Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.11.2004

Sikamainen autonostelija


Istuskelin talon vieressä olevalla penkillä ja katselin Reiskan ja Närän moottoreiden kiillotusoperaatioita. Molemmat olivat hyvin uppoutuneita tuohon puuhasteluunsa. Pitäisi varmaan itsekin käydä joskus vilkaisemassa Rutinoffin pellin alle. Tosin lähinnä vain sen takia, että mieleeni palautuisi minkä näköinen se moottori olikaan. Tulee jotakuinkin aika harvoin katsottua sen pellin alle. Mitä sitä turhaan jatkuvasti konepeltiä nostelemaan, saranathan siinä vaan kuluu ja kroppa rasittuu liikaa. Parkkipaikan hiljaiselo ei vaan jatkunut kovin pitkään, sillä mäen alta alkoi kuulua auton pörinää ja kohta esiin ilmestyi Volvo-miehen Volvo 740. Nähtävästi herra konttoripäälliköllä oli tänään perjantaina lyhyempi päivä. Volvo-mies tai oikealta nimeltään Börje Svensson, pysäytti ruotsinrautansa tielle parkkipaikan kohdalle ja tuli ulos autostaan.

- Olette minun paikalla! Heti paikalla pois se romu siitä, Börje vaati tuttuun tympeään tyyliinsä.
- Elähän nyt. Vaihetaan paikkoja, saat viedä sen Volvosi tuonne telttatalliin niin pitkäksi aikaa, että saan myydä näppästyä tämän Mazdan, Reiska selitti trasselitukko kädessään.
- Onhan se nyt perkele, ettei autoa saa omaan parkkiin laittaa? Börje meuhkasi.
- Luonnotonta tuollainen huutaminen tyhjänpäiväsestä asiasta, Reiska vastasi rauhallisesti.
- Varo verenpainetta! Huusin penkiltä Volvo-miehelle.
- Sinäkin perkeleen riesa olet taas paikalla. Pitihän se arvata, että missä hankaluudet siellä Rutinoffin kuski ja kaikenkarvaiset ystävät, Börje möykkäsi.
- Mitä karvoja? En ole sulle perkeleelle kyllä karvojani esitellyt! Kuului yllättävä kommentti hullun ämmän parvekkeelta.
- Sinä? Börje naukaisi.
- Minä hyvinkin. Sano vielä jotain hulluista ja niiden kivittämisestä, niin tuun täräyttämään nokkaan oikein kunnolla, hullu ämmä uhosi parvekkeellaan.
- Älä puutu tähän, ei kuulu sinulle ollenkaan. Minä haluan vaan autopaikkani takaisin näiltä valloittajilta, Börje huuteli takaisin.
- Vaadi sitten hiljaa, minulta katkesi pillereiden jälkeen otetut kauneusunet kriittiseen paikkaan. Jos vielä kerran korotat ääntäsi liiaksi, niin tulen sinne alas selvittelemään miten pihalla pitää käyttäytyä toisten nukkuessa, hullu ämmä paasasi.

Melkein heti tuon puheenvuoron jälkeen hullun ämmän parvekkeen ovi kolahti kiinni ja pihalle laskeutui syvä hiljaisuus. Jopa Närä malttoi olla hiljaa oman autonsa luona, vaikka kurkkikin uteliaana konepellin alta. Volvo-mies näytti raapivan päätään vähän neuvottoman näköisenä autonsa vierellä. Samalla hetkellä tietä pitkin parkkipaikan ohi kaahasi punainen Lada aivan järjetöntä ylinopeutta. Tiellä oli kolmenkympin rajoitus ja Lada veti varmaan tuplaten sen. Jäin kuuntelemaan sen omituisesti pörisevää käyntiääntä kääntöpaikalla. Kohta kierrokset taas nousivat ja Lada singahti jälleen esiin mutkan takaa ja kaahasi ohitsemme julmetulla nopeudella.

- Mikä piru se oli? Volvo-mies ähkäisi viimein.
- Latahan tuo oli. Muuten ihan kunnossa olevan kuuloinen laite, mutta yksi venttiili naputti hieman, Reiska totesi Ladan menosuuntaan katsellen.
- Hullu se oli perkele, hyvä ettei törmännyt minun Volvoon, Börje valitteli.
- Olisiko tuossa nyt tullut mitään suurempaa vahinkoa? Naurahdin Volvo-miehen hätäilylle.

Börjen vastaus hukkui jälleen ohitsemme kiitävään punaiseen Ladaan. Nyt kerkesin jo ennakoida ja huomasin Ladaa kuskaavan kaljupäisen vanhemman mieshenkilön. Meidän rauhallinen kotikatu oli näemmä muuttunut testiradaksi ja erittäin vaaralliseksi paikaksi. Myös Aimo Onnikka näytti kurkkivan linja-autostaan ohi menneen Ladan suuntaan. Ladan moottorin ääni laski taas aivan normaaliksi ja luulin sen jäävän tien päähän parkkiin. Tuota luuloa kesti vain hetken aikaa, sillä kohta ääni kohosi ja Lada syöksyi esiin mutkan takaa. Olin valmistautunut taas tuohon punaiseen viuhahdukseen, mutta tällä kertaa Lada kurvasikin meidän parkkipaikalle aivan Volvon keulaa hipoen.

- Hullu saatana! Volvo-mies karjui Ladan perään autonsa vierellä.

Lada pysähtyi Rutinoffini taakse ja kuljettaja sammutti sen moottorin. Pienen rynkytyksen jälkeen Ladan kuljettaja sai oven auki ja esiin astui vähän lihavahko kaljupäinen mieshenkilö, joka oli pikaisen arvion mukaan noin viisikymppinen. Äijä näytti hikoilevan aika rajusti, oli vissiin tuo äskeinen kaahaaminen ollut kova paikka fysiikalle. Jos tuon Ladan ajo-ominaisuudet ovat vähääkään Rutinoffiin viittaavat, niin tuollainen kaahailu käy todella kuntoilusta. Tuon äijän liikehdintä oli ollut aika huiman näköistä Ladan kaartaessa vauhdilla pihaamme. Ohjaamo oli ollut niin sanotusti täynnä käsiä.

- Minähän varoitin, kuului samalla hullun ämmän kipakka karjaisu.
- En minä mitään sanonut, Volvo-mies alkoi perua äskeistä hullu-huutoaan.
- Minä kuulin uneni lävitse selvästi, kun haukuit minua hulluksi, hullu ämmä raivosi.
- Tuota Ladaa minä..., Börje yritti sovitella.
- Ei auta enää selittelyt. Kunhan saan perseeni mahdutettua nahkahousuihini, tulen sinne ja istuin tuollaisen paskanpuhujan päälle, hullu ämmä raivosi parvekkeeltaan.

Melkein samalla hetkellä hänen parvekkeen ovi lävähti taas kiinni ja hullu ämmä oli sisällä. Ladasta noussut tukevahko mieshenkilö katseli pää kallellaan parvekkeen suuntaan. Aikansa kaljuaan paperilla kuivailtuaan hän kääntyi ja lähti kävelemään kohti Reiskaa ja Mazdaa. Samalla hetkellä minulla sytytti, tuonhan täytyi olla Esa Vattukoski ja hän oli tullut katsomaan meidän Mazdaa.

- Päivää, onko akku irti? Paksu mies kuului kysyvän Reiskalta.

Nousin penkiltä ja kiirehdin miehen perässä Mazdan luokse, sillä olinhan puhunut Esan kanssa ensimmäisenä puhelimessa. Reiska katseli tuota miestä päätä varpaisiin ja sylkäisi lopuksi viereensä asfaltille.

- Hyvää päivää! Oletteko te Esa Vattukoski? Utelin mieheltä.
- Otsaanko se pitäisi kirjoittaa? Mies ärähti.
- Ei tarvitse, halusin vain varmistaa, että kenen kanssa olemme tekemisissä.
- MINÄ olen tekemisissä teidän kanssa, ette te minun. Minun nimeni on tosiaan Esa Vattukoski, jos tämä tieto jotenkin helpottaa yksinkertaista elämäänne.
- Kyllä se helpottaa, tiedämme ainakin kenelle olemme myymässä autoamme, naurahdin.
- Huonoa huumoria, jos tuo äskeinen oli tarkoitettu vitsiksi, Esa murahti.
- Mikä perkeleen kaahari sinä oikein luulet olevasi? Volvo-mies tuli tivaamaan Esalta.
- Tuo ajorata ei ole mikään pysäköintipaikka, joten aja tuo Volvon raato jonnekin muualle, Esa jatkoi tiukkaa linjaansa.
- Olit melkein törmätä autooni, Börje intti.
- Vai niin olin? Olin varmaan aikoinaan naida sinun vaimoakin, mutta jätin onneksi tekemättä, Esa vittuili takaisin ilman hymyn häivää.
- Ei tämä ole mikään formularata, Börje jatkoi inttämistään.
- Sepäs se, kun ei ole niin ei ole. Leveys ja mutkat viittasivat kovasti Monte Carloon, mutta radalla oleva hiekka haittasi kovasti tuota autoni tarkkaa kisakäyttöön rakennettua ohjausta. Annan tästä kadunpätkästä pitkäaikaisen formulakokemukseni perusteella seitsemän pistettä kymmenestä. Jos sinulla turhan inttäjällä ei ole muuta tekemistä, niin käy jostain katuharja ja harjaa tuo katu puhtaaksi, Esa opasti Börjeä.
- Onhan nyt perkele, Börje jäi kiroilemaan, kun Esa kääntyi Reiskan puoleen.

Minä päätin sittenkin seurata tilannetta ihan äänettömänä yhtiömiehenä. Olimme nähtävästi saaneet paikalle sellaisen asiakkaan, jota palvelemassa piti olla todella rautainen ammattikoulun käynyt ammattimies. Mitään sanomatta Esa käveli Mazdan vierelle ja avasi kuljettajan oven. Hän istahti autoon ja näkyi kääntävän virrat päälle. Onneksi se tankki oli tosiaankin tyhjä tuota tarkastusta varten.

- Bensamittari toimii, Esa murahti noustessaan autosta.
- Tässä toimii kaikki, Reiska kiirehti selittämään.
- Eipäs yleistetä liikaa. Löydän nimittäin ihan varmasti jonkun toimimattoman paikan ja sitten joudutte vastaamaan sanoistanne käräjäoikeudessa, ellemme pääse korvauksista yhteisymmärrykseen, Esa lateli tulemaan.
- Olen itse sen korjannut, Reiska yritti vielä.
- Sitä suuremmalla syyllä olet vastuussa tästä myös oikeudenkäynnissä, Esa ilmoitti.
- Haluatko käydä ajamassa? Viimeistään koeajolla näet miten hienosti tämä toimii, Reiska piti myyntipuhettaan.
- En lähde ajamaan millään alkuperäisellä akulla, joka voi jättää minut tielle koska tahansa, Esa sanoi ja lähti kohti Ladaansa.
- Hei hei, älä nyt vielä poistu, laitetaan jostain siihen toinen akku, Reiska hätäili.
- Vai toinen akku? Juttelinko minä puhelimessa kenties sinun toisen persoonan kanssa, vai mihin jäi tieto siitä, että kerroin tuovani oman kalibroidun akun? Esa penäsi Ladan takakontin luona.
- Ai niin, minun moka, unohdin kertoa siitä kaverilleni, sanoin väliin.
- Eipä kyllä vakuuta tuollainen kaupanteko mitenkään, Esa sanoi ja alkoi kaivella Ladan takakonttia.

Pienen aikaa ähistyään, Esa sai käteensä jonkun vanhan ja todella öljyisen akun. Öljystä välittämättä Esa tempaisi akun tukevasti vatsaansa vasten ja lähti raahaamaan sitä voimakkaasti puhisten Mazdaa kohti. Meinasin ensin ehdottaa Reiskalle, että auttaa kantamisessa, mutta päätin jostain syystä olla hiljaa. Esa lyllersi akun kanssa Mazdan eteen ja laski sen maahan.

- Montako akkua tuonne pellin alle oikein laitetaan? Hän kivahti Reiskalle.
- Jaa joo, näppäänpä tuo oman akun siksi aikaa pois, että pääset testaamaan sitä omallasi, Reiska heräsi ja alkoi ruuvata akkua irti.
- Kello käy, kello käy, mikä maksaa? Esa hoputti Reiskaa rannekelloaan korostetusti vilkuillen.
- Siinä, Reiska sanoi vajaan minuutin kuluttua ja osoitti tyhjää akun paikkaa auton pellin alla.
- Kohta on totuuden paikka, Esa hymähti ja survoi akunkengät paikoilleen.
- Missä tuo on kalibroitu? Utelin Esalta akun ulkoista kuntoa ihmetellen.
- VTT, Esa ärähti.
- Ai se tutkimuskeskus? Ihmettelin ääneen.
- Vittuako Tiedolla Teet? Esa ärisi kiukkuisena.
- Anteeksi kuinka? Hämmästelin mokomaakin huumoriveikkoa.
- VTT tarkoittaa suomennettuna, että Vittuako Tiedolla Teet, Esa ilmoitti ja istahti taas Mazdan sisälle.

Esa väänsi virta-avaimesta ja Mazda sanoi pari kertaa vou vou ja hyytyi siihen. Toinen yritys ei enää tuottanut edes tuota äskeistä ääntä. Nyt oli jo Esankin huulilla pieni hymynpoikanen, kun hän nousi ulos autosta. Reiskaa ei paljon näyttänyt hymyilyttävän koko homma, hän vaikutti poikkeuksellisen vakavalta.

- Paskahan se on, Esa sanoi pirullisesti hymyillen.
- Toimii se omalla akulla, Reiska puolusteli autoaan.
- Sitä taidetaankin olla oikein kunnon selittelijöitä ja satusetiä, vai? Kannattaisi hankkiutua noilla lahjoilla vaikka joulupukiksi, Esa jatkoi nälvimistään.
- Laitan tämän oman akun paikoilleen, Reiska sanoi ja nosti Esan akun pois autosta ja alkuperäisen takaisin pellin alle.

Samalla hetkellä talon ulko-oven suunnasta alkoi kuulua tuttua mekastamista. Kohta nurkalta singahti esiin nahkahousuihin puettu hullu ämmä. Päällään hänellä oli joku vanha farkkutakki ja jalassaan mustat maihinnousukengät. Vilkaisin samalla Börjen suuntaan ja hän vaikutti aika huolestuneen oloiselta. Börjen tilanteessa minä olisin ainakin jo lähtenyt juoksemaan ja palannut vasta yön pimeinä tunteina siirtämään auton jonnekin toiseen paikkaan. Nähtävästi hyytävä pelko oli jähmettänyt Börjen aivan totaalisesti.

- Missä se hullujen räkyttäjä oikein on? Hullu ämmä puhisi tullessaan meitä kohti.
- En minä mitään sinulle, ihan tosi, Börje yritti vakuutella ja perääntyi samalla autonsa toisella puolelle.
- Se on kuule tämän tytöt perse saanut ennenkin raavaat miehet hiljaiseksi, Hullu ämmä selitti ja kuin vakuuttaakseen sen tehoa, taputti takapuoltaan.
- Älä lyö! Börje parahti hullun ämmä ojentaessa kättään häntä kohti.
- Kuka tässä on lyömisestä tai väkivallasta mitään puhunut, minähän sanoin vain istuvani, hullu ämmä räkätti ja tempaisi Börjen asfalttiin kuin vaivaisen rukkasen.
- Apua, Börje kerkesi vain huudahtaa, kun hullu ämmä tälläsi takapuolensa hänen naamalleen.

