Pitkä musta amerikkalainen auto lipui hiljaa pitkin kaupunkiin johtavaa tietä. Auton nopeus herätti närää muissa autoilijoissa. Tiellä oli satasen nopeusrajoitus, mutta tämä musta auto ajoi korkeintaan kolmeakymmentä ja vielä vasenta kaistaa. Suurin osa autoilijoista ohitti auton oikealta ilman valojen vilkuttelemista. Muutama autoilija yritti valoja vilkuttamalla ja torvea soittamalla saada tämän auton vaihtamaan kaistaa mutta turhaan. Musta auto jatkoi itsepintaisesti samalla nopeudella kohti kaupunkia.

Eräs valkoisen Volvon kuljettaja ei tyynyt ohittamaan tätä autoa, vaan liimautui aivan mustan auton perään. Volvon kuljettaja ihmetteli mustan auton omituista rekisterikilpeä. Siinä oli pelkästään teksti ”BLACK”. Volvon kuljettajan mielestä se oli jonkun juuri Suomeen Amerikasta muuttaneen nousukkaan kotkotuksia. Hän oli sitä mieltä vahvasti, että tuollaiset apinat pitää pistää kerrasta ruotuun, etteivät ne ala kovin kukkoilemaan. Koska takana roikkumisesta ja valojen vilkuttelemisesta ei ollut mitään apua, hän käänsi autonsa keskikaistalle ja ajoi aivan mustan auton viereen. Koska nopeus oli niinkin alhainen, hän uskalsi ajaa aivan mustan auton vierelle. Pettymys oli kuitenkin valtava, auton kaikki lasit olivat niin tummat, ettei niistä nähnyt ollenkaan sisälle. Vaikka hän ajoi hieman auton etupuolelle ja koetti katsoa tuulilasista, ei sisälle näkynyt. Tästä Volvon kuljettaja teki johtopäätöksen, että kyseessä pitää olla todella nopeasti rikastunut jenkkiapina. Viimeisenä keinona hän avasi sivulasin ja alkoi huutaa.

- Vitun jenkkiapina, mene takaisin kotimaahasi. Täällä ei kaivata tuollaisia nousukkaita teitä tukkimaan.

Musta auto jatkoi matkaansa, eikä Volvon kuljettaja saanut mitään vastausta huutoonsa. Volvon kuljettajaa alkoi ottaa jo todella päähän tuollainen raggarointi yleisellä tiellä. Otsasuoni oli jo pullistunut päässä siihen pisteeseen, että viereiseltä penkiltä käteen sattunut puolenlitran limsapullo singahti ulos sivuikkunasta ja osui mustan auton kylkeen. Samalla, kun pullo tavoitti auton kyljen, avautui mustan auton takalasi ja sieltä kurottautui mustaan hattuun ja mustiin aurinkolaseihin sonnustautunut mieshenkilö.

Ennen kuin Volvon kuljettaja kerkesi reagoida mitenkään, oli mustiin pukeutuneen miehen nyrkki lävistänyt hänen uudenkarhean ruotsinrautansa takasivulasin. Nyrkki viivähti auton sisällä vain hetken, avautuen ehkä sekunniksi. Tämän sekunnin aikana Volvon takapenkille tipahti joku lappu. Nyrkki vetäytyi nopeasti pois Volvosta ja mustan auton sivulasi sulkeutui omituisen nopeasti. Volvon kuljettaja ei kerinnyt saada edes suutaan kiinni, kun musta auto oli poistunut hänen viereltään ja hävinnyt näkyvistä. Oikeastaan mistään ei voinut edes päätellä, että hänen vierellään oli äsken ollut joku auto.

- Voi vitun jenkkirunkku, Volvon kuljettaja kirosi saatuaan puhekykynsä jälleen takaisin.

Volvon kuljettajan oli aivan pakko ajaa tiensivuun ja pysähtyä rauhoittumaan. Lisäksi häntä kiinnosti suunnattomasti, että mitä se jenkkiapina oli takapenkille tiputtanut. Hän noukki paperilapun tärisevin käsin lasisirujen keskeltä. Lappu oli taiteltu moneen kertaan. Viimein hän sai sen auki. Lapussa oli yllättävän paljon tekstiä, siinä luki seuraavaa: ”Nouda se heittämäsi pullo ja vie kierrätykseen tai joudut itse kierrätykseen”.

Volvon kuljettaja luki lapun varmaan kymmenen kertaa, eikä siltikään oikein tajunnut sen sanomaa. Yhdennellätoista lukukerralla hän jäi miettimään sitä, että miten tuohon lappuun oli noin paljon keritty kirjoittaa. Pullon heittäminenhän oli tapahtunut aivan yllättäen ja mustan auton sivulasi oli auennut pullon osuessa siihen. Tämän tajuttuaan häntä alkoi hieman puistattaa koko juttu.

- Ääh, minähän en tällaisin lippuja ja lappuja pelästy, saamarin kaheli jenkkimulkero, hän manaili ääneen.

Saatuaan itsensä taas tasapainoon hän pisti vilkun päälle ja lähti jatkamaan matkaa kotia kohti. Volvo kulki muuten aivan loistavasti mutta takaikkunasta veti vietävästi ja humina oli todella raivostuttava. Volvon kuljettaja mietti hetken poliisille soittamista mutta luopui siitä sen heittämänsä pullon takia. Pullo sai olla hänen puolestaan siellä mihin oli tipahtanut, hän ei sitä hae yhden paperilapun takia. Pitäisiväthän ne kaveritkin häntä aivan hulluna, jos hän alkaisi tuollaisen lapun takia pulloja keräillä. Siinähän olisi mennyt hänen koviksen maine lopuksi ikää. Ajellessaan kotia kohti hän koetti katsella sitä mustaa autoa, jos vaikka se olisi ollut jossain konepelti ylhäällä, kun niin nopeasti lähti. Volvon kuljettaja hymähti sille ajatukselle, että kaikki jenkkiautot ovat onnettomia risukasoja hänen Volvoonsa verrattuna. Onneksi hän sentään oli viisas ja ajoi Volvolla.

Viimein matka oli ohi ja hän pysäköi autonsa kotitalonsa eteen kadulle. Hän asui keskustassa olevassa kerrostalossa vaimonsa Amandan kanssa. Sammutettuaan Volvon moottorin, hän huomasi ison kuorma-auton peruuttavan Volvon vierelle. Kuorma-autossa oli erään ison virvoitusjuomayhtiön tekstit. Jotenkin tuo vaikutti aika oudolta, koska eihän tässä ollut lähelläkään mitään virvokkeita myyvää tai tarjoilevaa paikkaa. Taisi raukka olla eksyksissä, hän hymähti ja nousi autostaan.

- Juuso Räyhä? Kuului kuorma-auton avoimesta ikkunasta kysymys.
- Minä olen, Volvon kuljettaja sanoi hämmästyneellä äänellä.
- Teillä on meille jotain, kuorma-auton apumies jatkoi.
- Ei tietääkseni, Juuso murahti.
- Meidän tietääksemme on, apumies jatkoi sinnikkäästi.
- Menkää vittuun, minulla ei ole teille pelleille yhtään mitään, Juuso karjaisi otsasuoni pullottaen.

Kuorma-auton ovi aukesi ja alas astui haalaripukuinen kaveri. Hän käveli aivan Juuson eteen, katsoi tätä hiljaa hetken aikaa ja sanoi sitten.

- Aina ei voi voittaa.
- Häh? Juuso hämmästeli kommenttia ja huomasi samalla pitävänsä kädessään jotain paperilappua.

Kuorma-auton apumies nousi takaisin autoon ja kuorma-auto poistui paikalta. Juuso jäi katselemaan sen perään pieni moneen kertaan taiteltu paperilappu kädessään. Nyt hänen ajatukset alkoivat olla niin ristissä, että oli aivan pakko mennä portaille ja istahtaa niille. Portailla istuessaan hän taitteli jälleen paperilapun auki ja alkoi sen jälkeen tavailla siihen kirjoitettua tekstiä. ”Minähän varoitin. Olisit uskonut kerrasta. Sinut sekä omaisuutesi kierrätetään”. Taaskaan lapussa ei ollut mitään allekirjoitusta, vain mustalla kynällä käsin kirjoitettu teksti.

- Kierrätä perkeleen idiootti itsesi, Juuso huusi portailla kuorma-auton menosuuntaan päin.

Juuso tunki paperilapun taskuunsa ja nousi kylmältä kiviportaalta. Hän meni ovelle ja alkoi sovittaa avainta lukkoon, kun takaa kuului autonrenkaiden vingahdus. Juuso kääntyi ympäri ja totesi tuijottavansa pitkää mustaa amerikkalaista autoa. Auton moottori oli sammutettuna. Sen oli täytynyt tulla vapaalla rullaten paikalle, koska mitään moottorin ääntä Juuso ei ollut kuullut koko aikana. Vaikka Juusoa hieman pelotti, hän laskeutui portaat alas ja käveli mustan auton vierelle. Hän meni suoraan takaoven kohdalle ja tempaisi sen kahvasta. Kahva kyllä liikkui mutta ovi pysyi tiukasti kiinni.

- Avaa vitun apina, niin saat vielä tilaisuuden maksaa tuon Volvon sivulasin ilman nenän kipeytymistä, Juuso raivosi ja potki mustan auton takarengasta.

Ovi avautui välittömästi ja sieltä astui esiin pitkä mustiin pukeutunut mies. Vaikka Juuso oli pitkä, oli tämä erittäin hoikka mies vielä Juusoa päätä pitempi. Tätä miestä katsellessaan Juusosta alkoi tuntua siltä, ettei nenään lyöminen ehkä olisikaan paras vaihtoehto. Mies käveli Juusoa kohti ja tämä joutui perääntymään muutaman askeleen. Heidän ollessa noin kahden metrin päässä autosta, sen takaovi pamahti voimalla kiinni. Vaikka Juusoa pelotti vietävästi, niin kieli oli silti nokkela.

- Hei lyhtypylväs! Palaako siellä yläpäässä minkäänlainen järjen valo, eli tuleeko sitä rahaa tuosta Volvon ikkunasta?
- Pullo! Mustiin pukeutunut mies murahti matalalla äänellä.
- Kuse pulloos, minä en sellaisia ala tieltä keräilemään, Juuso ärähti täynnä uhoa.

Pitkä mies katseli Juusoa lasiensa takaa ja ojensi hänelle pienen paperilapun. Vaikka Juuson teki mieli heittää paperi maahan ja mennä kotiin nukkumaan, niin uteliaisuus voitti ja hän taitteli jälleen lapun auki. Lapussa luki seuraavaa: ” Kierrätys alkanut, hyvästele autosi”. Juuso tavasi lappua moneen kertaan, eikä silti ymmärtänyt miksi hänen pitäisi hyvästellä autonsa. Juuso nosti katseensa paperista kysyäkseen mustiin pukeutuneelta mieheltä asiasta, mutta siinä ei ollut enää ketään. Musta auto oli vielä tiellä mutta miestä ei näkynyt missään. Nyt Juuso alkoi hermostua todenteolla, tuon miehen täytyi olla joku kummajainen. Juuso käveli Volvonsa luokse ja tarkasti ettei se mies ole mennyt sinne. Tiiraillessaan Volvoonsa, auton vierelle pysähtyi hinausauto. Autosta nousi kaksi isoa kaveria, jotka tulivat Volvon luokse.

- Onko tämä varastettu Volvo ollut pitkäänkin tässä parkissa? Hinausauton kuljettaja tiedusteli.
- Ei tämä ole varastettu, tämähän on minun autoni, Juuso kivahti.
- No niin, siirtykääpä siitä, että saadaan tämä pois tästä ja oikealle omistajalle takaisin, apumies tuumasi Juusolle.
- Minä voin todistaa, että tämä on minun autoni. Avaan tämän omalla avaimellani, Juuso sanoi ja otti taskustaan avaimen.

Mutta vaikka hän kuinka paineli oven avausnappia, niin ovet pysyivät lukossa.

- Patterit varmaan loput mutta kyllä se avaimella aukeaa, Juuso mutisi ja työnsi avaimen lukkoon.

Mitään ei tapahtunut, avain ei edes kääntynyt lukossa. Juuso oli todella ihmeissään, hän ei osannut sanoa enää yhtään mitään.

- Kannattaa ehkä alkaa säästämään, niin saatte tekin joskus ihan ikioman Volvon. Hinausauton kuljettaja tuumasi ja nousi hinausautoon.

Hinausauto peruutti Volvon eteen ja miehet ottivat sen rutiininomaisin ottein hinaukseen. Juuso seisoi hiljaa avain kädessään ja tuijotti jonnekin kaukaiseen tyhjyyteen. Hinausauto häipyi Volvo perässään mutta Juuso tuskin huomasi sitä. Vasta minuuttien päästä Juuso havahtui horroksestaan ja kääntyi katsomaan tyhjää kadunvierustaa. Hän ei voinut uskoa, että hänen omilla rahoilla ostama Volvo oli viety pois, eikä avaimetkaan enää sopinut sen oveen. Pettyneenä hän laittoi avaimet takaisin taskuunsa ja otti sieltä kotiavaimet. Juuso laahusti hitaasti talon viereen ja nousi portaat ovelle. Avainta lukkoon sovittaessaan hän huomasi oveen teipatun paperilapun. Juuso tempaisi lapun irti ja taitteli sen taas auki. Teksti oli tyly: ”Minähän varoitin. Olet nyt kierrätyksessä, sinulla ei ole autoa, vaimoa eikä kotia. Hyvästi!”