Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

05.11.2004

Mainospanterolli


Join Reiskan kanssa kahvia keittiönpöydän ääressä. Tiedustelin kahvinjuonnin lomassa Reiskan puuhastelua numeroiden parissa. Reiska ilmoitti laskevansa Mazdasta saatavia voittorahoja. Kuulemma nuo rosentit piti laskea huolellisesti, että hän saa varmasti sen 70 rosenttia myyntivoitosta. Myyntihinnasta vähennetään ensin ostohinta ja auton korjaamiseen menneet tarvikkeet sekä muut menot. Tarvikkeisiin oli Reiskan mutinoiden mukaan mennyt noin sata euroa, joten ne eivät kovin isoa osaa näytelleet tässä projektissa.

- Tuota, olemmeko me koko viikonlopun meillä? Kysäisin varovasti.
- Niin minä vähän ajattelin, täällä kun on niin epäsiistiä, niin voidaan kahvittaa autonostajat tarvitsematta pelätä asunnon puolesta, Reiska mumisi.
- Täällä oli siistiä vielä hetken aikaa takaperin, purnasin vastaan.
- Höpö höpö, eivät nuo haalareiden mukana tulleet neulaset ja tuo pieni käpy mitään ole noiden marsunkarvakasojen rinnalla, Reiska vähätteli ja läppäsi kädellään haalareita, niin että pölinä vain kävi keittiössä.
- Tämä selvä, kunhan edes kuset pönttöön, huokaisin pettyneenä.
- Nyt tämä on valmis. Autosta siis saadaan 1300 euroa toimituskuluineen. Siitä vähennetään ostohinta 180 euroa ja minun tarvikeostokset ja katsastusmaksut 170 euroa. Loppusummaksi saadaan 950 euroa. Tästä minä näppään päältä 70 rosenttia, eli 665 euroa ja sinulle jää 285 euroa. Aika kova summa tuollaiselle mitään tekemättömälle miehelle, Reiska selitteli.
- Niin, olinhan minä rahoittamassa tätä autonostoa, muistutin Reiskaa.
- Että sinä jaksat taas jankata noita vanhoja asioita, Reiska tuhahti.
- Entä siitä koituvat vakuutusmaksut?
- Maksa vaan kiltisti, niin opit jotain tämän kovan elämän realiteeteista, Reiska hymähti.

Tiesinhän minä, että Reiska vanhana kettuna ja amislaisena luisti aina kaikista mahdollisista maksuista. Summat olivat kuitenkin niin pieniä ja tätä Reiskan touhottamista oli niin kiva seurata, että loppujen lopuksi se oli pieni hinta tällaisen joutomiehen elämään tulleesta vaihtelusta. Kaikki harrastaminen kun on niin turkasen kallista ja tästä sentään jäi muutaman euron voiton puolelle.

- Nyt mennään pihalle, eivät ne ostajat tänne kotiin tule, Reiska ilmoitti ja nousi pöydästä.
- Jos ne vaikka soittavat, ehdotin.
- Vanhanaikaista, minä poika se tehdä näppäsin sellaisen mainospanterollin tuossa aamuyön pimeinä tunteina, Reiska sanoi ja lähti lampsimaan kumisaappaillaan kohti ulko-ovea.

Kohta ovi kolahti ja Reiska oli jo rapussa. Huuhtelin kahvikupit ja kahvipannun, ennen kuin lähdin hänen peräänsä pihamaalle. Tuo panterolli-homma oli jotain aivan uutta autonmyynnissä, joten olin siitä oikeastaan sairaan kiinnostunut. Tosin mielessä kyllä kävi, että miten tällaisella syrjäisellä asuntoalueella oikein panterollilla voi mainostaa? Voihan sillä mainostaa, mutta onko siitä mitään vastaavaa hyötyä meille? Kipaisin portaat alas pikavauhtia ja melkein törmäsin Ping Pongiin ulko-ovella.

- Onko sinulle liisi? Ping Pong lässytti.
- Nainen vai ruokariisi? Tiedustelin tuolta hymyilevältä naapuriltani.
- Ei ollenkaan sama liisi. Talkoitin sellaista ihmisliisiä.
- Siis naista?
- Ei nainen voi olla samanlainen liisi. Enelgialiisi voisi olla samanlainen liisi, Ping Pong selitteli.
- Jaa kriisi. Ei minulla ole mitään kriisiä, olen menossa vain Reiskan kanssa myymään meidän kimpassa ostamaamme Mazdaa, selitin hänelle.
- Teillä paha liisi, Mazda ei hyvä, Honda on paljon paljon palempi auto, Ping Pong selitti ja heilutteli sormea päätään puistellen.
- En ota kantaa, sillä mielestäni ne molemmat ovat vain säälittäviä korvikeautoja, nauroin Ping Pongille.
- Honda hyvä, Sinä muistat miten ajoimme ison liisilastin minun Hondalla ja se toimii vielä.
- Muistan kyllä, naurahdin.
- Tuleeko sinä Leiskan kanssa liisille? Minun vaimo tehdä nyt luokaa koko pelheelle, Ping Pong ehdotti.
- Ei kiitos, bisnekset kutsuvat.
- Minä tulen katsomaan teidän autokauppa myöhemmin, Ping Pong sanoi ja lähti kohti kotiaan.
- Telvetuloa, huikkasin pelään ja kiloilin mielessäni tuota talttuvaa puhetyyliä.

Päästyäni Ping Pongista eroon, lähdin reippain askelin kohti parkkipaikalla hääräävää Reiskaa. Hän oli näköjään ajanut myytävän Mazdan meidän parkkipaikalle Rutinoffin ja Ping Pongin Honda Accordin taakse poikittain. Onneksi parkkipaikka oli niin leveä, että siitä mahtui vielä muut naapurit autoineen vallan hyvin. Katselin Reiskan luokse mennessäni pihan toisella puolella olevaa farmari Octaviaa ja sen takasivulasissa olevaa isoa koirankuvaa. Olin nähtävästi saanut uuden naapurin, jolla oli autona tuollainen tsekinmaan ihme. Lisäksi minun rapussa ensimmäisen kerroksen yhteen oveen oli ilmestynyt uusi nimi, siinä luki nykyisin Kaisla. Ennen siinä kaksiossa oli asunut joku vanha pappa, joka oli ollut suurimman osaa ajastaan jossain sairaalassa tai sukulaistensa luona. Autossa oleva koirankuva hieman huolestutti, jos se vaikka paskoo pihan aivan tolkuttomaksi tunkioksi? Eipä minulla mitään koiria vastaan ollut, joitain niiden omistajia vastaan minulla sen sijaan oli paljonkin.

- Tulihan se joutomieskin paikalle. Sattuiko vastatuuli vai mikä viivytti? Reiska huuteli hyväntuulisen kuuloisena.
- Joo, en saanut yksin ovea auki. Piti odottaa, että naapuri tuli vastaan ja avasi sen, nakkasin takaisin samalla mitalla.
- Aamupuuro muuten tekisi ihmeitä joutomiehillekin, Reiska opasti.
- Niin varmaan ja vielä kun laittaisi vaseliinia nivusiin, niin sujuisi käveleminenkin kuin rasvattu, naurahdin.
- Hmmm, vai vaseliinia? Reiska jäi miettimään jotenkin oudon näköisenä.

Menin lähemmäksi Reiskaa ja katselin hänen tekemäänsä mainosbanderollia. Se oli näköjään tehty valkoisesta lakanasta. Siihen oli maalattu jollain maalilla myydään-teksti ja sen alle auton tiedot sekä Reiskan oma puhelinnumero. Tuon kun saisi vaikka rautatieaseman seinään, niin huomio olisi taattu. Samalla katseeni tavoitti tienvarteen pysäköidyn Aimo Onnikan linja-auton ja sen ison kyljen. Suostuisikohan Aimo ottamaan tuon mainosbannerin autoonsa pientä korvausta vastaan? Olin jo etsimässä puhelimessani olevaa Aimon puhelinnumeroa, kun paikalle saapasteli Oskari Närä virne suupielessä.

- Näit kivan unen vai? Kysyin Närältä.
- Miten niin?
- Naurat sille vieläkin.
- Me Toyotan omistajat emme naureskele unille, vaan tulkitsemme ne Toyota-unikirjan avulla, Närä murahti ja meni syynäämään Reiskan mainosbanderollia.
- Paljonko tämä lakana maksaa? Närä uteli Reiskalta.
- Tämä on mainospanterolli, jolla markkinoidaan tehokkaasti tuota meidän Mazdaa, Reiska selitti Närälle.
- Hukkaan heitettyä hommaa, eivät Mazdat ole enää muodissa. Närä puisteli päätään.
- Niillä on oma vankkumaton kannattajakuntansa. Yleensä Mazdan ostaa sellainen ihminen, joka haluaa ajaa luotettavalla autolla tuollaiset reilut viisisataatuhatta, Reiska selitti rinta kaarella ja banderollia hypistellen.
- Pyh, Toyotoilla jo yksistään peruutetaan tuollainen kilometrimäärä, Närä tuhahti ja alkoi tavata banderollin tekstiä.
- Eikö sinullakin ollut autonvaihto mielessä jo reilu vuosi sitten? Kysyin Närältä.
- Pitää paikkansa, mutta kun omistaa luotettavan ja hyvän auton, niin on varaa harkita tuota vaihtamista erittäin tarkkaan.
- Montako uutta mallia Corollasta on jo tuossa ajassa tullut? Utelin Närältä.
- Eläpäs nulikka irvistele. Toiset automerkit sentään kehittyvät ajan mittaan, Närä puolusteli automerkkiään.
- Niin ja toiset tekevät heti täydellisen, kuten Rutinoffin tehtaalla tehdään.
- Hmph, Närä hymähti.

Reiska oli tehnyt lakanabanderollin kulmiin reiät ja niihin oli pujotettu pakettinarua sitomista varten. Närä tuli mutisten meidän kaveriksi, kun aloimme viritellä sitä parempaan paikkaan. Laitoimme sen kahden ison koivun väliin aivan parkkipaikan maantienpuoleiseen päähän. Saimme lakanan laitettua niin, että siinä oleva teksti näkyi kaikista parhaiten tiellä kulkijoille.

- Koska olin mukana tuossa mainoksen pystyttämisessä, niin minun pitää myös saada mainostaa omaa merkkiäni, Närä ilmoitti.
- Vai niin? No, mene sitten vaikka jakamaan jotain mainoslehtisiä, sanoin Närälle ja vilkutin hänelle lähtemisen merkiksi.
- Voi meidän untuvikkoa, mitä sitä taas tuli suustaan päästettyä, Närä ärähti.
- Voisit jakaa niitä Kelan edessä ikätovereillesi, hihittelin vielä.
- Minä laitan tuohon teidän lakanaan oman mainoksen Toyotasta tai tempaisen alas mokomankin rätin, Närä ilmoitti ja kaiveli jostain esiin mustan tussin.
- Mistä nyt tuonkin osasit kuskata mukana? Ihmettelin Närän kädessä olevaa tussia.
- Toiset osaavat käyttää hoksottimia, Närä sanoi.
- Tai raottaa verhoja, naurahdin.

Närä vilkaisi taas jotenkin säälivästi ja kiersi lakanan etupuolelle. Menimme Reiskan kanssa hänen taakseen seuraamaan tätä mainoksen tekoa. Närä kirjoitti lakanan tekstittömään osaan isolla kirjaimilla TOYOTA COROLLA – NUMERO ÖKKYNEN. Tämän kirjoitettuaan hän käveli muutaman askeleen taaksepäin ja katseli aikaansaannostaan pää kallellaan.

- Onko Mazda sitten äkkönen? Kysyin piruuttani.
- Mikä?
- Jos Toyota on ökkynen, niin Mazda on varmaan äkkönen, hihittelin Närän tekstille.
- Sano suoraan jos tuossa mainoslauseessa on jotain vikaa? Närä kivahti.
- Ei siinä mitään vikaa ole, minusta se vaikuttaa aivan Toyotan arvon mukaiselta, korjasin kiireesti puheitani, sillä Närä ei huomannut vieläkään kirjoitusvirhettään.
- Minä taidan peruuttaa tuon Mazdan tähän panterollin viereen, Reiska sanoi ja lampsi Mazdan luo.
- Tämä paikka on kylläkin naapurissa asustavan vähän kireänsorttisen Volvo-miehen, toppuuttelin Reiskaa.
- Kyllä se saa luvan ymmärtää, tämähän on oikeastaan koko tätä aluetta koskettava markkinatapahtuma, johon kaikki saavat kantaa kortensa kokoon, Reiska tuumasi ja istui sisälle Mazdaan.

Reiska teki, kuten oli aikonutkin, eli peruutti Mazdan tyhjänä olevaan Volvo-miehen ruutuun ja sammutti Mazdan siihen. Totta kai siitä tulisi sanomista jos Volvo-mies sattuu tulemaan paikalle kesken markkinatapahtuman, mutta lieneekö tuolla mitään merkitystä. Ei meidän välit ainakaan huonommiksi voisi enää mennä, joten en jaksanut kantaa mitään huolta tai murhetta moisesta pikkuasiasta. Tuttuun tapaan Reiskaa ei moiset seikat juurikaan heiluttanut suuntaan tai toiseen. Itse oikeastaan aloin jo toivoa Volvo-miehen ilmestymistä kotiin. Koska oli perjantaipäivä, niin Volvo-mies oli nähtävästi töissä.

- Hajaantukaa koko porukka ja purkakaa tuo laiton mielenosoitus! Kuului takaamme kovaääninen käsky.
- Kato sumutorvimies, Reiska hörähti pyörähtäessään meitä kohti kävelevää miestä päin.
- Olen Aimo Onnikka, enkä mikään sumutorvimies.
- Ai niinhän se olikin, itse julkisen liikenteen jättiläinen, ainakin vyötärönmitan kohdalta, Reiska jatkoi piikittelyä.
- Et ole ajossa? Ihmettelin Aimon kotona olemista.
- Olen lakossa, Aimo ilmoitti.
- Aha, no mitä varten lakkoilet? Jatkoin utelemista.
- Lakkoilen linjallani olevia liian pitkiä pysäkinvälejä vastaan. Mielestäni minulla on oikeus vaatia pysäkkien välit puolta lyhyemmiksi, Aimo perusteli lakkoaan.
- Vai niin. Onko teitä paljonkin lakossa? Penäsin lisätietoja.
- Minä.
- Sinä?
- Kyseessähän on minun linja, Aimo ilmoitti.
- Ovatko ne pysäkitkin sinun vai kaupungin? Utelin lisää.
- Kaupungin. Ainoastaan tuo yksi mukana kuljettamani on oma, Aimo selitti.
- Voi pikku Aimulia. Eikö sinulla ole enempää, kuin ainoastaan yksi oma pysäkki? Reiska hörähti.
- Toisilla ei ole ainuttakaan, Aimo puolusteli.
- Miten siihen rautatieaseman ja Stockmannin väliin saadaan toinen pysäkki, nytkin perän ollessa rautatieaseman pysäkillä matkustajat voivat poistua etuovesta Stockmannin pysäkin kautta, ihmettelin ääneen tuota korttelin pituista matkaa.
- Ettekö te perkeleen yksityisautoilijatolvanat ymmärrä mitään? Joustavuus ennen kaikkea, Aimo parahti ja pyöritteli päätään vimmatusti.
- Onko se aivan terve? Närä sipisi minun korvaan ihmeissään.
- Ei ole, koeta sanoa sille jotain ystävällistä julkisesta liikenteestä.
- No enhän sano, saatanan diktaattoribussikuskit, Närä kirosi ja pui nyrkkiä Aimon suuntaan.

Jotenkin minulle ei tullut ollenkaan yllätyksenä Närän asennoituminen linja-autoja kohtaan, harvapa yksityisautoilija niitä täällä pääkaupunkiseudulla rakasti. Olivat vain sellainen välttämätön paha, joita piti ison koon takia väistellä. Aimo käveli puuskuttaen meidän mainosbanderollin luokse ja alkoi tavata sen tekstiä.

- Tämä on laiton, hän ilmoitti.
- Miten niin? Reiska kysyi.
- Tässä yllytetään kiihkomielisesti tavallista kansaa hankkimaan yksityisauto ja vielä piilomainostetaan toista merkkiä. Taidankin soittaa liikenneministerille, Aimo sanoi ja kaivoi esiin puhelimensa.
- Soita vaan, niin me soitetaan karhukoplalle ja kerrotaan tuossa linja-autossasi olevasta pommista, puutuin keskusteluun.
- Eihän ole, Aimo ilmoitti hätääntyneenä.
- Taatusti on.
- Missä muka?
- Se on niin järkyttävä saastepommi, ettei toista ole nähty sitten Tsernobylin jälkeen, sanoin naama peruslukemilla.
- No, olkoon tämän kerran, mutta tuollainen mielenilmaisu on poistuttava viikonlopun aikana, Aimo tuhahti.
- Miksi viikonlopun aikana? Tivasin Aimon antamaa aikarajaa.
- Lähden maanantaiaamuna taas reitilleni, enkä halua tuollaisen kiihkomielisen lakanan pilaavaan mittavaa joukkojenkuljetusbisnestäni, Aimo selitti henkseleitään paukutellen.
- Hei hei Aimuli, kerro sille omalle pysäkillesi terveisiä, Reiska huusi ja vilkutti vielä paikallaan seisovalle Aimolle.

Kesti ainakin kaksi minuuttia, ennen kuin Aimo tajusi Reiskan haluavan hänen lähteä kävelemään. Aimo poistui lopulta epämääräisesti puhisten ja henkseleitä korostetusti paukutellen. Katselin hänen peräänsä ja mietin, että taisi olla Aimulilla vatsanseutu viimeistään illalla aika arka tuon paukuttelun jäljiltä, ellei tuo sitten kuulu jotenkin bussikuskien normaaliin päivärutiiniin. Voihan se tietysti olla, että ne paukuttelevat henkseleitään omissa taukotuvissa aivan jatkuvalla syötöllä. Mahtaa olla aikamoinen läpse, kun esimerkiksi jonkun ison bussifirman kuljettajat kokoontuvat johonkin tapahtumaan.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi