Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot
30.07.2004
Närä oli yllättänyt minut totaalisesti muutama päivä aikaisemmin. Hän oli kertonut aivan ilmoitusluontoisena asiana, että olen lähdössä hänen kanssaan kesäkuun ensimmäinen päivä Bulgariaan. Ihmettelin suunnattomasti moista matkakohdetta. Närä oli vain kivahtanut, että jos ei ilmainen matka kelpaa, niin voin painua hevon kuuseen. Jotenkin tuo Närän ilmainen haiskahti pahasti, joten kävin vaihtamassa Forexissa paksun nipun Bulgaria levoja. Onneksi minulla oli voimassaoleva passi ja mahdollisuus lähteä nopeastikin reissuun. Sovin Anssin kanssa marsujen kaitsemisesta ja olin valmiina reissuun. Seisoin sovittuun aikaan parkkipaikalla Närän Corollan vierellä matkalaukkujeni kanssa ja odotin herra matkanjohtajaa saapuvaksi. Närää ei näkynyt missään ja mielessä kävi hänen jänistäneen viime tipassa koko reissusta. Noin kymmenen minuuttia yli sovitun ajan, Närä ilmestyi paikalle matkatavaroidensa kanssa.
- Mikä kesti, olivatko nitrot hukassa? Penäsin myöhästymisen syytä.
- Olen hukannut Toyota-lippalakkini jonnekin, Närä mutisi vaivautuneena.
- Minä lupaan ostaa jonkun nätin lippalakin sieltä periltä, lupasin jalomielisesti.
- Otithan sen minun ostaman kameran mukaan? Närä tiedusteli.
- Sehän oli minun ajokorttijuhlalahja. Sitä paitsi sinä maksoit siitä vain osan.
Närä mutisi jotain ihmeellistä kameran ikuisista käyttöoikeuksista ja alkoi survoa matkalaukkuja Toyotan takakonttiin. Meillä oli yhteensä neljä matkalaukkua ja Närällä oli vaikeuksia saada niitä mahtumaan sinne.
- Tilataanko Mersu-taksi? Sen takaluukkuun nuo menee vaikka heittämällä, ehdotin hänelle.
- Pyh, se on vaan persaukisten taksirenkien levittämää urbaania huhua, Närä tuhahti yrittäessään saada takaluukkua
kiinni.
- Oli miten oli, mutta se on ainakin faktaa, etteivät nuo laukut tuonne Corollan takaluukkuun sovi, hörähdin.
- Ei muissakaan urheiluautoissa ole kuorma-autojen kuljetuskapasiteettia, Närä puolusteli ja tunki pienemmät laukut
takapenkille.
Pääsimme viimein matkaan ja rengas paloi lähtiessä tuttuun malliin. Onneksi meillä oli reilusti aikaa lentokoneen lähtöön. Joutuisimme todennäköisesti odottelemaan lentokentällä jonkin aikaa, mutta eipä tuo minua haitannut. Närä oli pukeutunut vaihteeksi vähän kesäisemmin. Hän oli vaihtanut ikuisen flanellipaitansa todella räikeään kukkapaitaan. Jalassa hänellä oli pitkävartiset nahkasaappaat ja pussihousut.
- Tuota, tästä matkasta olisin kysellyt, aloitin varovasti jutustelua ajomatkan aikana.
- Haluatko kenties kiittää minua ilmaisesta matkasta? Närä tiedusteli.
- Vai vielä tästä pitäisi kiittää? Kukahan se lähinnä ilmoitti minun tulevan mukaan? Mikä matka tämä oikein on?
- Tämä on Euroopan Toyota-kerhojen järjestämien arpajaisten yksi palkinto, Närä mutisi.
- Miten hitossa ne arpovat Bulgarian matkoja? Eikös matka Japaniin olisi ollut jotain ihan toista?
- Kaikki eivät halua lentää niin pitkää matkaa, Närä selitteli vaivautuneen näköisenä.
- Vau! Oliko tämä ihan pääpalkinto? Innostuin Närän puolesta.
- Lohdutuspalkinto. Pääpalkinto oli kullattu Toyotan ilmanputsari haluamaansa malliin.
- Parempi onni sitten ensi vuonna, lohduttelin Närää.
- Alan heti tämän matkan jälkeen säästää rahaa niihin arpalippuihin, Närä kertoili suunnitelmistaan.
Nyt ymmärsin oikein mainiosti sen, että Närä oli ollut aika hiljaa siitä miten oli tämän matkan saanut. Minulle oli ihan sama, vaikka tämä olikin vain sellainen lohdutuspalkinto. Närä oli kertomansa mukaan yrittänyt saada jotain kaveria heidän omasta Toyota-kerhostaan matkaseuraksi, mutta kaikki olivat kieltäytyneet. Joku oli nimittäin tiennyt, ettei Bulgariassa ajettu juurikaan Toyotoilla.
Saavuimme viimein lentoparkin eteen ja Närä nousi purkamaan matkalaukkuja autosta. Istuin Corollassa ja katselin hänen puuhasteluaan kaikessa rauhassa. Hieno reissu, kun ei tarvinnut koskea edes omaan laukkuun. Närän otteissa oli vain toivomisen varaa, sillä ainakin minun molemmat laukut kolahtivat aika ikävän näköisesti asfalttiin. Lopuksi sain tiukkasävyisen komennon jäädä vahtimaan matkalaukkuja Närän viedessä auton parkkipaikalle. Nousin ulos ja istahdin isomman laukkuni päälle odottelemaan jatkotoimenpiteitä. Hetken siinä istuskeltuani, joku mies kävi tyrkkäämässä käteeni punaisen lapun. Siinä näytti olevan ohjeet takaisin pääsyä varten. Viimein myös Närä tuli puuskuttaen paikalle.
- Loppuuko happi? Tiedustelin kohteliaasti.
- Surkea paikka, Närä ärisi.
- Liian pitkä kävelymatka vai mikä nyt mättää?
- Ajattele nyt, jouduin jättämään oman rakkaan Corollani kahden Mersun väliin, hyi helvetti, Närä puhisi tuohtuneena.
- Täältä on nähtävästi jotain varakkaampaakin porukkaa lähtenyt matkoille, mietiskelin ääneen.
- Vai varakasta, tekniikasta mitään tietämättömiä pellejä minä sanoisin ennemminkin, Närä jatkoi paapattamistaan.
Kuuntelin enää vain toisella korvalla Närän kritisointia parkkipaikkaa suhteen. Närä puhui jostain Toyotoille rauhoitetusta alueesta ja hävisi sisälle lentoparkin toimistoon. Minä jatkoin istumista matkalaukkuni päällä ja katselin muita matkalle lähtijöitä. Pian paikalle käveli eräs perheenisä, joka oli ajanut Närän perässä parkkipaikalle uudehkolla Audi kuutosella.
- Löytyikö paikka helposti? Tiedustelin häneltä aikani kuluksi.
- Ihan helposti, olihan siellä tilaa vaikka kuinka paljon. Kesti vain vähän aikaa, kun seurasin yhden vanhemman
papparaisen puuhasteluja siellä.
- Mitäs se papparainen oikein teki? Utelin erittäin kiinnostuneena, koska kyseessä oli ollut todennäköisesti Närä.
- Voitko kuvitella, ensin se papparainen kävi kiillottamassa kromatun pakoputken pään nenäliinalla. Tämän jälkeen se
laittoi molempien Mersujen tuulilasiin pienet paperilaput. Kävin katsomassa ja niihin oli kirjoitettu ”Mesukuskit ovat
hompoja”. Ei taida sillä tyypillä olla kaikki aivan kohdallaan.
- Olet oikeassa, sillä papparaisella ei todellakaan ole kaikki kohdallaan ja minä satun olemaan sen kanssa vielä
reissussa, naurahdin Audi-miehelle.
- Oi anteeksi!
- Ei se mitään. Kuten sanoin, ei sillä papparaisella ole kaikki kohdallaan ainakaan autoasioissa.
Jatkoimme jutustelua ja totesimme olevamme menossa samaan paikkaan Sunny Beachille. Audi-miehen perhe oli menossa kahdeksi viikoksi ja me Närän kanssa onneksi vain viikon reissulle. Noin viiden minuutin kuluttua kopin sisältä alkoi kuulua kovaa mekastusta ja kohta Närä ilmestyi kiukusta puhisten pihalle.
- Se on sitten viimeinen kerta, kun tänne jätän autoni.
- Mikä nyt, oliko hinta liian korkea eläkeläiselle vai mikä mättää? Tiedustelin häneltä.
- Ei ole kuulemma mitään mahdollisuutta saada Toyotoille pyhitettyä aluetta edes pientä korvausta vastaan. Kuulemma
kaikkien automerkkien omistajilla on aivan samanlainen oikeus pysäköidä löytämäänsä vapaaseen paikkaan, Närä selitti
sisällä sattunutta.
- Tilataan seuraavan kerran Avensis-taksi ja tullaan sillä, ehdotin sopuratkaisua.
- Voiko niitä tilata ihan merkin mukaan?
- Eiköhän se onnistu, kun nätisti pyytää.
Ei minulla ollut mitään tietoa siitä, että saako taksia tilattua automerkin mukaan, mutta Närän se tieto tuntui rauhoittavan tällä kertaa. Saimme odotella vielä muutaman minuutin, ennen kuin linja-auto tuli hakemaan meitä. Nostimme laukut autoon ja istuimme kyytiin. Pienen linja-automatkan jälkeen olimme ulkomaanterminaalin edessä ja otimme laukut hinaukseen. Oikea lähtöselvitystiski löytyi nopeasti ja pienen jonottamisen jälkeen olimme lippujen kanssa turvatarkastuksessa.
- Piip piip, sanoi turvaportti Närä mennessä siitä läpi.
- Onko teillä jotain vielä taskussa? Turvamies kysyi Närältä.
- On minulla, mutta älä luulekaan, että annan niitä sinulle, Närä murahti.
- Taskut pitää tyhjentää ja mennä uudelleen läpi tuosta portista, turvamies vaati.
- Kuulehan nyt märkäkorva, tuosta sinun lakin lipan asennosta voisin päätellä sinun ajavan Hondalla, Närä jatkoi.
- Anteeksi kuinka?
- No ajatko vai et?
- On minulla Honda, mutta miten se taas liittyy tähän turvatarkastukseen?
- Sitä, että minulla on taskussa Toyotan avaimet ja niitähän minä en luovuta kenellekään vieraalle, varsinkaan
Honda-juipeille, Närä puhisi.
- Voi hyvä Sylvi, tuleeko teitä isompikin porukka? Turvamies huokaisi.
- Ei tule. Olen kahdestaan kaverini kanssa, eikä sillä tollukalla ole edes Toyotaa.
- Olkoon perkele, turvamies ärähti ja oikein tuuppasi Närään vauhtia.
Kävelin Närä perässä portista läpi ja se piipitti myös minun kohdalla. Kerroin taskujeni olevan tyhjät ja hälytyksen syynä olevan ison metallisen vyönsoljen. Pääsin jatkamaan matkaa pikaisen tarkastuksen jälkeen. Yleensä minulla hälyttivät aina bootseissa olevat raudat. Nyt olin toisilla kengillä liikenteessä, joten tuo metallinen vyönsolki oli yksinään syyllinen tällä kertaa.
Palloilimme Närän kanssa jonkin aikaa lentoaseman kauppojen luona. Närä yritti löytää Toyota-aiheista tavaraa, mutta sitä ei ollut missään myymälässä. Haukuttuaan pari kauppiasta äänekkäästi, päätin raahata hänet passintarkastuksen läpi. Se sujui onneksi ilman mitään ongelmia. Rajavartija tosin näytti hymähtävän edelläni menneen Närän passin kansille. Närä oli hankkinut jostain Japanin passinkannet ja tekstannut niihin vielä Toyota-sanan. Toisella puolella oli pieni verovapaa myymälä, mutta emme ostaneet mitään perillä olevan alhaisen hintatason takia. Menimme aivan lähtöportin eteen ja jäimme odottelemaan portin avautumista.
Saimme odotella vielä kolme varttia, ennen kuin pääsimme jonottamaan lentokoneeseen. Harmikseni meidän paikat olivat tosiaan vierekkäin. Olin salaa toivonut jotain sekaannusta ja paikkojen olevan eri puolella konetta. Närä tuntui herättävän huomiota jatkuvasti, vaikka hän olisi ollut hiljaakin. Ehkä pussihousut ja kukallinen paita eivät sittenkään sopineet yhteen. Lento lähti taas meikäläisen tuurilla myöhässä, jotain teknisiä tarkastuksia oli vielä kesken kuulutuksen mukaan.
- No niin, tässä se taas nähdään, kun luotetaan kaikenmaailman lentokoneen valmistajiin, Närä tuhahti.
- Hei haloo, onhan se lentokone vähän toisenlainen laite, kuin se sinun Corollasi, huomautin hänelle.
- Tokkopa yhtä luotettava, Närä mumisi tutkiessaan poistumisreittien sijainteja.
- Pelottaako? Utelin varovasti.
- Paskat pelota, tutkin vain, että miten nämä koneet ovat rakennettu ja onko niissä turvavarusteita yhtä paljon kuin
minun Corollassa.
- Herätä minut kun syödään, sanoin ja laitoin silmäni kiinni.
Närä jatkoi puhinaansa ja kaikenmaailman papereiden rapistelua. Raotin toista silmää ja huomasin hänen ottaneen oksennuspussin valmiiksi. Taisi Närällä olla pienoinen kammo lentämistä kohtaan. En viitsinyt siitä huomauttaa mitään, hommahan voisi mennä vain pahemmaksi siitä huomauttamalla. Viimein kone oli liikkeellä ja nousu taivaalle onnistui hyvin. Närä ei puhunut koko nousun aikana mitään, ahtoi vaan suuhunsa purukumia ja yritti jauhaa sitä jumalattoman isoa möykkyä.
- Kuule Närä, yksikin purkkapala riittää, jos syöt sitä korvien lukkoon menemisen takia.
- Um mum mum, kun meiän keehoehehhä hanottiin hitä hihähän hyödä monha pahehhia keealla, Närä yritti selittää.
- Tämä selvä. Tuosta tulee vain leuat kipeäksi pitemmän päälle, joten sylkäise se suosiolla pois kun ollaan
lentokorkeudessa.
Lentomatka sujui loppujen lopuksi ihan mukavasti. Närän hälyttämän lentoemännän ilme oli näkemisen arvoinen, kun Närä antoi sille suoraan kouraan sen jumalattoman ison purkkapallon. Katsoimme jonkun Eddie Murphyn leffan ja nauroimme sille ihan kippurassa. Meinasin jopa ruoka jäädä syömättä, niin hyvä se leffa oli. Kuulokkeiden kanssa meinasi leffan alussa tulla vähän ongelmia. Närä ilmoitti, ettei hän moisia kotkotuksia osta. Minua alkaessa katsoa tuota leffaa, Närä repi kuulokkeet päästäni ja vaati saada kuunnella niillä. Olin kuulemma saanut häneltä ilmaisen matkan ja ostamani kuulokkeet olivat samalla hänenkin omaisuutta. En jaksanut tapella, vaan ostin perään toiset luurit. Melko pian kahvien jälkeen kone alkoikin jo laskeutua ja aloimme kurkkia alaspäin. Olin katsonut kartalta meidän matkakohteen ja totesin koneen lentävän siitä yli. Laskeutuminen Burgasin kentälle sujui pienistä kentän epätasaisuuksista huolimatta aivan loistavasti.
Melkein välittömästi koneen vierelle ajoi huoltokalustoa ja pääsimme muutamassa minuutissa laskeutumaan koneesta ja siirtymään sen vierelle tulleisiin linja-autoihin. Sää vaikutti mukavan lämpöiseltä, vaikka mikään hirmu kuuma ei ollutkaan.
- Täähän on Venäjä, Närä puuskahti linja-autossa.
- Miten niin? Ihmettelin hänen kommenttiaan.
- Näyttää ihan yhtä harmaalta.
- Eiköhän tämä ole kuule ihan oma maansa? Otitko muuten mitään selvää tästä matkakohteesta?
- Joo, yksi tuttu sanoi, ettei täällä ole juurikaan Toyotoja, mutta viina on halpaa, Närä selitti silmät kirkkaina.
- Vaihdoitko rahaa?
- Totta kait, kävin vaihtamassa nipun dollareita, Närä kertoi kuuluvalla äänellä ja sai puolet bussissa olevista
repeämään nauruun.
- Mikä niille nyt tuli? Närä jatkoi hämmästynyt ilme naamallaan.
- Varmaan matkaväsymystä, totesin hymyillen.
- Ne nuoret, ne nuoret. Tällaisella vanhuksella ei tuollainen kolmetuntinen lentomatka tunnu yhtään missään.
Bussin täytyttyä ääriään myöten, se lähti liikkeelle ja ajoi lentokenttärakennuksen takaovelle. Poistuimme bussista ja kävelimme muiden perässä passintarkastukseen.
- Närä, ota ne Japanin kannet pois, voi tulla muuten konepistoolista, varoitin häntä.
- Minähän en niitä pelkää, saamarin Lada-kommarit, Närä jatkoi järkähtämätöntä linjaansa.
- Älä sitten itke apua, jos joudut yöksi tai pariksi putkaan, varoittelin vielä häntä.
Päästin taas varmuuden vuoksi Närän eteeni. Siitä häntä oli parempi pitää silmällä. Olihan Närä toki ennekin reissannut maailmalla, mutta aina oli ollut joku toinen pitämässä hänestä huolta. Närän passintarkastus meni ihan hyvin, oikeastaan jopa hyvin huvittuneissa merkeissä. Tarkastuskopista alkoi kuulua hillitöntä nauramista Närän ojentaessa passinsa. Närä poistui viimein hölmistyneenä passinsa kanssa ja minä astelin luukulle. Sain yhä nauravalta virkailijalta leiman passiini ja poistuin Närän perään.
- Tässä lukee varmaan jotain hassua paikallisella kielellä, Närä totesi passiaan pyöritellen.
- Niin, suomenkieliset sanat voivat olla hassuja joillain muilla kielillä, myötäilin Närää.
Kävelimme lyhyen matkaa ja saavuimme matkalaukkuhihnalle. Hihnoja oli kaksi kappaletta koko hallissa, eikä meidän lennon numeroa kummallakaan. Menimme sen hihnan luokse jolla muut samalla lennolla tulleet olivat. Jäimme notkumaan aivan hihnan viereen.
- Tilataanko nyt se Avensis-taksi? Närä kysyi laukkuja odotellessamme.
- Herää pahvi, matkatoimisto kuskaa meidät samaan hintaa hotellille. Mitä me sillä taksilla tehdään?
- Ai niin. Voitaisiinhan me pyytää siltä kuskilta nimmari ja ottaa siitä vaikka kuva, niin muut kerholaiset olisivat
kateellisia, Närä mutisi ääneen omia hölmöjä ehdotuksiaan.
- Eikös teidän kerholaisista juuri joku tiennyt, ettei täällä Toyotoilla ajella?
- Niin, en minä oikeastaan sitten haluakkaan sitä taksia. Mitä ne kerhon pojatkin sanoisivat, jos olisin ottanut
kuvia jostain Ladasta.
- Onko sinulla muuten oma kamera mukana?
- Se sinun digikamera, Närä jupisi.
- Just.
Saimme laukut yllättävän nopeasti ja lähdimme eteenpäin. Ulko-ovella törmäsimme oikein kunnolla savoa haastelevaan matkaoppaaseen. Saimme häneltä tiedon bussimme numerosta ja lähdimme etsimään oikeaa autoa. Busseja oli vaikka kuinka paljon. Oikeastaan koko lentoaseman parkkipaikka oli täynnä niitä. Jotenkin minulla tuli elävästi mieleeni Aimo Onnikan onnikka näitä katsellessani. Löysimme oman bussin ja ystävällinen kuljettaja nosti matkalaukkumme bussin alaosaan. Närä oli heti osoittelemassa matkalaukussaan olevaa Toyota tekstiä ja itseään. Minulle jäi siitä ainakin sellainen kuva, että Närä kertoi olevansa itse Toyota. Bussikuski höpötti jotain, mutta ainakaan minä en tajunnut siitä höykäsen pöläystä.
- Oletko huomannut, että täällä on paljon Mersu-miehiä, Närä sipisi.
- Kuinka niin? Olenhan minä pistänyt merkille, että muutama noista linja-autoista on Mersu.
- Ei ku noissa matkailijoissa.
- Minusta nuo näyttävät kävelevän meidän tapaan. Yksikään ei ole nähdäkseni tullut omalla autolla, ihmettelin
taas Närän aivoitusta.
- Ne ovat niitä nahkahousuja saksalaisia, eli Mersu-miehiä, Närä selitti tarkemmin.
- Anna olla, samanlaisia saamarin korvikeautoja ne ovat, kuin Toyotatkin, murahdin ja kävelin lähemmäksi
lentokenttärakennuksen vierellä olevia lentokoneita.
Ihmettelin koneita, kun meidän luokse tuli eräs suomalainen miesmatkustaja. Hän tunsi lentokoneita ja mainitsi niiden pienien hävittäjien olevan Migejä. Hän kertoi jopa niiden mallinumerotkin, mutta ne pääsivät unohtumaan saman tien. Jotenkin nuo lentokoneet eivät ole koskaan sytyttäneet. Närä oli heti kertomassa omasta Toyotastaan, mutta tämä mies ilmoitti olevansa autoton. Keskustelimme yleisesti maasta sekä digitaalikameroista. Saimme odotella reilun tunnin, ennen kuin pääsimme lähtemään lentokentältä. Oppaan mukaan saksalaisten koneen matkatavarat otettiin meidän koneen purkamisen välissä ja siitä viivästys.
- Minä olen aina sanonut, ettei noista Mersu-miehistä ei ole muuta kuin harmia, Närä kommentoi heti kuulemaansa.
- Olet oikeassa, saksalaiset ovat perseestä, myönsin hänelle.
Linja-automatkan ajan olimme hiljaa. Minä katselin maisemia ja Närä tuijotti apaattisen näköisenä maantielle. Olin aivan varma, että hänellä oli paha olo, enkä sen takia kommentoinut asiaa mitenkään. Pysähdyimme kolmen hotellin luona ennen omaa hotellia. Noustessamme ulos hotelli Alban edessä, Närä puuskahti.
- Ei yhtään Toyotaa koko matkalla!
- No eihän tuolla nyt montaa autoa edes liikkunut.
- Mutta silti. Suomessa olisi tuossa automäärässä ollut useita Toyotoja.
- Anna nyt jo perkele niiden Toyotojen tai lähinnä niiden puuttumisen olla, menee kohta herne nenään, tokaisin
Närälle ja raahasin matkalaukut sisälle hotellin aulaan.
Saimme yhteisen huoneen, vaikka yritin näyttää surkealta ja anella omaa huonetta samaan hintaan.
- Made in Finland. Made in Finland, Närä kailotti kovalla äänellä ja pomppi ympäri hotellin aulaa.
Tällä kertaa hymyilivät myös muut, kuin suomalaiset matkustajat. Matkaopas oli vielä paikalla ja kertoi minulle lääkärin olevan ihan lähellä, jos tilanne menee vielä pahemmaksi. Kiitin kohteliaasti tiedosta ja keräsin vastaanotosta saamani tarvikkeet ja menin Närä luokse.
- Mennään huoneeseen, sanoin ja otin häntä kiinni olkapäästä.
- Vau, onko meillä televisiokin? Närä henkäisi huomattuaan television kaukosäätimen kädessäni.
- Tiesitkö edes, että mihin hotelliin tämä matka oli?
- Sunny Beach, Närä ilmoitti.
- Aivan. Vilkutapas nyt kiltisti noille vastaanoton tädeille ja tule sen jälkeen perässäni huoneeseen.
- Made in Finland, hei hei, Närä sanoi ja vilkutti vastaanottoon päin.
Onneksi huoneemme oli ensimmäisessä kerroksesta, eipähän ainakaan kännipäissään tipu korkealta. Tämä oli hieno hotelli, sillä matkatavaramme luvattiin tuoda perässä huoneeseen. Kerrankin sellaista palvelua mistä minä pidän. Kaikkien painavien esineiden raahaaminen ilman jotain vaadittavaa tutkintoa pitäisi olla lailla kiellettyä. Närä puolestaan ei edes tainnut muistaa koko matkatavaroitaan, niin innoissaan hän näytti olevan tästä hienosta hotellista. Menimme huoneeseen ja hieno linja jatkui sielläkin.
Suuntasin heti parvekkeelle katsomaan näkymää ja petyin välittömästi. Parveke oli ensimmäisen kerroksen katon päällä. Meillä oli suora näköala noin parinsadan neliön huopakatolle. Kerrankin hotellihuone jonka parvekkeella ei huimaa, ajattelin asian positiivisia puolia. Onneksi parvekkeelta sentään näkyi hotellin uima-altaalle. Kellonaika oli vaan niin myöhä, että kaikki olivat jo ravintoloissa kittaamassa halpaa viinaa.
- Hei! Nää pulkaarit ovat huumorimiehiä tai sitten kaikki Kalevit ovat täällä töissä, Närä tuli selittämään
parvekkeelle.
- No mitä nyt taas?
- Kävin pissillä ja törmäsin Kaleviin tai oikeastaan Kaleveihin, Närä selitti tohkeissaan.
- No just. Minua ei kovin hirveästi jaksa kiinnostaa se, että millä nimellä piliäsi milloinkin nimittelet, ärähdin
mokomallekin sekopäälle.
- Ei ei, en minä sitä tarkoita. Täällä on Kalevin nimi vessanpöntössä, Närä kiirehti selittämään ja pyysi katsomaan.
Menin hänen mielikseen mukana vessaan ja totta tosiaan, pytyssä luki selvällä suomenkielellä ”Kalevit”. Siitä meillä piisasikin hauskaa. Sovimme tästä lähtien käyvämme aina moikkaamassa Kalevia, jos tulee asiaa vessaan. Siinä nauraessamme oveen koputettiin ja laukkumme saapuivat. Annoin laukkujen tuojalle 10 levaa ja kiittelin palvelusta.
- Aika kova hinta kymmenen dollaria muutamasta laukusta, Närä ihmetteli seurattuaan sivusta minun tipin antoa.
- Kymmenen paikallista levaa tekee noin viisi euroa. Miksi helvetissä sinä niitä dollareita vaihdoit?
- No ku Essolla käskettiin ottaa kaikki raha dollareissa, Närä mutisi.
- Vaihdetaan ne huomenissa levoiksi, niin eiköhän se siitä elämä urkene sinullekin.
- Sopii mulle. Sinä varmaan maksat tämän illan ruokailun ja ostokset, Närä innostui.
- Muuten, mitä se sinun kiljumisesi siellä aulassa oli?
- Kerroin olevani suomalainen.
- Tai lähinnä valmistettu Suomessa. Osaatko muuten miten hyvin kieliä? Kysäisin Närältä.
- Joo, esimerkiksi multipoint injection, twin cam, power steering, gearbox, brake, motor. Mitä vielä haluat tietää?
Närä hehkutti.
- Jotain ruokailuun liittyvää esimerkiksi?
- Coca Cola, Fanta, Pizza, hampurker, hot tok, joko riittää?
- Joo, tässä kaikki tällä kertaa. Halusin vain tietää, että miten sinulla on tuo ruokailusanasto hallussa. Eipä
tuossa mitään moittimista ole.
- No sitä minäkin sanoin kerhon pojille, kun ne yrittivät tuputtaa mukaan jotain sanakirjaa. Sanoin niille
märkäkorville eläneeni jo ennen niiden syntymää ja selviäväni vaikka missä ilman sanakirjoja, Närä selitti
tohkeissaan ja paukutteli henkseleitään kukkapaitaansa vasten.
- Käydään nyt pikaisesti haukkaamassa jotain ja sitten nukkumaan.
- Mennään Mäkkärille, Närä tuumasi ja oli jo menossa.
- Mäkkäri? Tuskinpa täältä nyt sellaista löytyy, mutisin seuratessani tuota energistä papparaista.
Laskeuduimme alakertaan ja menimme hotellin aulan läpi ulos. Lähdimme ovesta oikealle, koska siellä näytti olevan jotain elämää. Koska satoi vettä, päätin etsiä jostain lähimmän ruokapaikan ja mennä sinne. Närä oli kiirehtinyt jo hieman etemmäksi ja kohta alkoi kuulua hänen kailotus.
- Suomalainen Mäkkäri on täällä.
- Odota, huusin hänelle.
Kävelin Närän perässä ja totta tosiaan, kulman takana oli tosiaankin Mäkkäri. Sen suomalaisuudesta voidaan tosin olla montaa mieltä, mutta eipä sillä nyt ollut väliä. Närä oikein juoksi sen tiskille ja jäi tuijottaman ruokalistaa.
- Et sitten kerro kenellekään, Närä sanoi minulla ja tuijotti vakavalla ilmeellä.
- Mitä minä nyt olisin kertomassa?
- Minä otan nykyisin aina Happy mealin Mäkkärillä. Huhujen mukaan niille on tulossa jossain vaiheessa sellainen
pieni Toyota sen aterian mukana, Närä sipisi hiljaa.
- Ihan miten herra haluaa, totesin ja tilasin Happy Mealin ja Big Mac aterian.
Söimme ateriat nopsaan, sillä ulkona oli oikeastaan pirun kylmä ja tuuli. Aterian jälkeen suunnistimme takaisin hotellille ja sen alakerrassa olevaan supermarkettiin. Ostin pullon paikallista brandya vatsalääkkeeksi ja pari pussia suolaista naposteltavaa. Närä otti muutaman oluen ja suklaata. Poistuimme ostosten kanssa hotellihuoneeseen ja kävimme lepuuttamaan.
- Rutinoffin kuski! Närä sipisi, kun olin jo nukahtamaisillani.
- Mitä nyt vielä?
- Minä näin muuten yhden Rutinoffin tänne tullessa.
- Älä perkele? Ja nyt vasta sanot sen, karjaisin ja uneni oli tiessään.
- Harmitti niin kovasti, kun se ei ollut Corolla, Närä puolusteli itseään.
Niinhän siinä kävi, että korkkasimme sen brandypullon ja kävimme nukkumaan vasta reilun tunnin päästä. Yöllä näin ihanaa unta. Siinä unessa Bulgaria oli täynnä Rutinoffeja ja kaikki arvostivat niitä todella paljon.
Rutinoffin kuski