Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

20.08.2004

Rutinoffin alkulähteillä (Bulgaria osa 4)


- Miu miu miu miu, surrrrurrur. Miu miu miu miu, surrrrurrur.
- Mitä pirua? Ärähdin korvanjuuressa kuuluvalle epämääräiselle miukumiselle.
- Se oli Petri. Petri herätti sinut naukumisellaan, Närä selitti tohkeissaan ja piti kissaa sylissään varmuuden vuoksi.
- Kaada sen paristokoteloon maitoa, jookos? Ehdottelin puoliunessa.
- Ehei, nyt ylös ja sille päiväretkelle, Närä kailotti onnellisen näköisenä.

Nousin pönttö sekaisin ylös sängystä ja ihmettelin Närän hyvää tuulta. Nähtävästi Petri oli toiminut Närän terapeuttina aamun aikaisina tunteina. Olihan joissain vanhainkodeissakin kissoja piristämässä vanhuksia. Tempaisin aamupaukun ja suunnistin suihkuun. Meillä oli ollut kello soimassa vähän myöhemmin, mutta Närä ei jaksanut taaskaan odotella siihen asti. Suihkun jälkeen oli vuorossa jo tutuksi tullut aamiainen jogurtteineen ja muine herkkuine.

Aamiaisen jälkeen kerkesin oikaista itseni vielä hetkeksi vuoteelle. En ollut oikein tottunut näin aikaisiin heräämisiin ja liikkeelle lähtemisiin. Närä puolestaan heräsi aina todella aikaisin, varmaan jotain karjakkogeenejä suvussa. Lähdimme hotellista hyvissä ajoin ja olimme kymmenisen minuuttia etuajassa linja-autopysäkillä. Tasan sovittuun aikaan pysäkille kurvasi meidän matkatoimiston kyltillä varustettu linja-auto. Autosta laskeutui tuttu opas ja annoin hänelle retkilipun. Löysimme auton takaosasta paikat ja matka saattoi jatkua. Hotellikierroksen jälkeen matka suuntautui tuttuun suuntaan. Eräässä autonpesupaikassa oli poliisiauto pestävänä.

- Närä kato, se taksikuski oli oikeassa. Täällä on myös Vectroja pilliautoina.
- Säälittävää. Yhdellä meidän kerholaisista oli ennen Vectra ja se oli sen takia jopa hoidossa. Lääkäri oli suositellut sille autonvaihtoa vaikka johonkin japanilaiseen. Oli kuulemma siinä ja siinä, ettei joutunut loppuelämäksi suljetulle niiden Opeleiden ongelmien takia, Närä alkoi selittää.
- Petriltäkö tuon kuulit? Kysäisin piruuttani.
- Ei Petri ole vielä meidän kerhon jäsen ja sitä paitsi sillä ei ole ajokorttia, höhlä, Närä kivahti.

Muut bussimatkustajat loivat jotenkin huvittuneita katseita suuntaamme. Luulin sen johtuvan meidän jutustelusta, mutta sitten vilkaisin Närää tarkemmin. Hänen otsassaan luki isoilla kirjaimilla ATOYOT.

- Mr Atoyot, nice to meet you, sanoin Närälle.
- Kuka? Närä ihmetteli.
- Sun otsassa lukee Toyota väärinpäin. Taisit pitää sitä käsivarttasi otsaa vasten yöllä.
- Taidat olla vaan kateellinen? Närä penäsi.
- No ei tuosta nyt voi oikein kateellinenkaan olla. Minua ainakin vituttaisi tuollainen teksti otsassa.
- Minäpä olen ylpeä siitä, onhan se minun itseni siihen painama, Närä selitti tyytyväisenä.
- Kiva ilma tuolla ulkona, sanoin ja katselin ulos ikkunasta muiden matkustajien hihitellessä Närän kommenteille.

Saavuimme Burgasiin ja siellä näkyi jo liikennettäkin huomattavasti enemmän. Katselin ulos ja totesin eri huoltoasemaketjuja olevan todella paljon. Lieneekö kaikilla ollut enempää, kuin se yksi asema? Myös autoliikkeitä alkoi näkyä tienvarrella. Bongasin ainakin Peugeotin, Audin, Volkswagenin ja Fordin myymälät. Ei näyttäneet japanilaiset merkit juhlivan isommassakaan kaupungissa. Bensan hinta näytti olevan noin 0,75 euron luokkaa litralta.

- Japanii, Jaappanii, jihuu, on täällä sittenkin elämää, Närä alkoi huutaa aivan yllättäen ja sai jälleen koko bussin huomion itseensä.
- Onko vaarilla päässä vikaa? Meidän takana istuva pikkupoika kysyi silmät kirkkaina ja sai kaikki repeämään nauruun.
- Kuulehan poika. Näetkö tuolla Hondan merkin? Se tarkoittaa, että tällä maalla on vielä toivoa paremmasta huomisesta, Närä selitti pikkupojalle.
- Isi isi, me eletään vielä huomiseen. Tuo vaari sanoi niin, poika selitti vieressä istuvalle isälleen.
- Se oli Hondan huolto. Miten siitä voi Toyota-kuski iloita noin kovasti? Utelin Närältä.
- Ihan hyvin. Jos täällä huolletaan Hondaa, on täällä aivan varmasti myös Toyotoja, Närä perusteli tällä kertaa yllättävän järkevästi.

Matka jatkui Burgasista eteenpäin ja autoliikkeet jäivät taakse. Närän vaatima ylimääräinen teollisuusaluekierros ei oikein tuntunut sytyttävän meidän matkaopasta. Jatkoimme kovin kuoppaista tietä etelän suuntaan ja kohti Ropotamo jokea. Ohitimme vielä Sozopolin kaupungin, ennen kuin olimme joenvarressa. Koska paikalla oli meitä ennen tulleita linja-autoja, jouduimme odottelemaan tunnin verran risteilyvuoroamme. Itse risteily tapahtui kahdella veneellä. Joki oli kohtalaisen kapea ja keskellä jotain suojelualuetta. Näimme muutamia kilpikonnia ja yhden petolinnun, metsässä olevien puiden lisäksi. Palasimme risteilyn jälkeen linja-autolle ja huristelimme takaisin Sozopolin kylään. Vähän ennen sataman linja-autoparkkia Närä rääkäisi oikein kunnolla.

- Corolla, voi perseen suti, täällä on Corolla!
- Isi, mikä suti tuolla vaarilla on pyllyssä? Kimitti jälleen se sama pikkupoika.
- Hys, älä puutu sen juttuihin. Vaarilla on asiat vähän vinksin vonksin, pojan isä selitti.
- Onko se Peppi Pitkätossun vaari? Poika jatkoi.
- Ole nyt hiljaa, hänen isänsä sihahti.
- Se oli sedan, Närä huokaisi syvään.

Närä tuuppasi minut käytävälle ja ryntäsi ensimmäisenä odottamaan linja-auton takaoven avautumista. Samalla, kun ovi avautui, oli Närä menossa. Jäimme katselemaan hämmästyneenä hänen peräänsä. Opas kuului huutelevan Närän perään, mutta ei hän enää mitään kuullut. Laskeuduin alas linja-autosta ja pistin merkille isot tykeillä varustetut sotalaivat sataman toisella puolella. Kävellen sinne ei ollut pääsyä ainakaan linja-auton luota, joten lähempi tarkastelu jäi väliin. Opas kertoi meille ruokapaikasta, joka sijaitsi pienen kävelymatkan päässä. Jäin viimeisten joukkoon odottelemaan Närän palaamista. Kohta hän tulikin paikalle hurjasti puuskuttaen.

- Se oli samaa mallia mitä minun Corolla, Närä puuskutti onnellisena.
- Pyysitkö omistajalta nimikirjoituksen?
- Ei se ollut paikalla ja kamerakin oli sinulla.
- Miltäs nyt tuntuu?
- Aivan mahtavalta. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, kun alamme Euroopan Toyota-kerhojen kanssa käännyttämään pulkaareja oikeaan automerkkiin, Närä hehkutti.
- Syödäänkö ensin? Kysyin ja viittoilin loittonevaan ryhmäämme.

Pinkaisimme juoksuun jotta saisimme muut kiinni. Saimme heidät vielä helposti kiinni oppaan rauhallisen etenemistahdin takia. Menimme ruokailemaan johonkin paikalliseen ja erittäin idylliseen ravintolaan. Närän syömisestä ei vaan meinannut tulla yhtään mitään, niin kovasti hän selitti siitä näkemästään Corollasta. Jouduin jopa lainaamaan kesken ruokailun kännykkääni hänelle. Närä soitti kolmelle eri Toyota-kerhon jäsenelle ja kertoi täällä olevan hyvin kehityskelpoinen Toyota-kanta. Minä puolestani kuuntelin ihmeissäni kovaa pauketta. Ihan kuin aina välillä joku ampuisi isolla tykillä. Söimme ensimmäisten joukossa, koska Närä halusi palata ihailemaan sitä Corollaa. Palasimme samaa reittiä takaisin satamaan. Närä meni etsimään Corollaa ja minä jäin istuskelemaan linja-auton luo. Huomasin siinä lähettyvillä tutunnäköisiä muotoja eräässä autossa ja menin lähemmäksi. Olin nähnyt aivan oikein, siinä oli vanha 80-luvun Carina ja vieläpä lähes ruosteettomalla maalipinnalla. Syynäsin sen aikani kuluksi tarkkaan ja löysin vain yhden pienen ruostepilkun koko autosta.

- Sä löysit toisen Toyotan, kuului innostunut huuto takaani.
- Kyllä kait nyt tällaiset ruostepesät pistävät silmään kauempaakin, tuhahdin hänelle.
- Toyotat eivät ruostu, Närä kivahti ja alkoi tutkia Carinaa tarkemmin.
- Ei vai? Tämäkin on jo ihan laho, sanoin ja osoitin Carinan takaluukun reunassa olevaa pientä ruostekukkaa.
- On se perhana ruostetta, Närä jäi ihmettelemään.

Minä puolestani olin kiinnittänyt huomioni kadun päässä tapahtuvaan toimintaan. Jotenkin minusta näytti siltä, että siellä lastattiin jonkun kuorma-auton lavalle Rutinoffia. Lähdin kävelemään hitaasti kohti tätä uskomatonta näkyä. Kuorma-auton vierelle oli kerääntynyt parikymmentä innokkaasti keskustelevaa miestä. Heillä kaikilla oli päällään jotkut oranssit liivit. Ajattelin heidän ensin olevan jotain tietyöntekijöitä, mutta lähemmäksi päästyäni se ajatus mureni. Heidän liiveissään oli Ladan logo ja sen alla jotain ihmeellistä tekstiä. Karmea ajatus hiipi mieleeni. Oliko Rutinoffin valmistus sittenkin menty myymään Ladalle? Jäin seisoskelemaan tämän pulisevan Ladailijaryhmän taakse. Otin kameran esille ja valmistauduin ottamaan kuvaa, kun minun takaa sanottiin selvällä suomen kielellä.

- Laita se kamera pois, täällä on kuvauskielto.
- Kale perkele! Mitä hittoa sinä täällä hillut?
- Mitä? Eikö Närä kertonut, että meillä on täällä oranssien Ladojen kokoontumisajo ja tämän päivän matkakohteena on Bulgarian viimeinen toiminnassa oleva Rutinoff-paja.
- Voi perse sitä Toyota-pelleä, aloin kiroilla Närän omaan napaan tuijottamista.
- Emme tietenkään pääse pajalle sisälle, mutta saimme luvan tulla seuraamaan yhden Rutinoffin luovutusta ja lastaamista auton lavalle, Kale kertoili.
- Mahtavaa, joku siis todella osti uuden Rutinoffin, henkäisin.
- Voisihan sitä niinkin sanoa, Kale naurahti ja otti huikkaa mineraalivesipullosta.
- Kuinka niin?
- Jos kuulit tuossa aikaisemmin sellaista pauketta kuin olisi tykillä ammuttu, niin siinä vihje Rutinoffin ostajasta.
- Vautsi. Meneekö niitä jopa sotilaskäyttöön?
- Menee, niitä käytetään uusien ammusten testauksessa maalitauluina. Oikeat autot tulevat kuulemma liian kalliiksi siinä käytössä, Kale kertoili aivan pokkana ja ilman hymyn häivää.
- Vai niin? Naura nyt sitten edes vähän vahingoniloisena, tuhahdin Kalelle pettyneenä.
- Ei paljon naurata, Kale murahti.
- Noh?
- Rutinoffien vuosituotanto on tippunut kahteentoista autoon ja nyt ne ovat alkaneet haalimaan myös vanhoja Ladoja maalitauluiksi. Tulimme jättämään tänne vetoomuksen, että Ladat jätettäisiin rauhaan ja maalitauluiksi käytettäisiin vaikka Mosseja. Mossen tehdas on mennyt konkurssiin joten siinä olisi Ladaa järkevämpi automerkki maalitauluksi.
- Eikö niitä pitäisi ennemminkin suojella, kun kerran tehdas on lopettanut toiminnan?
- Älä nyt hulluja puhu, Lada on Venäjän ykkösauto ja muut merkit voi aivan rauhassa vaikka tulittaa paskaksi, Kale tuhahti.

Ihmettelin vielä Kalen täällä mukanaoloa. Kale kertoi olleensa aikoinaan kova Leningradin kävijä ja kerran hän oli vahingossa kussut erään miliisin lahkeille. Siitä oli tullut kuulemma kolmen vuoden pakollinen venäjän kielen kurssi. Tänä aikana hän oli tutustunut siellä olleisiin bulgarialaisiin ja alkanut myöhemmässä vaiheessa reissata täällä äiteensä rahoilla.

- Et sitten majaile näiden paikallisten tuttujen luona? Ihmettelin Kalen asumista.
- Jos meinaan lomailla kännäämisestä, niin silloin on pakko olla yksin hotellissa.
- Tämä selvä.

En nyt oikein vieläkään saattanut uskoa, että meidän kotipuolen pahin tenukeppi on Bulgariassa vaatimassa Ladoja suojeltaviksi. Pakko kait se vaan oli uskoa, kun mies seisoi vierellä Lada-ryhmän liivi päällä. Seurasimme Rutinoffin lastaamisen loppuun. Rutinoffin ollessa kuorma-auton lavalla, se peiteltiin vielä huolellisesti ja matka saattoi alkaa. Katselin haikein mielin mutkan taakse katoavan kuorma-auton perään. En voinut ymmärtää ollenkaan sitä, että tuollaisia käsityönä valmistettavia autoja ammuttaisiin ammusten tuotekehityksen takia paskaksi.

- Älä huoli, kyllä sinun Rutinoffin tarpeen tämä viimeinen paja pystyy ihan hyvin tyydyttämään. Yksityiset asiakkaat ovat saamieni tietojen mukaan etusijalla. Niitä vain ei ole sinun lisäksi, kuin jossain Afrikassa ja Kiinassa, Kale lohdutteli.
- No nyt minä alan ymmärtää sitä, että miksi vanhaa Rutinoffia ei saa myydä edelleen, vaan se pitää palauttaa maahantuojalle ja sitä kautta tehtaalle.
- Pitää paikkansa, ne vaihdossa tulleet ammutaan myös paskaksi ja upotetaan merenpohjaan, Kale vahvisti epäilykseni.
- Ei se silti tee Rutinoffista mitenkään huonoa autoa, murahdin Kalelle ja lähdin kävelemään Närää kohti.

Närä oli vielä sen vanhan Carinan luona. Hän oli tehnyt paperilapulle muistiinpanoja Carinasta, jotta voisi tehdä seikkaperäisen raportin siitä heidän kerholehteen. Tällainen vanha Carina oli kuulemma jutun kohteena jopa Corollaa halutumpi. Lisäksi tämä kyseinen auto oli vielä sellainen malli jota ei ollut tuotu koskaan Suomeen. Otin siitä Närän pyynnöstä kaksikymmentä kuvaa eri kulmista. Auton alle en suostunut Närän vaatimuksesta huolimatta ryömimään, joten ne kuvat jäivät tällä kertaa ottamatta. Närä ei itse halunnut myöskään liata vaatteitaan.

- Et sitten maininnut mitään Kalen kertomasta Rutinoff-tehtaaseen tutustumisesta?
- Miksi olisin? Eihän Kalekaan halunnut kertoa siitä näkemästään Corollasta yhtään mitään. Olemme nyt tasoissa kertomatta jättämisen suhteen, Närä perusteli tekoaan.
- Miten se Kalen Corollasta kertomatta jättäminen liittyy taas Rutinoffiin?
- Kyllä liittyy, Toyota vastaan muu automaailma, Närä tokaisi.
- Niin minä vähän arvelinkin, naurahdin tälle jääräpäiselle Toyota-friikille.

Bussin luo alkoi kertyä porukkaa, joten palasimme myös omille paikoillemme. Ennen bussin lähtöä opas kävi oikein vasta vasten tarkastamassa, että Närä oli paikalla. Lähdimme taas ajaa kolistelemaan epätasaisia teitä. Nyt oli matkakohteena Burgasin kaupunki ja joku tylsältä kuulostava katedraali. Olin elätellyt toiveita päästä tutustumaan paikallisiin autoliikkeisiin, mutta oppaan mukaan ostosaikaa ei ollut ollenkaan. Närä suunnitteli koko matkan ajan kerholehden artikkelia ja minä yritin löytää vastaantulevista autoista tuttuja piirteitä. Valitettavasti yhtään Rutinoffia ei tullut vastaan. Burgasin laitapuolelle tullessa Närän riemu repesi kattoon.

- Onhan täällä Toyota-huolto! Voi että minä olen niin onnellinen tästä reissusta!
- Niin näyttää olevan, totesin itsekin saman asian.
- Täällä on jossain varmasti todella iso ja mahtava Toyotan autoliike, Närä hehkutti.
- Pahoin pelkään, naurahdin.
- Jospa se Toyota on täällä niin kallis auto, ettei tavallisella kansalla ole sitä varaa ostaa, Närä alkoi pähkäillä asiaa tarkemmin.
- Tai kansalaiset ovat laatutietoisia, heitin väliin oman kommentin.
- FX, FX, katso tuolla on yksi vanha FX-Corolla, Närä alkoi ulvoa uudemman kerran ja osoitteli ulos ikkunasta.

Seurasin huvittuneena Närän riehumista ja ilonkiljahduksia hänen kirjatessaan paperilapulle kaikki näkemänsä Toyotat. Niitä tuntui täällä isommassa kaupungissa olevan yllättävän paljon. Näimme Corolla Verson, Yariksen ja Yaris verson. Myös aivan Närän Corollan kopio oli eräissä liikennevaloissa odottamassa kääntymisvuoroa. Viimein bussi pysähtyi sen katedraalin eteen ja Närä oli taas ensimmäisenä menossa ulos.

- Älä kovin kauas mene, huutelin juoksuun pinkaisseen Närän perään.
- Nähdään kohta, Närä huusi mennessään.
- Onko sillä vaarilla kakkahätä? Tuli takanamme istunut pikkupoika utelemaan minulta.
- Taisi olla, naurahdin pojan vilpittömälle kysymykselle.
- Niin minä arvelinkin. Ei vanhat ihmiset muuten juokse nuin lujaa, poika selitti vakavalla naamalla.
- Ei niin, myöntelin vaan.

Menin muiden perässä sinne katedraaliin ja totesin sen olevan ihan niin tylsä paikka, mitä olin kuvitellutkin. Jostain syystä nämä uskonnolliset asiat eivät olleet kovin lähellä sydäntäni. Joku paikallinen autoliike tai autovaraosaliike olisi ollut huomattavan paljon kiinnostavampi kohde. Palasin takaisin ulos ja ihmettelin paikallisten taksien merkkikirjavuutta. Taksiksi tuntui kelpaavan ihan mikä tahansa neliovinen auto. Otin kuvan eräästä pienestä kinneristä, jossa oli taksikyltti katolla. Palailin sen jälkeen bussin luokse. Jäin ulos seisoskelemaan ja odottelemaan muun porukan ja Närän saapumista. Yllättäen Närä saapuikin paikalle seuraavana.

- Sinähän nopeat olit? Ihmettelin hänelle.
- En jaksanut juosta enää, puuh, Närä puuskutti.
- Montako Toyotaa bongasit?
- Niiden bussissa nähtyjen lisäksi kolme.

Porukan ollessa taas kasassa, bussi lähti kohti Sunny Beachia. Närä istui tyytyväisenä paikoillaan ja tavaili tekemiään merkintöjä. Yritin saada itse näköpiiriin jostain Rutinoff-myymälän tai huollon kylttiä, mutta ei sellaista missään näkynyt. Hetken ajamisen jälkeen Närä innostui taas.

- Taksi, taksi, täällä on minun Corolla taksina.
- On perhana, totesin hämmästyneenä.
- Mitä minä olen aina sanonut?
- No mitä? Ihmettelin.
- Että maailmassa pärjättäisiin ihan hyvin yhdelläkin automerkillä, nimittäin Toyotalla, Närä hekotteli.
- Niin no, pärjättiinhän sitä aikoinaan hevosillakin, muistutin Närää.
- Pyh, tuo on vanhanaikaista. Toyotat ovat nykypäivää, Närä vaahtosi.

Pääsimme onneksi viimein pois kaupungista ja Toyotat loppuivat kuin seinään. Minua tämä seikka hieman ihmetytti. Ovatkohan ne niin huonon auton maineessa täällä, ettei niillä uskalla lähteä pois kaupungista? Jätin nämä arvailut omaan tietooni, sillä en raaskinut pilata Närä unelmointia maailmanvalloittaja Toyotasta. Saimme istua vielä hyvän tosin linja-autossa, ennen kuin se oli taas samalla pysäkillä mistä olimme lähteneetkin. Nousimme pois autosta ja loput bussissa olleista alkoivat taputtaa. Närä piti sitä jotenkin kunnianosoituksena itseään kohtaan ja jäi kumartelemaan loittonevan linja-auton perään. Minä en ollut ihan yhtä varma, että ne taputtivat kunnianosoituksen vuoksi.

Nyt muistin sen kirotun viinipullon avaajan ja kävin ostamassa sellaisen yhdestä supermarketista. Ostin myös lisää viiniä ja pientä naposteltavaa. Tämän jälkeen menimme hotellille ja kaaduimme suoraan vuoteeseen. Kylläpä tuo pelkkä istuminen on välillä raskasta touhua. Illalla kävimme vielä pannukakuilla ja menimme hyvissä ajoissa nukkumaan.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi