etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

5.12.2017

Joulunarina

Veke Ketoheinä katseli olohuoneen ikkunasta kaksikerroksisen rivitaloasunnon takapihalle ja mietti, että mikä pirun teksti on ilmestynyt heidän ikkunaansa. Se oli ihan selvästi tarra, mutta sanat auluoj äävyh eivät tuoneet hänelle mieleen muuta kuin turkkilaisen muusikon tai jonkun muun kaukaisen maan asukkaan, eikä hän voinut sietää mitään mikä oli Espoon rajojen ulkopuolelta tullutta.

- En pidä näkemästäni, vaimo, tee jotain, Veke kailotti vaimolleen.

Vaimo, Maija Ketoheinä kääntyi katsomaan vatsakasta miestään ja totesi:

- Olet oikeassa, jos vatsaasi tarkoitit.

Veke mulkaisi vaimoaan, otti kiinni vatsastaan ja ilmoitti, että sen rakentamiseen on mennyt 54 vuotta ja rahaa omakotitalon verran. Maija ei malttanut olla kuittaamatta, että ilmankos he asuvat rivitalossa kun se heidän unelmiensa kivitalo on herran vatsassa.

- Tuota tekstiä ikkunassa, mikä se on? Se häiritsee minua.
- Tytär sen laittoi, Maija vastasi.
- Ihan sama kuka laittoi, mutta miksi se on turkkia tai jotain muuta kummallista kieltä?
- Hyvää joulua.
- Häh, sinnehän on vielä pari viikkoa. Onko pääsi totaalisen pehmennyt? Veke narisi.
- Se teksti, siinä lukee hyvää joulua.

Tovin intettyään Veke nousi keinutuolistaan ja kävi lukemassa tekstin kuistilta käsin. Palattuaan sisälle, hän istahti huokaisten takaisin valtakuntaansa, antoi sille vauhtia ja sanoi:

- Ei ole ollenkaan jouluinen tuo fontti ja vielä valkoisella. Vaimo, tuoppas glögi. Ei tuollaista viitsi selvin päin katsella.

Maija kiikutti miehelleen mukillisen kuumaa glögiä, jonka Veke terästi itse keinutuolin vieressä olevasta kossupullosta. Otettuaan parit ryypyt glögistä, Veke osoitti käytävän suuntaan ja kysyi:

- Miksi tuo taulu on vielä tuolla lattialla? Etkö löytänyt vasaraa? Vastahan minä viime joulun alla neuvoin missä se on. Äläkä minua katso noin pahalla silmällä, en ole siihen koskenut.
- No et niin, Maija tuhahti.

Sitä pelkoa ei tässä huushollissa ollut, että isäntä itse olisi tarttunut työkaluihin. Maija ei voinut olla jatkamatta:

- Et kyllä tartu muihinkaan kaluihin, et edes kusella käydessäsi.

Veke sivuutti kommentin sujuvasti, sillä minkäs mies sille voi jos kusi silloin tällöin lattialle. Vaikeita ihmisiä nuo naiset ja vanhemmiten näemmä laiskistuvat siivoamisenkin suhteen. Ennen oli paljon paremmin, Kekkonen oli presidentti ja kaikki autot takavetoisia, tai lähes kaikki.

- Mikä tuota taulua vaivaa? Minua vaivaa se, että se on lattialla, Veke jatkoi.
- Se on tonttuovi, Maija vastasi.
- Tonttu, täh?
- Ovi joulutonttuja varten.
- Hyi saatana, onko tässä glögissä jotain vikaa? Veke äimisteli ja katsoi mukiaan.
- Maistuuko se jotenkin pahalta?
- Ei, mutta alan kuulla ihan omituisia juttuja. Tonttuovi, voi helvetti sentään. Olisi edes tanttaovi, niin voisit kulkea sen kautta pyykkinarulle.

Maija käveli heidän koiransa luo, tökkäsi sitä jalallaan takapuoleen ja sanoi:

- Pure sitä, puskii.

Koira nosti päätään ja katsoi ensin emäntäänsä ja sitten isäntäänsä, laski kuonon takaisin mattoon ja tuhahti.

- Mitä minä sanoin, tuostakaan ei ole mihinkään, Veke osoitti koiraa. Muka suden ja kultaisen noutajan risteytys. Anna minun kaikki kestää.
- Ja kenen tässä pitäisi kestää ja mitä? Kuka se raahasi tuon koiran tänne sellaisessa seitinohuessa pariisilaisessa kännissä ja kehui, että tässä on koirajalostuksen huipputuote.

Veke murahteli takaisin, ettei halua muistella menneitä, kun se seitinohutkin oli lipsahtanut Seinen levyiseksi känniksi. Vaimoa tuo hymyilytti, sillä hänen miehellään ei ollut koskaan onnistunut mikään seitinohut humala. Veke murisi itsekseen, että turhaa touhua tällainen joulu lahjattomien ihmisten kanssa. Ikkuna on täynnä turkkilaista tekstiä ja matkalla vessaan kolhii varpaansa käytävällä olevaan tauluun, muka tonttuovi.

- Nuuh, nuuh, mikä täällä oikein haisee, Veke alkoi nostella nokkaansa glögimukin yläpuolelle.
- Veikkaisinpa, että paska, eikä hajun lähde ole kaukana, vaimo kuittasi avokeittiön puolelta.
- Paljon makeampi, nuuh, nuuh.
- Sytytin juuri tuoksukynttilät. Kävin ostamassa niitä Ikeasta. Etkö muista? Istuit sen aikaa autossa ja jurputit, että ikkunat menevät huuruun kun tyhjäkäynti on rajoitettu kahteen minuuttiin.
- No on kyllä paha haju, silmiä kirvelee ja persettä kutittaa. Tuollainen ei voi olla tervettä ja menit sitten ostamaan vielä ruotsalaisia tuotteita. Eikö se riitä, että naapurilla on Volvo? Piti saada ruotsalaiset kynttilät, ei tule kesää ei.

Maijaa nauratti, sillä heilläkin olisi muuten Volvo, mutta Veke ja heidän loppuun ajettu Mazda oli naurettu ulos Volvon merkkiliikkeestä.

- Se tuoksu on vanilja, sinun lempimakusi jäätelössä ja kastikkeessa mustikkapiirakan päällä.
- Pakkohan siihen on jotain laittaa, kun et osaa tehdä kosteaa piirakkaa.
- Ai jaha, minä sinulle kostean piirakan näyttäisin, mutta kun herra ei tajua enää senkään päälle mitään. Vaan annas olla jos liimaan korppujauhopussiin Koskenkorvapullon etiketin, niin aamulla talosta ei löydy enää korppujauhon muruakaan.
- Ihan valetta koko korppujauhojuttu. Koira sen söi.
- Niinpä niin, otti keittiöjakkaran, nousi sille, avasi muovisen säilytysrasian ja veteli sen pussillisen sitten kapeaan kuonoonsa, niinkö?
- Osapuilleen niin, eläimet, kuten koirat, ovat aika viisaita.
- Luojan kiitos, että edes joku on tässä huushollissa viisas.
- Wuh, koira ilmoitti kuonoaan nostaen.

Vekeä harmitti vaimonsa pikkumaisuus. Minkä hän sille voi, että parin promillen kieppeillä oli tullut tehtyä pieni arviointivirhe nautintoaineen suhteen ja vedeltyä pussillinen korppujauhoja. Oli hän kyllä sen pussin puolessa välin vähän miettinyt, että menee aika hitaasti päähän, mutta oli laittanut sen oman kovan viinapäänsä piikkiin.

