Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

10.09.2004

Miitinkiä pukkaa


Närän kanssa tekemästäni Bulgarian reissusta toipuminen kesti yllättävän pitkään. Jotenkin Närä-kiintiöni oli tullut täyteen ja sen nollaaminen kesti todella pitkään. Oikeastaan makasin vain kotona ja maistelin eri maiden brandyja. Yllätyksekseni Rutinoffin kotimaan brandy osoittautui aika kamalaksi. Nähtävästi siellä oli paneuduttu enemmän autojen, kuin brandyn valmistukseen. Rutinoff oli sentään loistava peli, sanoi siitä sitten kuka tahansa jotain negatiivista. Yleensähän ne kateelliset vain aukovat turpaansa. Lemmikkimarsujen suhteen minulla ei ollut enää huolta, sillä Anssi-poika ilmoitti pitävänsä ne omien marsujen kavereina. Tosin jouduin vielä siitä hyvästä maksamaan sata euroa, muka jotain elatusmaksua. Annoin pojalle rahat ja käskin pitää elukoista hyvää huolta.

Saatuani itseni jotenkin tasapainoon, menin Werneri Warren luo auttamaan häntä Wartburgin pesussa. Sillä reissulla venähti kaksi viikkoa. Pesimme Wernerin kanssa autosta aina pienen, lähinnä sienen kokoisen alueen ja otimme sen jälkeen vähän harjakaisia. Muutaman päivän päästä emme enää muistaneet, että mistä kohti autoa oli pesty ja mistä ei. Ratkaisimme ongelman sivelemällä se kauttaaltaan autoshampoolla ja työntämällä auto tallista pihalle vesisateeseen. Seuraavana aamuna pihalla vaahtosi aika lailla, mutta Wartburg oli puhdas. Wernerin vaimo ajoi auton takaisin talliin ja me otimme taas pienet harjakaiset sen kunniaksi.

Olisin varmaan jatkanut Wernerin luona olemista, mutta sain yllättävän puhelun Mirkulta. Hän kertoi Andren kyselleen minua johonkin ihmeelliseen patonkimiitinkiin. Kieltäydyin ensin aivan totaalisesti, sillä luulin sen olevan jonkun ranskanleipäleipureiden vuotuinen kokoontuminen leipurinhatut päässä. Lopulta minun piti soittaa itselleen Andrelle ja kysyä tapahtuman todellista luonnetta. Andre kertoili sen olevan Citroenien merkkitapaaminen. Yritin ensin kieltäytyä, mutta Andre sai minut taivuteltua konjakkipullon avulla mukaan.

Seisoin tällä hetkellä kohtalaisessa krapulassa keskellä parkkipaikkaa putkikassi olalla ja mietin jotain muuta syytä, kuin se Andren lupaama konjakkipullo, että miksi olin lähdössä tuohon tapaamiseen. Lopulta keksin yhden syyn, Närä ei ollut kuulemma lähdössä sinne. Olin juuri miettimässä kolmatta syytä, kun Mirkku ilmestyi näköpiiriin tuttuun tapaan mikroshortseissa ja tiukassa t-paidassa.

- Pitikö sinunkin lähteä mukaan? Hämmästelin ja yritin muistella sitä Mirkun puhelua.
- Itsehän pyysit.
- Mitä muuta minä sanoin sen puhelun aikana? Utelin, koska jotenkin osa siitä puhelusta oli unohtunut.
- Käskit soittaa Romu-Reiskalle ja pyytää myös hänet mukaan.
- Voi perse, manasin ääneen.
- Mainitsit jotain rapeista ranskanpullista ja Reiskan korjaavan mitä vaan, Mirkku jatkoi.
- Et kait sinä vain ole kuskina? Kysäisin varovasti.
- Ehei, Andre ajaa kyllä ihan itse.

Harmi vaan, ettei Andre ollut tajunnut ostaa jotain matkailuautoa, olisin voinut mennä Mirkun kanssa ajon aikana vähän lepuuttamaan. Jutellessamme Mirkku kertoili saaneensa postimerkkien nuolemisurakan tältä erää tehtyä. Homma oli ollut kuulemma muuten erittäin mielenkiintoinen ja haasteellinen, mutta sivuvaikutuksena kieli tarttui kiinni joka paikkaan. En jaksanut alkaa tässä olotilassa tivata, että mitä se ”joka paikkaan” oikein tarkoitti?

- Katohan perskutti, amatöörinkin on vielä hengissä, kuului takaani Reiskan tervehdys.
- Itse mökkimestarihan se siinä. Otit näemmä evästäkin reissuun, totesin katsellessani Reiskan kahta työkalupakkia.
- Pyysit kuule taas oikean miehen reissuun. Eiköhän sieltä jotain purtavaa saa paikanpäältäkin, otin vain vähän asennustarvikkeita mukaan. Minä poika se näppään sellaiset ranskanromutkin kuntoon vaikka vasemmalla kädellä haasteellisemman homman puutteessa, Reiska jatkoi tuttuun tapaansa.
- Miten mökkiurakka meni? Jäikö pahasti kesken?
- Elä elä sinä kuule ammattimiesten aikaansaannoksia väheksy. Kaikki mitä lupasin tuli tehtyä. Vähänhän se kiirettä piti, kun lupauduin siinä samalla rakentamaan yhdelle uudelle mökkinaapurille uuden kaksikerroksisen hirsihuvilan ja vetämään niille sähköt kilometrin päästä.
- Tuliko hiki?
- Pukkasihan se tosiaankin pientä lämpöä, kun tarkemmin muistelen niitä kuumimpia päiviä, Reiska mutisi päätään raapien.
- Noissa haalareissako sen hirsihuvilankin pykäsit?
- Tottahan toki, eivät ammattimiehet munasillaan mitään rakentele, häh häh hää, Reiska röhähti nauramaan ja katsoi minua jotenkin säälivän näköisenä.
- Mistä niitä munasillaan rakentajia löytyy? Olisko sulla jotain osoitetta? Mirkku uteli Reiskalta hämmästyneen näköisenä.
- Pitkin rantojahan niitä tuppaa kesäisin riekkumaan, mokomatkin itsensä hetkuttelijat, Reiska tuhahti ja asetteli haalarinsa lahkeet paremmin kumisaappaiden varsien päälle.
- Onko siellä perunamiitingissä ranta? Mirkku kysyi ja tapitti suoraan minua.
- En minä tiedä, kysytään Andrelta kun se suvaitsee saapua paikalle.

Kellon ollessa pikkaisen yli sovitun kymmenen, Andren Picasso kurvasi pihaan. Andre pysäytti autonsa meidän eteen ja astui ulos piippu suupielessä ja baskeri päässä.

- O´la laa hyvät ystävät, hän tervehti huolettomaan tyyliinsä.
- Tälläkö meidän pitää mennä? Reiska tuhahti vilkaistuaan Picassoa kulmiensa alta.
- Luotettava peli toimiessaan, Andre naurahti ja meni aukaisemaan takaluukun.
- Onko siinä meikkipeliä? Mirkku uteli.
- On etupenkillä, Andre tuumasi nostaessaan meidän tavaroita takakonttiin.
- Otinkohan minä sittenkään tarpeeksi asennustarvikkeita? Reiska pähkäili ja näytti jotenkin huolestuneen näköiseltä.
- Oletteko te Andre ja Reiska ennen tavanneetkaan? Kysäisin mieleeni tullutta asiaa.
- Kertahan se on ensimmäinenkin, Reiska tuumasi, riisui rukkasen kädestään ja meni kättelemään Andrea.
- Hauska tavata, olen kuullut sinun olevan kova poika korjaamaan vähän kaikkea, Andre sanoi Reiskalle.
- Ohimennen aina jotain pientä näppäsen kuntoon, kun teikäläisiltä amatööreiltä se ei kuitenkaan onnistu, Reiska myhäili.
- Minulla hajosi aamulla rintsikoista kaarituki, Mirkku kimitti ja osoitti rintavarustustaan surkeana.
- Eihän hätä ole tämän näköinen, minä näppään palatessa alumiitista uudet tissinkannattimet, niin pysyy tuollaiset isommatkin meijerit ylhäällä, Reiska myhäili.
- Jos minä sittenkin vaikka ihan kaupasta, Mirkku alkoi estellä hätääntyneen näköisenä.
- Voihan niitä sieltäkin ostella, mutta tokkopa kestävät pitemmän päälle, Reiska epäili.

Andren saatua myös Reiskan molemmat työkalupakit autonsa takakonttiin, hän pyysi meitä astumaan sisälle autoon. Mirkku halusi meikkipelin takia istua etupenkillä, joten minä jouduin tyytymään Reiskan kanssa takapenkkiin. Istuin autoon Mirkun taakse ja Reiska kömpi varovasti kuljettajan taakse. Andre tuli itse viimeisenä autoon, varmistettuaan ensin kaikkien olevan kyydissä.

- Eipä ole kehumista, Reiska murahti ja heilutteli samalla itseään jotenkin oudolla tavalla.
- Persekö kipeä, kun tuolla tavalla kiemurtelet? Kysäisin häneltä.
- Perskuta, vähemmästäkin se ammattimiehen herkkä roppa kippeytyy, Reiska manasi.
- Mikä siellä mättää? Andre puuttui keskusteluun.
- Kaikenlaisia jumalauta sitä takapenkeiksi edes kutsutaan, Reiska jatkoi marmattamistaan.
- Vähänhän ne ovat kovat, mutta kun ostaa oman, niin ei tarvitse istua takapenkillä, Andre selitti rauhalliseen tyyliinsä.
- Vai vähän kovat? Sitä kun meikäläinen ammattimies tehdä näppää saunanlauteet, niin nekin ovat mukavammat istua, kuin tämän ranskanhärpättimen niin sanottu takapenkki.
- Aika on pehmyttä puuta, hihittelin Reiskan kommentille.
- Se vaan tuppaa yhä edelleenkin naurattamaan sellaisia, jotka eivät ymmärrä mitään ammattimiesten hommista ja niiden konsteista, Reiska tuhahti ja nosti nokkaansa.
- Miten sen Mazdan kanssa? Vaihdoin nopeasti puheenaihetta.
- Toppuuttelehan sen hätäsi kanssa, Reiska murahti.
- Ei minulla mitään hätää ole. Ajattelin vaan, että pitäisikö sille Mazdalle alkaa jo vuosijuhlia järjestää?
- Se on kuule joulukuussa jo seuraavalla omistajalla ja meillä pojilla myyntivoitoilla ostetut kinkut pöydissä, Reiska uhosi.
- Hitsaaminen taitaa olla vielä kesken, vai?
- Käväsin sitä tuossa päivänä muutaman hitsata näppäämässä ja rojekti on nyt vetäytymässä, Reiska myhäili.
- Mihin se vetäytyy, kieroonko? Andre hörähti etupenkiltä.
- Eihän tässä nyt mitään olemattomia ranskalaisia ollakaan korjaamassa, vaan lujaa ja laadukasta japanilaista Mazdaa, Reiska hehkutti.
- Pitkäänkö se vetäytyy? Utelin kalenteria katsellen.
- Nyt täytyy kyllä häpeäkseni myöntää, että en ihan tarkkaa aikaa osaa sanoa. Sanoisin, että se on valmis reilun kolmen viikon päästä maanantaina kahdeksan ja kahdentoista välillä päivällä, Reiska mutisi sormiaan laskien.
- No, onhan se hyvä tietää edes sinne päin tuo aika, sanoin naurua pidätellen.

Aloin epäillä jo Reiskan pudonneen pää edellä järveen ja suoraan johonkin kiveen. Jutut alkoivat olla niin levottomia taas kerran. Tuntui vaan niin ihmeelliseltä, että hän kerkeää rakennella naapurillekin hirsimökin, mutta Mazdan hitsaaminen siirtyi melkein vuoden eteenpäin. Minulla olisi jo poltellut päästä myymään sitä jollekin tarpeeksi hönölle ostajalle. Kukaan normaalijärkinenhän ei sellaiseen koskisi edes pitkällä tikulla. Reiskan juttujen mukaan ostajia tulee olemaan oikein jonoksi asti. Jouduimme odottelemaan vielä jonkin aikaan matkaan lähtöä, sillä Mirkku oli alkanut meikkaamaan matkaa varten.

- Et sitten jo kotona meikannut? Kysäisin häneltä.
- Meikkasinhan minä ulos tulemista varten, mutta nythän me olemmekin lähdössä automatkalle, Mirkku kimitti.
- Että sellaista, huokaisin tämän uuden käänteen johdosta.
- Niin tyypillistä teiltä miehiltä, että muka joka paikkaan pitäisi mennä samassa meikissä, Mirkku paapatti tuohtuneena.
- Anteeksi, pukkaa vain vähän kankkunen päälle, aloin selitellä.
- Sietää ollakin pahoillaan, Mirkku riemuitsi ja näytti peilin kautta kieltään.
- Jos joku viitsii herätellä sitten, kun olemme valmiita reissuun, Andre pyysi ja työnsi baskerin silmilleen.

Kerkesin jo kirota naiset hevon kuuseen meikkeineen ja kotkotuksineen, kun Reiska tönäisi minua varovasti olkapäähän. Katsoin hämmästyneenä häneen ja huomasin nenäni edessä korkatun konjakkipullon. Katselin hämmästyneenä pulloa ja sitten Reiskaa ja taas pulloa.

- Täh? Sain viimein kysäistyä.
- Pistin muijan käymään kaupassa, kun ei ollut kotona tällaisia ranskanlitkuja, Reiska hymyili ja tuuppasi pullon kouraani.
- Hyvää, totesin otettuani pullosta kohtalaisen huikan.
- Eihän näitä Sitikoita kukaan selvin päin pysty korjaamaan, on ne niin hätäisesti kasattuja rytökasoja, Reiska murahti.
- Eikö edes ammattimies?
- Olisi edes Pösö, niin jotenkin ymmärtäisin, mutta että Sitikka, ei jumalauta, Reiska päivitteli ja otti itsekin ryypyn pullostaan.

Ryypyn jälkeen Reiska häivytti pullon jonnekin haalareidensa sisuksiin. Jotenkin minulle tuli sellainen aavistus, että jos haalareiden taskussa oli konjakkipullo, niin niissä työkalupakeissa oli taatusti pari korillista olutta tai muita vastaavia juomia. En oikein jaksanut uskoa Reiskan raahaavan mitään työkaluja mukanaan, kun kyse ei ollut hänen omasta autostaan. Reiska mumisi jotain hiljaa itsekseen ja otti taskusta rullamitan. Seurasin mielenkiinnolla hänen puuhailujaan mitan kanssa. Pian Reiska komensi minua pitämään mitan toista päätä milloin missäkin kohti takapenkkejä ja auton takaosaa. Mittausten välissä Reiska teki ruutuvihkoonsa jotain merkintöjä.

- Meinaatko rakentaa itselle samanlaisen? Tiedustelin häneltä.
- Vai samanlaisen? Pitääkö se paska rakentaa kahteen kertaan? Reiska tuhahti.
- Tuo sinun touhusi vaikuttaa jotenkin siltä, että meinaat kopioida tämän takaosan mitat johonkin omaan projektiin. Meinaatko kenties muuttaa sen ostamamme Mazdan takaosan rakennetta?
- Annas kun arvaan, tuo oli taas niitä joutomiesten huumoripläjäyksiä, joita pääsee ilmoille aivan liian tiuhaan.
- Ihan puhdasta uteliaisuutta minä vaan, korjasin Reiskan epäilyä.
- Ajattelin hyvää hyvyyttäni ottaa mitat ja katsoa, että löytyisikö minulta mistään niin paljon puolilahoa puuta, että saisin tekaistua tähän rytökasaan sopivan yhtenäisen takapenkin.
- Miksi puolilahoa?
- Terveestä puusta tulee liian hyvä, Reiska murahti.
- Oletko nyt ihan varma, että Andre antaa sinun nikkaroida tähän pari vuotta vanhaan autoon lahosta puusta yhtenäisen takapenkin?
- Aika kumma asenne, jos ei tällaisen ammattimiehen ilmainen apu kelpaa, Reiska ihmetteli.

Andre oli aivan hiljaa kuljettajan paikalla. Tiesin hänen kuuntelevan jutusteluamme, mutta Andre ei turhaan alkanut väittelemään kaikkien kanssa. Andrella oli aika ihailtava o´la laa asenne toisten väittämiä kohtaan. Närän kanssa Andre tosin väitteli aina välillä ihan piruillessaan.

- Missä muuten Närä on, kysyin varpaita lakkaavalta Mirkulta.
- Muistatko ne kaksi kaksosta sieltä Kaivarista? Siis ne joista toinen oli toisen näköinen ja se toinen taas sen toisen näköinen.
- Totta kai minä ne muistan, viettihän Närä niiden parikymppisten misujen kanssa viikonlopun.
- Ne tytöt soittivat ja Närä lähti niiden mökille jonnekin vähän etemmäksi, Mirkku kertoili.
- Aika setä se Närä, naurahdin heidän pienelle ikäerolleen.
- Joko siellä etupenkillä alkaa se tälläytyminen olla suoritettu? Reiska uteli Mirkulta.
- Ihan kohta, pari varvasta on vielä vailla väriä.
- Taas olisi tarvittu ammattimiestä. Minä kun olisin telalla kerran pyyhkäissyt, niin siinä olisi saanut samalla värin niin molempien jalkojen varpaat, kuin niiden välissä oleva tavarakin, Reiska hörähti pikku konjakeissa.
- Andre hei, minne me olemme oikeastaan menossa? Kysyin matkakohdetta.
- Tampereelle Härmälän leirintäalueelle, Andre tuumasi ja nosti baskerinsa pois silmiltä.
- Onko siellä rannassa meri? Mirkku kysäisi.
- Meri? Andre hämmästeli.
- Niin, ku Reiska sanoi, että rannoilla on sellaisia munasillaan hetkuttelijoita, Mirkku selitti tarkemmin.
- Siellä on järvi, siis sellainen meren poikanen, Andre jatkoi rauhallisesti.
- Toivottavasti ne hetkuttelijat eivät ole poikasia, Mirkku huokaisi ja laittoi viimein meikit meikkipussiin.

Andre tarkasti vielä, että jokainen oli todella lähdössä mukaan ja vielä omasta tahdostaan. Ellen olisi ollut näin utelias luonteeltani, olisin kiittänyt tästä yhteisestä autossa istumisesta ja palannut kotiin. Uteliaisuuteni tätä patongin mureaa tapahtumaa kohtaan oli kuitenkin sitä luokkaa, etten halunnut jättää tulevaa kokemusta väliin enää tässä vaiheessa.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi