Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

24.09.2004

Leirintäalueen tulli


Matkamme jatkui kohti Hämeenlinnan keskustaa ja Andre ohjasi Picasson suoraan Anttilan pysäköintitaloon. Löysimme helposti vapaan parkkipaikan ja nousimme ulos autosta. Sovin Andren ja Mirkun kanssa, että käymme ensin ruokailemassa jossain ja sen jälkeen Anttilan ruokapuolella makkaraostoksilla. Olimme juuri lähdössä kohti hissejä, kun huomioni kiinnittyi Reiskaan. Hän näytti olevan jostain syystä meihin selin. Menin varovasti lähemmäksi ja yritin kurkata, että mitä hän niin salamyhkäisesti puuhasteli.

- Älä säikyttele, Reiska murahti ja tempaisi kätensä pois suun edestä.
- Et kait vaan imenyt peukkua?
- Ptyih, jotain saamarin kökköä tarttui sormiin tuosta ranskanihmeestä noustessani, Reiska valitteli ja hankasi peukaloaan haalareihin.
- Kyllä sitä ammattimieskin voi joskus laskeutua tavallisten kuolevaisten tasolle ja imaista pienet peukut, lohduttelin Reiskaa.
- Sitkeetä tervaa siitä Sitikasta tarttuikin, Reiska mutisi ja hieroi peukaloaan raivokkaasti haalareihinsa.

Koska Andre kuului jo huutelevan jostain etempää, niin hoputin Reiska matkaan ja lähdimme hissien luokse. Myös Mirkku oli siellä hissien luona jo odottamassa meitä. Saimme heti hissin, sen jättäessä porukkaa samaan kerrokseen ja ajoimme sillä yhden kerroksen alaspäin. Koska Anttilan yhteydessä ei ollut ruokapaikkaa, päätimme lähteä pienelle kävelyretkelle.

- Tebikalta saa pihvejä, Reiska ilmoitti ja lähti kiirehtimään tien toisella puolella olevaa huoltoasemaa.
- Sinne sitten, totesin ja lähdin seuraamaan.

Reiska paineli aikamoista vauhtia kumisaappaat omituisesti litisten. Onneksi haalarinlahkeet olivat saappaiden varsien päällä, muuten niistä olisi saattanut purskahdella jotain hikistä eritettä. Reiska meni menojaan ja me muut seurasimme häntä rauhallisemmalla tahdilla. Olimme juuri astumassa sisälle huoltoasemarakennuksessa olevaan kahvilaan, kun Reiska tuli vastaan ja tuuppasi meidät pihalle.

- Mitä nyt? Ihmettelin hänen käytöstään.
- Yrittivät tarjota vanhoja pihvejä, Reiska manasi.
- Aika epeleitä täällä maalla, totesin ja yritin mennä Reiskan ohi kahvilaan.
- Tuolla keskustassa on hyvä ruokapaikka, paljon halvempikin kuin tämä, Reiska alkoi selittää ja yritti kiskoa minua mukanaan.

Onnistuin kuitenkin kurkkaamaan sisälle tähän Reiskan varmaan pihvipaikkaan ja totesin sen olevan vain pelkkä kahvila leivoksineen ja kahveineen. Oli tainnut tulla ammattimiehelle pieni virhearvio ruokapaikan varmuuden suhteen. Annoin asian olla tällä kertaa, sillä Reiskalle oli ollut se peukunimemisestä kiinnijääminen aika kova paikka. Seurasimme taas kerran Reiskaa pienen välimatkan päästä. Parin harhamutkan ja paikan jälkeen olimme jonkun kauppakeskuksen sisällä ja edessämme oli joku lounaspaikka.

- Enkö tiennytkin hyvän ruokapaikan? Reiska hehkutti.
- Tiesit kyllä, mutta pitikö silti kävelyttää puoli kaupunkia, kritisoin äskeistä ravaamista.
- Tekee hyvää noin joutilaille miehille vähän kävellä, Reiska naurahti ja meni sisälle lounaspaikkaan.

Loppujen lopuksi osuimme todella hyvään ruokapaikkaan, siellä oli oikein maittavaa possua tarjolla ja päälle hyvät kahvit. Söimme kaikessa rauhassa, sillä Andren mukaan saisimme leirintäalueella mökin vasta kello neljäntoista jälkeen. Maittavan lounaan jälkeen raahauduimme täysinäisten vatsojemme kanssa ulos kauppakeskuksesta. Pihalla Andre sytytteli piipun ja ilmoitti johtavansa joukon suorinta tietä auton luokse. Näin myös tapahtui ja olimme takaisin Anttilan edessä melko nopeasti. Kävimme vielä hakemassa makkaraa ja pikkunaposteltavaa illaksi. Juomia oli kuulemma niin paljon mukana, ettei niitä tarvinnut enää ostaa pulloakaan.

Nousimme ostostemme kanssa takaisin parkkikerrokseen ja menimme Picasson luokse. Andre pakkasi tavarat takakonttiin ja istuimme kyytiin. Polttoainemittari näytti vain vajoavan entistä enemmän, joten Andre ilmoitti seuraavan osoitteen olevan lähin huoltoasema. Kurvailimme takaisin kadulle ja Andre ohitti tyynesti lähimmät huoltoasemat.

- Tarkoittaako ranskanmaalla lähin sitä, että kierretään ensin koko Pariisi? Reiska kritisoi Andren ajamista.
- O´la laa, turha sitä bensasta on maksaa ylihintaa, kun naapuri myy paljon halvemmalla, Andre naurahti ja osoitti edessä olevaa automaattiasemaa.
- Sitä minä juuri tarkoitin, ettei kannata koko Pariisia kiertää, kun halpaa bensaa saa lähempääkin, Reiska alkoi selittää.

Andre ajoi auton vapaalle mittarille ja nousimme Reiskan kanssa myös ulos autosta. En ollut itse koskaan tällaisella asemalla käynyt, joten katselin ihan mielenkiinnosta Andren toimia. Samalla hetkellä viereiselle mittarille tuli joku vanhempi naisihminen punaisella Mazdalla. Ennen kuin rouva pääsi ulos autosta, oli Reiska Mazdan vierellä asennossa.

- Hyvää päivää rouva, teilläpä on nätti auto alla, Reiska selitti innoissaan ja taputteli vanhaa ruosteista 323:sta haltioissaan.
- Vanha paska, kaikkea sitä ihminen saakin vaivoikseen, rouva tuhahti ja tunki korttia automaattiin.
- Nyt kyllä rouva on käsittänyt asian aivan väärin, Mazda on Japanin autoteollisuuden todellinen helmi ja rautaisten ammattimiesten tekemä auto.
- Lahopäät tämän ovat tehneet siitä päätellen miten tämä lahoaa käsiin, rouva narisi ja tökkäsi kengänkärjellään Mazdan ruosteista helmaa.
- Helpostihan tuollaisen hitsata näppää kuntoon, Reiska vähätteli Mazdan ruostevikoja.
- Vai näppää? Rouva tuhahti ja survaisi pistoolin täyttöaukkoon oikein voimalla.
- Meillä olisi kohta myynnissä sellainen hitsattu 626:nen, puutuin keskusteluun.
- Olenko minä jotenkin sen näköinen, että tarvitsisin vielä toisen tällaisen paskan riesakseni? Rouva ärähti ja mulkoili minua alta kulmien.
- Eh tuota, ainakin se kantaisi paremmin teidän turvonneen vartalonne, kuittasin takaisin mokomalle hankalasti puhuteltavalle harakalle.
- Elähän nyt, eihän rouva paina vielä edes sataa kiloa, Reiska toppuutteli.
- Ja mistä sinä näppääjä minun painoni tiedät? Rouva kivahti Reiskalle.

Katsoin parhaakseni siirtyä hieman sivummalle tästä Mazdaan kyllästyneestä naisihmisestä. Ihmiset tuntuivat ottavan kovin raskaasti autojen omistamisen. Nähtävästi tuokin rouva oli alkanut syömään suruunsa ostettuaan tuollaisen ruostepommin ja nyt harmitti auton lisäksi myös oma ylipaino. Viimein rouva sai tankattua ja minä kiersin varmuuden vuoksi auton toiselle puolelle. Reiska yritti vielä jututtaa rouvaa, taisi jopa pyytää häntä kahville läheiseen kahvilaan. Rouvan istuutuessa autoon, minun huomioni kiinnittyi takarekisterikilpeen. Kilpi näytti roikkuvan aika pahasti. Ajattelin korjata sen asentoa, kun rouva starttasi auton ja ampaisi välittömästi matkaan.

- Tämä jäi, jäin huutelemaan hämmästyneenä rekisterikilpi kädessäni.
- Oho, sai Reiska sanottua hämmästykseltään.
- Mistä kohti tuon Mazdan piti olla kestävä?
- Ka-katto oli aika hyvässä maalissa, Reiska änkytti järkyttyneen näköisenä.

Onneksi Andre pelasti tilanteen huutelemalla auton olevan lähdössä. En viitsinyt alkaa raahata mukanani sitä rekisterikilpeä, vaan rekisteröin pikaisesti polttoainemittarin. Kiilasin rekisterikilven polttoainepistooleiden väliin kiinni. Jos rouva oli paikallisia, niin tiedä vaikka joku ystävällinen naapuri veisi hänelle sen kilven takaisin. Reiska istui jo Picassossa, kun itse palasin sinne. Andre oli tehnyt polttoainemittarin suhteen sellaisen havainnon, ettei se näytä kuin vähän yli puolta tankkia tankin ollessa täysi.

- En minä silti ostaisi ranskalaista autoa vaikka tuo äskeinen Mazda olikin hieman laho parista kohtaa, Reiska mutisi minun istuutuessa hänen viereensä.
- Olenko minä sanonut joskus, että ostan ranskalaisen auton? Utelin häneltä.
- Enkä kyllä Rutinoffiakaan, sehän on tehty jossain Venäjällä, Reiska jatkoi mutisemistaan.
- Vai Venäjällä. Älähän sekoita laadukasta Bulgariassa käsityönä tehtyä autoa Venäläisiin hapankaaliviritelmiin, tuhahdin loukkaantuneena autoni puolesta.
- Sitä paitsi japanilaiset ne vasta itäautoja ovatkin. Itse en käyttäisi niitä edes vessana, Andre kuittasi etupenkiltä ja nauraa hörötteli päälle oikein kunnolla.
- Niillä sentään pääsee perille takuuvarmasti, toisin kuin tällaisella mittarivammaisella patongin raadolla, Reiska jupisi.

Keskustelumme tyssäsi aika nopeasti, sillä Andrea ei kiinnostanut väitellä Reiskan kanssa autojen paremmuudesta. Andre kuittasi koko väittelyn sanomalla, että paskaa pitää kehua, kun ranskalaiset autot vievät sillä välin niiden tyytyväiset omistajat paikasta toiseen. Mirkku ei kerinnyt ottaa kantaa tähän keskusteluumme, sillä hän alkoi tehdä Tampere-meikkiä. Matkan alussa tehty meikki ei kuulemma enää kelpaisi perillä, koska se oli tehty vain matkaa varten. Nyt oli vuorossa sellainen leirintäaluemeikki joka oli vielä mallia Tampere. Noin parinkymmenen kilometrin ajomatkan jälkeen oli tienposkessa tutunnäköinen Mazda. Kohteliaana miehenä Andre hidasti vauhtia ja yritti pysähtyä Mazdan taakse. Mazdaa ajanut rouva seisoi autonsa vierellä ja huitoi vimmatusti meitä ajamaan ohi.

- Haluaako kukaan jäädä auttamaan tuota rouvaa? Andre tiedusteli ohitse lipuessamme.
- Mitä rouvaa? Kysyin ja tuijotin aivan vastakkaiseen suuntaan.
- Tympeä ihminen, Reiska mutisi.
- Tuolla rouvalla ei ole kyllä kaikki kohdallaan, Mirkku ilmoitti vilkaistuaan tienvarressa huitovaa naista.
- Oho, Mirkkukin on hereillä, hämmästelin.
- Kyllä minä huomasin jo siellä huoltoasemalla, ettei tuon rouvan huulipuna sopinut ollenkaan yhteen sen kenkien värin kanssa. Taisi olla joku maalainen, Mirkku selitti ylpeänä havaintoaan.
- Eli hanaa, Andre hihkaisi ja tallasi Picassoon lisää vauhtia.

Jostain kumman syystä kukaan ei edes vilkaissut taaksepäin ohitettuamme tuon rouvan ja ruosteisin Mazdan. Olin aivan varma, että Reiskaa kaiveli tuon Mazdan kohtalo jollain tapaa. Oikeastaan tuo varmuus perustui Reiskan hiljaiseen mutinaan. Hän mutisi itsekseen jotain, että eivät ne kaikki voi olla noin lahoja. Annoin hänen tehdä surutyötään rauhassa ja keskityin maisemien katselemiseen. Kohteliaana miehenä Andre ei kuitannut mitään Reiskan hehkuttamalle Mazdan perille pääsemiselle. Loppumatka meni aika nopeasti ja kohta olimme jo liittymässä jolta käännyimme kohti Härmälän leirintäaluetta. Onneksi sinne näytti olevan opastus, sillä tämä oli meille kaikille ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa.

- Minä lähden sitten heti etsimään niitä munasillaan riekkujia, Mirkku ilmoitti.
- Mitä riekkujia? Andre hämmästeli otsa kurtussa.
- Reiska sanoi, että kesäisin kaikenlaiset munasillaan rakentajat hetkuttelevat itseään pitkin rantoja, Mirkku selitti vakavalla naamalla.
- Mielenkiintoista, Andre naurahti.
- Niin minunkin mielestä! Tuletko mukaan? Mirkku innostui.
- No en taatusti tule, etsi ne riekkujat vaan ihan yksinäsi, sinullahan ne pyydyksetkin ovat ihan omasta takaa, Andre nauroi.
- Saako niitä ihan tosi siiderillä? Mirkku kysyi suu hämmästyksestä auki.
- Anteeksi mitä? Andre kysäisi.
- Niin, kun sanoit minulla olevan pyydykset omasta takaa, ja minulla on vain tuota siideriä mukana.
- Anteeksi epätarkkuuteni. Tarkoitin tietenkin neidin naisellisia varusteita, kuten jalkojen välissä olevaa ja noita t-paidan läpi yrittäviä puskureita, Andre korjasi kommenttiaan pyydyksistä.
- Mitä niistä? Mirkku jatkoi tuttua blondilinjaa.
- Jos vaikka kirmailet jonkin aikaa tissit paljaana siellä hiekkarannalla, niin eiköhän niitä kaikenlaisia hetkuttelijoita ole ihan tungokseksi asti, Andre selitti kärsivällisesti.
- No nyt minä ymmärsin, Mirkku ilmoitti ja nauraa kikatti perään oikein kunnolla.

Taas kerran oltiin tultu siihen pisteeseen, jossa muistin minkä takia en ole ollut Mirkun kanssa juurikaan tekemisissä. Mirkku oli oikein mukavaa ja nättiä seuraa tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain vaiheessa hänen blondius meni yli ymmärryksen ja kovaa. Toivoin hiljaa mielessäni, että jostain löytyisi vielä iso erä nuolaisemattomia vanhoja postimerkkejä ja hän saisi pomoltaan uuden urakan.

- Jospa minäkin ostaisin tällaisen Sitruunan, Mirkku pudotti pommin.
- Eiii, Andre parkaisi.
- Tämä penkki tutuu niin kivalta pyllyn alla. Ei ole ollenkaan sellainen kova, kuin siinä omassa Fiestassa.
- Oletko vaihtamassa autoa? Utelin häneltä.
- Jos satun saamaan vielä toisen sellaisen nuolemisurakan, niin silloin minulla olisi varaa ostaa joku uudempi ja kivempi auto, Mirkku ilmoitti hymyssä suin.
- Meillä on sopiva Mazda myynnissä aivan kohta, Reiska puuttui keskusteluun.
- Ei ole! Ilmoitin nopeasti.
- Täh? Reiska hämmästeli ja kääntyi katsomaan minua.
- Sitä vaan, että Mirkku haluaa varmaan jonkin uudemman ja pienemmän auton, mitä se iso Mazda on, kiirehdin selittämään jotain mahdollisimman diplomaattisesti.
- Niin haluankin Fiestaa uudemman ja sellaisen turpottimella tärkätyn menopelin, Mirkku innostui.
- Jospa kokeilisit etsiä sellaista seuraavan kerran kun käyt pyykkituvalla. Joku toinenhan on voinut siellä vaikka tärkätä moisen turpottimen, Andre hihitteli.
- Vaikka minä olen blondi, niin tajuan kyllä, ettei auto sovi pesutuvan sisälle. Vaikka siellä olisikin nurkassa sellainen turpotin, niin haluan autoni kokonaisena, Mirkku ilmoitti topakasti.
- Siinäs kuulit Andre, ettei mikään legopalikoista koottava auto käy, ulvoin naurusta takapenkillä.
- Olisinhan minä voinut jotain hitsata näpätä kasaan, Reiska yritti vielä, mutta jäi äänessä toiseksi minun ja Andren nauraessa.

Andre oli nauraessaan onnistunut ajamaan väärälle kaistalle ja jouduimme pysähtymään saadaksemme oikean, vasemmalle kääntyvän kaistan. Viimein olimme oikealla kaistalla ja käännyimme vasemmalle ylämäkeen. Vilkaisin Picasson polttoainemittaria ja se näytti yhä omiaan. Matkan aikana oli näytöstä hävinnyt vielä yksi palkki lisää. Muutaman mutkan ja parin risteyksen jälkeen olimme jo leirintäalueelle menevällä tiellä. Andre pysäytti autonsa kahden asuntovaunun perään ja jäimme odottelemaan vuoroamme.

- Voi itku, mä en ala, Mirkku alkoi tilittää surkeana.
- Mitä nyt taas? Kysyin häneltä.
- Minä arvasin tämän, täällä on tulli ja minun passi on kotona kirjahyllyssä, Mirkku surkutteli.
- Tulli? Kysyin ihmeissäni.
- No kun tuolla on sellainen koppi ja kaikki näyttävät tulevan sieltä papereiden kanssa ennen sisälle pääsyä, Mirkku selitti.
- Minä voin hoitaa asian. Yleensä Suomessa tuo passin puuttuminen korvautuu pienellä rahallisella korvauksella, Andre lupautui jalomielisesti selvittämään tilanteen.
- Maksatko myös minut sisälle? Pyysin Andrea.
- Ja minut, Reiska hihkaisi.
- Tulipahan kallis reissu, Andre naurahti.

Asuntovaunujen lähettyä jatkamaan matkaa, Andre ajoi Picasson vastaanottorakennuksen kohdalle ja nousi ulos autosta. Me muut jäimme odottelemaan hänen ”tulliselvityksen” tekemistä.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi