Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

13.08.2004

Kivikasoja ja Rutinoff keskusteluja (Bulgaria osa 3)


Tänä aamuna Närä jätti minun herättämisen väliin ja heräsin ihan omia aikoja kahdeksan jälkeen. Olin vielä sängyssä, kun puhelin alkoi soida.

- Mitä mä teen? Närä panikoi puhelimen vierellä.
- Vastaa siihen.
- En osaa pulkaaria, Närä valitti.
- Vastaa vaikka hölömölö tai ihan mitä haluat.
- Ugga pugga um mum mum, Närä sävelsi luuriin vakavalla naamalla.

Närä kuunteli vähän aikaa ihmeissään toisessa päässä puhuvaa ja jatkoi.

- Joo. No ei varmaan tulla katsomaan mitään oranssien Ladojen paikallista kokoontumisajoa. Satutko muuten tietämään mitään Toyotoista? Ajetaanko niillä täällä?
- Mitä, että näit eilen yhden Corollan? Oliko minkä värinen ja millä koneella? Mikä vuosimalli? Oliko lisävarusteita? Oliko...

Jotenkin vaan kävi niin, että Närän puhelu katkesi kesken kiihkeimpien tiedusteluiden. Närä kopisteli luuria ja huuteli pettyneenä haloota minuutti tolkulla. Lopulta hän laski luurin paikoilleen.

- Varmaan Kale, jos puhe oli oransseista Ladoista, tuumasin peiton alta Närälle.
- Niin oli. Oli menossa jonnekin Ladojen kokoontumisajoon ja oli nähnyt eilen Corollan. Tyhmä tenukeppi, kun ei suostunut kertomaan enempää siitä Corollasta.

Närän mutistessa, minä tempaisin aamubrandyt ja suunnistin suihkuun. Aamutoimien jälkeen oli vuorossa aamiainen alakerrassa. Tällä kertaa Närä jätti jogurtit väliin. Minä sen sijaan päätin syödä sitä joka aamu. Aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään postitoimistoa kohti. Olimme eilen ostaneet postikortteja ja päätimme heittää ne heti postiin. Lähetin kortit muutamille tutuille. Närän korttipinkka oli aika vaikuttava. Hänen piti lähettää jokaiselle heidän Toyota-kerhon jäsenelle oma kortti. Palaillessamme postitoimistolta, ehdotin Närälle matkaa läheiseen Nessebarin kaupunkiin. Siellä olisi kuulemma jotain suojeltuja kivikasoja. Nappasin bussipysäkkiä kohti kävellessä kuvan 307 Peugeotista.

- Pyh, tuhlata nyt filmiä tuollaiseen paskaan, Närä oli heti kommentoimassa.
- Ei ole digikamerassa filmiä. Otin kuvan tuliaisiksi Wernerille. Hänen vaimollaanhan on 307.
- Onko tämä nyt suoraa vittuilua minua kohtaan? Närä tivasi.
- Ai että kuvaa Peugeottia? Kuvaisin itsekin mieluimmin kunnon autoja, kuten Rutinoffeja, mutta ne tuntuvat loistavan poissaolollaan.

Kävelimme hiljaisuuden vallitessa linja-autopysäkille ja samalla siihen tuli Nessebariin menevä linja-auto. Nousimme muiden perässä autoon ja menimme takaosassa oleville vapaille penkeille. Rahastaja tuli ajastaan kohdalle ja maksoin kokonaisen levan kahdesta aikuisesta. Kymmenen kilometrin matka oli ohitse aika nopeasti. Bussista noustessamme Närä syynäsi rannassa olevat autot ja huokaili tuskastuneen kuuloisena.

- Bemaria, Fordia, Opelia, Ladaa, Alfa Romeo, mutta ei yhtään autoa.
- Lintujako lasket, jos nuo ei kerran autoja ollut? Hekottelin hänen maansa myyneelle olemukselleen.
- Älä viisastele, tämä on muutenkin ihan tarpeeksi raskasta.
- Ostanko sinulle jäätelön? Se voisi auttaa tässä helteessä.
- Pyh!

