- No niin rakkaat työntekijät, olemme kokoontuneet jälleen joka maanantaiseen käskynjakoon tänne Nyhräys Oy:n kahvihuoneeseen, johtaja Ulkku aloitti puheensa tuolilla seisten.

Johtajan lisäksi paikalla olivat sihteeri Birgit, työnjohtaja Alpo, toimiston nuori kesäapulainen Maija ja varastomies Valtteri. Johtaja oli ollut jo tuolilla seisomassa heidän tullessa paikalle.

- Jokohan se kiipesi illalla tuolle jakkaralle? Valtteri sipisi vieressä seisovalle Maijalle.
- Minä kuulin tuon. Nousin tuolille vasta tänä aamuna, joten pahoittelen aiheuttamaani pettymystä, johtaja totesi kuivakkaan sävyyn.
- Mutta johtaja, kaikki eivät ole vielä paikalla Birgit kimitti ja katseli hermostuneena kelloaan.
- Vai niin, kellohan on jo varttia vaille seitsemän, missä ne luuraavat taas?
- Työt alkavat vasta seitsemältä, Valtteri huomautti nenäänsä kaivellen.
- Jaha ja mitään joustoa ei sitten näemmä työntekijöiden suunnalta heru, johtaja narisi ja kirjasi isoon mustaan vihkoon jotain todella tärkeää.
- Jos aloittaisimme vaikka viittä vaille, niin lähes kaikki ehtisivät paikalle, Birgit aneli johtajalta.
- Olkoon, olette sitten illasta vaikka puoli tuntia pitempään töissä, johtaja sanoi ja napautti hyväksymisen merkiksi kynällä mustaa vihkoaan.

Minuutin tuntuivat paikalla olevista todella pitkiltä. Johtaja seisoi suolapatsaan lailla tuolilla ja narisutteli ärsyttävästi kenkiään.

- Mä vielä joskus uitan öljyssä noi äijän kenkärisat, Valtteri sipisi jälleen Maijalle.
- Tsot tsot Valtteri, toisen omaisuuden tuhoamisesta voi joutua vankilaan, johtaja huomautti.

Pikkuhiljaa porukkaa alkoikin valua kahvihuoneeseen. Ensin tulivat Essi ja Kaarina, he olivat töissä nyhräämön pienemmässä hallissa. Heidän jälkeensä paikalle tulivat isommassa hallissa töissä olevat Kaisa, Veera ja Janika, sekä kesätyöntekijä Pekka. Pekka oli päässyt työskentelemään ison hallin tyttöjen kanssa.

- Missä Osku? Johtaja kysyi.

Osku oli Nyhräämön laitosmies ja piti tapanaan tulla paikalle vasta viimeisellä minuutilla.

- Tulee varmaan kohta, Birgit kimitti.
- En aloita uudelleen aamuista puhettani, vaan jatkan siihen mihin jäin, Johtaja narisi kenkiensä kanssa kilpaa.
- Luojalle kiitos, Valtteri hihitteli jälleen Maijalle.
- Valtteri voi varmaan rukoilla jatkossa omalla ajallaan, johtaja huomautti hänelle.
- Aloitetaan jo, työnjohtaja Alpo sanoi ja katseli kelloaan.
- Selvä, onneksi joukossamme on yksi, joka uhrautuu edes hieman firman puolesta, johtaja totesi.
- Kyllä minäkin, Janika sanoi takarivistä.
- Vai niin, katsotaanpa, johtaja narisi ja avasi mustan vihkonsa.

Janika katseli vieressä seisovia työkavereitaan ja puri huultaan, että pitikin mennä avaamaan suunsa taas kerran. Johtaja mulkoili häntä vittumaisen näköisenä lukulasiensa yli ja narisutteli samalla kenkiään.

- Olit viime viikolla maanantaina viisitoista sekuntia liian pitkään kahvilla. Onko tämä uhrautumista?
- Ihan vahinko, kello oli hieman väärässä ajassa, Janika puolusteli.
- Entä sitten tämä? Tulit keskiviikkona töihin niin kevyesti puettuna, että miespuoleisten työntekijöiden työteho laski merkittävästi.
- Oli kuuma ja sitä paitsi minullahan oli vain ylimmäinen nappi auki paidastani, Janika selitti.
- Niin niin, selityksiä kyllä löytyy. Meillä on täällä firmassa erittäin tarkat pukeutumissäännöt ja niitä tulee noudattaa. Ilman sääntöjä joku tulisi kohta perse paljaana töihin. Moraalin rapistuminen lähtee aina pienestä asiasta, Johtaja saarnasi.

Puheenvuoronsa jälkeen johtaja piti pienen tauon ja tuijotti jokaista työntekijää vuoron perään. Samalla Osku käveli paikalle. Kello oli tasan seitsemän.

- Huomenta, enhän vaan myöhästynyt? Hän kysäisi ja katsoi johtajaa suoraan silmiin.
- Kuten jo aikaisemmin sanoin, olette illalla hieman pitempään.
- Ja vitut, millä perusteella? Osku penäsi johtajalta.
- Sillä, että tämän käskynjaon pitäminen meni työajalle. Siitä tulee firmalle ylimääräisiä kuluja, johtaja perusteli kantaansa.
- Epäreilua, Osku jupisi.
- Jos ei talon sääntöjen noudattaminen kiinnosta, niin käy kassan kautta. Tänne on tulossa satoja laitosmiehiä sinun paikalle ja vielä pienemmällä palkalla, johtaja saneli ja naputteli kynällä mustaa vihkoaan.

Oskua tympäisi koko työpaikka mutta nyt ei ollut parempaakaan tarjolla. Palkka oli kyllä ihan kohtuullinen, mutta johtaja täysin perseestä.

- Essi, sinä käyt tällä viikolla kirjastosta kierrossa olevat lehdet, Johtaja sanoi ja viittasi häntä kohti kynällään.
- Perse, Essi kirosi, sillä häntä tympäisi kuskata lehtiä edestakaisin.
- Perse ei kuulu meidän firmassa kierrossa olevien lehtien joukkoon, joten lukekaa sitä kotonanne, johtaja huomautti kuivakasti.
- Entä kahvit? Birgit tiedusteli.
- Eikö kukaan tuonut? Johtaja hämmästeli.

Kaikki puistelivat päätään ja katselivat toisiaan. Talossa oli tapana, että jokainen tuo vuorollaan paketin kahvia. Kahvi oli loppunut yllättäen perjantaina, eikä kukaan ollut tuonut lisää.

- Onko tämä vittuilua firmaa vai peräti minua kohtaan? Johtaja tiedusteli pirullisella äänensävyllä.

Kahvihuoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, ellei johtajan kenkien narinaa lasketa ääneksi.

- Tulkitsen hiljaisuuden myöntymisen merkiksi ja totean tämän päiväset kahvitunnit peruutetuiksi, johtaja narisi ja kirjasi sen vihkoonsa.
- No eihän niin voi tehdä, Osku parahti.
- Kyllä voin. Se kassan kautta kulkeminen on vielä yksi mahdollisuus.
- Onneksi sentään ruokatunti jäi, Kaarina huokaisi ääneen.
- Siitä tulikin mieleeni, että mikroaaltouuni viedään tänään pois, johtaja ilmoitti.
- Miksi? Osku ihmetteli.
- Olen huomannut, että sen ympärille kokoonnutaan oikein porukalla. Menette yhtä aikaa ruokienne kanssa sen luokse, että voisitte lintsata työnteosta, johtaja luetteli syitä.
- Millä me nyt lämmitetään ruoka? Veera kysyi ujosti.
- Ulkona on vielä aurinkoista, joten jätätte ne eineksenne vaikka aamulla pihalle, niin ruokatuntiin mennessä ne ovat jo lämmenneet.
- Entä jos sataa? Veera jatkoi.
- Pakatkaa ne sateen kestävään astiaan tai pussiin.

Porukan ilmeet olivat aika happamia, sillä nyt oli tiedossa vain kylmää ruokaa lounaalla. Vaikka talossa oli tunnin ruokatunti, ei piha-alueelta saanut poistua sen aikana ollenkaan. Johtajan ja ohjesäännön mukaan oli turvallisuusriski poistua työpaikalta kesken päivän. Joku voisi vaikka jäädä auton alle ja loppupäivän työt jäisivät tekemättä. Tästä syystä talossa ei ollut yhtään autoa, vaan kuljetukset hoiti ulkopuolinen yrittäjä. Pihalla oli ulkonaliikkumiskielto sen aikaa, kun tämä yrittäjä joko toi tavaraa tai haki sitä. Johtaja avasi sähköllä toimivan portin omasta huoneestaan auton tullessa ja painoi samalla sireenin nappia ulkonaliikkumiskiellon merkiksi. Lehtien hakeminen kirjastosta piti luonnollisesti tapahtua omalla ajalla.

- Ai niin, niitä kirjaston lehtiä ei saa lukea vessassa. Siinä menee taas tehokasta työaikaa hukkaan. Lukekaa ne lehdet työmatkalla bussissa, johtaja ilmoitti narisevalla äänellään.
- Entä jos kulkee omalla autolla? Osku tiedusteli.
- Jos on varaa ostaa auto, niin silloin voi tilata ne lehdet kotiin ja lukea vaikka siellä.
- Joo joo, Osku mutisi.

Johtaja katseli työntekijöitään ja mietti miksi on saanut vaivoikseen moiset riesat. Tuo paskasakki vaan purnaa ja valittaa jatkuvasti. Tekisivät työnsä kunnolla, niin voivat joskus vaikka päästä johonkin johtavaan asemaan. Hän olisi mielellään antanut kenkää koko sakille, mutta nykyisin uudet työntekijät ottavat aina liittoasiat puheeksi. Tässä talossa ei ammattiliittoja suvaittu. Kerran yksi työntekijä oli ilmoittanut liittyneensä johonkin liittoon. Tämä kyseinen työntekijä huomasi olevansa työtön kolmessa sekunnissa. Liiton edustajien tullessa paikalle, ei tästä työntekijästä ollut löytynyt mitään mainintaa firman henkilöstöluettelosta tai mistään muustakaan paperista. Kukaan ei edes uskaltanut tunnustaa tuntevansa häntä. Tilanne raukesi, koska ei ollut näyttöä henkilön töissä olemisesta tässä firmassa.

- On minulla yksi hyväkin uutinen, johtaja ilmoitti ja taikoi naamalleen jonkinmoisen kammottavan irvistyksen.
- Menikö se ehdotukseni talon puolesta olevista vessapapereista läpi? Kaarina kysyi.
- Ei, eikä mene. Jokuhan voisi viedä niitä kotiin ja syö taas firman tulosta, johtaja perusteli päätöstään.
- No mikä sitten on se hyvä uutinen? Osku uteli.
- Pidämme virkistäytymispäivän syksyllä, johtaja sanoi mahtipontisesti.
- Voi jee, saadaanko me lasilliset vettä firman piikkiin? Valtteri riemuitsi.
- Ette, vaan kävelemme täältä minun talolleni, jossa on ohjattua toimintaa.
- Ja siihen on tietysti pakko osallistua? Kaisa tiedusteli.
- Luonnollisesti, jotta tämä meidän tiimityöskentely säilyisi kiinteänä ja kantaisi hedelmää myös jatkossa. Teette luonnollisesti sen virkistäytymispäivän sisään seuraavana lauantaina.
- Mitähän se virkistäytyminen pitää sisällään? Valtteri kysyi.
- Hakkaatte halkoja ja maalaatte liiterin. Järjestän teille kilpailun, niin nähdään kuka on nopein, johtaja selitti silmin nähden innostuneena.