Kurkin varovasti Börjen Volvon alta ja totesin hänen makaavan selällään maassa ja hullu ämmä hänen naamallaan istuen. Tiedä sitten kumpi oli pahempi rangaistus, yksi tajunnan poistava nyrkinisku vai tuollainen julma perseellä hiljaiseksi rangaistus. Börje yritti ensin sätkiä, mutta lopetti huomattuaan sen olevan aivan turhaa touhua. Börjen kohtalo ei huolettanut minua ollenkaan, sillä oli hän niin ikävä tyyppi ja kaikenlisäksi vielä lintujen kiusaaja. Börje oli aina säännöllisesti poistanut kaikki talipallot Volvoistaan talviaikaan ja se sieppasi minua kovasti. Muutaman minuutin kuluttua hullu ämmä nousi pois Börjen päältä ja lähti kävelemään kohti rappua. Matkalla hän pysähtyi punaisen Ladan kohdalle ja kurkisti sen avoinna olevaan takaluukkuun.

- Matka jatkuu, hopi hopi, siellä ei ole mitään kiinnostavaa, Esa kivahti.
- Ei sitten, hullu ämmä sanoi ja paiskasi Ladan takaluukun oikein voimalla kiinni.

Olin näkevinäni, että ennen luukun kiinni paiskaamista hullu ämmä otti takaluukun lukossa olleet avaimet käteensä. Jotenkin minusta alkoi tuntua siltä, että Esan matkan jatkuminen saattoi olla vaarassa. Hullu ämmä paineli reipasta kävelyvauhtia suoraan rapunovesta sisälle.

- Se on sitten Lada tulossa teille vaihdossa, Esa ilmoitti Reiskalle.
- Aika paljon pitää kyllä väliä saada, että me se otetaan, Reiska mutisi.
- Kyllä minä ajattelin, että jos saan tuollaiset tuhannen euroa väliä, niin voihan ottaakin tuon Mazdan vaihdossa, Esa ilmoitti Mazdan renkaita potkien.
- Sinulle väliä? Puutuin keskusteluun.
- Kyllä näin on. Se on markkinatalouden laki, että tuollaista vanhaa Mazdaa vaihdettaessa neljä vuotta uudempaan Ladaan, pitää vanhemman auton omistajan maksaa kymmenykset uudemman auton omistajalle. Tässähän menee aivan puurot ja vellit sekaisin, jos minulla uudemman auton omistajalla pitää teille alkaa rahaa kantamaan, Esa piti oikein kunnon palopuheen.
- Se siitä sitten. Hinaa perseesi tuohon Ladaan ja poistu paikalta tai alamme veloittaa hukkaan heitetystä ajasta ja turhasta akun irrotuksesta, ilmoitin tälle lievästi kieroutuneelle autonostajakandidaatille.
- Aika mulkkuja olette, perkeleen autojobbarit, Esa kirosi ja raahasi oman akkunsa Ladan takakontin luo.

Seurasin mielenkiinnolla, kun Esa alkoi kaivella taskujaan. Hetken päästä hän kävi katsomassa autoon sisälle ja palasi taas ulos taskujaan kaivelemaan. Kalju alkoi jo punoittaa ja otsalle näytti ilmestyvän hikikarpaloita, mutta mies oli silti ihan hiljaa. Pian Esa käännähti ympäri ja käveli takaisin Mazdan luokse. Hän yritti avata Mazdan oven, mutta Reiska meni estämään sen.

- Katohan perhanaa, ketku yrittää pölliä meidän auton, Reiska tuhahti.
- Tulin vaan katsomaan, että täältäkö se paskan haju tulee, Esa kivahti ja yritti samalla kurkkia Mazdaan sisälle.
- Huhuu, sinä persläpi siellä! Oletko hukannut jotain? Hullu ämmä huuteli omalta parvekkeeltaan suu korvissa.
- Minä en hukkaa mitään, vain vajaaälyiset tolvanat hukkaavat jotain, Esa ilmoitti tuttuun tyyliinsä.
- Sitten et varmaan tarvi näitä Latan avaimia, hullu ämmä räkätti ja heilutteli kädessään olevia avaimia.
- Saatanan varas! Esa karjaisi ja käveli hullun ämmän parvekkeen alle.
- Tsot tsot, jo toinen lahopää tänään, joka ei usko, ettei hienoja naisia sovi nimitellä ilman rangaistusta. Pidätkö sinä Esa eläimistä? Hullu ämmä leperteli kumman hyväntuulisena.
- Mitä se tähän kuuluu vaikka pitäisinkin?
- Pidätkö sinä jauhelihasta? Hullu ämmä tenttasi Esaa omituisilla kysymyksillä.
- Häh? No pidän perkele ja nyt ne avaimet tänne, mokomakin tietoviisas kanttura.
- Tsot tsot, tuo äskeinen otti kovasti psyykeen päälle, joten nyt minä haluaisin nähdä ja kuulla, kun sinä Esa esität minulle miten porsas liikkuu ja mitä se sanoo, hullu ämmä lateli tulemaan.
- Tehkää jotain, Esa kääntyi meidän puoleen.
- Mennäänkö kahville? Kysyin Reiskalta.
- Mennään vaan, eihän tästä sikailusta näytä tulevan loppua, Reiska naurahti ja laittoi Mazdan konepellin kiinni.

Volvo-mies oli kuunnellut keskusteluamme sivusta ja livahti vikkelästi autoonsa. Hän käynnisti Volvon ja peruutti sen kiireesti mäessä olevaan vieraspaikkaan. Tämän jälkeen hän näkyi painelevan kiireellä kotiaan kohti, taisi pelätä hullun ämmän paluuta aika kovasti.

- Minä haluan ne avaimet tänne tai soitan poliisit paikalle, Esa ilmoitti.
- Mitä ne poliisit tähän asiaan voi? Vai onko niillä yleensä mukana Latan vara-avaimet? Hullu ämmä ilkkui.
- Ystävän neuvo, tee kuten tuo nainen vaatii, niin pääset menemään, kerroin Esalle.
- En minä ole sinun ystäväsi, joten aivan turha siinä yrität neuvoa, Esa tiuskaisi.
- Tule Reiska, mennään sinne kahville, sanoin Reiskalle ja viittoilin tulemaan perässä.

Reiska lukitsi Mazdan ovet ja tuli perässäni meidän talon kulmalle. Katsoimme vielä pihalla seisovaan Esaan ja kävelimme nurkan takana olevalle ovelle. Käytin oven auki, mutta jäimme itse ulkopuolelle kuuntelemaan miten tilanne edistyy.

- Se on näytön paikka Esa, hullu ämmä huuteli.
- Nöf nöf, Esa kuului sanovan jotenkin varovasti.
- Polvilleen senkin sika ja vingu oikein kunnolla, hullu ämmä kivahti.
- Iiiiii, iiiiii, kuului Esa huutavan ja meillä meinasi molemmilla pokka pettää oikein totaalisesti.
- Kyllä noin lihavasta siasta vielä kunnon joulukinkku saadaan, läskiäkin niin, että lätisee, hullu ämmä leperteli ja samalla kuului pihalta pieni kilahdus.

Muutama sekunti tuon kilahduksen jälkeen kuului takaluukun avausääni. Esa ähisi hetken ja luukku lävähti kiinni. Kohta oli Lada tulilla ja vaihteenrasahdusten jälkeen se jo peruutti tielle. Tässä vaiheessa menin kurkkaamaan nurkalta ja kerkesin nähdä punaisen Ladan katoavan alamäkeen. Närä oli seissyt koko ajan autonsa luona ja katsellut tilanteen kehittymistä vähin äänin. Heilautin Närälle kättä ja menimme tämän jälkeen Reiskan kanssa meille kahville. Reiska jäi kahvien jälkeen katselemaan televisiota ja odottelemaan mahdollisia seuraavia ostajia. Iltapäivä ja ilta kuluivat kuitenkin hiljaisuuden vallitessa, kukaan ei soittanut enää.

- Aamulla minä sen myydä näppään. On se tuo lauantaipäivä yleensäkin parempi autonmyyntipäivä kuin perjantai, Reiska ilmoitti ja nousi sohvalta.
- Älä ainakaan minua herättele turhan aikaisin, myyt ihan kaikessa rauhassa ja tuot minun osuuden rahoista vaikka iltapäivällä, sanoin Reiskalle tämän poistuessa ulko-ovesta.
- Jos tuo oli huumoria, niin saat nauraa yksiksesi, Reiska tuhahti ja lähti kumisaappaat lotisten rappuja alas.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi