Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.09.2004

Sekoileva polttoainemittari


Andre sompaili Picassoa rauhalliseen tyyliinsä. Onneksi hän jätti kohteliaasti piippunsa sytyttämättä tällä kertaa. Andre kun tykkäsi poltella piippua autolla ajaessaan. Istuskelin takapenkillä Reiskan kanssa ja aloin olla muutaman kilometrin ajon jälkeen hänen kanssaan samaa mieltä takapenkin mukavuudesta. Rutinoffissa oli esimerkiksi paljon mukavampi takapenkki, vaikka siinä joutuikin istumaan polvet suussa ja jalat luonnottomassa asennossa. Kyllä taas näki, etteivät ne mukavuudenhaluiset ranskalaiset päässeet lähellekään Rutinoff-tehtaan täydellistä luomusta. Mitä siitä jos penkistä joskus tuli joku jousi läpi, saihan sen helposti kursittua kasaan.

- Ei näitä penkkejä kyllä voi kehua, totesin Reiskalle tämän tarjotessa toista konjakkiryyppyä käännyttyämme Tampereelle johtavalle moottoritielle.
- Taas se nähtiin todellisen ammattilaisen ja amatöörin ero, Reiska hymähti tyytyväisenä.
- Miten se nyt ilmeni? Utelin häneltä.
- Ammattimiehen roppa huomasi penkin olevan täysin paska jo alle minuutin ja amatööri matkusti puoleen väliin Suomea huomatakseen saman asian.
- Kovasti on kotimaa kutistunut sen Bulgarian reissun aikana, naurahdin Reiskan liioittelulle.
- Turha siinä on enää vitsejä paiskoa, kun se ei muuta tilannetta enää suuntaan tai toiseen, Reiska hymähti.

Andre ajeli mittarin mukaan sellaista vähän reilua satasta moottoritiellä. Minulle tällainen rauhallinen eteneminen sopi vallan mainiosti, sillä en pitänyt kaahailusta. Meidät ohitettiin lähes yhtä usein kuin minut Rutinoffilla liikkuessani. Tosin nyt eivät ohittajien torvet soineet eivätkä kädet heiluneet sivuikkunoista ulkona. Kukapa nyt tällaiselle korvikeautolle olisi niin kateellinen, että alkaisi sille osoittaa mieltä tien päällä. Mirkku vaikutti olevan jotenkin omissa mietteissään ja Reiska heilui yhä mittanauhansa kanssa. Tällä kertaa syynäyksen kohteena oli etupenkin selkänojassa oleva pieni esiin taitettava pöytä.

- Noita saa varmaan ostaa valmiinakin, huomautin Reiskalle.
- Mitä tällainen muovilärpäke kestää? Jos nostan tähän korin olutta, niin saan syliini koko lastin, Reiska tuhahti.
- Tulee sille korille vähän ahdasta noin pienellä pöydällä, hihittelin Reiskan kommentille.
- Tämä ei ole minkään standardin mukainen, Reiska totesi laittaessaan taas vaihteeksi mittanauhaan haalareiden taskuun.
- Heittääkö pahastikin?
- Että ne ranskalaiset eivät saa tehtyä edes yksinkertaista pöytää standardin mukaisilla mitoilla, Reiska päivitteli.
- Olisikohan pitänyt lähteä reissuun Mazdalla? Kysäisin varovasti.
- No tulihan se sieltä viimein, Reiska hihkaisi.
- Jaa mikä?
- Teikäläisen ensimmäinen viksu lause tällä reissulla.

Nähtävästi Reiska piti tuota jonkinlaisena riemuvoittona, sillä hän tarjosi jälleen konjakkia ja kehotti ottamaan molemmille jaloille. Meidän molempien suunnattomaksi yllätykseksi myös Mirkku ilmoitti haluavansa ryypyn pullosta. Kohteliaana miehenä Reiska ojensi pullon Mirkulle ja hän otti siitä kunnon huikan. Mirkku palautti pullon Reiskalle ja matka jatkui iloisen rupattelun merkeissä. Andre kertoili tulevasta tapahtumasta. Hän oli kuulemma kyseisen tapahtuman vakiovieras ja tunsi lähes kaikki sinne tulevat Citroen-kuljettajat. Olin aivan varma, että Reiska repeää jossain vaiheessa, mutta hämmästyksekseni hän ei kommentoinut tapahtumaa mitenkään.

- Nostetaanko siellä perunamiitingissä perunoita? Mirkku puuttui keskusteluumme.
- Missä perunamiitingissä? Hämmästelin.
- No siellä ranskanperunamiitingissä, etkö sinä edes tiedä minne me olemme menossa? Mirkku kimitti.
- Nähtävästi minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä, naurahdin tälle blondin perikuvalle.
- Niin ja sitten meitä blondeja väitetään tyhmiksi, Mirkku tuhahti.

Andre ei vieläkään ottanut hernettä nenäänsä, vaan myhäili tyytyväisen näköisenä ratin takana. Myös vauhti pysyi turvallisesti satasen pinnassa ohi menevästä liikenteestä huolimatta. Koska porukka halusi jo jaloittelemaan, niin Andre lupasi kurvata seuraavalle huoltoasemalle pienelle tauolle. Päätimme tarkastaa samalla huoltoaseman ruokatilanteen ja miettiä missä ruokailisimme. Parinkymmenen kilometrin ajamisen jälkeen olimme Linnatuulen huoltoaseman kohdalla ja Andre kurvasi Picasson sen parkkipaikalle.

- Ei jumalauta näiden ranskalaisten autojen kanssa, Reiska parahti ovea tempoessaan.
- Meinasiko ovi pudota, kun näyt siitä niin tiukasti pitelevän kiinni? Andre uteli.
- Näyttää olevan aika arpapeliä täältä ulospääseminen, Reiska manasi ja rynkytti ovea.
- Katsohan pahusta, se taisi jäädä lapsilukkoon kun kuskasin juniorijalkapalloilijoita kentälle, Andre naurahti ja avasi oven ulkoa päin.
- Hi hi hii, lapsilukko ja Reiska on sentään aikuinen mies, Mirkku hihitteli.
- Nyt kunnon sumpille, Reiska murahti ja lähti painelemaan kohti huoltoasemaa haalarin lahkeet lepattaen.
- Tuo Reiska se ei taida pitää ranskalaisista autoista, Andre tuumasi piippua lataillessaan.
- Kukapa niistä nyt pitäisi, hörähdin Andren kommentille.
- O´la laa, meitä autoilusta nauttivia ihmisiä on sentään täällä Suomessakin aika paljon, Andre hymähti.
- Onneksi meitä Rutinoffista nauttivia ei ole Suomessa kuin yksi, saan nauttia rauhassa ja koko rahalla, sanoin Andrelle.

Odottelimme Mirkun kanssa, että Andre saa polteltua piipullisen ja lähdimme sen jälkeen porukalla katsomaan minne Reiska oli hävinnyt. Menimme sisälle Linnatuuleen ja lähdimme talsimaan käytävää pitkin. Pian tulimme kahvilan kohdalle ja kuulimme Reiskan äänen muun metelin yli.

- Ei tällaisen rakennuksen rakentaminen kovin vaativa homma ole meikäläisen tapaiselle ammattimiehelle, Reiska kuului selittävän.

Pidimme kolmestaan pienen neuvottelun siitä, että mitä tehdään ruokailun suhteen. Totesimme tässä kahvilassa olevan niin jumalattoman kova hulabaloo, ettei siellä ruokaileminen meitä kiinnosta. Andren ehdotuksesta päätimme odotella Reiskaa ja lähteä sen jälkeen Hämeenlinnaan etsimään jotain ruokapaikkaa. Jos vaikka sieltä löytyisi joku rauhallisempi paikka. Hyvä, että kerkesimme tehdä tämän päätöksen, kun Reiska ilmestyi viereemme käytävälle.

- Hyvät sumpit täällä, hän totesi suutaan maiskutellen.
- Mennäänkö Hämeenlinnaan syömään? Kysyin Reiskalta.
- Mennään vaan.
- Tiedätkö siellä mitään hyvää ruokapaikkaa? Utelin Reiskalta.
- Enpä ole koskaan edes käynyt koko kaupungissa, mutta kyllä todellinen ammattimies haistaa hyvän ruokapaikan jo matkojen päästä, Reiska vakuutteli ja lähti lahkeet lepattaen kohti Andren autoa.
- Ei sitä ainakaan hitaaksi voi sanoa, Andre hymähti ja lähti perään.
- Riippuu vähän tilanteesta, totesin ja painelin perässä.

Matkalla ulos jouduimme pysähtymään rakennuksessa olevan ruokakaupan kohdalla. Mirkku nimittäin huomasi siellä tikkareita pitkässä nauhassa ja halusi ehdottomasti sellaisen itselleen. Koska blondi on blondi, niin emme viitsineet sitä häneltä kieltääkään. Mirkku osti tikkarit ja matka kohti autoa saattoi jatkua. Kävelin mietteissäni Mirkun perässä mittarikentän poikki, kun Mirkku pysähtyi yllättäen erään tankilla seisovan auton taakse. Andre oli saanut taas piippunsa ladattua ja poltteli sitä pokkana mittarikentällä.

- Anteeksi setä, mutta osutteko te aina kerralla oikeaan reikään? Mirkku uteli tikkari kädessään Mondeon tankkaamista aloittelevalta mieshenkilöltä.
- Täääh, setä parahti suu auki ja tökkäsi bensapistoolin aika ikävän näköisesti suoraan valkoisen Mondeon kylkeen.
- Auts, Mirkku tuumasi ja työnsi tikkarin suuhunsa.
- Saatanan perkele, setä alkoi kiroilla todettuaan auton kyljessä olevan ikävännäköisen lommon.
- Älä välitä, minullakin on Ford ja sen takaosa on myös täynnä lommoja, Mirkku lohdutteli setää.
- Miksi? Miksi minun piti tulla tänne sentin halvemman litrahinnan takia? Setä surkutteli pistooli yhä kädessään.
- Em mä tiedä, minä tulin tänne ainakin tikkareiden takia, Mirkku hihitteli ja yritti tarjota sedälle yhtä tikkaria.

Jostain syystä Mondeo-setä ei ollut oikein tikkarituulella. Mielestäni hänen oli aivan turha osoittaa mieltä meille, se kyljen kolhiminen oli ollut aivan hänen oma vahinko. Kannattaisi pitää silmät pois tisseistä, kun on bensapistooli kädessä. Pahimmassa tapauksessa se setä olisi saattanut ruiskia pistoolillaan ympäri mittarikenttää ja polttaa koko paikan. Mirkku ei paljon huolta ottanut toisen vahingosta, vaan lähti peppu keikkuen kohti Andren autoa. Me seurasimme häntä perässä. Reiska tuuletteli auton vierellä villasukkiaan.

- Tuo piipun käry tarttuu aika ikävästi näihin villasukkiin, ihan sen takia niitä tässä tuulettelen, Reiska kiirehti selittämään.
- Pitää paikkansa, se läpäisee tuollaisen kumisaappaan todella helposti, Andre tuumasi ja avasi autonsa ovet.

Reiska kiirehti vetämään villasukat takaisin jalkaan ja astui kumisaappaisiin. Tämän jälkeen Reiska kiersi tuulen yläpuolelle ja jäi muka haistelemaan haalarinsa hihoja. Epäilin Reiskan saappaiden hiostavan aika pahasti tällä ilmalla, mutta sitähän hän ei tulisi myöntämään. Ammattimiehet kun eivät Reiskan mukaan turhia hikoile, vaan se on onnettomien amatöörien vaiva. Viimein piipullinen oli poltettu ja pääsimme istuutumaan Andren autoon. Andre starttasi auton ja palasimme moottoritielle.

- Katohan kehveliä, bensamittari sekosi äsken startatessa, Andre tuumasi muutaman kilometrin ajamisen jälkeen.
- Ilmankos minun nenään ottikin joku kummallinen haju, Reiska alkoi selittää.
- Piippuhan siellä ulkona haisi, keskeytin hänen selittämisensä.
- Senhän nyt haistoi jokainen. Minä tarkoitan nyt sellaista toista vikaantuneen polttoaineanturin hajua, Reiska selitti tietämyksen syvällä rintaäänellä.
- Minä haistan vain tämän tikkarin, Mirkku sanoi ja kääntyi katsomaan takapenkille tikkari nenässään.
- Minä puolestani haistelisin mieluimmin vaikka sitä Andren konjakkipulloa, huokaisin väliin.
- Ihan selvästi se polttoaineanturi jurskahti kiinni, siitä se haju tuli nenääni. Näkeehän sen tuosta mittarin näyttämästäkin, Reiska selitti ja viittoili auton mittaristoa kohti.

Katsoin ensimmäistä kertaa lähtömme jälkeen mittaristoa ja huomasin polttoainemittarin pudonneen sitten viime näkemän melkein punaiselle. Tämän huomattuani kurkkasin takaikkunasta taaksepäin, jos vaikka tankissa olisi reikä. En uskonut näin uuden auton tankissa olevan reikää, mutta halusin varmistaa sen kuitenkin. Andrea ei mittarin sekoaminen näyttänyt huolestuttavan ollenkaan. Eipä tuo minuakaan huolettanut muun, kuin mahdollisen kävelyreissun takia. En haluasi lähteä kävelemään sen takia, että joku patonki-insinööri on päättänyt tehdä auton polttoainetankin itsestään luontoon hajoavasta muovista ja laskenut käyttöajan hieman pieleen. Muutaman takaikkunasta kurkistamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei tankki ainakaan vuoda. Tätä teoriaa tuki myös se, ettei autossa haissut bensa ollenkaan. Ainoastaan Andren piippu ja Reiskan hikiset saappaat kilpailivat hajuherruudesta tällä hetkellä.

Reiska kaiveli jostain haalareiden kätköistä ruutuvihkon ja lyijykynän ja alkoi tehdä jotain laskelmia siihen. Seurasin hänen numeroiden piirtelemistä suurella mielenkiinnolla. Välillä Reiska katseli mittaristoa mietteliään näköisenä ja välillä piirteli lisää numeroita. Mirkku puolestaan oli kerinnyt jo unohtaa koko polttoainemittarijutun ja keskittyi maistelemaan erivärisiä tikkareita.

- Hei, nämä siniset tarttuu kaikista pahiten kieleen, Mirkku tokaisi ja näytti kieltään, jossa todellakin roikkui sininen tikkari.
- Vieläkö sinulla on kielessä sitä postimerkkiliimaa? Hämmästelin, koska olin luullut sen liukenevan aika nopeasti pois.
- Jo vain. Pomo sanoi, että kolmen viikon päästä voin taas ottaa suuhuni mitä haluan, Mirkku selitti sössöttämällä sen tikkarin takia.

Mirkun keskittyessä siniseen tikkariinsa, minä puolestaan jatkoin Reiskan puuhastelujen seuraamista. Vihkoon oli tullut paljon lisää numeroita ja ihmeellisiä kaavioita. Olin aivan varma, että Reiska oli piirtää näpännyt tuossa ohimennen uuden mallin tästä Picassosta. Viimein minun oli pakko kysäistä.

- Tuleeko siihen uuteen Picassoon sellaiset saunanlaudepenkit?
- Turha kait se on tällaisesta aihiosta mitään piirtää tai suunnitella. Pilallehan ne siellä ranskanmaalla sen kuitenkin laittaisivat, Reiska tuhahti.
- Mitäs sitten puuhastelet?
- Laskeskelen tässä vain jäljellä olevaa kilometrimäärää, Reiska vastasi.
- Eikös tuollaisen ammattimiehen pitäisi haistaa sellainen?
- Itse asiassa minä kyllä haistoin sen, mutta kuten sanoin, tuo piipun haju haittaa ammattimiehen herkkää nenä nimellä kulkevaa instrumenttia. Halusin laskemalla vain saada suljettua piipunhajun pois. Monimutkaisten laskelmien jälkeen tulin siihen tulokseen, että nenällä haistettu ja laskettu tulos on tismalleen sama.
- Voisiko se ammattimies sanoa tällaiselle tyhmälle patonkikauppiaalle, että paljonko meillä on vielä matkaa jäljellä? Andre tiedusteli kohteliaasti.
- Molemmilla konsteilla sain tulokseksi 210 kilometriä, Reiska sanoi ja naputti kynällään ruutuvihkon kantta.
- Vähän on monimutkainen konsti selvittää jäljellä oleva matka, Andre hymähti.
- Ei ollenkaan. Meille ammattimiehille on amiksessa opetettu niin korkeantason matematiikkaa, että tällainen laskeminen on aivan lasten leikkiä. Mistäpä saat tähän hätään tarkempaakaan tietoa asiasta?
- Meille Citroenin ostajille taas opetetaan autokaupassa painamaan ajotietokoneen nappia ja katsomaan siitä jäljellä oleva kilometrimäärä, Andre sanoi ja vaihtoi ajotietokoneen näyttöön jäljellä olevan kilometrimäärän, joka näytti olevan 280 kilometriä.
- Ei oikein täsmää, hämmästelin lukemaa Reiskan ilmoittamaan nähden.

Reiska mumisi jotain ihmeellistä ja avasi uudelleen vihkonsa. Tällä kertaa hän näytti käyvän läpi laskelmiaan sormia apuna käyttäen. Aloimme olla jo Hämeenlinnassa, kun hän läppäsi vihkonsa kiinni.

- Tuulensuunta muuttui, Reiska ilmoitti.
- Alkaako sataa? Mirkku havahtui ja katseli ympärilleen.
- Kun minä laskin jäljellä olevan matkan, oli meillä tukeva vastatuuli. Andre taas painoi ajotietokoneen nappia huomattavasti myöhemmin ja tuuli kerkesi kääntyä myötätuuleksi.
- Onko siinä sinun vihkossa säähavaintoasema? Hörähdin.
- Minä käytän ihmiselle suotuja aisteja, toisin kuin kaikenlaiset amatöörit.
- Kyllä minä käytän aistejani, varsinkin makuaistia, puolustelin itseäni.
- Ihan tyypillistä, amatöörit vain imevät sormeaan, kun ammattilainen käyttävät kaikkia aisteja esimerkiksi sään seuraamiseen.
- Mulla on tikkareita nyt, peukkua mä imeskelen yleensä vain öisin, Mirkku puuttui jälleen keskusteluumme.
- Siis mitä? Oli Reiskan vuoro hämmästellä.
- Mun mielestä mä kyllä oon aika hyvä siinä imemisjutussa. Lisäksi mä käytän kyllä silmiäkin, kun katson mitä imen, Mirkku selitti närkästyneen kuuloisena.
- Blondi vastaan ammattimies; kuusi – nolla, Andre naurahti ja ohjasi Picasson pois moottoritieltä.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi