etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

27.8.2006

Kännykkä

Elettiin elokuista perjantaita kellon ollessa kymmenen kieppeillä illalla. Metrot kulkivat vielä kuskaten viinanhimoisia ihmisiä kapakoihin ottamaan tajun pois sekä hakemaan kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta. Erään itäisen metroaseman olivat kansoittaneet monenkirjavat henkilöt, niin vaatteiden kuin muunkin suhteen. Suurin osa oli pitämässä hauskaa ja tapaamassa tuttuja, mutta paikalla oli myös niitä jotka olivat tulleet pitämään mekkalaa ja hakkaamaan tuntemattomia. Paikalla pyöri viiden nuoren porukka, joka etsi sopivaa uhria rahoittaakseen juomisiaan. Pahaksi onneksi vartijat olivat aina paikalla, kun sopiva uhri löytyi ja homma meni pieleen kerta toisensa jälkeen.

- Hei, kattokaa tota, Käpä, porukan kingi osoitti noin satakahdeksankymmentä pitkää kaveria, joka käveli horjuen pitkä takki levällään.
- Toi vihreetakkinenko? Mäsä, kähisi sätkää kiskoen.
- Aika pelle, JaaPee mylvähti ja potkaisi roskista maiharillaan.
- Sillon puputossut, Maisa, porukan ainoa tyttö hihitteli.
- Se on nussinut kanin, Marte kurtisteli kulmiaan ja avasi hampailla keskaripullon.

Vihreätakkinen kaveri käveli tosiaan puputossuilla jalkakäytävän laidasta laitaan naama kohti metroasemaan ja sen luona odottavaa nuorisojoukkoa. Pari nuorta likkaa tirskui väistäessään mokomaa kahjoa. Ollessaan melkein perillä metroaseman ovella, vihreätakkinen kääntyi kohti pysäkillä olevaa bussia ja lähti sitä kohti.

- Paska, se menee dösään, Käpä manaili hammasta purren.
- E-ei muuten menekään, Maisa kommentoi tajuttuaan tyypin kävelevän bussin toiselle puolen.
- Mee perään, Käpä komensi Mäsää.

Mäsä lähti sätkä hampaissa ja kädet taskuissa kiertämään bussia keulan kautta. Päästyään toiselle puolen hän tajusi olevansa siellä yksin. Vähän hämmästellen hän kiersi bussin takakautta ja tuli toista sivua pitkin takaisin keulaa kohti.

- Anteeksi, väärä bussi, vihreätakkinen laskeutui hänen eteensä etuovesta.
- Sitä…sattuu, bussikuski kakisteli hieman ihmeissään.

Bussikuski vilkaisi itseään peilistä ja päätti, että tämä oli taatusti viimeinen kerta, kun hän joi tuon kioskin kahvia. Olkoot kofeiini miten piristävää tahansa, niin se saa hänet kuvittelemaan omituisia. Onneksi oli enää tämä vuoro ja sitten hän pääsisi kotiin mamman viereen.

- Hei, se tyyppi on täällä, Mäsä melusi seistessään vihreätakkisen takana bussin etuoven luona.
- Sä oot niin fiksu, Käpä kirosi kaverinsa suunnatonta typeryyttä.

Vihreätakkinen oli kuin ei olisi kuullut kommentteja, vaan lähti kohti neljän nuoren porukkaa. Hän käveli heidän luokseen ja jäi seisomaan Käpän eteen.

- Oletko mopolla? vihreätakkinen kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Ää äh? Käpä älähti, sillä kysymys yllätti hänet täysin.
- Hei, nyt minä tiedän, sinä olet se joka maalasi Muna-Liisan, vihreätakkinen sanoi ja hymyili aurinkoisesti.
- Kännykkä tänne pelle, Marte sanoi ja painoi stiletin terän vihreätakkisen selkään muiden ollessa näkösuojana.
- Eikö lankapuhelin kävisi? puputossumies kysyi ja tempaisi takkinsa sisältä vanhan lankapuhelimen, jonka perässä oli useamman metrin johto pistokkeineen.
- Mitä hem…? Jarse ähkäisi tajuttuaan vihreätakkisen pitävän käsissään heidän himapuhelinta.
- Varmasti toimii, vihreätakkinen vakuutteli ja nosti luurin Jarsen korvalle.
- Äiti, sinäkö siellä? Jarse kakisteli kuullessaan mutsinsa ihmettelevän äänen.
- Muistathan tulla kotiin ennen isääsi, ettet saa taas turpaasi? Jarsen äiti muistutti huolestuneena luurissa.
- Äiti? Jarse nikotteli.

Vihreätakkinen tempaisi luurin takaisin ja ojensi kätensä vaatien viittäkymmentä senttiä äskeisestä puhelusta. Jarse oli juuri kaivamaisillaan taskusta vaadittua summaa, kun Käpä puuttui asiaan ja kertoi heidän olevan ryöstämässä tyypiltä kännykkää, eikä maksamassa tälle puheluista.

- Ai niin, tänne se sun känny, Jarse kokosi itsensä.
- Tuota, tässä on nyt aika monta vaihtoehtoa, vihreätakkinen raapi siilitukkaansa.
- Tasan yksi, homo, Maisa kivahti ja tälläsi potkun puputossumiehen koipeen.

Potkun voimasta vihreätakkinen heilahti sen verran, että asfaltille putosi viisi erimallista kännykkää. Koko nuorisorevohka jäi katsomaan suu auki puhelimia. Käpän ensimmäinen ajatus oli, että he olivat törmänneet todella taitavaan kännykkävarkaaseen ja nyt oli heidän tilaisuus rikastua. Jätkä ei taatusti tulisi puhumaan poliiseille, kun on itsekin rosvo, hän pähkäili mielessään.

- Mä, mä valitsen ekana, Mäsä sai ensimmäisenä suunsa auki.
- Minäpäs, Käpä astui Mäsän kädelle, joka oli tavoittelemassa asfaltilla olevaa Nokian 9300:sta.
- Okei, okei, sä oot pomo, Mäsä manaili ja veti kätensä pois.
- Siinä ei ole näppäimistöä, vihreätakkinen totesi tyynesti.

Käpä nosti puhelimen ylös ja totesi siinä olevan virrat päällä. Hän avasi puhelimen tieturipuolen ja jäi katsomaan sitä silmiään räpytellen. Puhelimessa ei ollut tosiaan näppistä, vaan sen paikalla oli liitutaulun näköinen kirjoituspinta.

- Haluatko kirjoittaa terveisiä jollekin? vihreätakkinen kysyi ja ojensi Käpää kohti pientä valkoista liitua.
- En varmaan, Käpä paiskasi mokomankin puhelimen asfalttiin niin kovaa, että osat sinkoilivat metrien päähän.
- Hei, tätä ei saa auki ollenkaan, Mäsä kummasteli kädessään olevaa puhelinta.
- Mitä väliä, ei siinä ole akkuakaan, vihreätakkinen hymyili.
- Jätkä on jostain sirkuksesta, Maisa tuhahti ja nosti asfaltilta yhden puhelimen.

Maisa katseli kädessään olevaa uutukaista musiikkipuhelinta, joka maksaa kaupassa aivan tolkuttomia summia. Hänellä ei olisi koskaan varaa tällaiseen kapulaan. Puhelin oli päällä, joten hän painoi varovasti yhtä nappulaa. Sillä samalla hetkellä puhelin alkoi soittaa uskomattoman kovalla äänellä hämähämähäkkiä.

- Minä niin tykkään tuosta melodiasta, vihreätakkinen räpytteli kostuneita silmiään.
- Ja minä vihaan tuota renkutusta, Käpä raivostui ja tempaisi puhelimen Maisan kädestä.

Luuri teki seuraa edelliselle hajonneelle puhelimelle. Osien erkaantuessa toisistaan mokoma renkutuskin vaimeni, tosin omituisesti yskähdellen.

- Tänne se sun toimiva kännykkä, Marte sihahti puputossumiehen korvaan ja painoi samalla stiletin terää kovemmin hänen selkäänsä vasten.
- Hetkinen, vihreätakkinen vastasi ja kaivoi jostain takkinsa sisältä polkupyörän satulan, jonka hän heitti asfaltille.
- Täh, tuohan on mun fillarin satula? Jarse rääkäisi.

Vihreätakkinen hymyili mitään puhumattomana. Jarse tunsi kyllä pyöränsä satulan, sillä siihen oli taiteiltu hänen lempibändin nimi kuumalla raudalla. Nimi ei tulisi lähtemään siitä pois edes kulumalla, hän oli uhonnut sitä tehdessään. Juuri kun hän oli käymässä tuon pupupellen kurkkuun kiinni, tyyppi kaivoi takin sisältään nipun pornolehtiä ja heitti ne maahan.

- Kenen nämä on? hän kysyi lehtien mäjähdettyä maahan.
- Mi-minun, Maisa viittasi kuin kuuliaisin oppilas.
- Sitten nämä on jonkun toisen, vihreätakkinen heitti lehtien päälle vaaleanpunaiset pikkupöksyt.
- Krööh, ei ainakaan minun, Käpä röhisi ja yritti potkia pikkupöksyjä sivummalle.
- Känny tänne, Marte kähisi.
- Oho, täällähän se olikin kaiken muun roinan alla, vihreätakkinen sanoi ja nosti takkinsa kätköstä esille muutaman vuoden ikäisen peruskännykän.
- To-toimiiko se? Mäsä änkytti.
- Kokeile, soita vaikka jollekin noista neljästä mies ehdotteli.

Mäsä otti kännykän vastaan ja lunttasi Käpän numeron omasta ilmastointiteipin voimin kasassa pysyvästä kapulasta. Kohta alkoi Käpän puhelin soida, tosin niin alkoi muidenkin viisikon jäsenten puhelimet soida, mukaan lukien Mäsän oma kännykkä. Jokainen kaivoi puhelimensa esiin ja vastasi siihen. Tilanne meni täydeksi kaaokseksi, kun kaikki yrittivät saada selville ensiksi soittanutta. Härdelliä jatkui noin minuutin verran, ennen kuin jengi tajusi, ettei ensimmäisestä soittajasta päässyt selvyyteen. Jarte oli ensimmäinen, joka tajusi ettei kaikki ole ihan kohdallaan, sillä hän piteli kädessään puurokauhaa, jossa oli vielä puuroa.

- Kattokaa tätä, hän esitteli puurokauhaa muille.
- Riisipuuroa, JaaPee tutki kauhaa tarkemmin.
- Missä se tyyppi oikein on? Mäsä käänteli päätään.
- Ja kuka se oli? Käpä mutisi vielä luuri korvalla.
- Hämmentäjä, hämmentäjä, sano ääneen että hämmentäjä, kuului hänen luuristaan.
- Hämmentäjä, Käpä toisti kuin robotti.

Samassa paikalle asteli kaksi vartijaa, jotka naureskelivat isoon ääneen kävellessään nuoria kohti.

- Eihän tämä meille mitenkään kuulu, mutta eikös puhtaan kauhan kanssa olisi mukavampi liikkua, toinen vartioista kommentoi sivuuttaessaan nuorisojoukkoa.

Vasta kun vartijat olivat hävinneet metroaseman sisätiloihin Käpä tajusi, että sillä suunsa avanneella vartijalla oli ollut jalassaan puputossut.