Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

01.10.2004

Leiriytyminen

Istuin Picasson takapenkillä ja kurkin etupenkkien välistä eteenpäin. Totesin nähneeni oikein, siellä edempänä oli tosiaan Andren hengenheimolaisia jo useampiakin. Reiska näytti syventyneen saappaista nousevan hienhajun haistelemiseen. Syytä siihen en viitsinyt kysyä. Joko hän psyykkasi sen avulla itseään tuleviin koitoksiin tai sitten ammattimiehen herkkä nenä alkoi kääntyä solmuun tuosta voimakkaasta hajusta. Mirkun vielä viimeistellessä meikkiä, Andre palasi takaisin autolle.

- Sehän nopeasti kävi, totesin hänelle.
- Totta kai kävi nopeasti. Sanoin sille ty... Siis virkailijalle, että tuossa on sata euroa pientä voitelurahaa, Andre naurahti.
- Ihanko tosi tänne pääsi rahalla? Mirkku penäsi.
- Kyllä näin pääsi käymään, Andre myönsi ja käynnisti auton.

Andre käänsi auton aika jyrkästi vasemmalla ja lähdimme ajamaan pientä hiekkatietä. Ohitimme muutamia mökkejä, ennen kuin Andre toppasi auton jonossa viimeisen mökin kohdalle.

- No ei nämä noin pahasti haise, Reiska murahti vieressäni.
- Jaa miten pahasti? Ihmettelin hänen outoa ja asiaan jotenkin sopimatonta kommenttia.
- Että piti ihan vessan eteen pysähtyä, saamarin ranskishienostelija, Reiska marmatti näreissään.
- Ellei Reiskalle mökki kelpaa, niin voithan nukkua pytyllä, Andre hörähti ja viittoili toisella puolella olevaa mökkiä kohti.
- Sitä minä vaan, että näppeän lähellä tuo vessa, jos vaikka yletön patongin syönti vetää vattan aivan ruikulille, Reiska alkoi selittää.
- Onneksi mukana on vain olutta, makkaraa ja konjakkia, niin ruikulivaara on aivan olematon, Andre naurahti ja nousi ulos autosta.

Nousimme Andren perässä ulos autosta ja menimme katsomaan hänen vuokraamaa mökkiä. Mökki oli sellainen harmaa / valkoinen lautahökkeli, jossa oli pieni kuisti ja isoisän aikaiset portaat. Sisälle vilkaistuani totesin sen olevan ihan yhtä houkutteleva, kuin se kuuluisa junan vessa. Tosin tuo sillä erotuksella, että mökissä saattoi nukkua vaakatasossa ja siinä vessassa vain seisten. En viitsinyt kuitenkaan ääneen alkaa kertomaan mielipidettäni tuosta kopista, vaan annoin jokaisen tehdä ihan omat havainnot mökin viihtyisyydestä.

- Missä mun makuuhuone? Mirkku aloitti ensimmäisenä keskustelun mökistä.
- Kurkkaapa tarkemmin, kyllä siellä on täydet neljä makuuhuonetta, Andre kehotti.
- No eihän ole, Mirkku kivahti.
- Nuo ovat Härmäläläisiä makuuhuoneita, eli muualla Suomessa paremmin sänkyinä tunnettuja värkkejä, Andre selitti kärsivällisesti.
- Ei voi olla, sillä eihän niissä ole edes ovea jota saisi lukkoon, Mirkku intti.
- Ei hätä ole ollenkaan tämännäköinen, Andre-setä on ottanut reissuun lähtiessään kaiken huomioon. Jopa sen, että seuraamme lyöttäytyy tuollainen fiksu kauniimman sukupuolen edustaja, Andre selitti ja alkoi availla isoa laukkuaan.

Myös Reiska tunki itsensä mökkiin ja jäi tuijottamaan kanssamme Andren laukun purkamista. Itseäni kiinnosti lähinnä se, että minkä kokoisen konjakkipullon Andre oli ottanut mukaan. Aloin olla jo sen tarpeessa, sillä Reiska oli alkanut pihdata omaa pulloaan jostain kumman syystä. Suunnattomaksi pettymyksekseni Andre kaivoi esiin ison läjän petivaatteita ja tyynyjä. Viimeiseksi laukusta tuli esiin iso paketti kertakäyttölakanoita. Andre otti paketista kaksi lakanaa ja ripusti ne toisen alasängyn eteen suojaksi. Saatuaan verhoiltua sen sängyn, Andre kaivoi jostain taskustaan mustan tussin ja kirjoitti toiseen lakanaan sanan ”Lukossa”. Tämän tehtyään hän rullasi lakanan ylös ja kiilasi sen ylemmän sängyn reunaan.

- Olkaa hyvä arvon neiti, tässä teille oma makuuhuone ja vielä lukitun oven kanssa, Andre sanoi hämmästyneelle Mirkulle.
- Avain kanssa, Mirkku kivahti ja ojensi kättä Andrea kohti.
- Ai anteeksi, Andre pahoitteli ja antoi ilmeenkään värähtämättä Mirkulle sen mustan tussin.
- Yritit taas ihan selvästi vedättää blondia, Mirkku sanoi suu mutrussa.
- Se jäi kyllä minulle ihan vahingossa.
- Vai vahingossa? Ei me blondit niin tyhmiä olla, että uskottaisiin ihan mitä tahansa, Mirkku puhisi.
- Anteeksi vielä kerran. Olen vain niin tottunut yöpymään yksin näillä reissuilla, että sen takia se avain jäi taskuuni, Andre selitti.
- Olihan tämä sitten ainoa avain? Mirkku tivasi.
- Tottahan toki, aivan sellainen uniikki tapaus, Andre kiirehti vakuuttelemaan.
- Hienoa. Laitankin sitten tavarani tuonne lukkojen taakse, Mirkku ilmoitti ja nosti omat laukut sängylleen.
- Tuota, yskä tulee, kun ilman konjakkia reissaa, vihjaisin Andrelle ja aloin rykiä korostuneesti.
- Ai anteeksi, tuo lukkohomma pääsi jotenkin yllättämään. Tässä tämä pullosi, Andre sanoi ja ojensi laukkunsa kätköstä litran konjakkipullon.
- Kiitos, kyllä Citroenit ovat hienoja autoja, tuumin suu korvissa.

Otin kiireesti Andren tarjoaman muovimukin ja korkkasin konjakkipullon. Kaadoin mukiin reilusti tuota jaloa luonnontuotetta. Otin mukin mukaani ja astuin ulos mökistä. Istahdin kuistilla olevalle penkille ja aloin tarkastella ympärillä olevaa leirintäaluetta. Paikalla vaikutti olevan vielä aika vähän porukkaa, ainoastaan muutama teltta oli pystyssä. Hörpin jonkun aikaa konjakkia, kun mieleeni palautui syy tänne tulemiseen. Aloin katsella tarkemmin ympärilleni niitä patonkiautoja katsellen. Vähän alempana rinteessä näytti olevan rivissä autoja ja tarkensin katseeni sinne. Paikalla näytti olevan porukkaa ringissä, joten päättelin niiden olevan Andren kamuja.

Nousin penkiltä ylös ja kävelin mökin toiselle sivulle, jotta näkisin alas paremmin. Vähän sivummalta huomasin, että alhaalla oli puiden väliin ripustettuja joku pyykkinaru, jossa oli Citroen-aiheisia rättejä kuivamassa. Jäin hetkeksi miettimään, että onkohan niillä Citroen-harrastajilla tosiaankin samanlaiset merkkikalsarit, mitä ne kuivattelevat yhteisellä pyykkinarulla? Vaikuttaa olevan todella yhteen hiileen puhaltajia. Palasin takaisin mökin kuistille, sillä olin jättänyt konjakkimukin sinne.

- Mitäs äijä puuhastelee? Kysyin työkalupakkeja retuuttavalta Reiskalta.
- Ajattelin kaataa tässä pari puuta ja tehdä näpätä tähän mökkiin toisen kerroksen, Reiska tuumasi ja laski pakit kuistille.
- Levähdä nyt hitossa välillä, eihän tänne ole töihin tultu, toppuuttelin Reiskan tekemisen intoa.
- Pitäisiköhän minun? Reiska mutisi avatessaan toisen työkalupakkinsa.

Katsoin pakkiin sisälle ja se tosiaankin oli ääriään myöten täynnä Reiskan työkaluja. Jotenkin minulla alkoi tehdä oikein pahaa tuollainen työvälineiden mukana raahaaminen vapaa-ajallaankin.

- Höh hö höö, menitpäs retkuun senkin tyhjäntoimittaja, Reiska alkoi höhöttää yllättäen ja tempaisi auki toisen työkalupakkinsa.
- Täytyy myöntää, että kyllä vähän sydäntä kylmäsi tuon ensimmäisen pakin työkalujen näkeminen, naurahdin nähdessäni toisen pakin olevan täynnä olutta ja makkaraa.
- Nyt Reiska ottaa parit oluet ja sen jälkeen käyn neuvomassa noita rankanpullien kuskeja seuraavassa autovalinnassa, Reiska hihkaisi ja otti käteensä pullon olutta.
- Ei se sairaus neuvomalla parane, Andre tuumasi rauhallisesti mökin ovella.
- No millä sitten? Reiska hämmästeli.
- Ei millään, Citroen on nimittäin voittaja-auto ja siitä on paha siirtyä mihinkään muuhun merkkiin, Andre selitti.
- Kyllä ne ajatukset muuttuvat parin kaljan ja valistamisen jälkeen, Reiska ilmoitti päättäväisenä.
- Yleensä muiden asenteet, Andre naurahti ja alkoi ladata piippuaan.
- Hei vaan kaikki! Minä lähden etsimään niitä rannalla olevia hetkuttelijoita, Mirkku ilmoitti ja laskeutui portaat alas nurmikolle.

Toivotimme porukalla Mirkulle hyvää metsästysonnea sinne rannalle. Tosin en epäillyt hetkeäkään, ettei hän saisi hetkuttelijoita pyydyksiin useampiakin. Yritin tarjota Andrelle konjakkia, mutta hän kieltäytyi siitä. Andre aikoi mennä siirtämään autonsa alas muiden Citroenien joukkoon ja nauttivansa vasta sen jälkeen konjakista ja hyvästä seurasta. Ennen kuin kerkesimme Reiskan kanssa alkaa kehumaan itseämme, Andre ilmoitti hyvä seuran olevan aivan jossain muualla kuin tässä kuistilla.

- Andre on kyllä tainnut nauttia aivan liikaa niitä patonginmuruja, niin kuivalta tyypin huumorintaju vaikutti, Reiska jäi pähkäilemään Andren perään.
- Andre on muuten patonkikaupan omistaja, kerroin Reiskalle.
- Älä perhana? Mitähän hullun nimistä porukkaa tuolla muita on? Varmaan joukossa on joku Ransman tai vastaava, Reiska hekotteli.
- Enpä tunne tarkemmin, pitää varmaan mennä Andren mukana sinne tutustumaan porukkaan.
- Maksaneeko tuo vaivaa? Tiedä vaikka niistä rapeista ranskalaisista tarttuisi ruostetta haalareiden lahkeeseen, Reiska mutisi.

En viitsinyt alkaa väitellä automerkkien ruostumisen suhteen, sillä minusta nuo korvikeautot olivat kaikki kovin herkkiä happanemaan. Tokihan Rutinoffikin ruostui, mutta vain vähän pinnasta. Näin minulle aikoinaan sen myynyt autokauppias kertoi. Ei Rutinoffin ruostuminen voinut olla mitenkään merkittävää, sillä sitä ei näkynyt missään ruostumistilastoissa. Andre lähti ajamaan Picassoa hitaasti kohti alhaalla olevaa autorivistöä. Kaadoin itselle mukin täyteen konjakkia ja lähdin kävelemään samaan suuntaan. Reiska jäi puhisemaan mökin kuistille. Kävellessäni lähemmäksi tuota autorivistöä ja niiden omistajia, huomasin pyykkinaruksi luulemani narun olevankin jonkinsorttinen Citroen-lippusiima.

Lippusiimaa katsellessani tuli mieleen eräs käytännön pila. Mitähän nuo harrastajat sanoisivat, jos tekstailisin niiden lippuihin tekstin; ” Vaara, suoja-alue 10 metriä”. Ainakin sivullisilla voisi olla hauskaa, hihittelin itsekseni. Andre oli kerinnyt parkkeeraamaan autonsa ja jutteli jo muutaman tuttavansa kanssa. Hivuttauduin varovasti lähemmäksi, jotta kuulisin heidän keskustelunsa. Olin jotenkin varautunut näiden fanaattisten autoharrastajien suhteen. Esimerkiksi Närän Toyota-kerholla oli kaikenlaisia outoja ja omituisia rituaaleja, eikä Honda-Hemmokaan ihan normaali ollut autonsa kanssa touhutessaan. Vilkuilin autojen keuloissa olevia Citroenin merkkejä ja mietin, että onkohan näillä jotain yöllisiä palvontamenoja niiden suhteen? Ties vaikka vannoisivat jotain ikuista uskollisuutta käsi Citroenin merkillä. Toinen vaihtoehto voisi olla jotain jenkkityylistä, että poltetaan yön pimeimpänä aikana huput päässä sellainen iso puinen logo ja hoilataan jotain laulua. Ajatukset tuntuivat laukkaavan jotenkin villisti asian tiimoilta. Minua alkoi todella kiinnostaa tällainen salaseurajuttu.

- Katos, Rutinoffin kuskikin saapui tänne oikeiden autojen keskuuteen, Andre naurahti kääntyessään katsomaan minua.
- Pitihän se tulla, kun pyysit. Onhan tämä tietysti mainio mahdollisuus nähdä miten tämä kyseinen korvikeautomerkki yrittää päteä jollain muka maailman parhaalla ominaisuudella, kuittasin Andrelle.
- Anteeksi, oliko nimesi Rutinoffin kuski? Eräs tyyppi tuli kyselemään.
- Kyllä vain.
- Et taida nimestä päätellen ajaa Citroenilla?
- Ei se ymmärrä hyvän päälle yhtään mitään, Andre nauroi.
- Vai hyvän? Shitroenit ovat yksiä täysin paskoja, alkoi tämä uusi tuttavuus räyhätä.
- Ja mikähän herran nimi mahtaa olla? Utelin räyhähengen nimeä.
- Frans Kani ja autona tuollainen perkeleen Citroen C5, voi perseen suti, Frans raivosi.
- Häh? Onkos tuo tyyppi aivan terve? Sipisin Andrelle.
- Ei valitettavasti. Frans Kani kuuluu siihen autonomistajien porukkaan, joka ostaa aina uuden auton muiden kehumisten mukaan. Ensimmäisen vian sattuessa hän haukkuu kaikki saman merkin omistajat alimpaan hornaan, Andre valaisi tilannetta.

Frans Kanilla näytti olevan täysi höyry päällä, joten hän katosi paikalta ihan yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Täytyy myöntää, että nyt meni meikäläisen ajatusmaailma autoharrastajista hieman uusiksi. En ollutkaan aikaisemmin törmännyt harrastajaan, jonka ainoa tarkoitus oli haukkua ostamaansa merkkiä täydeltä laidalta. Andren mukaan Frans oli omistanut aikoinaan muita merkkejä ja aina oli ollut sama juttu. Andre oli tuntenut Fransin parisenkymmentä vuotta. Muut paikalla olevat autoharrastajat eivät juuri noteeranneet Fransin meuhkaamista automerkin huonoudesta.

- Terve mieheen Rutinoffin kuski, eräs Andren tuttava sanoi ja ojensi kätensä.
- Terve vaan! Mikä miehiä? Ahdistavatko sinuakin Citroenit ja olet hakemassa täältä lääkärin määräämää terapiaa?
- Ha ha haa, minun nimi on Ciecel ja olen kyllä Citroen-harrastaja henkeen ja vereen.
- Ja pidät bensa-autoista, vai?
- Ei minulla sentään mene ihan yhtä huonosti kuin sinulla, Ciecel tuumasi.
- Olen samaa mieltä, voisin olla kotona sohvalla ja nauttia elämästäni, myönsin tilanteeni.
- Tarkoitan tuota sinun retkikuntaasi, Ciecel sanoi ja osoitti nurmialueen toisessa päässä olevaa punaista Samaraa.
- No nyt pomppasi, jäin ihmettelemään mokomaakin kommenttia.
- Andre kertoili sinun tulleen noiden venäläisten kanssa. Tarkoitan todellakin noita, joilla kaikilla on samanvärinen kirkuvankeltainen t-paita päällä.
- Eihän minulla ole edes sellaista t-paitaa, intin vastaan.
- Sitä Andrekin sanoi ja lisäsi ettei sinulla ollut rahaa sijoittaa siihen kokonaista euroa, Ciecel hihitteli.
- Andre perkele! Karjaisin hänelle.

Viimein Andre myönsi, että hän oli laittanut hieman omiaan huomattuaan venäläiset Samaran kimpussa. Neljä keltapaitasta Samaran konepellin alla oli jotenkin niin koominen näky, että se sai Andren kehittämään pienen tarinan meikäläisen pään menoksi. Minua ei naurattanut ollenkaan koko Samaraan samaistaminen. En halunnut olla missään tekemisissä venäläisten autojen kanssa. Citroen-miesten hekotellessa hyvälle vitsille, minä katselin ympärilleni ja huomasin erään toisen mökin edessä mielenkiintoisen episodin.

- Tietääkö kukaan, että mikä on vielä parempi juttu, kuin neljä keltapaitaista Samaran konepellin alla?
- Viisi keltapaitaista, Ciecel nauroi ja viittoili minua kohti.
- Väärin. Sehän on tietysti kuusi pöllöä Citroenin pellin alla, korjasin asian ja viittoilin äsken huomaamaani mökkiä kohti.
- No on perhana, Ciecel totesi suu auki.
- Mitä tuohon sanot? Nuo eivät osaa edes pukeutua samalla tavalla, hekottelin.
- Olet oikeassa, kaikenmaailman pöllöjä ne Citroenit vetävätkin puoleensa, Ciecel nauroi ja taputti minua hartioille hyväksymisen merkiksi.
- Otatko konjakkia? Kysyin Cieceliltä ja ojensin konjakkimukia häntä kohti.
- Ilman muuta, kun kerran uskaltauduit tänne asti tarjoamaan.

Rutinoffin kuski