etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

7.1.2006

Krapula-aamu

- Kultaa, huhuu, missä ne Mersun avaimet ovat? Oletko laittanut ne taas työsalkun sivutaskuun, kuului outo naisen ääni ihanan pornounen päälle.

Avasin silmäni ja huomasin tuijottavani peittoon. Hetkellisen päänsäryn säestämän kelailun jälkeen totesin peiton olevan jonkun toisen, sillä omani ei tuoksunut todellakaan näin puhtaalta. Pitäisiköhän peitot vaihtaa kymmenen vuoden välein? Ajatukset eivät oikein päässeet peittoa pidemmälle, sillä päässä tapahtui jotain sellaista, mitä siellä tuppasi tapahtumaan aina viikon tenuttelun jälkeen. Kauheasta olosta huolimatta päätin kuunnella hetken aikaa tilannetta. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun olin herännyt jossain muualla kuin himassa. Kokemus oli opettanut varovaiseksi. Kerran oli kimpussa ollut viisipäinen tenavalauma ja toisen kerran kiimainen uroskoira, joka ei uskonut edes nyrkkiä, vaan yritti olla hellä koiramaisella tavallaan peräti kaksi tuntia.

- Äitii, tuolla makkarissa nukkuu joku homo, kuului tällä kertaa tenavan äänellä.

Ei saatana, mihin hiton vähemmistön leirille tässä on jouduttu, oli ensimmäinen ajatus tuon kuultuani. Kokeilin varovasti alapäätä ja tajusin kalsareiden olevan poissa. Mitä eilen tai edes toissapäivänä oli tapahtunut, ei ollut vielä tässä vaiheessa kovin selvää.

- Hys, ei toisia saa nimitellä, kuului taas naisen äänellä.
- Niin, mutta se nukkuu isin paikalla. Äiti, onko isi homppeli? lapsi jatkoi.
- Kultaseni, mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?
- Itse sanoit viimeksi isille, että mene vitun homo niiden kavereidesi luokse, lapsi jatkoi.
- Mitäs täällä meuhkataan? kuului nyt matalalla miesäänellä.
- Ne Mersun avaimet – tänne ja heti!
- Joo joo, en taida olla oikein ajokunnossa tänään. Tuli vedettyä tuossa pikkaisen kossukolaa eilen, kun rouva ei suvainnut miehensä käytöstä.
- Mitäs annoit nyrkin heilua, ihan oma vikasi.

Tämän lausahduksen jälkeen asuntoon tuli pitkähkö hiljaisuus. Kuuntelin peitosta kiinni pitäen tilanteen kehittymistä. Päässäni risteili useita ajatuksia, päällimmäisenä se, että missä hitossa minä olin? Kenenkään ääni ei kuulostanut tutulta. Päätin olla vielä täysin hiljaa, vaikka kusettikin niin maan perkeleesti päänsäryn lisäksi. Missä hitossa on lähin vessa? Missä minun kalsarit ovat? Joudunko kenties ryntäämään makuuhuoneesta pelkkään peittoon kääriytyneenä ja toivomaan parasta?

- Kultaseni, nukuitko hyvin viime yönä? miesääni uteli lähes lässyttävällä äänensävyllä.
- Aivan ihanasti, kuten aina miehen vieressä, nainen vastasi.

Voi helvetti! Oli ensimmäinen ajatus tuon kuultuani. Raotin varovasti peittoa ja kurkistin huoneeseen jossa olin. Huone oli normaali makuuhuone ja sen ovi oli kiinni. Tuuletusikkuna vaikutti äkkiä katsottuna kovin pieneltä, ainakin pakenemista ajatellen. Haravoin katseellani huonetta, mutta vaatteistani ei näkynyt jälkeäkään. Oliko tuo äänessä oleva lepakko piilottanut vaatteeni kostoksi?

- Tässähän ne Mesen avaimet ovatkin, nainen hihkaisi.
- Minä taidankin jäädä kotiin, on vähän eiliseen liittyviä asioita kesken, miesääni murahti.
- Älä sitten ole sille liian raju, nainen sanoi.
- Turpiin vaan, kuten ennenkin, mies naurahti pahaenteisesti.

Haroin epätoivoisena lattiaa sängyn viereltä ja kuinka ollakaan, käteni sattui vaatemyttyyn. Nousin hiljaa ylös sängystä ja huomasin ilokseni vaatteideni olevan siinä yhdessä kasassa. Jos pukemiseen meni normaalisti minuutti, puolitin sen ajan nyt vaikka kanuuna oli kauhea. Saatuani vaatteet päälle, jäin istumaan sängylle ja kuuntelemaan mitä asunnossa tapahtuu. Karmeasta kusihädästä huolimatta en ollut varma, haluanko turpaan nyt vai vähän myöhemmin? Suunnittelin jo hätäkeskukseen soittamista, kun oven kahva painui hitaasti alas ja ovi alkoi aueta. Piiloon ei enää kerinnyt, joten vedin syvään henkeä ja päätin kiistää aivan kaiken.

- Kake hei, sä olet jo hereillä, kaverini Sami hihkaisi kalsareisillaan oven raosta.
- Sinä, häh?
- Pätkiikö muisti?
- Missä hitossa me ollaan?
- Tää on mun isobroidin asunto. Me törmättiin siihen eilen kuppilassa ja se pyysi meidät jatkoille tänne. Sä sammuit ja me päätettiin, että voit nukkua täällä niiden makkarissa, kun tuo vessakin on lähempänä eikä tartte kiivetä portaita, Sami selitti.
- Kiitos, olisiko täällä Buranaa, huokaisin helpottuneena.
- Odota, mä käyn kysymässä.
- Tai hei, tulen sittenkin mukaan.

Astuin kaverini perässä avaraan olohuoneeseen. Vaikka huomiokykyni ei ollut parhaimmillaan, tajusin sohvalla istuvan viisi – kuusi – tai seitsemänvuotiaan pojan. Mistä hitosta noidenkin iän tietää? Pentu oli joko seksuaalisesti kieroutunut tai vaihtoehtoisesti oppinut homottelut isommilta räkänokilta. Sami käveli olohuoneen takana olevaan keittiöön. Buranaa odotellessa alkoi äskeinen vessahätä nostaa taas päätään. Kohta se olisi housuissa, ellen tekisi jotain sen hyväksi.

- Vessa, missä? ähkäisin ilmoille tuskaisen kysymyksen.
- Tuossa käytävällä eka ovi oikealla, kaverini opasti.
- Joo, jätä se lääke siihen pöydälle.

Parempi näin, sillä kuset housussa ei ollut kiva lähteä etsimään himaa. Tiedä missä hevonkuusessa me oikein ollaan. Asunto vaikutti isolta ja vähintään kaksikerroksiselta portaiden takia. Onneksi vessa ei ollut varattu, vaan pääsin hyökkäämään sisälle ja suoraan asiaan. Istahdin suosiolla alas, sillä tarvetta tuntui olevan isompaankin toimitukseen. Kaikesta päätellen olin jossain vaiheessa syönytkin jotain älyttömän juomisen lisäksi. Mikä hitto se pistää oikein juomaan hevosen lailla, vaikka viinan kesto viittaa kavereiden mielestä hiireen?

- Jos se mörökölli vielä kerrankin näyttäytyy täällä, niin taon sen taatusti lattiaan, kuului jälleen vieraalla miehen äänellä.

Klups, mörökölli, minäkö? Käteni pysähtyivät kesken kalsareiden noston. Ääni kuului odotettavasti Samin veljelle, mutta miksi hitossa se oli noin vihainen? Harmi, kun muisti ei toiminut, olisin voinut jollain tapaa valmistautua tuon väkivaltaiselta kuulostavan miehen tapaamiseen. Samassa aivoni alkoivat viestittää ajatusta kengistä ja nopeasta paosta paikalta. Olisiko siinä kaivattu ratkaisu? Ennemmin karmea jysäri kuin naama turvoksissa ties kuinka pitkään, ajattelin eri vaihtoehtoja nostaessani farkkuja jalkaan. Samassa vessan oveen koputettiin.

- Tuu jo, broidin peli loppui juuri ja sillä on kuulemma hätä, Sami kailotti turhankin pirteänä oven takana.
- Joo, mitä se pelaa? kähisin takaisin.

Mielessäni vilahti pesäpallomaila ja meikäläisen pää. En tajua mistä se johtui, mutta krapula-aamuisin ei juuri positiivisia ajatuksia irronnut.

- Pleikkaa.
- Siis sellaista pelikonsoliako?
- Äkkiä nyt!

Avasin oven ja astuin pois karmeanhajuisesta vessasta. Toivottavasti Samin veljellä ei toimi hajuaisti, ajattelin horjuessani hikeä valuvana kohti keittiötä ja taivaallista lääkettä.

- Terve, isokokoinen mies tuli tervehtimään keittiön ovelle pelkissä kalsareissa.
- Huomenta, me vissiin tavattiin eilen, kähisin takaisin.
- Joo, olit aika vedossa, joten päätimme, että jäät nukkumaan meidän makkariin.
- Tuota, jäikö meillä eilen jotain kesken?
- Ei tietääkseni.
- Kuulin vain oven läpi, että sulla jäi jotain kesken ja jäit sen takia himaan.
- Ääh, ostin eilen uuden pelin ja se jäi kesken. Muija suuttui, kun hakkasin pelikonetta nyrkillä pieleen menneen pelin takia. Oli vähän pinna tiukalla työasioiden suhteen. Yksityisyrittäjän arki kun on välillä todella rankkaa.

Samassa hän ilmoitti vessahädän olevan siinä pisteessä, että parempi mennä asialle. Äskeinen jutustelu oli poistanut huolistani suurimman osan ja selvittänyt monta asiaa. Otin vielä toisen lasillisen vettä, sillä jano oli melkoinen. Sami oli kadonnut jonnekin, joten menin olohuoneeseen ja istuin sohvalla nököttävän tenavan viereen.

- Terve, heitin ilmoille vaisun avauksen.
- Dorka, sä näytät tosi sairaalta, tenava ilmoitti päätään kääntämättä.
- Pipo tiukalla vai?
- Haista ite piposi, räkänokka jatkoi vinkumista.
- Hei, älä siitä välitä, sen faija valloitti pleikan ja napero on sen takia päre, Sami tuli selittämään sohvan viereen.
- Tuota, minun olisi varmaan hyvä lähteä himaan, siis suihkuun ja sellaista...
- Ok, ihan miten herra haluaa.

Kaivelin samalla taskuja ja totesin siellä olevan neljäkymmentä euroa. Kaitpa sillä nyt kotiin ajaa taksilla, ellemme ole jossain todella syvällä Suomen luonnossa, mietiskelin seuraavaa siirtoa.

- Ei tästä yöpaikasta tartte mitään maksaa, Sami nauroi nähdessään setelit.
- Taksia varten, kun sinne kotiin pitäisi päästä.
- Hyvä läppä, sulla on ainakin huumorintaju tallella, hän alkoi nauraa.
- Jaa, on vai? Miten niin?
- Menet tuosta ovesta ulos, kävelet kaksisataa metriä suoraan, siitä oikealla varmaan saman verran, niin olet himassa.
- Täh?
- Voi mä sen taksinkin tilata.
- Juu, ei tartte, ilmoitin ja könysin ylös sohvalta.

Aloin miettiä Samin kertomaa reittiä ja sieltähän se tämä paikka löytyikin muistin sopukoista. Tämä oli se uusi rivarialue ihan meidän naapurissa. Koska lähikapakka oli aivan päinvastaisessa suunnassa meiltä nähden, ei täällä ollut tullut käytyä aikaisemmin.

- Kaikki hyvin? Samin veli tuli kysymään vessan ovelle, kun vedin takkia päälleni eteisessä.
- Joo, kyllä se tästä. Olo on niin kauhea, ettei se tästä enää ainakaan huonommaksi voi mennä, irvistelin takaisin.
- Ok, otetaan uusiksi joku toinen kerta!

Heilautin kättä veljeksille ja astuin ulos – suoraan vesisateeseen.

- Vettä perkele, keskellä talvea! kirosin ja vedin pipon tiukemmin päähäni.