etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

29.08.2004

Kiina-ilmiö

Pienessä neuvotteluhuoneessa oli hiljaista, vaikka paikalla oli kaksikymmentä henkilöä, eli kaksi kolmannesta Nappitehdas Oy:n henkilökunnasta.

- Meillä on hiljaista, Raimo Vetku, tehtaan johtaja ja omistaja jyrähti.
- Laulanko jonkun ruman rallin, niin saadaan tänne ääntä? Tehtaan koneiden huoltaja Pete kysyi virnistellen.
- Eivät tässä enää pornolaulut auta. Nappien tekeminen täällä Helsingissä on liian kallista, johtaja jatkoi.
- Työpaikat ovat turvattava, luottamusmies Jaska vaati.
- Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia, että saadaan nappien valmistuskustannukset alas ja tuotanto taas kannattavaksi? Johtaja kysyi alaisiltaan.

Porukka katseli hiljaa toisiaan, sillä tieto työpaikan mahdollisesta menettämisestä oli vetänyt ilmeet vakavaksi jo pari viikkoa aikaisemmin. Johtajan sihteerikkö Sofia katseli pomoaan ja mietti mistä löytäisi seuraavan johtajan, joka antaa asua ilmaiseksi keskikaupungin yksiössä. Vaatihan johtaja pieniä palveluksia, mutta se ei Sofiaa haitannut. ATK-tukihenkilö Topi suunnitteli päästävänsä kaikki mahdolliset virukset tämän firman koneisiin jos työt loppuu. Koneiden huoltaja Pete puolestaan päätti vetää perjantain kunniaksi tukevat kännit, kuten aina ennenkin. Nappien tekijä kolmikymppinen Essi suunnitteli näyttävänsä persettä koko tälle pelleilylle.

- Minä tiedän, aletaan käyttää noissa tietokoneissa piraattiohjelmia, niin säästetään lisenssimaksuissa vuosittain huomattavia summia, Pete ehdotti.
- Niin tuota, ne kaikki kyllä ovat jo Viipurin torilta ostettuja, vai mitä Topi? Johtaja sanoi.
- On ne, Topi mutisi näppäillessään uutta hienoa kannettavaansa.
- Tuli tässä vaan mieleen, että minun siinä uudessa kannettavassa on jotain vikaa. Pitäisiköhän se toimittaa takuuhuoltoon? Palkanlaskija Aira kysyi Topilta.
- Eee, takuuhuoltoonko?
- Niin niin, uusi konehan se on.
- Minä katson sitä, Topi sanoi kiireesti, ettei vaan Aira saa päähänsä toimittaa konetta valtuutettuun huoltoon omin päin.

Uusimmat tietokoneet oli hankittu johtajan joltain tutulta sikamaisen halpaan hintaan ja ilman kuittia. Osassa oli ollut joidenkin aivan tuntemattomien ihmisten osoitetietoja, mutta ne Topi oli johtajan pyynnöstä poistanut ennen koneiden jakoa käyttäjille.

- Muita ehdotuksia? Johtaja penäsi.
- Pienennetään nappien kokoa ja nostetaan vähän hintaa, siivooja Martta ehdotti.
- Itse asiassa ne ovat jo nyt niin paljon kilpailijoiden vastaavia pienempiä, että niiden esittelytilaisuuksiin pitää ottaa jo suurennuslasit mukaan, myyntiedustaja Heimo nurisi.
- Alueellistetaan, tuotannon työnjohtaja Eero ehdotti.
- Mitä tuo taas tarkoittaa, napintekijä Riina kysyi.
- Tehdään samalla lailla mitä valtio tekee omille firmoilleen, eli siirretään tämä koko paska vaikka Pieksämäelle, Eero sanoi.
- Miksi Pieksämäelle? Riina ihmetteli.
- Minä olen sieltä kotoisin, Eero vastasi.
- Mitähän järkeä tuossa sitten taas on? Taidat olla ainut joka lähtee firman mukana sellaiseen korpeen. Meillä muilla on siteet täällä pääkaupunkiseudulla, Riina sanoi.
- Niin mutta siellä on halvempi tehdä näitä nappeja, koska tilat ovat halvemmat ja paikkakunnalta saa työvoimaa pienemmällä palkalla, Eero perusteli.
- Minä en muuta minnekään vitun korpeen, Essi kivahti.
- Olisiko tuosta konkreettista hyötyä? Johtaja kysyi Eerolta.
- On on, katsos jos meistä vanhoista työntekijöistä lähtee vain yksi, eli minä, niin saadaan palkkakustannukset uusien työntekijöiden takia todella alas, Eero selitti kotimökin kuva silmissä.
- Entä me muut? luottamusmies Jaska kysyi.
- Onhan teillä se liitto, johtaja vastasi.
- Eihän tätä hommaa nyt näin voi lopettaa, Jaska sanoi.

Johtaja piti Eeron esitystä ensimmäisenä varteenotettavana keinona jatkaa firman tuotantoa tarpeeksi isolla katteella. Toki firma voittoa tuotti, tosin aina vaan vähemmän ja vähemmän maailmanmarkkinoiden painaessa hintoja alaspäin. Johtaja oli tehnyt jo omia suunnitelmia tehtaan jatkamisen suhteen, mutta hän halusi kuulla mitä henkilökunta ehdottaa, jotta voisi sanoa neuvotelleensa asiasta heidän kanssaan.

- Siirretään koko paska Kiinaan, napintekijä Seija sanoi.
- Kiinaanko? Johtaja nikotteli ja valahti jotenkin kalpeaksi.
- Niin niin, sinnehän ne muutkin siirtää toimintojaan, Seija sanoi.
- Ei onnistu, me kaikki jäätäisiin silloin työttömäksi, Jaska ilmoitti.
- Pitää ajatella osakkeenomistajien etua, johtaja sanoi ja naputti pöytää kynällään.
- Entä me? Jaska penäsi.
- Teidän etuahan tässä ajattelen. Te jokainen omistatte yhtiöstä yhden osakkeen ja sitä kautta pääsette nauttimaan parantuneesta tuotosta isompien osinkojen muodossa, johtaja saneli.
- Kolmeen vuoteen ei ole saatu osinkoa ollenkaan, Jaska murisi.
- Siinä näette, kun toiminta ei kannata tarpeeksi, te kärsitte, johtaja hymähti.

Tässä tilanteessa johtaja kiitti itseään, että oli jakanut kolme vuotta aikaisemmin jokaiselle työntekijälle yhden firman osakkeen. Työntekijät olivat silloin vaatineet tuotantopalkkiota hyvin menneen vuoden johdosta ja johtaja ratkaisi asian osakkeiden avulla. Johtaja muisti vielä puheensa, jossa oli sanonut työntekijöiden olevan yhtä suurta perhettä, jonka tuli puhaltaa yhteen hiileen tuotannon turvaamiseksi.

- Minä en osaa puhua kiinaa, sihteeri Sofia ilmoitti huolestuneena.
- Voi kulta pieni, kun sinua ei enää tarvita siellä, johtaja sanoi.
- Hetkinen nyt! Onko tehdas siis menossa Kiinaan? Jaska kysyi.
- Tuota joo, olen tutkinut asiaa monelta kantilta ja mielestäni Hanoi on tällä hetkellä paras paikka tälle tehtaalle, johtaja ilmoitti ylpeänä saavutuksistaan.
- Hanoi? Heimo kummasteli.
- Hanoipa hyvinkin. Sinne on tälle hetkellä keskittymässä Kiinan uusi talousmahti, johtaja loisti tiedoillaan.
- Varmaan aika uusi, Topi hihitteli läppärinsä takaa.
- Niin on, sitä ei sitten kannata levitellä tämän seinien ulkopuolelle, johtaja sanoi ja näytti sormella porukalle, että ovat hiljaa tästä uutisesta.
- Oletko käynyt jo ihan paikanpäällä? Topi uteli.
- Vanhanaikaista, olen tutkinut asiaa netissä ja sieltä kuule löytyy kaikki mahdollinen tieto. Löysin jopa sellainen yrityksen, joka huolehtii tämän firman siirtämisestä Hanoihin, johtaja selitti strategiaansa.
- Mistä muka sellainen yritys löytyi? Topi penäsi.
- Ei ainakaan täältä kalliista Suomesta.
- Kerro nyt! Topi kinusi.
- Nigeriasta.
- Ei voi olla totta, Jaska puuskahti.
- On se, olen maksanut jo etumaksunkin firman siirrosta. Sieltä pitäisi tulla jo ensiviikolla miehet kantamaan koneita.
- Jo ensi viikolla? Miten meidän käy? Jaska kiristeli hampaitaan.
- Vittu, mulle riitti, Essi sanoi ja nousi seisomaan tuolilleen selkä johtajaan päin.

Essi päätti tehdä sen mitä oli jo aikoja sitten uhannut, eli näyttää persettä koko tällä touhulle. Essi ei paljon kainostellut ja kun vielä oli muodot kohdallaan, niin niitä kehtasi näyttää vaikka johtajalle. Essi avasi farkkujensa napin ja vetoketjun ja laski ne pikkuhousujen kanssa nilkkoihin.

