Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

23.07.2004

Autotelttailua

Aimon saatua linja-autonsa käännettyä ja hävittyä näkyvistä, lähdin Reiskan kanssa kävelemään kohti hänen autotelttaansa. Minua alkoi oikein jännittää kävellessäni lähemmäksi tuota telttaa, olinhan rahoittajana tässä meidän yhteisessä projektissa. Onneksi itse Mazda oli maksanut vain 180 euroa huiman tinkaamisen jälkeen. Henkilökohtaisesti minulle oli aivan sama mitä siihen uppoaisi rahaa, tämähän oli vain tällaista ajantappamista minulle. Reiska oli ollut alussa todella innostunut tähän asiaan, mutta jotenkin hänen into oli hiipunut ja aikaa oli kulunut todella paljon auton ostosta. Jotenkin minulla oli sellainen epäilys, ettei tuo Mazda liikkuisi ennen kesää, hyvä jos jouluksi on taas tienpäällä.

- Eikö olekin hienosti laitettu teltta? Reiska myhäili teltan oviaukon edessä.
- Pitää paikkansa, tosin tämä on vienyt sinulta myös oman auton parkin, totesin teltan leveyttä katsellessani.
- Ei suinkaan, tuossahan se on toisella puolella. Käytin tähän yhden naapurin parkkipaikkaa kun se oli poissa kotoa, Reiska selitti.
- Oletko joku anarkisti tai muu terroristi, kun tuollaista menit tekemään? Olen luullut, että ammattikoulusta valmistuneet ammattimiehet ovat säälittäviä luusereita, Ainakin netin keskustelupalstoilta saa sen käsityksen, sanoin Reiskalle ihmetellen tämän tekoa.
- Ammattimiehen tärkein ominaisuus on ratkaista ongelmat mahdollisimman nopeasti ja pienin tappioin. Tällä kertaa tuo naapurin parkkipaikan menetys oli niin minimaalinen tappio, että ratkaisin asian hänen vahingokseen, Reiska perusteli tekoaan.
- Missä se nyt pitää autoaan?
- Kävin ruuvaamassa yhden vieraspaikkakyltin pois. Käskin naapurin pitää siinä autoaan, Reiska myönsi lopuksi jalon tekonsa.

Tämän jälkeen Reiska raotti ylpeänä teltan ovea ja luikahdimme sisälle. Teltassa oli leveyttä ja pituutta niin paljon, että siellä mahtui todella vaivattomasti tekemään vaikka mitä tälle Mazdalle. Reiska oli näköjään vetänyt neljä eri sähköjohtoa lämmitystolpista telttaan sisälle. Katselin teltassa olevaa hitsauslaitetta ja mietin sulakkeiden kestävyyttä lämmitystolpassa.

- Kestävätkö lämpötolppien sulakkeet tuota hitsauskonetta?
- Kyllä 16 ampeeria riittää, valo tosin pitää ottaa jo toisesta tolpasta, Reiska kertoi.

Koska en ymmärrä hitsaamisesta juuri mitään, jätin sen asian rauhaan ja avasin tukevasti pukkien päällä olevan Mazdan kuljettajan oven. Istahdin varovasti autoon ja katselin sen sisustaa. Se oli säilynyt seisonnasta huolimatta aivan ostohetken kunnossa. Mittaristoa katsellessani huomioni kiinnittyi sen kilometrilukemaan. Mielestäni autolla piti olla ajettu alle 500 tuhatta kilometriä ja nyt mittarissa oli jo 550 tuhatta kilometriä. Tuskin Reiska tai hänen vaimo on niitä kilometrejä kerinnyt ajamaankaan, koska auto oli aina minun sitä katsoessa ollut paikalla.

- Reiska hei, miten tässä mittarissa on kilometrejä enemmän kuin ostettaessa? Huusin hänelle.
- Rukkasin sitä vähän tuossa talven mittaan.
- Eikös mittareista yleensä oteta pois niitä kilometrejä?
- Niin tavallisesti, mutta nyt on kysymys Mazdasta. Katsos Mazdoissa suuret kilometrimäärät herättävät vain luottamusta. Tosi automiehellä olleella Mazdalla pitää olla ajettu yli puoli miljoonaa, Reiska selitti minulle.
- Minä en nyt ymmärrä ollenkaan, ihmettelin vieläkin Reiskan toimia.
- Tuohan nyt ei ollut edes uutinen. Seuraat vain minun tekemisiä, niin sinustakin voi joskus tulla kaltaiseni ammattimies, Reiska kehaisi itseään.

Mietin jo itsekseni silmien kiinni laittamista tai paikalta poistumista, sillä en millään halunnut tulla Reiskan kaltaiseksi ikuiseksi haalarit päällä liikkujaksi. Pelkkä ajatuskin käsien tunkemisesta johonkin öljyiseen autonraatoon sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. Toki olin valmis tekemään jotain pienempiä hommia, kuten hansikaslokeron kannen toiminnan testaamista ja sen sellaista kevyttä askaretta. Nousin pois autosta ja aloin seurata Reiskan puuhastelua. Reiska oli ollut näköjään aika aikaansaava saatuaan auton pukille. Hän oli hankkinut jostain pellinpaloja pohjan paikkaamista varten. Lisäksi teltan nurkassa oli kasa jotain ruosteisia niveliä.

- Oletkos purkanut jonkun toisen auton? Kysyin niveliä viittoillen.
- Jep, hullu uusia ostaa, kun romulasta saa osia pilkkahintaa. kävin purkamassa samanlaisen Mazdan nivelet ja vaihdan ne tuonne alle. Säästyy kuule pitkä penni tämän oivalluksen takia, Reiska hehkutti.
- Entä jos ne ovat myös väljiä?
- Putsailen niitä hieman ja naputtelen vasaralla turhat välykset pois, kyllä se siitä. Me todelliset ammattimiehet emme mene ostamaan jokaiseen pikku vikaan uusia osia, kuten te amatöörit.
- Niin, mitäpä minä näistä tiedän. Onkos tämä B MA hyvä hitsauskoneen merkki, kysyin katsellessani Reiskan sinistä hitsikonetta?
- Se on yksi maailman luotettavimmista merkeistä ja meidän ammattimiesten suosikki, Reiska kehaisi naputellessaan jotain pellinpalaa muotoon.
- Täällä on vielä joku hintatarra kyljessä. Onhan tämä ollut aika kalliskin, näemmä 329 euroa, totesin hintaa katsellessani.
- Joo, niitä halpoja Vinku-Intiassa valmistettuja saa viidelläkymmenellä eurolla, Reiska myhäili.
- No hyvä, ettet ole sotkeutunut mihinkään halpoihin laitteisiin, hihittelin Reiskan yritykselle raaputtaa Blitema sana pois laitteen kyljestä.

Tunsinhan minä Bliteman laadun ja laitteet, olin käynyt siellä lukuisia kertoja yksin sekä Werneri Warren kanssa. Olin minä sieltä jotain joskus ostanutkin, kuten antennin yhteen radioon. Harmikseni sitä autoon asennettavaa televisioantennia heillä ei ollut. Katselin Reiskan puuhastelua ja silmäni sattuivat Mazdan helmoihin. Ne vaikuttivat jotenkin erilaisilta, mitä aikaisemmin.

- Oletkos tehnyt jotain näille helmoille? Kysyin ja kopautin kengänkärjellä auton helmaa.
- Joo, näppäsin siihen uudet helmat jo ennen tänne telttaan ajamista, Reiska tuumasi.
- Pitikö hitsata paljonkin?
- Ei yhtään. Löysin vanhan ruuvilaatikon ja ruuvasin muutaman säilykepurkin ruuveilla helmoiksi.
- Täh?
- Niin, pitihän niistä purkeista poistaa ensin kannet ja leikata sitten halki, jotta sain ne taivuteltua nätisti tuonne helmaan. Eikös muuten tullutkin näpsäkän näköistä jälkeä? Reiska hehkutti innoissaan.
- Joo, kyllähän tuosta on aika vaikea sanoa, että millä purkeilla se on korjattu, jouduin myöntämään.

Reiska oli vielä laittanut jotain massaa helmoihin ja maalannut sen päälle. Teltan seinissä olevien maalausjälkien perusteella tämä maalausoperaatio oli tapahtunut auton ollessa jo teltassa. Nähtävästi auto oli saanut uuden maalipinnan tänään aamulla. Katsoin autoa tarkemmin ja totesin Reiskan tehneen auton ulkonäköön pieniä korjauksia.

- Kattelet varmaan Mazdan uutta ja menevää luukkia? Reiska hymähti.
- Niin, onhan nuo valkoiset peltivanteet aika erikoisen näköiset, jouduin myöntämään.
- Sopii muuten todella hyvin tähän kokonaisuuteen. Maalasin muuten samalla nuo kylkilistat, ovenkahvat, maskin ja ulkopeilien taustat valkoiseksi. Nyt tästä voi pyytää taas pari sataa euroa enemmän. Ei tällaista kuule tule joka päivä vastaan, Reiska hehkutti onnellisen näköisenä.
- Luojan kiitos, ettei tule, mutisin mahdollisimman hiljaa.
- Ja katso, tässä kyljessä ennen niin selvästi loistanut kylkiteippaus on maalattu myös valkoiseksi, Reiska sanoi ja osoitti sormella teippausta.
- Oliko muuten valkoinen maali jossain tarjouksessa? Minun oli aivan pakko kysäistä.
- Sain ilmaiseksi. Eräässä liikkeessä niistä oli mennyt suuttimet tukkoon. Ammattimiehenä en moisesta pelästynyt, vaan puhkoin kaikki purkit ja sain ämpärin pohjalle paljon hyvää maalia pensselillä levitettäväksi, Reiska ylpeili.
- On siinä varmaan ollut hommaa, totesin vahingossa Reiskalle.
- Vai hommaa, hieman vasemmalla kädelle, muuten olin aika jouten tuollaisen näpertelyn kanssa, Reiska tuhahti ja jatkoi pellin paukuttamista vasaralla.

Päätin olla kommentoimatta enempää tai ainakaan puhumatta mitään työn paljoudesta. Reiskan mukaan tämän koko auton korjaa katsastuskuntoon vasemmalla kädellä ja tosi nopeasti. Nopeus vaan näytti olevan aika suhteellinen käsite Reiskan hommissa, sillä kellon sijasta tämän urakan ajanlaskuun sopii ennemminkin kalenteri. Toivottavasti edes vuosi riittää, hihittelin itsekseni. Reiska ryömi pellinpalasten kanssa Mazdan alle ja minä menin sivummalla olevan pienen jakkaran luokse ja istahdin sille. Alkoikin jo tuo seisominen rasittaa jalkoja. Onneksi minulla oli luojan luoma kyky kyetä olemaan paikoillaan mitään tekemättä jopa pitempiä aikoja. Ellei Reiska olisi kolistellut ja paukutellut niin kovasti, olisin saattanut vaikka nukahtaa sille jakkaralle.

- Haloo, onko siellä ketään? Kuului hullun ämmän huhuilu pelottavan läheltä.
- Hei, se outo naisihminen sieltä sinun rapusta huutelee jotain, Reiska virkkoi auton alta.
- Minä kuulin, että siellä on joku kotona. Olen tuolta lähitalosta ja tulin toivottamaan uudet teltassa asuvat naapurit tervetulleeksi tälle alueelle, hullu ämmä jatkoi kovalla äänellä.
- Että vielä tämäkin, manasin muistaessani sen moottorikelkan suvimaton.
- Minä tulen nyt sisään. Jos siellä on alastomia miehiä, niin laittakaa silmät kiinni, hullu ämmä kälätti raottaessaan teltan suuaukkoa.
- Terve! Totesin hymy naamalla ja nostin vielä kättä tervehdykseen.
- Sinä. Kerkesitkö sinä onneton tänne ennen minua? Hullu ämmä kivahti.
- Tunnen tämän asukkaan ennestään, puolustelin itseäni.
- Eikö täällä asu ketään? Hullu ämmä tiedusteli Mazdaa katsellen.
- Ei asu, Reiska vaan korjailee tuota meidän yhteistä Mazdaa, selitin mahdollisimman hienovaraisesti.
- Juggiksen Gloffiapa ei tarvitse koskaan korjata, hullu ämmä tuumasi nenä pystyssä.
- Kyllä ne saksalaisten kiulut tiedetään, eihän niitä saa edes korjaamalla kuntoon. Nytkin vasta volkkari joutui kutsumaan lähes kaikki valmistetut autot takaisin tehtaalle, Reiska huuteli Mazdan alta.
- Ei minun Juggiksen Gloffia ole kutsuttu minnekään, se kyllä kestää vaikka mitä, hullu ämmä jatkoi naama uhkaavasti punoittaen.
- Se onkin sitä Volkkarin hämäystaktiikkaa. Ne kutsuvat osan korjattavaksi ja käyvät korjaamassa loput autoista omistajien nukkuessa, totesin väliin.
- Ohhoh, hullu ämmä äimisteli.
- Kannattaa muistaa jättää Volkkarit lukitsematta ja näkyvälle paikalle, jos meinaa niiden korjauksien onnistuvan täydellisesti, lisäsin vielä.

Hullu ämmä katseli minua epäuskoinen ilme naamallaan. Näytti aivan siltä, kun hän olisi syönyt sitruunaa, eikä osaisi päättää, että onko se kirpeää vai ei. Yritin pitää naaman peruslukemilla, mikä oli todella vaikeata taas jälleen kerran. Viimein hullu ämmä käänsi katseensa pois minusta ja saatoin jo hymyillä hiukan. Tämän jälkeen minun mielenkiintoni kiinnittyi hulluun ämmään. Hän nimittäin kaiveli taskuja sekä heilui ja huojui samalla ihmeellisesti. Epäilin jo hetken hänen olevan juovuksissa tai uusien lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

- Saanko syödä nyt itse tämän Domino-keksin? Hullu ämmä tiedusteli ruskea keksi kädessään.
- Syö pois, Reiska kuului murahtavan auton alta ja jatkoi hitsaamista.
- Se on kyllä hieman rumaa tulla ruokailemaan naapureiden nenän eteen, sanoin sormeani heristellen.
- Ja vitut. Jos minä väännän tuohon eteesi tortun, se on rumaa, ei tämä keksin syöminen, hullu ämmä kivahti ja polki jalallaan asfalttia.
- Joo, se keksi on ihan hyvä vaihtoehto, olinkin äkkiä samaa mieltä hänen kanssaan.
- Minä muuten kysyin Juggikselta siitä moottorikelkan kesäviltistä, hullu ämmä mumisi suu täynnä keksiä.
- Niin? Utelin kauhun sekaisin tuntemuksin.
- Juggis sanoi, että kyllä sen moottorikelkan voi peitellä kesällä vaikka viltillä, hullu ämmä kaakatti ja heilutti käsiään onnellisen näköisenä.
- Minä kyllä tarkoitin telamattoa..., aloitin lauseen, mutta jäin voimakkuudessa toiseksi hullulle ämmälle.
- Ei matto ole hyvä, se voi nimittäin naarmuttaa herkän kreikkalaisen moottorikelkan ulkokuoren, hullu ämmä selitti.
- Kaitpa se sitten on niin, jouduin myöntämään.
- On se, kyllä Juggis ja minä tiedetään mikä sille kelkalle on parasta, hullu ämmä vakuutteli naama loistaen.

Taisi tällä kertaa käydä niin, että hyvä läppäni siitä moottorikelkan suvitelamatosta meni aivan hukkaan ääliön vastapuolen takia. Hullu ämmä oli varmaan selittänyt Juggikselle jotain ihan omia juttuja ja tässä oli sitten lopputulos.

- Onko täällä grilli? Hullu ämmä kysäisi yllättäen.
- On ja kaksikin, Reiska huusi auton alta.
- Missä, en näe niitä? Hullu ämmä uteli.
- Mazdan penkkejä tupataan sanomaan persegrilleiksi niiden tehokkaan istuinlämmityksen takia, Reiska selitti.
- Jaa, pitääkö ottaa housut pois jalasta ennen grillaamista? Hullu ämmä äimisteli autoon katsellessaan.
- Älä jumalauta, parahdin hädissäni.
- Niin joo, eihän se perse ole mikään makkara, hullu ämmä röhähti nauramaan.

Yritin taas olla, niin kuin en olisikaan. Katselin aivan muualle, kuin hullun ämmä suuntaan ja viheltelin vaivihkaa. Hullu ämmä keksi grillijutun jälkeen itselle uuden harrastuksen. Hän kurkkasi aina välillä auton alla loistavaan hitsauslaitteen kirkkaaseen valokaareen ja pyöritteli sitten silmiä päässä hetken aikaa. Muutaman kerran jälkeen minua itseäni alkoi koskea päähän tämä touhu ja nousin ylös jakkaralta. Kävelin teltan oviaukolle ja livahdin siitä ulos.

- Olihan se itse Rutinoffin kuski, Putte hihkaisi ihan edessäni.
- Sama mies, naurahdin.
- Vaimo oli nähnyt teidän vaihtavan renkaita tuolla parkkipaikalla ja tulleen sitten tänne teltan luokse, Putte selitti.
- Joo, tuolla teltassa hitsaava Reiska vaihtoi minulle renkaat ja tulimme sitten korjaamaan tätä meidän yhteistä projektia, kerroin tarkemmin.
- Jaa, millainen projekti? Putte uteli.
- Ei ole Saab, niistä ei kuulemma saa enää edes hitsaamalla ajokuntoisia, hekottelin hänelle.
- Elä elä, olen kuullut vankan huhun, että jossain päin Suomea olisi toinenkin kasinelonen ysisatanen vielä kilvissä ja liikenteessä, Putte nauroi.
- Unta näit kuitenkin, väitin vastaan.
- Mikä se teidän projekti oikein on? Putte jatkoi utelemista.
- Vanha Mazda 626 vuodelta 1984, kerroin tarkemmin.
- Voi jumalauta mikä sattuma, siis samaa vuosikertaa kuin rakas Saabini, Putte hehkutti onnessaan.
- No niin perhana onkin, myönsin tajuttuani asian.
- Kylläpä oikein lämmittää tällaisen vanhan myyntimiehen sydäntä kuulla, ettei kaikki ajele jollain uusilla vähäpäästöisillä vikapesillä, Putte nauroi.
- Mitä myyt? Oli juuri Reiskan kanssa puhetta ammatistasi, enkä tiennyt sitä.
- Tällä hetkellä myyn tietokonetarvikkeita yhdessä alan tavaratalossa, Putte valaisi asiaa.

Juttelimme Puten kanssa tämän jälkeen tietokoneista ja niiden erittäin kummallisesta maailmasta. Putte tuntui tietävän niistä vaikka mitä työnsä puolesta. Olin itsekin hieman kiinnostunut mokomista värkeistä ja tehnyt niillä sitä sun tätä Olin saanut ajokorttibileissä lahjaksi digikameran ja olin käsitellyt tietokoneella sen kuvia. Lisäksi olin tehnyt muutamia korvikeautojen koeajoraportteja nettiin Kaaleppi Kardaanin kiusaksi ja omaksi huviksi. Putte kyllä puhui hyvin paljon sellaista tietokoneasiaa, etten ihan koko aikaa ollut mukana juonessa.

- Reiska muuten alitti sen sinun renkaidenvaihtoajan, totesin tietokonekeskustelun loputtua.
- Älä saamari? Putte älähti.
- Jep, uusi pohja-aika on yhdeksän ja puoli minuuttia, kerroin tarkan ajan.
- Paha juttu, en nimittäin ole tottunut häviämään missään lajissa kovin helposti, Putte murahti pettyneenä.
- Miten olisi syksyllä uusi yritys saman auton ja samojen renkaiden kanssa? Ehdotin varovasti.
- Sopii minulle. Taidankin harjoitella kesällä muutaman kerran tuon oman auton renkaiden kanssa. Ne ovat painavampia kuin Rutinoffissa, joten eiköhän se syksyllä taas vaihdu nimi kärkipaikalla, Putte suunnitteli tulevaa.
- Paras mies voittakoon, totesin perään.

Tämän jälkeen Putte ilmoitti lähtevänsä viemään 12-vuotiasta Nappe poikaansa uimaan. Hyvästelin hänet ja kehotin ajamaa varovasti sillä museoikäisellä Saabillaan. Putte vain nauroi mennessään. Palasin takaisin telttaan katsomaan tilanteen kehittymistä siellä. Reiska näytti hitsaavan vielä auton alla ja hullu ämmä makasi pitkin pituuttaan Mazdan vierellä.

- No mikä nyt? Utelin häntä katsellessa.
- Minä näin valon, hullu ämmä julisti.
- Vai niin. No ei se ainakaan järjen valo voinut olla, tuhahdin pettyneenä tästä näystä.
- Se oli Jeesus-valo, hullu ämmä jatkoi.
- Reiska, lopettaisitko sen hitsaaminen hetkeksi? Pyysin häneltä.
- Okei, tämä alkaakin jo riittää tältä päivältä, Reiska vastasi ja lopetti hitsaamisen välittömästi.

Reiska kömpi pois auton alta ja laitteli hitsauskoneen kaapelit koneen vierelle nippuun. Tämän tehtyään hän otti spraypurkin käteensä ja meni touhuamaan jotain auton alle. Tiedustelin asiaa ja sain vastaukseksi sen olevan pohjamaalia ruostumisen estämiseksi. Saatuaan maalaushomman tehtyä, hän tuli taas pois auton alta.

- Jeesus-valo katosi, hullu ämmä alkoi voivotella.
- Joo, se muuten suuntasi tuonne prätkämiesten tallia kohti, keksin äkkiä selityksen.
- Ihanko tosi?
- Joo, sinne se näytti menevän ja ellen väärin nähnyt, niin vielä voimistui mennessään, selittelin lisää.
- Minä myös, hullu ämmä sanoi ja suorastaan loikkasi ulos autoteltasta.
- Se siitä sitten, Reiska nauroi.
- Niinpä. Mitä olet ajatellut tuon Mazdan suhteen? Milloin se olisi valmis konttorilla käyntiä varten?
- Huomennahan se oli muuten, mutta iski taas sellainen pieni ammattimiestä vaativa keikka, Reiska tuumasi räplätessään puhelintaan.
- Mitä nyt?
- Muijjan veljen laituri pitää lähteä laittamaan kuntoon. Lisäksi niiden mökin katto vuotaa ja vessa pitäisi siirtää. Halusivat uuden grillikatoksen, joten sekin pitäisi rakentaa samalla, Reiska alkoi luetella tekemisiään.
- Soitteletko sitten, kun jatketaan tämän auton kunnostamista?
- Voinhan tulla vaikka käymäänkin, jos sitä sumpintekelettä lupaat tarjota, Reiska sanoi.
- Tehdään näin, sanoin ja heilautin kättä hyvästiksi.

Kävellessäni teltalta kohti omaa asuntoani, minulla kävi mielessä, että taitaa keritä jopa vuosi vaihtua ennen tuon Mazdan leimaamista. Vaan mihinkä se on kiire valmiissa maailmassa, ainakaan minulla.

Rutinoffin kuski