Työntekijät katselivat toisiaan hämmästyneinä, että ihan kilpailun varjolla. Johtaja katseli myös alaisiaan ja totesi tehneensä hienon päätöksen virkistyspäivän ohjelman suhteen. Hänen mielestään työntekijöiden pitäisi olla kiitollisia tällaisesta ohjatusta toiminnasta. Hän ei voinut kuvitellakaan, että olisi maksanut tuolle rupusakille mitään extreme urheilua tai muuta maksullista toimintaa. Käveltyään heille viitisen kilometriä, olisivat lihakset sopivasti vertyneitä halkohommiin. Kotiin jokainen saisi lähteä ihan millä kyydillä tahansa.

- Oliko kellään mitään asiaa? johtaja kysyi alaisiltaan.
- Herra johtaja, joku on polttanut tupakan perjantaina oven edessä, työnjohtaja Alpo ilmoitti.
- Ohjesääntö kieltää tupakanpolton firman sisällä ja piha-alueella. Kuka on rikkonut tätä sääntöä? Johtaja kysyi ja katseli tuimana työntekijöitään.
- Se, se olin minä, kesäpoika Pekka ilmoitti ääni väristen.
- Se oli sitten viimeinen kesä tässä firmassa, kun et kerran osaa sisäistää sääntöjä, johtaja totesi tyynesti ja kirjoitti vihkoonsa.
- Minä en ole millään kerinnyt lukea sitä ohjesääntöä loppuun asti, Pekka puolusteli.
- Ei riitä selitykseksi. Eihän viidensadan sivun lukemiseen voi montaa viikkoa mennä, johtaja totesi ja narautti kenkiään.

Pekka katseli myös kenkiään nolona. Kyllä hän sen tiesi, ettei täällä saanut polttaa. Hän oli perjantaina työpäivän jälkeen sytyttänyt röökin aivan vahingossa. Huomattuaan erehdyksen, hän oli ottanut nopeasti muutamat savut ja tumpannut röökin. Natsan hän oli piilottanut seinän vieressä olevan kiven alle.

- Olit yrittänyt piilottaa sen tumpin, työnjohtaja sanoi Pekalle.
- No kun se oli vahinko.
- Huomasin tumppausjäljen asfaltissa ja osasin sen perusteella etsiä sitä natsaa, työnjohtaja totesi rinta kaarella.
- Kuten jo aikaisemmin totesin, onneksi tässä laumassa on yksi, joka suhtautuu työhön ja sääntöihin kunnioittavasti. Ellei kenelläkään ole enää mitään asiaa, julistan käskynjaon päättyneeksi, johtaja sanoi ja läppäsi paksun vihkonsa kannet kiinni.

Saatuaan palaverin pidettyä, johtaja kipusi alas tuoliltaan ja meni huoneeseensa. Oven hän pisti tapansa mukaan lukkoon. Tämän jälkeen hän meni kaapilleen ja otti sieltä toiset kengät. Häntä oikein vitutti nuo narisevat kengät. Koska työntekijät tuntuivat kärsivän niiden narinasta vieläkin enemmän, hän oli ottanut tavakseen pitää niitä palavereissa. Normaaleiden työn äänien ylitse narina ei kuulunut, joten niitä oli ihan turha pitää muulloin. Tämän jälkeen hän otti käteensä puhelimen ja soitti työnjohtajana toimivalle Alpolle.

- Työnjohtaja Alpo, kuului luurista.
- Aamuinen meni hyvin, jatka samaa rataa, johtaja ilmoitti.
- Minä yritän, Alpo sanoi.
- Hyvä, jos jatkat samaa rataa vielä kymmenen vuotta, niin saat luvan mennä naimisiin tyttäremme kanssa.
- Kiitos herra johtaja, Alpo sanoi.
- Näkemiin.

Johtaja laski luurin paikoilleen ja nosti jalat pöydälleen, oli aamupäivätorkkujen aika.