- Tämä touhu on täysin perseestä, siis täältä juuri, Essi sanoi ja pyllisti johtajaan päin seinästä tukea ottaen.
- Eipä ainakaan tuon takia kannata tehdasta tänne jättää, johtaja murahti Essin takapuolta tuijottaessaan.
- On se ihan naitavan näköinen, Topi mutisi itsekseen ja kiirehti näppäämään siitä kuvan kamerapuhelimellaan.
- Tämä perse lähtee nyt aivan muihin hommiin, Essi sanoi ja veti housut takaisin jalkaansa.

Tämän sanottuaan Essi laskeutui alas tuolilta ja poistui taakseen vilkaisematta neuvotteluhuoneesta. Hänellä tosin oli jo uusi työpaikka tiedossa erään tuttavan firmassa, joten hän ei menettänyt mitään tällä tempauksellaan. Tulipahahan ainakin tehtyä se mitä oli aina aikonut.

Essin poistuttua neuvotteluhuoneesta, johtaja ilmoitti irtisanovansa koko porukan tehtaan Kiinaan siirtämisen takia ja poistui itse sen jälkeen nopeasti paikalta. Johtajan poistuttua huoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus. Ainoa ääni oli Topin tietokoneen näppäily. Hän oli jo kerinnyt siirtää Essin paljaan takapuolen kuvan tietokoneelleen ja lähetti sitä nyt kavereilleen. Pian myös muut paikallaolijat nousivat ylös ja poistuivat yksi toisensa jälkeen. Kaikki jäivät odottelemaan sitä ensi viikolla alkavaa tehtaan tyhjentämistä.

Kului kuitenkin viikko ilman, että mitään konkreettista tapahtui. Meni vielä toinen viikko tuotannon jatkuessa vanhaan malliin. Johtajaa ei ollut näkynyt koko aikana tehtaalla, eikä hän myöskään vastannut kännykkäänsä. Kolmen viikon päästä johtaja oli paikalla kahvihuoneessa ensimmäisten työntekijöiden tullessa töihin.

- Nytkö se on menoa? Pete kysyi kahvia hörppivältä johtajalta.
- Voi perkeleen perkele, johtaja kirosi.
- Onko joku asia kenties huonosti? Peten perässä tullut Topi kysyi.
- Eikö teistä taulapäistä kukaan voinut sanoa, ettei Hanoi missään Kiinassa ole? Johtaja murisi.
- Et kysynyt, Topi hihitteli.
- Tuliko siitä kenties jotain ongelmia tehtaan siirtämisen suhteen? Pete naureskeli.
- Ei tässä mitään muuta olekaan, kuin niitä perkeleen ongelmia, johtaja huokaisi.
- Voi voi, kyllä nyt varmaan harmittaa, Jaska ilkkui.
- No niin harmittaa. Ensin ne saatanan Nigerialaiset huijasivat satatuhatta euroa itselleen. Toinen satatuhatta meni Hanoihin tehtaan tonttiin ja kolmas satatuhatta paloi Kiinan viranomaisten lupiin ja niitä järjestelevän suomalaisen firman palkkioihin.
- Mitä nyt? Jaska kysyi.
- Nyt tehtaalla on Kiinassa toimintaan oikeuttavat luvat, joista tulee sakkomaksuja jos toimintaa ei aloiteta vuoden sisällä. Lisäksi tehdas omistaa tontin Hanoista, josta pitää maksaa jotain saamarin paikallista veroa ja sen päälle sakkoa jos siihen ei aleta välittömästi rakentamaan mitä on aiottu, johtaja manasi.
- Eli vituiksi meni koko Kiina-ilmiö tällä kertaa, Topi hörähti.
- Ei auta, pitää laittaa firman omistuksessa oleva jahti myyntiin, jotta saan maksettua Kiinan ja Vietnamin sakkomaksut ja peruttua kaikki systeemit, johtaja voivotteli.
- Miten työpaikat täällä? Jaska penäsi.
- Hommat jatkuvat nyt kahdessa vuorossa. Lasketaan hinnat samoihin kilpailijoiden kanssa ja palataan tekemään samankokoisia nappeja heidän kanssaan, johtaja ilmoitti ja poistui kohti omaa huonettaan.
- Essi lähti sitten aivan turhaan, Riina sanoi.
- Ei minun mielestä, Topi mutisi itsekseen puhelimensa taustakuvaa vilkuillen.