Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

29.10.2004

Päk tu pisnes


Närä oli saanut oman nettiyhteyden toimimaan parin päivän odottelun jälkeen, hänen laajakaistamodeemistaan oli vain ollut virtajohto irti. Närä oli pitänyt modeemin päällä Toyota-lippalakkipinoa ja ne olivat saaneet aikaan tuon katalan vian. Paikalle tullut laajakaistafirman huoltomies oli törkännyt liittimen paikoilleen ja laskuttanut 50 euroa. Tämän jälkeen Närä oli palannut takaisin Huoli25:n Mersu-foorumille ja häiriköinyt siellä siihen malliin, että oli saanut kuukauden porttikiellon kyseiselle foorumille. Edes Toyota-palstalle hänellä ei ollut mitään asiaa, josta Närä oli todella karheana. Olin itse aloittelemassa perjantaipäivää harvinaisen aikaisin kahvikuppi nenän edessä, kun joku alkoi pyrkiä sisälle ulko-ovea paukuttaen. Ajattelin sen ensin olevan Närä, mutta koska ovikello ei soinut, aloin kallistua enemmän Reiskan puoleen, vaikka hänen piti olla siellä maalla.

- Reiska perhana! Hämmästelin avattuani oven.
- Nuuuh, haistoin aivan oikein, täällä on jotain sumpinlirua valutettu kuppiin, Reiska virkkoi ja lampsi suoraan ohitseni keittiöön.
- Kumikengät, huutelin perään.
- Siivoa ensin, näin tuossa eteisen matossa taas sellaisen marsunkarvan.
- Eihän minulle edes ole enää niitä marsuja, puolustauduin.
- Olisit hävittänyt myös karvat, Reiska sanoi ja kaatoi loput kahvit kuivauskaapista ottamaansa kuppiin.

Istuuduin takaisin keittiönpöytään ja jatkoin kahvin hörppimistä, ennen kuin Reiska saa päähänsä juoda sen minunkin kahvin. Tämä aamu ei alkanut oikein hyvin, sillä aloitan yleensä päivän kahdella mukillisella kahvia ja nyt jouduin tyytymään vain puolikkaaseen annokseen. Katselin pöydän yli hiljaa kahviaan ryystävää Reiskaa ja mietin mitä hänellä mahtoi olla sydämellään.

- Meidän loppuelämän paras päivä, Reiska ilmoitti ja hymyili leveästi.
- Oletko muuttamassa? Utelin innoissani näin kovaa uutista.
- Päk tu pisnes, eli meidän Masukka on lehdessä tänään. Katso, Reiska sanoi ja kaivoi haalareistaan ilmaisilmoituslehden.
- Mazda 626 2.0 GLX -84, vasta katsastettu, kori käyty läpi, ylimaalattu ja tuunattu. Hinta vain 1299 euroa, luin ääneen Reiskan näyttämää ilmoitusta.
- Aika retee ilmoitus, eikö olekin? Reiska hymähti samalla, kun puisteli jotain neulasia haalareistaan lattialle.
- Leimattu? Ihmettelin.

Reiska hymyili salaperäisesti jonkun aikaa, kunnes alkoi selittää katsastaneensa sen eilen illalla. Ilmoituksen hän oli soittanut lehteen jo aikaisemmin viikolla, jotta se kerkeää perjantaina irtonumeromyyntiin tulevaan lehteen. Hinnassa näytti olevan pienoista nousua jopa siihen Möttösen alkuperäiseen 450 euron hintaan, puhumattakaan meidän maksamaan hintaan. Tosin pisneshän se on joka kannattaa, kuten Reiska aina sanoi.

- Laitoit sen lehteen ennen leimaa? Kummastelin Reiskan toimia.
- Toiset ne sentään luottavat itseensä, kuten minä, Reiska ylpeili.
- Mitä tuo nyt taas oli? Luotanhan minäkin joka ilta siihen, että saan unen päästä kiinni, puolustelin itseäni.
- Jos olisin leimannut auton ensin ja soittanut ilmoituksen vasta sen jälkeen, niin tässähän menisi koko viikonloppu aivan harakoille. Koska olen ammattimies myös näissä asioissa, niin nyt saamme myydä näppästä tämän meidän kaunottaren ensimmäiselle paikanpäälle tulevalle ostajalle, Reiska hehkutti onnellisen näköisenä.
- Ensimmäiselle?
- Sitä on kuule Reiska-setä myynyt sianpaskaakin sikalan omistajalle, joten eiköhän nyt yhden Mazdan saa kaupaksi alta aikayksikön.
- Onko tuossa hinnassa tinkivaraa?
- Lisään siihen vielä euron toimituskuluja, niin saadaan siitä tasan 1300 euroa. Eikö kuulostakin vallan loistavalta pisnekseltä?
- Entä jos se ei mene kaupaksi viikonlopun aikana?
- Aika kädettömän kauppiaan puheita tuollainen. Minun pitää olla taas mökkisavotassa maanantaina, on vielä kymmenkunta hirsimökkiä tekemättä tälle syksylle.
- Miten sen Mersun kanssa kävi?

Reiska katseli minua hetken aikaa alta kulmien, ennen kuin alkoi selittää Mersun kohtaloa. Kuten hän oli jo silloin puhelimessa sanonut, oli hän ottanut Mersusta koko pakoputken irti eräänä iltana päivällisen ja saunan välissä. Reiska oli puhdistanut putkiston huolellisesti ja huuhdellut sen vielä varmuuden vuoksi järvivedellä.

- Lähtikö käyntiin?
- Elähän hätäile. Siinä pakoputkea kiinnittäessäni totesin sen pihakoivun varjostavan aika ikävästi mökin yhtä nurkkaa, joten tehdä näppäsin siitä samalla saunapuita pitkäksi aikaa.
- Entä se käyntiinlähtö?
- Niin lähtihän se, tosin vasta toisella akullisella virtaa. Oli se muijjan velipoika päästänyt akussa olevan veden väljähtymään niin pahasti, että piti ottaa mökistä television akku lisäksi.
- Siinä akussako se vika olikin?
- Ei ollut ei. Siinä ensimmäisellä akulla autoa sahatessani kuuntelin koneen ääniä ja totesin kolmospytyssä olevan pienen naarmun äänen perusteella.
- Eli autosta tuli entinen.
- Mitä vielä? Otin sen koneen auki saunan jälkeen ja hoonasin sylinterit mukana olevalla akkukoneella, Reiska selitti.
- Ai vielä väljemmäksi? Naureskelin Reiskan selittämiselle.
- Kyllä on taas puheet ja tietämys tämän keittämäsi kahvin luokkaa, eli suoraan sanottuna kädettömien tietotoimistosta, Reiska naureskeli.
- Kahvi oli ihan hyvää, mutisin harmistuneena kahvinkeittotaitojeni pilkkaamista.

Tämän jälkeen Reiska alkoi selittää kuin pikkulapselle, että ammattimiehet pitävät yleensä kaikenlaisia osia mukana autoissaan, jotta voivat auttaa pulaan joutuneita kanssa-autoilijoitaan. Hoonattuaan ne Mersun sylinterit akkukäyttöisellä porakoneella ja jollain puukalikalla, oli Reiska käynyt tonkimassa oman Mazdan miljardilaatikkoa eli takakonttia. Reiska oli kuulemma joskus aikoinaan korjaillut satoja Mersuja ja siitä urakasta oli takakonttiin jäänyt laatikollisen verran Mersun koneenosia. Niistä Reiska oli kuulemma makkaransyönnin lomassa kasannut muijjansa velipojan Mersuun uudet ylikoon männät renkaineen ja täräyttänyt auton tulille.

- Taisi tulla pitkä ilta, kun kerran sitä konetta aloit tehdä saunan jälkeen, totesin varovasti.
- Mitä vielä, me kerittiin muijjan velipojan kanssa tempasta vielä sellaiset kolmen romillen Mersunkäynnistyskännit.
- Ihan hyvä, että satuit paikalle, nythän sillä ajaa taas miljoonan tai pari.
- Höpö höpö, eivät ne Mersut sentään mitään Mazdoja ole, korkeintaan puolimiljoonaa menee noilla palikoilla. Jos sen remontin olisi joku huolimattomampi kaveri tehnyt, niin voisi mennä vain kaksi- tai kolmesataatuhatta.
- Uskotaan, uskotaan. Miten sen Mazdan myynnin kanssa, onko tullut paljon kyselyitä?
- Hiljaista on ollut vielä tähän asti, todelliset ostajat taitavat vasta heräillä tähän aikaan, Reiska selitteli.

Kävin laittamassa Reiskan kehotuksesta lisää kahvia ja nyt sellaista miesten kahvia, kuten hän asian ilmaisi. Harmi kun Tabasco oli päässyt loppumaan, olisin tarjonnut Reiskalle tosimiesten kahvia. Kahvinlaiton jälkeen menin seuraamaan Reiskan puuhastelua. Hän piirteli jotain numeroita lehtiöönsä ja mutisi epäselvästi. Samalla hetkellä postiluukku kolahti ja riensin katsomaan mitä kivaa postipoika toi minulle tänään? Kuten jo vähän aavistelinkin, niin siellä oli parin laskun lisäksi uusi Sumuvalo-lehti. Vaikka olin todella sydämistynyt lehden autoarvostelupolitiikkaan, niin luin sen joka kerta, koska se tuli minulle erään arvonnan voittona koko loppuelämäni ajan ilmaiseksi.

- Vai tulee sinulle tuo höpölehti, Reiska nauroi nähdessään sen kädessäni.
- Miten niin?
- Ammattimiehet lukevat aivan eri lehtiä, esimerkiksi Bliteman kuvastossa on paljon enemmän hyödyllistä luettavaa rautaisille ammattimiehille, kuin tuossa muka autolehdeksi itseään nimittämässä läpyskässä.

Vaikka suhtauduin Sumuvalo-lehteen ja sen toimittajiin varauksella, niin luin sen aina aikani kuluksi kannesta kanteen. Minusta niillä oli yksi hyvä artikkelisarja siinä, ollut jo oikeastaan vuosia. Kun jotkut toiset lehdet ajavat käytetyllä autolla kymppitonnin, niin Sumuvalo-lehti on lähtenyt aivan omille raiteilleen ja he ajavat käytetyllä satatuhatta. Mielestäni tuo on jo perusteellista testaamista jos joku.

Tuossa Sumuvalon artikkelisarjassa oli vain yksi hieman kyseenalainen puoli. Niiden testissä olleista autoista ei yksikään ollut kestänyt sitä sataatuhatta loppuun asti. Kerran he olivat jo päässeet aika lähelle, kun kyseisen testiauton vastuullinen kuljettaja sai siitä tarpeekseen ja poltti sen eräällä hiekkamontulla vain kymmenen tuhatta kilometriä ennen maalia. Kyseinen toimittaja sanoi itsensä irti, enenen kuin hänet kerittiin erottaa. Koska tämä toimittaja oli myös polttanut kaikki autosta kirjoittamansa materiaalin, oli yhteenveto vain sivunkokoinen poltetun auton kuva.

- Millä autolla se höpölehti on nyt yrittänyt ajaa sataatuhatta? Reiska mutisi laskemisensa lomasta.
- Mmmmm, tuota tuollaisella mmmm, aloin selittää varovasti nähtyäni testin kohteena olevan samanlaisen 80-luvun 323 Mazdan mitä Reiskalla itsellään oli.
- Joo, tuskin kestää loppuun asti, ei niillä Mitsuilla oikein mitään tee, Reiska mumisi.
- Entä jos tämä onkin joku poikkeus?
- Tuskinpa, niistä paukkuu kone ja laatikko aivan sataprosenttisesti. Katso vaikka siltä viimeiseltä sivulta. Voisi vaikka lyödä pienen vedon, Reiska naureskeli.
- Paljosta vetoa? Kysyin kurkattuani viimeiselle sivulle.
- En viitti sinulta rahaa ottaa, mutta jos olen väärässä, niin saat puolet tuon meidän Mazdan myyntihinnasta.
- Tuota, entäs jos tämä ei olekaan Mitsu?
- Ei mitään väliä, se kuule sanoo jo tuon painomusteen haju, että kone siitä testiautosta on räjähtänyt, Reiska hymähti ja teroitti välillä lyijykynää puukollaan.
- Nuuuh, on tässä tosiaan joku voimakas haju, nuuskin nenä kiinni lehdessä.
- Sitähän minäkin, Reiska hörähti.
- Kyllä tästä tosiaan on kone paukahtanut kolmenkymmenen tuhannen testikilometrin kohdalla, sanoin juttua lukiessani.
- Ei mikään yllätys.
- Kyllä tuo minusta oli aika yllätys, sillä tämä koneensa hajottanut auto on nimittäin samanlainen Mazda mitä sinulla on, hihittelin vahingoniloisena ja näytin Reiskalle sen kuvaa.
- Ihan selvästi jätetty ennakko säätämättä, Reiska tuhahti.
- Täh?
- Katsos tarkemmin. Tuohon testiautoon on jotkut lahopäät laittanut tuumaa isommat renkaat ja jättäneet ennakon säätämättä. Se on kuule tuo Mazda niin korkeasti viritetty auto, että tietämättömät hajottaa sen omilla virityksillään alta aikayksikön.
- Ei ymmärrä, raavin päätäni.
- En jaksa alkaa sitä nyt sulle selittää, koska se vaatisi ammattikoulussa opetetun korkeamman matematiikan ja sen monimutkaisten kaavojen ymmärtämistä. Lisäksi pitäisi osata auton sytytysjärjestelmän hyvin monimutkainen sytytysjärjestys jotta ymmärtäisit tämän asian kuten minä, Reiska selitti.
- Ai niin kuin 1-3-4-2 vai?
- Ei ei ei sitä voi tuolla tavalla lonkalta heittää. Asia pitää varmistaa laskemalla tuollaisella amatöörillä. Minä pystyn sen toteamaan harjaantuneella silmällä vaikka hajonneesta koneesta.
- No mikä se on? Tinkasin Reiskalta.
- 1-3-4-2, Reiska ilmoitti hetken aikaa auton kuvaa lehdestä katseltuaan.
- Jumalauta, olet kyllä aika taitava, kehuin ääneen ja varoin visusti nauramasta.
- Siinäs näet. Koska olin oikeassa hajonneen koneen suhteen, niin et saa sitä puolikasta Mazdan myynnistä, Reiska hymähti.
- Tämä ei kyllä ollut Mitsu? Vänkäsin vielä kokeeksi.
- Meinaatko alkaa nokkelaksi? Kuule, se ei sovi sulle ollenkaan. Itsehän kysyit aluksi, että entä jos se auto ei ole Mitsu? Haistoin heti sen olevan Mazda ja päätin sen takia lähteä mukaan tuollaiseen tyhjäntoimittajien vedonlyöntiin, josta jää aina tyhjää käteen, heh heh, Reiska hekotteli tyytyväisenä.

Reiska jäi naureskelemaan pöydän ääreen, kun menin molempien kahvimukin kanssa keittimen luokse ja kaadoin uudet mukilliset tuota nyt lähinnä tervaa muistuttavaa myrkkyä. Itselle laitoin reilusti maitoa, mutta Reiskan kahvin annoin olla mustana. Sain juuri kupit takaisin keittiön pöytään, kun Reiskan kännykkä alkoi soida jossain haalareiden uumenissa.

- Se soi, Reiska hämmästeli ääntä kuunnellen.
- Odotetaanko akun loppumista? Virnistelin hänen hölmölle ilmeelleen.
- Kuulitko, se soi? Reiska selitti suu korvissa.
- Sinuna minä vastaisin siihen, sanoin jo tiukemmalla äänensävyllä.
- Reiska puhelimessa, haloo! Reiska sanoi luuriin vihdoin ja viimein.
- Kyllä on, joo, puhelimessa.
- Häh? Ei ole tarvista tällä kertaa.
- Hei hei, älä nyt, odota! Reiska sanoi hätääntyneenä luuriin.
- Osta Mazda, nyt olisi halpa tarjolla.
- Jaa, no en tilaa. Enkä sitä paitsi olisi halunnutkaan myydä sitä sinulle, Reiska kivahti luuriin ja katkaisi puhelun.

Ryypiskelin tervanmakuista kahvia irvistellen ja odotin Reiskan kommenttia äskeisestä puhelusta. Jotenkin minä olin saanut sellaisen kuvan, että Reiskalle soitti tällä kertaa lehdenmyyjä, eikä varteenotettava autonostaja. Päätin antaa kuitenkin kohteliaasti Reiskan itsensä kertoa tuosta soittajasta.

- Enpä oikein viitti kenkätä tuollaista hyvää ja luotettavaa Mazdaa noin halvalla, Reiska murahti hörpittyään mustaa kahvia hyvän tovin.
- Mitä sinun olisi pitänyt tilata? Utelin piruuttani.
- Olihan ostaja perhana. Ensin se halusi antaa vaihdossa jonkun vanhan kuorma-auton. Sen jälkeen se tyyppi alkoi myydä minulle suoraan sitä kuorma-autoa ja minun piti palauttaa sen pienellä huomautuksella takaisin ruotuun, sillä mehän tässä olemme Mazdaa myymässä. Niin ja lopuksi se tarjosi siitä sata euroa ja minun olisi pitänyt tilata tuolle Mazdalle kuljetus jonnekin Keski-Suomeen asti, mokomakin vedättäjä.
- Olipahan koijari, nauroin Reiskan kootuille selityksille.
- Tulet kuule huomaamaan, että miten monenlaista suharia sitä autokaupoilla liikuskeleekin ja kokeilee kepillä jäätä tuon äskeisen soittajan lailla. Onneksi minä olen tässä mukana ja näyttämässä mallia kaupanteossa, niin ei mene hommat aivan harakoille, Reiska röyhisteli rintaansa.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi