Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

15.10.2004

Blondi lauteilla


Seurasin innoissani tuota Citroen-harrastajien järjestämää konepellinnostokilpailua. Kisa vaikutti hieman omintakeiselta sääntöjen suhteen. Väsähdettyään tarpeeksi, osanottajat kävivät huilaamaan viiden minuutin ajan puitteissa ja ottivat siinä samalla olutta tai muita virvokkeita. Ihmettelin mokomia sääntöjä ja sain vastaukseksi niiden muuttuvan aina tarpeen mukaan.

- Saranat taitavat olla aika kovilla, totesin vieruskaverilleni.
- Ei ollenkaan, ne ovat Teholta ostetut konepellinnostosaranat.
- Tämä selvä, naurahdin perusteelliselle kisaan valmistautumiselle.
- Hei pst, olisiko kellään vaihtaa vaikka konepeltejä keskenään? Vaihtomoottori tuli selittämään.
- Häh? Kummastelin moista mielenmuutosta.
- Älä välitä siitä, aamulla Vaihtomoottori saattaa tulla vaihtamaan viimeistä oluttaan toisenmerkkiseksi tai ryypyksi kirkasta, joku porukasta nauroi.

Viimein konepellinnostokilpailun kaikki osallistujat olivat tehneet suorituksensa ja kilpailun tuomarina toiminut Andre Patonki julisti voittajaksi bodarin näköisen Xsara-Urpon. Urpo olisi halunnut nousta kilpailuauton konepellille, mutta Andre ei antanut siihen lupaa kilpailijan painoon vedoten. Onnellinen voittaja valitsi itselleen uuden Citroen-logoilla koristellun nokkapeitteen. Sen sai noutaa merkkiliikkeestä seuraavana maanantaina. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua porukan hurratessa kovaäänisesti voittajalle. Joku taisi vielä ruiskuttaa bissetkin hänen päälleen.

Kilpailun ollessa ohi, kävi kisa-auton omistaja sulkemassa konepellin ja lukitsi vielä autonsa ovet huolellisesti. Lisäksi hän lukitsi konepellin kahdella Abloy-lukolla. Ihmettelin tätä asiaa ja minulle kerrottiin sillä ehkäistävän salaharjoittelun tai noiden kalliiden nostosaranoiden varastaminen. Kerran oli kuulemma joku Opel-harrastaja seurannut kisaa sivusta ja yrittänyt varastaa ne saranat. Auton omistaja ei halunnut ottaa enää mitään riskejä kalliiden saranoiden suhteen.

Tämän jälkeen porukka palaili telttojensa luokse. Kävelin sinne heidän perässään ja huomasin ilmapatjantäyttäjän olevan jo loppusuoralla urakassaan. Jatkoin hänen kanssaan tarinoimista. Hän oli vähän harmissaan siitä, että oli missannut tärkeän kilpailun patjantäyttämisen takia. Onneksi ainakin pari kaveria oli videoinut koko tapahtuman, joten siitä voisi nauttia myöhemmin vaikka kotona.

- Hyvää iltaa, oletko söymies? Tuli eräs harrastaja kyselemään minulta kitara kainalossa.
- En varmaankaan, vastasin varmuuden vuoksi tähän outoon tiedusteluun.
- Onneksi sentään minä söy-Antero osaan viihdyttää porukkaa kitarallani, kaveri hirnui arviolta kolmen promillen kännissä.
- Polta, polta, polta, polta, muu porukka alkoi yllyttää Anteroa kovaäänisesti.
- Mitä pitäisi polttaa? Tiedustelin patjantäyttäjältä.
- Anteron kitara.
- Höh, eikös ensin pitäisi soittaa ja vasta sen jälkeen polttaa se kitara, hämmästelin marssijärjestystä.
- Niin yleensä, mutta ei siitä Anteron soitosta mitään tuossa kunnossa tule, joten parempi polttaa saman tien ja jatkaa iltaa saunomalla.
- Koska meillä on täällä uusia kasvoja, niin minä soitan teille erään jo poismenneen suurmiehen tekemän herkän kappaleen. Tämä kappale sopii suomalaiseen suviyöhön, kuin renki piian päälle aitassa, Antero pohjusti esitystään kitaraa näpelöiden.

Esitys ei alkanut kuitenkaan ihan heti, sillä ensin piti metsästää Anteron kadottama kaljakori. Suuri artisti ei kuulemma esiinny janoisena eikä nestehukkaisena. Viimein nestetilanne oli Anteron mielestä kohdallaan ja hän kaivoi jostain taskustaan ryppyisen paperin. Koska kukaan ei ollut tajunnut raahata mukanaan Anteron kaipaamaa nuottitelinettä, Antero törkkäsi paperin läheisen puun oksaan.

- Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla?…hei, tuossa on muuten reikä, Antero hoilasi soittonsa tahtiin ja repesi lopussa nauramaan aivan räkänä.
- Antero löysi reiän, joku huusi.
- Antero hei, pane siihen reikään, huusi joku toinen ja koko paikalla oleva porukka repesi nauramaan.
- Mistä vitusta tuo reikä tuohon tuli? Antero hämmästeli puunoksassa roikkuvaa paperia katsellessaan.
- Polta, polta, polta, alkoi porukka taas vaatia.
- Kyllä on hankala yleisö, Antero manasi.

Yleisön vaatiessa Antero kuitenkin taipui heidän tahtoon ja kajautti kitaran voimalla läheisen puun kylkeen. Tämän jälkeen hän kaivoi jostain jemmasta pirtupullon ja lorautti sitä vähän kitaransa päälle. Viimein yleisö sai mitä halusikin, kun Antero heitti palavan tulitikun runnellun kitaran päälle. Kitara leimahti iloisesti ja porukka ulvoi tyytyväisenä soittonumeron päättymisen kunniaksi. Jonkun ajan päästä eräs isokokoinen kaveri heitti sangollisen vettä kytevän kitaran päälle ja siirsi jätteet vähän sivummalle. Reiska oli ollut varmaan jossain etempänä, sillä hän saapui vasta kitaranjätteiden siivoamisen yhteydessä paikalle.

- No perskuta, täällähän on yksi viallinen kitara, Reiska hämmästeli ja potki kitaranraatoa.
- Se on kuin Citroen, ei kestä mitään, Reiskan perskärpäsenä pomppiva Frans Kani kailotti.
- Pikku homma tällaiselle ammattimiehelle. Minäpä näppään tuon kuntoon ihan saman tien, Reiska ilmoitti ja yritti nostaa kitaranromua maasta.
- Paska se on, ei kannata korjata, Frans kimitti.
- Mene kuule sinä vahtimaan niitä sontapyttyjäsi, minä keskityn nyt ammattimiestä vaativaan hommaan, Reiska ilmoitti ja alkoi selvitellä pahasti palaneita osia.
- Hei tarjotkaa joku tuolle haalaripukuiselle miehelle olut tai pari, että se jättää meidän kertaalleen poltetun kitaran rauhaan, joku huusi isoon ääneen.

Reiska ei kerinnyt edes nostaa katsettaan kitarasta, kun hänen nenän eteen oli kiikutettu kymmenkunta olutta. Siitä hetkestä alkoi pieni tahtojen taistelu, toisen käden puristaessa palanutta kitaranraatoa ja toisen kurottuessa kohti kaljapulloja. Nähtävästi Reiska ei ollut oikein musiikkimiehiä, sillä kitaranjämät tipahtivat hänen kädestään ja olut voitti. Tässä vaiheessa pari tilannetta seurannutta harrastajaa kävi keräämässä kitaranjämät parempaan talteen. Nähtävästi kukaan ei halunnut sen palaavan enää henkiin.

- No niin arvon Citroen-harrastajat, nyt meillä on vuorossa saunomista oikein urakalla, Andre Patonki ilmoitti kuuluvalla äänellä.
- Pyh, tuskin sekään on kunnossa, Frans Kani tuhahti.
- Äkkiäkös tuo korjata näpätään jos ei ole kunnossa, Reiska kiirehti selittämään.

Andre vinkkasi minua ja Reiskaa seuraamaan häntä mökille. Kävimme hakemassa sieltä saunatarvikkeet ja reilusti juotavaa. Reiskalla tosin oli jo haalarintaskut täynnä niitä äskettäin saamia oluita. Reiskalla ei ollut mitään vaihtovaatteita tai pyyhettä mukana, joten Andre antoi hänelle yhden omista pyyhkeistä. Andre oli kuulemma aavistellut jonkun unohtavan saunatarvikkeet pois matkasta. Kasattuamme kamppeet, lähdimme kävelemään muun porukan perässä saunalle päin. Frans Kani oli tosin jäänyt odottelemaan Reiskaa ja liittyi näin ollen meidän porukkaan. Saunalla vallitsi mielenkiintoinen tunnelma, sieltä olivat valot häviksissä.

- Kaapelivika, Reiska ilmoitti tietävänä.
- Kiuas kuitenkin toimii, joku ilmoitti.
- Valokaapeli on mennyt poikki. Kiukaalle tulee nimittäin aivan oma kiuaskaapeli, Reiska selitti tietämyksen rintaäänellä.
- Jos vaikka joku katkaisin on poissa päältä? Joku ehdotteli pimeästä saunan pukuhuoneesta.
- Ei vaikuta mitenkään loogiselta. Sitä paitsi olen erottavinani maanalaisen valokaapelin kipinöivän siitä liitoskohdastaan, Reiska sanoi ja ilmoitti lähtevänsä hakemaan jostain lapiota.

Jäin katselemaan hölmistyneenä saunalta loittonevan Reiskan perään. Olin itsekin kuullut jotain ihmeellistä ritinää, mutta hajusta päätellen veikkasin sen tulevan jostain lähistöllä olevasta grillistä. Olin juuri tiedustelemassa asiaa, kun joku kuului huutavan saunan grillin olevan käytettävissä grillaamiseen. Nähtävästi Reiska oli tehnyt hieman hätäisen johtopäätöksen kaapelivian suhteen. Emme antaneet Reiskan poistumisen haitata, vaan suunnistimme saunan pukuhuoneeseen. Riisuimme itsemme Andren kanssa ja menimme muiden perässä pimeään saunaan. Juuri kun sauna oli viimeistä sijaa myöten täynnä, eräs ikkunan vieressä istuva hahmo koputti ikkunaan kolme kertaa. Samassa valot syttyivät saunaan.

- Mirkku perhana! Älähdin huomattuani tutun blondin lauteilla miesten keskellä.
- Hi hii, hetkuttelijoita oikein koko saunallinen, Mirkku kujersi alastomana autoharrastajien keskellä.
- Sinäkö tämän pimeyden järjestit? Tivasin häneltä.
- Minä ja eräs henkilökuntaan kuuluva kamuni, Mirkku ilmoitti suu korvissa.
- Mistä tiesit meidän olevan tulossa?
- Eihän me varmaksi tiedettykään. Arvaa vaan, että tuliko hiki täällä istuessa?
- No, sitä saa mitä tilaa, naurahdin Mirkun kovalle yrittämiselle.

Jostain kumman syystä kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan, että Mirkku oli mukana löylyissä. Ainoastaan se häiritsi hieman, että Mirkku halusi vaihtaa paikkaa muutaman minuutin välein. Hänen pakaransa kuulemma puutuivat jos istui kovin pitkään samassa paikassa. Taas kerran Mirkun ollessa paikanvaihtopuuhassa sauna pimeni uudelleen.

- Voi ei, kulutettiinko me jo kaikki sähköt? Mirkku kauhisteli.
- Nähtävästi ei, sillä kiuas hehkuu vielä, löylynheittäjä ilmoitti.
- Mirkku, onko tämä taas sinun tempauksia? Penäsin tiukkana.
- No ei tietenkään ole, enhän minä pimeässä pääse nauttimaan tästä paikalla vallitsevasta tunnelmasta, Mirkku kujersi.
- Reiska perhana, manasin ja poistuin saunasta.

Menin suihkuun ja pesaisin itseni nopeasti. Puin itseni pukuhuoneen puolella ja lähdin saunakamppeet kainalossa etsimään Reiskaa. Loppujen lopuksi Reiskan etsiminen oli liioiteltu ilmaisu, törmäsin nimittäin häneen saunan portaiden edessä. Reiska seisoi kohtalaisen syvän kuopan keskellä epämääräinen johtonippu kädessään.

- Elä jumalauta, eikös tuo ole vaarallista? Toppuuttelin häntä.
- Ei tässä päässä mitään sähköä ole, se on tuossa toisessa päässä. Minähän sanoin, että vika on tässä valokaapelissa, Reiska ilmoitti tyytyväisenä.
- Mutta ne valot toimivat vielä äskettäin, vänkäsin vastaan.
- Se on sitä jälkisäteilyä mitä nämä vanhat kaapelit saavat aikaan. Lisäksi tuo maaperä vuotaa näin lähellä vettä sen verran, että valot voivat palaa aina muutamia minuutteja silloin tällöin, Reiska selitti.
- Ja mitenköhän meinaat korjata tuon?
- Ihan helposti. Laitan tämän toisen rautalapion noiden johdonpäiden päälle ja peitän kuopan, Reiska kertoi.
- Eivätkö ne johdot pitäisi liittää jotenkin toisiinsa?
- Sitähän minä juuri teen. Kyllä te amatöörit olette sitten yksinkertaista porukkaa. Rautalapiolla sitä on ennekin korjattu maakaapeleita ja ne ovat kestäneet jopa useamman sukupolven ajan, Reiska paasasi ja alkoi täyttää kuoppaa kovalla tohinalla.
- Ei näytä toimivan, sanoin kuopan ollessa jo lähes täynnä.
- Höpsis, Reiska totesi ja hyppäsi painollaan täyttämänsä kuopan päälle.

Samalla kertaa saunassa oli jälleen valot päällä. Nähtävästi Reiskan tekemä korjaus oli alkanut toimimaan vahingossa. Reiska astui hymyillen pois täytemaan päältä ja valot sammuivat saunassa. Reiska mutisi jotain liian huokoisesta maa-aineksesta ja astui uudelleen liitoskohdan päälle. Taas syttyivät valot saunaan ja Reiska näytti tyytyväiseltä. Tyytyväisyyttä ei kestänyt vaan kovin pitkään, sillä astuttuaan pois liitoskohdan päältä valot sammuivat taas. Nyt Reiska kävi haalaamassa lähistöltä kaksi jumalattoman isoa kiveä ja asetteli ne liitoskohdan päälle. Toisen kiven jälkeen valot syttyivät taas ja Reiska ilmoitti korjauksen onnistuneen. Menimme onnistuneen korjauksen jälkeen saunan toisella sivulla olevan grillin luo. Kerkesimme istua grillin penkillä vain muutaman minuutin, kun luoksemme tuli puuskuttava leirintäalueen vartija.

- Oli vähän ongelmia noiden valojen kanssa, Vartija ilmoitti.
- Pikkuhommahan tuo oli, Reiska vastasi vaatimattomasti.
- Ai te kuulittekin jo, että tuolla ylhäällä olevassa huoltorakennuksessa oli ongelmia tämän saunan valoja ohjaavan virtakytkimen kanssa, vartija tuumasi.
- Virtakytkin? Reiska hämmästeli.
- Joo, taisi äsken vähän valot räpsiä, kun tappelin sen kytkimen kanssa. Nyt noiden valojen pitäisi toimia niin pitkään kun teillä on saunavuoro. Käyn vuoron loppumisen jälkeen sammuttamassa valot sieltä huoltorakennuksesta, niin teidän ei tarvitse niistä huolehtia, vartija lupasi.
- Voisin kyllä tulla ammattimiehenä katsomaan sitä viallista katkaisijaa, Reiska lupautui.
- Ihan turhaan, aamulla tulee sähkömies paikalle. Ai niin muuten, joku tyhjäpää oli kasannut kiviä tuohon saunanoven eteen. Siirsin ne syrjään, ettei kukaan vaan loukkaa itseään, vartija sanoi ja nousi penkiltä.
- Kiviä saunanoven edessä, voi voi miten ajattelematonta, Reiska alkoi paasata.
- Lieneeköhän ollut kivialan ammattilainen, kun tuollaista on mennyt tekemään? Naurahdin vartijalle.
- Vaikea sanoa, mutta joku häirikkö kuitenkin. Hyvää illanjatkoa teille kaikille, vartija tuumasi ja poistui nurkan taakse.
- Makkaraa? Reiska hihkaisi ja työnsi nenäni eteen paketin makkaraa.
- Kiitos, sanoin hämmästyneenä Reiskan palvelualttiudesta.

Nähtävästi tuo tarkoitti sitä, että pidämme turpamme kiinni äskeisestä pikku kaiveluoperaatiosta. Minulla olisi kyllä tehnyt mieli kuittailla Reiskalle siitä hänen tekemästään liitoksesta ja vian paikallistamisesta. Voi siinä leirintäalueen henkilökunta kokea pienen yllätyksen, jos menevät kaivamaan auki Reiskan tekemän kuopan ja löytävät siitä toisen lapionsa. Reiska oli nähtävästi päättänyt unohtaa koko asian ja keskittyä makkaran grillaamiseen. Avasin itsekin Reiskan antaman makkarapaketin ja laitoin siitä pari pätkää grillille paistumaan.

- Etkö meinaa saunoa ollenkaan? Tiedustelin Reiskalta.
- Eipä tullut vaihtohaalareita mukaan, Reiska murahti.
- Mitä minä olen aina sanonut? Ei niitä haalareita kannata mennä riisumaan tällaisessa Shitroen-tapahtumassa. Jatkuvasti on joku auto vialla ja korjauksen tarpeessa, Frans Kani ilmoitti mielipiteensä saunan kuistilta.
- Jotenkin minusta on alkanut tuntua siltä, että täällä tarvittaisiin myös jonkin sortin psykiatria, naurahdin Fransin kommentille.
- Hei haloo! Eikö tosiaan kenelläkään ole pyyhettä jonka voisi vaihtaa kanssani? Vaihtokone huuteli tallusteltuaan saunan kuistille Fransin viereen.
- Minä vaihtaisin tuon C5:n koska tahansa toimivaan autoon, Frans Kani ilmoitti.
- Selvä, anna vielä se pyyhe kaupanpäälle, niin saat minun BX:n, Vaihtomoottori innostui ja tarjosi jo kättään Fransille.
- No enhän vaihda!
- Ihme jätkä, Vaihtomoottori murahti.
- Frans on varmaan vienyt jo Citroeninsa kaniin, joku hörähti pihalla olevan pöydän äärestä.
- Ei tartte pilkata. Sitä paitsi teillä kaikilla on niin surkeat autot, etten vaihtaisin niihin edes omia sukkianikaan, Frans ilmoitti nenä pystyssä.
- Hei, vaihtaisitko ne sukat pariin käyttämättömään kondomiin? Vaihtomoottori innostui.
- Häh? Frans hämmästeli.
- Ostin erään huoltoaseman automaatista yhden kondomin ja sain jostain syystä kolme. Voisin vaihtaa pari vaikka niihin sukkiin, Vaihtomoottori selvitti.
- Eihän kolme riitä mihinkään, kuului ovelta Mirkun kommentti.
- Miten sinä olet jo pukeissa? Kysyin häneltä.
- Pojat tuolla saunassa pukivat minut porukalla ja kehottivat hakemaan jostain arvolleni sopivaa seuraa, Mirkku kertoi.
- Mitenkä nyt sillä tavalla kävi? Kummastelin tilannetta.
- Mä näytin niille uutta tatuointiani.
- Taisi olla jotain todella rivoa, jos sinut heitettiin sieltä ulos, naurahdin Mirkulle.
- No kato itse, ei tämä minusta mitenkään huono ole, Mirkku sanoi ja paljasti toista kankkua johon oli tatuoitu Fordin logo ja teksti ”ikuisesti sinun”.
- Että tällaista taas. Ajattelit sitten olla lopun elämää Fordin mannekiinina, vai?
- No, kun mä halusin vain jotain siistiä ja jätkiä kiinnostavaa, Mirkku puolusteli tatuointiaan.
- Kannattaisi seuraavan kerran miettiä tarkemmin, että missä seurassa alat tatuointejasi esittelemään, nauroin Mirkun epäonnistuneelle saunareissulle.
- Mä en tajuu, että miten te miehet voitte olla noin yksinkertaisia autojenne kanssa, Mirkku kimitti ja istahti pöydän ääreen syömään Reiskan tarjoamia makkaroita.

Tämän jälkeen ilta sujui makkaraa paistellen ja olutta juoden. Yllättäen Reiskakin malttoi olla paikoillaan, vaikka näin hänen kokeilevan keikkuvaa pöytää useamman kerran kädellään. Nähtävästi se kuopan tekeminen ja vartijan kommentti rajoitti hänen pahinta intoaan. Pikkuhiljaa porukka oli saanut syötyä ja alkoi hiipiä kohti nukkumapaikkojaan. Andren kehotuksesta myös me lähdimme yhdessä kohti mökkiämme. Matkalla Mirkku huomasi sinisen Fiestan erään teltan luona.

- Pakko saada halia tuota ihanaa autoa, Mirkku ilmoitti ja ryntäsi kohti Fiestaa.
- Kuka perkele? Kuului Fiestan vierellä olevasta teltasta sen jälkeen, kun Mirkku oli kompastunut sen naruihin ja kaatunut teltan päälle.
- Minun on pakko saada halia tuota ihanaista ilmetystä, Mirkku ilmoitti, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
- Jaska perkele, nyt tämä meni jo liian pitkälle! Paljon olen sietänyt, mutta tämä on jo liikaa, että huorasi juoksentelee täällä keskellä yötä ja kerjää muka haleja, kuului teltasta vihaisella naisen äänellä.
- Enhän minä kulta…ai saatana! Kuului arvatenkin Jaskan äänellä.
- Minä vain ihan pikaisesti, Mirkku selitti ja meni Fiestan luokse.

Seurasin Reiskan ja Andren kanssa mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä. Mirkku halasi tyynen rauhallisesti autoa hetken aikaa ja palasi luoksemme hymyssä suin. Teltasta kuului koko ajan epämääräistä mätkettä ja ähkimistä, mutta se ei Mirkkua haitannut mitenkään. Turha meidän muidenkaan oli siihen puuttua, sillä eihän ongelma koskettanut meitä millään tavalla. Jatkoimme keskeytynyttä matkaa kohti mökkiämme. Ollessamme melkein perillä mökin luona, erään puun takaa pomppasi esiin tuttu hahmo.

- On minulla toinenkin vika siinä C5:ssa, Frans Kani ilmoitti meille.
- No mitä nyt taas? Kysyin väsähtäneenä mokomaankin riesaan.
- Se narisee.
- Heitä muija pihalle niin loppuu, ehdotin hänelle.
- Äh, vanha vitsi ja sitä paitsi muija lähti kävelemään jo vuosia aikaisemmin, Frans kailotti.
- Jospa kokeilisit ajaa sen tuonne Pyhäjärveen. Vesi on katsos vanhin voitehista, opastin Frans Kania.
- Niinkö?

Emme jaksaneet jäädä enää väittelemään tuon riesan kanssa, vaan kävelimme mökin luokse. Mirkku otti mökistä meikkilaukkunsa ja lähti tekemään yömeikkiä. Me muut kaaduimme sänkyihimme ja aloimme nukkua. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli jonkun pyyntö saada vaihtaa kengännauhat huulipunaan.

Seuraava aamu oli tuskallinen, päätä särki aika tolkuttomasti. Korjasin tilanteen jatkamalla oluen juontia Reiskan kanssa. Aamiaisen jätimme suosiolla väliin. Andre kävi Mirkun kanssa jossain aamiaisella ja kehui sen olleen hyvää. Andren käydessä vielä hyvästelemässä Citroen-kaverinsa, me makasimme Reiskan kanssa vuoteilla odotellen olon parantumista. Joskus yhdentoista jälkeen Andre pakkasi auton ja lähdimme paluumatkalle. Ajoimme lähtiessä sen Fiesta-porukan teltan ohi ja teltta oli vieläkin kasassa. Fiestan ikkunat näyttivät olevan huurussa, joten nähtävästi pariskunnan yö jatkui autossa.

Paluumatka sujui rauhallisesti. Kävimme syömässä jossain matkan varrella olevalla huoltoasemalla maittavan lohiaterian. Näin jossain sivusilmällä iltapäivälehden otsikon ”Auto järveen Tampereelle”, mutta väsymykseni ja laiskuuteni estivät minua tutustumasta lehteen tarkemmin. Ruokailun jälkeen otimme Reiskan kanssa pienet unet. Tarkalleen sellaiset ruokapaikasta kotiovelle kestävät unet. Hyvästelin kotipihalla porukan ja kiittelin uusista elämääni avartavista kokemuksista.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi