Pitkä musta amerikkalainen auto pysähtyi keskelle katua. Auto ei ollut omalla kaistalla, vaan kirjaimellisesti keskellä katua. Pienet japanilaiset ja eurooppalaiset autot tööttäilivät ja hermoilivat tämän pitkän amerikkalaisen auton takia. Pitkä musta auto seisoi järkähtämättä paikoillaan. Jos auto olisi ollut edes suorassa, niin muut autot olisivat päässeet kulkemaan, mutta tämä auto tukki tehokkaasti molemmat kaistat. Auto seisoi paikoillaan noin viisi minuuttia, kunnes sen takaovi aukesi ja ulos astui erittäin pitkä mustiin pukeutunut mies. Pitkä mies käveli rauhallisesti viereisen kauppakeskuksen parkkihallin luiskaan. Mies jatkoi matkaa luiskaa pitkin, ilman mitään kiirettä. Takaa tuli pieni japanilainen auto jonka kuljettaja soitti hermostuneena torvea. Auto ajoi aivan kiinni pitkään mieheen.

- Mene nyt luuviulu hittoon siitä keskeltä ajorataa, nuorehko mies huusi auton sivuikkunasta.

Kukaan ei vastannut, vaan mies mustissa jatkoi rauhallista etenemistään kohti parkkihallia. Pienen japanilaisen auton kuljettajalla oli hoppu ja hän ajoi autonsa aivan kiinni tähän outoon kulkijaan.

- Hiton idiootti, mene tiehesi tai ajan päälle, japanilaisen auton kuljettaja huusi taas sivuikkunasta.

Mies mustissa käännähti ympäri ja hän tempaisi vaivattoman näköisesti auton konepellin auki. Samalla, kun konepelti aukesi, autosta hävisivät kaikki sähköt ja moottori sammui. Mustiin pukeutunut mies otti jotain auton konehuoneesta ja asteli kohti kuljettajan ovea. Ollessaan kuljettajan oven kohdalla, mustiin pukeutunut mies ojensi jotain kuljettajalle.

- Öljyt vähissä, mustiin pukeutunut mies sanoi ojentaessaan japanilaisen auton kuljettajalle auton öljytikun.
- Häh? Auton kuljettaja mutisi öljytikku kädessään.

Mutiseminen oli jo turhaa, sillä mustiin pukeutunut mies jatkoi matkaansa. Pienen japanilaisen auton kuljettaja ei saanut enää autoaan käyntiin, vaan se jäi tien tukoksi sisääntulorampille. Mustiin pukeutunut mies käveli parkkihallin pyöröoville ja jäi odottamaan jotain. Ovella hän seisoi vain paikoillaan. Kukaan ei nähnyt hänen silmiään, sillä silmien edessä olivat mustat aurinkolasit. Ohitse kulki jatkuvasti ihmisiä, mutta mustiin pukeutunut mies ei reagoinut heihin mitenkään. Noin puolentunnin kuluttua paikalle tuli äskeisen pienen japanilaisen auton kuljettaja erittäin tuohtuneena.

- Voi vitun pelle! Täälläkö sinä seisot kuin toteemipaalu?

Mustiin pukeutunut mies ei sanonut yhtään mitään, vaan ojensi tälle miehelle pienen paperilapun. Paperilappu oli taiteltu moneen kertaan. Mies sai viimein lapun auki ja tavasi sitä ihmeissään. Lapussa luki pelkästään: ”Ville, oletko ihan varmasti oikealla tiellä?” Ville katseli lappua ihmeissään ja tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäpiitä.

- Mikä saamarin kyselijä sinä oikein kuvittelet olevasi? Ville huusi mustiin pukeutuneelle miehelle.

Taaskaan Ville ei saanut muuta vastausta kuin paperilapun. Ville taitteli ihmeissään toisen paperilapun auki. Siinä oli aika tyly teksti: ”Jollei suunta muutu, olet deletoitu”. Ville luki lapun kolmeen kertaa läpi, eikä vieläkään tajunnut miten siihen olisi pitänyt reagoida. Hän katsoi välillä mustiin pukeutunutta miestä, mutta siitä ei ollut mitään apua hänen epätietoisuuteensa.

- Hei honkkeli! Oletkos saanut vasta ensimmäisen tietokoneesi ja oppinut delete-näppäimen käytön? Ville ilkkui ja jatkoi heti perään.
- Onko sinulla jotain nimeä, mokomakin toteemipaalu?

Mustiin pukeutunut mies osoitti heidän vieressä pyörivää sähköistä mainostaulua. Siihen ilmestyi punainen teksti: ”Toisille pelastus ja toisille kadotus”. Teksti vilkahti ruudulla muutaman kerran ja vaihtui takaisin ostoskeskuksen omaan mainokseen.

- Hetkinen nyt. Oletkos sinä joku uusi tietotekniikkaesittelijä, jolla on munaa tulla häiritsemään minun työmatkaani? Ville jatkoi utelemistaan.

Mustiin pukeutunut mies ei puhunut mitään vaan ojensi Villelle cd-levyn ilman koteloa. Ville otti levyn käteen ihmeissään ja totesi sen olevan samanlainen mitä heilläkin on kaupassa myynnissä. Ville vilkaisi levyn takapuolta ja totesi siihen poltetun tavaraa aika paljon. Nostaessaan katseensa levystä ei paikalla ollut enää ketään. Mistään ei kuulunut askeleita eikä pyöröovikaan pyörinyt. Äskeinen hujoppi oli hävinnyt kuin maan nielemänä. Jälleen kerran Ville tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkärankaa. Ville laittoi levyn varovasti takkinsa povitaskuun ja meni pyöröovista sisälle kauppakeskukseen. Hän nousi rullaportaita pitkin kaksi kerrosta ylöspäin ja lähti kävelemään kohti heidän liikettä. Hänellä oli jo kiire, liike avattaisiin muutaman minuutin kuluttua.

Villen mielestä liikkeen omistaja oli täysi mulkero, jonka ainoa tehtävä oli seurata hänen töihin tuloaan ja valittaa myöhästymisistä ja pitkistä lounaista. Oikeastaan Villen olisi pitänyt olla työpaikallaan jo kaksi tuntia aikaisemmin, sillä hän oli aamuvuorossa. Ville ei vaan viitsinyt nousta niin aikaisin, eihän siellä liikkeessä ollut edes asiakkaita ennen liikkeen avaamista. Kyllä sen varaston voi omistajakin ihan itse järjestellä, hänhän oli sentään kaikkitietävä tietotekniikkanero ja kova poika myymään. Ville nappasi mukillisen kahvia heidän tietokoneliikkeen vieressä olevasta kahviosta ja meni muki kourassa liikkeeseen.

- Huomenta mäntti, Ville tervehti liikkeen toista myyjää ohi mennessään.
- Huomenta vaan supermies, tiskiin nojaileva, Villeä kymmenisen vuotta vanhempi Sami vastasi virnistellen.

Ville ei voinut sietää Samia ollenkaan. Hänen mielestään Sami oli vain tiellä ja liian hidas tällaiseen nopearytmiseen myyntityöhön. Villeä ärsytti suunnattomasti, että Sami jaksoi olla ystävällinen kaikille, jopa niille kaikista hankalimmillekin asiakkaille. Ville itse ei jaksanut kaikkien mulkkujen kanssa alkaa kauppaa tekemään, vaan käski herkästi asiakasta suksimaan hevon kuuseen. Samia puolestaan lähinnä huvitti Villen kaltaisen nuoren koltiaisen pullistelu. Ville oli juuri saanut ajokortin ja oli entistä polleampi. Samilla oli pituutta melkein 190 senttiä ja painoa toistasataa kiloa. Ville puolestaan oli sellainen melkein 160 pitkä ja erittäin laiha. Tässä oli ehkä syy siihen, että Ville tyytyi vain hieman huutelemaan Samille, yleensä vielä kohtuullisen välimatkan päästä.

Ville meni liikkeen takahuoneeseen kahvimukinsa kanssa ja laittoi saamansa cd-levyn tietokoneeseen. Levy käynnistyi jostain syystä automaattisesti vaikka Ville oli ihan itse ottanut moisen ominaisuuden pois tietokoneesta. Näytössä alkoi pyöriä videopätkä. Videolta näkyi, kun Ville ajoi autollaan parkkihalliin ja alkoi huudella mustiin pukeutuneelle miehelle. Samoin heidän parkkihallissa käymä keskustelu oli videolla. Parkkihallikeskustelun jälkeen videosta katosi kuva, ainoastaan askeleiden ääni kuului. Tämän jälkeen Ville kuuli oman puheensa, tällä kertaa hän oli ostamassa kädessään olevaa kahvia. Lopulta ääni hävisi kokonaan ja ruutuun ilmestyi televisiosta tuttu ”Hetkinen” teksti. Pienen ajan päästä ruutuun ilmestyi ”muodostetaan yhteyttä” teksti. Villen sormi hakeutui hermostuneena levyaseman open-näppäimelle, mutta asema ei suostunut antamaan levyä ulos. Ville oli jo aikeissa sammuttaa koko masiinan, kun ruutuun ilmestyi kuva, tarkemmin sanottuna hänen hämmästynyt kuvansa.

- Sami saatana! Ville kirosi ja nousi tuolilta vihaisena.
- Mitä nyt? Sami huusi myymälän puolelta.
- Oletko sä apina mennyt leikkimään tämän tietokoneen kanssa? Tämä on ihan sekaisin.
- Luin aamulla sähköpostit ja otin tilaukset, kyllä se silloin toimi, Sami selitti rauhallisesti.
- Tyytyisit lukemaan vaikka Aku Ankkaa ja antaisin viisaampien hoitaa nämä tietokoneet, Ville murahti.

Ville vilkaisi uudelleen tietokonetta ja sen ruutu oli aivan musta. Ville oli jo painamassa cd-aseman nappia uudemman kerran, kun hän huomasi sen olevan auki. Cd-levy oli hävinnyt jonnekin, se ei ollut enää asemassa. Ville painoi napista aseman kiinni ja ruutuun ilmestyi teksti: ”Älä paina delete-näppäintä”. Tämän jälkeen tietokone palautui normaalitilaan. Ville katseli hetken aikaa näppäimistöä pää kallellaan ja kohta hänen sormensa oli delete-näppäimellä.

- Ja vitut, minuahan ei kukaan komentele, Ville murahti ääneen ja painoi nappia.

Samalla kun nappi painui pohjaa, katosi tietokoneen näytöltä kaikki. Kone buuttasi itsestään ja ilmoitti kohta, ettei löydä käyttöjärjestelmää. Ville ei kerinnyt pohtimaan asiaa sen pitempään koska kello oli jo muutaman minuutin yli kymmenen ja ovelta kuului kilahdus asiakkaan saapumisen merkiksi. Ville ryntäsi tiskin luokse, mutta joutui pettyneenä toteamaan Samin olleen nopeampi, hän oli jo mennyt palvelemaan nuorehkoa naishenkilöä. Harmistuneena Ville meni tiskin taakse kuuntelemaan heidän keskusteluaan.

- Pitäisi saada hyvä ja halpa pelikone, nainen selitti Samille.
- Ei sellaista olekaan, tulisit sitten uudelleen kun on rahaa, Ville huusi tiskin takaa.

Nainen katsoi hieman ihmeissään tiskin takana möykkäävään Villeen ja näytti siltä, kuin olisi valmis poistumaan koko liikkeestä.

- Älä välitä tuosta, kyllä me sinulle saadaan budjettiin sopiva kone jotenkin, Sami lohdutteli naista hymyillen.

Villen harmiksi Sami vei naisen aivan liiketilan toiseen päähän ja he keskustelivat niin hiljaa, ettei hän saanut siitä mitään selvää. Villellä oli juuri tarkoitus mennä järjestelemään jotain hyllyä siihen viereen, kun liikkeeseen astui toinen asiakas. Nyt sisälle tuli vanha eläkeläispappa keppiensä kanssa. Pappa kävellä köpötteli rauhallisesti suoraan Villen luokse.

- Poika, yksi pentiumi kaikilla herkuilla, pappa totesi tyynesti.
- Jaa, saako olla sinappia myös? Ville hirnahti.
- Älä poika viisastele, olet turhan heikoilla jäillä, pappa sanoi ja tuijotti Villeä suoraan silmiin.
- Minkälaiseen käyttöön se tulee?
- Muorillehan se tulisi reseptien säilytystä varten, pappa tuumasi rauhallisesti.
- Ei voi olla totta? Ostakaa ennemminkin vaikka muutama vihko ja laittakaa ne vanhaan kenkälaatikkoon, tulee paljon halvemmaksi, Ville selitti nauruaan pidätellen.

Villeä oikein tympäisi tuollaiset asiasta tietämättömät asiakkaat, jotka tulevat ostamaan johonkin älyttömään kirjoitushommaan tehokasta pentiumia. Monet eivät osaa edes laittaa konetta päälle. Sitten ne soittelevat joka toinen päivä ja kyselevät milloin mistäkin itsestään selvästä asiasta. Jos Ville saisi päättää, niin oveen tulisi lappu jossa kehotettaisiin tietotekniikkaa tuntemattomien asiakkaiden suksia hevon kuuseen. Hänen kallisarvoista aikaa kuluu vain aivan turhaan tuollaisten moukkien palvelemiseen.

- Ville! Minulla on sinulle jotain, pappa sanoi aivan yllättäen.
- Minulle? Ville ihmetteli ja tajusi papan puhutelleen häntä nimellä.
- Sinulle juuri, pappa sanoi ja ojensi Villelle delete-näppäimen.
- Mitä hittoa? Ville manasi ihmeissään.
- Sinulta puuttuu tällainen, pappa sanoi ja käännähti ympäri.

Ville seurasi ihmeissään papan köpöttelyä liikkeen poikki ovelle. Ovella pappa heilautti vielä kättään ja katosi ihmisvilinään. Ville jäi seisomaan delete-näppäin kädessä tiskin taakse. Muutaman minuutin kulutta Ville havahtui ja meni näppäin nyrkissään takahuoneessa olevan tietokoneen luokse. Hänen katseensa osui sen näppäimistöön ja tyhjään delete-näppäimen paikkaan. Ville laittoi kädessään olevan näppäimen tyhjään paikkaan ja painoi sen paikoilleen. Näppäin napsahti todella vaivattomasta paikkaansa.

- Kuka täällä oikein pelleilee? Ville huudahti ääneen.

Kukaan ei vastannut hänen kysymykseensä. Liikkeen puolelta kuului vain Samin ja naisasiakkaan vaimeata keskustelua. Ville nousi penkiltä ja palasi takaisin tiskin taakse. Häntä alkoi jo tympäistä koko töihin tuleminen, olisi pitänyt vain jäädä kotiin nukkumaan. Muutaman minuutin kuluttua liikkeeseen asteli nuori poika lippis päässään ja skeitti kainalossa. Poika käveli tiskin eteen ja jäi tuijottamaan suoraan Villeä. Poika ei sanonut mitään, ainoastaan katsoi suoraan Villeä.

- Mitä mulkkaat? Ville kivahti pojalle.

Poika ei vastannut, vaan jatkoi tuijottamistaan. Aikansa katseltuaan poika siirtyi tiskin toiseen päähän ja alkoi selata telineessä olevia tietokonelehtiä.

- Ne pitää maksaa ennen lukemista, Ville ärähti pojalle.

Poika oli, kuin ei olisi kuullut Villen sanomista, vaan jatkoi lehtien selaamista kaikessa rauhassa. Tästä kimpaantuneena Ville meni pojan luokse ja tempaisi lehden tämän kädestä. Poika vilkaisi Villeä, otti taskustaan jotain ja laittoi sen Villen kouraan. Tämän tehtyään, hän laittoi skeittilaudan lattialle ja lähti sillä kohti ovea.

- Saamarin nulkki, ei täällä saa skeitata, Ville jäi raivoamaan hänen peräänsä.

Ville taitteli auki pojalta saamansa pienen paperilapun. Siinä oli taas ihmeellistä tekstiä: ”Olet yhä väärällä tiellä, aikasi loppuu pian.” Teksti oli kirjoitettu mustalla kynällä, eikä lapussa ollut minkäänlaista allekirjoitusta. Villelle alkoi riittää tällainen pelleily. Hän päätti mennä etsimään sen pojannulikan käsiinsä ja läksyttää oikein kunnolla. Hän otti takkinsa ja poistui liikkeestä mitään sanomatta. Koska Sami luuli olevansa parempikin myyjä, niin pärjätköön perhana yksin, Ville ajatteli kävellessään. Vaikka Ville kuinka pyöri ja käveli ympäriinsä, ei äskeistä poikaa näkynyt enää missään. Kyllästyneenä ravaamiseen, hän istahti jalat kipeinä penkille. Ville nojasi väsähtäneenä taaksepäin, kun hän tunsi päänsä osuvan johonkin kovaan. Ville pyörähti salamana ympäri ja totesi penkin vastakkaisella puolella istuvan jonkun vanhuksen.

- Pitääkö teidänkin perkeleiden olla täällä häiritsemässä nuorempia, Ville ärähti vanhuksen takaraivolle.
- Tällä kertaa pitää, vanhus sanoi ja kääntyi Villeä kohti.

Ville totesi tuijottavansa samaa pappaa, joka oli antanut hänelle sen delete-näppäimen. Nyt Villellä kiehahti jälleen. Hän oli aivan varma, että tuo papparainen pilaili hänen kustannuksellaan jostain kumman syystä. Hänhän ei tuollaiseen alistuisi, vaan näyttäisi närhen munat moiselle eläkeukolle. Ville nousi omalta penkiltä ja kiersi penkkien ympäri papan eteen. Ennen kuin hän kerkesi edes aukaista suutaan, oli pappa ojentanut hänen eteensä tietokoneen näppäimistön. Ville katseli epäuskoisen näköisenä sitä. Siitä puuttuivat kaikki muut näppäimet paitsi delete-näppäin. Siinä ei edes ollut paikkoja muille näppäimille. Ville ei ollut ikinä nähnyt vastaavaa laitetta, vaikka omasta mielestään hän tiesi ja tunsi maailman kaikki tietokoneisiin liittyvät laitteet. Ville otti epäuskoinen ilma naamallaan tarjotun näppäimistön käteensä ja käänteli sitä ihmeissään. Missään ei ollut minkäänlaista tekstiä, vaan pelkkää mustaa sileää muovia.

- Tämä on jotain pilaa! Ville tiuskaisi ja heitti näppäimistön papan jalkoihin.
- Pilat ovat pilailtu, tämä on sinun painajainen, pappa totesi tylyn kuuloisena.
- Ja paskat, Ville tuhahti ja käännähti ympäri.

Ville ei päässyt askeltakaan, koska hänen edessään seisoi jumalattoman pitkä mustiin pukeutunut mies. Ville vilkaisi peloissaan ylöspäin, eikä tiennyt enää mitä sanoa. Mustiin pukeutunut mies ojensi Villelle jälleen cd-levyn. Tällä kertaa viesti oli kirjoitettu siihen mustalla tussilla: ”Deletoitu”. Ville tavasi tekstiä paniikin vallitessa. Mitä tämä oli? Miksi nuo vainoavat häntä? Häntä, joka oli tämän seudun tehokkain tietokonemyyjä ja ennen kaikkea tietävin niistä. Ville puristi levyä kädessään ja vilkaisi eteensä. Mustiin pukeutunut mies oli poistunut, kuten siellä parkkihallissakin. Pappa sen sijaan istui yhä penkillä, joten Ville karjaisi hänelle:

- Nyt tämä saatanan pilaileminen saa riittää!

Pappa ei vastannut, eikä edes vilkaissut karjuvaan Villeen. Ville aikoi toistaa huutonsa, kun hän tunsi äkkiä polviensa pettävän ja hän vajosi lattialle, kuin hidastetussa filmissä. Maatessaan kauppakeskuksen lattialla, hän kuuli ääniä jotka tulivat lähemmäksi. Viimeiset sanat, jotka hän kuuli, olivat: ”Nyt voit painaa enteriä...”