Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.11.2004

Huolia ja letkiä


Seurasin Reiskan ja Närän kanssa Aimon poistumista mainosbanderollin luota. Aimo meni henkseleitään paukutellen suoraan oman pysäkkimerkin luokse ja jäi nojaamaan siihen pollean näköisenä. Ainakin minä kuvittelin sen puoliksi irvistystä muistuttavan ilmeen tuollaiseksi. Toisaalta tuo henkseleiden jatkuva paukuttelu saattoi olla osasyynä tuohon ilmeeseen. Näky oli kovin koominen, sillä sinisiin pukeutunut lihava koppalakkipäinen mies pitelemässä toisella kädellä kiinni linja-autopysäkin merkistä ja toisella kädellä henkseleitä läpsytellen, ei vaikuttanut millään mittapuulla ihan normaalilta tapaukselta.

- Aimo hei, haluaisitko mainoksen tuon linja-autosi kylkeen? Huusin hänelle äsken jo unohtamani kysymyksen.
- Ei minulla ole linja-autoa, minulla on onnikka, Aimo huusi takaisin.
- No siihen onnikkaasi sitten, jatkoin.
- Jos asia koskee tuota teidän mainosta, niin voitte tunkea sen porukalla vaikka perseisiinne, Aimo huusi takaisin ja teki jotain outoja kuvioita niillä henkseleillään.
- Joku päivä minä tehdä näppään tuolle neropatille sellaisen henkselit, joissa on vetopommit takapuolelle tulevassa päässä. Oppiipahan läpsyttämään noita kuminauhojaan, perkeleen punkero, Reiska manaili.
- Ihan mukava mies jos olisi laihempi ja ajaisi vaikka Toyotalla, Närä kommentoi omasta puolestaan.
- Ei kait sitä noin kieroon kasvanutta luonnetta voi oikaista, kuin arkkuun laitettaessa, kerroin oman mielipiteeni tuosta julkisen liikenteen edustajasta.
- Se onnikassa mainostaminen ei olisi ollut muutenkaan hyvä idea, Reiska ilmoitti.
- Häh? Kummastelin hänen asennetta.
- Pikku Aimuli lähtee linjalleen vasta maanantaina ja siihen mennessä me pojat tai oikeastaan minä olen sen myydä näpännyt, Reiska röyhisteli rintaansa.

Aimo näytti kuuntelevan Reiskan kovaäänistä keskustelua ja muuttui huolestuneen näköiseksi. Olin aivan varma, että Aimo olisi saattanut jopa ottaa sen mainoksen autoonsa lisätienestin toivossa. Se ilmanpaineiden tarkastaminen kesärenkaiden vaihdon yhteydessä oli jotenkin viitannut siihen suuntaan. Kerkesimme vain siirtyä Mazdan luo sitä paremmin tutkiaksemme, kun Aimo oli taas takanamme.

- Tuo autonromu heijastaa aurinkoa niin pahasti pysäkin suuntaan, etteivät minun asiakkaat näe pysäkinmerkkiä kunnolla ja se on lainvastaista julkisen liikenteen häirintää, Aimo narisi ja henkselit paukkuivat tuttuun tyyliin.
- Ei häiritse kauan, Reiska murahti ja meni Mazdan taakse.
- No niin, kerrankin joku uskoi heti kerrasta. Työnnä se häiritsevä yksityisauton paska jonnekin jordaaniin, Aimo hihkui onnellisena.
- Varmaan joku onnikkakuskien ikioma paikka, täällä ei ole sellaista paikkaa lähimaillakaan, Reiska tuhahti ja otti Mazdan takakontista rautasahan käteensä.
- Miiiiiii´itä? Aimo naukaisi.
- Sahaan tuosta tolpasta sen linja-autopysäkin merkin pois ja pistän sen johonkin varjoiseen paikkaan, niin ei pääse enää aurinko häiritsemään pikku Aimulin asiakkaita, Reiska totesi ja lähti kumisaappaat lotisten kohti kyseistä merkkiä.
- Et saa, et saa kaataa minun rakasta merkkiäni, Aimo parkui ja säntäsi Reiskan ohitse ja tarrautui kiinni pysäkin merkkiin.
- Tulikin näemmä verisempi homma, Reiska totesi sovitellessaan rautasahaa tärisevän Aimon toiseen nilkkaan, jolla Aimo yritti suojella liikennemerkkiputkea.
- Vitsi, Aimo piipitti.
- MITÄ? Reiska ärähti.
- Vitsi, vitsi, se auringon häikäiseminen, Aimo selitti uudelleen naama aivan valkoisena.
- No voi perhana. Onkohan tuo julkisen liikenteen vältteleminen saanut minut tosiaankin näin tosikoksi, etten ymmärrä niiden edustajien laukomaa huumoria ollenkaan? Reiska pähkäili korvallistaan kynsien.
- Ota tuosta yksi kertalippu, minä tarjoan, Aimo huokaisi syvään ja työnsi Reiskan käteen lipun.

