Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

08.10.2004

Konepellinnostokilpailu

Tarinoin hyvän aikaa Andren ja hänen Citroen-ystäviensä kanssa, kun rauhaamme häirittiin toisen automerkin kannattajan toimesta. Paikalle saapui minun ja Andren hyvin tuntema Reiska haalareissaan. Reiska oli tekstannut mustalla tussilla haalareihin ”MAZDA GO GO GO” iskulauseen muutamaan kertaan. Kädessään hänellä oli avattu kaljapullo.

- Onko täällä paikalla ketään autoista ymmärtävää? Reiska kailotti.
- Mitä pitäisi ymmärtää? Joku porukasta kysyi.
- Sitä vaan, ettei näillä ranskalaisilla tee mitään Suomessa. Nehän sylkevät öljytkin pihalle jo nollan kieppeillä.
- No niin, no niin, mitä minä olen sanonut? Frans Kani ulvahti ja pomppasi esiin jostain kolostaan.
- Anteeksi mitä? Reiska hämmästeli tätä outolintua.
- Sitä vaan, että kaikki Citroenit ovat täysin paskoja öljyruuttia, Frans mesosi.
- Mitä minä sanoin, vähän olutta ja valistusta niin alkaa päät kääntyä toisiin automerkkeihin, Reiska innostui ja näytti jotenkin voitonriemuiselta.

Andre selitti rauhallisesti Reiskalle, että kyseinen Frans Kani oli todellakin ihan omaa luokkaansa näiden autoasioiden suhteen. Hänen juttuja ei tulisi ottaa kenenkään täysjärkisen kovin vakavasti. Fransin luonto oli vaan sellainen ja sille ei lääkäritkään mahtanut mitään.

- Eikö muuten Mazda olekin hyvä auto? Reiska alkoi jututtaa Fransia.
- En tiedä. Japanilaisista ainakin Toyota oli aivan paska, tosin paljon parempi tätä nykyistä C5 Citroenia, Frans mesosi isoon ääneen.
- Ei Toyotalla mitään teekään, nehän valmistetaankin Mazda-tehtaan hylkäämistä osista.
- Pitäisiköhän minulla ostaa seuraavaksi sellainen?
- Osta osta, et tule katumaan kauppaa, Reiska vakuutteli.

Emme jaksaneet enää kuunnella näiden kahden vouhotusta Mazdan paremmuudesta, vaan siirryimme porukalla vähän kauemmaksi. Päädyimme erään Citroen BX:n keulan kohdalle. Porukalla näytti olevan paljonkin keskusteltavaa kyseisestä autosta.

- Onko siinä jotain erikoista? Utelin porukalta, koska en nähnyt siinä korvikeautoa kummempaa vehjettä.
- Ai niin, me emme ole vielä esitelleetkään toisiamme. Minä olen BX-Uncle ja omistan tämän kaunottaren, eräs kaveri sanoi ja ojensi kättä meikäläisen suuntaan.
- Rutinoffin kuski vaan näin tuttujen kesken. Minä puolestani omistan auton jota ette näe täällä.
- Andre tuossa jo kertoilikin, että ajat jollain museon hylkäämällä jätteellä, BX-Uncle virnisti.
- Mitä erikoista tässä on? Utelin häneltä ja osoitin autoa.
- Tämä on minun 47:s Citroen BX.
- Ohhoh!
- Sanos muuta. Kyllä osaakin olla nätti peli, BX-Uncle jatkoi.
- Nyt kyllä meni pohja Citroenien kestävyydestä, jos kerran noin mones on menossa, naurahdin ja tunsin samalla sääliä tätä kaveria kohtaan hänen autonvaihtokierteestään.
- Ehei, ei se sitä ole, BX-Uncle naurahti ja taputteli autoaan hellästi.
- Mahtaa olla iso piha, jos ne kaikki 47 ovat samalla pihalla, ihmettelin ääneen.
- Minulla on vain tämä yksi BX. Olen todennut näiden olevan niin loistavia autoja, että haluan kokeilla kaikki mahdolliset yksilöt, BX-Uncle selitti innoissaan.
- Varmaan ihan mielenkiintoista, mutisin samalla, kun mietin kaverin täyspäisyyttä autoasioissa.

Toki autoharrastajilla oli paljon autoja, mutta tällä kertaa autojen vaihtuvuus ja määrä oli jotain ennenkuulumatonta. Toisaalta saahan noin monesta omistamastaan autosta jo ihan kivan valokuva-albumin aikaiseksi. Joskus voi tosin tulla jopa sellainen tilanne eteen, että kaikki vielä liikenteessä olevat BX:t ovat olleet tällä samalla hepulla jossain vaiheessa hänen elämää ja se vasta ylpeilyn aihe olisikin. Tässä valossa asiaa ajateltuani, hänen autonvaihtorumba ei ollut ollenkaan liioiteltua. Loppujen lopuksi sillä saattaisi saada nimensä vaikka ennätysten kirjaan.

Jätin porukan jutustelemaan keskenään ja lähdin katselemaan paikalla olevia muita Citroeneja. Niitä olikin ihan mukavasti siellä. Vanhin peli oli todellakin vanha ja valtavirrasta poikkeavan näköinen. Sitä katsellessani tuli aivan Rutinoff mieleen ja sen iättömät muodot. Tuossa Citroen-vanhuksessa oli tosiaankin sitä jotain. Muut paikalla olleet näyttivät aivan tavallisilta korvikeautoilta. Niiden omistajat kuulostivat pulisevan innoissaan autojensa ominaisuuksista. Poikkeuksen tähän autojen kehumiseen teki Frans Kani. Hän meuhkasi Reiskalle isoon ääneen Citroenin kirouksesta ja sen kaikista huonoista puolista.

- Eikö siinä tosiaankaan ole mitään hyviä puolia? Kysyin Fransilta.
- Kyllä on, sen voi myydä pois jollekin tosi idiootille, Frans tuhahti.
- Miksi sitten et ole jo myynyt sitä?
- Minä ajan autolla aina kolme vuotta ja myyn sen vasta sitten.
- Minä en ainakaan viitsisi pitää mitään kauheata paskakasaa kolmea vuotta, vaan vaihtaisin sen oitis johonkin toiseen merkkiin, kerroin mielipiteeni.
- Minä, minä haluan nähdä millainen paska tämä loppupelissä on, jotta voin valistaa muita ostamasta samanlaista kökkänää, Frans puolusteli itseään.
- Korjata näpätään se tässä illan mittaan, Reiska ehdotti ja alkoi kaivella haalareiden taskuja.
- Ei korjata! Frans kivahti.
- Miksei? Reiska hämmästeli.
- Turha sitä paskaa on alkaa korjata, rikki se menee kuitenkin uudelleen, Frans selitti.
- Mikä siinä nyt on vikana? Utelin Fransilta.
- Kato, tuo etuvanne on ihan paska. Kertaalleen se on vaihdettu jo kampanjatyönä ja taas se on ihan paska.
- Hö höö, joku amatööri on ajanut tämän vanteen kanttikivetykseen, Reiska mölähti nenä kiinni vanteessa.
- Minä olen oman alani ammattilainen, Frans murahti.
- Niin minäkin olen. Minkä alan sinä olet? Reiska innostui silminnähden tästä tiedosta.
- Myyn vessanpyttyjä Sontapytty Oy:ssä, Frans sipisi vaivautuneena.
- Voi paska mikä duuni, hörähdin mitään ajattelematta kuultuani Fransin työn.
- Saatte kiittää minua aina pytyllä istuessanne, Frans mutisi.
- Pientähän tuo on. Itse saat kiittää minua, että rakennan niitä taloja minne voit pyttysi kiikuttaa, Reiska alkoi kehua itseään.

Tässä vaiheessa juttu alkoi mennä sellaiseen suuntaan, että häivyin vähin äänin etuoikealle. Menin katselemaan Citroen-porukan teltanpystytysoperaatioita. Muutamat olivat alkaneet laittamaan telttoja pystyyn oikein urakalla. Nähtävästi me olimme harvinaisia vieraita mökkimme kanssa. Pysähdyin erään porukan luokse, jolla näytti olevan ohjelmassa suunnattoman ison ilmapatjan täyttö. Minulla tuli ensimmäisenä mieleen viereisen Pyhäjärven ylittäminen heidän auto tuon ilmapatjan päällä. Menin kuuntelemaan lähemmäksi ja sain selville ilmapatjan tulevan heidän telttaansa jossain vaiheessa iltaa. Tosin jos oikein huonosti sattuu ja auton akku loppuu ennen sen täyttymistä, niin täyttyminen voi siirtyä jopa aamuun.

- Näyttää aika toivottomalta, kerroin varovaisen mielipiteeni patjan täyttämisestä.
- Ei ollenkaan. Kerran päätimme aikaisin keväällä täyttää edellisen ilmapatjan vedellä. Yöllä meni pakkasen puolelle ja aamulla olivat perseet jäässä koko porukalla. Silloin tilanne vaikutti toivottomalta, patjantäyttäjä kertoili virnistellen.
- Niin no, eipä tuo niin hirveän raskaalta touhulta näytä.
- Ei ollenkaan, kun tuo kompressori tekee työn meikäläisen puolesta, patjaa täyttävä kaveri myönsi.
- Jotenkin tuo Bliteman kompressori vaikuttaa hieman alimitoiteltuna kyseiseen puuhaan, tuumasin huomattuani kompressorin merkin.
- Puhuiko joku Blitemasta? Reiska mölähti vähän etempää ja ryntäsi paikalle haalarin lahkeet lepattaen ja kumisaappaat lätisten.
- Tässä vaan patjaa täytellään Bliteman kompressorilla, patjantäyttäjä naurahti.
- Kannattaa olla tarkkana sen kanssa. Nuo Bliteman laitteet ovat vähän turhan tehokkaita tavallisille amatööreille. Ne kun ovat aivan toista, kuin mitään sanomattomat kinkkivehkeet, Reiska selitti aivan tohkeissaan.
- Niin että tehokasko? Ihmettelin minä vuorostani Reiskan kommenttia.
- Pitää paikkansa. Minä olen tuollaisella täyttänyt satoja traktorin takarenkaita, joten tiedän kyllä mistä puhun, Reiska vakuutteli.
- Niinkö? Tämä ei varmaan ole kunnossa, patjantäyttäjä hämmästeli kenkänsä alla olevaa pientä surisevaa kompressoria.
- Sitähän minäkin tässä olin juuri sanomassa, että sen sylinterissä on ohivuotoa aivan tolkuttomasti. Kuuleehan tuon jo puolikuuro mummelikin, ettei siinä ole kaikki kunnossa, Reiska selitti.
- Niin, eihän tämä kyllä oikein täytä tuota patjaa, patjan täyttäjä myönsi.
- Yleensä, kun tuollaisella kunnossa olevalla täyttää vaikka traktorin takarenkaan, niin saa olla varuillaan, ettei se räjähdä silmille, Reiska valisti meitä.
- On se sitten rikki, patjantäyttäjä myönsi, mutta jatkoi sinnikkäästi puuhaansa.

Samassa joku kuului puhuvan auton korjaamisesta ja Reiskaa vietiin oikein pitkin askelin. Hänen perässään tullut Frans Kani joutui ottamaan oikein kanin loikkia pysyäkseen tämän haalaripukuisen ammattimiehen mukana. Minä puolestani jäin juttelemaan patjantäyttäjän kanssa ja seuraamaan urakan etenemistä. Homma oli juuri sellaista sopivan rauhallista, ettei katsoessakaan tullut hiki. Siemailimme samalla virvokkeita ja keskustelimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

- Huhuu, löytyykö täältä ketään hetkuttelijoita? Kuului Mirkun ääni aivan meidän vierestä.
- Mitä sinä täällä? Eikö rannalla ollut mitään toimintaa?
- Olihan siellä kivoja setiä vaikka kuinka paljon, mutta niiden vaimot olivat jotenkin ahdasmielisiä, Mirkku tilitti.
- Pääsitkös näkemään ainoatakaan hetkuttelijaa alastomana? Utelin Mirkulta.
- No en, tämä on todella tylsä paikka.
- Käytitkö edes mitään syöttiä? Jatkoin utelemista.
- Kyllä minä näytin tissejä siellä useammallekin. Katso tällä tavalla, Mirkku sanoi ja tempaisi topin ylös.

Samalla hetkellä, kun Mirkun rinnat paljastuivat, kuului viereisen auton luota ihmeellinen kolahdus.

- Mikä se oli? Mirkku hämmästeli ja peitti nopeasti rintansa.
- Hei, ei tässä yhtään mitään hätää, kalja ei läikkynyt ollenkaan, viereisen auton vierellä makaava kaveri naurahti.
- Mitä tapahtui? Utelin häneltä.
- Joo terve vaan, minun nimeni on Vaihtomoottori ja törmäsin autoni sivupeiliin, kaveri naurahti.
- Minä olen Rutinoffin kuski ja tässä on Mirkku, sanoin Vaihtomoottorille ja avustin hänet ylös.
- Kiitos vaan avusta. Kyllä pitää taas myöntää, että tissit ovat todella vaarallisia näin oluen nauttimisen kanssa, Vaihtomoottori naureskeli.
- Tuota. mistä olet oikein saanut tuon nimesi? Utelin Vaihtomoottorilta.
- Mikä auto sinulla on? Onkos joku Citroen kenties? Voitaisiin vaihtaa koneita jos sattuu olemaan samanlaiset. Saat väliä jos on vähemmän ajettu ja paremmassa kunnossa, kuin tuo minun oma, Vaihtomoottori alkoi selittää tohkeissaan.
- Rutinoff, vastasin hänelle hieman ihmeissäni.
- Mikä? Missä? Vaihtomoottori hämmästeli vuorostaan.
- Niin siis se minun auto on Rutinoff.
- Ai paska, arvasinhan minä tämän. Heti kun paikalle tulee joku potentiaalinen moottorin vaihtaja, niin sillä on joku aivan erikoinen automerkki. Ai että minua pistää vihaksi tällainen huono tuuri, voi voi, Vaihtomoottori alkoi päivitellä omaa tuuriaan.
- Harrastaakohan täällä kukaan seksiä? Mirkku sipisi minun korvaa huolestuneen kuuloisena.
- Epäilen vahvasti, ettei harrasta. Tiedä vaikka se olisi näissä autoharrastajien keskuudessa vaikka jotenkin kiellettyä.
- Hitto, taidankin mennä kyttäämään tuonne rantasaunaan luo. Jos vaikka joku erehtyisi nakuna uimaan, Mirkku ilmoitti ja häipyi paikalta peppu keinuen.

Vaihtomoottori oli tällä välin poistunut paikalta ja jäin taas patjaa täyttävän kaverin kanssa kahdestaan. Hänen mukaansa Vaihtomoottorista ei tarvinnut välittää, hän oli kuulemma ihan kiva tyyppi moottorinvaihtohalustaan huolimatta. Yleensä Vaihtomoottorilla olivat vaihdot menneet aivan putkeen, mutta erehdyksiäkin oli kuulemma sattunut. Kerran hän oli vaihtanut oman autonsa moottorin aivan uudenkarheaan ruohonleikkurin moottoriin innostuttuaan liikaa moottorin vuosimallista. Seuraavat pari vuotta olivat muut merkkiharrastajat muistaneet kuulemma vinoilla vahvasti vääntävästä uudenkarheasta moottorista. Toiminnan miehenä Vaihtomoottori oli kuitenkin vaihtanut sen ruohonleikkurin moottorin oikeaan auton moottoriin, tosin ihan loppuun ajettuun sellaiseen.

Siinä tarinoidessamme alkoi vähän etempää kuulua kovaa hihkumista ja jotain kannustushuutoja. Katselin tarkemmin autojonon toiseen päähän ja huomasin jonkun Citroenin konepellin nousevan ja laskevan ihmeellisen monta kertaa peräkkäin. Vähän niin kuin joku lintu olisi yrittänyt lähteä lentoon ensimmäistä kertaa elämässään. Jätin patjantäyttäjän jatkamaan touhuaan ja lähdin katsomaan mitä se konepelti oikein nousi ja laski. Paikalle päästyäni totesin Reiskan olevan perskärpäsensä kanssa paikalla. Myös Andre patonki oli siellä auton vierellä jonkun vihkon kanssa seuraamassa tilannetta.

- Eikö meinaa irrota? Kysyin porukalta, koska minusta konepeltiä nosteleva kaveri näytti siltä, että halusi irrottaa sen.
- Kyllä irtoo, tulee varmaan ennätystulos, urakkaa suorittava kaveri puhisi.
- Ennätystulos? Kummastelin viereiselle Citroen-harrastajalle.
- Tämä on jokakesäinen konepellinnostokilpailu, tämä harrastaja valisti minua.
- Oh hoh, enpä tiennyt täällä harrastettavan urheiluakin, hämmästelin.
- Onko monta osanottajaa?
- Tiukkojen karsintojen jälkeen on jäljellä viisi osanottajaa, kaveri selitti.
- Mistä kisataan?
- Siitä miten monta kertaa konepelti nousee viiden minuutin aikana, kaveri jatkoi minun valistamista.
- Entä palkinnot?
- Vaihtoehtoisesti joko huohotinputken sähkölämmitys tai mallikohtainen nokkapeite, vieruskaveri kertoi ja jatkoi suorittajan kannustamista.

Olin aivan otettu tästä, sillä luulin autoharrastajien olevan vain jotain todella outoa kaljaa litkivää porukkaa, kuten Närän Toyota-frendit ovat. Tosin nämä Citroen-harrastajat erosivat Toyota-jengistä siinäkin suhteessa, ettei näillä ollut kaikilla samanlaista merkkilippistä päässään. Useimmat olivat jopa aivan avopäin paikalla.

Rutinoffin kuski