etusivulle
sekalaisiin tarinoihin
tekstipohjaiselle sivulle

19.01.2005

Asiakas on mulkku

Tammikuisena maanantaiaamuna erään kodinkoneliikkeen parkkipaikalla ei ollut vielä tungosta. Pienessä punaisessa, äidiltä lainatussa autossa istuskeli kaksikymppinen Jari Omppu, odotellen pääsyä sisälle tuohon kyseiseen liikkeeseen. Jaria jännitti tämä aamu normaalia enemmän, sillä hän oli saanut yllättäen töitä harjoittelijana tuossa liikkeessä. Jarilla ei ollut oikeastaan mitään kokemusta myyntityöstä, mutta sitä ei inho työkkärin muija ottanut huomioon. Tuo hieltä haiseva tantta oli vain virnuillut, että nehän hakee harjoittelijaa, joten mene ja harjoittele! Jarin miettiessä vielä sisälle menemistä, hänen autonsa kohdalle ilmestyi jotain laiha, noin parikymppinen blondi, joka alkoi tällätä fillariaan kaupan seinustalle. Siinä vaiheessa Jari päätti toimia.

- Hei anteeksi, oletko kaupan henkilökuntaa? Jari huudahti nopeasti blondille.
- Ai mää vai? blondi kimitti nenä polkupyörän lukossa.
- Ei, kun tuo fillarisi, Jari naurahti.
- Se on mun faijan, mee juttelee sille jos tunnet jotain tätä fillaria kohtaan, blondi kimitti takaisin selkä Jariin päin.
- Siis sinua tai tuota kauppaa minä oikeastaan. Olen uusi harjoittelija, nimeni on Jari Omppu.
- Niin just, se appelsiinin velipoika, nythän minä muistankin, blondi naurahti ja kääntyi katsomaan Jaria.
- Jaa, mikä appelsiini?
- Ei mitään. Minä olen tämän kaupan kassa, Sini Lempi nimeltään. Minua ei pidä sitten sekoittaa Sini Piikaan, se on aivan eri juttu, blondi nauroi.
- Terve terve, Jari sanoi ja tarttui Sinin ojentamaan käteen.

Sini katseli tuota amisviikset omaavaa nuorta miestä päästä varpaisiin, arvioiden hänen käyttökelpoisuuttaan myöhemmässä vaiheessa. Saatuaan pyörän tukevasti seinänviereen, Sini pyysi Jaria seuraamaan sisälle liikkeeseen. Sini avasi oven ja otti hälytykset pois päältä. Tämän jälkeen he kävelivät peräkanaa liikkeen pukuhuoneeseen, joka oli kahvihuoneen takana oleva pieni tila.

- Näin pieni, Jari totesi huomattuaan pukeutumistilat.
- Joo, televisioiden tuumakoot ovat kasvaneet niin paljon, että jouduimme luovuttamaan niille entisen pukuhuoneen, Sini selitti samalla, kun riipaisi takin päältään.
- Niin, totta kai, Jari mutisi, vaikka hän ei ollut juurikaan perehtynyt televisioiden tuumakokoihin.
- Ei saatana, meidän pikku horatsulla on täällä oikein ori! kuului pukuhuoneen ovelta äkkiä matalalla miehen äänellä heitetty kommentti.
- Älä viitti Vesa, tässä on se meidän uusi harjoittelija Jari Omppu, Sini esitteli Jarin.
- No vittu, Vesahan se minä, siis Vesa Tappi ja se on kuule kova, Vesa nauraa hörötteli metri viisikymmentäsenttisellä ja aika pahasti ylipainoisella kropallaan.
- Moi vaan, Jari totesi hämillään Vesan käyttäytymisestä.
- Uhoa peliin poika, tässä liikkeessä myyjä on kuningas ja asiakas pelkkä mulkku, Vesa hörötteli.
- Eivätkö ne olekaan oikeassa?
- Asiakkaat vai? No ei tietenkään, eihän ne tiedä yleensä yhtään mitään. Onneksi osaavat kirjoittaa sentään nimensä luottopapereihin, että saadaan niiltä fyffet pois, Vesa hörähti.

Sini kiirehti hätiin ja raahasi Jarin pois pukuhuoneesta. Hän opasti Jarin kahvihuoneen puolelle ja istutti erääseen tuoliin odottamaan kahvin valmistumista. Jari katseli ovesta myymälän puolelle ja totesi sinne tulleen pari henkilöä lisää. Toisen hän tunnistikin, sillä se oli myymälän esimiehenä toimiva Kari Kopponen. Kari ja toinen outo kaveri puuhastelivat jonkun ison pahvikyltin parissa. He näyttivät virittelevän sitä liikkeen sisääntulon eteen.

- Mitäs sanot? Kari Kopponen uteli Jarilta astellessaan hänen luokseen.
- Huomenta kait! Jari vastasi epäröiden outoon kysymykseen.
- Sitäkin joo, ja olet vielä näemmä ajoissa, mikä on positiivinen asenne uudelta kaverilta. Niin, tuosta kyltistä oli puhe. Eikö olekin vetävä? Kari uteli.
- En huomannut sitä tullessa, Jari vastasi.
- Tule katsomaan, Kari sanoi ja lähti kohti kylttiä ja kyltin luona seisovaa myyjää.
- Pasi Huippu, tämän talon ainoa huippumyyjä, pitkä kaveri esitteli itsensä Jarille.
- Jari Omppu, Jari vastasi.
- Mitäs tuumaat? Kari uteli Jarilta.

Jari katseli isoa pahvikylttiä pää kallellaan. Hän ei oikein tiennyt miten moiseen kylttiin pitäisi suhtautua. Siitä ei saanut oikein kiinni mitenkään, eikä se oikein antanut mitään ajatuksia, siis jotenkin mitäänsanomaton koko kyltti. Onneksi Pasi rikkoi hiljaisuuden:

- Aika hiton täydellinen ja ennen kaikkea saatanan halpa mainoskyltti. Ei ollut kuule mallikuluja tai studiokuluja tai oikeastaan paljon muitakaan kuluja ja sanoma välittyy taatusti oikeanlaisena jokaiselle sisään tulijalle.
- On joo, selvähän tuo on minustakin, Jari myönteli Pasin mukana.
- Ja eiku kahville, kun kerran arvovaltainen raati on todennut uuden mainoskylttimme hyväksi, Kari sanoi ja lähti harppomaan kahviota kohti.

Jari odotti, että Pasi lähti myös liikkeelle ja seurasi häntä. Kahvihuoneessa oli Sini saanut jo kahvin keitettyä ja oli jopa taikonut jostain pullaa ja dominokeksejä. Vesa oli jo kerinnyt kahvipöytään ja kaiveli siinä hampaitaan antaumuksella. Karin ja Pasin istuuduttua pöytään, Jari katseli itselle vapaan tuolin ja istahti muiden seuraksi. Sini toi jokaiselle kupit ja kaateli niihin kahvia, jonka jälkeen myös hän istui pöytään.

- Joo, homman nimi on tämä: me myymme kaikenlaista kodintekniikkaa, niin hyvää kuin huonoakin. Tehtävänämme ja myydä sitä vitusti, puhuen tarpeen tullen vaikka miten paksua kakkaa, jotta asiakkaat, siis nykykielessä mulkut, ostavat niitä. Rahoitussopimuksia tehdään, vaikka asiakas ei sitä haluaisikaan, sillä niistä tulee rahaa. Jos joku tuo tänne viallisen laitteen, niin lähdemme siitä, että asiakas ei osaa sitä käyttää tai on hankala asiakas – siis mulkku. Viallisen laitteen tapauksessa otamme laitteen tänne ja pyydämme asiakasta soittamaan kuukauden päästä. Laitteet toimitamme tuohon tien toisella puolella olevaan Penan putkiradiokorjaamoon, jossa Pena käy ne läpi, Kari selitti liikkeen toiminta-ajatusta.
- Joo, eiköhän tuo tuosta selviä, Jari sanoi ja mietiskeli mulkku-sanaa.
- Kuule, Vesa tuossa vanhimpana myyjänä ottaa sinut opetukseen. Jos vaikka tällä viikolla vain seuraat häntä ja opiskelet siinä sivussa tärkeimpien tuotteiden perustiedot. Luulisin näin aluksi, että kahdensadan laitteen tiedot kun opettelet, niin homma alkaa jotenkin sujua, Kari sanoi.
- Aika monta, Jari tuumasi ja vilkuili myyntihalliin.
- Ja paskat, Vesa hörähti. – Sata niistä on valkoista jääkaappia, pakastinta ja pesukonetta, toiset sata mustaa ja harmaata kodinelektroniikkaa, siinä ne kahdensadan laitteet tiedot ovat.
- Ai kikkeli, liike pitää avata, Sini havahtui lehden takaa ja nousi nopeasti ylös pöydästä.
- Sano vaan rohkeasti tappi, Vesa nauroi.
- Kissan pallit, Sini heitti takaisin ja poistui kahvihuoneesta.

Muut jatkoivat vielä kahvin juontia kaikessa rauhassa, joten Jarikaan ei pitänyt mitään kiirettä sen suhteen. Kari otti salkustaan kannettavan tietokoneen ja nosti sen pöydälle. Tämän jälkeen hän riisui kengät ja laittoi ne pöydän alle. Saatuaan koneen päälle, hän alkoi näppäillä sitä.

- Jaa niin, tämä on samalla minun toimisto, kun siellä oikeassa toimistossa on muutama pakastin. Tuli ostettua niitä marja-aikaan muutama liikaa, olivat turhan halpoja tuolla Albaniassa, Kari sanoi hämmästyneenä katselevalle Jarille.
- Niinhän se joo, Jari mutisi jotain.
- Ei taida poika uskoa, että albanialaiset tekevät hyviä pakastimia, Kari penäsi.
- Uuuskonhan minä, Jari kiirehti vakuuttelemaan.
- Mikä Albania? Vastahan me liimattiin niihin erään saksalaisen merkin tarrat, Vesa nauroi ja yritti saada dominokeksiä pysymään nenässään.
- Ei se ole kauppa joka kannattaa, vaan törkeä voitto, Kari sanoi.
- Eiköhän mennä tuonne liikkeen puolelle, sieltä näyttää jo lappavan kaikenlaista elämään kyllästynyttä mulkkua oikein oven täydeltä, Vesa sanoi ja tunki dominokeksin jämät suuhunsa.

Jari lähti seuraamaan Vesaa kohti liikkeen televisioseinää, jossa arviolta kolmekymppinen kaveri oli katselemassa televisioita. Vesa käveli suoraan tuon asiakkaan taakse ja rykäisi niin kovasti, että asiakas oli lentää turvalleen.

- Tuo lunssa vaivaa, Vesa tuumasi asiakkaan vilkaistessa häneen.
- Sitä on ilmassa, asiakas myönsi.
- Pistetään tuosta tuo kolmekakkonen, niin ei tarvitse niitä pilluleffojakaan katsella suurennuslasilla, Vesa ehdotti.
- En minä sellaisia, asiakas vakuutteli.
- Perheellinen? Vesa jatkoi.
- Joo, kaksi lasta ja vaimo.
- Sitten meillä on valmiiksi asuntovelalliselle tällainen neljäkakkonen plasma, se on kuule jotain. Siitä se on kiva katsella uusia Volvon mainoksia kotisohvalla.
- Toyotallahan minä, siis ajelen. En minä niitä Volvon mainoksia sillä tavalla ole seurannut, asiakas kommentoi.
- Onko jotain tiettyä mielessä, kenties tällainen videotykki? Vesa jatkoi.
- Paljonko tuosta 595 hintaisesta televisiosta saa pois tiukalla kaupalla? asiakas kysyi ja osoitti erästä televisiota.
- Teetkö kaupan heti, jos laitan sinulle kunnon hinnan? Vesa tiedusteli ja kaivoi samalla taskulaskimen taskustaan.
- No, jos hinta vaan on kohdallaan.

Vesa asteli muutaman askeleen sivummalle ja alkoi näppäillä laskintaan. Jari meni hänen vierelleen ja yritti katsoa mitä Vesa tekee. Vesa käänsi kuitenkin laskimen sillä tavalla, ettei Jari päässyt jyvälle hänen touhustaan. Tässä vaiheessa Jari totesi, ettei hänellä ollut omaa taskulaskinta. Jarin miettiessä sitä, että pitäisiköhän tänne tuoda oma taskulaskin vai saisiko sen liikkeen puolesta, Vesa palasi asiakkaan vierelle.

- Luotolla vai käteisellä? Vesa uteli.
- Käteisellä.
- Saat sen kuule 591 eurolla, jos teet kaupan heti, mutta sitten siihen ei tule kaukosäätimen paristoja, Vesa ilmoitti hinnan.
- Ohhoh! Asiakas jäi katsomaan Vesaa suu auki.
- Montako laitetaan?
- Ei tällä kertaa yhtään, asiakas naurahti ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea.
- Kato nyt, kato nyt tarkkaan mikä mulkku tuokin taas oli. Niin saatanan persaukinen, ettei ollut varaa ostaa edes alennettua tuotetta, Vesa höyrysi vierelleen tulleelle Jarille.
- Ehkei sillä ollut niin paljoa rahaa, Jari aprikoi ääneen.
- Luotolla hyvä ihminen, luotolla, Vesa puisteli päätään Jarille.
- Ai niin, se luotto, Jari mutisi.

Siten tuli hiljaisempi hetki asiakkaiden suhteen, kun liikkeessä olleista osa poistui ulos ja eräs pariskunta jäi asioimaan Pasin kanssa. Jarin olisi tehnyt mieli mennä kuuntelemaan Pasin taktiikkaa myyntihommissa, mutta ei oikein uskaltanut tehdä sitä. Koska oli hiljaista, Vesa käveli myyntitiskin taakse ja alkoi pelata pasianssia siellä olevalla tietokoneella. Jari puolestaan jäi tutkiskelemaan vitriinissä olevia matkapuhelimia sillä silmällä, että oppisi edes niiden tyypit jotenkin. Pian liikkeen ovi kävi ja sisään asteli vanhempi naishenkilö kannettava tietokone kainalossa. Nainen käveli suoraan tiskillä olevan Vesan luokse ja iski koneen tiskiin.

- Päivää, nainen sanoi.
- No mitäs rouvalla saisi olla? Vesa kysäisi ja hymyili teennäisen leveästi.
- Tämä on rikki, nainen sanoi ja osoitti tietokonetta.
- Ei hätää, me lataamme sen akun, niin se toimii taas nelisen tuntia, Vesa hörähti.
- Se ei mene nettiin, nainen jatkoi.
- Voi hyvä rouva, kun se netti pitää ensi tilata jostain.
- Kaikki muu on kunnossa, mutta tämä kone ei vaan mene nettiin, nainen jatkoi sinnikkäästi. – voisiko sitä testata täällä jossain?
- Niin että testata ja täällä? Vesa kurtisti kulmiaan.
- Niin niin, kait teillä täällä sentään netti on?
- Myinkö minä tämän tietokoneen teille? Vesa kysyi naiselta.
- Myitte kyllä, sen takia tänne tulinkin.
- No hyvä, sittenhän teillä on varmaan sellainen käsitys, että myyjät myyvät, vai mitä?
- Niin tekevät, nainen myönteli.
- Aivan, ja koska meillä on täällä vain myyjiä, niin laitamme tämän viallisen koneen huoltoon. Tulkaa uudelleen kuukauden päästä, kiitos ja näkemiin, Vesa sanoi ja tempaisi koneen pöydältä.
- Kokonaisen kuukauden? nainen hämmästeli.
- Pitää paikkansa, noin kolmekymmentä päivää.
- Aika hidasta!
- Huollot ovat, Vesa surkutteli.

Nainen yritti vielä saada Vesaa katsomaan konetta, mutta Vesa vetosi kaikenlaisiin vastuisiin ja mahdolliseen takuun raukeamiseen, jos hän alkaisi sitä ronkkia. Nainen katseli ja kuunteli Vesaa pettyneen oloisena, mutta lupasi viimein tulla kuukauden päästä katsomaan konettaan. Jari oli seurannut tilannetta parin metrin päästä hieman ihmeissään. Kyllä hän olisi ainakin voinut sitä katsoa, kun liikkeessä ei ollut oikein mitään kiirettä. Vesa laitteli asiakkaan koneeseen jonkun lapun ja nosti sen hyllyyn. Jari kiersi tiskin taakse ja meni kurkkaamaan Vesan tekemää lappua. Hänen silmiinsä sattuvat sanat ”Mulkku-Mummo ei pääse nettiin”.

- Ei tuossa välttämättä isoa vikaa ole, Jari sanoi Vesalle, joka täytteli jotain paperia.
- Ei niin, mutta pitäähän meillä saada Penan putkiradiokorjaamolle jotain töitä, putkiradiot kun eivät enää nykyisin tahdo elättää, Vesa selitti.
- Korjaako se Pena myös tietokoneita? Eikös tämä ole takuukorjaus?
- Takuu ja takuu, kyllähän ne asiakkaat aina yrittää vedättää vaikka mitä, mutta totuus on aivan toinen. Suurin osa rikkinäisistä laitteista on niiden tietämättömien mulkkujen itsensä rikkomia, sano minun sanoneen. Jos me alettaisiin kaikki laittaa takuun puitteissa kuntoon, niin hinnathan pitäisi tuplata, ajattele nyt vähän itsekin, Vesa opasti Jaria.
- Minä yritän oppia, Jari mutisi ja siirtyi sivummalle.

Päivä sujui suurin piirtein aamun kaltaisissa merkeissä. Vesa möi pari pölynimuria ja yhden mikroaaltouunin sekä melkein videot. Videokauppa kaatui kuitenkin luottotietoihin. Kävellessään päivän päätteeksi kohti liikkeen ulko-ovea, Jari oli jotenkin varma, ettei tulisi tänne enää huomenna. Ovella hän muisti aamullisen mainoskylttikeskustelun ja kääntyi katsomaan sitä kylttiä. Isossa valkoisessa kyltissä luki keskellä ”Osta”.

- Vittu mitä mulkkuja, Jari naurahti mielessään, eikä tarkoittanut päivän mittaan liikkeessä käyneitä asiakkaita.