Reiska otti vastaan tarjotun kertalipun ja tunki sen haalareiden taskuun. Tämän jälkeen hän palasi takaisin Mazdan takaluukulle ja laittoi rautasahan pois. Aimo käytti tilaisuutta hyväkseen ja livahti tällä välin sisälle omaan onnikkaansa. Jäin katselemaan ihmeissään Aimo puuhastelua autossaan. Hän meni ensin takapenkille reunimmaiseen penkkiin ja istui siinä vähän aikaa. Hetken päästä Aimo nousi ylös ja siirtyi viereiselle paikalle. Takapenkin jälkeen oli vuorossa seuraava penkkirivi ja sen jokainen penkki.

- Johan on perhana, mutisin tuota touhua katsellessani.
- Minä tiedän mistä on kyse, Närä ilmoitti.
- No?
- Aimo on käynyt Vantaan Ikeassa, Närä kertoi ihan vakavalla naamalla.
- Miten se tuohon penkeillä hyppimiseen liittyy? Kummastelin mokomaakin uutista.
- Hankkisit sinäkin joskus sellaisen auton, jolla uskaltaa mennä kehä kolmosen ulkopuolelle, niin tietäisit jotain tämän maailman menosta, Närä piikitteli.
- Syytön kait minä siihen olen, että olet joutunut tekemään remonttia Ikean parkkipaikalla, heitin summassa takaisin.
- Enkä ole tehnyt remppaa, öljyt vain tarkastin siellä käydessäni, Närä puolusteli.
- Liittyykö se öljyjen tarkastaminen jotenkin tuohon Aimon käyttäytymiseen, vai liukastuitko siihen Toyotan parkkipaikalle valuttamaan öljyyn? Näit varmaan kaatuessani näyn Aimon Ikean vierailusta.
- Koska me Toyotoilla ajavat olemme rauhallista ja pitkäpinnaista porukkaa, niin minäpäs kerron tuosta äskeisestä nälväisystä huolimatta meidän märkäkorvalle elämän tosiasioita. Siellä Ikeassa on sellainen tuolintestauslaite, joka jäljittelee ihmisen istumista tuolille, Närä selitti kädet viuhtoen.
- Miten se taas Aimoon liittyy?
- Näin sattumalta eilen, kun Aimo tuli kotiin Ikean paperikassin kanssa, Närä supatti tyytyväisen oloisena.

Närä kertoi vielä, että Ikean testauslaite paineli sitä tuolia aivan jatkuvasti sekä selkänojasta että istuinosasta. Se oli joku tuolin kestotesti, jota myös liikkeen asiakkaat pääsivät seuraamaan. Närä oli ollut kuulemma itse siellä kaksi päivää kytiksellä, mutta tuoli ei ollut ainakaan siinä ajassa hajonnut.

- Miten Toyotan penkkien mahtaisi käydä samanlaisessa testissä? Arvailin ääneen.
- Pyh, tuo on ruotsalaisten lälläritesti. Japanilaiset testaavat Toyotojen penkit aivan toisella tapaa ja ne sitten kestävätkin eri malliin, Närä kertoili.
- Heittävät varmaan pari kourallista riisiä penkille ja katsovat painuuko se kasaan, vai? Ehdottelin hänelle.
- Paskat! Japanissa Toyotojen penkit testataan sellaisella benji-hypyllä jossa ei käytetä ollenkaan köyttä, Närä valaisi asiaa.
- Hyppääkö ne Toyotan penkiltä maahan? Jatkoin utelemista.
- Penkit laitetaan riviin sillan alapuolella olevalle tasanteelle ja sen jälkeen tuhannet japanilaiset testaajat hyppäävät niille vuoden ajan taukoamatta. Luonnollisesti tähän testiin kuuluu myös takapenkki. Närä kertoi ilman hymyn häivää.
- Mitä sen sillan korkeus on?
- Sataviisikymmentä, Närä ilmoitti nopeasti.
- Metriäkö? Hämmästeli matkaa samalla, kun mietin miten penkille voi edes osua tuosta korkeudesta.
- Milliä, Närä murahti vaivautuneena.
- Ohhoh! Ihanko ne ovat luontoon tuollaisen rakentaneet? Kummastelin mokomaa insinöörityön taidonnäytettä.
- Tehtaalla, Närä murahti.
- Kerro nyt koko juttu, ettei tarvitse kiskoa sanoja yksitellen.
- Hmph, ei tarvitse viisastella. Tuollakin on pelastettu monen ihmisen työpaikka Japanissa. Lisäksi jokainen penkin päälle loikkaava on eri painoinen ja hyppää eri kohtaan, joten testi on sitä ruotsalaisten tasaista rynkytystä huomattavasti vaativampi. Testi tehdään laboratoriossa, jossa myös voidaan vaihdella eri sääolosuhteita. En viitsi selittää enempää, et kuitenkaan ymmärtänyt tästäkään kuin osan, Närä selitti.
- Annas kun arvaan, tämä oli varmaan teidän uusimmassa kerholehdessä?
- Entä sitten? Taidat olla vaan kateellinen, kun omasta automerkistäsi ei ole tehty mitään painotuotetta, Närä murahti.

Tuo ei nyt pitänyt ihan paikkaansa, sillä olihan löytänyt aikoinaan Tuunaus-Shopista Rutinoffin tarvike-esitteen tai oikeastaan vain sen puiset kannet. Niiden puisien kansien välissähän oli ollut vain yksi kellastunut paperilappu, joka kertoi uuden kuvaston ilmestyvän vuoden 1957 alussa. Olin pelastanut tuon puisen esitteen ja laittanut sen kotona talteen mahdollista museoon tarjoamista ajatellen. Ehkä minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni tuon asian suhteen ja soittaa johonkin museoon. Olisihan se hienoa, jos saisin nimeni merkittävien lahjoitustentekijöiden joukkoon. Jokohan sillä saavutuksella pääsisi pressaa tapamaan? Tuo tietty kiinnosti vain sen takia, että olin kuullut sen bileissä olevan aika hyvää boolia. Olin ajatuksissani jo siemailemassa tuota boolia, kun Reiskan puhelin alkoi soida.

- Tämä, tämä, tämä soi taas, Reiska nikotteli puhelin kädessään.
- No vastaa siihen, kiirehdin Reiskaa.
- Ee´en voi, ota sinä ja puhu tällä kertaa, niin saat harjoitusta autonmyyntiin, Reiska sanoi ja tyrkkäsi puhelimen kouraani.
- Mazda-myynti Adzam, sanoin luuriin piruuttani.
- Anteeksi, oliko tämä joku liike? Kuului luurista jotenkin tutulla äänellä.
- Ihan yksityisiä ollaan, kunhan vaan piruilin tähän kaverin luuriin, selittelin vastaustani.
- Teillä on tuollainen 626 Mazda, tutuhko ääni jatkoi.
- Jep, osta pois, niin ei ole pitkään, pidin pisimmän keksimäni myyntipuheen.
- Tuo hinta?
- Laitetaan parisataa lisää, niin ei tarvitse miettiä, että miksi se on niin halpa, heitin vähän löylyä pesään.
- Vai halpa? Itse myin juuri tuollaisen viidelläkymmenellä eurolla ja tiukkaa teki saada sekin, ääni linjan toisessa päässä jatkoi.
- Tämä on tosi yksilö, kehuin autoa.
- Niin se minun myymäni oli.
- Tässä on tuore leima ja sitä on kunnostettu sadoilla euroilla aivan äskettäin. Lisäksi sitä on tuunattu ja maalattu.
- Satakolmekymppiä, se on minun viimeinen tarjous, kun kerran on vasta leimattu, ääni jatkoi hinnasta inttämistä.
- Möttönen! Hihkaisin luuriin hoksattuani, kenelle tuo ääni kuului.
- Niin mitä? Möttönen kysyi hämmästyneenä.
- Ei mitään, hei hei vaan! Tuumasin ja katkaisin puhelun.
- Et sitten myynyt sitä? Reiska murahti pettyneen näköisenä.
- Möttösen perkele se vaan soitteli ja kokeili kepillä jäätä. Tarjosi tuosta 130 euroa, kerroin Reiskalle.
- Voi perkele mikä koijari. Perhana, kun minua sieppaa tuollaiset ahneet autoja jobbaavat harrastelijat, Reiska puhisi.
- Kuka se oikein itse laittoi vielä toimitusmaksun omaan myyntiautoon? Kysäisin Reiskalta.
- Se on ammattimiesten oikeus, Reiska murahti ja tunki puhelimen takaisin haalareihinsa.

Tällä välin Aimo oli kerinnyt onnikassaan jo melkein etupenkille asti. Siirryimme porukalla onnikan etuovelle katsomaan tuon testikierroksen loppumista. Viimein Aimo sai viimeisenkin matkustajanpenkin testattua ja könysi kuljettajan paikalle. Siinä alkoikin oikein jumalaton hötkyminen ja pomppiminen. Astuin pari askelta taaksepäin, jolloin huomasin onnikan kyljessä uuden tekstin. Aimo oli kirjoittanut sinisen onnikkansa kylkeen valkoisella: ”Testaamme jokaisen penkin joka ikinen päivä kolme kertaa”. Nähtävästi joku muukin oli huomannut sen tekstin, sillä sen alapuolelle kuraiseen kylkeen oli joku taiteillut sormella: ”Myö naejaan yleesä aetassa”.

- Onko tämä joku letki? Kuului takaani Ping Pongin lässytys.
- Häh? Närä kummasteli.
- Linja-autoletki jonnekin kivaan paikkaan, Ping Pong selitti.
- Näetkö tuon metsänreunan tuolla kaukana? Närä kysyi Ping Pongilta ja näytti sormella oikeaa suuntaa.
- Joo, näen minä.
- Se letki alkaa sieltä, mene odottamaan sinne, Närä selitti.
- Mitä tuo nyt oli? Sipisin Närälle.
- Tuo perkeleen riisipelle tuli kerran sanomaan, että Colollalla saa paljon huolia, Närä murahti kiukkuisena.
- Niin, entä sitten?
- Että osaakin olla tuollaisella vanhalla Accordilla ajavalla kanttia tulla sanomaan, että Corollalla saa muka paljon huolia, voi perkeleen perkele mikä tolvana, Närä puhisi kiukkuisena.
- Entä jos Ping Pong olisi tullut sanomaan sinulle kohteliaisuuttaan, että Colollalla saa paljon pimppaa?
- Niinhän sillä saakin, vai etkö muista niitä Kaivarista pokaamiani kaksosia? Närä naurahti.
- Jospa se Ping Pong tarkoitti huoria? Nähtävästi hänellä meni sanat taas sekaisin ja naisia sanan sijasta tuli tuo huoria sana, selittelin Närälle.
- Minä sekainen, Ping Pong alkoi selittää väliin.
- Onko Corolla hyvä auto? Närä tivasi.
- Pilun hyvä, Ping Pong selitti suu korvissa.
- Niin, eihän sen voittajaa ole vielä tehty ja tuskin koskaan tullaan tekemäänkään, Närä huokaili tyytyväisenä.
- Entä se letki tuonne metsän leunaan? Ping Pong uteli yhä hymyillen.
- Jaa se. Kuule se peruutettiin juuri. Jos haluat retkelle, niin kysy tuolta bussikuskilta, sillä voi olla jotain järjestettyjä kiertoajeluita, Närä opasti Ping Pongia.

Ping Pong kääntyi ja käveli aivan linja-auton ovelle. Aimo hytkyi ja heilui vielä penkillään raivohullun lailla. Ping Pong katseli hetken aikaa tuota lihavaa linja-autokuskia, kun arvioiden hänen täyspäisyyttään. Viimein hän rohkaisi itsensä ja nousi varovasti ensimmäiselle askelmalle.

- Seis! Kuka olette ja mitä teette minun onnikassa? Aimo ärähti.
- Minä Ping Pong ja olen menossa letkelle.
- Tämä on onnikka, eikä mikään perkeleen retkeilyauto, Aimo kivahti.
- Eikö mitään letkiä? Ping Pong varmisti vielä.
- Se tekee sitten kaksi euroa, Aimo ilmoitti ja ojensi kättänsä Ping Pongin suuntaan.
- Se letkikö?
- Se juuri, Aimo sanoi pirullisesti hymyillen.

Ennen kuin kerkesin puuttua tähän julkisen liikenteen harjoittamaan ryöväämiseen, oli Ping Pong antanut Aimolle vaaditut kaksi euroa ja saanut saman tien käskyn poistua auton portailta. Aimo huuteli kiukkuisena perään, että se äskeinen oli kynnysraha, jonka hän sai periä auton kynnykselle nousseilta matkustajilta. Valitukset sai kuulemma osoittaa liikenneministerille. Kiskoin hämmästyneen Ping Pongin etemmäksi ja kerroin Aimon olevan hieman häiriintynyt.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi