etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

23.12.2017

Joulupuurolla


- Puurolleeeee!

Veke Ketoheinä raotti silmäluomiaan ja vilkaisi herätyskellon näyttöä. Se näytti tasan yhtätoista. Mihin tässä perheessä tarvittiin kalliita herätyskelloja, kun vaimo hoiti senkin viran, hän mutisi itsekseen. Päästyään jaloilleen, Veke vilkaisi makuuhuoneen matolla makaavaa koiraa ja sanoi tälle:

- Sinäkin ihan viraton, eukko haukkuu sinunkin edestäsi.
- Ufff, koira ilmoitti ja heilautti häntäänsä.

Veke pukeutui ja asteli yläkerran aulaan. Siellä hän törmäsi joulukuusenkoristeisiin, mikä pisti hieman miettimään. Katseltuaan joulupalloja, -käpyjä ja seinällä olevaa joulukuusen tähteä, hän tuhahti:

- Ei ole joulutkaan kuten ennen, silloin kun Kekkonen oli vallassa ja talvisin metri lunta.
- Tullaanko sitä puurolle vai ei? Alakerrasta kajahti.
- Puuroa kyllä keritään keittää, mutta ei siivota, Veke narisi laskeutuessaan portaita.

Päästyään alakertaan ja keittiön ruokapöydän ääreen, Veken huomio kiinnittyi yhden tuolin selkämyksellä oleviin vaatteisiin. Punainen nuttu, housut ja lakki vaikuttivat kovin tutuilta. Päätä kivisti kuitenkin sen verran ikävästi, että hän jätti kommentoimatta asusteita ja istahti varovasti omalle vakipaikalleen. Vaimo tuli samassa kattilan kanssa pöydän ääreen ja lappoi Vekelle riisipuuroa.

- Onko rusinasoppaa? Veke kysyi.
- Vain kanelia.
- Häh? Johan on ihme joulupäivä, kun ei saa riisipuuron kanssa rusinasoppaa. Annas kun arvaan, rusinat on joko lahjoitettu köyhille tai niitä ei ole ostettu, kun ne eivät ole ekologisesti kestävällä tavalla tuotettuja.

Vaimo käveli keittiöön, laski puurokattilan hellalle ja otti käteensä tyhjän rusinapaketin. Hän iski sen keittiön työtasolle ja sanoi:

- Jos herra vähän muistelisi mitä tapahtui kun rusina-mantelisekoitus pääsi yllättäen loppumaan?

Veke raapi karvaista naamaansa ja pinnisteli muistiaan. Kyllä, glögiä oli tullut taas otettua ihan pitemmän kaavan kautta. Siinä saattoi teoriassa olla sellainen mahdollisuus, että varsinkin mantelit olivat päässeet loppumaan ennen kuin glögi.

- Minä vanhoja tapaa muistella. Olisihan tässä kerinnyt käydä kaupassa. Koko aamuko tuon puuron keitossa on mennyt?
- Vai vanhoja, kuka se tässä pari yötä takaperin vielä huusi unissaan armeija-aikaisen tyttöystävänsä nimeä?
- Krööh, unijutut ovat eri juttuja kuin rusinat.

Maija käveli miehensä vierelle, iski kanelipurkin ruokapöytään ja ilmoitti:

- Herra on niin hyvä ja ottaa kanelia.

Saatuaan kanelin puuroonsa Veke alkoi lusikoida sitä suuhunsa. Menihän se niinkin, mutta ei joulu ollut joulu, jos riisipuurosta puuttui rusinasoppa. Kyllä ennen oli paremmin, Kekkonen oli presidentti ja joulupuurossa rusinasoppaa ja manteli. Nyt ei ollut enää kumpaakaan. Syötyään puolet puurosta, Veken katse harhaili joulukuusen suuntaan.

- Vaimo, tämä puuro ei sovi minulle!
- No mikä nyt taas, eikö kaneli maistu?
- Se on aivan hirveätä myrkkyä, katso nyt, en näe enää edes joulukuuselle saakka, Veke viittoili olohuoneen nurkkaa kohti.

Samalla hetkellä perheen lapset laskeutuivat peräkanaa alakertaan. Edellä tuli Masa 23 vuotta, joka oli niin laiha, että hän mahtui piiloon pulkannarun taakse. Takana kävelevä 20 vuotias Aino sen sijaan täytti koko portaikon rehevällä kropallaan. Molemmat kävivät ottamassa itse joulupuuronsa ja istuutuivat omille paikoilleen. Maija tuli pöytään viimeisenä ja ilmoitti lapsilleen:

- Isänne kaipaa joulukuusta.

Lapset vilkaisivat toisiaan ja alkoivat lappaa puuroa suihinsa. Hetken puuroa lusikoituaan Aino sanoi isälleen:

- Muistatko, kun haukuit ennen joulua Bauhausin kuuset?
- Eihän niillä mitään tee, oksatkaan säily kotiin saakka, Veke tuhahti.
- Haettiin taas kuitenkin kuusi sieltä.
- Ei se minun vikani ollut, että ne olivat kaikkialta muualta loppu.
- Tuossa vieressäkin niitä myytiin, taitaa olla vieläkin, Masa sanoi.
- Taisi herran pihiys ja itaruus iskeä taas, kun niitä saksalaisia saa niin paljon halvemmalla, Maija huomautti.

Kyllä Veke muisti miksi kuusi oli taas haettu Bauhausista. Halvempihan se oli kuin muualla ja valinnanvaraa oli reilusti. Siellä pääsi myös samalla hipelöimään miehisiä juttuja, kuten akkukoneita ja poravasaroita, toisin kuin paikallisen kuusikauppiaan aitauksessa.

- Olisi muuten kannattanut vuokrata se peräkärry, Aino sanoi.
- Minä en ole ennenkään tarvinnut peräkärryä kuusen kuljettamiseen, Veke ilmoitti.

Hän lisäsi vielä, että ne ovat kovin turvattomia heiluessaan sinne tänne auton perässä. Lisäksi niitä peruutellessa menee helposti kaikki istutukset pilalle, kun ne ohjautuvat niin huonosti perä edellä ajettaessa.

- Ja ilmastointiteippi on sitten parempi vaihtoehto, vai?

Vekeä alkoi kylmätä hänen vaimonsa pistävät kommentit.

- No tiettyyn pisteeseen asti kyllä. Halvempaakin kuin kalliin peräkärryn vuokraaminen eikä sitä tarvitse palauttaa takaisin liikkeeseen. Paljon ekologisempi vaihtoehto.
- Ne teipit auton kattoverhoilussa eivät siis haittaa herraa itseään ollenkaan?
- Ee-ii, en yleensä matkusta takapenkillä, Veke mutisi.

Eihän se hänen vikansa ollut, että joku perhanan Gorilla tekee niin vahvaa ilmastointiteippiä, että kuusesta lähtevät lähes kaikki oksat teippiä irrottaessa. Loput teipistä piti jättää auton kattoverhoiluun, ettei sekin lähtenyt teipin mukana. Parempihan se oli teipit kattoverhoilussa, kun katto ilman verhoilua. Sellainen paljas pelti kun kumisee herkästi. Kuusi oli kyllä tullut näppärästi auton katolla pelkän ilmastointiteipin varassa.

- Ja amerikkalaiset muka laittavat kaikkeen varoitukset. Paska maa se Amerikka, Veke mutisi.
- Sinuahan varoiteltiin siellä liikkeen pihalla, Masa huomautti.
- Niin mutta kuka? Joku tyyppi jolla oli rillit ja sellainen punainen takki firman logon kera. Ihme joulutonttu, kun puuttui toisten tekemisiin.
- Se tyypin edustama liike nimenomaan myy sitä teippiä.

Veke mutisi mielessään, että ennen, silloin Kekkosen aikaan ilmastointiteipitkin olivat aitoja ilmastointiteippejä, eivätkä mitään kuusen riisujia ja kattoverhoilun repijöitä. Tässä maassa ei ole mikään asia mennyt parempaan suuntaan. Veke tiiraili oletettua kuusen paikkaan, mutta siellä oli vain pelkkä matto ja kuusenjalka.

- En minä näe vieläkään sitä kuusta missään? Veke ihmetteli silmiään siristellen.
- Kävitkö muuten yöllä kusella? Vaimo kysyi.
- Juu, varmaan. Nukuin niin siki, ettei ole kovin tarkkaa muistikuvaa.
- Kävit kyllä, jep, jep ja otit vielä koirankin mukaasi, Vaimo muistutti.
- Koiran?

Vekellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että olisi käynyt kusella koiran kanssa. Mihin hän koiraa muka tarvitsi? Olikohan joulustressi pehmentänyt vaimon pään lopullisesti? Seuraava joulu olisi varmaan ihan aiheellista viettää vaikka kylpylässä. Eukko voisi lillua altaassa, niin hän itse voisi nauttia riisipuuron rusinasopan kera. Kotona kun tuo palvelu näytti huononevan vuosi vuodelta.

- Oletko muuten faija käynyt yläkerran vessassa? Masa kysyi isältään.

Veke katsoi poikaansa ja mietti, että oliko tuossa kysymyksessä jotain piilomerkitystä? Siellähän hän kävi yleensä, kun se oli näppärästi makuuhuoneen vieressä. Kanelissa oli ihan pakko olla jotain outoa, perhe jutteli sen verran levottomia koko sakki. Ei hyvä heilu tuollaisten korvikeaineiden käytössä.

- Ainahan minä siellä käyn, Veke vastasi.
- Masa meinaa, että kävitkö siellä nyt aamulla, vaimo täsmensi.
- En, tulin suoraan ruokapöytään.
- Sinuna minä kävisin ja ota koira mukaan.
- Koira?

Koira, tuo kultaisen noutajan ja niin sanotun suden risteytys nousi ylös pöydän päädystä lattialta ja venytteli antaumuksella. Sen jälkeen se käänsi katseensa isäntäänsä kohti ja alkoi availla suutaan. Veke katsoi koiraa kummissaan ja mietti, että joko siltä on lähtenyt ääni tai sitten häneltä kuulo. Ihan hulluksi mennyt tämä meno näin jouluisin. Vaimon ääni kuitenkin kaikui korvissa, joten ei kuulossa tainnut sittenkään olla vikaa.

- Yläkertaan siitä vätys, painajaismainen ääni painosti häntä.

Veke nousi yläkerran raput koira perässään ja meni vessan ovelle. Hän pysähtyi siinä hetkeksi, ennen kuin avasi oven.

- Mi-mitä himskattia kuusi tekee vessanpytyssä? hän ähkäisi.
- Kysy sitä siltä kuuselta, kun kukaan muukaan ei näemmä muista mitään, vaimon ääni kuului ikävän läheltä.
- Ennenkään kuuset jutelleet, Veke mutisi kummastuneena vaimonsa kommentista.
- Vuh, koira ilmoitti, käveli kuusen luo ja nosti jalkaansa.

Veke katsoi ihmeissään koiraa, osoitti sitä kädellään ja sanoi vaimolleen:

- Koirahan täällä lattialle kusee ja sinä syytit minua.
- Mistähän liene oppinut? Ja koirako se tuon kuusen tänne vessaan toi?

Koira katsoi emäntäänsä pää kallellaan, punoi päätään puolelta toiselle, kun olisi kieltänyt kaiken. Veke piteli päätään ja mietti, että perhe on tullut ihan hulluksi tästä joulusta, joka alkoi olla jo niin turha juhla kuin olla voi. Missä hän käy paskalla, jos joulukuustakin pidetään nykyisin vessanpytyssä? Ei kait hän nyt sentään kuusenjalkaan pasko?

- Jospa minä menisin ottamaan hieman kinkkua, Veke totesi ja lähti laskeutumaan alakertaan.
- Juu, herra on niin hyvä ja ottaa sitä kinkkua oikein reilusti, vaimo huuteli hänen peräänsä.
- Ihan varmasti otan, ihme kommentti, Veke mutisi itsekseen.

Jouluna kuului syödä paljon kinkkua, ei sitä muuten voisi ylläpitää tällaista jumalaista toistasataakiloista massaa, Veke taputteli isoa vatsaansa jääkapille astellessa. Hän tempaisi oven auki niin vauhdikkaasti, että pullot vain kilisivät ovessa. Hän ojensi vaistomaisesti kädet kinkkuvatia kohti ottaakseen painavan kinkun kaksin käsin, kun silmät välittivät aivoihin omituisen viestin.

- Mis-sä mei-dän kink-ku on? Veke kakisteli.
- Ei ainakaan jääkaapissa, vaimo tirahti.
- No missä, eihän meillä ole kylmiötäkään? Pihallako?
- Saa sinnekin katsoa, mutta tokkopa se on kävellyt takaisin.
- Kävellyt?
- Ainakin se lähti täältä kävellen, vaimo selvensi.
- Kuollut sika ei kävele. Nyt muuten loppui kanelin käyttö tässä perheessä, kun kaikki alkavat jutella ihan sekavia, Veke ilmoitti ponnekkaasti.

Samassa Veke tajusi, että käytävällä ollut tonttuovi oli hävinnyt. Jotain positiivista sentään tässäkin joulussa, että päästiin siitä inhotuksesta eroon. Vaihtaakseen puheenaihetta, hän osoitteli käytävän suuntaan ja sanoi vaimolleen:

- Olet hankkiutunut siitä mörrimöykkyovesta eroon. Ainoa viisas teko tälle joululle, mutta hyvä alku.
- Niin, se lähti sen kinkun kanssa, niin ikään sai jalat alleen.

Veke alkoi miettiä, että olikohan kaneli todellakin pilaantunutta? Toinen vaihtoehto oli, että glögissä käytettiin nyt jotain lisäainetta, joka sai aikaan hallusinaatioita. Pitäisi varmaan alkaa taas juoda kossu raakana.

- Eikö muistu mieleen? Vaimo tökki sanan säilällä miestään.
- En minä mitään kinkkuja ole nähnyt kävelemässä, ihan höpöjuttuja höpötät.
- Entä alaston vegaani joulupukki, sanooko se mitään?
- Pitääkö minun tuollaisia höpöjuttuja kuunnella koko joulu? Eikö olisi aika keskittyä vaikka keittiöhommiin?

Aino huuteli keittiön pöydästä, että ei mutsi mitään höpöttele, vaan kertoo miten asiat ovat.

- Ai jaha, sekö on sitten paha jos minä toivon vaimolle silikonit ja itselle Mersun? Täällä on joku toivonut alastoman joulupukin, enkä se kyllä ole minä, Veke ärisi.
- Ei sitä kukaan toivonut, ei se pukkiparka itsekään, Aino vastasi ja räjähti nauramaan.
- Ei tule toista joulua sille pukille, Masa hirnui perään.
- Helvetti, siitä kanelista on kyllä päästävä eroon mitä pikimmin, Veke mutisi ja kävi kanelipurkin ruokapöydästä.

Veke käveli roskikselle ja tyhjensi kanelipurkin sinne. Ainehan oli kovan luokan huumetta, kun koko perhe oli kuin yhteisellä tripillä. Näin villiä meno oli ollut viimeksi 60-luvulla, jolloin kaikki muutkin asiat olivat paremmin. Nyt hän ei enää jaksanut muistaa, että mitkä kaikki asiat olivat paremmin, mutta todennäköisesti kaikki.

Samassa Vekelle tuli mieleen joululahjat. Hän oli kysymäisillään niistä vaimoltaan, mutta muisti sitten joulun alla käydyn keskustelun konjakkipullosta ja aurinkolaseista. Nyt ei suussa maistunut konjakki, joten taisi se pullo jäädä saamatta. Oli ehkä parempi johdatella nyt asiat pois joulusta, vaikka uuteen vuoteen.

- Voitaisiin ostaa taas uudeksi vuodeksi niitä tähtisadetikkuja, Veke vaihtoi aihetta.
- Ehehehee, tähtisadetikkuja, voi perseen suti, Aino repesi ruokapöydässä.
- Faija, sä olet kyllä huvittava, Masa nauroi myös katketakseen.
- Ei se muista mitään, vaimo sanoi ja taputti miestään olkapäälle.
- Miten niin en muista?

Veken vaimo ohjasi hänet istumaan omaan valtakuntaansa, eli keinutuoliin. Sitten vaimo istui olohuoneen sohvalle ja alkoi kertoa:

- Pukki tuli, kuten sovittiin.
- Alastomanako? Veke keskeytti saman tien.
- Pukeissa.
- Häh, pukki pukeissa, tuliko niitä kaksi päällekkäin? Veke hölmistyi.
- Vaatteet päällään, eli pukeissaan.

Pukki siis tuli, mutta tällä kertaa tulikin sellainen joulunarun levyinen opiskelijapukki, kun alkuperäinen paksu pukki oli sammunut toisen käyntipaikan jälkeen rekeensä, eli vanhaan Toyota Corollaansa ja poliisit olivat korjanneet sen pois.

- Kaikki siis hyvin, pukki kävi, Veke huokaisi.
- Haluatko ihan tosissaan soittaa sille pukille ja kysyä, onko sillä mikään hyvin? Vaimo kivahti.
- No en.

Vaimo jatkoi kertomalla, että Veke oli vetänyt glögiä kaksin käsin ennen pukin saapumista ja oli aika notkeassa punanutun saapuessa. Laiha pukki ei ollut miellyttänyt Vekeä ollenkaan, varsinkaan kun tämä ei ollut suostunut ottamaan isoa miestä polvelleen.

- Niissä glögirusinoissa on ollut varmaan jotain torjunta-ainetta, Veke mutisi väliin.

Ilta oli jatkunut niin, että tällä kertaa lapset eivät olleet laulaneet pukille, kuten tapana oli, vaan pukki oli pakon sanelemana laulanut Vekelle.

- Mitä tuossa on ihmeellistä? Veke kummasteli.
- Ei varmaan mikään, mikäli se hermostunut pukki olisi muistanut jonkun joululaulun sanat. Leevi And the Leavings fanina pukki muisti vain sen laulun sanat, jossa lauletaan, että itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla?

Nyt Vekellä alkoi yksi lamppu osoitella syttymisen merkkejä. Joku oli ihan selvästi laulanut jotain pilkkalaulua, mistä hän oli hieman kimpaantunut.

- Muistatko, kun tahdoit tarjota pukille laulun jälkeen joulukinkkua? Vaimo kysyi.
- Ehkä, sillai hämärästi. Oli varmaan nälkäinen, kun en löytänyt kinkkua jääkaapista.
- Pukki oli vegaani.
- Häh, miten sellainen voi toimia joulupukkina?
- Millainen?
- No vegaani. Ei ennen ollut vegaaneja joulupukkeja, ei ainakaan Kekkosen aikaan.
- Sinä ja sinun Kekkonen, nyt menet sitten äänestämään Väyrys Paavoa, niin saat Kekkosen ajan takaisin, vaimo kivahti.

Vaimo jatkoi kertomistaan jouluaaton tapahtumista. Pukin osoittautuessa vegaaniksi, oli Veke kimpaantunut, että onhan se kumma kun kaikki perinteet romutetaan yhdessä illassa. Siitä sisuuntuneena hän oli alkanut painia pukin kanssa. Lopputulema oli, että pukki oli ollut kalsareisillaan ja anonut lupaa lähteä. Lupa oli heltynyt siinä vaiheessa, kun tonttuovi olit ollut pukin kaulassa, joulukinkku kainalossa ja molemmissa käsissä palavat tähtisädetikut.

- Ikinä ei ole ollut niin paljon naapureita pihalla jouluaattoiltana, mitä eilen oli, Vaimo sanoi.
- Älä minua katso tuolla pahalla silmälläsi. En minä niitä sinne käskenyt.
- Muistelepa tarkemmin!
- E-en muistele.
- En edes viitsi toistaa, että mitä huutelit pihalla pukkiraukan perään ja soittelit jokaisen naapurin ovikelloa. Että minua hävettää.

Veke huokaisi syvään ja päätti, että tällainen meno sai nyt luvan loppua. Asioihin oli tultava muutos ja piste. Ei enää glögin kanssa kossua, vaan vodkaa ja glögi pitää ostaa tutusta lähikaupasta, eikä siitä isosta tarjoushelvetistä. Varmasti oli vanhaa varastoa tai jotain. Joulupukkia varten vaaka ulko-ovelle, etteivät alipainoiset tule pilaamaan joulua ja auto on vaihdettava sellaiseen vanhanmalliseen, mihin saa ne vanhat näppärät kattotelineet.

- Entä, entä se joulukuusi? Veke kysyi varovasti.
- Ai se oksaton ranka on nyt herralle joulukuusi. Ensin siitä revittiin oksat ilmastointiteipillä ja sitten se kustiin vielä jouluyönä. En nimittäisi sitä enää joulukuuseksi, vaan ennemmin kusipuuksi.

Veke nousi hitaasti nojatuolista, käveli eteiseen, puki päälleen ja avasi ulko-oven. Ovella hän huikkasi perheelleen:

- Menen autotalliin.

Sisälle jäänyt kolmikko vilkaisi toisiaan, ja tytär huusi isänsä perään:

- Kusipuusi jäi!



© Rauno Vääräniemi