Olen tässä. Joku voisi kysyä missä? Mitä vittua se oikeastaan muille kuuluu missä minä olen. Olen aikuinen mies ja voin olla missä minua huvittaa. Huolehtikoot muut omista asioistaan. Olen kuitenkin tässä, erään suuren kaupan ovella ja mietin sisälle menemistä.

- Anteeksi, voisittekos väistyä? Rouva kalliissa turkissa kysäisi ja tuuppasi minua kuin halpaa makkaraa.
- Mene nyt leveine perseinesi, huusin hänen peräänsä ostoskärryjen seasta.

Voi perkele tätä perjantai-iltaa. Kaikenmaailma harput tuuppivat sivuun ja räkyttävät vielä päälle, ajattelin katkerana. Olin menossa kauppaan, kotoa olivat murot vähissä. Myös pallo oli hukassa, mutta niitä täällä tuskin oli myytävänä. Yritin olla rennon näköinen ostoskärryjen seassa, vaikka selkään sattui aivan saatanasti. Ajatukseni tuota äskeistä kantturaa kohtaan eivät olleet kovin hienoja. Lähinnä mieleeni tuli metrinen koivuhalko ja sen työntäminen erääseen kuuluisaan paikkaan. Kuuluisalla paikalla en tarkoittanut Kauppatoria tai Eduskuntataloa.

- Saisinkos nämä kärryt? Nuori mieshenkilö tiedusteli minulta ja tarttui kiinni jalkaani juuttuneihin ostoskärryihin.
- Varovasti, olen hieman jumissa täällä, sanoin ja kiskoin samalla jalkaani irti.

Kaveri sai kärryt itselleen ja minä jäin miettimään elämän tarkoitusta. Oliko minun elämäni tarkoitus kuolla Valintaladon ostoskärryjen sekaan? Enää puuttuivat vaan ne kuuluisat kulkukoirat, jotka kusevat nilkoille. Ohitse kyllä kulki koiria mutta ne olivat kytkettyinä niin lyhyisiin naruihin, etteivät ylettäneet kusemaan päälleni. Se vaikutti tällä hetkellä elämäni ainoalta ilolta. Miksi vitussa ihminen ei saisi iloita siitä, etteivät koirat ylety kusemaan sen nilkoille? Onko se pienempi ilonaihe, kuin esimerkiksi miljoonan euron lottovoitto? Parkkipaikalla seisova sadantuhannen euron Mersu ei paljon auta, jos on jumissa ostoskärryjen seassa.

- Mä en nää Mersua enää koskaan, huusin katkerana ostoskärryjen seasta.

Kärryjen luokse tuli noin nelikymppinen naispuoleinen henkilö, joka alkoi päivitellä.

- Voi sinua raukkaa, onkos sinun Mersusi varastettu ja sinut pahoinpidelty?
- Olen nujerrettu, huokaisin.
- Miten tämä maailma onkaan raaka, nainen päivitteli.
- Ja kylmä, totesin tuntiessani kylmän asfaltin takapuoleni alla.
- Niin, se on todella kylmä, nainen myötäili.
- Minua on loukattu, totesin katkerana kokemastani vääryydestä.
- Minä autan sinut ylös sieltä, nainen sanoi ja ojensi kätensä.
- Kiitos, sanoin hänelle ja tunnustelin samalla hänen tiukkoihin farkkuihin sullottua seksikästä takapuoltaan.
- Tsot tsot, nainen tuumi ja heristi sormeaan.
- Anteeksi, en tiedä mikä minuun meni. Tuntui siltä, että piti saada äkkiä ote jostain, sopertelin hänelle sekavia.

Minäkö sekaisin? Tavallaan olin, mutta en niin sekaisin, ettei tuollainen seksipommi olisi herättänyt ostoskärryjen seassa uinuvia seksuaalisia halujani. Taidan jatkossa käyttää kaupassa asioidessani ostoskoria, kärryt tuntuivat tämän kokemuksen jälkeen jotenkin ahdistavilta kapineilta.

- Oletko pinnallinen ihminen? Kysyin häneltä.
- Minä? No enhän toki, nainen sanoi epävarmalla äänellä.
- Kuulit puhuttavan Mersusta ja tulit heti paikalle.
- Olisin tullut muutenkin, nainen puolusteli.
- Minäkin olisin tunnustellut sinun takapuolesta, jos se olisi ollut joku hehtaariperse, totesin pokkana.
- Väitätkö, että valehtelen?
- En, minä tiedän.
- Perse, nainen manasi.
- Tiedän senkin, se on upea.
- Entä se Mersu? Nainen uteli.
- Mitä siitä? Nythän minulla on taas mahdollista nähdä Mersuja, koska autoit minut ylös tuosta kuoleman loukusta, jossa koirat olisivat vain kusseet päälleni.
- Nähdä! Eikö sinulla ole omaa Mersua? Nainen parahti.
- Ei, olen satsannut enemmän tuohon henkiseen puoleen, selitin naiselle.

Tartuin samalla molemmin käsin edessäni seisovaa naista takapuolesta ja vedin hänet itseeni kiinni. Nainen oli aivan hiljaa, pelkäsiköhän hän jotain? Elämäni oli ollut äsken todella kurjaa, nyt tunsin jo pientä iloa, lähinnä seksin muodossa olevaa. Henkisellä tasolla en ollut varautunut kommunikoimaan vain Mersuista välittävän naisen kanssa. Oliko minulla henkistä puolta? Haarojenvälissä tapahtuvan jäykistymisen seurauksena päätin antaa henkisen puolen olla omissa oloissaan ja keskittyä seksuaaliseen puoleeni.

- Tunnetko minun henkisen puoleni? Kysyin naiselta.
- En tiedä, tunnen kyllä jotain kovaa, nainen sanoi epäröiden.
- Varmaan sen Mersun kardaani, sanoin hänelle, kourat yhä hänen takapuolellaan.
- Joo, se sen täytyy olla, nainen huokaisi jotenkin rennomman oloisena.

Ajatukseni risteilivät kotona vähissä olevien murojen ja Mersun kardaanin välillä. Olinko tulossa hulluksi? Miten murojen ostoreissulla voi päätyä ostoskärryjen sekaan ja alkaa väittelemään tuntemattoman naisen kanssa Mersun kardaanista? Ei minulla mitään Mersua koskaan ole ollutkaan, vaan vanha käryttävä Nissan Sunny. Hylkäsin ajatuksistani Mersun kardaanin ja korvasin sen tämän naisen alastomalla kropalla. Tunsin oikein itseni värähtävän, tehtyäni tämän suuren päätöksen.

- Mikä sinulle tuli? Nainen tiedusteli tuntiessaan vapinani.
- Näin valon, totesin rauha mielessäni.
- Minkä valon? Tulitko sinä uskoon?
- En tullut. Näin totuuden valon.
- Mikä on totuus?
- Alastomuus.
- Alastomuus? Nainen ihmetteli.
- Puhdas viaton alastomuus, joka muuttuu ajan mittaan riettaaksi seksiksi, paasasin kuin saarnamies konsanaan.

Kesken paasaamisen tuli mieleeni, että videovuokraamo menee kohta kiinni, enkä kerkeäisi vuokraamaan uutta Lystityttöjen videota. Yritin irrottaa itseni tästä naisesta, mutta käteni olivat jotenkin krampanneet kiinni hänen takapuoleensa. Masennuin hieman tästä huomiosta. Olinko nyt ostoskärryjen sijasta jumissa tässä seksikkäässä naisessa? Kuolisinko kenties tähän paikaan? Ehkä tämän naisen ruumiinlämpö pitäisi minut pitempään hengissä, kuin kylmät ostoskärryt. Oliko tämä huonompi vaihtoehto, kuin äskeiset ostoskärryt, sillä ainakin kuolema olisi hitaampi? Sitten mieleeni tuli murot ja kotona tyhjänä odottava lautanen. Olin nostanut muropaketin lautasen viereen ja antanut sen ymmärtää murojen olevan tulossa. Olisiko petturi ilman muroja? Pettäisinkö tämän uskollisen ja niin vaitonaisen palvelijani? Lautasen kohtalo huolestutti minua. Kuka sen perisi? Mihin se joutuisi?

- Lautanen! Parkaisin ääneen.
- Herran jestas, missä? Nainen parahti ja vilkuili ympärilleen.
- Meillä, se on yksin, ilman mahdollisuutta tulevaisuuteen.
- En ymmärrä, nainen ihmetteli.
- Ei tarvitsekaan. Sinun tulee vain ymmärtää, miten iloitaan, miten tullaan toimeen kurjuuden keskellä ja miten nautitaan seksistä.
- Seksistä? Nainen hämmästeli.
- Se ei liity lautasiin, älä ajattele niitä, valaisin asiaa.
- Ei niin, lautaset ovat ruokailua varten, nainen myönsi hämillään.
- Aivan. Lautasella rakasteleminen ei ole oikein mahdollista meille.
- Meille?
- Kyllä. Sinulle ja minulle, sanoin hänelle ja katsoin suoraan noihin hämmästyneisiin silmiin.

Meinasin pudota jo itsekin kärryiltä oman ajatuksenjuoksuni suhteen. Miten kykenisin pitämään murot, seksin, ostoskärryt ja lautasen erossa toisistaan? Kohta olisin niin sekaisin, että harrastaisin seksiä naisen kanssa ostoskärryissä olevalla lautasella, joka on täynnä muroja. Olin jälleen umpikujassa ajatusteni kanssa. Minun pitäisi ostaa muroja, mutta käteni ovat liimattuna tämän naisen takapuolessa. Kotona odottaa tyhjä lautanen muroja, mutta käteni ovat sidotut. Tämä ei voi olla totta. Mistä minua rangaistaan? Olisin nipistänyt itseäni, mutta se ei onnistunut naisen takapuolen lävitse.

- Olin menossa kauppaan, nainen sanoi minulle.
- Niin minäkin, muroja kotiin, vastasin helpottuneena.
- Saanko nuolla sinun lusikan? Nainen tiedusteli.
- Saat, jos et säikähdä jogurttia?
- Pidän siitä.