En ostanut jäätelöä, vaan lähdimme kävelemään Nessebarin keskustaa kohti. Saarella vaikutti tosiaan olevan kaikenlaisia kivikasoja ja todella vanhoja rakennuksia. Tsekkailimme myös kauppojen tarjontaa, mutta hinnat vaikuttivat pikaisen otannan perusteella olevan jonkin verran basaarialueen hintoja korkeampia. Eipä siellä ollut mitään ostettavaakaan. Jäimme saaren keskiosassa olevan ison raunion luona olevaan kuppilaan ja tilasin meille oluet. Istuimme siellä pitkän aikaa ilmasta ja oluista nauttien.

Närä olisi halunnut palata oluiden jälkeen suoraan takaisin, mutta sain houkuteltua hänet vielä pienelle kävelylenkille saaren toiseen päähän. Aikamme tallailtuamme olimme jälleen Nessebarin sillanpielessä. Jäimme odottelemaan seuraavaa bussia.

- Kato, Lada-taksi, Närä hihkaisi ja osoitti paikalle vauhdikkaasti kurvannutta keltaista Ladaa.

Onneksi minulla oli kamera valmiina, joten kerkesin saamaan siitä kuvan. Ladoja oli loppujen lopuksi aika vähän taksina. Katselin viereistä taksijonoa, eikä siinä seissyt yhtään Ladaa. Sain siitä ajatuksen.

- Närä, ajetaanko taksilla?
- Avensiksellako?
- Ajattelin lähinnä tuota jonossa ensimmäisenä olevaa Audia.
- Olkoon, kunhan vaan ei ole Mersu, Närä myöntyi.

Kävelimme Audin luokse ja kysyin matkan hintaa. Kuljettaja viittaili taksamittaria, mutta vaadin saada tietää tarkan hinnan. Tinkaamisen jälkeen päädyimme kahteentoista levaan, mikä oli ainakin oppaan puheiden mukaan suurin piirtein järkevä hinta. Olimme astumassa autoon, kun meidät viittoiltiin jonossa taaempana olevan auton luo. Menimme hölmistyneenä sinne ja meille avattiin Opel Omegan ovet. Ennen autoon istumista varmistin vielä, että Audi-taksin kanssa sovittu hinta pitää. Istuin eteen ja Närä takapenkille.

- Eihän täällä mahdu edes istumaan, Närä kiukutteli takapenkillä.
- Taatusti paremmin, kuin Corollassa, heitin takaisin.
- Lisäksi tämä kolahtelee ja lattialla on hiekkaa, Närä jatkoi purnaamistaan.

Matkalla näimme jälleen saman poliisiauton, minkä olin nähnyt bussin ikkunasta. Se oli farmarimallinen Peugeot 306. Taksikuski kertoili poliisiautoina olevan Peugeotin lisäksi Opeleita. Minulla jäi jotenkin sellainen kuva, että kuskimme piti Närää jotenkin sairaana tämän huokailujen ja voivottelun vuoksi. Koska kuski jutteli ja vaikutti asialliselta tyypiltä, rohkaisin mieleni ja kysyin tärkeästä asiasta.

- Do you know Rutinoff car?
- No no, no Rutinoff, kuski selitti ja vilkuili ympärilleen hätääntyneen oloisena.
- Why no? Penäsin.
- Bad bad, very bad, kuski sihisi ja näytti sormella, että olisin hiljaa koko asiasta.
- Hi hii, paska Rutinoff, Närä innostui takapenkillä.

Loppumatka hotellille meni syvän hiljaisuuden vallitessa. Närä taisi laskea taas niitä olemattomia Toyotoja ja minä puolestani ihmettelin Rutinoffin nimen herättämää pahennusta. Lopulta taksi kaarsi hotellimme eteen ja maksoin kuljettajalle vaaditun summan levoja. Olin nousemassa autosta, kun kuljettaja alkoi taas puhua.

- Are you from Finland?
- Yes, totesin hölmistyneenä.
- Wait, hän tuumasi ja alkoi selata jotain kulahtanutta vihkoa.

Kuljettaja käänteli vihkonsa sivuja ja mutisi jotain paikallisella murteella. Vihdoin hän löysi hakemansa ja kirjoitti jotain vihkosta repäisemälleen paperilapulle. Lopuksi kuljettaja ojensi tuon paperilapun minulle.

- Call this number and eat this, hän sanoi ojentaessaan lapun minulle.

Nousin ulos autosta ja yritin vielä kiittää kuljettajaa, kun tämä tempaisi oven kiinni niin nopeasti, että meinasin jättää sormeni väliin. Renkaat vain vingahtivat ja Omega oli poissa. Närä seisoi hotellin ovella ja hymyili.

- Mikä sinulle tuli? Kysyin häneltä.
- Säälin Opeleita. Noin iso kone ja vain pieni vingahdus kuului renkaista, Närä hörähti.
- Aika mystinen tämä Rutinoff tapaus, sanoin Närälle ja lähdin kohti hotellihuonetta.

Huoneessa otin heti puhelimen käteeni ja näppäilin kuljettajan antaman numeron. Numero hälytti ja hälytti, mutta kukaan ei tuntunut vastaavan. Tein paukun brandya välillä ja valitsin uudelleen sen numeron. Viimein joku vastasi numerossa.

- Rutinoff international service. What country?
- Excuse me? Mumisin ihmeissäni luuriin.
- What coutry? Tivattiin tiukalla naisen äänellä uudemman kerran.
- Finland, sanoin luuriin.

Tämän jälkeen luurista alkoi kuulua perkeleenmoista pörinää ja rutinaa. Olin aivan varma, että linja oli katkennut, mutta päätin odottaa vielä varmuuden saamiseksi.

- Rutinoff Oy, toimitusjohtaja puhelimessa, vastasi tuttu miesääni toisessa päässä.
- Sinä! huudahdin luuriin.
- Kuka kysyy?
- Rutinoffin kuski täällä terve. Mitä helvettiä sinä vastaat Bulgarian paikalliseen Rutinoff numeroon? Tivasin häneltä.
- Sanoitko Bulgarian? Toimitusjohtaja nikotteli.
- Kyllä!
- Hyvä on, minä kerron kaiken, toimitusjohtaja huokaisi.

Mietin hiljaa mielessäni, että mitenköhän se kaiken kertominen liittyy tällä kertaa autooni. Toivoin ettei hän aloita sentään syntymästään asti, emme me niin hyvin toisiamme tunteneet. Linjan toisessa päässä rapisteltiin jotain papereita ja viimein toimitusjohtaja tuli ääneen.

- Mistä sait sen numeron johon soitit?
- Yksi taksikuski antoi sen. Kuinka niin?
- Hävitä se vaikka syömällä, äläkä soita siihen enää koskaan uudelleen.
- Mikä perkeleen salaseura tässä on takana? Aloin jo hiiltyä moiseen maksavan asiakkaan kohteluun.

Toimitusjohtaja huokaili hetken ja alkoi selittää. Rutinoffista oli kuulemma pitänyt tulla Bulgarian pelastaja taloudellisessa mielessä ja sen piti nostaa maa jopa yli rikkaimpien länsimaiden. Sille oli rakennettu valtavat tehtaat eri puolille maata ja palvelukseen värvätty todella paljon ihmisiä. Rutinoffin historia oli alkanut jo kolmekymmentäluvulla. Autoja tehtiin hirmuiset määrät ja niitä myytiinkin alussa kohtuullisesti. Jostain kumman syystä kokonaan käsityönä tehdyt autot eivät kestäneetkään, vaan hajosivat jopa muutamassa päivässä korjauskelvottomaan kuntoon. Jotkut silloiset maan päämiehet kirjasivat lakiin sellaisen kohdan, että Rutinoffin valmistusta ei pidä koskaan lopettaman. Sitä lakia noudatetaan maassa vielä tänäkin päivänä. Tämän takia kukaan ei halua edes kuulla koko automerkistä, saati keskustella siitä kenenkään turistin kanssa.

- Minä olen jopa nähnyt yhden Rutinoffin, sanoin innostuneena väliin.
- Tehtaan paikka ei ole minullakaan enää selvillä. Jos suoraan sanotaan, niin se ei edes kiinnosta. Huhujen mukaan siellä tehtaalla on vielä tuotantoa ja Rutinoffeja vietäisiin joihinkin Afrikan pimeimpiin maihin, toimitusjohtaja selitti.
- Miksi ne kääntävät puhelut toiseen maahan?
- Kuten jo sanoin, ne eivät halua olla missään tekemissä Rutinoffeista kiinnostuneiden turistien kanssa.
- Se heikko laatu on varmaan kateellisten panettelua. On minun Rutinoffit ainakin kestänyt ihan hyvin. Olisi kova sana päästä näkemään se tehdas.
- Onnea yritykselle. Jos jotenkin löydät sen tehtaan, niin tiedustelisitko mahdollisuutta Suomen maahantuontisopimuksen purkamiseen? Toimitusjohtaja pyysi.
- Hyvä vitsi, en kait nyt sentään oman rakkaan Rutinoffini maahantuontia menisi lopettamaan, naurahdin mokomallekin pyynnölle.
- Niin, kunhan vaan yritin taas, toimitusjohtaja huokaisi raskaasti.
- Kiitti tiedoista ja hei hei, toivotin hänelle lopuksi.

Nythän tällä lomalla alkoi olla jo tarkoitusta. Olin kuin ihmeen kaupalla tullut Rutinoffien luvattuun maahan. Täällä ei Corollatkaan jyllännyt, joten paikkahan vaikutti lähes paratiisilta. Ainoastaan paikallisten nuiva suhtautuminen Rutinoffiin vähän himmensi sitä paratiisitunnelmaa. Hävitin puhelun jälkeen sen lapun jolla puhelinnumero oli. Tallensin kuitenkin sitä ennen numeron puhelimeeni. Närä oli tällä välin heittäytynyt selälleen ja kuorsasi täyttä päätä. Käytin hänen nukkumisajan hyvin ja tutustuin seuraavan brandypullon sisältöön.

Viimein Närä heräsi ja lähdimme ruokailemaan. Menimme basaarialueella olevaan Djanny Bistroon, koska niin monet olivat sitä paikkaa matkailufoorumeilla kehuneet. Emme pettyneet ollenkaan, vaan ruoka oli hyvää ja todella halpaa. Närä huomasi muutamien lapsien leikkivän kissanpentujen kanssa.

- Minä haluun kissan, hän ilmoitti ihan pokkana.
- Ja minkähän takia, jos saan luvan kysyä? Utelin tätä päähänpistoa.
- Se olisi huomattavasti kehittävämpää seuraa, kuin tuollainen Toyotan räkyttäjä Rutinoffin omistaja.
- Ei täältä mitään elukoita saa Suomeen viedä, jarruttelin Närän intoa.
- Miksei?
- Niillä on täällä sellainen bulkarialainen kuolatauti ja se leviää herkästi kaikkiin kotieläimiin ja tappaa ne, selittelin taas täyttä satua.
- No, asiaa pitää miettiä vielä, Närä tuhahti.

Maksoin jälleen meidän molempien aterian. Närä oli ottanut tavaksi muuttua jotenkin poissaolevaksi laskun tullessa pöytään. Eipä tuo kahden aterian muutaman euron lasku minuakaan kaatanut, nauratti lähinnä. Ruokailun jälkeen kiertelimme taas eri kojuja ja Närä löysi lisää Toyota-lippalakkeja. Nyt hänellä oli laskujeni mukaan niitä jo kolme kappaletta. Palasimme taas hotellimme kulmille ja Närä huomasi Mäkkärin vieressä hennatatuoijan.

- Tekeekö tuo sellaisia ihokuvia? Hän innostui.
- Jaa, tuon mainoskyltin mukaan nuo tatuoinnit kestää kaksi viikkoa, suomensin Närälle mainoskyltin tekstin.
- Minä otan välittömästi niitä kaksi kappaletta, Närä ilmoitti ja marssi nuoren tatuoijamiehen luokse.
- Toyota and Corolla, Närä ilmoitti istuutuessaan tatuoijan tuoliin.
- What picture? Tatuoija tiedusteli ja avasi kansionsa Närälle.
- This Toyota and this Corolla, Närä ilmoitti uudelleen ja osoitteli vuoronperään käsivarsiaan.

Menin uteliaisuuttani lähemmäksi, koska tämä alkoi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Meinasin mennä jo tulkkaamaan väliin, kun Närä otti tatuoijalta kynän ja raapusti pöydällä olleeseen paperiin sanat Toyota ja Corolla. Tämän jälkeen hän kääri hihat ja laittoi vuoronperään niitä sanoja käsivarsiensa päälle. Aikansa siinä veivattuaan, tatuoija tajusi mitä Närä halusi. Koska homma lähti sujumaan Närän toivomaan suuntaan, suuntasin minä aitauksen toisella puolella olevaan ravintolaan ja kävin tiskiltä ison tuopin hengenravinnetta. Menin ihan tatuoijapaikan vieressä olevaan pöytään sitä nauttimaan. Närä kuului kertoilevan selvällä suomenkielellä kaikenlaista, lähinnä autostaan ja heidän kerhoonsa liittyvistä asioista. Annoin hänen pulista ja join olutta. Kohta paikalle pölähti jostain Laatokka-Kale.

- Mitäs häiriköt, hän hihkui.
- Mitäpä tässä, Närä ottaa tatuointia.
- Mulla on myös tatska, Kale sanoi ja riipaisi puseron pois päältään.

Katsoin tarkemmin ja totta tosiaan, Kalen selässä oli iso kossupullon kuva teksteineen päivineen.

- Tuohan nyt on ihan hölmöä, Närä tuhahti ja kertoi omista tatuoinneistaan.
- Hölmöä tai ei, mutta se on taas menoksi. Käykää tekin tuolla rannassa pannukakuilla. On muuten hyvää, Kale huikkasi jatkaessaan matkaa.

Sain istuskella pitkän tovin, että Närä oli tyytyväinen haluamiinsa teksteihin. Lopulta olimme valmiita ja Närä lähti seuraamaan minun paidan hihat ylös käärittyinä. Vasemmassa käsivarressa luki Toyota ja oikeassa Corolla. Tällä kertaa emme päässeet kovinkaan pitkää matkaa, kun Närä hihkaisi.

- Tahtoo tuollaisen kissan!
- Käännähdin ympäri ja menin Närä vierelle.
- Tuo tuossa, hän sanoi ja osoitti mustaa pehmolelukissaa.
- Kissa? Myyjä kysyi suomenkielellä.
- Joo joo, yksi kissa, Närä intoili ja oli jo ojentamassa rahoja myyjänaiselle.

Myyjä laittoi kissaan paketista uudet paristot ja esitteli sen toimintaa. Kissa käveli eteenpäin ja naukui, kun sen laittoi päälle. Närä oli aivan haltioissaan tästä ostoksesta. Minulla tuli tässä vaiheessa mieleen ne oppaan sanat siitä lääkäristä. Annoin kuitenkin sen soittamisen vielä olla, jospa se Närä nyt rauhoittuisi, kun on kerran joku jolle voi jutella henkeviä. Kissakauppojen jälkeen lähdimme vielä seisomaan erääseen risteykseen. Närän päivän aikana tekemien havaintojen perusteella siinä paikassa olisi suurin mahdollisuus törmätä Toyotaan. Reilun tunnin seisoskelemisen jälkeen myös Närä luovutti.

- Tullaan huomenna heti aamusta, nyt vaikuttaa tuo liikenne jotenkin euroautovoittoiselta, Närä tuumasi.
- Ei keritä, huomenna on se kokopäivän retki.
- Ai harmi. No jospa siellä retkellä näkyy Toyotoja, Närä mietiskeli.

Illan päätteeksi noudatimme Kalen suositusta ja kävelimme rantaan pannukakuille. Ne olivatkin todella loistava iltapala. Minä valitsin hunajatäytteisen. Närän päätyi pitkällisen jahkaamisen jälkeen suklaatäytteeseen. Syötyämme pannukakut, suunnistimme takaisin hotellille.

- Tästä lähtien juttelen autoasioista Petrin kanssa, Närä ilmoitti vuoteessa.
- Ai kenen?
- Ristin tämän ostamani kissan Petriksi.
- Juttele aivan rauhassa, totesin ja laitoin pään tyynyyn.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi