Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.12.2004

Onx sul se bilika?


Seisoimme Maken kanssa pettyneinä ja katselimme loittonevan Irman perään. Siinä meni meidän varma asiakas pienen muotoseikan takia. Reiskan ehdottomuus noissa karva-asioissa pääsi yllättämään minutkin. Mielestäni myydessä on ihan sama, minkälaisen karvakasan kuskaamiseen se ostetaan, pääasia on eroon pääseminen kohtuuttoman isoon rahaan.

- Haistoitteko? Reiska kysäisi muina miehinä.
- Mitä olisi pitänyt nyt haistaa? tiedustelin häneltä.
- Tuo nainen haisi niin koiralle, kuin vaan voi haista.
- Ihana narttu, Make kuolasi vieläkin Irman menosuuntaan.
- Jos kerran haistoit tuon naisen koirahajun, niin miksi ihmeessä et lopettanut auton esittelyä heti siihen? penäsin Reiskalta selitystä.
- Ettekö te tolvanat huomanneet miten iskin silmää monta kertaa ja nuuhkin korostetusti nenälläni? Halusin vain antaa teillekin mahdollisuuden huomata tuo asia, Reiska kertoili rauhalliseen tyyliinsä.

Lisäksi Reiska kertoi halunneensa nähdä, miten epärehellinen tuo ostaja oli sen lemmikkiasian suhteen. Reiskan mukaan ostajat eivät juuri kertoile mihin autojaan aikova käyttää. Ammattimies on kuulemma ammattimies jopa autoa myydessä, eikä myy sitä kenelle tai mihin tahansa, varsinkin jo on omin käsin sen kunnostanut. Samassa ilman täytti jumalattoman kova pörinä, joka lähestyi meitä tien kääntöpaikalta päin. Kohta sieltä tuli esiin talonmies Lassen Toyota Hilux avolava. Lasse käänsi jumalattoman melusaasteensa parkkipaikalle ja pysäytti auton kohdallemme. Onneksi hän tajusi sammuttaa moottorin.

- Hieno päivä, ei sada, Lasse totesi Hiluxin sivuikkunasta.
- Mieluimmin pieni sade, kuin tuollainen perkeleenmoinen pörinä, murahdin hänelle.
- Reiska, tässä pakoputkessa on vielä jotain vikaa, talonmies huomautti Reiskalle.
- Pyh, saahan sitä autoon vikoja, kun menee itse ropeltamaan sen tyhjäkäyntiä ja polkee vanhaa työkonetta kuin vormulaa, Reiska tuhahti.
- Putki on alta poikki ja tämä on jo kolmas kerta pienen ajan sisällä, talonmies jatkoi sinnikkäästi.
- Putki ja putki, olisit vaan aikoinaan ajatellut ja sijoittanut kunnolliseen imuriin, eikä sellaiseen kiinalaiseen halpaimuriin, Reiska tuhahteli.
- Niin mutta, kun se oli tarjouksessa Törkytorilla, talonmies perusteli.
- Anteeksi nyt, mutta miten se imuri liittyy tähän perkeleellisesti pörisevään autoon? puutuin keskusteluun.
- Annas kun ammattimies selittää. Laitoin viimeksi Lassen autoon hänen imurinsa putken sen hapantuneen pöntön tilalle, kun Lassella ei ollut rahaa ostaa uutta putkea. Jos Lassella olisi ollut vaikka Hoover, niin putki olisi kestänyt satojatuhansia kilometrejä, toisin kuin tuollainen Törkytorin kiinalainen imuri, Reiska selitti.
- Jos siitä vaikka hitsisauma on alkanut vuotamaan, ehdottelin varovasti.
- Mikä hitsisauma? Reiska murahti.
- No siellä auton alla, selitin.
- Eihän tuollaista passaa enää hitsailla, palaa vielä koko kottero. Nuo Toyotan avolavat ovat niin herkkiä syttymään tuleen hitsatessa. Laitoin sen putken kiinni ihan aidolla ja alkuperäisellä ammattimiesteipillä, Reiska hehkutti korjaustaitoaan.
- Ja sitä saa tietty Blitemasta, naurahdin.
- Oho, on sitä näköjään jotain tarttunut teikäläisenkin harvaan kalloon. Sitä saa tosiaankin Bliteman ammattimiesosastolta, Reiska kertoi tyytyväisenä.

