Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.07.2004

Aimulin onnikka


- Mistäs tuo merkki on lähtenyt mukaasi? Kysyin Aimolta linja-autopysäkin merkin kohtalosta.
- Kaupasta, Aimo murahti latoessaan tiiliä pois merkin jalustan päältä.
- Mikä kauppa se tuollaisia myy?
- Meillä onnikkakuskeilla on aivan omat kaupat, eikä niistä huudella tavallisille matkustajille, Aimo ilmoitti tylysti.

Seurasin Aimon puuhastelua merkin kanssa ja mietin samalla hänen liikennöinnin kannattavuutta. Hänen linja-autonsa näytti olevan joku kohtalaisen vanha vehje. Lisäksi vaikutti siltä, että auton sinin väri oli lähtöisin pensselistä ja telasta. Onhan tämä maa tietysti vapaa yrittämisen suhteen, joten enpä ala Aimoa moittimaan ainakaan yrittämisestä. Aimon laittaessa merkkiä linja-autonsa alaosaan, yritin vielä kurkkia hänen olkansa takaa. Homma ei onnistunut Aimon leveyden takia haluamallani tavalla.

- Oletko lähdössä ajamaan linjaa? Jatkoin uteluani.
- Sitäpä hyvinkin. Pitäähän sitä jonkun kuskata suuria massoja paikasta toiseen, Aimo selitti.
- Mitä linjaa ajat?
- Mitä milloinkin, nyt on ollut hieman lyhyempiä keskustan linjoja ajossa.
- Kuten? Jatkoin sinnikkäästi Aimon piinaamista.
- Rautatieasemalta Stockmannille tällä kertaa, Aimo murahti.
- Täh? Perän ollessa rautatieasemalla, on keula jo Stockmannin kohdalla. Mihin siinä bussia tarvitaan? Hämmästelin.
- Tämä onkin tällainen siirry turvallisesti ostoksille linja, Aimo puolusteli linjaansa.
- Aika huimaa touhua, tuumin nauruani pidätellen.
- Toimin matkan aikana myös oppaana ja selostan reitin varrella olevat kuuluisat nähtävyydet, Aimo sanoi ja kaivoi laukustaan mikrofonin.
- Niin, onhan siinä tosiaan se makkaratalo, sanoin ja purskahdin nauramaan.
- Yleensä poistan tuollaiset häiriköt aina seuraavalla pysäkillä, mutta naura nyt, kun et ole edes autossa, Aimo tuhahti.
- Vai että seuraavalla pysäkillä, eihän siinä sinun linjalla ole enempää pysäkkejä, sain nauramiseltani sanottua.

Ai että minulla oli hauskaa. En tiennytkään, että bussilla matkustaminen tarjoaa tällaisia kokemuksia ja vielä pelkästään bussin vieressä seisten. Ehkä Aimon bussilinjan kannattavuus perustuikin sen suunnattomaan typeryyteen ja asiakkaiden hervottomiin naurukohtauksiin. Pitäisi oikeastaan joskus todella huonon päivän sattuessa kohdalle mennä ajamaan linja pariin kertaan. Kyllä siitä huvista voisi kaksi euroa maksaa vallan mainiosti.

- Muuten, miten sinun sukunimesi on Onnikka? Utelin Aimolta.
- Vaihdoin sen.
- Ihanko tuon linja-autosi takia?
- Ei, minulla oli omat syyni siihen, Aimo sanoi vaivautuneen oloisena.
- Kerro nyt. Entinen nimesi oli varmaan joku Kinneri tai muu vastaava, pähkäilin ääneen Aimon entistä sukunimeä.
- Mitä, eikö meidän ammattiautoilija pikku Aimuli uskalla sanoa entistä sukunimeään? Reiska irvaili tullessaan meidän luokse.
- Minä en ole mikään Aimuli, Aimo mutisi.
- Sopii huomattavasti paremmin tuohon sinun olemukseesi, Reiska hekotteli.
- Nimet ovat hyvin henkilökohtainen juttu, Aimo kierteli vastaamista.
- Sitä paitsi ei anna kovin hyvää kuvaa uudesta naapurista, jos tämä valehtelee tai kieroilee heti toisella tapaamisella, lisäsin pökköä pesään.
- Ei kiinnosta, olen kuitenkin tavallisen kulkijan yläpuolella, olenhan joukkoliikenteen edustaja, Aimo tuumi noustessaan linja-autoonsa.
- Hitto mikä kyrpä, Reiska murahti puoliksi ääneen.
- Mitä? Mistä sinä sen kaivoit esille? Aimo huudahti kuljettajan paikalta hädissään.
- Häh? Reiska hämmästeli.
- No sen, että entinen sukunimeni oli Kyrvä, Aimo mutisi.
- Sitä on kato meillä ammattimiehillä monenlaisia taitoja, Reiska totesi vaatimattomasti.
- No nyt minäkin ymmärrän sen nimen vaihdon. Tuskin mikään media julkaisisi mainosta jossa lukee: ”Matkusta mukavasti Kyrvän onnikalla”, nauroin aivan kippurassa.
- Niin ja ajattele jotain vanhaa hampaatonta mummoa joka kehuu terveyskeskuksessa isoon ääneen päässeensä Kyrvän kyytiin joka aamu, Reiska nauroi aivan yhtä antaumuksella.
- Ei tarvitse tulla pyrkimään kyytiin tuolla asenteella, Aimo karjui ja sulki linja-autonsa oven.

Jäin Reiskan kanssa nauramaan linja-auton ulkopuolelle. Aimo jyräytti autonsa käyntiin ja pui nyrkkiä meille. Kovin tuntuu olevan huumorintajutonta tuo ammattiautoilijoiden ammattikunta. Taksikuskit olivat varmaan jotenkin sukua bussikuskeille, ainakin huonon huumorintajun suhteen. Jos minulla olisi joku ammatti, niin sitä saisi räkyttää ja haukkua ihan vapaasti. Enhän nytkään suuttunut, vaikka joku sättisikin pummiksi ja tyhjäntoimittajaksi. Sehän on niiden haukkujien ongelma, ei suinkaan minun. Siirryimme Reiskan kanssa vähän sivummalle, sillä Aimon onnikka tuntui lykkäävän aika mustaa savua pakoputkesta. Menimme takaisin Rutinoffin luokse ja Reiska varmisti, että kaikki ovat sen suhteen kunnossa.

- Mielenkiintoinen uusi naapuri, totesin Reiskalle.
- Mikä liene amatööri, kun tuolla tavalla käryttää linja-autollaan, Reiska tuhahti.
- Sanoihan Aimo olevan ylempänä mitä tavallinen mutterinvääntäjä.
- Pyh, tuollaisen linja-auton kuskaaminen on lasten leikkiä. Ajoin joskus hurjassa nuoruudessa kesähommissa pari miljoonaa kilometriä erilaisia linja-autoja, Reiska selitti.
- Aika paljon kilometrejä noin kesähommissa, ihmettelin Reiskan kommenttia.
- Ei silloin nukuttu, vaan töitä tehtiin kellon ympäri ja ajettiin lujaa. Toista se on nykyisin, Aimokin menee varmaan nukkumaan jo kahdeksalta, Reiska totesi omalla rauhallisella tyylillään.
- Ettet nyt vaan pistäisi hieman omia? Epäilin hänen kommenttiaan.
- Niin, sitä on varmaan tuollaisen vähätöisen vaikea ymmärtää miten toiset kerkeää niin paljon elämässään, Reiska naurahti.
- Joo minä ajattelin treenata eläessäni lepäämistä, niin jaksan paremmin maata hiljaa haudassa, hihittelin Reiskan kommentille.
- Löpinät sikseen, nyt pitää tarttua siihen meidän ostamaan Mazda-kaunottareen oikein ammattimiehen ottein, Reiska sanoi ja viittoili omaa parkkipaikkaansa kohti.

Vilkaisin Reiskan osoittamaan suuntaan ja huomasin siellä olevan ison teltan. Teltta näytti olevan Reiskan parkkipaikan kohdalla. En ollut huomannut sitä aikaisemmin, joten Reiskan oli täytynyt pystyttää se ihan lähiaikoina. Todennäköisesti Reiska oli pystyttänyt sen aikaisin aamulla tai jopa yöllä. Ajatuksena tuollainen iso teltta auton korjaamiseen oli todella hyvä idea. Nyt siellä saattoi tehdä hommia vaikka sateella, eivätkä sivulliset häirinneet niin herkästi. Lisäksi hitsatessa tai rälläköidessä ei tarvitse pelätä naapuriautojen vahingoittumista kipinöistä. Kyllä se Reiska taisi kaikesta kehumisestaan huolimatta olla niitä ammattikoulusta valmistuneiden valioita.

- Huomasit varmaan teltan? Reiska myhäili.
- Joo, mietin juuri, että onko jollain hihhulilahkolla täällä tajuntaa laajentava kokous, heitin lonkalta pienen piikin Reiskan teltasta.
- Ehei, siellä lepää meidän yhteinen hankinta jo pukkien päällä.
- Milloin tuon kyhäsit?
- Heräsin hyvissä ajoin ja laittelin sen tuossa aamutuimaan ennen kukonlaulua, Reiska myhäili.
- Ihanko meinasit ottaa urakan tuosta laittamisesta?
- Ei tarvitse urakoida, te amatöörit teette aina hommista niin isotöisen kuuloisia. Minä ajattelin hitsata tuon vasemmalla kädellä ja ohimennen, Reiska kehuskeli.

Reiska lähti kävelemään kohti omaa parkkipaikkaa ja siellä odottelevaa projektia. Koska Rutinoffin rengasurakka oli ohitse, lähdin seuraamaan häntä. Vilkuilin kävellessä Aimon onnikkaa ja totesin käryttämisen vähentyneen aika paljon. Kuinkahan pitkään Aimo saa pitää onnikkaansa puoliksi jalkakäytävällä parkissa. Täällä kun ei noin isoa autoa muuallekaan saanut parkkiin. Mistä noista linja-autokuskeista toisaalta tietää, että jos vaikka olisi saanut jonkun poikkeusluvan autonsa pysäköintiin. Välillä tuntuu siltä, ettei tuolla joukkoliikenteen suosimisella ja varsinkaan niiden kuskeilla ole mitään sääntöjä tai rajoja. Vanhaa sanontaa lainatakseni ne ajavat kuin pullopersesiat. Oikeastaan Närästä olisi tullut hyvä bussikuski, olisi ainakin aikataulussa kelistä riippumatta.

- Mitä helvettiä? Reiska karjaisi sekunti sen jälkeen, kun ilman oli täyttänyt eläimellinen torven ääni.
- Perkeleen onnikkakuski, kiroilin korviani pidellen ja Aimon linja-auton suuntaan katsellen.
- Olisi kivääri, niin loppuisi moinen ammattimiesten herkkien korvien kiusaaminen, Reiska karjui torven mölinän yli.
- On minullakin korvat! Huusin takaisin.
- Mihin niitäkin tarvit? Et kuitenkaan ymmärrä läheskään aina kuulemaasi, Reiska huusi.
- Ymmärrän ainakin sen, että niihin sattuu ja saatanasti!

Sormet korvissa katsoin tarkemmin linja-autoa ja tätä mielettömän äänen lähdettä. Aimolla vaikutti olevan autossaan aika voimakasääninen torvi. Nähtävästi hän päätti varoittaa takaa tulevia peruuttavasta linja-autosta. Mielestäni sellainen piipittävä peruutussummeri olisi ollut ainakin korvien suhteen miellyttävämpi. Koska Aimon peruutusmatka oli jo aika pitkä, juoksin linja-auton vierelle ja viittoilin Aimoa pysäyttämään auton. Viimein Aimo tajusi minulla olevan jotain asiaa ja painoi jarrua. Lopulta myös ovi aukesi ja pääsin esittämään hänelle asiani.

- Miksi vitussa tuollainen mölinä peruuttaessa? Kysyin aivan nätisti.
- Ai te kuulitte sen? Aimo sanoi hymy naamalla.
- Joo ja minusta tuntuu, että tällä hetkellä Viron rannikkovartiosto etsii merihätään joutunutta alusta omalta rannikoltaan, puhisin kiukkuisena tälle meluterroristille.
- Miten niin Viron? Aimo hämmästeli.
- Niin, saattoihan tuo sumutorvea muistuttava ääni kuulua kauempanakin, jäin miettimään meren yli kuuluvan äänen kantomatkaa.
- Vittuiletko taas? Aimo tivasi ratin takaa.
- Ai minä? Kyllä se taisi olla joku muu joka täällä äsken vittuili puolelle Suomea, oikaisin Aimon näkemystä.
- Meillä onnikkakuskeilla on ihan omat peruutussummerit, Aimo selitti ylpeänä.
- Eikö sellainen rekka-autoista tuttu piipitys olisi hienovaraisempi? Yritin ehdottaa.
- Paskat, rahtarit ovat ihan eri porukkaa. Me emme halua sotkeentua johonkin tukkikuormien kuskaajiin, siksi me olemme alkaneet käyttämään paremmin huomiota herättävää peruutussummeria. Lisäksi se on asennettu onnikan takapuskurin yläpuolelle, jotta ääni kuuluisi kunnolla taaksepäin, Aimo kertoi taustoja tälle mölytorvelle.
- Torven voisi veikata olevan peräisin jostain romutetusta venäläisestä troolarista, totesin happamasti.
- Niinhän se onkin, Aimo hörähti jotenkin onnellisen näköisenä.
- Miten tuollaisen melusaasteen saa liikenteessä olevaan linja-autoon? Ihmettelin asiaa.
- Ihan hyvin. Katsos, kun me julkisenliikenteenedustajat vaadimme jotain, niin me saamme myös. Te yksityisautoilijarunkut ette saa koskaan mitään läpi, ainoastaan maksamanne veromarkat kelpaavat. Meidän puolella ovat jopa vihreät ja muut äärijärjestöt, kuskaammehan me niitäkin korvausta vastaan, Aimo mahtaili.

Tällä välin Reiska oli ilmestynyt vierelleni ison jakoavaimen kanssa. Reiska ei pahemmin näyttänyt yleensä mistään hermostuvan, mutta tuo jumalaton meteli oli näemmä ylittänyt hänenkin kipukynnyksen ja reippaasti. Reiska oli jopa käärinyt haalarinsa hihat.

- Mikä tuo kaverisi mutteri-Mikko meinaa? Aimo kysyi hyvin varovasti.
- Perkele, minä mikään Mikko-mutteri ole, nimeni on Romu-Reiska ja muotoilen kohta Aimulin pollan aivan uuteen uskoon. Ajattelin takoa sitä niin, että se sopii paremmin tuohon pullalla turvotettuun vartaloosi, Reiska lateli tulemaan ja heilutteli jakoavainta päänsä päällä.
- Mi minä soitan liikenneministerille, Aimo änkytti.
- Täh? Hämmästelin mokomaa uhkausta.
- Liikenneministeri kieltää jakoavainten hallussapidon tiealueella ja järjestää siitä lakimuutoksen alta aikayksikön. Joudutte sitten tuomiolle laittoman aseen hallussapidosta, Aimo lateli aivan pokkana.
- Johan on joukkoliikenne vakuuttavissa käsissä, Reiska tuhahti ja tunki jakoavaimen haalareiden taskuun.
- Niin, kohta on paljon vaikeampi selviytyä työmatkasta linja-autolla, kuin kuukausi autiolla saarella, naurahdin.
- Taidankin laittaa vireille adressin, että kaikilta Aimuleilta otetaan ammattiajokortti pois, Reiska virkkoi rauhallisesti.
- Ei niin voi tehdä, Aimo huusi.
- Suomi on vapaa maa, koeta estää pullero, Reiska murahti ja poistui paikalta.
- Minun ei tarvitse kuunnella tuollaista omassa onnikassani, Aimo ärähti ja sulki oven nenäni edestä.

Siirryin varmuuden vuoksi kauemmaksi ja tungin sormet korviini kohta alkavan melun takia. Näin Aimon survovan vaihteita ja olin valmis ottamaan vastaan sen saatanan mölyn.

- Tööööuuuuuiiiiiit…poks…, sanoi peruutussummeri ja vaikeni.
- Menikö se rikki? Aimo huuteli avaamastaan ovesta hätääntyneenä.
- Rasitit varmaan sitä liikaa ensimmäisellä kerralla, sanoin ja ihmettelin myös itsekin torven vaikenemista.
- Ai anteeksi, yritin äsken suunnata sitä paremmin, mutta meisselini varmaan lipsahti jotenkin, Reiska huuteli hieman etempää ja nauroi päälle.
- Mutterimies rikkoi minun torven, Aimo parkui.
- Vahinkoja sattuu, ostan sinulle uuden tilalle, Reiska lupasi jalosti.
- Joukkoliikenteen turvallisuus on nyt vaarannettu mitä julmimmalla tavalla, Aimo nyyhki.
- Jaa, eiköhän se ole nyt paremmassa turvassa kuin tuon mölinän keskellä. Tuossa helvetin mölinässähän saatat ajaa vaikka kokonaisen koululuokan yli, etkä taatusti kuulisi mitään, esitin oman näkemykseni asiasta.
- Se se ääni olisi varoittanut niitä. Aimo yritti puolustella vielä torveaan.
- Varoittanutpa hyvinkin. Puolet olisi paskonut suoraan housuihin ja herkemmät olisivat kaatuneet sydämen petettyä suorilta jaloilta. Vaikuttaa niin vitun turvalliselta ratkaisulta, jatkoin omaa linjaani.
- Hei hei Aimuli, menehän nyt ajamaan sitä pitkänmatkan linjaasi, Reiska vilkutteli hymyillen.

Aimo laittoi taas auton oven kiinni ja lähti peruuttamaan autoaan alhaalla olevaa parkkipaikkaa kohti. Se oli nimittäin ainoa paikka koko tiellä jossa linja-auton sai käännettyä. Seurasimme Reiskan kanssa hänen etenemistään ja vilkutimme yhdessä.


Rutinoffin kuski






© Rauno Vääräniemi