- Missä lapset ovat, eivät kait sentään tuhlaamassa viikkorahojaan jonninjoutaviin joululahjoihin? Veke vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
- Mitä viikkorahoja? Masahan on meillä kaupassa kassalla töissä ja Aino oppisopimuksella betoniraudoittajan opissa.
- Joululahjat ovat kuitenkin ihan turhia, Veke paikkaili.
- Mitäs muuten pidit itse siitä viimejouluisesta konjakkipullosta?
- Ihan hyvää, mistä löysitkään niin täyteläisen makuista?
- Mietipä sitä kuule ihan itseksesi tulevana jouluna, kun kielesi ei enää tapaa samanlaista makuelämystä, Maija tirahti miehelleen.

Veke mutisi itsekseen, että ei voi ymmärtää naisia, kun ovat jatkuvasti muuttamassa tapojaan. Yhtenä jouluna ostetaan hyvää konjakkia ja toisena uhataan olla ostamatta. Ei tuollaisesta hyvästä tavasta pitäisi noin hätäisesti luopua.

- Ruoka ja juoma ovat ihan eri asia, Veke mutisi takaisin.
- Onko muuten aurinko häikäissyt viime joulun jälkeen autoillessa? Maija jatkoi kyselemistään.

Samassa Vekelle tuli mieleen pojaltaan lahjaksi saadut merkkiaurinkolasit, jotka olivat ihan eri luokkaa laadultaan, kuin hänen itse ostamansa huoltoasemalasit.

- Kesä oli pilvinen ja sateinen, eipä sitä aurinkoa juuri näkynyt. Kuuntelitko vasta uutisia, kun niissä sanottiin olleen sateisinta kolmeenkymmeneen vuoteen.

Samassa perheen tytär laskeutui yläkerrasta. Aino, tuo 20-vuotias tuhti tyttö, joka oli kuin isänsä kopio vartalonsa muotojen suhteen. Nuori neito väänteli käsin sellaisia rautoja mutkille, mitä aikuiset miehetkään eivät saaneet edes taipumaan. Tytär istuutui sohvalle ja kysyi isältään:

- Haetaanko me tänäkin vuonna kuusi Bauhausista?
- Ennemmin vaikka paskahuusista kuin siitä saksalaisten rautakaupasta. Viime vuonakin neulaset tippuivat ennen kuin kuusi saatiin sisälle. Ihan paska maa se Saksa.
- Mietipäs herra Ketoheinä, että missä vaiheessa ne neulaset oikein tippuivatkaan, Maija puuttui keskusteluun.
- Tippuivat kun tippuivat. Eivät ne Saksassa kasvatetut kuuset ole tehty Suomen karuihin olosuhteisiin.
- Kuka vitun idiootti käski survoa sen kuusen autoon ilman sitä verkkosukkaa? Aino kivahti isälleen.
- Se on nailonia, muovia, saastetta se verkkosukka. Luonto säästyy kun sitä ei käytä.
- No vittu joo, se ranka olohuoneen nurkassa olikin ihan vitun nätti. Saatiin siihen latvatähden lisäksi kuusi pallokoristetta ja pätkä köynnöstä. Sekin piti laittaa kiinni pyykkipojalla, Aino säksätti.

Veke muisti erittäin hyvin kyseisen episodin. Mitä tekevät nykyisin autoista niin ahtaita, ettei niiden sisällä saa kuskattua kunnolla täysimittaista kuusta. Ennen oli paljon paremmin, kun Kekkonen oli vallassa ja autot olivat takavetoisia. Kaikkiin autoihin kävivät samanlaiset kattotelineet ja kuusen kuskaaminen oli paljon helpompaa.

- Eipä tullut öttiäisiä siitä kuusesta. Saksalaiset öttiäiset vaarantavat vieraslajeina Suomen luonnon, Veke puolustautui.
- No ei tullut, mutta joulupukilta tuli kuset housuun kun se näki kuusen, Aino vastasi.
- No juoppohan se oli, se pukki. Juopot kusee housuihinsa.
- Keskustelemmeko tuota aiheesta lisää, vai palataanko jouluun? Veken vaimo puuttui keskusteluun.
- Aika turhaa keskustella kummastakaan aiheesta, Veke mutisi.

Tarkemmin ajateltuna Veke ei halunnut keskustella enää mistään. Tässä tilanteessa hän olisi voinut keskustella ennemmin vaikka Playstationin pelaamisesta poikansa kanssa, mutta tyyppi ei juuri näyttäytynyt huoneensa ulkopuolella muuten kuin ruoka-aikana. Vekeä harmitti, että juniori söi kuin hevonen, mutta pystyi silti piiloutumaan pyykkinarun taakse. Häneen olivat kilot tarttuneet jo junnusta lähtien. Jos hän käveli 500 gramman pizzan ohi, niin paino nousi kaksi kiloa.

- Pukki on sitten tilattu, että tiedoksi herrallekin, vaimo Ketoheinä ilmoitti.
- Turhaa rahanmenoa, eihän meillä ole edes lapsia jotka uskovat siihen, Veke marmatti.
- Rakas jolupukki, tahdon vajmolle silarit, pihalle Mersun ja Tahitin loman…
- Hys, siinä tilanteessa en ollut ihan selvin päin ja sitä paitsi se oli vitsi, kuulitko vitsi! Veke korotti ääntään.
- Ja mitähän vikaa minun tisseissä muka on? Meinaatko, että kyyti on parempaa jos on isommat puskurit? Maija tivasi mieheltään.
- Hys, hys, lapset kuulee, Veke hyssytteli vaimoaan.

Aino repesi ihan totaalisesti. Aikansa hytkyttyään nuori neito ilmoitti, ettei sana tissi enää herätä hänessä mitään isoja tunteita, saatikka saa aikaan mitään traumoja.

- Ja sitä paitsi, tässä perheessä laulun sanat ”Kossu on mun kuski” sopivat paremmin kuin ”Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla”, Maija ripitti miestään.

Veke oli heittää ilmoille, että työpaineiden takia hänen on rentouduttava parilla kosanderisiivulla, mutta huomattuaan vaimonsa mustanpuhuvan ilmeen, hän päätti olla ihan hiljaa ja siemailla terästettyä glögiään. Muutaman sellaisen jälkeen oli taas ihan sama mitä muija kälätti.

- Meni aika sanattomaksi, Maija ilkkui miehelleen.
- Mietin vain sitä, että miten paljon rahaa palaa taas noiden jouluvalojen polttamiseen, jotka virittelit ulos, Veke vaihtoi aihetta.
- Juuri näin, nehän ne tässä huushollissa ovatkin se rahansyöppö.
- Voisiko sitä ajastimen aikaa lyhentää? Veke raapi mietteliäänä karvaista naamaansa.
- Voi, jos herra luopuu siitä Mikki Hiiri yövalostaan.
- Eikä, onko faijalla vieläkin se yövalo? Aino riemastui.

Maija purskahti nauramaan ja kertoi tyttärelleen, että isä kompastuu muuten omiin kusiluistimiinsa yöllä, ellei makuuhuoneessa pala yövalo. Keski-ikäisellä miehellä kun on joka yö vähintään yksi välityhjennys, ellei jopa kaksi. Kuunneltuaan aikansa vaimonsa ja tyttärensä naurun räkätystä, Veke nousi ylös keinutuolista. Hän käveli huojahtelevin askelin eteiseen, laittoi kengät jalkaansa ja takin päällensä. Ulko-ovella hän ilmoitti perhelleen:

- Menen autotalliin.

Olohuoneessa Veken vaimo ja tytär katsoivat hetken epäuskoisina toisiaan, kunnes tytär totesi ulos kadonneen isänsä perään:

- Mutta eihän meillä ole autotallia!