Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

03.09.2004

Oi kallis kotimaa (Bulgaria osa 6)


Meillä oli käsillä viimeisen matkapäivän aamu. Kaksi edellistä päivää olivat sujuneet aivan alkumatkan tyyliin. Toyotojen risteyksissä kyttääminen oli onneksi ohi. Närä oli kunnostautunut lähinnä valkoisten t-paitojen tekstailuun ja Petri-kissan opettamiseen. Lisäksi Närä oli kirjoitellut alustavasti sitä kerholehteen tulevaa Carina-raporttia. Tämän autoraportin lisäksi Närä aikoi kirjoittaa vielä koko matkaa koskevan jutun. Heidän Toyota-kerho palkitsi juttujen kirjoittajat aina ilmaisella kahvikupilla Esson baarissa.

Närä oli hankkinut myös lisää Toyota-lippalakkeja. Soitettuaan muutaman puhelun Suomeen, oli Närä rynnännyt lippalappikauppiaan luokse ja ostanut koko sen Toyota-lippalakkivaraston tyhjäksi. Lippalakkien hinta-laatusuhde oli osoittautunut niin hyväksi, että Närä päätti tehdä vähän bisnestä Suomessa. Olin hieman katkera tästä väläyksestä, koska jouduin ottamaan Närän likaiset kalsarit ja sukat omaan matkalaukkuuni. Närän oman laukun saimme kiinni vasta pitkällisen taistelun jälkeen. Jouduimme sitomaan sen ympärille kaksi matkalaukkuvyötä. Mielenkiintoista nähdä, että miten tulli suhtautuu näihin omaan käyttöön tuotuihin lippalakkeihin, jos Närä sattuisi joutumaan tarkastukseen. Tosin eipä tulli taida juurikaan aukoa tavallisen pakettimatkailijan laukkuja.

- Laitetaanko Petri tuonne minun matkalaukkuun? Tiedustelin Närältä.
- Petriä ei laiteta ruumaan, se voi vaikka vilustua siellä, Närä ilmoitti.
- Tämä selvä. Mennään nyt sinne aamiaiselle, että keritään käymään vielä viimeisillä ostoksilla, hoputin Närää.
- Odota, Petri kävelee jotenkin oudosti, Närä toppuutteli minua.
- Vaihda patterit mokomakin kitupiikki, murahdin Närälle ja aloin laittaa kenkiä jalkaan.

Painelimme tutuksi tulleelle aamiaiselle ja tyttö otti meidän aamiaiskortit pois. Ne olivatkin jo täynnä merkintöjä. Ruoka maistui kuten aikaisempinakin aamuina. Olin alkanut jopa tottua tähän valmiiseen aamiaispöytään. Kotona en laittanut koskaan aamiaiseksi muuta kuin kahvia. Ainoastaan silloin, kun olin lähdössä heti aamusta jonnekin reissuun, laitoin itselle voileipiä kahvin lisäksi.

Selviydyttyämme aamiaisesta, kävimme huoneessa ja suunnistimme viimeisille ostoksille. Kävin ostamassa basaarialueelta itselle kaksi pussillista chiliä. Toinen oli ihan jauhetta ja toinen sellaista rouhetta. Lisäksi ostin eräässä ravintolassa testaamaani tabascon tapaista pöytämaustetta. Aikamme kojuja kierreltyä tulimme kojulle jossa oli myytävänä autoaiheisia sytyttimiä.

- Ihan täyttä paskaa taas, Närä murahti penkoessaan sytkäreitä.
- Miten niin? Äimistelin.
- Ei vieläkään Toyotan merkkisytkäriä.
- Niin, mielestäni jokaisessa Toyotassa pitäisi olla merkkisytkäri sen takia, että sen voisi polttaa pois maisemaa rumentamasta.
- Asennevammainen, Närä tuhahti.

Olin jo aikaisemmin tutkinut noita autosytkäriä, mutta ne olivat olleet paljon kalliimpia. Nyt oli hinta kohdallaan ja ostin Werneri Warrelle yhden avoautosytkärin tuliaisiksi. Se oli todella tyylikäs ilmestys, melkein kuin Rutinoff. Harmi vaan, ettei Rutinoffista oltu tietojeni mukaan ainakaan tehtaan toimesta koskaan tehty avomallia. Närä päätyi pitkällisen jahkailun jälkeen kahteen Mersu-sytyttimeen.

- Mitä helvettiä sinä noilla teet? Utelin Närältä.
- Seuraavan kerran kun joku Mersu-idiootti tulee urputtamaan jotain, niin lykkään tällaisen sytkärin kouraan ja käsken polttaa sen paskan merkkisytkärillä, Närä selitti.
- Höh, lainasit minun ideaa siitä Toyota-sytyttimestä, tuhahdin hänelle.
- Enkä lainannut, sinä puhuit Toyotasta ja minä keksin ihan itse tämän Mersu-jutun.
- Ota sitten vaan reilummin niitä, naurahdin Närälle.
- Selvä. Ai take ten, Närä sanoi myyjälle naama loistaen.

Ostosten jälkeen kävimme vielä ruokailemassa rannalla olevassa ravintolassa. Palatessamme ruokapaikasta kävin kysymässä DVD-kauppiaalta erästä piirrettyä leffaa. Olisin ostanut sen, mutta siinä ei ollut suomenkielistä tekstitystä. Vähän pettyneenä tuollaiseen puutteellisten tuotteiden markkinointiin palasimme hotellihuoneeseen. Olin ottanut hotellihuoneelle jatkoaikaa Närän vaatimuksesta. Toisaalta oli siinä ollut mukana omaa laiskuuttakin, en millään olisi jaksanut istuskella jossain hotellin aulassa bussia odotellen. Huoneessa pakkasimme laukut loppuun ja aloimme venttailla bussin saapumista.

Vähän ennen linja-auton saapumisaikaa raahasimme laukut hissillä alakertaan ja maksoin meille kertyneen laskun. Maksamista olikin jonkin verran, sillä huoneen pitäminen neljä ylimääräistä tuntia maksoi aivan perkeleesti. Lisäksi piti maksaa tallelokeron vuokra, joka tosin oli aika edullinen. Bussi tulikin yllättäen jopa etuajassa ja pääsimme nousemaan kyytiin. Olimme sen bussin viimeinen pysähdys ennen lentoasemaa, joten pääsimme suoraan isommalle tielle. Katselin matkalla vielä tienvierellä olevia suola-altaita.

- Nyt minä ymmärrän, että miksi niitä Toyotoja oli siellä Burgasissa niin monta, mutta Sunny Beachilla nähtiin monen päivän bongaamisen tuloksena vain yksi.
- Niin minäkin, maaseudun ihmiset ovat kaupungin ihmisiä tyhmempiä, Närä tokaisi hetkeäkään miettimättä.
- Syy on noissa suola-altaissa.
- Mitä se napero yrittää sieltä tutin takaa sönkätä? Närä murahti.
- No katsos. Corollat ovat tunnetusti ohutpeltisiä autoja. Nuo suola-altaat ihan tienvieressä ovat todella pahoja loukkuja niille. Olen aivan varma, että suola-altaiden ympärillä oleva vahvasti suolapitoinen ilma ruostuttaa niiden pellit niin nopeasti, ettei kukaan sen takia aja niillä ainakaan Burgasista pohjoiseen.
- No jo on vaippaikäisellä taas teoria, Närä puuskahti.
- Keksi parempi.
- Ei se sinun Rutinoffikaan sen paremmin tuon suola-altaan ohittamisesta selviä. Ihan varmasti senkin pellit katoavat noita altaita ohittaessa.
- Tuskinpa vain.
- Perustele! Närä kivahti.
- Katsos, kun Rutinoff tehdään paikallisiin olosuhteisiin sopivista paikallisista raaka-aineista ja Toyotat tuodaan Turkkilaisiin olosuhteisiin sopivasta Turkista.
- Mitäs vikaa Turkissa sitten on?
- No ensinnäkin Toyotan tehdas, hörähdin.
- Loppuukos se läpän heitto vai käveletkö lentokentältä kotiin? Närä tivasi huulet mutrussa.

Lopetimme tämän henkevän autoilukeskustelun tällä kertaa tähän. Minulla ei ollut aikomustakaan kävellä tai ajaa kalliilla taksilla kotiin. Oi kallis kotimaa ja sen taksihinnat eivät paljon houkutelleet käyttämään niitä palveluita. Istuimme loppumatkan hiljaa ja maisemia katsellen. Lentoaseman pihalla nousimme ulos bussista ja suunnistimme lähtöselvitykseen. Saimme seisoa siinä jumalattoman kauan. Viimein saimme laukut pois käsistämme ja kävelimme passintarkastuksen kautta turvatarkastukseen. Tällä kertaa Närä tyhjensi taskunsa Toyotan avaimista. Hänellä ei riittänyt kantti alkaa väitellä paikallisten turvatarkastusvirkailijoiden kanssa.

Selvittyämme pakollisista kuvioista, menimme kahvilaan nauttimaan virvokkeita. Närä tyytyi veteen, minun nautiskellessa viimeistä konjakkia. En viitsinyt pilata viimeistä matkapäivää olemalla täysin ilman näitä jaloja luonnontuotteita. Olimme seisseet niin pitkään siinä lähtöselvitysjonossa, ettei meille jäänyt kovin paljon aikaa kahvilassa istuskeluun. Kuultuamme oman lennon kuulutuksen, siirryimme lähtöportille ja ulkona odottavaan linja-autoon. Menimme linja-autolla lentokoneen luo ja kipusimme kyytiin. Vastalauseestani huolimatta Närä otti jälleen ikkunapaikan. Sain kuulla taas tutun virren siitä, että miten maanmainio Toyota-automerkki oli mahdollistanut minunkin kaltaiselle epäautolla autoilevalle tällaisen ennennäkemättömän matkakokemuksen. En viitsinyt alkaa enää huomautella siitä, että kuka maksoi kaikki matkan ruoat ja juomat sekä paikanpäällä matkustamiset.

Lentokone teki historiaa ja lähti matkaan jopa pikkaisen ennen aikataulussa olevaa aikaa. Lähdimme rullaamaan kiitorataa aivan normaalisti ja vauhti kiihtyi aika kovaksi, kun koneessa tuntui tärähdys ja melko pian sen jälkeen kone alkoi jarruttaa todella voimakkaasti. Vilkaisin siipiin ja totesin kaikkien mahdollisten laippojen olevan pystyssä. Hetken kävi mielessä, että kohta mennään johonkin kiitoradan päässä olevaan metsikköön oikein rymisten. Onneksi näin ei käynyt, vaan kone sai jarrutettua tarpeeksi ja se rullasi viereiselle korjauksen alla olevalle kiitoradalle. Pian meille kuulutettiin, että koneen vasempaan suihkuturbiiniin oli lentänyt lintu ja kone tarkastettaisiin. Puolen tunnin odottamisen jälkeen meille ilmoitettiin, että turbiinista ei löytynyt mitään vaurioita ja pääsisimme jatkamaan matkaa noin puolen tunnin päästä. Näin tapahtui ja pääsimme yrittämään uutta nousua. Uusintalähdössä koneen suihkumoottoreita käytettiin normaalia kovempaa, ennen kuin kone lähti rullaamaan kiitorataa pitkin. Pääsimme ilmaan ja lentomatka sujui ilman mitään ongelmia. Ainoastaan pieni käry tuli alkumatkasta koneeseen. Se johtui kuulutuksen mukaan linnun höyhenistä, joita oli joutunut jonnekin ilmastointisysteemiin.

Kone laskeutui noin tunnin myöhässä Helsinki-Vantaa lentokentälle ja huokaisin helpotuksesta. Olin selvinnyt hengissä ja vielä suhteellisen täysjärkisenä Närän kanssa viettämästäni viikosta. Närä oli ollut aika hiljaa koko lentomatkan, taisi sen pienoinen lentopelko pitää vauhtivaarin vakavana. Saatuamme matkalaukut hihnalta, Närä alkoi selittää.

- Jos tulli kysyy jotain näistä lippalakeista, niin puolet on sinun.
- Täh?
- Muuten ne voi luulla, että olen tuonut näitä myyntitarkoituksessa ja joudun maksamaan vaikka mitä maksuja.
- Yhdellä ehdolla.
- No?
- Maksat sen Corollan parkkimaksun omasta pussista, esitin vaatimukseni.
- Ei voi olla totta? Meinaatko tosiaan kiusata vanhaa eläkeläistä tuollaisilla maksuilla? Kyllä teillä nykyajan nuorisolla ei ole sitten mitään tapoja tai vanhemman ihmisen kunnioitusta, Närä puhisi kiukkuisena.
- Pidä perkele lippalakkisi, kirosin ja lähdin vetämään omaa laukkua kohti tullia.
- Hei hei, se oli vaan ihan sellainen kevyt huuli. Totta kai minä maksan sen, jos se lakkijuttu on sovittu, Närä huuteli hätääntyneenä perääni.
- Sovittu on, vastasin hänelle.

Kiskoimme laukut tullin läpi ilman mitään ongelmia. Menimme suoraan lentoparkin pysäkille. Olin aivan varma, että joku oli jo tilannut sen linja-auton meitä noutamaan. En jaksanut alkaa enää metsästää mitään info-pistettä. Pysäkillä alkoi olla jo tungosta. Nähtävästi matkalla oli ollut muitakin jotka eivät raskineet tulla taksilla kotoa asti. Närä vaikutti huomattavan helpottuneelta seistessämme linja-autopysäkillä. Kaivattu auto tuli muutaman minuutin odottamisen jälkeen ja survouduimme sisään.

Närä jätti tapansa mukaan laukkunsa minun huolehdittavaksi ja survoin niitä pienen vitutuksen vallitessa muiden laukkujen päälle ja sekaan. Joku mamma alkoi mutista viereisellä penkillä matkalaukkujen käsittelystä.

- Mikä ahdistaa? Kivahdin mokomallekin nipottajalle.
- Nuo alimmat matkalaukut litistyvät, mamma valitti.
- Noi voi voi, ota sitten laukkusi syliin, sanoin ja lemppasin yhden alla olevista laukuista mamman ja sen ystävättären syliin.
- Ei tämä ole meidän, mamma alkoi valittaa välittömästi.
- Pidä hyvänäsi, totesin ja ladoin meidän laukut muiden päälle.

Mamma jäi ystävättärensä kanssa pitelemään matkalaukkua. Minua ei paljon jaksanut enää kiinnostaa parin vanhan harakan kitinät jonkun vieraan matkalaukun litistymisestä. Jos nämä mammat olisivat katsoneet joskus matkalaukkujen kuljetusvaunuihin ja niiden käsittelyyn lentoasemilla, niin olisivat olleet hiljaa. Ähinästä ja puhinasta päätellen nämä mammat olisivat saattaneet olla asiasta jo toista mieltä, mutta minua se ei enää jaksanut kiinnostaa. Seisoin koko matkan lentoparkkiin. Perillä pääsin heittelemään ensimmäisten joukossa meidän laukut ulos linja-autosta. Koska olin saanut Närän maksamaan pysäköinnin, ilmoitin hakevani ajan säästämisen takia Corollan parkista. Närä jupisi ensin vastaan, mutta väsymyksen painaessa päälle suostui kuitenkin asiaan. Kävelin Närä kertomaan paikkaan ja istahdin hänen Corollaan. Corollan vierellä olevat Mersut olivat jo poistuneet. Tämä piti Närän mukaan varmistaa ehdottomasti. Ajoin Corollan aivan lentoparkin portaiden eteen ja Närä alkoi syynätä autoaan.

- Ruostereikiäkö etsit? Piruilin hänelle.
- Lommoja.
- Turhaan haet, näiden kyljethän on jo tehtaalta lähtien kuin pottupelto, hihittelin.
- Hyvä vitsi, kyllä naurattaa, hah hah, Närä totesi kuivasti.
- Ai niin, satuitkos näkemään Kalea enää sen Sozopolin reissun jälkeen? Tiedustelin Närältä.
- Joo, se soitti yksi aamu sinun vielä nukkuessa. Käski viemään äiteelleen terveisiä. Oli löytänyt omaan porkkananväriseen Ladaansa jotain uusia alkuperäisosia.
- Eli ei mitään mainittavia uutisia siltä suunnalta.
- Joo ei. Ei puhunut Toyotoista mitään.

Laitoimme matkalaukut Corollaan ja lähdimme ajamaan kohti kotia. Närä antoi Corollalle happea aika reippaasti Tuusulantielle päästyämme. Kurkin varovasti mittaristoon päin ja totesin meidän menevän sataakuuttakymmentä.

- Oletko ihan varma, että onnistumme laskeutumaan oikealle parkkipaikalla tällä nopeudella?
- Tottahan toki. Tämä on vasta sellainen Corollan lämmittelynopeus. Odotahan kun polkaisen tuossa parin kilometrin päässä kaksi markkaa lasiin, Närä innostui kehumaan.
- Vanhanaikaista, naurahdin.
- Miten niin.
- Minä laitan heti kaksi euroa lasiin, sanoin ja painoin kahden euron kolikon Corollan tuulilasiin.
- Pentu perkele! Närä murahti ja nauroi perään.

Matka jatkui sellaista reilua puolentoistasadan vauhtia. Tiukemmissa mutkissa ja risteyksissä Närä sentään vähän hiljensi. Vanhan tavan mukaan rengas paloi joka liikennevaloista lähdössä.

- Ei oo vittu mikään kupla tai Ooppeli, vaan kaiken kansan parhaaksi toteama Toyota, Närä meuhkasi Kulosaaren sillalla ohittaessaan yhtä Passat-taksia.
- Ei Tapani Kansa aja Corollalla, väitin vastaan.
- Suomen kansa, perkeleen pahvipää, Närä ärähti.
- Kato Corolla, karjaisin ja viittoilin vastaantulevaan Corollaan.
- Missä? Mitä? Oliko se sedan? Närä jäi ihmettelemään vastaan tullutta Corollaa.
- Meni jo, kuten sinun nuoruus ja järki.
- Pyh!

Ylitimme loppumatkasta varmaan kaikki sillä osuudella tehdyt nopeusennätykset. Närä halusi nähtävästi näyttää, että mistä se voima tulee ja mikä automerkki se liikkuu. Minä pitelin kauhukahvasta kiinni ja toivoin mielessäni, että laukussa olevan Bulgarialaisen brandypullon korkki pitää kovemmassakin kyydissä. Viimein olimme kotipihalla ja Närä sammutti autonsa omaan ruutuun.

- Mahtava reissu! Närä hihkaisi.
- Oli tosi kiva käydä katsomassa jotain uutta kulttuuria, sanoin oman mielipiteeni.
- Tarkoitin tätä paluumatkaa lentokentältä, Närä korjasi.
- Kivat sulle, naurahdin ja nousin kaivamaan matkatavarat takaluukusta.

Raahasin omat laukut kotiin ja kaaduin suoraan olohuoneen sohvalle. Mitä hittoa sitä sänkyyn asti, kun on kerran sohvakin, ajattelin sulkiessani silmät.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi