Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

06.08.2004

Näköhavainto Rutinoffista (Bulgaria osa 2)


- Heeräätys! Kuului pirullinen karjaisu suoraan korvaani.
- Mitä halavattua? Ähkäisin.
- Napero vielä nukkuu, kun pitäisi olla jo menossa aikuisten rientoihin, Närä meuhkasi kalsareisillaan sängyn vieressä.
- Mene hittoon, kello on vasta puoli seitsemän, ärähdin ja painoin pääni tyynyyn.
- Menen suihkuun, Närä ilmoitti ja lähti kohti vessaa.

Huokaisin raskaasti, uneni olivat tiessään tuon vauhtivaarin mekkaloinnin takia. Olin nukkunut ensimmäisen yöni vähän rauhattomasti. Liian kova tyyny kait aiheutti nukkumisvaikeuksia. Hotelli oli kyllä ollut kiitettävän hiljainen yö aikaan, joten siitä ei voinut syyttää ketään.

- Jumalauta, perkele, saatanan ryssät, alkoi Närä karjua vessassa.
- Ole hiljaa, monet varmaan nukkuvat vielä, huusin hänelle.
- Ei täällä toimi mikään. Ei ole Toyotoja liikenteessä eikä tule lämmintä vettä. Lämpimältä puolelta tulee kylmää vettä ja kylmältä puolelta perkeleen kylmää vettä, Närä meuhkasi.
- Jospa ne odottavat, että aurinko lämmittää sen veden, heitin ilmaan villin arvauksen.

Närä kuului puhisevan kaikenlaisia uhkauksia paikallisille ja hieman muillekin ihmisille. Minä puolestani totesin suihkun jäävän väliin tänä aamuna. Kaitpa ne saavat lämmintä vettä jossain vaiheessa päivää. Katselin vielä kelloa ja kirosin Närä hoppuilua. Aamiaiskortin mukaan aamiainen oli 7:30 – 10:00 välisenä aikana.

- Mikä hätä tässä nyt on? Saahan sitä aamiaista kymmeneen asti, tuumasin vilusta tärisevälle Närälle.
- Hrrr, ne perhanan Mersu-miehet syövät parhaat päältä, ellei olla ensimmäisten joukossa.
- No mennään sitten sinne puoli kahdeksaksi, myönnyin viimein ja nousin ylös sängystä.

Menin suoraan brandypullolle ja tein siitä aamupaukun. Vein puhelimeni parvekkeelle mittaamaan lämpötilaa. Hoitelin aamuaskareet kaikessa rauhassa ja puoli kahdeksan aikaan kävin puhelimen parvekkeelta. Sen lämpömittari näytti viittätoista astetta. Vaikutti tulevan ihan asiallinen päivä ensimmäiseksi lomapäiväksi. Otin aamiaiskupongit ja lähdimme alakertaan aamiaiselle. Ruokaravintola löytyi heti portaiden alapäästä ja marssimme sisälle sinne. Tyttö merkkasi nätisti hymyillen aamiaiskupongit ja pääsimme valitsemaan syötävää seisovasta pöydästä. Söimme hyvällä ruokahalulla tarjolla olevia ruokia.

- Mä alan olla täynnä, haen vielä vain vähän kermavaahtoa, Närä tuumasi ja lähti pöydästä.

Minua jäi askarruttamaan se Närän kermavaahto. Itse en ollut moista huomannut. Istuskelin pöydässä ja odottelin Närää kaikessa rauhassa. Pian hän ilmestyikin kulhon kanssa paikalle.

- Kyllä makea jälkkäri kruunaa kaiken, hän tuumasi onnellisen näköisenä.
- Syöhän, niin päästään pois täältä, hoputin häntä.
- Mitä perkelettä? Närä karjaisi ja irvisti tuskasta.
- Menikö hammas? Säikähdin.
- Mitä helvettiä tämä on? Maistuu aivan siltä miltä päivän saappaissa olleet sukat haisee, Närä kakisteli ja ryntäsi hakemaan mehua.

Minua alkoi jälleen naurattaa tämän maailmanmatkaajan touhottaminen. Närä oli näemmä tutustunut paikalliseen jogurttiin. Siinä ei ollut mitään mausteita mukana makua muuttamassa. Kiinnostuin asiasta niin paljon, että kävin hakemassa myös itselle sitä. Kerkesin oman jogurttikulhon kanssa pöytään ennen Närää, joka taiteili takaisin kolmen mehulasin kanssa.

- Jännä maku, totesin lappaessani jogurttia suuhuni.
- Pthyi, jos tuo maistuu hyvältä, niin saat illalla mun sukat imeskeltäväksi, Närä tuhahti ja kippasi mehulasin toisensa jälkeen kurkkuunsa.

Saimme viimein aamiaisen pois päiväjärjestyksestä ja palasimme hotellihuoneeseen. Närä pesi hampaat kahteen kertaan saadakseen sen jogurtin maun pois suustaan. Minä puolestaan otin paukun brandya kestääkseni Närää. Lepäsimme tukevan aamiaisen päälle ja odottelimme kello kymmentä. Silloin oli jossain rannan ravintolassa meidän tervetulotilaisuus. Lähdimme puolen aikaa huoneesta, jotta kerkiäisimme varmasti ajoissa. Olimme hotelliaulan puolessa välin, kun kuulin sanottavan tutulla äänellä.

- Eikö teitä perkeleitä pääse minnekään pakoon?

Käännähdin ympäri epäuskoisena kuulemastani ja jäin katsomaan Kalea kuin aavetta.

- Luulin saavani olla edes täällä rauhassa, Laatokka-Kale naurahti.
- Mitä jumalauta sinun kaltainen vanha juoppo tekee näin kaukana kotoa? Hämmästelin syvästi.
- Äitee lähetti minut tänne, kun koulut loppu. Olen ollut täällä jo viikon ja tulen Suomeen vasta kolmen viikon päästä, Kale kertoili.
- No ethän sä nyt missään koulussa ole, Närä hämmästeli myös.
- En niin. Äiteen mukaan koulusta pääsevät tenavat saavat huonoa esimerkkiä, jos mä makaan kuset housussa parkkipaikalla, Kale tilitti.
- No täällä on ainakin viina pirun paljon halvempaa, naurahdin.
- Voi olla, mutta en mä ota mitään, Kale sanoi.
- Niin mitä? Hämmästelin.
- Olen lomalla.
- Lomalla? Minun oli aivan pakko varmistaa.
- Jep, olen lomalla ja raittiina kokonaisen kuukauden. Kotona alkaa taas arki ja kossun kittaaminen, Kale selvensi asiaa.
- No johan on perkele, manailin mokomaakin uutista.
- Nähdään taas. Käväisen tässä pikaisesti aamujogurtilla ja lähden sen jälkeen fillaroimaan, Kale tuumasi ja lähti astelemaan kohti ruokaravintolaa.
- Eipä uskoisi Kalestakaan, sanoin Närälle.
- Ei niin, että sekin syö sitä saamarin hikijogurttia.

Nyt olivat maailmankirjat totaalisesti sekaisin. Elämäntapajuoppo Kale oli lähtenyt matkoille halvan viinan luvattuun maahan ja oli siellä selvin päin. Tiesin Kalen äiteellä olevan rahaa, joten matka ei tullut yllätyksenä. Kyllä maailma on pieni, kun kulmakunnan pahin tenukeppi asuu samassa hotellissa. Kävelimme Närän kanssa rannassa olevan ravintolan luo ja kuulimme olevamme ensimmäiset vieraat. Saimme eteemme lasit valkoviiniä. Meinasin ensin kieltäytyä, mutta otin kuitenkin. Maistelin sitä varovasti ja loppujen lopuksi tykästyin sen makuun.

Myös muita lomalaisia tuli paikalle ja kuuntelimme oppaan selostuksen paikasta ja viikon aikana tapahtuvista retkistä. Ihme ja kumma Närä malttoi olla hiljaa koko tapahtuman ajan. Kävin esityksen jälkeen varaamassa ja maksamassa meille matkan Sozopoliin. Halusin saada pientä vaihtelua pelkkään olemiseen. Mitään muuta en viitsinyt varata, sillä pitäähän lomalla myös levätä kunnolla. Poistuimme viimein tilaisuudesta ja kävelimme rantabulevardia pitkin takaisin hotellille päin.

- Katso, tuolla on neljä Corollaa! huudahdin Närälle nähtyäni neljä poljettavaa perhepyörää.
- Missä, missä? Ota äkkiä se kamerasi ja kuvaa ne, Närä alkoi vauhkota.
- Pitääkö niistä ottaa vielä kuva?
- No totta kait, kerhon pojille pitää saada kuvia Toyotoista.
- Tämä selvä, sanoin ja kävelin lähemmäksi niitä pyöriä.
- Hei hei, mitä sä nyt kuvaat, ne Corollathan sinulla piti kuvata, Närä tuli toppuuttelemaan minua.
- Oi anteeksi, nämä näyttivät niin Corolloilta, naurahdin ja nappasi kuvan perhepyöristä.
- Mäntti, Närä tuhahti ja käänsi selkänsä.

Närä leppyi kuitenkin jälleen nopeasti ja jatkoimme matkaa kukkaiskatua ylöspäin. Meillä oli tarkoitus käydä vaihtamassa Närälle paikallista valuuttaa ja katsastaa rihkamatarjonta. Kiertelimme eri kojuja, kunnes erään kohdalla Närä puhkesi oikein hysteeriseen nauruun.

- Hä hä hää, hö hö höö, täällä on Toyotaa tarjolla.
- Nyt saat sen lippalakkisi minkä lupasin ostaa, sanoin hänelle ja pyysin valitsemaan sopivan Toyota-lippiksen.
- Mä haluun nämä kaikki, Närä sanoi ja osoitteli Toyota-lippiksiä.
- Yksi, ostat sitten omalla rahalla vaikka kaikki.
- Okei, otan tämän mustan, Närä mutisi.

Maksoin myyjälle kymmenen levaa lippiksestä ja Närä oli todella onnellisen näköinen. Kiertelimme vielä tovin aikaa putiikkeja, kun eteemme tuli pankki. Patistin Närän sisälle vaihtamaan rahaa. Itse jäin seuraamaan maailman menoa ulkopuolelle. Noin vartissa Närä palasi ja ilmoitti omistavansa dollareiden sijasta paikallista valuuttaa. Olimme juuri jatkamassa matkaa, kun viereistä tietä pitkin ajoi tutunnäköinen auto kärypilven saattelemana.

- Rutinoff, huokaisin syvään.
- Paska paska paska, Närä alkoi manata.
- Mikä nyt taas?
- Laske vaan niitä Rutinoffejasi mokomakin omaan napaan tuijottaja, Närä marisi.
- Ensimmäisen vasta näin, ei siinä ole vielä paljon laskemista.
- Entä minä? Entä minä sitten? En ole nähnyt yhtään Toyotaa.
- Kyllä me jostain vielä joku Toyotan raato löydetään, lohduttelin pettynyttä matkakumppaniani.
- Olisi pitänyt sittenkin ehdottaa lohdutuspalkinnoksi sitä Turkin matkaa, Närä mutisi pettyneen kuuloisena.

Kävelimme tien varteen, mutta Rutinoff oli mennyt jo menojaan. Menimme yli ja lähdimme tutustumaan basaarialueeseen. Melkein heti tuli joku vanhempi mies Närän juttusille.

- Vaihda rahaa, mies sanoi suomen kielellä.
- En vaihda, Närä murahti.
- Hyvä kurssi, mies jatkoi.

Sain tästä päähäni, että kysäisenpäs paikalliselta tuosta Rutinoffista. Ellei tuo ollut se eilen Närän näkemä, niin täällä oli jo kaksinkertainen määrä Rutinoffeja mitä Suomessa. Pyörähdin ympäri ja menin miehen luokse.

- Rutinoff, sanoin hänelle.
- Ne ne, mies tuumasi ja nyökytteli päätään.
- Rutinoff car, automobile, yritin vielä selittää uudemman kerran.
- Ne ne, mies toisti ja nyökytteli päätään.
- Se on varmaan jotenkin hullu, Närä sipisi vieressä.
- Joo, ei tuo terveeltä vaikuta. Jostain syystä kieltää kovin nopeasti tietävänsä mitään Rutinoffista.
- Hölmö, sehän sanoi ei, mutta nyökytteli kyllä, Närä sipisi.
- Paikallinen tapa, kuten se jogurttikin, valistin Närää.

Yritin vielä kerran lähestyä tätä rahanvaihtajaa, mutta äijä pinkaisi juoksuun ja katosi paikalta hippulat vinkuen. kovinhan tuntui olevan arka puheenaihe tuo maanmainio Rutinoff. Se taisi tosiaankin herättää täällä todella suunnatonta huomiota. Nähtävästi sillä ajavat vain todella varakkaat ja menestyvä ihmiset. Rahanvaihtajan kadottua me jatkoimme basaarialueen kiertämistä. Kojuissa ei ollut juuri mitään kiinnostavaa meikäläiselle. Aikamme kierreltyämme palasimme hotellimme luokse. Närän ehdotuksesta menimme huoneeseen pienille päivätorkuille. Nappasin mennessä hotellin kaupasta yhden valkoviinipullon mukaani. Jos vaikka näin lomalla tekisi poikkeuksen ja joisi viiniä. Närän alkaessa välittömästi kuorsata, minä jäin nirhaamaan pienellä leathermannin veitsellä korkkia auki. Ei ollut tullut mieleenikään varautua korkkiruuvilla reissuun. Viini oli muuten ihan juotavaa, mutta välillä piti sylkeä korkin palasia suusta.

Närä heräsi tunnin päästä ja päätimme lähteä etsimään jostain ruokapaikkaa. Kävelimme tällä kertaa eräälle poikkikadulle, jossa näytti olevan paljon erilaisia liikkeitä. Erään kojun kohdalla oli taas autonmerkkilippiksiä ja päätin ostaa Andre Patongille tuliaiseksi nahkaisen Citroen-lippalakin. Myyjä kehui sen olevan aitoa nahkaa, mutta minua se vähän epäilytti. Ostin kuitenkin, koska hinta oli yllättäen kymmenen levaa. Jatkoimme taas matkaa ja kohta olimme erään mielenkiintoisen näköisen ruokapaikan edessä. Muistaakseni opaskin oli maininnut tästä Mamacitas ravintolasta, joten menimme istumaan pöytään.

- Tilaa jotain, Närä sipisi tarjoilijan tullessa kohti.
- Mitä sinä syöt?
- Sitä mitä sinäkin, Närä mutisi.

Saimme menut eteemme ja tutkin ruokalistaa. Hinnat eivät vaikuttaneet kaikista halvimmilta, mutta eipä noissa isojakaan eroja ollut. Tilasin molemmille isot tuopit olutta ja sekalaisia grilliherkkuja. Ruoka kesti tulla noin puolisen tuntia. Saatuamme annokset, aloimme pistellä niitä reipasta tahtia. Molemmilla alkoi olla jo nälkä paljosta kävelemisestä ja ulkoilemisesta. Ruokailtuamme maksoin laskun ja lähdimme täysinäisillä vatsoilla tekemään vielä pienen lenkin.

Loppujen lopuksi lenkistä tuli vähän pitempi, sillä Närä halusi jäädä yhteen risteykseen odottelemaan ensimmäistä Toyotaa. Kävin viereisessä baarissa tempaisemassa tällä välin kaksi isoa tuoppia. Melkein kaksi tuntia Närä jaksoikin siinä päivystää. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että kävelemme vielä lenkin rannan kautta ja palaamme hotellille. Kävelimme rantabulevardia pitkin, kun eräs ravintolan sisäänheittäjä alkoi tivata Närältä.

- Mikä sinun nimi on? Oletko sinä Suomesta?
- Oskari, Närä sanoi etunimensä.
- Minä olen Pekka. Tervetuloa syömään tai juomaan.
- Ei nyt, juuri syötiin, vastasin ihmeissäni tällä ”Pekalle” suomen kielellä.
- Hyvä hyvä Kimi Räikkönen, paska Suumahheri, Pekka huuteli vielä meidän peräämme.
- Se oli suomalainen, Närä tuumasi hämmästyneenä.
- Ei ollut. Oli vain joku paikallinen joka osasi suomea keskimääräistä enemmän, oikaisin hänen luulojaan.
- Pekka on suomalainen nimi, Närä intti.
- Niin on ja Kalevit tekevät vessanpönttöjä, huokaisin.

Olimme molemmat jo niin väsyneitä, että laahustimme hotellille. Tosin kaupan kautta, sillä eihän lomalla voinut olla ilman riittävää alkoholivarastoa. Kävin nyt pari pulloa olutta ja yhden brandypullon. Närä osti taas muutaman oluen yömyssyksi. En tiedä, että olinko tulossa vanhaksi vai tekikö Närän seura minut iltauniseksi, mutta olin pää tyynyssä jo puolenyön aikaan. Närä oli nukahtanut jo aikaisemmin juotuaan kaksi olutta.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi