Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

10.12.2004

Irma Nätti


Katselin Mazdan konepeltiin nojaten koira kainalossa loittonevan rouvan perään ja kiroilin mielessäni sen uuden naapurini vielä toistamisiin. Tulisikohan meillä käyttää täällä parkkipaikalla jatkossa käänteistä logiikkaa, eli aidata autot koiran takia. Yleensähän koira laitetaan aitaukseen ja autot saavat olla vapaana. Toisaalta tämä autojen aitaaminen saattaa olla tietyissä vihreään vivahtavissa piireissä kovastikin kannatettu vaihtoehto. Näillä vihreillä piireillä en sitten ajatellut mitään marsuja tai muita jyrsijöitä.

- Pysyt sitten kaukana siitä Irmasta, kuului Reiskan varoittava kommentti aivan selkäni takaa.
- Ihan varmasti, en halua lähempää kontaktia kenenkään kodin hengettären kanssa, ne tuppaavat rajoittamaan liikaa minun elämistäni.
- Kato, Reiska myhäili ja esitteli kiilteleviä kumisaappaitaan.
- Vau, vaihdoitko oikein sunnuntaisaappaat?
- Ehei, ammattimiehenä kiillottaa näppäsin nämä vanhat saappaat suntiskuntoon.
- Saisitko jotenkin nämä koiranpaskan jämät pois minun bootsista?
- Voi yhden kerran minkä menit taas tekemään. Pitikö sinun pilata tämä hieno päivä kieriskelemällä jossain paskakikkareessa? Sinähän saat tuolla mahdottomalla lemulla minun herkän ammattimiehen nenän vallan toimimattomaksi.
- Kiitä siitä meidän uusia naapureita ja heidän Nalle koiraansa. Ne muuten ajavat tuolla Skodalla.
- Vai Skodalla? Senhän siitä saa, kun isoisä on ajanut Zetorilla, Reiska tuhahti Skodaan päin vilkaistuaan.

Pitempään Reiska ei malttanut minun kanssa autoista tai koiranpaskasta jutella, sillä hänen mielenkiinto etsiytyi niihin kiilteleviin kumisaappaisiinsa. Miten mies voikaan jaksaa tuijottaa hikisiä kumisaappaita monta minuuttia pelkästään huokaillen? Pyysin Reiskalta Mazdan avaimet, jotta olisin käynyt istuskelemassa aikani kuluksi sen sisällä, mutta Reiska kieltäytyi hajuseikkaan vedoten. Nähtävästi meitä oli tarkkailtu useammastakin ikkunasta, sillä melkein samanaikaisesti parkkipaikkaa alkoi lähestyä V8-Make ja Volvo-mies Börje Svensson.

- Päivää parkkipaikalle! Mitäs täällä touhutaan, Make tervehti.
- Myydään tuo meidän kimppa-auto, sanoin Mazdaa viittoillen.
- Vai riisipussi. Tuollaisesta kannattaakin hankkiutua heti eroon ja hankkia jostain kunnon auto.
- Hetkinen! Nyt meni vähän väärin, Reiska puuttui keskusteluun.
- Ai niin menikin, tarkoitin siis amerikkalaista autoa, jossa on täysikokoinen moottori, eikä mikään onneton henkensä hädässä kiljuva starttimoottori, Make lisäsi löylyä pesään.
- Mitä tuollaisilla bensarosvoilla tekee? Tosi ammattimies ei käytä aikaansa kantamalla ämpäreittäin bensaa autoonsa, Reiska murahti ja vilkuili taas saappaitaan.
- Käsittääkseni sitä bensaa saa huoltoasemilta, ettei tarvitse alkaa millään ämpärillä kantamaan. Sitä paitsi amerikkalaisissa autoissa on tankit sen kokoiset, että niillä voi isosta kulutuksesta huolimatta ajaa pitkiäkin matkoja.
- Minä en myöskään huolisi tuollaista bensarosvoa. Kaikki mikä menee yli tuon Volvo 740 kulutuksen, on aivan liikaa, Volvo-mies puuttui myös keskusteluun.
- Kulutus on kuule köyhien ongelma. En ole muistaakseni pyytänyt sinulta koskaan rahaa tuon Chevroletini bensan ostoon, joten kipaisepas nyt sen Volvon raatosi luokse ja aja vaikka Ruotsiin, Make kuittasi Volvo-miehelle.
- Minä, minä, minä en ole köyhä, Volvo-mies polki jalkaansa mutisten.
- Mitä nyt hieman pienituloinen, V8-Make hihitteli.

Toisten raha-asioita sen enempää kommentoimatta, niin mitä todennäköisemmin Börje Svensson oli Volvoineen paljon paremmassa taloudellisessa asemassa, mitä Make Chevroletinsa kanssa. Volvo-miestä näytti korpeavan aika pahasti tuo köyhäksi ja pienituloiseksi nimitteleminen. Olihan hän sentään konttoripäällikkönä suuressa maahantuontifirmassa. Reiska puolestaan oli syventynyt saappaidensa peilaamiseen ja huokailemiseen. Minua alkoi jo oikeastaan huolestuttaa tuollainen käyttäytyminen jonkun autonostajan takia. Saisikohan esimerkiksi kova jakoavaimella takaraivoon annettu isku Reiskan palaamaan entiselleen? Nopeista pohdinnoistani huolimatta en alkanut soveltaa ideoitani käytännössä, sillä se olisi teettänyt minulla työtä ja lisäksi väkivalta on syvältä.

- Se on vajaamoottori, Volvo-mies hihkaisi yllättäen.
- Jaa missä? Ihmettelin terävää keskustelunavausta.
- Tuolla, Volvo-mies hihkui ja osoitteli Maken Chevyä.
- Itselläsi on vajaamoottori, Make naurahti.
- Bemarillapa on 12-sylinterinen ja se hakkaa tuon sinun kasikoneen mennen tullen, Börje riemuitsi.
- Missä se sinun Bemarisi on? Make uteli.
- Ei minulla ole Bemaria, mutta BMW:llä on 12-sylinterinen moottori.
- Mitä sitten, enhän minäkään vertaa Corveten ja sinun Volvon kiihtyvyyttä keskenään, Make kuittasi.
- Niin koska sinulla ei ole sitä Corvettea, Volvo-mies riemuitsi.
- Hillitse nyt äijä riehumisesi ja tajua, ettei sinullakaan ole sitä 12-sylinteristä BMW:tä, vaan ainoastaan kuppainen Volvosi, Make sanoi.
- Minäkin voisin alkaa tapella tässä samalla vaikka pienimmistä kulutuksesta ja ottaa autotaulukosta jonkun puolentoista litran koneella olevan dieselin. Tapellaan sitten vaikka oikein kunnolla, sanoin näille inttäjille.
- Mutta eihän sinulla ole sellaista, Volvo-mies alkoi inttää.
- Ei olekaan, mutta koiranpaskalta haiseva bootsi on. Tapellaanko siitä kenen kenkä haisee pahimmalta? Ehdotin pokkana.
- Hyh, Make tuumasi.
- Öh tuota, Volvo-mies mutisi vaivautuneena ja hinautui vähän etemmäksi ilmaa korostetusti nuuhkien.
- Ha haa, minä voitin, koska minulla oli lyödä faktat tiskiin ilman turhempia inttämisiä, riemuitsin teennäisen iloisesti paskamaisesta voitostani.

Volvo-mies käveli kerran hänen parkkiruudussaan seisovan Mazdan ympäri ja mutisi jotain sen hinauttamisesta pois. Koska kukaan ei tarttunut hänen mutinaansa, hän katseli hetken aikaa ympärilleen ja lähti kävelemään vierasparkissa olevaa Volvoansa kohti. Samalla hetkellä katseeni osui mäkeä ylöspäin kävelevään nuoreen vaaleahiuksiseen naiseen. Nainen oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin ja kevyeen pusakkaan. Kädessään hänellä näytti olevan joku lappu, mitä hän vilkuili kävellessään. Nähtävästi joku on saamassa kaukaisen sukulaistyttönsä vierailulle. Jostain käsittämättömästä syystä tämä arviolta parikymppinen nuori nainen tuli suoraan meidän luokse.

- Päivää, nainen sanoi.
- Sitähän se pitelee, Make kerkesi tyylinsä mukaan ensimmäisenä jututtamaan naista.
- Tulin nähtävästi oikeaan paikkaan, nainen sanoi ja viittasi Mazdaa kohti.
- Niin tulit joo, Make suorastaan läähätti.
- Ai niin, minun nimeni on Irma Nätti ja soittelin tuosta Mazdasta, nainen ilmoitti hennolla äänellään.
- Minä olen Make ja harrasta amerikkalaisia autoja, Make kiirehti selittämään ja tarjosi kättään tytölle.
- Irma! Reiska parahti.
- Häh? Irman ihmetteli Reiskan kommenttia.
- Oletko se sama Irma Nätti, jonka kanssa juttelin puhelimessa? Reiska penäsi.
- Jos sinä olet Reiska, niin kyllä minä olen sama Irma.
- Iiii, öööö, tuota jooo, Reiska mumisi Irmaa päästä varpaisiin katsellen.
- Onko minun pukeutumisessa jotain vikaa? Olen ostamassa ensimmäistä autoani, enkä oikein tiennyt miten olisi pukeutunut. Minulla kun ei ole vielä haalareita, Irma naurahti Reiskaa katsellen.
- Niin, eihän sitä kaikilla ole tis…, siis niitä haalareita tarkoitan, Reiska mumisi Irman rintavarustusta tuijottaen.
- Mennäänkö tuonne Chevroletin takapenkille juttelemaan siitä autonostosta vähän tarkemmin? Make ehdotteli.
- Make! Huomautin häntä.
- Ai niin, sitä tuota Mazdaahan tämä Irma on tullut katsomaan.
- Reiska, esitteletkös nyt sen auton tälle neidille, pyysin Reiskaa.
- Tuota niin. Tässä tämä sitten on, siinä on renkaat alla ja se on katsastettu. Sillä on hintaa toimituskuluineen 1300 euroa. Laitetaanko pakettiin? Reiska selitti.
- Anteeksi? Irma tiedusteli otsaansa rypistellen.

Reiska mumisi jotain ihmeellistä höylätyistä laudoista ja naisista, en vaan saanut oikein selvää mitä niillä oli tämän auton myymisen kanssa tekemistä. Ehkä Reiska halusi höylätä lautoja jonkun naisen kanssa tämän autokaupan jälkeen. Reiska käveli vastahakoisen näköisenä auton sivulle ja avasi kuljettajan oven. Hän istahti autoon ja laittoi sen käyntiin. Tämän jälkeen hän veti konepellin avausvivusta ja tuli ulos nostamaan konepellin ylös. Irma katseli hymyillen tätä toimenpidettä ja me Maken kanssa kuolattiin tuon blondin muotoja, vaikka Reiska ei niistä näköjään oikein välittänytkään. Reiska tykkäsi aika lailla tuhdeimmista naisista, mutta meille Maken kanssa kelpasi myös tuollainen laiha ja pienirintainen blondi oikein mainiosti.

- Siinähän se käydä louskuttaa, Reiska murahti avonaisen konepellin ääressä.
- Kuuluuko niiden käydä louskuttaa? Onko siinä jotain vikaa? Minä olen ymmärtänyt, että autot yleensä pörisevät, Irma ihmetteli.
- Miten on Reiska, ovatko nämä Mazdat sellaisia jumalattomia louskuttajia? Kysyin häneltä piruuttani.
- Ei tietenkään ole, heitin vain sellaisen pienen ammattilaisten sisäpiiriläpän tuonne sekaan tunnelmaa keventämään, Reiska korjasi sanomisiaan.
- Miten tämä tankataan, laitetaanko se bensa tänne? Irma kyseli ja näytti syylärin korkkia.
- Peräpäästähän sitä yleensä pistooli työnnetään sisään, Reiska mumisi vaivautuneen oloisena.
- Minä en ole koskaan edes koskenut sellaiseen pistooliin, Irma kimitti.
- Näytä Reiska Irmalle, että miten pistoolia oikein käsitellään, ehdotin naurussa suin.
- Vai vielä pistoolia, Reiska mutisi ja käveli auton taakse bensatankin luukun luokse.
- Arvaa mitä? Make kysyi.
- No arvaan, naurahdin Maken kuolaavalle katseelle.
- Häh? Make ihmetteli.
- Niin, että arvaan sinun haluavan sovitella pistooliasi tuon blondin perään, naurahdin hänelle.
- Joo.

Reiska ei vaikuttanut ollenkaan iloiselta kauppamieheltä autoa Irmalle esitellessään, päinvastoin erittäin happamalta ja kiukkuiselta. Onhan se tietysti ymmärrettävää, kun on erehtynyt noin pahasti puhelimessa kuulemansa äänen perusteella ja vielä lankannut kumisaappaatkin paraatikuntoon. Nähtävästi minunkin olisi parempi siirtyä käyttämään kumisaappaita, jos ne koiranpaskaläjät ovat tulleet meidän rappuun jäädäkseen. Kumisaappaat on paljon huolettomampi huuhdella vedellä, kuin nahkaiset bootsit.

- Saako tuota takapenkkiä kokeilla? Irma kysyi Reiskalta.
- Joo, saahan sitä, mutta ihan yksinään, Reiska mumisi.
- Täällähän on tilaa tehdä vaikka mitä kivaa, Irma huudahti iloisena pyöriessään auton takapenkillä innoissaan.
- Yleensä autoon tutustuminen aloitetaan kuljettajan paikalta, Reiska huomautti kuivasti.
- Olenko minä tehnyt nyt jotain väärin? Irma kysyi huolestuneen kuuloisena ja tuli ulos takapenkiltä.
- Et ollenkaan, Reiska on vaan vanhuuttaan kangistunut kaavoihinsa, rauhoittelin Irmaa.
- En minä ole kangistunut. Ammattimiehet eivät vaan turhia piehtaroi autojen takapenkeillä aikaa kuluttamassa, Reiska puolusteli sanomisiaan.
- Ilmankos te olettekin sellainen katoava luonnonvara, naurahdin Reiskan perusteluille.
- Oletko sinä Reiska joku ammattimies? Irma tiedusteli ja katseli silmät suurina Reiskaa, kuin jotain mahtimiestä.
- Noo, en oikeastaan. Jotain pientä olen elämäni aikana tehdä näppässyt, mutta vain sellaista hyvin pientä, Reiska vähätteli.
- Älä nyt Reiska ole turhan vaatimaton, olethan luonut tuonkin Mazdan uudelleen elämään, kannustin Reiskaa.
- Niin no, olenhan minä tosiaan tehnyt vallan vaikka mitä pienen elämäni aikana. Nuo kaksi tuossa ovat vain sellaisia mukana hengailevia joutomiehiä, joita meidän ammattimiesten piireissä sanotaan kotoisasti tuulihatuiksi, Reiska alkoi päästä taas tuttuun vauhtiinsa.
- Vai tuulihattu, perkele, Make sihahti.
- Älä nyt mokomasta itseensä ota, tämä Irman osoittautuminen aivan toisenlaiseksi mitä Reiska kuvitteli, oli hänelle todella kova paikka, rauhoittelin häntä.

Reiska pääsi todellakin vauhtiin ja esitteli Mazdaa joka puolelta. Konehuoneestakin hän kävi läpi kaikki mahdolliset osat ja kertoi niiden toiminnan Irmalle. Myös auton tankkaaminen käytiin läpi pihalla olleen puukepin avulla, sen merkatessa sitä huoltoaseman bensapistoolia. Meillä oli Maken kanssa pirun hauskaa, kun Reiska näytti Irmalle kädestä pitäen, että miten pistooli työnnetään reikään. Myös auton renkaiden vaihto käytiin läpi vararenkaan avulla. Reiska otti vararenkaan esille ja vaihtoi sen näytösluontoisesti auton alle.

- Reiska, nyt sinulta unohtui yksi asia, huusin hänelle renkaanvaihdon jälkeen.
- No mikä? Reiska puuskutti.
- Varoituskolmio. Eihän sitä vararengasta voi vaihtaa vilkkaasti liikennöidyn tien varressa ilman kolmiota.
- Ai niin, miten se pääsikään unohtumaan, Reiska manasi ja tempaisi varoituskolmion takaluukusta ja juoksutti sen näytösluonteisesti tien varteen.

Viimein auton esitteleminen ja tekniikan oppitunti alkoi olla ohitse ja Reiska kuului hierovan kaupan yksityiskohtia Irman kanssa. Make sipisi vieressäni, että hän hieroisi kovin mielellään tuota Irman auton ostamisen jälkeen ihan mistä kohtaa tahansa. Minun teki mieli kysyä Makelta, että eikö oma vaimo ole päästänyt viime aikoina metriä lähemmäksi, kun on noin levottomat jutut?

- Hieno homma, tämä auto vaikuttaa aivan unelmalta minulle ja koirilleni, Irma ilmoitti lopulta.
- Koirille? Reiska parahti.
- Niin, minulla on kolme koiraa ja ne sopivat kulkemaan tuolla takapenkillä erittäin mainiosti. Olen ostanut niille jokaiselle sellaiset turvavöihin kytkettävät valjaat turvallisuuden takia, Irma kertoi.
- Eiii, Reiska piteli päätään kärsivän näköisenä.
- Mitä nyt? Tuliko pää kipeäksi? Irma hämmästeli.
- En myy, Reiska ilmoitti ja tunki auton paperit takaisin taskuunsa.
- Anteeksi? Irma jäi ihmettelemään.
- Minä olen rakentanut tätä autoa kaikella ammattitaidolla ja uskossa, että se pääsisi hyvään ja rakastavaan kotiin, Reiska tilitti surkeana.
- Sellaisenhan minä olisin sille tarjonnutkin, Irma sanoi.
- Minun rakentamaan autoon ei perusteta mitään kenneliä. Minun elämäntyöni ei saa hautautua koirankarvojen alle, en voi sietää niitä, Reiska ilmoitti tylysti.

Tämän jälkeen Reiska sanoi Irmalle, että hän voi mennä katselemaan itselleen auton jostain aivan muualta. Hänen ei ole kuulemma mikään tarve myydä tuota ainutlaatuista helmeään millekään koiratarhurille. Irma kuunteli hetken aikaa Reiska vuodattamista ja poistui sen jälkeen selvästi pettyneen oloisena. En puuttunut asiaan, koska Reiska sai tehdä oman ostajansa kanssa omat päätökset.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi