etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

6.9.2009

Lada-Marjatta

Sateinen keskiviikkoaamu ei huonontanut millään tavalla autoliikkeessä vallinnutta ilmapiiriä. Kello oli vähän ennen avaamisaikaa ja pöydän ääreen oli kokoontunut kymmenkunta henkilöä, kaikki miehiä. Keskelle pöytää oli levitetty lehti, jonka keskiaukeamalla auton keulan edessä seisoi isokokoinen nainen jalat riettaasti levällään. Mies toisensa jälkeen katsoi tuota minihameisen naisen kuvaa ja hymyili.

- Huomenta kaikille, te onnettomat! kajahti samassa ovensuusta karhealla naisen äänellä.
- Marjatta, pääsit sittenkin lehteen, toimitusjohtaja Jurpo Urpana ryntäsi naista vastaan käsi ojossa.
- Nuuh, Marjatta nuuhkaisi nopeasti miehen kättä, ennen kuin kätteli tätä.
- En edes kysy, toimitusjohtaja totesi naisen tempusta.
- Toisen vitun hajuista kättä en kättele, että siinä sinulle vastaus, herra joka ei koskaan mitään kysy.

Sen enempiä rupattelematta parivaljakko suuntasi pöydän ääreen ja miehet järjestivät Marjatalle istumapaikan, liikkeen tukevimman jakkaran. Marjatan mukaan pienet miehet ovat kuin heikkoja jakkaroita, varovasti käytettynä ne kestävät kerran, mutta siinä se sitten olikin.

- Hyvä kuva, joku voisi luulla luonnossa nätiksikin, porukan sikamaisin, Keijo, ilmoitti kuvaa sormella tökäten.
- Olen sentään johtava myyjä, Marjatta vastasi ja kaivoi tilinauhan käsilaukustaan. – Siinä teille köyhät pallinaamat, katsokaa mitä Lada-Marjatta tienaa autojen myynnillä!
- Minä en voi tajuta miten sinä Marjatta myyt niin hyvin noita Ladoja, eihän niitä ole kuin kahta mallia, Nivaa ja 117, nuori myyjäharjoittelija untuvaposki Anssi ihmetteli kahvia siemaillessaan.
- Helppoa kuin miehen nieleminen, auton omituisuudet kun löytyvät miehestä, iiihhihhiii!
- HUI! Älä tee enää noin, myyntipäällikkö Arvo pyysi.
- Mitä pahaa, vähän nauran?
- Iso nainen ja noin terävä ääni, pelottaa, Arvo lähes kuiskasi.
- Hyvä kuva, Marjatta ihasteli omaa kuvaansa auton keulan edessä.
- Köh, tuota, olisit voinut seistä siinä naama kameraan päin, toimitusjohtaja ryki vaivautuneesti.
- Mitä väliä, miehethän näitä automainoksia katselevat ja varsinkin Ladan, tästähän voi joku takametsien nouseva tähti saada vaikka stondiksen.

Kuva Marjatasta oli tosiaan uuden autolehden keskiaukeaman mainoskuva heidän myymästään maasturista. Marjatta oli onnistunut puhumaan erään toimittajan ympäri tuohon mainokseen kahden kossuputelin avulla. Ainoastaan lehtikuvaajaa oli pitänyt vähän uhkailla, se kun oli yrittänyt vedota ties mihin kirkon uskonoppien ja oman maineensa välillä.

- Mitä mieltä sinä Marjatta olet miehistä, meistä luomakunnan kuninkaista? Porukan sikasovinisti Keijo aukaisi turpean turpansa.
- Alle satakiloiset tulisi sijoittaa lastentarhoihin tai sinne BB-taloon kaiken kansan töllättäväksi. Sitä isommat tapaukset voinkin sitten itse testata.
- Sinullako on muka paljon kokemusta miehistä? Keijo jatkoi.
- Olen käynyt armeijan, kokemusta on.
- E-et varmaan ole, eihän sinun aikana vielä naiset päässyt inttiin, Anssi untuvikko puuttui keskusteluun tuoreena armeijan käyneenä.
- Sotkussa kuusi vuotta putkeen, siinä on kaksitoista kertaa pitempi palvelusaika mitä nykyisin puoli vuotta, minkä te natiaiset suoritatte, iiihhihhiii!

Vakuuttaakseen nuorukaisen, Marjatta kertoi pari hyvin seikkaperäistä tarinaa omilta "armeija" vuosiltaan. Nuori mies kuunteli vanhempaa naista posket punaisina, kuin olisi ollut saamassa läksytystä kotikylänsä vanhalta kirkkoherralta, jolta nuorempana pölli omenoita huonoin seurauksin.

- Millainen kiesi se meidän naperolla on, vai ajatko yhä isukin Corollalla? Marjatta leperteli.
- Fiat Tipo, mutta vaihdan sen kyllä jossain vaiheessa johonkin, vaikka Alfa Romeoon tai Lanciaan.
- Hei, joku asiakas ajoi pihaan, pomppasi Arvo ylös pöydästä. – Nyt äkkiä tekemään jotain ja Marjatta, ota sinä tuo asiakas käsittelyysi, näyttää olevan rahamies.

Marjatta ja muut tekivät, kuten heidän esimiehensä käski. Muut alkoivat tehdä päivän töitään ja Marjatta otti sisälle astuvan asiakkaan käsittelyyn. Ennen kuin tukevahko mies oli kerinnyt sanoa juuri mitään, oli hän tyhjän pöydän äärellä kahvimukin ja pullapalan kanssa, Marjatan istuessa häntä vastapäätä.

- Autoa vaihtamassa vai ilmaa pilaamassa? Marjatta tiedusteli.
- Kröööh, anteeksi, että kuinka? Mies oli tukehtua pullakahviinsa.
- Ajoit hienolla kärryllä pihaan, mitä mielessä?
- Audi on hieno auto, varsinkin tuo joka kulmasta raapiva farkku.
- Miten nuo omat farkut, kuopiiko molemmissa lahkeissa vaan pelkästään toisessa?
- Kröööh, ny-nyt en ymmärtänyt.
- Jutellaan paremmin, kun olet juonut kahvin, ei kait sitä mieheltä voi enempää vaatia yhdellä kertaa.

Mies katseli varovasti tuota isoa ja hieman pelottavaa naista, mutta teki kuten amatsoni oli sanellut. Saatuaan kahvin loppuun, hän asetti kertakäyttömukin varovasti pöydälle ja nosti katseensa kohti naista.

- Vie roskikseen, et varmaan tuonut äitiäsi mukana, Marjatta kuikisteli pihalle pysäköidyn Audin suuntaan.
- En toki, mies nousi pöydästä ja vei pahvimukin roskikseen.
- No niin, mennäänkö asiaan? Marjatta kysyi.
- Autoa tulin ostamaan tai vaihtamaan, tuo Audi tuolla, mies viittoili pihalle.
- Niin, että nelivetoko ei enää riitä, koska itsekin tulee kontattua housunpolvet puhki parissa viikossa kun putki ei katkea edes laikkakoneella?
- E-ei siitä ole kyse ollenkaan, kun tuota meni työpaikka alta ja pitää saada jostain velaton auton.
- Joit siis työpaikan ja nyt eukkokin on ilmoittanut lähtevänsä bussikuskin mukana Keravalle?
- No ei ja ei. Eukko on kotona tai siis töissä, eikä ole lähdössä minnekään, minulta meni vain työpaikka.
- Sait sentään pitää työpuvusta puolet, tuon takin, Marjatta osoitti miehen päällä olevaa takkia.
- Irtotakki, ei se ole puvusta.
- Annahan autosi avaimet, soitan meidän vaihturipuolen pojille, että saavat arvioida tuon autosi.

Mies teki, kuten pyydettiin ja Marjatta otti käteensä puhelimen. Jostain syystä kukaan ei suostunut vastaamaan hänen soittoonsa, vaikka nainen antoi hälyttää puhelimen ties kuinka pitkään. Puhelu ei siirtynyt keskukseen, sillä se oli laman vuoksi lakkautettu jo keväällä. Jotkut kiinalaiset olivat käyneet hakemassa puhelinkeskuksen pois ja samaan kyytiin lähti myös keskusta hoitanut nainen. Keskustäti lienee nyt jossain Sanghaissa paremmissa duuneissa, jotain sellaista siitä hänen lähettämästä postikortista oli käynyt ilmi.

- Haloo, kuka siellä on, Esko, Veikko vai se yksi paska? Marjatta karjui puhelimeen. – Haet nyt asiakkaan auton avaimet minulta ja tarkastatte sen auton, nainen jatkoi karhealla linjallaan.

Parissa minuutissa paikalle ampaisi nuori mies haalareissa, selittäen jotain, että hänellä olisi muutakin tekemistä kuin arvioida vaihtoautomyyjien puolesta autoja.

- Et sitten tumputa siinä autossa, se on neliveto ja pellin alla on toinen urpo.
- Täh? Asentaja jäi katsomaan naismyyjää suu auki.
- No toinen istuu tuossa! Nainen osoitti auton omistajaa. – mene jo, eivät ne Audinkaan pellit ikuisuutta kestä, kun tuo sinun lähteminen meinaa kestää ikuisuuden.
- Onko tuo teidän kuva? Audin omistaja oli nyt huomannut lehden keskiaukeaman kuvan.
- Kyllä se on, mutta jos persettä olet vailla, niin pukeutuminen pitää ainakin hoitaa kuntoon, en voi sietää sitä, ettei mies älyä miellyttää naista.
- Hy-hyyyvä on kuuuuva, mies venytti puhetta järkyttyneenä naisen puheista.
- Puhevika ei myöskään paranna piparipurkille pääsyä. Kannattaa pitää mielessä, että puhevikainen mies on kuin käyntihäiriöinen Lada, paljon se lupaa omasta mielestään, mutta vastapuoli ei ymmärrä mistä on kyse. – Osaatko korjata autoa tai tehdä muita miesten hommia?
- En minä korjaa autoja, se on duunareiden hommia!
- Ai jai, taitaa jäädä sitten se kostea torttu usein haaveeksi, me naiset kun ymmärrämme vain käsistään kätevien miesten päälle, Marjatta pyöritteli päätään. – Kahvinkeittoon en miestä kaipaa, sen hoitaa Mokkamestari.

Heidän vielä keskustellessa, vaihtoautomyyjä palautti huollon asentajan hakeman auton ja kertoi siitä hyvitettävän 25 000 euroa, kun on niin tuore ja hyväkuntoinen peli. Auton omistaja oli siitä ilmoituksesta enemmän kuin iloinen, sillä hän oli kuvitellut autonsa arvon korkeintaan kahdeksi kympiksi, kun on tämä lama.

- Mitenpä menetit työpaikan, että osaan itse varoa? Marjatta tiedusteli asiakkaalta.
- En suostunut istumaan firman toimitusjohtajan polvelle sen huoneessa, mies painoi päänsä alas.
- No voi helvata, minä istuisin joka päivä, mutta toimari ei halua. Taitaa olla näin meidän kesken sanottuna hieman tikapuihin päin kallellaan, niitä se on käynyt jo pari kertaa rautakaupassa hiplaamassa, Marjatta sipisi.
- Niin, ei se Niko nyt niin vastenmielinen ollut, mutta että sen polvelle, ei helskuta, mies pyöritteli päätään.
- Missä firmassa olit töissä?
- En minä sitä sano, mutta myyntihommia miehisellä alalla.
- Myitkö kaljaa DTM:ssä?
- En, isossa kansainvälisessä firmassa metalli- ja kaivostuotteita.

Viimein oltiin siinä tilanteessa, että Marjatta lähti esittelemään miehelle mitä heillä oli tarjota. Se oli aika nopea toimenpide, sillä uusia automalleja oli tarjolla vain neliveto ja farmari. Asiakas ihmetteli sitä hetken, mutta Marjatan palopuheen ja miehen perseen kourimisen jälkeen myös asiakas oli vakuuttunut siitä, ettei maailmassa tarvita kuin kaksi hyvin suunniteltua automallia, nimittäin neliveto ja farmari, muut ovat kaarnanjärsijöiden propagandaa.

- Kiihtyykö tämä miten hyvin? Mies taputteli nelivedon kattoa.
- Ihan yhtä hyvin kuin sinäkin, et vaikuta kovin nopeasti lämpenevältä.
- Entä kulutus?
- Aika lailla yhtä juoppo taitaa olla, viihdytte taatusti yhdessä.
- Entä huiput, pääseekö tällä motarilla muiden ohi?
- Kyllä se on kuulkaas niin, että tämä auto on enemmän kotonaan suomalaisessa kuraojassa syyssateilla kuin saksalaisella sileällä moottoritiellä, ihan kuin herra itsekin. Tämän voi myös jättää pubin eteen perjantai-iltana, ilman pelkoa, että sitä kukaan varastaisi viikonlopun aikana.
- Niin, onhan se tietysti totta tuo.
- Lähtikö se kuppa Töölöstä nopeasti? Marjatta katsoi miestä silmiin.
- No ei kait, luulisin.
- Sitten sinäkin kerkeät vielä mukaan tällä nelivedolla. Tällä autolla statuksesi asettuu juuri oikeaan asemaan, ei tule sellaista ylilyöntiä omituisuuksien suhteen, siis kummallakaan.

Audi-mies päätti, että mitä sitä asiaa enää kiertelemään, vaan laitetaan uusi nelivetoinen peli tilaukseen ja saadaan sitä kautta velkainen Audi muutettua velattomaksi neuvostonelivedoksi.

- Tuota, saako tähän mitään lisävarusteita, jotain ulkonäköjuttuja? Audi-mies havahtui siinä vaiheessa, kun naismyyjä alkoi kirjoittaa tilaussopimusta.
- Sähkövinssi, lumiketjut, vetokoukku ja taakkateline.
- Eikö muuta, siis korisarjaa tai spoileria?
- Radio kyllä kannattaa ottaa. Ei vaikuta ulkonäköön, mutta ei tarvitse laulaa itse.
- Eikö muuta?
- Ei, kuten sanoin, auto miestä myöten, molemmat yhtä köyhiä varusteluiltaan.
- Niin kait se sitten on. Mitä se kustannuspuoli tulee olemaan, kun on sitä vanhaa velkaa.

Marjatta otti miehen auton rekisteriotteen ja soitteli sen jälkeen pari puhelua. Hetken päästä oli auton vanha velka selvillä ja uuden hinta laskettu varusteineen ja toimituskuluineen.

- Saat kassasta kymmenen euroa, vai otatko sillä rahalla jotain lisävarusteita, meillä on lasinpesuneste nyt tarjouksessa?
- O-otan sen kympin.
- Sitähän minäkin, ostat sillä siis uuden tiskiharjan ja tiskiainetta ja menet kotiin yllättämään vaimokullan.
- E-en minä nyt sitä, mies katseli silmät suurina naismyyjää.
- Olet kyllä yhdellä tapaa hankala tyyppi. Et siis halua miellyttää naista millään tapaa. Yrittäisit hyvä mies parantaa tapojasi, tai vaimosi menee istumaan sen Nikon polvelle.
- Tankata ajattelin, et kait myy sitä tankki täynnä.
- Tule meille illalla kylään, niin tankataan se aamulla firman kortilla, Marjatta hymyili oikein nätisti.
- Ei, se ei käy!
- Minulla on kasattavana iso kirjahylly, kait nyt sen verran osaat miesten hommia tehdä. Saat kuule kasata sen ihan housut jalassa.
- Ai jaa, minä kun luulin...
- Että antaisin panna, ehei kuule Niva-miehille anneta kuin lämmintä kättä ja hitaat lähdöt, kun ei sen autokaan kiihdy mihinkään.

Vaikka Marjatta yritti vielä lirkutella ostajaa kirjahyllyn kasaamiseen, ei mies lämmennyt siihen. Paperit saatiin kuitenkin tehtyä ja auton vaihtoajankohdaksi sovittiin seuraava lauantaipäivä, autoja kun oli varastossa ja värin suhteen ostaja oli hyvin suvaitsevainen. Se sai olla mikä tahansa, paitsi valkoinen.

- Kiitos, oli...tuota erikoista tehdä kauppaa kanssanne, mies kätteli Marjattaa vielä liikkeen ulko-ovella.
- Ei sitten enää mitään sakkolihaa Audin takapenkille, se on käytännössä liikkeen omaisuutta, Marjatta heristeli sormeaan.
- Ei ja ajan varovasti.
- Hienoa saada taas yksi mulkku kuorestaan, iiihhihhiii!
- Täh?
- Mies kuoriutuu Audistaan, positiivista kehitystä. Lada, se vasta on tosimiehen auto, ei tarvitse pelätä, että lompakolle tulee loisia.
- Niin kait, no näkemiin ja lauantaina tavataan, mies heilautti kättään ovella ja poistui pihalle.

Samassa toimitusjohtaja Jurpo Urpana singahti kopistaan, kuten myös muut myyjät. Lada-Marjatta oli jälleen tehnyt sen, eli myynyt uuden auton ja saanut erinomaisen vaihdokin, joskin melkoisen kalliin. Jostain syystä toimitusjohtajan naama oli synkkä, kun hän asteli Marjatan luo Metro-lehti kädessään.

- Olet siis tämän kommentin takana! Hän osoitti lehdessä olevaa tekstiä.
- Totta perse, niin leveä kuin se vaan minulla on.
- Miten minä nyt tämän sanoisin, toimitusjohtaja naputteli tekstiä sormellaan. – Olet ottanut aika jyrkästi kantaa asioihin.
- Totta joka sana, Marjatta vakuutteli.
- Oikeastaan tämä on rohkeasti sanottu, että "mies on naista kohtaan lämmin vain saunassa", tottahan tuo on. Perkele, noin rohkea nainen sietää saada palkankorotuksen ja pidä vaikka viikko ylimääräistä lomaa, toimitusjohtaja intoutui lupaamaan.
- No perkele, sitä se minun kutiainen tiesi, että kyllä kannatti sanoa mielipide Metro-lehden tekstiviestipalstalla, Marjatta hymyili leveästi.