Minun ei tarvinnut kovin paljon käyttää aikaa sen ammattimiesteipin pähkäilemiseen. Olin nimittäin nähnyt Reiskan oman Mazdan takakontissa ja Reiskan telttatallissa useita rullia ilmastointiteippiä, jota myös roudariteipiksi ja jeesusteipiksi kutsutaan vähän piireistä riippuen. Näköjään entiset amislaisetkin olivat keksineet sille oman mahtipontisen nimen. Hetkellisen hiljaisuuden vallitessa pihalla, alkoi Reiskan puhelin soida haalareiden kätkössä.

- Ota tuo, siellä on kuitenkin joku rottafarmari, Reiska murahti ja ojensi soivan puhelimensa minulle.
- Reiskan puhelimessa Rutinoffin kuski, kuinka voin auttaa? vastasin kohteliaasti.
- Rami moi, onx sul se bilika?
- Mazdaako tarkoitat?
- Just sitä. Onx siinä kahdet renkaat?
- Juu juu, totta kai ja oikein hyväkuntoiset.

Hyväkuntoinen oli ehkä hieman liioiteltu ilmaisu noista alla olevista melkein nahkakaljuista kesäkumeista. Mistä lie Reiska tuollaiset saanutkin hommattua? Minulle tuli ensimmäisenä mieleen jonkun rengasliikkeen roskalava. Tuota roskalavajuttua tuki myös se, että molemmilla akseleilla oli eri kuvioiset renkaat.

- Onx siinä sterkat? Rami uteli lisää.
- Reiska hei, oliko tuossa Mazdassa stereot? Pääsi jotenkin unohtumaan moinen sivuseikka, kysyin apua.
- Mainio jenkkakone, molemmat aaltoalueet toimivat moitteetta, siis ula ja am, Reiska vastasi.
- Anteex mikä kone siin on? Rami uteli.
- Jenkkakone.
- Ai jengakone. Mitä autossa tekee jengakoneella?
- Siis ratio, sellainen aparaatti jolla voi kuunnella jenkkaa, valistin tätä puheesta päätellen Suomen nuorisoon lukeutuvaa soittajaa.
- Paska tsägä, Rami kirosi.
- Miten niin?
- No ku mä oisin kato tarttenu just sellaisen siistin bilikan hifeillä ja subbasella varustettuna. Ollaan kato frendien kanssa lähdös dokaan jonnekin landelle, Rami kertoili.
- Harmi ettei ollut, pahoittelin hänen puolestaan.
- Sutiix se? Rami jatkoi vielä utelemista.
- En ole kokeillut.
- Saax sen osarilla?
- Ai että osamaksullako?
- Niin, mulla olis pistää heti kaxkyt eukkaa ja loput sit vaikka viiden vuoden ajan, Rami ehdotti.
- Kaksikymmentäkö? Hämmästelin tätä rahanpaljouden tarjoamista.
- Tai oikeestaan kahdeksantoist, jos ette tuo sitä mulle himaan, Rami korjasi.
- Nyt ei taida syntyä kauppoja, me tarvittaisiin koko summa heti käteen, ilmoitin tulevalle eläkkeidemme maksajalle.
- Vittu paska homo, ime munaa perkeleen pihtari ja pidä paska autos, Rami antoi palaa ennen puhelun katkaisemista.
- Kivat sulle, huutelin vielä tuuttaavaan luuriin.

Tämä auton myyminen näytti olevan aika opettavaista touhua. Tässä puuhassa tapaa näemmä huimasti erilaisia ihmisiä ja kuulee niiden rehellisiä mielipiteitä asioista. Jos auton ostaminen oli vaikeata, niin ei tämä myyminenkään kovin helpolta vaikuttanut. Äskeinen puhelu oli ollut oikeastaan aivan piristävä, olihan myös nykynuorison kanta tullut selväksi näiden rahoitussysteemien ja lisävarusteiden suhteen. Varusteita piti olla niin maan mahdottomasti ja auto piti saada alle kahdellakymmenellä eurolla ajoon. Olin juuri antamassa puhelinta takaisin Reiskalle, kun se alkoi taas soida. Reiska näytti minulle kädellä, että vastaa siihen.

- Reiskan kännyssä Rutinoffin kuski, vastasin jälleen kerran.
- Pasi Rööri tässä terve. Oliko teillä vielä se Mazda 626 vuodelta 1984 myynnissä? Kuului jälleen aika nuoren miehen äänellä.
- Kyllähän se tuossa vielä odottaa ottajaansa.
- Sekö on vasta katsastettu?
- Pitää paikkansa.
- Sittenhän asia kuulostaa ihan hyvältä, minun pitää nimittäin saada joku auto millä kuljen talven kouluun, kun entinen otti ja hajosi, Pari kertoili.
- Tule katsomaan sitä tänne umpikatu 5B parkkipaikalle, kehotin häntä.
- Voisin ajellakin, kun saan heitettyä tyttöystäväni vanhempiensa luokse. Sain nimittäin mutsin auton väliaikaisesti käyttöön.

Tällä kertaa puhelimessa oli aivan toisenlainen kaveri. Pasi ei paljoa puhellut, vaan oli tulossa jonkin ajan päästä katsomaan meidän Mazdaa. Kerroin Reiskalle mitä Pasi oli sanonut, ja hän myhäili tyytyväisen näköisenä. Reiska kertoi tuollaisen oman auton hajoamisen olevan tavallisille pääsiäiskäsille hirmuinen shokki ja ne ostavat kuulemma ensimmäisen mahdollisen auton ja kovaan ylihintaan. Reiskan mukaan todellinen ammattimies, kuten hän on, myy tuollaiselle hädässä olevalle amatöörille auton noin kolmessa minuutissa ja ilman mitään koeajoa. Meillä oli käynytkin tähän asti aika tuuri, ettei kukaan ollut ajanut autolla turhaan. Kaupat olivat vain kaatuneet aina ennen sitä koeajoa. Pienten kehujen jälkeen sain Reiskalta moitteita siitä, etten ollut houkutellut soittajaa maksamaan varausrahaa tilille enkä ollut johdatellut häntä tiedustelemaan auton väriä. Hyvä, että olin saanut taas edellisen puhelun katkaistua, kun Reiskan puhelin alkoi soida jälleen. Vastasin nyt suoraan siihen.

- Reiskan puhelimessa Rutinoffin kuski.
- Eikka moi! Vieläkö se auto on teillä? Kuului nyt vanhemman miehen äänellä.
- On se tuossa parkissa ainakin toistaiseksi.
- Vetääkö se kunnolla?
- Anteeksi mitä pitäisi vetää? Kummastelin kummallista kysymystä.
- Siis vetääkö se molemmilla renkailla. Ettei se vaan ole sellainen etupuolivetoinen? Eikka selvitti vetojuttua.
- Öö tuota, mutisin hämmentyneenä moisesta selittelystä.
- Minäpä autan. On olemassa nelivetoisia, siis täysin nelivetoisia autoja. Sen jälkeen tulee puolinelivetoiset, eli kansankielellä takavetoiset tai etuvetoiset autot. Jos auton on etu- tai takavetoinen, niin onko se täysin etu- tai takavetoinen. Tässä on vaarana, että se on vain puolet siitä, eli loppujen lopuksi se on vaan neljännesnelivetoinen. Koska tämän teidän myynnissä olevan auton hinta on paljon lähempänä nelivetoista, niin en hyväksy missään tapauksessa sellaista joka ei vedä kunnolla, siis tarkoitan tällä molempia eturenkaita. Vai onko tämä kenties joku erikoismalli joka vetää takaa? Eikka selitteli innoissaan.
- Vetää varmasti molemmilla eturenkailla.
- Myös pakilla?
- No joo, ei minulla siitä ole mitään virallista todistusta, mutta näin perstuntumalla myös pakilla vetää molemmilla eturenkailla.
- Ei vedä! Eikka ilmoitti.
- Miksi ei?
- Se työntää peruutettaessa.
- Itsekin puhuit äsken takavetoisesta ja nelivetoisesta, puolustelin itseäni.
- Entä sitten? Ostaja voi puhua aina läpiä päähänsä, mutta myyjän on pysyttävä absoluuttisessa totuudessa, Eikka saneli.

Jos olisin herkästi ahdistuvaa sorttia, niin olisin aivan taatusti ahdistunut ja saanut ties mitä kohtauksia näiden tämänpäiväisten puheluiden takia. Olin aivan varma, että tämä luurin toisessa päässä oleva soittaja oli tempaissut parit lasolit aamiaiseksi, ei tuollaista juttua kukaan selvin päin tai pelkissä kossuissa heitä.

- Kuoliko se auton myyjä? Taisit vetää ranteet auki, kun tuli näin hiljaista. En taatusti soita ambulanssia, se on yhteiskunnan varojen haaskaamista, Eikka mölysi luurissa ja kuului ryyppäävän jotain.
- Janottaa vaan niin hitosti, sanoin luuriin ja muistin samalla Mazdan vierelle haalaamani termospullon.
- Naurismehu auttaa janoon ja keskittymiseen, Eikka opasti minua.
- Taidan tyytyä aivan tuohon perisuomalaiseen konstiin eli kahvinjuontiin.
- Hörppääkö se? Eikka kysyi ja ryki perään.
- Joo, ajattelin hörpätä sitä kahvia tämän puhelun jälkeen, totesin puolihuolimattomasti.
- Auto! Hörppääkö se? Eikka kivahti.
- Joo, vie bensaa, mutta ei kovin paljoa, selittelin taas, vaikken tiennyt sen kulutuksesta tuon taivaallista.
- Minne vie? Viekö se ne tankissa olevat bensat kenties takaisin huoltoasemalle vai jonnekin muualle? Onko sillä ollut ihan uudesta lähtien tapana viedä bensat pois? Miksi ette ole tehneet asialle mitään? Eikka kyseli kyselemistään.
- Tarkoitan, että kyllä se Mazda hörppää sitä bensaa, mutta vain kohtuudella, vastasin samalla, kun kiroilin mielessäni koko soittajan.
- Viekö kaiken mitä antaa vai jättääkö myös paluumatkalle? Eikka uteli.
- Mikä tuo kysymys taas oli?
- Sitä vaan, että jos ajan tuolla autolla töihin, niin onko sillä ollut tapana kuluttaa kaikki bensa jo menomatkalla? Minusta olisi vallan ikävää huomata aina työpaikalla, että tankki on tyhjä auton ahneuden takia ja joutuisin hankkimaan jopa kanisterin bensan hakemista varten. Eikka lateli taas tulemaan ihan omanlaista tekstiään.
- Jos tankin tankkaisi vaikka täyteen, niin eiköhän sitä bensaa riitä myös paluumatkalle, opastin Eikkaa.
- Aika välttelevä ja ympäripyöreä selitys, mutta olkoon tämän kerran. Muuten, miten se vilkuttaa? Onko se sellainen tik tik vai tak tak ääni? En pidä tuosta tak tak äänestä, koska se kuulostaa liian ruotsalaiselta. Ei minulla mitään ruotsalaisia vastaan ole, olen ollut kerran jopa Tukholmassa. Sain sieltä vaan hirmuisen paskataudin ja paskoin koko laivamatkan ajan hytin vessassa. Mielestäni tuollainen tauti ei anna aihetta ajaa autolla, joka kuulostaa ruotsalaiselta. Onko siinä vilkussa muuten viivettä? Haluan ehdottomasti sellaisen viiveellisen vilkun. Jos muutankin äkkiä suuntaa, niin minun mielestäni on hyvä, ettei se vilkku heti näytä suuntaa minne olen kääntymässä. Lisäksi minun yksityisyys on suojattu pitempään viiveellisellä vilkulla, kaikki eivät heti saa tietää, minne olen kääntymässä, Eikka jaaritteli.
- Voi harmin paikka, nyt se kaverini ja auton rakentaja kerkesi myydä sen jollekin toiselle. Olipas harmi, ettet kerinnyt varata sitä itselle, sanoin luuriin jotta pääsisin eroon tästä maanvaivasta.
- Oliko se ostaja mies vai nainen? Vaikuttiko se ostaja ollenkaan täyspäiseltä? Nykyisin kun on liikkeellä kaikenlaisia autonostelijoita, joilla ei ole välttämättä edes...

Tässä vaiheessa lausetta katkaisin kylmästi puhelun. Minua ei jaksanut kiinnostaa enää ollenkaan Eikan selittelyt tai utelemiset. Minua jäi hieman harmittamaan se, etten tullut kysyneeksi, joiko Eikka naurismehua lasolin kanssa? Annoin nyt puhelimen nopeasti Reiskan käteen, ja menin termospulloni luokse. Otin sen Mazdan renkaan vierestä ja kaadoin itselle reilun mukillisen kahvia. Minun suuta kuivasi jo niin perhanasti tuo puhelinmyyntihomma. Aloin nyt pikkuhiljaa ymmärtää ihmisiä, jotka olivat hermoraunion partaalla myydessään jotain kalliimpaa autoa suoraan. Jos tällaisen halvan pommin myyminen oli näin vaikeata, niin miten vaikeata se olisikaan paljon kalliimman auton kanssa? Onneksi sentään yksi normaalin kuuloinen ihminen oli tulossa katsomaan Mazdaa, ettei puhelimessa oloaika mennyt ihan hukkaan.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi