Minä paha, en löytä minu sanakirja kotona. Edesmennyt vaimo ei myöskä löytä minu sanakirja, olen myös siitä kovin paha. Tervetulo lento Helsinkistä Mokkamaahan.

Tunnelma Helsinki – Vantaa lentokentällä seisovassa koneessa oli aika kireä, sillä matkustajat olivat joutuneet odottelemaan lentoaan lentoasemalla lähes neljä tuntia. Osa matkustajista oli vetänyt päälle kunnon kännin, sillä selvin päin ei tällaista loman alkua kestä oikein kukaan. Kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Suomen kylmä kesä oli saanut aikaan sen, että uuteen lomakohteeseen Mokkamaahan oli menijöitä enemmän mitä koneet vetivät porukkaa.

- Rröööyyyh, tulipas miellyttävä Karhu-röyhtäys, käytäväpaikalla istuva Keijo Huikka sanoi keskipaikalla istuvalle Hilja Pötköselle.
- Niin, minä en juo olutta.
- Minä kyllä otan joskus, viime kesänäkin kun äiti tarjosi, join yhden, ikkunapaikalla ulos katseleva Ahti Mahti hymyili kahdelle virustoverilleen.

Keskustelu katkesi julmasti heidän edessään istuvan seitsenvuotiaan Tahveli Rääkän kiljumiseen. Poika oli vihastuttanut kanssamatkustajiaan jo lentokentän bussista lähtien kiljumalla kuin happivajainen sika.

- Ole hiljaa, Tahvelin isä Eino sihahti pojalleen.
- EINO! Mitä sinä oikein sanoitkaan meidän kullannupulle? Einon vaimo Maisali kivahti?
- Sanoin, ole hiljaa.
- Kyllä kultaseni, mutta olin kuulevani siitä negatiivista energiaa, olinko oikeassa kultalutuseni hanipupuseni?
- Niin, varmasti näin oli. Analysoin asian ja taisin olla kolmisen prosenttia negatiivisen energian puolella.
- Hyvä kultaseni hanipuppeloiseni. Pääsemme varmaan tästä yli syömällä puhdistavaa ruokaa ja keskittämällä meidän kaikkien positiivisen energian sinuun. Kerroinko sinulle hanikultalutupuluhöpölutukkani, että isäni, äitini ja seitsemäntoista kaunista siskoani tulevat myös Mokkamaahan. Tarkasti ilmaistuna huomenna aamulla.
- Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Kaikki mikä koneessa oli pitänyt ääntä, lakkasi ääntelemättä, mukaan lukien koneen ruokia viilentävät kylmälaitteet. Rääkän perheen etupuolella istuvat olivat tunkeneet korviinsa pari pakettia purukumia estämään pysyvät kuulovauriot. Koneen etuosassa istuva vanha papparainen tempaisi istuinvyön irti ja lähti vauhkona juoksentelemaan pitkin koneen käytävää.

- Viheltää, nyt ne perkeleet tullee, viheltää niin saatanasti!
- Eino katso, vanha ihminen ja noin paljon rietasta rivoenergiaa, Maisali höpötti miehensä korvaan.
- Ajatella, onneksi isäsi isä on hyvin rauhallinen.
- Eino, lutukkamutukkahalilupukkani, et kait sinä vain jollain tapaa vedä tähän tilanteeseen isäni isän koomaa?
- Ei Maisali, kerroin hänen vain olevan positiivisessa mielessä rauhallinen.

Vauhkoontunutta papparaista rauhoittelemaan tarvittiin kaikki kolme lentoemäntää, joista yksi oli omaan sukupuoleen suuntautunut melkein kaksimetrinen raudan vääntäjä stuertti Mulli. Lopullisen rauhan papalle antoi se, kun joku tajusi käskeä häntä ottamaan kuulolaitteen pois korvasta. Se oli vahvistanut pojan kiljaisua niin kovasti, että sota-aikaiset vaikut tulivat ulos korvasta ja pappa totesi kuulevansa lintujen laulavan ilman kuulolaitetta.

- En minä mitään linnunlaulua kuule, kaksivitonen lentoemäntä Killi ihmetteli.
- Hys, anna sen kuulla mitä vain, kunhan on rauhassa, häntä kolmisen vuotta vanhempi ja parisenkymmentä kiloa tukevampi lentoemo Milli sihisi.
- Voi huppelis puppelis, lintuset ovat niin ihania, stuertti Mulli heilautteli pikkusormeaan.

Äskeinen kiljunta aiheutti myös sen, että kapteeni luuli suihkumoottorin hirttävän kiinni ja sammutti sen. Paikalle tuli joukko huoltohenkilökuntaa, jotka kävivät läpi suihkumoottorien toiminnan. Operaatio kesti reilut puoli tuntia, jonka jälkeen kapteeni ilmoitti koneen olevan valmiina matkaan. Tämän jälkeen lentoon lähtö sujui täysin normaalisti. Koneen päästyä ylös, kapteeni sammutti turvavyövalot ja kertoi matkan Mokkamaahan alkaneen. Kertoiltuaan matka-ajan ym. tiedot, ääneen tuli stuertti Mulli, joka esitteli matkustamohenkilökunnan.

- Minulla on harmikseni myös ikäviä uutisia niille jotka luulivat näkevänsä tänään Amerikoissa tuotetun elokuvan. Valitettavasti polttava dvd-asemani meni rikki ja voimme nyt tarjota teille vain Azerbaizdanilaisen dokumentin paikallisista kivien kääntäjistä. Dokumentti kestää koko lentomme ajan ja on tekstitetty suomeksi.
- Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
- Eino, tee kultamuruhanilupsukkanihunajaisenimussukkamassukkani jotain, pojallamme Tahvelilla on paha olo sen näkemättä jäämän elokuvan vuoksi, Maisali anoi mieheltään.
- Kuoritaan mandariinit koko perhe, se rauhoittaa, Eino kaivoi repustaan kolme mandariinia.
- Kiitos kultarakashöpökkälöpökkäni.

Rääkän perheen takana istuva kolmikko oli alkanut tehdä omia lentovalmisteluistaan, kuka milläkin tavalla. Ikkunapaikalla istuva Ahti katseli tarjoilukuvastoa ja mietti, että saisikohan puoleksi juodun oluen mukaan, jos sen vaikka joisi loppuun vasta Mokkamaassa. Juomaongelmaa mietiskellessä Ahti oli kaivanut mukana kantamasta Alepan muovipussista yhden pipon kaljunsa peittämistä varten. Hänen äitinsä oli kova virkkaamaan pipoja, varsinkin kun oli voittanut jostain sellaisen brodeerauskoneen jolla pipoihin sai kivat tekstit.

- Anteeksi, mutta mitä tuo tarkoittaa, Hilja osoitti Ahdin pipon tekstiä, jota mies sovitteli juuri päähänsä.
- Simo on hulluna meihin, sitä se tarkoittaa.
- Niin, kyllä minä näen sen, että siinä lukee Simo on hulluna meihin, mutta mitä se tarkoittaa?
- Naapurin Simo tykkää meistä, Ahti ilmoitti.
- Anteeksi, olen Hilja Pötkönen ikisinkku ja intohimoinen etelän hiekkarantojen kuluttaja, Hilja ojensi kätensä Ahtia kohti.
- Minä olen Ahti Mahti, oman tien vahva kulkija. Tai niin no äiti kyllä vähän ohjailee, mutta kyllä minä ihan itse sitä tietä astelen.
- Asut siis äitisi kanssa?
- Minä, no tavallaan tai siis oikeastaan kyllä.
- Olet siis peräkammarin poika? Hilja kurtisteli kulmiaan. – Voisitko muuten puhaltaa tämän?
- Minä olen sellainen oman tieni vahva kulkija, en minä peräkammarin poika ole. Äitin mielestä olen vahva persoona, sellainen oman tien kulkija. Mikä tämä on?
- Puhallettava niskatyyny, se pitää herkät välilevyni oikeassa asennossa kun kone rysähtää ilmakuoppiin niin että heikoimmilta ihmisiltä murtuu selkäranka.

Samassa rivin kohdalle ilmestyi Killi, tuo pitkät vaaleat hiukset omaava lentoemo, joka oli kaikesta päätellen käynyt sairaalassa muutenkin kuin rokotuksia hakemassa. Hänen rintansa osui suoraan käytäväpaikalla istuvaa Keijoa poskeen, naisen kumartuessa alaspäin.

- Kerään kolehtia kapteenin vaimon hautajaisia varten, se tuli kovin yllättäen eikä miesparalla ole rahaa kutsua kaikkia sukulaisiaan kotipuolesta Suomeen.
- Ei tämä minusta kirkolta näytä, en anna, mutta tuoppas kimuli sedälle pari konjakkia ja ne jäät voit käyttää itsesi jäähdyttelyyn, Keijo hörähteli.
- Entä te muut, haluatteko kapteenin lentävän tasapainoisesti ja ilman psyykelääkkeitä Mokkamaahan?
- Mitä se käyttää, siis se kapteeni, minulla olisi pariakin eri lääkettä? Hilja sipisi lentoemolle.
- Jos rouva nyt antaisi sitä rahaa, on täällä lääkkeiden käyttäjiä muitakin, Killi hymyili.
- Voisin lainata kapteenille kirjastokorttiani, sieltä löytyy sellaisia kirjoja joilla saa sisäisen rauhan.
- Entä te herra siellä ikkunapaikalla, haluatteko antaa kapteenille vähän rahaa?
- Minä, minä voisin antaa hänelle pipon, tässä, ole hyvä! Ahti kaivoi muovipussista pipon, jonka tälläsi lentoemännän käteen.
- En onnistunut laskeutumaan, Killi tavasi pipon tekstiä.
- Hyvä, eikö olekin, äiti teki pipon ja minä mietin tekstin.

Killi katseli kädessään olevaa pipoa suu mutrussa.

- Tuikkaapa muru töröhuulillasi sedälle pusu jotta saadaan ensimmäinen lomaseisokki, Keijo käytti tilaisuutta hyväkseen.
- Hieno pipo, Killi hymyili Ahdille ja rutisti sen kouraansa.
- Tuo ei tee hyvää prässeille, Ahti mutisi tuskin kuuluvasti.

Killi ei sitä kuullut, sillä kapteenia varten pystyyn laitettu keräys ei ollut tuottanut oikein mitään. Pikainen laskenta kapteenin lakista tuotti tuloksen kolmekymmentä senttiä ja yksi käyttämätön kortonki. Onneksi keräyksen oli laittanut itselleen pystyyn itse kapteeni, joten ei tästä ideasta voinut ketään toista syyttää.

- Puhalla nuija, minulla alkaa särkeä niskaa, Hilja hoputti haaveilevaa Ahtia.
- Ai niin, minä kun jäin miettimään.
- Tuijotit tuon lentoemon tissejä, etkö tuijottanutkin?
- Öh, ihan ohimennen taisin niitä vilkaista, oliko sillä tissit?
- Hähää, kuivaa äijä housusi, taisit kuolata ne märiksi, Keijo heitti vettä myllyyn.
- Puhallatko myös tämän toisen, jos tämä menee rikki pakkolaskussa, niin minulla on vielä toinen jota voin käyttää pelastushenkilökuntaa odotellessani, Hilja ojensi Ahdille toisen tyhjän ilmatyynyn.
- Olisiko tämä pipo sittenkin parempi valinta? Ahti vaihtoi toisen pipon.
- Erkki pelkää naapureita, hmm, mitä tuo tarkoittaa?
- Toinen naapuri, siis Erkki on vainoharhainen ja asuu bunkkerissa.

Ahdin puhkuessa ilmaa niskatyynyyn, Hilja järjesteli muut lennolla kovin tarpeelliset tarvikkeet helposti saataville. Hän veti myös kahden eri paksuiset villasukat jalkoihin ja laittoi toiseen kainaloonsa pienen muoviankan. Aina kun hän puristi kättä vartaloaan vasten ankka päästi pienen rääkäisyn.

- Vanharouva taitaa olla kova lukemaan. Tuossahan on enemmän kirjoja mitä meidän lähikirjastossa, Keijo ihmetteli Hiljan kirjamäärää.
- Ikisinkku, rouvat ovat inhottavia kukkahattutätejä paksuine reisine ja kiljuvine lastenlapsine, Hilja kivahti.
- Toisaalta, kyllähän noissa kirjoissa ja teissä on jotain samaakin.
- Niin mitä? jos herra tarkoittaa kirjaviisautta, niin siinä olen kyllä samaa mieltä eli herra on oikeassa.
- Kuivuutta, kylläpäs pölisee, köh, köh, Keijo huiskutteli kättään suunsa edessä ja tekoköhi.
- Minulla on aika mukana seitsemän kirjaa, ei enempää eikä vähempää, onko se teille joku ongelma?
- Eipä suinkaan, voisin oikeastaan myydä teille ihan aidon kirjastoauton.
- Mitä, autonko?
- Kyllä, ihan ehta kaksatanen dieseli Mersu, omistajina taksikäytön jälkeen kaksi romanisukua.

Hilja kimpaantui tuosta niin, että kutsui paikalle lentoemännän. Paikalle asteli keikistelevä herra Mulli. Läyryävällä äänellä hän uteli mitä vanha rouva halusi.

- Ja mitähän se teille kuuluu? Hilja kivahti.
- Kutsuitte rouva hyvä, ja onhan minulle oikein kivat korvat ja hyvä kuulo.
- Minä en ole rouva, olen itsenäinen nainen, enkä mikään miesten tarpeita tyydyttävä kodinkone, tuliko tämä nyt selväksi?
- Voih, ja minä kun niin mielelläni tyydytän juuri miesten tarpeita, stuertti voihkaisi.
- Minä haluan vaihtaa paikkaa, tuo vieressäni istuva isomahainen mies haisee sekä kertoo hyvin mauttomia vitsejä ja pitää minua pilkkana.
- Tuoppas puppeli minulle yksi konjakki, Keijo läppäsi stuerttia kämmenellä takapuolelle.
- Herralle konjakki, tulee piu pau pou sukkelaan, Mulli hymyili ja liihotteli koneen takaosaan.

Keijo näytti tämän jälkeen kieltään Hiljalle, joka vetäisi suunsa vielä tiukemmin kiinni ja alkoi järjestellä sylissään olevia kirjoja eri järjestykseen. Välillä hän vingautti kainalossaan olevaa muoviankkaa. Ahdin saatua toisen ilmatyynyn täyteen ilmaa, hän tunki ne molemmat niskansa taakse, istuen sen jälkeen todella epämukavassa asennossa. Hetken päästä Keijo sai konjakkinsa ja yllättäen samalla myös aterian.

- Onko teillä kosteuspyyhkeitä? Hilja kysyi stuertilta.
- Aterian mukana tulee yksi.
- Ei riitä, eihän se nyt jumalauta riitä mihinkään!
- Rouva hyvä, kyllä se on tähän asti riittänyt kaikille muille matkustajille.

Stuertin poistuttua paikalta Hilja kaivoi laukustaan ison laatikollisen kosteuspyyhkeitä, joita hän availi ja levitteli käsinojille, päänsä päälle ja syliinsä sekä avattavan pöydän päälle. Hän sai projektinsa juuri loppuun kun heidän eteen tuotiin ruokatarjottimet. Tarjolla oli kanaa ja riisiä sekä sämpylä, salaattia ja pieni kakkupala jälkiruoaksi.

- Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
- Eino, kiusaatko sinä tahallasi meidän pientä Tahvelia, Maisali kääntyi miehensä puoleen.
- En, ojensin hänelle vain aterian ja tein sen positiivisen energian avulla.
- Kiusaat, tuohan on kanaa, eikö olekin?
- O-ooon ja kyllähän Tahveli pitää kanasta.
- Ei pidä lauantaisin, eihän Tahveli lutumutumutulöpöhöpösöpölässykkäpässykkäni?
- MAKKARAA! Tahveli rääkäisi niin, että takana istuvalta Hiljalta pääsi pieru.
- Minulla on sinulle myös pipo, Ahti ojensi salamana pipon vierustoverille.

Hilja otti naama punaisena vastaan pipon, vaikka ikimaailmassa hän ei sellaista täipesää laittaisi päähänsä. Tiedä vaikka tuo epähygieeninen mies olisi kuljettanut tuota pipoa avonaisessa muovikassissa kaupungilla. Hänenkö tässä nyt pitäisi vetää pipoon tarttuneet liikennesaasteen päähänsä, siitähän voisi seurata vaikka ennenaikainen hiusten lähtö.

- Pieru avaa röörit, Hilja luki ääneen pipon tekstin.
- Haluatko nyt tietää mitä se tarkoittaa? Ahti kysyi naama loistaen.
- En, kiitos piposta, Hilja kivahti ja livautti pipon penkkinsä alle.

Samalla aikaa toisella penkkirivillä käytiin keskustelua siitä, että lapsen on saatava lauantaisin makkaraa ja kana-aterian tarjoaminen on hyvin, hyvin, hyvin, hyvin epäkohteliasta pientä kasvavaa pilttiä kohtaan.

- Miten sinä Eino Rääkkä, Tahvelin isä, meinaat saada tämän asian tasapainoon?
- Kuoritaan mandariinit, se rauhoittaa.
- Kyllä ja ei Eino. Mandariinin kuoriminen rauhoittaa, mutta se ei todellakaan poista meidän pikuhikkuhökköpökkölutusemme Tahvelin makkaran nälkää.
- Syötyämme nämä mandariinit, pyydän lentoemäntää tuomaan Tahvelillemme makkaraa.
- Grillattuna.
- Kyllä rakas Maisali, minä pyydän tuomaan grillattua makkaraa meidän rakkautemme hedelmälle pikku Tahvelille.
- Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
- Sinapilla, Maisali lisäsi pojan huudon loputtua.
- Sinapilla, hänen miehensä toisti.

Rääkät kuorivat mandariininsa rauhallisesti, ettei vaan kiire olisi tuonut tuohon tapahtumaan mukaan negatiivista energiaa. Syötyään mandariinit, isä Eino painoi kutsunappulaa ja paikalle sipsutteli Milli, tuo lentoemoista tukevampi.

- Niin? Milli tiedusteli Einolta.
- Makkaraa sinapilla, siis grillattua makkaraa sinapilla.
- Voi, voi, ei meillä vaan ole minkäänlaista makkaraa.
- Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Milli meinasi lentää pyrstölleen pikku Tahvelin kiljaistessa melkein hänen korvaansa. Päätään puistellen hän hoiperteli koneen etuosaan. Rääkän perhe jäi katselemaan hänen peräänsä pettyneen näköisenä. Maisali suunnitteli jo lähettävänsä hyvin, hyvin, hyvin, hyvin paljon negatiiviseen suuntaan kallellaan olevan kirjelmän lentoyhtiölle, koska hänen poikaansa ei huomioitu positiivisella asenteella ja oikealla ravinnolla.

- Tässä puhuu lentokone kapteeni Huo Patossu. Meillä onkelma. Yksi lapsi ei saada oikea ruoka ja nyt tahto minä kysy onko kellä mukana makkara. Saa olla grillatu tai ei grillatu.

Kapteeni puhui vielä jotain, mutta kaikki puhe hukkui epämääräiseen rahinaan, kuin mikkiä olisi hangattu voimakkaasti jotain vasten. Rahinaa jatkui melkein viisi minuuttia ilman, että kukaan olisi puuttunut asiaan.

- Minä paha, siis anteeksi stuertti kävi ohjaamossa, kapteeni pahoitteli rahinan loputtua. – Minä myös toinen ilmoitus. Mokkamaa lentokenttä suljettu. Siellä ajeta paikallinen kiihtymysajo autolla. Me laskeutu sotilaskenttä ja yksi juttu. Henkilökunta jaka teille musta paperipussi, laitta ne päähä ja astua alas kone. Ei saa nähtä mitä ulkona on.
- Tässä on kyrsää, missä se makkaraa vailla oleva riesa on? Keijo korotti ääntään HK:n sininen kädessään.

Rääkän koko perhe kääntyi katsomaan selkänojien yli mitä Keijo heille tarjosi. Eino isukki katsoi paljaaksi kuorittua HK:n sinistä sen näköisenä että meinaa oksentaa. Hänen vaimonsa sen sijaan näytti siltä kuin olisi aina halunnut noin isoa makkaraa. Pieni Tahveli poika tuijotti ääneti makkaraa ja kaiveli samalla nenäänsä.

- Voi Eino mussukkakultapienilussukkahöpöpöpömassukkani, voisitko sinä ottaa tuon makkaran ja käydä lämmittämässä sen pojallemme.
- Mutta rakas nupunössökkänihanimussukkani, tuohan on aivan liian makkaramainen pojallemme, tuolle herkälle pienoiselle piltillemme.
- Meidän pitää vain kohdistaa kaikki positiivinen energiamme tuohon makkaraan, niin kyllä se antaa Tahvelillemme sen mitä makkara hänelle lauantaisin antaa.

Eino otti vastaan tarjotun makkaran ja katosi lentokoneen takaosaan. Hilja söi hiljaa ateriaansa, kainalossa olevaa muoviankkaa tasaiseen tahtiin vingauttaen. Hänen avaamansa kosteuspyyhkeet saivat aikaan sen, että hänen ympärillään oli kovin steriili tunnelma. Ahti oli saanut ruokailun päätökseen ja päätti sen kunniaksi vaihtaa päähänsä uuden pipon.

- Tadaa, upea, eikö olekin, hän kääntyi Hiljaa kohti.
- Jaskalta loppuivat panokset, Hilja tavasi pipon tekstin.
- Niin, mutta se oli silloin, nyt se on käynyt taas kaupassa.
- Teidän naapuri, arvatenkin.
- On, mistä arvasit? Ahti innostui.
- Eikö sinulla ole mitään muita pipoja kuin tuollaisia naapureista kertovia?
- Käykö tämä?
- Maija murjoi metron, mikä tuokin nyt on?
- Ei se ole meidän naapuri, se on serkkutyttö Helsingistä ja sillä on aika paha alkomahooliongelma.
- Minun täytyy lopettaa puhuminen, alamme kohta laskeutua. Pitää mennä valmiiksi sellaiseen asentoon, ettei selkäranka tule niskasta ulos koneen tömähtäessä lentokenttään.

Samalla hetkellä tarjottimet kerättiin pois. Stuertin kuulutuksen mukaan tarjolla olisi ollut kahvia ja teetä, mutta kun joku idiootti oli unohtanut ne lentokentälle ja toiseksi, aterian tarjoileminen oli kestänyt niin pitkään, että kapteeni aloittaisi kohta laskeutumisen. Myötätuuli ja toisen lentokoneen imussa lentäminen oli kuulemma lyhentänyt lentoaikaa puolella tunnilla.

- Eino rakkaanipululutusenikirppupirppuseni, oletko huomioinut, ettei poikamme ole saanut syötyä vielä makkaraansa loppuun? Maisali tiedusteli mieheltään.
- Kultaseni, olen huomioinut sen ja yrittänyt kohdistaa poikaamme lisää positiivista energiaa.
- Eino lupupupuhöpölöpökkäni, olisikohan sinun tehtävä asian eteen jotain, sillä minusta tuntuu, ettet sinä yritä tarpeeksi.
- Minä kuorin vielä yhden mandariinin.
- Näin juuri Eino, positiivisesti ja kaikki on kohta paremmin.

Kuin ihmeen kaupalla pieni Tahveli sai syötyä makkaransa ennen kapteenin kuulutusta laskeutumisen alkamisesta. Laskeutumisen aikana Hilja lausui jotain mantraa ja pyöritteli silmiään sekä nosteli polviaan, jotta ne olisivat vetreät koneen hajotessa kappaleiksi maahan osumisen seurauksena. Keijo teki suunnitelmia ensimmäisen ihan oikean maissa otettavan lomakännin suhteen, joka ei tulisi olemaan mikään poikasten hentoinen humala, vaan ison aikuisen miehen tajunnan poistava sikakänni. Ahti jännitti sitä millainen tuo uusi lomapaikka mahtaakaan olla ja saako hän millaisen asuinkumppanin. Toivottavasti se ei ole mikään heikko ihminen, sillä hän vahvana oman tiensä kulkijana oli aika kova luu kenelle tahansa muulle ihmiselle. Rääkän perhe puristeli käsissään mandariinin kuoria, positiivisen lomamatkan toivossa.

Lentokoneen laskeuduttua kentälle, lentoemännät jakoivat kaikille mustat paperipussit, toivottaen hyvää lomaa ja muistuttaen, että pussi on hyvä ottaa pois päästä rannalla jos halusi ruskettua kasvoista.